Lue keskustelun säännöt.
Lapsille periytyvä ulkonäkö
15.10.2018 |
Olen 27-vuotias ja lasten hankkiminen alkaisi olla ajankohtaista. Se on minulle selvää, että lapsen haluaisin, mutta en välttämättä biologista. Lapselle periyisi minun ja mieheni ulkonäkö, enkä halua että hän joutuisi kärsimään asiasta yhtä paljon kuin minä koko ikäni päivittäin.
Tuntuu hassulta ajatella näin, enkä uskalla asiasta kenellekään puhua. Asia on myös tabu. Voin kuvitella, että siinä vaiheessa kun on raskaana, ei millään muulla ole väliä kuin että lapsi olisi terve. Ei sillä lapsen ulkonäöllä olisi minulle siinä vaiheessa minkäänlaista merkitystä.
Minä olen hoikka ja hyväkroppainen, mutta en kasvoistani kaunis. Asia vaivaa minua joka ikinen päivä. Mieheni on luonteeltaan aivan ihana, rakastava ja älykäs, mutta ei myöskään ulkonäöllisesti komea. Hänellä on myös mm. ylipainoa ja pälvikalju.
Olemme kuitenkin terveitä, järkeviä, ahkeria ja sosiaalisesti taitavia. Näiden asioiden periytyminen ilahduttaisi minua paljon.
Miten kuitenkaan voisin synnyttää lapsen tähän maailmaan, joka on vuosi vuodelta vain ulkonäkökeskeisempi paikka. En haluaisi aiheuttaa hänelle kärsimystä, johon hänellä ei ole vaikutusmahdollisuuksia.
Harkitsen myös adoptiota, mutta en tiedä voiko edes adoptoida, jos ei ole käynyt hedelmättömyyshoidoissa, ts. olisi mahdollista saada myös biologinen lapsi.
Painiiko joku samanlaisten pohdintojen kanssa?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Mietipäs nyt hiukan omia arvojasi. Pidät siis kauneutta niin suurella korokkeella, että ”rumien” ei pitäisi edes syntyä, viis muista ominaisuuksista. Sitä paitsi kauneus on katsojan silmässä, mun mielestä esim. sara sieppi on todella ärsyttävän näköinen, jonkun mielestä kaunotar. Näin myös kerran todella erikoisen näköiset n.10v. siskokset, isot silmät kaukana toisistaan, suuri hymy. Joku vois sanoa, että rumia, mutta minun mielestäni he olivat tulevia huippumalleja.
Kyllä elämässä nyt hyvänen aika muut asiat on tärkeämpiä kuin kauneus.
Tätä asiaa on vaikea ymmärtää niiden, jotka eivät ole rumia. Piirteet voivat olla erikoiset, vaikka ne eivät olisi rumat. Muut asiat ovat tärkeämpiä, mutta sydämeni särkyisi ajatuksesta, että lapseni jäisi ilman parisuhdetta, haluamaansa uraa, joutuisi koulukiusatuksi, masentuisi tai eläisi koko elämänsä huonon itsetunnon kanssa kuten minä.
Jos minulla tai miehelläni olisi tai ilmaantuisi jokin periytyvä, vaikea sairaus, olisi asia paljon yksinkertaisempi. Tuolloin en haluaisi lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Ei AP ole sen enemmän tai vähemmän valmis kasvattamaan adoptoitua lasta. Ja AP kertoo olevansa "rumudestaan" huolimatta ahkera ja sosiaalinen. Ei ole antanut siis aivan maan rakoon itseään lakaista, vaikka oma naama ei miellytä.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli maailman parhain ystävä, sekarotuinen koira joka eli 17- vuotiaaksi. Koirani oli erittäin terve ja elinvoimainen. Ja tosi kaunis. Tuntemattomat vastaantulijat ihastelivat koiraani ja sanoivat, onpa kaunis koira, onpa komea koira. Koirallani oli myös aivan ihana luonne. Se oli seurallinen ja rohkea sekä hyvin älykäs.
Anteeksi tämä rinnastus koiriin, mutta kannattaako tuota ihmissukua kovinkaan ruveta jalostamaan? Antaa kaikkien kukkien kukkia. Kun ei jalosta, voi seurauksena olla aivan ihanien yksilöiden syntyminen maailmaan. Kenellä kaunis ulkonäkö, kenellä hieno luonne jne loputtominen variaatioineen.
Ap: Ehkä en koiria lähtisi tässä vertaamaan, niitähän vasta on jalostettu useiden tuhansien vuosien aikana. Söpöimmät ja kilteimmät ovat päätyneet seurakoiriksi, kovan ajovietin omaavat metsäkoiriksi. Sairaat ja vihaiset on hävitetty.
Mutta sinänsä tuo viimeinen pointtisi on tärkeä ja ajatuksia herättävä: miksi kaunis ihminen olisi esimerkiksi älykästä tai ahkeraa arvokkaampi tai oikeutetumpi
Kenelläkään meistä ei ole immuniteettiä ulkonäön suhteen. Ei edes adoptiolapsensa. Se voi muuttua yllättävänkin nopeasti vaikka onnettomuuden seurauksena.
Sinä et tiedä minkä näköinen lapsestasi tulee ja kärsiikö hän yhtään vaikkei kovin kaunis olisikaan. Mutta mitä jos lapsesi perisi miehesi upean luonteen ja olisi matemaattisesti todella lahjakas? Eikö se olisi kaikkien kannalta paljon hienompaa, kuin kuitenkin iän myötä rapistuva ulkonäkö?
En osaa sanoa kuinka kamala ulkonäkö on niin kamala, että oikeasti ei enää ehkä kannata riskeerata. Mutta kalju tai vähän pienemmät silmät tai isompi nenä ei minusta kyllä oikein riitä siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä naisten rodunjalostusajattelu aukesi minulle oikeastaan vasta kun aloin lukemaan komentteja jotka naiset kirjoittavat nimettöminä.
Naiset siis oikeasti miettivät kuinka pitkiä tai symmetriset piirteet omaavia heidän lapsensa tulevat olemaan.
Koko harhaluuloni naisten empaattisuudesta tai sydämellisyydestä lensi taivaan tuuliin.
Minä olen ruma ja jäin ilman parisuhdetta. Olen silti onnellinen. Se ei ole siksi traumaattista, koska tiesi jo teininä ettei tule parisuhdetta saamaan. Ymmärtää että liian suuri ja saavuttamaton asia joten ei osaa sitä surrakaan. Jos lapsesi syntyy tosi rumaksi, rumuus voi olla myös suoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Ei AP ole sen enemmän tai vähemmän valmis kasvattamaan adoptoitua lasta. Ja AP kertoo olevansa "rumudestaan" huolimatta ahkera ja sosiaalinen. Ei ole antanut siis aivan maan rakoon itseään lakaista, vaikka oma naama ei miellytä.
Ap: En missään nimessä ole epätyytyväinen muuhun itsessäni kuin ulkonäköön. En ole taitava monissa asioissa, kuten musikaalisesti tai vieraissa kielissä. Tämä on kuitenkin asia, mitä ei nää ulospäin, mitä voi ahkeruudella harjoitella ja treenata. Ulkonäölle ei voi mitään.
Olen nuori ja silti opiskeluissa ja työssä hyvin menestynyt, pidän luonteestani ja olen ylpeä saavutuksistani sekä ihmisuhteissa että muussakin elämässä.
Entä jos kauniilla ihmisellä on ruma, alhainen ja heikko luonne? Se on pahin asia. Kasvatuksella ja rakastamalla lastaan ehdoitta voi vaikuttaa luonteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Ei AP ole sen enemmän tai vähemmän valmis kasvattamaan adoptoitua lasta. Ja AP kertoo olevansa "rumudestaan" huolimatta ahkera ja sosiaalinen. Ei ole antanut siis aivan maan rakoon itseään lakaista, vaikka oma naama ei miellytä.
Ap: En missään nimessä ole epätyytyväinen muuhun itsessäni kuin ulkonäköön. En ole taitava monissa asioissa, kuten musikaalisesti tai vieraissa kielissä. Tämä on kuitenkin asia, mitä ei nää ulospäin, mitä voi ahkeruudella harjoitella ja treenata. Ulkonäölle ei voi mitään.
Olen nuori ja silti opiskeluissa ja työssä hyvin menestynyt, pidän luonteestani ja olen ylpeä saavutuksistani sekä ihmisuhteissa että muussakin elämässä.
Aivan hirveästi siis positiivisia asioita, jotka yhtä lailla voivat periytyä tai olla periytymättä, kuten ulkonäkösikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Ei AP ole sen enemmän tai vähemmän valmis kasvattamaan adoptoitua lasta. Ja AP kertoo olevansa "rumudestaan" huolimatta ahkera ja sosiaalinen. Ei ole antanut siis aivan maan rakoon itseään lakaista, vaikka oma naama ei miellytä.
Tuo on totta, mutta näen silti adoption ainoana vahtoehtona ap:lle. Miksi ihmeessä haluat ap:n ehdoin tahdoin tuovan RUMAN (ota ne heittomerkit pois) lapsen maailmaan, joka ei voisi koskaan tuntea oloaan KAUNIIKSI?! Ne kerrat kun olen itse endokivuissa kironnut vanhempani alimpaan helvettiin eivät ole laskettavissa yhden käden sormilla. Tuskin kahdenkaan. Niinä hetkinä todella toivon, etten olisi koskaan syntynytkään. Onneksi ovat ohi meneviä eivätkä kestä muutamaa tuntia pidempään. Ajatus siitä, että tila olisi pysyvä ja muistutus tästä tulisi jokaisella peiliin katsomiskerralla olisi ainakin itselleni liikaa. Tätä se pahimmillaan olisi. Joku mainitsi Meghanin isän. Kyllä, sysiruma tapaus. Hänen äitinsä on kuitenkin todella viehättävä ja näin ollen Meghankin kaunis. Ap:n tapauksessa molemmat vanhemmat rumia. Ei siis verrattavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Ei AP ole sen enemmän tai vähemmän valmis kasvattamaan adoptoitua lasta. Ja AP kertoo olevansa "rumudestaan" huolimatta ahkera ja sosiaalinen. Ei ole antanut siis aivan maan rakoon itseään lakaista, vaikka oma naama ei miellytä.
Tuo on totta, mutta näen silti adoption ainoana vahtoehtona ap:lle. Miksi ihmeessä haluat ap:n ehdoin tahdoin tuovan RUMAN (ota ne heittomerkit pois) lapsen maailmaan, joka ei voisi koskaan tuntea oloaan KAUNIIKSI?! Ne kerrat kun olen itse endokivuissa kironnut vanhempani alimpaan helvettiin eivät ole laskettavissa yhden käden sormilla. Tuskin kahdenkaan. Niinä hetkinä todella toivon, etten olisi koskaan syntynytkään. Onneksi ovat ohi meneviä eivätkä kestä muutamaa tuntia pidempään. Ajatus siitä, että tila olisi pysyvä ja muistutus tästä tulisi jokaisella peiliin katsomiskerralla olisi ainakin itselleni liikaa. Tätä se pahimmillaan olisi. Joku mainitsi Meghanin isän. Kyllä, sysiruma tapaus. Hänen äitinsä on kuitenkin todella viehättävä ja näin ollen Meghankin kaunis. Ap:n tapauksessa molemmat vanhemmat rumia. Ei siis verrattavissa.
Ja minusta on todella vastenmielistä tämä rodunjalostusajattelu, kun aletaan miettiä jo minkäasteisella rumuudella ei enää olisi syytä lisääntyä. Terveydelliset seikat erikseen. Jos AP:lla olisi paha masennustaipus ruokkien vielä lisää itseään epämiellyttävällä ulkonäöllä niin voisin ymmärtää, mutta kun AP on ilmeisen mukana elämässä.
Minä mietin ja murehdin aikoinaan ihan samaa. Mieheni on aika komea, mutta itselläni on kasvoissa yksi hyvin ei-naiselle sopiva elementti: iso nenä. Pelkäsin kivasti saavani isonenenäisen tyttären, jota häntäkin kiusattaisiin koulussa kuten itseäni. Mutta jokin näyttää menneen geenien jaossa hyvin, sillä minulla on kaksi todella kaunispiirteistä poikaa. Olen tästä kiitollinen, he pääsevät hyvännäköisinä elämässään helpommalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Ei AP ole sen enemmän tai vähemmän valmis kasvattamaan adoptoitua lasta. Ja AP kertoo olevansa "rumudestaan" huolimatta ahkera ja sosiaalinen. Ei ole antanut siis aivan maan rakoon itseään lakaista, vaikka oma naama ei miellytä.
Tuo on totta, mutta näen silti adoption ainoana vahtoehtona ap:lle. Miksi ihmeessä haluat ap:n ehdoin tahdoin tuovan RUMAN (ota ne heittomerkit pois) lapsen maailmaan, joka ei voisi koskaan tuntea oloaan KAUNIIKSI?! Ne kerrat kun olen itse endokivuissa kironnut vanhempani alimpaan helvettiin eivät ole laskettavissa yhden käden sormilla. Tuskin kahdenkaan. Niinä hetkinä todella toivon, etten olisi koskaan syntynytkään. Onneksi ovat ohi meneviä eivätkä kestä muutamaa tuntia pidempään. Ajatus siitä, että tila olisi pysyvä ja muistutus tästä tulisi jokaisella peiliin katsomiskerralla olisi ainakin itselleni liikaa. Tätä se pahimmillaan olisi. Joku mainitsi Meghanin isän. Kyllä, sysiruma tapaus. Hänen äitinsä on kuitenkin todella viehättävä ja näin ollen Meghankin kaunis. Ap:n tapauksessa molemmat vanhemmat rumia. Ei siis verrattavissa.
Ja minusta on todella vastenmielistä tämä rodunjalostusajattelu, kun aletaan miettiä jo minkäasteisella rumuudella ei enää olisi syytä lisääntyä. Terveydelliset seikat erikseen. Jos AP:lla olisi paha masennustaipus ruokkien vielä lisää itseään epämiellyttävällä ulkonäöllä niin voisin ymmärtää, mutta kun AP on ilmeisen mukana elämässä.
Kai ymmärrät, että se masennustuneisuus voi ilmentyä tällä lapsella vaikka ulkonäköä koskevan koulukiusaamisen myötä?! Ei ole kyse messed up jalostuksesta vaan sen syntymättömän lapsen huomioonottamisesta ts. empatiasta. Itsensä kauniiksi tunteminen on asia, johon koen kaikilla olevan oikeus. Ei ole oikein riistää sitä tiedostaen, että näin tulee tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Tässä on erittäin järkevä vastaus. Olen itse ruma nainen ja saanut kärsiä koko elämäni siitä. Siis kaikki koulukiusaamiset, porukoiden ulkopuolelle jättämiset, kadulla huutelut, miesten törkeä suhtautuminen, surkea itsetunto, psyykkinen sairastuminen jne. Olen kyllä toisaalta ihan aito vela, mutta en siitä huolimatta ikinä tekisi lapsia tällä ulkonäöllä vaikka sattuisin haluamaankin.
Kannatan rodunjalostusta, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa vaan päinvastoin hyvää. Jotta tähän maailmaan saataisiin edes jotain järkeä, niin jokaisen vanhemmaksi aikovan pitäisi käydä läpi tiukat testit, joilla selvitettäisiin ovatko heidän geeninsä (äly, terveys, luonne, ulkonäkö jne.) ylipäätään jatkamisen arvoisia. Miksi synnyttää tähän maailmaan rumia, tyhmiä ja vammaisia lapsia, kun voi adoptoidakin ja sillä tavalla auttaa jo maailmassa olevia lukemattomia kodittomia lapsia?
En voi millään ymmärtää kuinka eräskin ruma tuttu on uskaltanut (ja halunnut!) pyöräyttää kaksi yhtä rumaa mukulaa ja leikkii onnellisena jotain ylpeää kotiäitiä. Säälin näitä tyttöjä todella paljon, heitä odottaa melko varmasti yhtä karu tulevaisuus kuin äitiänsäkin, eli syrjintä, kiusaaminen ja ulkopuolisuus. Näyttävät kerta kaikkiaan hölmöiltä, ovat kuin jotain possunkärsäisiä mulkosilmäisiä maahisia. Olisivat rumia pojiksikin, mutta kun ovat vielä tyttöjä...
Kai se äitiyden henkilökohtainen kokeminen on sitten joillekin niin älyttömän voimakas vietti, että järkikin sumenee sen rinnalla, en tiedä. Mutta kamalan surullista lapsien puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen iloinen tästä aloituksesta! Olet erittäin eettinen pohtiessasi tällaista. Jos olet itse kärsinyt ulkonäöstäsi, ei kannata sitä jälkipolville siirtää sanoivat itsekkään lapsikuumeiset palstamammat mitä tahansa. Itse olen tyytyväinen kasvonpiirteisiini ja omaan terveelliset elämäntavat, jotka siirtyisivät lapsilleni. Minulla on kuitenkin ollut addiktiotaustaa ja kärsin endometrioosista peräsuolessa. Molemmat sairaudet kulkevat vahvasti suvussa. En ikinä lähtisi lisääntymään näillä geeneillä. Suosittelen tutustumaan adoptioon. Sen voi toteuttaa ilman lapsettomuushoitojakin.
Kumpi onkaan tärkeämpi asia - terveys vai ulkonäkö? Ja mitä se kertoo, jos AP käytännössä asettaa ulkonäön tämänkin edelle? Hän on kärsinyt ulkonäöstään, mutta kun ei voi tietää edes tulisiko lapsista tyytymättömiä omaan ulkonäköönsä.
Terveyteen voi omilla valinnoillaan osittain vaikuttaa. Kamaliin kasvonpiirteisiin ei, ellei ole valmis menemään veitsen alle eikä sekään takaa tyytyväisyyttä. Mielestäni kertoo sen, että elämme ulkonäkökeskeisessä maailmassa ja henk.koht. pidän sitä neutraalina asiana. Kannattaa myös miettiä kuinka ap:n itsetunto on kärsinyt siitä, että on ollut tyytymätön ulkonäköönsä. Olisiko hänestä kasvattamaan itsevarmaa yksilöä, joka eläisi onnellisesti saavuttaen unelmansa? Epäilen.
Ei AP ole sen enemmän tai vähemmän valmis kasvattamaan adoptoitua lasta. Ja AP kertoo olevansa "rumudestaan" huolimatta ahkera ja sosiaalinen. Ei ole antanut siis aivan maan rakoon itseään lakaista, vaikka oma naama ei miellytä.
Tuo on totta, mutta näen silti adoption ainoana vahtoehtona ap:lle. Miksi ihmeessä haluat ap:n ehdoin tahdoin tuovan RUMAN (ota ne heittomerkit pois) lapsen maailmaan, joka ei voisi koskaan tuntea oloaan KAUNIIKSI?! Ne kerrat kun olen itse endokivuissa kironnut vanhempani alimpaan helvettiin eivät ole laskettavissa yhden käden sormilla. Tuskin kahdenkaan. Niinä hetkinä todella toivon, etten olisi koskaan syntynytkään. Onneksi ovat ohi meneviä eivätkä kestä muutamaa tuntia pidempään. Ajatus siitä, että tila olisi pysyvä ja muistutus tästä tulisi jokaisella peiliin katsomiskerralla olisi ainakin itselleni liikaa. Tätä se pahimmillaan olisi. Joku mainitsi Meghanin isän. Kyllä, sysiruma tapaus. Hänen äitinsä on kuitenkin todella viehättävä ja näin ollen Meghankin kaunis. Ap:n tapauksessa molemmat vanhemmat rumia. Ei siis verrattavissa.
Ja minusta on todella vastenmielistä tämä rodunjalostusajattelu, kun aletaan miettiä jo minkäasteisella rumuudella ei enää olisi syytä lisääntyä. Terveydelliset seikat erikseen. Jos AP:lla olisi paha masennustaipus ruokkien vielä lisää itseään epämiellyttävällä ulkonäöllä niin voisin ymmärtää, mutta kun AP on ilmeisen mukana elämässä.
Kai ymmärrät, että se masennustuneisuus voi ilmentyä tällä lapsella vaikka ulkonäköä koskevan koulukiusaamisen myötä?! Ei ole kyse messed up jalostuksesta vaan sen syntymättömän lapsen huomioonottamisesta ts. empatiasta. Itsensä kauniiksi tunteminen on asia, johon koen kaikilla olevan oikeus. Ei ole oikein riistää sitä tiedostaen, että näin tulee tekemään.
Mutta kun kukaan ei voi tietää varmaksi mitään tässäkään kohtaa. Itsekään en ole kovin tyytyväinen piirteisiin, mutta en olisi jäänyt niiden vuoksi mieluummin syntymättä. Omalla kohdalla taas on terveydelliset seikat vielä se huomattavasti mietittyvämpi asia.
Tuntuu tosi pahalta nuo jutut. Puhun ruman ihmisen näkökulmasta. Ihan niin kuin meillä ei olisi oikeutta elää,
Minä en pyri häiritsemään ihmisiä eikä minua ole pakko kenenkään katsoa, eli en ole häiriöksi. En saanut elämässäni mitään helpolla. Silti olen onnellinen ja minulla on ollut aina hyviä ystäviä. Minusta on ollut myös hyötyä yhteiskunnalle omalla työpanoksellani. Osaan myös kuunnella ja tsempata ihmisiä. Ei ehkä tarvitsisi olla kauhean huolissaan. Ruma ihminen tietää jo nuorena realiteetit. Me emme ole mitään raukkoja emmekä pidä itseämme säälittävinä. Pärjäämme kyllä. Ap. ei voi olla ruma koska sai parisuhteen.
Tuokin eräs henkilö, joka haukkui rumia ja kertoi kärsineensä paljon, uskon että olisin osannut auttaa häntä.
Vierailija kirjoitti:
Itsekään en ole kovin tyytyväinen piirteisiin, mutta en olisi jäänyt niiden vuoksi mieluummin syntymättä.
Minä olisin. Todellakin. Et taida edes tietää mitä todellinen rumuus on ja millaista kärsimystä se aiheuttaa, joten sinulla ei ole myöskään valtaa ottaa kantaa asiaan.
Itselläni oli maailman parhain ystävä, sekarotuinen koira joka eli 17- vuotiaaksi. Koirani oli erittäin terve ja elinvoimainen. Ja tosi kaunis. Tuntemattomat vastaantulijat ihastelivat koiraani ja sanoivat, onpa kaunis koira, onpa komea koira. Koirallani oli myös aivan ihana luonne. Se oli seurallinen ja rohkea sekä hyvin älykäs.
Anteeksi tämä rinnastus koiriin, mutta kannattaako tuota ihmissukua kovinkaan ruveta jalostamaan? Antaa kaikkien kukkien kukkia. Kun ei jalosta, voi seurauksena olla aivan ihanien yksilöiden syntyminen maailmaan. Kenellä kaunis ulkonäkö, kenellä hieno luonne jne loputtominen variaatioineen.