Lue keskustelun säännöt.
Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä?
Meillä on 8kk vauva jonka isoäiti on hurahtanut pikkuiseen jo raskausaikana todella voimakkaasti. Tunnen itseni nipoksi kun minua on alkanut häiritä mummon ja lapsen tapa olla yhdessä. Mummo vaatii tapaamista vähintään kerran viikossa ja joka kerran pitelee vauvaa rintaansa vasten ja "sulkeutuu" seurasta. Kuiskailee "mummo rakastaa, mummon rakkain"-koko ajan vauvalle ja jos vauva inahtaa tai yrittää vääntää itseään pois sylistä lähtee mummo nopeasti kauaksi minusta ja miehestä, ettemme ota vauvaa. Mummo on mukava ihminen luonteeltaan mutta esim. minua ei noteeraa millään tavalla kun olen paikalla, ärsyyntyy selvästi läsnäolostani. Olenko yliherkkä? Mummo on alusta asti anellut vauvaa yökylään, sanoi 2 viikon ikäiselle vauvalle "tänään jäät mummon luokse, mummon luona on hyvä". Sanoin etten jätä vastasyntynyttä hoitoon missään nimessä. Alkoi ITKEÄ ja sanoi että hän saa vauvasta voimaa jatkaa töissä. Sanoo tätä samaa aina kun pyytää tapaamista, jopa sanamuodoin ettei "jaksa tulevaa työviikkoa", ellei saa sylitellä vauvaa. Ei ole saanut yöhoitoon koska imetän enkä jotenkin usko että hän pystyy tarkkailemaan VAUVAN tarpeita. Jos vauva vaikka kaipaa tilaa, lattialla olemista tms. niin se ei käy päinsä tämän mummon kanssa. Mitä voin tehdä pahoittamatta mummon mieltä? Kyseessä miehen äiti johon ollut tosi hyvät välit ennen vauvan syntymään.
Mies on kiusaantunut ja yrittää olla ottamatta kantaa asiaan. Ei selvästi tajua miksi minua stressaa mummon kyläilyt ja heillä vieraileminen. Mummo on tavallaan niin herttainen olemukseltaan kuitenkin, mutta ahdistaa ettei hän selvästi pysty näkemään minun merkitystäni ja rooliani lapsen elämässä. Ja juu, olen "kiitollinen" siitä että on välittäviä isovanhempia mutta en voi tunteilleni mitään.
Kommentit (10672)
Jahas, psykomummot löysi ketjun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko mummolla vaihdevuodet? Ei ihan normaalia käytöstä.
Koska vaihdevuodet muuttuivat epänormaaleiksi? Odota vaan, et jää paitsi sinäkään.
Onko ap:n mummon käytös tyypillistä vaihdevuosikäytöstä? Siis tuollaistako se tulee olemaan??
Ei niin väitetty. Vaan ensin kirjoittanut kysyi, onko mummolla vaihdevuodet, (kun) ei ihan normaalia käytöstä. Eli päätelmä: vaihdevuodet ovat jotain epänormaalia. Sellaista keittiöpsykologiaa palstalla tänään.
Minäminä-mummot löysivät näköjään paikalle :)
Vierailija kirjoitti:
Katso sitä vauvaasi ja ajattele, että joku päivä hänellä on vauva. Sillä sinun, SINUN käärölläsi. Sinun tekemä ihminen tekee ihmisen!
Ja sitten lapsesi puoliso sanoo, että sinulla ei ole mitään asiaa olla tekemisissä ja olet vieläpä sairas kun niin luulet.
Tää on hyvä pointti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairasta viedä vastasyntynyt erilleen äidistä ja ovi kiinni :( oma äitini yritti viedä nukkuvan vauvan kun nukuimme vierekkäin. En ymmärrä kyllä yhtään loogista syytä moiselle toiminnalle.
Niin on.
Joidenkin mielestä ilmeisesti normaalia höpsähdystä, mutta oikeasti olisiko se ihan jees jos perhe menisi mummolaan ja mummo ottaisi vaikka kuusivuotiaan lapsen jo ovelta syliinsä ja raahaisi toiseen huoneeseen sanomatta mitään. Sulkisi oven muun perheen edestä ja pysyisi vaikka puolituntia siellä ilman, että kuuluu pihaustakaan tai ehkä välillä lapsen nyyhkäisyjä ja mummon hyssytystä.
En usko, että kukaan katsoisi sellaista vierestä vaan vähintään menisi koputtelemaan oveen.
Kuitenkin joidenkin mielestä pienen puhekyvyttömän vauvan omiminen ja vieminen näkymättömiin on ihan jees, se on mielestäni erikoista.Hyväksikäyttö voi alkaa noinkin. Isä hyvk. minua. Ja aikuisena näin kun vei tyttövauvan toiseen huoneeseen. Kieli oli jo korvassa. Suutuin, keskeytin tapahtuman, sain hullun leiman. Varsinkin äiti puolustaa isää sokeasti, onhan tämä tärkeä osa äidin nukkekoti-kulissileikkiä.
Insestistpedoista ei saa puhua mutta tekijä voi kielarein kiihottaa itseään ja sitten mennä vessaan ja r#nkata. Tuota ei voi todistaa. Ihmislapsen halventamista sekin. Samat voi mennä myös pidemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täähän alkaa olla kuin Grimmin sadusta : Mummot nuo pedoista pahimmat. Ei voi kuin nauraa. Onneksi lapsenne eivät tarvitse ympärilleen muita välittäviä aikuisia kuin päästään pimeän mutsin. Ja pimeäksi tulee kun ei voi ikinä minnekään lähteä ja jättää lasta mummolle hoitoon. Mummohan voi heittäytyä hurjaksi ja jättää palauttamatta lapsen. Hankkikaa lääkitys.
Pitkä ketju, mutta mulle tuli ekana mieleen, että MIKSI vauvaa ei saisi rakastaa ja MIKSEI vauvasta saisi olla höyrähtänyt?? Miten se on VAUVALTA pois? Äiti ehkä on mustasukkainen, mutta toisaalta voisi olla myös ylpeä, että hänellä on niin rakastettava vauva! Ei anoppi kuulosta siltä, että hän yrittäisi kaapata vauvaa; silloin hän sanoisi, että vauva voisi olla hänen luonaan aina. Ja mitä haittaa läheisyys ja sylissä pitäminen? Yleensä vauvat pitää siitä! Minä näkisin vauvoista hurahtavan mummon vaan rikkautena. Vauva on mummonkin lihaa ja verta, ei ole mitenkään kummallista, että hän vauvaan rakastuu!
Hyvänen aika, hänkin on ollut pienen vauvan äiti, ehkä toivonut lisää, ehkä vain tykkää vauvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja lisäyksenä Ap:n pitäisi lähteä purkamaan omia tuntojaan- onko ollut epäkypsä, liian nuori äidiksi tultuaan. Synnytyksen jälkeinen baby blues jne. jos jatkuva epävarmuuden tunne äitiydestään? Tämän on ehkä mummu huomannutkin, halunnut auttaa? Tuliko edes mieleen Ap:n puolustajat? :)
Sivustahuutelijana, tuollaisessa tilanteessa tuetaan sitä äidin äitiyttä, eikä yritetä omia tämän äidin vauvaa omaksi terapialelukseen.
Ihan noinkaan se ei ole. Muistelen omia aikojani esikoisvauvan äitinä... Tuoreelle äidille voi olla yllättävä henkinen tuki nähdä muiden kiintymystä vauvaan. Että vauva ei mene rikki, pientä voi halia ja suukottaa , tunteita ei tarvitse pidätellä. Ja ajatusketju: vauva on noin rakas mummille/tädille/pappalle, sehän onkin ihana vauva myös minulle. Kaikille tuo ei toimi ja erityisen herkillä oleva äiti voi pitää pahanakin mutta se menee ohi- viisas mummi tukee kasvuprosessia , sanoittaa äidin tunteita. "Tuo tunne on normaalia ja se kuuluu äitiyteen". Lapsi jopa lähentää sukupolvien välejä
En mä nyt tarkoita loukata sinua, mutta jos noin on jollakin se äitiys hukassa, niin kyllä oikea osoite lienee terapia, missä voi käsitellä sitä vaille jäämistään lapsena. Jos itsellä on vaikeaa löytää rakkautta lastaan kohtaan, niin en ymmärrä miten se auttaisi, että muut tulevat näyttämään että katso, minä rakastan tätä sinun lastasi näin paljon. Joissain tapauksissa voi pahentaakin.
Aloin kyllä miettimään, että onko tämä kirjoitus provo, niin hullulta kuulostaa.
Tai sitten siinä paljastuu jotain samaa ap:n anopin henkilökohtaisesta ongelmasta: ei itse osannut lapsiaan rakastaa, niin nyt kuvittelee ettei ap:kaan osaa? Nyt yrittää antaa lapsenlapsille sitä, mitä ei omille osannut antaa? Ymmärtämättä, että ei se ole enää hänen paikkansa ja tehtävänsä.
Kyllä minäkin rakastan sukulaislapsiani, mutta äidin rakkaudessa en yritä kilpailla. Tiedän, että lapsilla on erityinen suhde äitiinsä, sellainen suhde johon minulla ei ole osaa eikä arpaa. Ei minun rakkauteni niitä lapsia kohtaan ole samanlaista kuin äidin rakkaus , On häiriintynyttä kuvitella itsensä äidiksi/äidinkaltaiseksi toisen lapselle. Sehän ap:n anopin tilanne on, hän huokailee, ääntelee ja häärii vauvan ympärillä kuin äiti vauvansa ympärillä. On pelottavaa, että tässäkin ketjussa jotkut pitävät moista käytöstä sopivana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vauvanne isoäidille ensimmäinen lapsenlapsi?
Kaksi muuta ovat kouluikäisiä. Löytyy ketjun alusta. (liian vanhoja hoivahaluiselle mummelille.)
Jos se kurppa on osannut olla normaali vanhemmille lapsille, mutta nyt on alkanut sekoilla, kyseessä voi olla alkava dementia tai Alzheimer.
Oli sitten psyykkistä tai neurologista, kiristä miestä että vie sen lääkäriin.
Mummolle voi antaa nuken tai nallen, hoivaa sitten sitä.
Jos sinussa on oikeasti munaa, pysy kovana miehellesi, jos ei laita porttikieltoa äidilleen.
Tuo muori on jo menetetty tapaus.
Tää on itseasiassa ihan totta. Mun isotäti alkoi sairastua ja käyttäytyi ihan rajattomasti mun esikoisvauvaa kohtaan - ja lapsia kohtaan ylipäänsä. Vauva herätti ihan hirveästi tunteita ja jotain syvää hoivaviettiä. Esim. oltiin häissä, ja olin laittanut vauvan just nukkumaan vaunuihin ulos. Kävin hakemassa kahvia ja huomasin et isotäti oli käynyt nappaamassa nukkuneen vauvan vaunuista syliinsä, vauva alkoi heräillä ja tietty itkeä eikä silti millään meinannut antaa takaisin mulle tai miehelle. Pieni kohtaustilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkä ketju, mutta mulle tuli ekana mieleen, että MIKSI vauvaa ei saisi rakastaa ja MIKSEI vauvasta saisi olla höyrähtänyt?? Miten se on VAUVALTA pois? Äiti ehkä on mustasukkainen, mutta toisaalta voisi olla myös ylpeä, että hänellä on niin rakastettava vauva! Ei anoppi kuulosta siltä, että hän yrittäisi kaapata vauvaa; silloin hän sanoisi, että vauva voisi olla hänen luonaan aina. Ja mitä haittaa läheisyys ja sylissä pitäminen? Yleensä vauvat pitää siitä! Minä näkisin vauvoista hurahtavan mummon vaan rikkautena. Vauva on mummonkin lihaa ja verta, ei ole mitenkään kummallista, että hän vauvaan rakastuu!
Hyvänen aika, hänkin on ollut pienen vauvan äiti, ehkä toivonut lisää, ehkä vain tykkää vauvoista.
Minun vauvaa saa rakastaa ja saa vähän innostuakin (en ihan tiedä mitä tarkalleen höyrähtämisellä tarkoitat). On kuitenkin asioita, joita kukaan ei saa minun lapselleni/minulle tehdä:
1) Minun lastani ei saa tarkoituksellisesti estää ottamasta kontaktia minuun tai isäänsä
2) Minun lasta ei saa pitää väkisin sylissä, kun hän osoittaa ettei siinä halua olla
3) Minua (tai isää) ei saa estää, jos otan lapsen sylistä pois/pyydän häntä luokseni - oli se meidän syy ihan mikä hyvänsä.
4) Minun ja lapseni keskinäistä vuorovaikutusta ei häiritä ilman selvää "syytä". Esim. Jos lapsi kiukuttelee ja puhun sitä lapseni kanssa läpi, niin ei kenelläkään ole siihen asiaa tulla väliin. Jos minulla olisi vauva ja höpöttelisin/kutittelisin/lukisin kirjaa hänelle, niin siihenkään väliin ei kenelläkään olisi paikkaa tulla.
Uskon, että suurin osa vanhemmista kokee samoin. En tiedä onko sinulla itselläsi lapsia, mutta rakkaudesta ja höyrähtämisestä ei kenelläkään ole oikeutta mennä äidin ja lapsen "väliin".
Vierailija kirjoitti:
Pitkä ketju, mutta mulle tuli ekana mieleen, että MIKSI vauvaa ei saisi rakastaa ja MIKSEI vauvasta saisi olla höyrähtänyt?? Miten se on VAUVALTA pois? Äiti ehkä on mustasukkainen, mutta toisaalta voisi olla myös ylpeä, että hänellä on niin rakastettava vauva! Ei anoppi kuulosta siltä, että hän yrittäisi kaapata vauvaa; silloin hän sanoisi, että vauva voisi olla hänen luonaan aina. Ja mitä haittaa läheisyys ja sylissä pitäminen? Yleensä vauvat pitää siitä! Minä näkisin vauvoista hurahtavan mummon vaan rikkautena. Vauva on mummonkin lihaa ja verta, ei ole mitenkään kummallista, että hän vauvaan rakastuu!
Hyvänen aika, hänkin on ollut pienen vauvan äiti, ehkä toivonut lisää, ehkä vain tykkää vauvoista.
Vauvaa saa rakastaa, vauvasta saa olla onnellinen.
Vauvaan ei saa olla läheisriippuvainen, vauvaa ei saa käyttää välineenä omien hoivatarpeiden tyydyttämiseen. Vauvan ja vauvan äidin väliin ei kannata yrittää kammeta itseään, siinä jää aina lopulta yleensä kakkoseksi.
Lapsen tarpeet edelle. Lapsen hoito tulee lähteä siitä mitä lapsi tarvitsee, ei siitä mitä mummo tarvitsee. Ja fakta nyt on, että pieni vauva ei varsinaisesti _tarvitse_ muita kuin vanhempiaan. Etenkään silloin jos vauva on hätääntynyt.
Aina kauhistellaan näitä "kamalia" miniöitä. Mikä siinä on, että anopit eivät aina osaa arvostaa ja tunnustaa sitä poikansa vaimon äitiyttä? Kärjistetysti miniä on vain synnyttäjä?
Mutta mä sanoisin et puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Niin asiat yleensä ratkeavat parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mknusta ap:n oma kiintymyssuhde vauvaan on sairas, jos ei voi antaa mummolle ladta syliin hetkeksi. Anna mummolle rauhallista aikaa lapsenlapsen kanssa ja mene vaikka kävelylle. Ei lapsi siitä pilalle mene, että hänellä on ympärillään useampi rakastava aikuinen. Minusta minulle ja koko meidän perheelle on ollut hyväksi läheiset suhteen isovanhempiin ja täteihin. Ovat saaneet sylitellä ja halia ihan pienestä saakka. Ja isä on ollut aina äidin veroinen vanhempi myös.
Sun kannattaa ehkä päivittää tietojasi kiintymyssuhteesta ja siitä miten turvallinen kiintymyssuhde ilmenee.
Mummot ruotuun. Vähintään tarkkailupanta nilkkaan joka mummolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummolle faktat tiskiin, että vauva tarvitsee omaa äitiä vuorokauden ympäri, että mummolla ei ole tissiä mistä imettää vauvaa. Vauva hätääntyy jos ei ole omaa äitiä lähettyvillä pitkään aikaan.
Mummolla on jo oma aika vauvan ykkösihmisenä ajanut ohitse. Lupaatte että mummo saa kyllä sitten olla jarppimaisan kanssa niin paljon kuin haluaa kun jarppimaisa on kouluikäinen. Sitten se mummo ei itsekään enää halua kiljulta haisevaa hakaneula nenässä roikkuvaa mussukkaa luokseen.
Onhan näitä kuultu, että joskus mummo on yrittänyt imettää (?!) vielä itsekin.
Mun lapsi kun oli vauva ja oli mummollaan hoidossa kun kävin lääkärissä, ja ohjeistin et oon pumpannut maitoa jääkaappiin, pullo on valmis et senkun vaan lämmittää siitä ja antaa jos vauvalle kerkeis tulis nälkä. Mummo totesi et hän haluis syöttää mielummin vastiketta. Mä loin sellaisen hämmentyneen "wtf"-silmäyksen, johon sit hän totesi et eiköhän tämäkin hänelle sovi. Oli kyllä muitakin ongelmia sen jälkeen.
Mutta tämä, että mummolle ei kelpaa äidinmaito syötettäväksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko vauvanne isoäidille ensimmäinen lapsenlapsi?
Kaksi muuta ovat kouluikäisiä. Löytyy ketjun alusta. (liian vanhoja hoivahaluiselle mummelille.)
Jos se kurppa on osannut olla normaali vanhemmille lapsille, mutta nyt on alkanut sekoilla, kyseessä voi olla alkava dementia tai Alzheimer.
Oli sitten psyykkistä tai neurologista, kiristä miestä että vie sen lääkäriin.
Mummolle voi antaa nuken tai nallen, hoivaa sitten sitä.
Jos sinussa on oikeasti munaa, pysy kovana miehellesi, jos ei laita porttikieltoa äidilleen.
Tuo muori on jo menetetty tapaus.Tää on itseasiassa ihan totta. Mun isotäti alkoi sairastua ja käyttäytyi ihan rajattomasti mun esikoisvauvaa kohtaan - ja lapsia kohtaan ylipäänsä. Vauva herätti ihan hirveästi tunteita ja jotain syvää hoivaviettiä. Esim. oltiin häissä, ja olin laittanut vauvan just nukkumaan vaunuihin ulos. Kävin hakemassa kahvia ja huomasin et isotäti oli käynyt nappaamassa nukkuneen vauvan vaunuista syliinsä, vauva alkoi heräillä ja tietty itkeä eikä silti millään meinannut antaa takaisin mulle tai miehelle. Pieni kohtaustilanne.
Meillä ei ole kyse alkavasta alzheimerista tms. olen siitä lähes täysin varma. Mummo on työikäinen ja vielä kymmenenkin vuotta työelämässä. Mies on kyllä sanonut hänelle että vauva kaipaa äitiä jos on lähtenyt itkevän vauvan kanssa pois, mutta vastaa aina vauvalle, "shh shh mummi on tässä"-eli minusta viestii että ei tarvitse äitiä kun mummi on paikalla. Olimme aiemmin jopa jollain tasolla "sydänystäviä" :( Eilinen juttelukin meni ihan hyvin vaikka mies ei silti ihan ymmärrä. Nauraa hekotti kun kerroin joistain äitinsä edesottamuksista "on se pöljä". Miestä harmittaa ja ahdistaa äitinsä itkut ja myönsi että yrittää välttää niitä. Opiskelen tässä kiintymyssuhdeteoriaa että voin selittää asian hänelle. Äitinsä itkut on oltava tästedes vain pieru tuulessa, itkulla ei enää kiristetä. Pitää saada asia kansantajuisesti miehen päähän. Vahinko joka vauvalle syntyy turvattomuudesta, on peruuttamatonta.
Eikä ole mikään ihana halimummo tämä, tiedoksi teille jotka arvostelevat. Itseään tuo ajattelee. Inho paistaa naamasta varsinkin silloin kun imetän vauvaa. Nyt jotenkin myönnyn näkemään sen.
ap
Mä varmaan sanoisin mummolle noihin yökyläily ehdotuksiin että saat kyllä sitten ensimmäisenä vauvan yökylään kun on sen aika, tai sitten en antaisi ollenkaan,kun tuolla tavalla käyttäytyy, pelkäisin ehkä vähän että mummo haluaa pitää vauvani itsellään ja karkaa sen kanssa jonnekin... Meillä vähän samatilanne miehen erään sukulaisen kanssa mutta antaa vauvan kyllä takaisin kun huomaa että vauvalla selvästi nälkä , mutta muuten hän haluaa tehdä kaiken antaa soseet, vaihtaa vaipat ja vaatteet siis ihan kaiken muun paitsi maidon ja sitäkin hän on pyytänyt saada antaa mutta ymmärsi kun sanoin että en halua antaa pulloa vauvalle kun imetään ja ei ole pakko antaa tämä on pyydellyt vauvaa yökylään mutta en ole antanut enkä anna ennen kun kasvaa sen verran että osaa kertoa minulle kaiken mitä siellä tapahtunut ..
Sivuan ketjun aihetta ja kysyn kysymyksen. Meillä on aivan kamala mummo lapsella, aivan yhtä rajaton kuin monet muut ovat tässä ketjussa kertoneet. Isomummu on järkevä ja kunnioittaa rajojamme lapsen suhteen. Olen se, joka kirjoitti anopistaan, joka kaappasi lapsen vauvana vessaan. Lapsi täyttää pian 3v.
Kävimme jokin aika sitten markkinoilla, joissa isomummu ja isopappa olivat. Juttelin isopapan kanssa, kun lapsi seisoskeli vieressäni ja ihmetteli ihmisiä. Kävin välillä kävelemässä lapsen kanssa pieniä kieppejä, kun alkoi olla levoton.
Jossain vaiheessa lapsen isomummu siirtyi minun tilalleni, kun lapsi oli niin ihmeissään ihmisten määrästä, ettei huomannut kädestä pitelijän vaihtuneen. Lapsi ei siis halua pitää muita kuin minua kädestä tällä hetkellä, ei edes isäänsä. Isomummu sitten autuaana käveli lapsen kanssa samaa pientä reittiä kuin minä hetki sitten.
Sitten yhdellä kiepillä lähtikin viemään lasta pidemmälle ja kun huomasin heidän vain katoavan kulman taakse, ahdistus oli jotain ihan järjetöntä, en tiedä miksi. Isomummu ei siis sanonut minulle mitään tästä. Menin tietysti perään ja kun lapsi kääntyi katsomaan taakseen ja näki minut, katsoi kauhistuneena isomummua, alkoi huutaa ja itkeä, repi itsensä irti ja juoksi itkien luokseni. Ei ollut siis oikeasti huomannut kädestä pitäjän vaihtuneen. Isomummu oli kuulemma ollut viemässä lasta "näytille" jollekin ystävälleen, kun kerrankin antoi koskea.
En tiedä, miksi ahdistuin niin kovasti, kun huomasin lapsen katoavan näköpiiristäni. Olenko nyt hullu äiti vai en? Olen miettinyt, oliko reaktioni normaali vai ei, vai johtuisiko kenties tämä siitä, kun anoppi kaappasi lapsen vauvana sinne vessaan.
Käske miehen puhua äitinsä kanssa, se voisi olla helpompaa, kuin joka kerralla puuttua johonkin asiaan. Kerralla sanoisi kaiken, miten tästä eteenpäin toimitaan. Ja lopettakaa ne viikoittaiset kyläilyt, vauva ei niitä tarvitse. Voitte mummollekin sanoa sen, se ei asiaa muuta, että hän tarvitsee niitä, koska vauva on tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Sivuan ketjun aihetta ja kysyn kysymyksen. Meillä on aivan kamala mummo lapsella, aivan yhtä rajaton kuin monet muut ovat tässä ketjussa kertoneet. Isomummu on järkevä ja kunnioittaa rajojamme lapsen suhteen. Olen se, joka kirjoitti anopistaan, joka kaappasi lapsen vauvana vessaan. Lapsi täyttää pian 3v.
Kävimme jokin aika sitten markkinoilla, joissa isomummu ja isopappa olivat. Juttelin isopapan kanssa, kun lapsi seisoskeli vieressäni ja ihmetteli ihmisiä. Kävin välillä kävelemässä lapsen kanssa pieniä kieppejä, kun alkoi olla levoton.
Jossain vaiheessa lapsen isomummu siirtyi minun tilalleni, kun lapsi oli niin ihmeissään ihmisten määrästä, ettei huomannut kädestä pitelijän vaihtuneen. Lapsi ei siis halua pitää muita kuin minua kädestä tällä hetkellä, ei edes isäänsä. Isomummu sitten autuaana käveli lapsen kanssa samaa pientä reittiä kuin minä hetki sitten.
Sitten yhdellä kiepillä lähtikin viemään lasta pidemmälle ja kun huomasin heidän vain katoavan kulman taakse, ahdistus oli jotain ihan järjetöntä, en tiedä miksi. Isomummu ei siis sanonut minulle mitään tästä. Menin tietysti perään ja kun lapsi kääntyi katsomaan taakseen ja näki minut, katsoi kauhistuneena isomummua, alkoi huutaa ja itkeä, repi itsensä irti ja juoksi itkien luokseni. Ei ollut siis oikeasti huomannut kädestä pitäjän vaihtuneen. Isomummu oli kuulemma ollut viemässä lasta "näytille" jollekin ystävälleen, kun kerrankin antoi koskea.
En tiedä, miksi ahdistuin niin kovasti, kun huomasin lapsen katoavan näköpiiristäni. Olenko nyt hullu äiti vai en? Olen miettinyt, oliko reaktioni normaali vai ei, vai johtuisiko kenties tämä siitä, kun anoppi kaappasi lapsen vauvana sinne vessaan.
Et ole hullu.
Luin mielenkiinnolla kuvauksesi lapsen kaappaamisesta vessaan, anopin paniikin kun teitte lähtöä. Käytän nyt vähän hassua esimerkkiä, mikä minusta kuitenkin on validi tässä kontekstissa.
Koiranpentu opetetaan seuraamaan omistajaa alle 3kk ikäisenä. Lasketaan vapaaksi esimerkiksi metsään ja omistaja lähtee kävelemään haluamaansa suuntaan omaan tahtiinsa. Pentu seuraa luonnostaan koska tietää vaistomaisesti ettei ole turvassa yksin. Jotkut pennut ovat niin uteliaita ja itsenäisiä ettei seuraaminen kiinnostakaan - niihin käytetään joskus metodia jolla aiheutetaan "positiivinen trauma" omistajan näkökulmasta. Eli kun omistaja huomaa ettei pentu seuraa, hän piiloutuu. Ja odottaa että pentu huomaa olevansa yksin ja hätääntyy. Saattaa haukahdella kimeästi, jopa pissata alleen. Tällöin omistaja tulee esiin, odottaa että pentu rientää hänen luokseen, rapsuttaa pentua ja matkaa jatketaan yhdessä. Tämän jälkeen pentu pitää omistajan näköpiirissään aina. Eli sille jää voimakas muistijälki.
Kun ajatellaan miten kehittynyt olento on ihmisvauva, voidaan verrata koiranpennun käytöstä teidän "kaappaustilanteeseen". Lapselle on voinut jäädä muistijälki tapahtuneesta. Sinä ruokit muistijälkeä alitajuisesti koska tapaus säikäytti sinutkin niin kovasti. (Mikä on täysin normaalia)
Harjoitelkaa erossaoloa pienin, pienin askelin. Älä tee paluustasi lapsen luokse valtavaa numeroa "nyt olet turvassa äidin sylissä". Tee erossaolon hetkistä arkipäiväinen asia. Lapsen isä voi keksiä jonkun erityisen kivan jutun johon lapsen huomio keskittyy lyhyiden erossaolojen ajaksi. Mutta ennenkaikkea - rauhoita itsesi. Olet lapsesi maailman keskipiste, hän ei sinulta katoa. Olet sensitiivinen, hyvä äiti. Anna lapsellesi itsevarmuutta ja rohkeutta kohdata maailma pikkuhiljaa myös ilman sinua. Toki mikäli lapsi on alle 3v. ei erossaolon tarvitse olla kuin aivan hetkittäistä. "Maksimaalisesti ensisijaisen hoivaajansa lähellä ollut lapsi on 3-4 vuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan"- (Jari Sinkkonen)
Katso sitä vauvaasi ja ajattele, että joku päivä hänellä on vauva. Sillä sinun, SINUN käärölläsi. Sinun tekemä ihminen tekee ihmisen!
Ja sitten lapsesi puoliso sanoo, että sinulla ei ole mitään asiaa olla tekemisissä ja olet vieläpä sairas kun niin luulet.