Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10673)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan siis jatkossa ettei sanota kenellekään, että olisi hyvä miettiä omaa käytöstään koska se ihminen loukkaantuu siitä.
Itse pidän normaalina miettiä omaa käytöstäni koska se om paljon palkitsevampaa kuin miettiä muiden ihmisten käytöstä. Mutta minulle oman käytöksen miettiminen ei aiheuta syyllisyydentuntoa vaan se on mahdollisuus kehittyä ja olla vapaa. Se antaa mahdollisuuden jättää kerran käsitellyt asiat taakseen. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Minusta suhteellisen tervettä toimintaa.
Tilannetaju.
Ymmärrys.
Järki.
Ei ole mitään apua pohtia omaa toimintaansa jos kyse on juurikin väkivallasta. Se on just sitä samaa paskaa että mietitään että oisko uhri raiskattu ollenkaan jos sillä olis ollut pidempi hame.
Kehotus on ihan vaan törkeä.
Niin no anoppi huutaa naama punaisena ja raiskaus on joillekin kuten sulle ihan sama asia. Voidaan vielä tarkistaa lakikirjasta tai poliisilta. Anna mennä vaan, sun uhriutuminen on hyvällä alulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.
Kuule kun minä vastasin ihan vaan yhteen kommenttiin, yhdelle ihmiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan siis jatkossa ettei sanota kenellekään, että olisi hyvä miettiä omaa käytöstään koska se ihminen loukkaantuu siitä.
Itse pidän normaalina miettiä omaa käytöstäni koska se om paljon palkitsevampaa kuin miettiä muiden ihmisten käytöstä. Mutta minulle oman käytöksen miettiminen ei aiheuta syyllisyydentuntoa vaan se on mahdollisuus kehittyä ja olla vapaa. Se antaa mahdollisuuden jättää kerran käsitellyt asiat taakseen. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Minusta suhteellisen tervettä toimintaa.
Tilannetaju.
Ymmärrys.
Järki.
Ei ole mitään apua pohtia omaa toimintaansa jos kyse on juurikin väkivallasta. Se on just sitä samaa paskaa että mietitään että oisko uhri raiskattu ollenkaan jos sillä olis ollut pidempi hame.
Kehotus on ihan vaan törkeä.
Niin no anoppi huutaa naama punaisena ja raiskaus on joillekin kuten sulle ihan sama asia. Voidaan vielä tarkistaa lakikirjasta tai poliisilta. Anna mennä vaan, sun uhriutuminen on hyvällä alulla.
Snä nyt juutuit tuohon huutavaan anoppiin. Voi toista. Lue koko ketju. Tule sitten takaisin vittuilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan siis jatkossa ettei sanota kenellekään, että olisi hyvä miettiä omaa käytöstään koska se ihminen loukkaantuu siitä.
Itse pidän normaalina miettiä omaa käytöstäni koska se om paljon palkitsevampaa kuin miettiä muiden ihmisten käytöstä. Mutta minulle oman käytöksen miettiminen ei aiheuta syyllisyydentuntoa vaan se on mahdollisuus kehittyä ja olla vapaa. Se antaa mahdollisuuden jättää kerran käsitellyt asiat taakseen. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Minusta suhteellisen tervettä toimintaa.
Tilannetaju.
Ymmärrys.
Järki.
Ei ole mitään apua pohtia omaa toimintaansa jos kyse on juurikin väkivallasta. Se on just sitä samaa paskaa että mietitään että oisko uhri raiskattu ollenkaan jos sillä olis ollut pidempi hame.
Kehotus on ihan vaan törkeä.
Niin no anoppi huutaa naama punaisena ja raiskaus on joillekin kuten sulle ihan sama asia. Voidaan vielä tarkistaa lakikirjasta tai poliisilta. Anna mennä vaan, sun uhriutuminen on hyvällä alulla.
Snä nyt juutuit tuohon huutavaan anoppiin. Voi toista. Lue koko ketju. Tule sitten takaisin vittuilemaan.
Älä sössötä "voi toista" se on pelleilyä. Olen tietoinen koko ketjusta. Jos yksi ihminen kommentoi minulle niin vastaan hänelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi,huolet on monet.Olen viiden lapsen isoäiti ja olen suonut tyttärelleni ja vävylleni "lapsivapaita viikonloppuja" vähintään joka toinen kuukausi,keskimäärin.
Ovat ottaneet ne mielellään vastaan.Tyttäreni on hyvä äiti ja vävy hyvä isä,mutta vauvan aiheuttamat yövalvomiset näkyvät runsaana väsymyksenä ja välillä oma aika on tarpeen.Etkö ole kahdeksan-kuista vauvaa päästänyt kertaakaan yökylään.Et siis ole käynyt missään tuulettumassa tai vain löffinyt kotona nukkuen univelkojasi pois.
Ihmettelen miten täällä kaikki ovat kanssasi samaa mieltä.Minä kuuskymppisenä mummina ymmärrän tuon toisen puolen.En toki ole toiminut sinun kertomasi mummon tavoin,en itse asiassa ole mikään hempeilijä vauvojen suhteen,mutta tiedän paljonko pikkuvauva väsyttää.
Minun mummo"velvollisuuteni" alkoivat vuonna 2002.Ensimmäinen olikin mulla yökylässä ennen kastejuhlaa jo ekan kerran,tyttäreltäni loppui maidon tulo lyhyeen.
Seuraavat kolme ovat olleet tarpeen mukaan,maitoa on lypsetty ja kun maito väheni,siirryttiin lisäksi korvikkeeseen muutenkin.Kaikki ovat viihtyneet niin kotona kuin mummolassakin ja kaikilla on pysynyt järki kasassa.
Nyt meillä onkin sitten kinkkisempi juttu.Nuorin syntyi vuosi sitten elokuussa ja vaari kuoli pian perästä.
Eihän siinä tyttärenkään mieli tehnyt kotoa mihinkään suuren surun keskellä.Näin ollen nuorimmasta tuli oikein "äidin vierivauva",joka ei oikein vieläkään erkanisi äidin rinnasta,vaikka on jo tavallisen maidon ja osittain tavallisen ruuan syöjä.
Huutaa ja kiukuttelee kun on muutaman kerran ollut mulla vkl.hoidossa.Huutaminen liittyy toki iltoihin,
muuten hymyilee kuin aurinko.Olisi pitänyt sisarustensa lailla olla enemmän mummulassa,mutta kuten sanoin,vaarin kuolema teki hänestä "vierivauvan".
Tyttäreni ja vävyni oikein ihmettelevät,kun lukevat vanhemmista,jotka eivät anna lapsia isovanhempien hoitoon.Ihmettelen minäkin.Jokatapauksessa jaksamista teille,minkä tien sitten valitsettekin.
Yökyläilyä ei suositella ollenkaan alle yksivuotiaille.
On se sulle kova paikka, kun joku"hullu äiti" antaa vauvansa yökylään mummulaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.
Ihan mielenkiinnosta; oletko itse tuore äiti, jonka vauvaa mummo on omimassa tai onko sinulla lapsia ollenkaan? Onko sinulla vaikea suhde anoppiin ja oikeastaan ei lapsia? Oletko aikuinen nainen, lapseton ja jolla on vaikea äitisuhde? Itse veikkaan tuota jälkimmäistä. Yleensä lasten kasvattaminen kasvattaa siinä samalla itseäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.
Ihan mielenkiinnosta; oletko itse tuore äiti, jonka vauvaa mummo on omimassa tai onko sinulla lapsia ollenkaan? Onko sinulla vaikea suhde anoppiin ja oikeastaan ei lapsia? Oletko aikuinen nainen, lapseton ja jolla on vaikea äitisuhde? Itse veikkaan tuota jälkimmäistä. Yleensä lasten kasvattaminen kasvattaa siinä samalla itseäkin.
Olen mummo, 58 vee. Fiksu mummo joka tunnistaa henkisen väkivallan. Mikä itse olet? Omahyväinen miniä vai hullu mummo?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan siis jatkossa ettei sanota kenellekään, että olisi hyvä miettiä omaa käytöstään koska se ihminen loukkaantuu siitä.
Itse pidän normaalina miettiä omaa käytöstäni koska se om paljon palkitsevampaa kuin miettiä muiden ihmisten käytöstä. Mutta minulle oman käytöksen miettiminen ei aiheuta syyllisyydentuntoa vaan se on mahdollisuus kehittyä ja olla vapaa. Se antaa mahdollisuuden jättää kerran käsitellyt asiat taakseen. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Minusta suhteellisen tervettä toimintaa.
Tilannetaju.
Ymmärrys.
Järki.
Ei ole mitään apua pohtia omaa toimintaansa jos kyse on juurikin väkivallasta. Se on just sitä samaa paskaa että mietitään että oisko uhri raiskattu ollenkaan jos sillä olis ollut pidempi hame.
Kehotus on ihan vaan törkeä.
Niin no anoppi huutaa naama punaisena ja raiskaus on joillekin kuten sulle ihan sama asia. Voidaan vielä tarkistaa lakikirjasta tai poliisilta. Anna mennä vaan, sun uhriutuminen on hyvällä alulla.
Snä nyt juutuit tuohon huutavaan anoppiin. Voi toista. Lue koko ketju. Tule sitten takaisin vittuilemaan.
Älä sössötä "voi toista" se on pelleilyä. Olen tietoinen koko ketjusta. Jos yksi ihminen kommentoi minulle niin vastaan hänelle.
Sinä kyl vastasit minulle, etkä tuolle joka puhui riehuvasta anopistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.
Ihan mielenkiinnosta; oletko itse tuore äiti, jonka vauvaa mummo on omimassa tai onko sinulla lapsia ollenkaan? Onko sinulla vaikea suhde anoppiin ja oikeastaan ei lapsia? Oletko aikuinen nainen, lapseton ja jolla on vaikea äitisuhde? Itse veikkaan tuota jälkimmäistä. Yleensä lasten kasvattaminen kasvattaa siinä samalla itseäkin.
Olen mummo, 58 vee. Fiksu mummo joka tunnistaa henkisen väkivallan. Mikä itse olet? Omahyväinen miniä vai hullu mummo?
Ihan tavallinen ihminen, miniä, ei kokemusta mt-ihmisistä, vain vaikeista tilanteista. En tosin reagoi mitenkään herkästi jos joltakin napsahtaa hermo, ja hän alkaa huutamaan. Poistun paikalta.
Täytyy myöntää etten tunnistanut kuvattua tilannetta henkiseksi väkivallaksi, aina maailmaan huutoa mahtuu mutta ei sitä tarvitse kuunnella. Lähinnä säälittää jonkun huutaminen koska häneltä on tilanne lähtenyt hallinnasta. Riippuu miten tilanteen kokee ja millaiset keinot sitä on käsitellä.
Fiksuutta en tunnistanut myöskään sinun kommenteistasi, yleensä fiksut ihmiset kommentoivat maltillisesti ja avaavat periaatteitaan erilaista mielipidettä tai keskustelukumppaniaan kunnioittaen. Keskusteluyhteys on katkolla jos alkaa syyttelemään toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi,huolet on monet.Olen viiden lapsen isoäiti ja olen suonut tyttärelleni ja vävylleni "lapsivapaita viikonloppuja" vähintään joka toinen kuukausi,keskimäärin.
Ovat ottaneet ne mielellään vastaan.Tyttäreni on hyvä äiti ja vävy hyvä isä,mutta vauvan aiheuttamat yövalvomiset näkyvät runsaana väsymyksenä ja välillä oma aika on tarpeen.Etkö ole kahdeksan-kuista vauvaa päästänyt kertaakaan yökylään.Et siis ole käynyt missään tuulettumassa tai vain löffinyt kotona nukkuen univelkojasi pois.
Ihmettelen miten täällä kaikki ovat kanssasi samaa mieltä.Minä kuuskymppisenä mummina ymmärrän tuon toisen puolen.En toki ole toiminut sinun kertomasi mummon tavoin,en itse asiassa ole mikään hempeilijä vauvojen suhteen,mutta tiedän paljonko pikkuvauva väsyttää.
Minun mummo"velvollisuuteni" alkoivat vuonna 2002.Ensimmäinen olikin mulla yökylässä ennen kastejuhlaa jo ekan kerran,tyttäreltäni loppui maidon tulo lyhyeen.
Seuraavat kolme ovat olleet tarpeen mukaan,maitoa on lypsetty ja kun maito väheni,siirryttiin lisäksi korvikkeeseen muutenkin.Kaikki ovat viihtyneet niin kotona kuin mummolassakin ja kaikilla on pysynyt järki kasassa.
Nyt meillä onkin sitten kinkkisempi juttu.Nuorin syntyi vuosi sitten elokuussa ja vaari kuoli pian perästä.
Eihän siinä tyttärenkään mieli tehnyt kotoa mihinkään suuren surun keskellä.Näin ollen nuorimmasta tuli oikein "äidin vierivauva",joka ei oikein vieläkään erkanisi äidin rinnasta,vaikka on jo tavallisen maidon ja osittain tavallisen ruuan syöjä.
Huutaa ja kiukuttelee kun on muutaman kerran ollut mulla vkl.hoidossa.Huutaminen liittyy toki iltoihin,
muuten hymyilee kuin aurinko.Olisi pitänyt sisarustensa lailla olla enemmän mummulassa,mutta kuten sanoin,vaarin kuolema teki hänestä "vierivauvan".
Tyttäreni ja vävyni oikein ihmettelevät,kun lukevat vanhemmista,jotka eivät anna lapsia isovanhempien hoitoon.Ihmettelen minäkin.Jokatapauksessa jaksamista teille,minkä tien sitten valitsettekin.
Yökyläilyä ei suositella ollenkaan alle yksivuotiaille.
On se sulle kova paikka, kun joku"hullu äiti" antaa vauvansa yökylään mummulaan!
Tuossa joku mummu ihmetteli eikö todellakaan ole 8kk ollut vielä yökylässä, että voi voi, mahtaa väsyttää... Meillä on kaikki lapset hoidettu kotona, yökylään ovat menneet kun ovat itse sitä pyytäneet. Ja vauva-ajat ovat jääneet mieleen ihanina aikoina. Mies on ollut asiassa vielä selkeämmällä linjalla kuin minä, sanonut että kyllä vauva tykkää eniten olla kotona. Esikoisen vauva-aika ei kyllä ollut ihanaa ja syy siihen löytyy perheen ulkopuolelta. Toisen kohdalla osasin jo puolustautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistetaan siis jatkossa ettei sanota kenellekään, että olisi hyvä miettiä omaa käytöstään koska se ihminen loukkaantuu siitä.
Itse pidän normaalina miettiä omaa käytöstäni koska se om paljon palkitsevampaa kuin miettiä muiden ihmisten käytöstä. Mutta minulle oman käytöksen miettiminen ei aiheuta syyllisyydentuntoa vaan se on mahdollisuus kehittyä ja olla vapaa. Se antaa mahdollisuuden jättää kerran käsitellyt asiat taakseen. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Minusta suhteellisen tervettä toimintaa.
Tilannetaju.
Ymmärrys.
Järki.
Ei ole mitään apua pohtia omaa toimintaansa jos kyse on juurikin väkivallasta. Se on just sitä samaa paskaa että mietitään että oisko uhri raiskattu ollenkaan jos sillä olis ollut pidempi hame.
Kehotus on ihan vaan törkeä.
Niin no anoppi huutaa naama punaisena ja raiskaus on joillekin kuten sulle ihan sama asia. Voidaan vielä tarkistaa lakikirjasta tai poliisilta. Anna mennä vaan, sun uhriutuminen on hyvällä alulla.
Snä nyt juutuit tuohon huutavaan anoppiin. Voi toista. Lue koko ketju. Tule sitten takaisin vittuilemaan.
Älä sössötä "voi toista" se on pelleilyä. Olen tietoinen koko ketjusta. Jos yksi ihminen kommentoi minulle niin vastaan hänelle.
Sinä kyl vastasit minulle, etkä tuolle joka puhui riehuvasta anopistaan.
Niin vai tuolle mummo 58, vaikea sanoa - riehuvaan anopin onnelliseen omistajaan en sinua ainakaan sekoittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.
Ihan mielenkiinnosta; oletko itse tuore äiti, jonka vauvaa mummo on omimassa tai onko sinulla lapsia ollenkaan? Onko sinulla vaikea suhde anoppiin ja oikeastaan ei lapsia? Oletko aikuinen nainen, lapseton ja jolla on vaikea äitisuhde? Itse veikkaan tuota jälkimmäistä. Yleensä lasten kasvattaminen kasvattaa siinä samalla itseäkin.
Olen mummo, 58 vee. Fiksu mummo joka tunnistaa henkisen väkivallan. Mikä itse olet? Omahyväinen miniä vai hullu mummo?
Ihan tavallinen ihminen, miniä, ei kokemusta mt-ihmisistä, vain vaikeista tilanteista. En tosin reagoi mitenkään herkästi jos joltakin napsahtaa hermo, ja hän alkaa huutamaan. Poistun paikalta.
Täytyy myöntää etten tunnistanut kuvattua tilannetta henkiseksi väkivallaksi, aina maailmaan huutoa mahtuu mutta ei sitä tarvitse kuunnella. Lähinnä säälittää jonkun huutaminen koska häneltä on tilanne lähtenyt hallinnasta. Riippuu miten tilanteen kokee ja millaiset keinot sitä on käsitellä.
Fiksuutta en tunnistanut myöskään sinun kommenteistasi, yleensä fiksut ihmiset kommentoivat maltillisesti ja avaavat periaatteitaan erilaista mielipidettä tai keskustelukumppaniaan kunnioittaen. Keskusteluyhteys on katkolla jos alkaa syyttelemään toista.
Eli et tiedä itse asiasta yhtikäs mitään ja sadoista viesteistä poimit yhden johon juutut. Ja sitten jankkaat tietämättömänä muita mitätöiden sitä yhtä bongausta jauhaen. Mikähän sun antisi keskusteluun mielestäsi on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.
Ihan mielenkiinnosta; oletko itse tuore äiti, jonka vauvaa mummo on omimassa tai onko sinulla lapsia ollenkaan? Onko sinulla vaikea suhde anoppiin ja oikeastaan ei lapsia? Oletko aikuinen nainen, lapseton ja jolla on vaikea äitisuhde? Itse veikkaan tuota jälkimmäistä. Yleensä lasten kasvattaminen kasvattaa siinä samalla itseäkin.
Olen mummo, 58 vee. Fiksu mummo joka tunnistaa henkisen väkivallan. Mikä itse olet? Omahyväinen miniä vai hullu mummo?
Ihan tavallinen ihminen, miniä, ei kokemusta mt-ihmisistä, vain vaikeista tilanteista. En tosin reagoi mitenkään herkästi jos joltakin napsahtaa hermo, ja hän alkaa huutamaan. Poistun paikalta.
Täytyy myöntää etten tunnistanut kuvattua tilannetta henkiseksi väkivallaksi, aina maailmaan huutoa mahtuu mutta ei sitä tarvitse kuunnella. Lähinnä säälittää jonkun huutaminen koska häneltä on tilanne lähtenyt hallinnasta. Riippuu miten tilanteen kokee ja millaiset keinot sitä on käsitellä.
Fiksuutta en tunnistanut myöskään sinun kommenteistasi, yleensä fiksut ihmiset kommentoivat maltillisesti ja avaavat periaatteitaan erilaista mielipidettä tai keskustelukumppaniaan kunnioittaen. Keskusteluyhteys on katkolla jos alkaa syyttelemään toista.
Eli et tiedä itse asiasta yhtikäs mitään ja sadoista viesteistä poimit yhden johon juutut. Ja sitten jankkaat tietämättömänä muita mitätöiden sitä yhtä bongausta jauhaen. Mikähän sun antisi keskusteluun mielestäsi on?
Mä veikkaan et sä olet aikuinen nainen, jolla on vaikea äitisuhde, ei lapsia. Ja tästä pätkästä päättelet mikä on antini ketjuun, se siitä fiksuudesta. Ja luetun ymmärrys, en tiedä teidän mt-ongelmista paljoakaan, suku ilman diagnooseja, joten en voi ottaa siihen kantaa, tiedän vaan vaikeista tilanteista ihan riittävästi. Tsemppiä silti jatkoon, turha vääntää enempää. Annetaanpa tilaa kunnon keskustelulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.
Ihan mielenkiinnosta; oletko itse tuore äiti, jonka vauvaa mummo on omimassa tai onko sinulla lapsia ollenkaan? Onko sinulla vaikea suhde anoppiin ja oikeastaan ei lapsia? Oletko aikuinen nainen, lapseton ja jolla on vaikea äitisuhde? Itse veikkaan tuota jälkimmäistä. Yleensä lasten kasvattaminen kasvattaa siinä samalla itseäkin.
Olen mummo, 58 vee. Fiksu mummo joka tunnistaa henkisen väkivallan. Mikä itse olet? Omahyväinen miniä vai hullu mummo?
Ihan tavallinen ihminen, miniä, ei kokemusta mt-ihmisistä, vain vaikeista tilanteista. En tosin reagoi mitenkään herkästi jos joltakin napsahtaa hermo, ja hän alkaa huutamaan. Poistun paikalta.
Täytyy myöntää etten tunnistanut kuvattua tilannetta henkiseksi väkivallaksi, aina maailmaan huutoa mahtuu mutta ei sitä tarvitse kuunnella. Lähinnä säälittää jonkun huutaminen koska häneltä on tilanne lähtenyt hallinnasta. Riippuu miten tilanteen kokee ja millaiset keinot sitä on käsitellä.
Fiksuutta en tunnistanut myöskään sinun kommenteistasi, yleensä fiksut ihmiset kommentoivat maltillisesti ja avaavat periaatteitaan erilaista mielipidettä tai keskustelukumppaniaan kunnioittaen. Keskusteluyhteys on katkolla jos alkaa syyttelemään toista.
Eli et tiedä itse asiasta yhtikäs mitään ja sadoista viesteistä poimit yhden johon juutut. Ja sitten jankkaat tietämättömänä muita mitätöiden sitä yhtä bongausta jauhaen. Mikähän sun antisi keskusteluun mielestäsi on?
Mä veikkaan et sä olet aikuinen nainen, jolla on vaikea äitisuhde, ei lapsia. Ja tästä pätkästä päättelet mikä on antini ketjuun, se siitä fiksuudesta. Ja luetun ymmärrys, en tiedä teidän mt-ongelmista paljoakaan, suku ilman diagnooseja, joten en voi ottaa siihen kantaa, tiedän vaan vaikeista tilanteista ihan riittävästi. Tsemppiä silti jatkoon, turha vääntää enempää. Annetaanpa tilaa kunnon keskustelulle.
Jepulis. Et tiedä mitään, tartut tarkoituksenhakuisesti yhteen viestiin josta alat jauhaa. Ja kun tämän kertoo sinulle, sinä alat solvata ja nälviä ja diagnosoida. Oikein kunnon mt-ongelmaisen häirikön käytöstä siis.
Niin siis mikä se sun antisi siis olikaan? Tosiaan, voisit antaa tilaa oikealle keskustelulle. Johon voivat osallistua ne, jotka osaa lukea enemmän kuin yhden lauseen ja jotka oikeasti tietää ketjun aiheestakin jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi,huolet on monet.Olen viiden lapsen isoäiti ja olen suonut tyttärelleni ja vävylleni "lapsivapaita viikonloppuja" vähintään joka toinen kuukausi,keskimäärin.
Ovat ottaneet ne mielellään vastaan.Tyttäreni on hyvä äiti ja vävy hyvä isä,mutta vauvan aiheuttamat yövalvomiset näkyvät runsaana väsymyksenä ja välillä oma aika on tarpeen.Etkö ole kahdeksan-kuista vauvaa päästänyt kertaakaan yökylään.Et siis ole käynyt missään tuulettumassa tai vain löffinyt kotona nukkuen univelkojasi pois.
Ihmettelen miten täällä kaikki ovat kanssasi samaa mieltä.Minä kuuskymppisenä mummina ymmärrän tuon toisen puolen.En toki ole toiminut sinun kertomasi mummon tavoin,en itse asiassa ole mikään hempeilijä vauvojen suhteen,mutta tiedän paljonko pikkuvauva väsyttää.
Minun mummo"velvollisuuteni" alkoivat vuonna 2002.Ensimmäinen olikin mulla yökylässä ennen kastejuhlaa jo ekan kerran,tyttäreltäni loppui maidon tulo lyhyeen.
Seuraavat kolme ovat olleet tarpeen mukaan,maitoa on lypsetty ja kun maito väheni,siirryttiin lisäksi korvikkeeseen muutenkin.Kaikki ovat viihtyneet niin kotona kuin mummolassakin ja kaikilla on pysynyt järki kasassa.
Nyt meillä onkin sitten kinkkisempi juttu.Nuorin syntyi vuosi sitten elokuussa ja vaari kuoli pian perästä.
Eihän siinä tyttärenkään mieli tehnyt kotoa mihinkään suuren surun keskellä.Näin ollen nuorimmasta tuli oikein "äidin vierivauva",joka ei oikein vieläkään erkanisi äidin rinnasta,vaikka on jo tavallisen maidon ja osittain tavallisen ruuan syöjä.
Huutaa ja kiukuttelee kun on muutaman kerran ollut mulla vkl.hoidossa.Huutaminen liittyy toki iltoihin,
muuten hymyilee kuin aurinko.Olisi pitänyt sisarustensa lailla olla enemmän mummulassa,mutta kuten sanoin,vaarin kuolema teki hänestä "vierivauvan".
Tyttäreni ja vävyni oikein ihmettelevät,kun lukevat vanhemmista,jotka eivät anna lapsia isovanhempien hoitoon.Ihmettelen minäkin.Jokatapauksessa jaksamista teille,minkä tien sitten valitsettekin.
Yökyläilyä ei suositella ollenkaan alle yksivuotiaille.
On se sulle kova paikka, kun joku"hullu äiti" antaa vauvansa yökylään mummulaan!
Tuossa joku mummu ihmetteli eikö todellakaan ole 8kk ollut vielä yökylässä, että voi voi, mahtaa väsyttää... Meillä on kaikki lapset hoidettu kotona, yökylään ovat menneet kun ovat itse sitä pyytäneet. Ja vauva-ajat ovat jääneet mieleen ihanina aikoina. Mies on ollut asiassa vielä selkeämmällä linjalla kuin minä, sanonut että kyllä vauva tykkää eniten olla kotona. Esikoisen vauva-aika ei kyllä ollut ihanaa ja syy siihen löytyy perheen ulkopuolelta. Toisen kohdalla osasin jo puolustautua.
On perheen Oma valinta, viekö lapset yökylään, vai ei. Toiset vanhemmat vievät, (ovat ihan yhtä hyviä vanhempia, kuin tekin) ja toiset tarraavat lapsiinsa, eivätkä luota heitä yökylään kenenkään luokse.
Oma näkemykseni on, että isommille lapsille tekee eetvarttia olla yökylässä silloin tällöin, joko mummolassa, serkuilla, tai kaverin luona.
Nostan hattua mummolle, joka ottaa alle vuoden ikäisen vauvan yökylään!! Itse en mielelläni ota. En jaksaisi itkevää ja ikävöivää pientä hoitaa. Onneksi ei ole kukaan tarjonnutkaan!
Mä sanon viimeisen sanan ja se on ei :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No voi,huolet on monet.Olen viiden lapsen isoäiti ja olen suonut tyttärelleni ja vävylleni "lapsivapaita viikonloppuja" vähintään joka toinen kuukausi,keskimäärin.
Ovat ottaneet ne mielellään vastaan.Tyttäreni on hyvä äiti ja vävy hyvä isä,mutta vauvan aiheuttamat yövalvomiset näkyvät runsaana väsymyksenä ja välillä oma aika on tarpeen.Etkö ole kahdeksan-kuista vauvaa päästänyt kertaakaan yökylään.Et siis ole käynyt missään tuulettumassa tai vain löffinyt kotona nukkuen univelkojasi pois.
Ihmettelen miten täällä kaikki ovat kanssasi samaa mieltä.Minä kuuskymppisenä mummina ymmärrän tuon toisen puolen.En toki ole toiminut sinun kertomasi mummon tavoin,en itse asiassa ole mikään hempeilijä vauvojen suhteen,mutta tiedän paljonko pikkuvauva väsyttää.
Minun mummo"velvollisuuteni" alkoivat vuonna 2002.Ensimmäinen olikin mulla yökylässä ennen kastejuhlaa jo ekan kerran,tyttäreltäni loppui maidon tulo lyhyeen.
Seuraavat kolme ovat olleet tarpeen mukaan,maitoa on lypsetty ja kun maito väheni,siirryttiin lisäksi korvikkeeseen muutenkin.Kaikki ovat viihtyneet niin kotona kuin mummolassakin ja kaikilla on pysynyt järki kasassa.
Nyt meillä onkin sitten kinkkisempi juttu.Nuorin syntyi vuosi sitten elokuussa ja vaari kuoli pian perästä.
Eihän siinä tyttärenkään mieli tehnyt kotoa mihinkään suuren surun keskellä.Näin ollen nuorimmasta tuli oikein "äidin vierivauva",joka ei oikein vieläkään erkanisi äidin rinnasta,vaikka on jo tavallisen maidon ja osittain tavallisen ruuan syöjä.
Huutaa ja kiukuttelee kun on muutaman kerran ollut mulla vkl.hoidossa.Huutaminen liittyy toki iltoihin,
muuten hymyilee kuin aurinko.Olisi pitänyt sisarustensa lailla olla enemmän mummulassa,mutta kuten sanoin,vaarin kuolema teki hänestä "vierivauvan".
Tyttäreni ja vävyni oikein ihmettelevät,kun lukevat vanhemmista,jotka eivät anna lapsia isovanhempien hoitoon.Ihmettelen minäkin.Jokatapauksessa jaksamista teille,minkä tien sitten valitsettekin.
Yökyläilyä ei suositella ollenkaan alle yksivuotiaille.
On se sulle kova paikka, kun joku"hullu äiti" antaa vauvansa yökylään mummulaan!
Tuossa joku mummu ihmetteli eikö todellakaan ole 8kk ollut vielä yökylässä, että voi voi, mahtaa väsyttää... Meillä on kaikki lapset hoidettu kotona, yökylään ovat menneet kun ovat itse sitä pyytäneet. Ja vauva-ajat ovat jääneet mieleen ihanina aikoina. Mies on ollut asiassa vielä selkeämmällä linjalla kuin minä, sanonut että kyllä vauva tykkää eniten olla kotona. Esikoisen vauva-aika ei kyllä ollut ihanaa ja syy siihen löytyy perheen ulkopuolelta. Toisen kohdalla osasin jo puolustautua.
On perheen Oma valinta, viekö lapset yökylään, vai ei. Toiset vanhemmat vievät, (ovat ihan yhtä hyviä vanhempia, kuin tekin) ja toiset tarraavat lapsiinsa, eivätkä luota heitä yökylään kenenkään luokse.
Oma näkemykseni on, että isommille lapsille tekee eetvarttia olla yökylässä silloin tällöin, joko mummolassa, serkuilla, tai kaverin luona.
Tottakai, noin se on. En tarkoittanut että on olemassa vain yksi oikea tapa. Halusin vain kertoa tuolle kauhistelijalle että meillä yökyläilemättömyys (mikä sana!) on ollut vanhempien jaksamisen kannalta ihan ok juttu. Ja 4v. ovat alkaneet yökyläillä omasta halustaan, keskimmäinen jo 3v. Minusta se ei kuitenkaan ole tarrautumista jos ei laske pieniä lapsia, saati vauvoja muiden pyynnöstä yökylään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksi kannattaa opetella oma tunnekontrolli ettei lähde käyrä nousemaan liian helposti. Kun osaa hallita omat tunteet, tarkastella tilannetta ja ihmisten käyttäytymistä vähän etäämpää niin pystyy valitsemaan ne parhaimmat sanat ja tavat toimia. Jos hormonit on pinnassa ja suojeluvaisto nousee 0-100 niin voi tulla ylilyöntejä. Hengityksen säätely auttaa.
Kokeneimmat tyypit osaa katsoa itseään, muita ja tilannetta helikopterinäkökulmasta mutta en tarkoita tällä helikopteriäitiä. Ja hengityksen säätely ei kehoita ketään ottamaan anoppia tai miniää pillistä kiinni. Vaikka mieli tekisi, vain mielikuvia, mielikuvia kehiin.
Ja taas! Miksi sen tuoreen äidin pitää keskittyä valitsemaan oikeat sanat ja hengittää? Mikä oikeus sillä mummolla on tulla päällepäsmäröimään tuoretta äitiä? Miksi se tahdikkuus ei ole sen mummon tehtävä vaan sen tuoreen äidin? Selittäkää nyt joku että mikä ihme tää ajatusmalli on mitä tänne viljelette!
Ihmisten kanssa toimiminen on vastavuoroista ja pätee kumpaankin osapuoleen, myönnän sen. En vaan ymmärrä miksi täällä vaaditaan miniöiltä ymmärrystä anopin suuntaan kun ei sieltä anopin suunnalta ole monessakaan täällä kerrotuista jutuissa tullut yhtään mitään ymmärrystä miniän suuntaan. Se että toinen nyt on sattunut syntymään aikaisemmin ja elänyt täällä pidempään ei automaattisesti tarkoita sitä että saa käyttäytyä miten tahtoo ja nuoremmat vaan myötäilee ja hyväksyy kaiken
Olisko vaikka semmonen juttu, että itsemme muuttaminen kuitenkin on mahdollista, toisten muuttaminen ei. Kun tämän elämässäsi ymmärrät niin olet valloittanut vuoren ja näet kauas.
Joo kyllä mä sen ymmärrän. Mutta en sitä että miksi täällä vaaditaan itsereflektointia sen sijaan että voitais vaan todeta että joo osassa tapauksissa se syy on siellä toisessa päässä.
Ihan tolleen esimerkkinä omasta elämästä. Päätin etten anna anopin tunteen purkausten vaikuttaa mun mielialaan enää ollenkaan ja aion jatkossa kylmästi todeta anopille etten hyväksy hänen käytöstään mua kohtaan. Mitä tekee anoppi? Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä. Ainoa mitä tollon sanoin anopille oli että hänellä ei ole oikeutta haukkua mua ja pyysin lopettamaan. Tiedostan itse että ainoa kenen käytökseen ja tunteisiin voin vaikuttaa on minä itse mutta se ei tarkoita sitä että hyväksyn anopin huonon käytöksen, se tarkoittaa vaan ja ainoastaan sitä että mä en lähde enää anopin tunteeseen mukaan.
Mun mielestä on edelleen huonoa käytöstä tulla kommentoimaan että kannattais miettiä omaa käytöstä näissä tilanteissa missä se syy on siellä toisessa päässä. Nää sekopäät saa kohtauksen pystyyn ihan omin apuinensa ja täysin syyttä.
Niin no miten sen sieltä ottaa, ei se niin helppoa ole kirjoittaa, että kaikki ymmärtää heti. Sinähän teit oikein ja se, että ei lähde tunteeseen tai haukkumiseen mukaan on ainut oikea tie. Samoin ettei hyväksy huonoa kohtelua ja kertoo sen tai poistuu paikalta jos ei pysty sanomaan. Anopilta lähti mopo kun kerroit suoraan ja hän veti mopoon kierrokset että alkoi marttyyriksi, sinä olet ilkeä. Et ole ilkeä vaan sanot suoraan mitä et hyväksy, itseäsi kohdeltavan huonosti. Ihan sama mihin ihminen vetoaa, hän tiesi olevansa väärässä ja yritti uhriutua. Ei mitään uutta taivaanrannassa.
Ja kyllä minä tsekkaan aina oman käytökseni ja jos tunnen, että olen tehnyt asian oikein niin päästän irti, ei ole minun käsissäni oikaista asiaa vaan hyväksyn, että välit on mitä on, en edelleenkään hyväksy huonoa kohtelua keneltäkään ja jos ei mikään muutu vaikka olen koittanut puhua suoraan ja kertoa mitä toivon (haluan, vaadin) niin sitten valitsen etäisyyden.
Kun huonot välit ei ole rikos sinänsä, ketään ei siitä viedä tuomiolle niin miten sanot kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Siksi täällä on sitä juupas eipäs mutta minusta minä en voi muuttaa ärsyttävää anoppia ihmisenä vaan kokeilla eri lähestymistapaa, kertoa oman kantani, olla hyväksymättä huonoa kohtelua ja jos ei muu auta niin etäisyys. Toisille se on yhteyksien katkaiseminen tai lähestymiskielto, riippuu tapauksesta. En osaa sanoa kuka on oikeassa tai kuka on väärässä, nämä ovat yleensä monimutkaisia asioita eikä ole yhtä totuutta.
(Ja vaikea minun on ymmärtää miksi mielipiteeni kertominen olisi huonoa käytöstä kun vältän sanoja mitä anoppisi käytti.) ehkä tästä on jollekin hyötyä.
Ei tässä ole kyse ”huonoista väleistä” vaan henkisestä väkivallasta. Miten viitsitkin sössöttää moista.
Mulla on varmaan parempi sietokyky. En pitänyt henkisenä väkivaltana tuota esimerkkiä kun jollain anopilla itsehillintä pettää ja alkaa naama punaisena haukkumaan. Tuo on minusta ainoastaan naurettavaa pelleilyä ja osoitus huonosta itsehillinnästä. Eri asia jos huutaisi lapselle.
"Huutaa mulle naama punasena kuinka minä aiheutan hänelle nyt pahan mielen kun oon niin ilkeä ihminen. Tätä ennen anoppi siis haukkui mut koko suvun edessä läskiks, kpääks, hulluks sairaaks ja mitähän muuta vielä."
Kuule kun me ollaan erilaisia, en hätkähdä tuollaisesta mutta en välttämättä olisi enää tekemisissä huutajan kanssa. Jollekin tuo on henkistä väkivaltaa, jollekin anoppi pimahti, lähdetäämpä kotio.
Huutaminen on henkistä väkivaltaa. Kukaan ei ansaitse sitä eikä sitä kenenkään pidä kuunnella. Anoppi kun sattui tossa huutamaan lapsen läsnäollessa joten myös lapsi kärsi tilanteesta.
Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut anopin ja miniän välillä ennen tota kohtausta eikä sillä periaatteessa oo mitään merkitystä. Tota ennen kuitenkin on vuosia jatkunutta haukkumista, äitiyden mitätöintiä, perheen asioihin puuttumista ym. Se nyt vaan eskaloitu tohon iltaan jolloin totestin ettei mun tarvitse sietää tollasta käytöstä keneltäkään.
Jos ei itse ole käynyt läpi vastaavaa niin on täysin asiatonta tulla sivusta huutelemaan "kannattais miettiä omaa käytöstä" Et voi tietää minkälaisen matkan se on vaatinut päästä siihen pisteeseen että totea itselleen että nyt mulle riittää tää huono kohtelu ja siitä on vielä aivan järkyttävän pitkä matka siihen että sanoo sen ääneen kyseiselle henkilölle. Ton anopin kohtauksen jälkeen jos joku ois mulle tullut sanomaan että "kannattaa miettiä mikä sun omassa toiminassa aiheutti anopin kohtauksen" niin oisin käskeny painua niin pitkälle ku pippuri kasvaa.
Ja se joka ihmetteli että miten voi verrata raiskautta ja henkistä väkivaltaa keskenään niin vastaan että helposti. Henkisestä väkivallasta voi jäädä ihan yhtä pahat traumat uhrille. Ainoa ero mikä näissä on on se että yleisesti ottaen raiskaus koetaan olevan tekijän syytä mutta henkinen väkivalta on näköjään monen mielestä uhrin syytä. Kumpinkin on muuten rikos.
Alue: Aihe vapaa
No täällä on ollut monen monta esimerkkiä ihan silkasta henkisestä väkivallasta, selkeitä kuvauksia narsistista hoveineen, läheisriippuvaisia uhrien kimpussa jne.