Syitä miksi lopetit miehen/naisen tapailun?
Muistelin deittailuaikojani ja tuli mieleen yksi mies joka puhui taukoamatta itsestään tai saavutuksistaan. Tuntui että hän halusi vain jonkun jolla on korvat. Myös kaikki sanomani piti jotenkin vääntää niin että hän pääsi pätemään jostain.
Mies: Hei ootkos seurannut tuota (joku ajankohtainen asia)
Minä: Joo olenhan mä aika paljonkin, kyllä minusta....
Mies alkaa selittää juurta jaksaen mistä koko ajankohtaisessa jutussa on kyse vaikka juuri sanoin että olen seurannut sitä :DDD
Kommentit (9709)
Olen binainen ja kaikkea on kyllä tullut nähtyä:
- Eräs nainen rauhoitti itseään pitämällä kättään housuissa,ihan alushousujen sisällä. Sormet haisi pissalta. Naisella oli muutenkin epätavalllisen väkevä pissanhaju,en tiedä olisiko ollut joku sairaus?
- Yksi mies asui homeenhajuisessa yksiössä jossa tuntui kuin olisi kävellyt keinuvassa laivassa,tuntui että koko talo kaatuu. Yksiö oli siis rakennettu omakotitalon yhteyteen. Kun rakastelimme ensi kerran mies yllättäen otti kondomin lopussa pois ja ampui mällit jalkojeni väliin, menin äkkiä vessaan pesulle ettei kuivu kiinni karvoihin mutta sielläpä ei ollut käsisuihkua! Inhotti mennä suihkuun kun ei ollut vaihtovaatteita ja miehen antama pyyhe haisi.
- Ja yksi mies kutsui minut terdelle luvaten tarjota syömistä ja juomista,osti minulle pienet ranskalaiset sekä siiderin ja itselleen oluen. Ja sitten toisen oluen.Oli minulla omaakin rahaa ja hain lisää juomista,mutta kun mies meni niin humalaan että lähti ostamaan rizloja ja palatessa meni viereiselle terassille etsimään minua ei enää muistanut missä oli ollut eikä varmaan miltä edes näytin,niin minulle riitti ja poistuin.
Selkään tatuoitu isot silmät. En ikinä kysynyt kuvan tarinaa. Oli tosi häiritsevää kun mies sinä kuumassa keittiössä lämmitti ruokaa pannulla pelkät farkut päällä ja ne silmät tuijotti kun join kahvia! No se kahvikin oli pahaa,liian laihaa. Ja tuli päänsärky siitä kalapuikkojen kärystä kun keittiö oli kuuma kuin sauna. Parvekkeella oli iso laatikko Batteryä ja kaljakorit penkkeinä kun miehen ravittua kupunsa mentiin tupakalle. Mies otti Batteryn ja tarjosi minullekin,sanoin että kahvi riitti kiitti. Kuumaa energiajuomaa,hyi!
Ja noi oli tokat rehvit . Ekat oli olleet ihan ok,Hesburger ja leffa. Miehellä paita päällä.
Eräs mies n 30+ kaveri halusi välttämättä tarkastaa persevakoni. Omasta mielestäni se oli ihan puhdas ja siisti. Taisi löytää sieltä vaaleita siistejä pieniä karvoja, niin tästä hermostu. Kukaan mies ei ole koskaan valittanut pepustani. Tämä ihme tyyppi haisteli pimperoa ja muutenkin oli tosi moukkamainen. Ei mitään käytöstapoja. Poltti tupakkaa ja juo kaljaa. Luulee itsestään miehenä liikoja. Molo kapea ja mitäänsanomaton. Pienimmästä päästä mitä on ollut miehillä. Luulee olevansa joku ruskea päinen Casanova helsingin seudulta. Haha.
Se klassinen syy:
Hiljattain pitkästä liitosta eronnut keski-ikäinen mies joka kuvitteli itsestään ihan liikoja ja oletti että uusi seurustelukumppani on joku taikuri joka poistaa kaikki hänen huolet ja pahan olon, sekä tekee hänet hurjan onnelliseksi ja odotti salamarakastumista, villiä seksiä (kykenemättä itse siihen 4cm kikulillaan) ja HÄNEN tarpeittensa tyydyttämistä antamatta itse suhteelle oikeastaan yhtään mitään muuta kuin seuraa.
Siihen kun vielä miehestä alkoi kuoriutua oikein vanhoillissovinistisesti ajatteleva naisia vähättelevä juntti, niin loppui mielenkiinto tyystin.
En voinut mitään muuta kuin ajatella, että miten ihmeellä mä törmään tällaseen törppöön näillä ikävuosilla. Miks mulle kävi näin, miks en voi vaan löytää fiksua, sivistynyttä, hyvinvoivaa ja hyvä itsetuntoista tervejärkistä miestä? Hänen ihan kiva ulkonäkö ja pitkä ryhdikäs olenus viehätti minua heti, mutta nuppi taisi olla melko laho.
Tästä on aikaa likimain 30v.
En ollut koskaan edes ihastunut tyyppiin, saat mitään mutakaan. Päädyin kännissä kostotoimenpiteeksi minut jättäneelle exälleni tämän tyypin kanssa sänkyn ja jatkoin laastarisuhteena (ja kostotoimenpiteenä) hänen kanssaan hengailua. Hän oli vain "ihan ok seuraa", huumorintajuinen ja peruskiltti, jokseenkin todella itsekeskeinen. Kerran jäi kiinni valheesta kun oli ollut yökerhossa kavereiden kanssa vaikka sanoi olleensa muualla. Kiitti mulle riitti, se oli hyvä tekosyy sanoa moro, koska ei minulla ollut mitään tunteita häntä kohtaan oikeasti. Olin hänen kanssaan vain koska en halunnut olla yksin.
Vierailija kirjoitti:
Yleensä olin todella tiukkana sokkotreffien kanssa, mutta jostain syystä tuo nainen sai uskoteltua, että on ihan hyvännäköinen nainen. En kuitenkaan arvannut ihan suinpäin lähteä hänen luokseen vaikka pyysi ja sovittiin tapaaminen yhteen kahvilaan. Oltiin kuvailtu toistemme vaatetus ja minulla kävi toisaalta niin hyvä, kuin huonokin tuuri. Hyvää tuuria oli se, että hän oli ainoa asiakas juuri sillä hetkellä ja huonoa tuuria oli se, että hän oli kieltämättä ihan ok-näköinen ja aika isotissinen, mutta toinen etuhammas oli poikki. Onneksi olin valehdellut oman vaatetukseni, eikä hän tunnistanut minua. Ostin kahvin ja istuin toiseen pöytään ja soitin yhdelle naistuttavalle, että tuo nainen ei osaisi yhdistää minua hänen treffikaverikseen. Tuo kaverinainen tulikin sitten samaan kahvikaan hetken päästä, joten pääsin pälkähästä.
sokkotreffikaverin kanssa ei kirjoitella eli tutustuta etukäteen.
Päädyin sänkyyn ihan kivan oloisen miehen kanssa, vaikka tietyt piirteet hänessä häiritsivät.
Kiihkon ollessa suurimmillaan yritin käsin tavoittaa hänen penistään, mutta en meinannut löytää sitä!
Se sojotti hassusti ja oli niin pieni että kun siihen tarttui, niin ei sitä pystynyt runkkaamaan, hän laukesi nopeasti ähkäisten eikä akti onnistunut kuin yhdessä asennossa eikä kortsu pysynyt sen minimunan päällä.
Järkytykseni kruunasi kommentti että minulla on löysä ?!.
Mulla on kyllä kaikkea muuta kuin löysä, jopa niiden ihmisten mielestä jolla on se perus suomalaisen keskiverto muna.
Tämä minimuna sai jäädä historiaan.

Tämä on tyypilinen löysäpimppisen tarina pienimunasesta miähestä, löysä mikä löysä.

Minimuna komentoimassa.
Vierailija kirjoitti:
Nainen oli painanut kaupungin kaikkia miehiä..myös varattuja käynyt, paljastui herpes, liikaa tatuointeja,ylipaino ja mielenterveys ongelmat,kämppä oli aivan kauhea läävä jossa koira ja sen jätökset, ja haisi pahalle nainen sekä asunto.
Sellaista naista olet sitten tapaillut. No makunsa kullakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päädyin sänkyyn ihan kivan oloisen miehen kanssa, vaikka tietyt piirteet hänessä häiritsivät.
Kiihkon ollessa suurimmillaan yritin käsin tavoittaa hänen penistään, mutta en meinannut löytää sitä!
Se sojotti hassusti ja oli niin pieni että kun siihen tarttui, niin ei sitä pystynyt runkkaamaan, hän laukesi nopeasti ähkäisten eikä akti onnistunut kuin yhdessä asennossa eikä kortsu pysynyt sen minimunan päällä.
Järkytykseni kruunasi kommentti että minulla on löysä ?!.
Mulla on kyllä kaikkea muuta kuin löysä, jopa niiden ihmisten mielestä jolla on se perus suomalaisen keskiverto muna.
Tämä minimuna sai jäädä historiaan.
Tämä on tyypilinen löysäpimppisen tarina pienimunasesta miähestä, löysä mikä löysä.
Kuulepas minimuna,kun se pikkurillin kokoinen ei tunnu miltään edes neitsyellä. Tätä faktaa ei poista naisten nimittely.
Mikään ei ole niin hirveä yllätys kuin pieni penis. Vaikka mies olisi suuseksin jumala,kieli ei korvaa penistä.
Mulla oli 13vuotiaana 17v poikakaveri jolla oli niin pieni että kun luulin menettäneeni neitsyyteni niin mitään ei ollut todellisuudessa tapahtunut,ihmettelin vaan kun ei satu vaikka kaikki sanoi että se sattuu. Enkä oikeastaan huomannut eroa kun kundi ensin sormetti ja sitten työnsi munan sisään.
Vasta kun aloin seurustella jätkän kanssa jolla oli ei nyt iso,mutta normaali varustus teki seksi tiukkaa ja vuosi vähän verta,silloin vasta meni se neitsyys!
Toinen turn off on huono suutelutaito,teinit nyt vielä opettelee ja oppii mutta jos 40v mies ei osaa suudella niin turha siinä on opastaa. Ei se tyyli muutu.
Niin ja ne meemiainestakin olevat sukat sandaaleissa! Hyi!
Mies oli valehdellut olevansa urheilullinen ja mukava persoona. Heti kun alettiin parisuhteeseen, lihoi varmaan 10 kg ja nuori mies näytti siltä kuin olisi raskaana. Minä taas laihduin 5 kg ja pysyin aktiivisena. Oli huono sängyssä, patalaiska, alkoholisti ja tykkäsi solvata naisia niin kuin melkein kaikki sukunsa miehet. Oli vielä ihmeissään miksi halusin erota. Terveisiä vaan sinne Savoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päädyin sänkyyn ihan kivan oloisen miehen kanssa, vaikka tietyt piirteet hänessä häiritsivät.
Kiihkon ollessa suurimmillaan yritin käsin tavoittaa hänen penistään, mutta en meinannut löytää sitä!
Se sojotti hassusti ja oli niin pieni että kun siihen tarttui, niin ei sitä pystynyt runkkaamaan, hän laukesi nopeasti ähkäisten eikä akti onnistunut kuin yhdessä asennossa eikä kortsu pysynyt sen minimunan päällä.
Järkytykseni kruunasi kommentti että minulla on löysä ?!.
Mulla on kyllä kaikkea muuta kuin löysä, jopa niiden ihmisten mielestä jolla on se perus suomalaisen keskiverto muna.
Tämä minimuna sai jäädä historiaan.
Tämä on tyypilinen löysäpimppisen tarina pienimunasesta miähestä, löysä mikä löysä.
Kuulepas minimuna,kun se pikkurillin kokoinen ei tunnu miltään edes neitsyellä. Tätä faktaa ei poista naisten nimittely.
Ihan vaan vinkkinä, että kannattaisi pyrkiä sänkytouhuihin ihan aikuisten miesten kanssa. Alle 10-vuotiailla ei kikkeli ole vielä kehittynyt tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä olin todella tiukkana sokkotreffien kanssa, mutta jostain syystä tuo nainen sai uskoteltua, että on ihan hyvännäköinen nainen. En kuitenkaan arvannut ihan suinpäin lähteä hänen luokseen vaikka pyysi ja sovittiin tapaaminen yhteen kahvilaan. Oltiin kuvailtu toistemme vaatetus ja minulla kävi toisaalta niin hyvä, kuin huonokin tuuri. Hyvää tuuria oli se, että hän oli ainoa asiakas juuri sillä hetkellä ja huonoa tuuria oli se, että hän oli kieltämättä ihan ok-näköinen ja aika isotissinen, mutta toinen etuhammas oli poikki. Onneksi olin valehdellut oman vaatetukseni, eikä hän tunnistanut minua. Ostin kahvin ja istuin toiseen pöytään ja soitin yhdelle naistuttavalle, että tuo nainen ei osaisi yhdistää minua hänen treffikaverikseen. Tuo kaverinainen tulikin sitten samaan kahvikaan hetken päästä, joten pääsin pälkähästä.
sokkotreffikaverin kanssa ei kirjoitella el
Ei taida kaverilla olla paljoa älliä päässä vaikka hienon tarinan keksinytkin :D
Vierailija kirjoitti:
Kolmannet treffit ja peuhattiin siinä mun sohvalla,mies avasi farkkunsa ja työnsin käteni boksereiden sisään hyväillen pakaroita.. mitä hittoa,onko täällä pieniä kiviä? Pas kaa. Pas kakokkareita. Mun sormissa.
Yööök!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päädyin sänkyyn ihan kivan oloisen miehen kanssa, vaikka tietyt piirteet hänessä häiritsivät.
Kiihkon ollessa suurimmillaan yritin käsin tavoittaa hänen penistään, mutta en meinannut löytää sitä!
Se sojotti hassusti ja oli niin pieni että kun siihen tarttui, niin ei sitä pystynyt runkkaamaan, hän laukesi nopeasti ähkäisten eikä akti onnistunut kuin yhdessä asennossa eikä kortsu pysynyt sen minimunan päällä.
Järkytykseni kruunasi kommentti että minulla on löysä ?!.
Mulla on kyllä kaikkea muuta kuin löysä, jopa niiden ihmisten mielestä jolla on se perus suomalaisen keskiverto muna.
Tämä minimuna sai jäädä historiaan.
Tämä on tyypilinen löysäpimppisen tarina pienimunasesta miähestä, löysä mikä löysä.
Ja taas pienimunainen mies komentoimassa. Ymmärrän ettet voi pienelle koollesi mitään, mutta se ei ole naisen vika.
Yks mies oli muuten tosi mukava, mutta haisi AINA hielle. Yritti peittää kamalaa hajua lotraamalla pahanhajuista partavettä päälle. Koti oli kuin kaatopaikka, lakanatkin haisi hieltä, lattialla ja sängyssä oli muurahaisia. Ihmetteli miksen halunnut jäädä yöksi hänen luokseen.
Toisen tyypin mälli maistui aivan kuvottavalle. Itse tykkään niellä kun otan suihin. Oli pakko lopettaa tapailu siihen. Meni kyllä seksihalut miehiin pitkäksi aikaa kun ei koskaan tiedä mitä sieltä vaatteiden alta paljastuu.
Sinä raukka et naisen alapäätä ole nähnyt kuin leffoissa