Lue keskustelun säännöt.
Lapsille periytyvä ulkonäkö
15.10.2018 |
Olen 27-vuotias ja lasten hankkiminen alkaisi olla ajankohtaista. Se on minulle selvää, että lapsen haluaisin, mutta en välttämättä biologista. Lapselle periyisi minun ja mieheni ulkonäkö, enkä halua että hän joutuisi kärsimään asiasta yhtä paljon kuin minä koko ikäni päivittäin.
Tuntuu hassulta ajatella näin, enkä uskalla asiasta kenellekään puhua. Asia on myös tabu. Voin kuvitella, että siinä vaiheessa kun on raskaana, ei millään muulla ole väliä kuin että lapsi olisi terve. Ei sillä lapsen ulkonäöllä olisi minulle siinä vaiheessa minkäänlaista merkitystä.
Minä olen hoikka ja hyväkroppainen, mutta en kasvoistani kaunis. Asia vaivaa minua joka ikinen päivä. Mieheni on luonteeltaan aivan ihana, rakastava ja älykäs, mutta ei myöskään ulkonäöllisesti komea. Hänellä on myös mm. ylipainoa ja pälvikalju.
Olemme kuitenkin terveitä, järkeviä, ahkeria ja sosiaalisesti taitavia. Näiden asioiden periytyminen ilahduttaisi minua paljon.
Miten kuitenkaan voisin synnyttää lapsen tähän maailmaan, joka on vuosi vuodelta vain ulkonäkökeskeisempi paikka. En haluaisi aiheuttaa hänelle kärsimystä, johon hänellä ei ole vaikutusmahdollisuuksia.
Harkitsen myös adoptiota, mutta en tiedä voiko edes adoptoida, jos ei ole käynyt hedelmättömyyshoidoissa, ts. olisi mahdollista saada myös biologinen lapsi.
Painiiko joku samanlaisten pohdintojen kanssa?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Tässä on erittäin järkevä vastaus. Olen itse ruma nainen ja saanut kärsiä koko elämäni siitä. Siis kaikki koulukiusaamiset, porukoiden ulkopuolelle jättämiset, kadulla huutelut, miesten törkeä suhtautuminen, surkea itsetunto, psyykkinen sairastuminen jne. Olen kyllä toisaalta ihan aito vela, mutta en siitä huolimatta ikinä tekisi lapsia tällä ulkonäöllä vaikka sattuisin haluamaankin.
Kannatan rodunjalostusta, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa vaan päinvastoin hyvää. Jotta tähän maailmaan saataisiin edes jotain järkeä, niin jokaisen vanhemmaksi aikovan pitäisi käydä läpi tiukat testit, joilla selvitettäisiin ovatko heidän geeninsä (äly, terveys, luonne, ulkonäkö jne.) ylipäätään jatkamisen arvoisia. Miksi synnyttää tähän maailmaan rumia, tyhmiä ja vammaisia lapsia, kun voi adoptoidakin ja sillä tavalla auttaa jo maailmassa olevia lukemattomia kodittomia lapsia?
En voi millään ymmärtää kuinka eräskin ruma tuttu on uskaltanut (ja halunnut!) pyöräyttää kaksi yhtä rumaa mukulaa ja leikkii onnellisena jotain ylpeää kotiäitiä. Säälin näitä tyttöjä todella paljon, heitä odottaa melko varmasti yhtä karu tulevaisuus kuin äitiänsäkin, eli syrjintä, kiusaaminen ja ulkopuolisuus. Näyttävät kerta kaikkiaan hölmöiltä, ovat kuin jotain possunkärsäisiä mulkosilmäisiä maahisia. Olisivat rumia pojiksikin, mutta kun ovat vielä tyttöjä...
Kai se äitiyden henkilökohtainen kokeminen on sitten joillekin niin älyttömän voimakas vietti, että järkikin sumenee sen rinnalla, en tiedä. Mutta kamalan surullista lapsien puolesta.
Sinä olet ennen kaikkea sisäisesti ruma ihminen. Oikeuttaako oma rumuus mielestäsi puhumaan tuohon sävyyn muista sinun silmään rumista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitten kaikki ne jotka saivat parisuhteen, voivat olla huoletta. Sellainen ihminen ei ole ruma, joka saa parisuhteen. Oikeasti ruma ihminen ei tosiaankaan saa parisuhdetta.
Joissain tapauksissa voi susirumakin saada parisuhteen, se kumppani on sitten vaan usein samaa "tasoa" tai huomattavasti vanhempi tai sitten muuten epäsopiva. Ja sen edes jonkinlaisen kumppanin löytämisessä voi mennä myös vuosia tai vuosikymmeniä. Yleensä jos ei ole ollut suhteessa viimeistään 25-vuotiaana niin jotain ns. vikaa löytyy.
Voi elämä! Kai ap ymmärrät, että jos adoptoit riski saada erityislapsi kuten kehitysvammainen on suuri. Nykyään kehitysmaissakin elintaso on noussut, ja adoptioon annettavat ovat monesti sairaita/ erityislapsia. Ikävä kyllä vielä 2018 Suomessa erilainen etninen ulkonäkö voi altistaa kiusaamiseen. Adopitiolapset kipuilevat monesti myös identiteettinsä kanssa. Näiden lasten kasvattaminen on kovaa työtä, ja adoptiolapsella onkin moninkertainen riski joutua sijoitukseen. Puhumattakaan niistä henkisistä traumoista joita hylkäämiskokemus on voinut aiheuttaa näille lapsille. Ei lasta voi shopata kuin katalogista.
En tiedä oletko oikeasti ulkoisesti ruma, mutta henkisesti ainakin olet! Sinun kannattaa hankkia itsetunto ja tehdä töitä itsesi hyväksymiseksi ja arvostamiseski. Ennen sitä en suosittele perheenlisäystä. Ps. Kaikki lapset ovat kauniita
p.s. Vanhempani eivät ole rumia. En perinyt kummankaan ulkonäköä. Kuitenkin perin tietyt lahjakkuuden osa- alueet ja luonteenpiirteet heiltä. Sukuni ei ole rumaa kummaltakaan puolelta. En muistuta ketään isän enkä äidin suvusta. Olen jonkinlainen väliinputoaja ulkonäöllisesti. Silmien ja hiusten väri periytyi ja niiden suhteen minulla ei ole valittamista. Joku siis saattaa syntyä sukuunsa ainoana rumana. Perinnöllisyystutkijat osaavat ehkä vastata tähän. Puhun itse kohtalosta.Esim. kauniilla ihmisellä voi olla ihan hirveä kohtalo.
Luuletko, että saat valita tulevan adoptiolapsesi? Ehei. Teille vaan ilmoitetaan vuosien kyyläyksen, odottelun ja paperisodan jälkeen, että nyt olis täällä tämmönen. Otatteko vai jätättekö? Matkustatte sitten Kiinaan tai jonnekin Etiopiaan katsastamaan tulee lastanne. Sitten jos siinä vaiheessa sanotte, että kyllä toi lapsi on liian ruma meille adoptoitavaksi, niin luuletteko, etteivät paperinne siirry suoraan mappi ööhön?
Eivät kaikki adoptiolapsetkaan ole kauniita. Joskus 90-luvulla eräs työkaveri sai pitkän odottelun jälkeen adoptoitua tyttären Boliviasta. Olivat miehensä kanssa tyypillisiä suomalaisia, persjalkaisia, littanatakaraivoisia maantien värisiä hiirulaisia. Mutta ei se lapsikaan ollut kaunis, kun kuvia näyttivät. Ihan samaa tasoa, ellei rumempi kuin vanhempansa. Sai kuitenkin hyvän ja rakastavan kodin.
Ei ulkonäkökään takaa onnellisuutta. Vähän väliä jotkut Instagram-kaunottaret tekevät itsareita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin huolesi. Nykymaailmassa on enemmän painoarvoa hyvällä ulkonäöllä kuin hyvällä luonteella. Toki hyvän ulkonäön saaminen on myös sattumaa. Ei siihen aina tarvita kauniita vanhempia.
Enemmän olisin huolissani, jos perheessä/suvussa olisi selkeästi joku tietty psyykkinen sairaus. Se rajoittaa elämää huomattavasti enemmän kuin pälvikalju tai pieni pulleus. :) Rohkeasti vaan lapsen tekoon!
Toisen vanhempani suvussa on jonkin verran skitsofreniaa. Kaikki sairastuneet ovat miespuolisia. Joskus mietin, jos olisin tehnyt lapsia ja saanut pojan, olisiko hän sairastunut jossain vaiheessa elämäänsä. Mutta, onneksi omalta osaltani nämä geenit eivät jatku eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Tässä on erittäin järkevä vastaus. Olen itse ruma nainen ja saanut kärsiä koko elämäni siitä. Siis kaikki koulukiusaamiset, porukoiden ulkopuolelle jättämiset, kadulla huutelut, miesten törkeä suhtautuminen, surkea itsetunto, psyykkinen sairastuminen jne. Olen kyllä toisaalta ihan aito vela, mutta en siitä huolimatta ikinä tekisi lapsia tällä ulkonäöllä vaikka sattuisin haluamaankin.
Kannatan rodunjalostusta, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa vaan päinvastoin hyvää. Jotta tähän maailmaan saataisiin edes jotain järkeä, niin jokaisen vanhemmaksi aikovan pitäisi käydä läpi tiukat testit, joilla selvitettäisiin ovatko heidän geeninsä (äly, terveys, luonne, ulkonäkö jne.) ylipäätään jatkamisen arvoisia. Miksi synnyttää tähän maailmaan rumia, tyhmiä ja vammaisia lapsia, kun voi adoptoidakin ja sillä tavalla auttaa jo maailmassa olevia lukemattomia kodittomia lapsia?
En voi millään ymmärtää kuinka eräskin ruma tuttu on uskaltanut (ja halunnut!) pyöräyttää kaksi yhtä rumaa mukulaa ja leikkii onnellisena jotain ylpeää kotiäitiä. Säälin näitä tyttöjä todella paljon, heitä odottaa melko varmasti yhtä karu tulevaisuus kuin äitiänsäkin, eli syrjintä, kiusaaminen ja ulkopuolisuus. Näyttävät kerta kaikkiaan hölmöiltä, ovat kuin jotain possunkärsäisiä mulkosilmäisiä maahisia. Olisivat rumia pojiksikin, mutta kun ovat vielä tyttöjä...
Kai se äitiyden henkilökohtainen kokeminen on sitten joillekin niin älyttömän voimakas vietti, että järkikin sumenee sen rinnalla, en tiedä. Mutta kamalan surullista lapsien puolesta.
Sinä olet ennen kaikkea sisäisesti ruma ihminen. Oikeuttaako oma rumuus mielestäsi puhumaan tuohon sävyyn muista sinun silmään rumista?
Luuletko että yhden vauvapalstalaisen mielipide tuntuu enää missään? Olen kuule kuunnellut koko elämäni mitä erilaisempia solvauksia, sitä tulee aika immuuniksi niille jossain vaiheessa. Sitä paitsi mikä hyvyyden ruumiillistuma sinä itse kuvittelet olevasi, kun haluat ilmiselvästikin yrittää murtaa valmiiksi murretusta ihmisestä vielä yhden palasen lisää? Tekopyhä olet. Ja kykenemätön käyttämään järkeäsi. Minä säälin noita ja kaikkia muitakin itsekkäiden vanhempien rumia lapsiraukkoja, ja olisit huomannut tämän jos olisit yhtään loukkaantumiseltasi halunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Ulkonäkö ei periydy niin suoraviivaisesti. Ja muutenkin ihan hyvin voi olla että lapsenne perisikin teiltä molemmilta vain ne paremmat piirteet (esim. jos sulla on suuri nenä ja miehellä suuret korvat, niin lapsi perisi sun pienet korvat ja miehen pienen nenän)
2. Ulkonäkö ei ole tärkein asia maailmassa. Muut ominaisuudet ovat olennaisempia, kuten ne taidot ja hyvä luonne.
3. Kauneus on katsojan silmässä. Plus hyvin harva ihminen on oikeasti todella ruma! Toki on ihmisiä jotka eivät mahdu yleiseen kauneusihanteeseen, mutta he voivat silti olla jonkun mielestä kivan näköisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kaikki ne jotka saivat parisuhteen, voivat olla huoletta. Sellainen ihminen ei ole ruma, joka saa parisuhteen. Oikeasti ruma ihminen ei tosiaankaan saa parisuhdetta.
Joissain tapauksissa voi susirumakin saada parisuhteen, se kumppani on sitten vaan usein samaa "tasoa" tai huomattavasti vanhempi tai sitten muuten epäsopiva. Ja sen edes jonkinlaisen kumppanin löytämisessä voi mennä myös vuosia tai vuosikymmeniä. Yleensä jos ei ole ollut suhteessa viimeistään 25-vuotiaana niin jotain ns. vikaa löytyy.
Pakko hymyillä tälle. Ei, oikeasti ruma ihminen ei saa parisuhdetta.
Minä en tosiaankaan sellaista edes hae. Teininä tajusin jo sen, enkä parisuhteesta sen enempää haaveillut. Sen sijaan rupesin kehittämään itseäni ja lahjakkuusalueitani. Ruma ihminen voi elää erittäin rikasta elämää ja olla onnellinen. En koskaan vaivaa päätäni sillä, mitä muut ajattelevat minusta, miksi ihmeessä pitäisi? Minä alan kohta säälimään teitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luuletko, että saat valita tulevan adoptiolapsesi? Ehei. Teille vaan ilmoitetaan vuosien kyyläyksen, odottelun ja paperisodan jälkeen, että nyt olis täällä tämmönen. Otatteko vai jätättekö? Matkustatte sitten Kiinaan tai jonnekin Etiopiaan katsastamaan tulee lastanne. Sitten jos siinä vaiheessa sanotte, että kyllä toi lapsi on liian ruma meille adoptoitavaksi, niin luuletteko, etteivät paperinne siirry suoraan mappi ööhön?
Eivät kaikki adoptiolapsetkaan ole kauniita. Joskus 90-luvulla eräs työkaveri sai pitkän odottelun jälkeen adoptoitua tyttären Boliviasta. Olivat miehensä kanssa tyypillisiä suomalaisia, persjalkaisia, littanatakaraivoisia maantien värisiä hiirulaisia. Mutta ei se lapsikaan ollut kaunis, kun kuvia näyttivät. Ihan samaa tasoa, ellei rumempi kuin vanhempansa. Sai kuitenkin hyvän ja rakastavan kodin.
Ei ulkonäkökään takaa onnellisuutta. Vähän väliä jotkut Instagram-kaunottaret tekevät itsareita.
Adoptiolapsi on jo joka tapauksessa tehty, olipa se ruma tai kivannäköinen. Sitä lasta ei voi enää jälkiabortoida tai olla tekemättä. Sen sijaan jokainen ruma vanhempi voi omalta osaltaan miettiä ennen lasten tekemistä kannattaako riskiä ottaa ja tehdä tähän maailmaan lisää rumia lapsia.
Täytyy todeta, että aika pinnallinen syy jättää lapset tekemättä. Ne kun eivät välttämättä muistuta teitä yhtään. Lisäksi sillä ulkonäöllä on väliä vain, jos sen antaa vaikuttaa. Mä oon kasvoista ihan nätti, mutta mulla on skolioosi, kyfoosi ja proteesi jalassa ja mikään ei oo ikinä vaikuttanut mihinkään vaikka ovat melkoisia ulkonäöllisiä puutteita ja osin perinnöllisiä. Lapsia on 2, kumpikaan ei tullut äitiinsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten en ole yhtään yllättynyt, että tyhmät ihmiset eivät ajattele geenejä tai yhtään mitään, ei edes lisääntymiseen liittyen. Kiva kuitenkin, että lapsellasi kävi tuuri. Idiooteilla on vaikeaa tulevaisuudessa, kun aivottomat duunit automatisoidaan
Voit asiaan vaikuttaa nussimalla jonkun paremman näköisen miehen kanssa. Näinhän se on ennenkin hoitunut että lapsi saa hyvät geenit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 27-vuotias ja lasten hankkiminen alkaisi olla ajankohtaista. Se on minulle selvää, että lapsen haluaisin, mutta en välttämättä biologista. Lapselle periyisi minun ja mieheni ulkonäkö, enkä halua että hän joutuisi kärsimään asiasta yhtä paljon kuin minä koko ikäni päivittäin.
Tuntuu hassulta ajatella näin, enkä uskalla asiasta kenellekään puhua. Asia on myös tabu. Voin kuvitella, että siinä vaiheessa kun on raskaana, ei millään muulla ole väliä kuin että lapsi olisi terve. Ei sillä lapsen ulkonäöllä olisi minulle siinä vaiheessa minkäänlaista merkitystä.
Minä olen hoikka ja hyväkroppainen, mutta en kasvoistani kaunis. Asia vaivaa minua joka ikinen päivä. Mieheni on luonteeltaan aivan ihana, rakastava ja älykäs, mutta ei myöskään ulkonäöllisesti komea. Hänellä on myös mm. ylipainoa ja pälvikalju.
Olemme kuitenkin terveitä, järkeviä, ahkeria ja sosiaalisesti taitavia. Näiden asioiden periytyminen ilahduttaisi minua paljon.
Miten kuitenkaan voisin synnyttää lapsen tähän maailmaan, joka on vuosi vuodelta vain ulkonäkökeskeisempi paikka. En haluaisi aiheuttaa hänelle kärsimystä, johon hänellä ei ole vaikutusmahdollisuuksia.
Harkitsen myös adoptiota, mutta en tiedä voiko edes adoptoida, jos ei ole käynyt hedelmättömyyshoidoissa, ts. olisi mahdollista saada myös biologinen lapsi.
Painiiko joku samanlaisten pohdintojen kanssa?
Et sä kovin järkevä voi olla, jos et pidä biologista lasta ensisijaisena vaihtoehtona vain lapsen ulkonäön vuoksi. :O Adoptioon ryhdyttäessä tulevat adoptiovanhemmat haastatellaan tarkoin. Motiivit selvitetään, joten tuo "en halua rumaa lasta" en varsinaisesti edistä asiaasi.
Luultavasti juttu on vielä niin, että sinä ja kumppanisi olette tuiki tavallisen näköisiä tallaajia, joiden lapsikin todennäköisesti olisi "tavallinen". Kuitenkin nykymeno on jotenkin aivopessyt sinut jolloin mielikuvasi omasta ulkonäöstäsi ja biologisen lapsesi ulkonäöstä on vääristynyt.
Voisin tietysti alkaa vakuutella, että voithan saada hyvin kauniinkin lapsen, mutta siihen en lähde. Ketään ei voi kannustaa hankkimaan lasta vain siksi, että se "luultavasti olisi hyvin kaunis". Motiivien täytyy löytyä ihan muualta, niin isosta asiasta on kyse.
Täällä on tosin viimeaikoina ollut enemmän provoja kuin todellisia aloituksia ja tarinasi on paikoitellen niin paksua, että epäilys kyllä herää.
Ulkonäön piirteet (myös ne rumat) voivat myös hypätä yhden sukupolven yli ja putkahtaa yllättäen esiin lastenlapsissa. Näin ollen myös kauniit vanhemmat voivat saada rumia lapsia.
Meidän suvussa rumana piirteenä periytyy esim. poikkeuksellisen ohut tukka (päälaki paistaa nuorilla naisillakin). Itse en ole näitä geenejä jatkanut ja surkealta tuntuu katsella niitä seuraavan polven edustajia, jotka näitä ominaisuuksia kantavat, niistä suuresti kärsien. Ja tämä ohuthiuksisuus on nimenomaan periytynyt myös yhden polven yli hypäten.
Entä jos hyvännäköisille tai kauniille vanhemmille syntyykin ruma lapsi? Luonnonoikkuja on olemassa. Koskaan ei voi varmasti tietää. Jos noin rumalla asenteella kasvattaa lastaan, kuten joillakin täällä on, lapsesta voi tulla lopulta psykopaatti. Kaunis psykopaatti, miltä kuulostaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kaikki ne jotka saivat parisuhteen, voivat olla huoletta. Sellainen ihminen ei ole ruma, joka saa parisuhteen. Oikeasti ruma ihminen ei tosiaankaan saa parisuhdetta.
Joissain tapauksissa voi susirumakin saada parisuhteen, se kumppani on sitten vaan usein samaa "tasoa" tai huomattavasti vanhempi tai sitten muuten epäsopiva. Ja sen edes jonkinlaisen kumppanin löytämisessä voi mennä myös vuosia tai vuosikymmeniä. Yleensä jos ei ole ollut suhteessa viimeistään 25-vuotiaana niin jotain ns. vikaa löytyy.
Pakko hymyillä tälle. Ei, oikeasti ruma ihminen ei saa parisuhdetta.
Minä en tosiaankaan sellaista edes hae. Teininä tajusin jo sen, enkä parisuhteesta sen enempää haaveillut. Sen sijaan rupesin kehittämään itseäni ja lahjakkuusalueitani. Ruma ihminen voi elää erittäin rikasta elämää ja olla onnellinen. En koskaan vaivaa päätäni sillä, mitä muut ajattelevat minusta, miksi ihmeessä pitäisi? Minä alan kohta säälimään teitä.
Mitäs hymyilyttävää siinä on. :) Et sinäkään ole mikään maailman ainoa susiruma ihminen, kyllä vastaavia pallinaamoja aina sieltä täältä löytyy. Tai paino sanalla saattaa löytyä, rumathan usein häpeävät ulkona liikkumista ja saattavat luopua kokonaan sosialisoinnista. En ole itse ruma, varsinaisesti, mutta hajuton ja mauton tavis, joka tietää kyllä miltä oikeasti rumat ihmiset näyttävät. Tiedän myös, että jotkut oikeasti rumista kavereistani ovat olleet parisuhteessa, mutta siihen meni tavanomaista pitempään että kumppani löytyi ja eihän ne kumppanitkaan mitään supermalleja olleet. Olet vain vähän liian ehdoton, olet päättänyt että ruma ei voi löytää kumppania. Miten esim. selität vaikka happoiskuissa, tulipaloissa ym. pahasti vaurioituneiden, vammaisten ja epämuodostumista kärsivien ihmisten parisuhteet? Koska sellaisiakin on, todistetusti.
Ei se rumuus tai hyvännäköisyys aina periydy suoraan. Tiedän tavallisen näköisen pariskunnan, jolla on aivan mielettömän kaunis ja suloinen poika, siis ihan kuin joku enkeli lapsen ruumiissa.
Toisaalta esim. mieheni lapsi edellisestä liitosta on, noh, ei niin hyväpiirteinen. Ihmettelen tuota todella, sillä mieheni on todella komea ja hänen eksänsä todella kaunis. Lapsi muistuttaa jollain tavalla kumpaakin, mutta häntä ei vaan voi sanoa kauniiksi/hyvännäköiseksi, vaikka muuten ihana poika onkin (huom. En koskaan sanoisi tätä lapselle, miehelleni tai kellekään, mutta näin se vain on).
Mun mielestä harva lapsi tai nuori aikuinen on ruma. Olin nuorena tavallisen nätti, mutta nyt yli 50 v olen alkanut muistuttaa kasvonpiirteiltäni setääni. Sisareni taas voisi olla tätimme kaksoisolento. Omat lapseni ovat kyllä ihan komeita ja kauniita eikä yksikään ole tullut ulkonäöltään kehenkään minun sukulaiseeni. En ole nähnyt ketään samannäköistä, joten kaipa he ovat tulleet isänsä sukuun. Sinänsä ei nyt niin kauhean ulkonäkökeskeinen kannata olla. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita.
Sitten kaikki ne jotka saivat parisuhteen, voivat olla huoletta. Sellainen ihminen ei ole ruma, joka saa parisuhteen. Oikeasti ruma ihminen ei tosiaankaan saa parisuhdetta.