Lue keskustelun säännöt.
Nyt avaudun yksinäisestä elämästäni. Ihan sama, vaikka kuulostaisin miten säälittävältä tahansa
08.10.2018 |
Katsoin puhelimentani äsken. Huomasin, että viimeksi minulle on soittanut joku kaverin tapainen 17. elokuuta. Pyysi palvelusta, johon sanoin ei. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Naapuri on soittanut sen jälkeen kerran, kysyi isännöitsijän nimeä. Yksi puhelu oli joltain liittymäkauppiaalta. Itse olen soittanut miehelleni useamman kerran, hän minulle vain muutaman kerran kolmen viimeisen kuukauden aikana.
En jaksa selittää miksi, mutta en ole työ- tai kouluelämässä tällä hetkellä. En harrasta mitään ihmisten parissa. Voisin kyllä, mutta en enää jaksa enkä uskalla. Minulla on mies, joka tekee pitkiä työpäiviä ja remontoi illat, ja jos ei remontoi niin on lasten kanssa. Iltaisin hänellä saattaa olla hetki minulle. On kyllä ihan tavallinen mies, ajattelee että minulle riittää kun illalla pussaa kerran ja että nukutaan samassa sängyssä. Lapsia on kolme. Nuorin on sen verran pieni vielä, että vaatii huomiota paljon. Isommista on jo vähän seuraakin. Säälittävää kyllä, ajattelin että ihanaa kun nuo kasvaa. On joku, kenen kanssa mennä elokuviin tai teatteriin. Miehen kanssa mennään kerran vuodessa, ehkä.
Minulla ei ole vanhempia elämässäni, eikä sisaruksia. Äiti on alkoholisti, isällä uusi vaimo, eikä isä ole kymmeneen vuoteen pitänyt yhteyttä. Sukulaisia ei kiinnosta. Kummitätini kerran vei syömään ja ihmetteli, että miten minusta on voinut tulla niin fiksu kaikesta huolimatta. Toista kertaa ei ole ottanut yhteyttä. Ja se onkin story of my life. Tutustun aika helposti toisiin, mutta kukaan ei kiinnostu sen enempää. Näen ihmisiä lähinnä lasten kautta, ja vanhempainilloissa on kyllä juttukavereita, mutta se jää aina siihen. Eilen olin nuorimmaisen kanssa eräässä lastentapahtumassa. Vilkutin kolmelle tutulle siellä, mutta kukaan ei tullut viereemme istumaan. Tunsin itseni jotenkin todella noloksi. Päätin, etten enää katsele ympärilleni missään - että sama se, onko jossain joku tuttu naama vai ei, kun en kuitenkaan kiinnosta sitä ihmistä yhtään.
Kuulostan masentuneelta, ja ehkä olenkin. En juttele aikuisten ihmisten kanssa muutamaa minuuttia kauempaa koskaan. Pyörin AV:lla, koska täällä on keskusteluja. Antaisin aika paljon, että olisi joku kenen kanssa keskustella maailmanmenosta, elämästä, kirjoista, elokuvista, sarjoista, politiikasta, historiasta, taiteesta ... Mutta ei. Ei ole mitään muuta, kuin tämä arki, joka on samanlaista 24/7. Ei ole lounaita kenenkään kanssa, ei kesäjuhlia, ei illanistujaisia. En ole koskaan ollut polttareissa, tupareissa tai juhlinut omia synttäreitäni kenenkään kanssa. Kolmekymppisiä en pitänyt ollenkaan, mies piti ja hänellä olikin täällä sukulaisia ja kavereita. Lenkillä käyn yksin, syömässä tai kahvilla yksin. Museossa, kesäteatterissa, elokuvissa yksin. Yksin, yksin, yksin. Aina vain niin helvetin yksin. Tuntuu, että se on jokin leima otsassani, joka saa ihmiset karttamaan minua. Joskus tuntuu, että toiset tuijottavat, mutta eivät sano mitään. Tekisi mieli huutaa, että mitä helvettiä te katsotte, mutta luultavasti vain kuvittelen (tai toivon?!) että he katsovat.
Ihan sekavaa sepustusta. Pelkään, että tähän ei kukaan vastaa. Että olen niin säälittävä, ettei minua huomata edes netissä (voi, miten pitkän sepustuksen voisin kirjoittaa siitä, miten näkymätön olen myös somessa, mutta en jaksa. Alkaisi vain itkettää, ja sitten hävettää).
Kommentit (476)
Ehkä AP on vaan hieman vieraantunut suomalaisesta elämäntavasta, sillä kuulostaa ihan tavalliselta suomi-elämältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lta on tässä kyselty pariin kertaan asuinpaikkakuntaansa ja joku taisi suoraan ilmoittautua potentiaaliseksi ystävä.. Nyt hei ap koppi! Mäkin voisin tutustua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisista ihmisistä tykkään?
Avoimista, avarakatseisista, rauhallisista, pohtivista, empaattisista, ennakkoluulottomista. Vaikea sitä on kuvailla. Ei tarvitse olla samanlainen kuin minä. Jollain lempimusiikilla ei ole minulle merkitystä (kunhan ei ala dissata muiden musiikki - tai elokuvamakua tms., sellainen on typerää, enkä jaksa sellaista kuunnella).
Miten joku voi edes kysyä, että pidänkö työttömistä tai kotona lapsiaan hoitavista? Mitä ihmettä? Työttömyys, vanhempainvapaat yms. on monelle ohimeneviä elämäntilanteita. Työtä tai koulutusta, sitä miten päivänsä viettää, sitä tärkeämpää on kuitenkin se ihminen itse. Ja miten hän kohtelee muita.
Ap
Avoimista, avarakatseisista, rauhallisista, pohtivista, empaattisista, ennakkoluulottomista. Vaikea sitä on kuvailla
tässä on ap:n lemppari ihmisen määritelmä
Tunnistatko itsesi?Mitä tahansa vastaisin, vastaisit ilkeästi takaisin. Miksi minä herätän teissä tällaisen reaktion? Että lyödään lyötyä, kommentoidaan että ei mikään ihme, ettei minulla ole ketään, niin kuin sellaisen sanominen ääneen kenellekään olisi kauhean ystävälllistä ja reilua. Saati empaattista. Voisitte avata itse maailmankuvaanne, että millainen ihmisen pitää olla, että sille ei ilkeillä?
Ap
Sulla on itsestäsi erilainen kuva kuin minkä annat muille. Määrittelet itsesi tukulla positiivisia adjektiiveja. Mutta jos joku vastaa sulle jotain muuta kuin halaushymiöitä ja yksimielistä hymistelyä, alat nimittelemään.
Joka toisessa viestissä esität säälittävää ja ihmettelet silmät pyöreinä, miksi susta ei tykätä.
Katso mitä olet kirjoittanut, ja laske käyttämäsi haukkumanimet!Epäilemättä tästäkin tulee haukut!
Sä et tunnu tajuavan, että muillakin on vaikeaa, ja monet joita solvaat, yrittävät tosissaan auttaa sua.
Haloo. Missä vaiheessa Ap on tässä keskustelussa haukkunut ketään haukkumanimillä? Hänhän on vain puolustautut ilkeilijöitä vastaan.
Juoppojen lapset luulee olevansa näkymättömiä. Samoin masentuneiden lapset.
Ne janoaa koko ikänsä sitä hoivaa mitä eivät saaneet.
Ei me sitä haluta, mulla me ollaan rasittavia ihmisiä.
Mitä kovemmin yrittää olla rakkauden arvoinen sitä enemmän toiset halveksii.
Vierailija kirjoitti:
Juoppojen lapset luulee olevansa näkymättömiä. Samoin masentuneiden lapset.
Ne janoaa koko ikänsä sitä hoivaa mitä eivät saaneet.
Ei me sitä haluta, mulla me ollaan rasittavia ihmisiä.
Mitä kovemmin yrittää olla rakkauden arvoinen sitä enemmän toiset halveksii.
Masentuneen sekä epävakaan vanhemman lapsena tämä tuntuu niin tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole. Hyvä keskustelu pilataan ilkeillä ja syyllistävillä viesteillä, ymmärretäään tahallaan vähän pieleen tai luetaan tekstiä liiankin kirjaimellisesti. Joko se kertoo vähäisistä älynlahjoista tai sitten joistakin muista elämän ongelmista, mutta jos se ilkeily ja toisen mielen pahoittaminen omaa oloa helpottaa niin tsemppiä sitten vaan, on varmaan mukavaa olla ikävä ihminen. Tulee joistakin kommenteista mieleen, että onkohan kirjoittajat oitakin entisiä koulukiusaajia.
Onneksi fiksujakin ihmisiä löytyy, kiitos kaikille heille.
Aloituksissa kannattaisi aina mainita, jos haluaa vain vertaistukea eikä neuvoja tai vinkkejä. Muuten käy niin, että muut alkavat miettiä, mitä aloittaja voisi tehdä muuttaakseen tilannettaan.
Jep. Useimmat kysymykset eivät ole ilkeilyä, vaan yrityksiä auttaa. Mutta ne sivuutetaan, ei tullut esim vastausta kysymykseen onko koskaan pohtinut, mitä ne muut saavat hänen ystävyydestään. Koska ei ilmeisesti hahmota sitä perusongelmaa, että ystävyyssuhde toimii tasan niin kauan kun molemmat kokevat siitä saavansa enemmän kun panostavat. Ja että omien toiveiden listaamisen sijaan jos keskittyisi siihen mitä iloa muilla olisi hänen ystävyydestään, niin voisi päästä lähemmäs ratkaisua.
Kyvyttömyys asettua toisen asemaan on varmaan yleisin syy yksinäisyyteen.
Ja sitten nuo herkkikset, esim se, joka ei mennyt pikkujouluihin jonkun kahden ihmisen välisen katseen vuoksi...huokaus. Voi olla että katse ei liittynyt herkkikseen lainkaan, tai jos liittyi, niin mitä sitten jos kaksi ihmistä ei halunnut herkkistä mukaan, mutta vaikka viisi halusi?
Minä olisin mennyt, jutellut muiden kanssa, enkä olisi piitannut niistä kahdesta. Ehkä ne kaksikin olisivat huomanneet, että ihan ok tyyppihän herkkis onkin. Ehkä ei, mutta olisi ollut ihan kivaa pikkujouluissa niiden viidenkin kanssa. Kun porukoissa ON noin, että enemmistö on kivoja, mutta mätämunia mahtuu aina mukaan. Jos vaatii täydellistä porukkaa ennen kuin voi osallistua, tulee aina jäämään yksin.
Sama se puhelinjuttu, eikö ole tullut mieleen että sanoja on voinut tarkoittaa, ettei hän väärinkäytä puhelinnumeroa. Joo sammakon päästi suustaan, mutta eikö voi yhtään antaa anteeksi epätäydellisyyttä? Eikö itseltä ole koskaan päässyt sammakkoa? Ja olisihan siellä ollut ne muut, jos kerran on niin loukkaantunut tälle yhdelle.
Mutta ei, toisilta kyllä vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä. Itseltä ei taideta vaatia yhtään mitään? Ja ihmetellään, miksei toimi.
Eipä tähän mitään uskalla kommentoida.
Vihaista porukkaa nuo yksinäiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masentuneen kanssa on mahdotonta puhua.
Masennus näkyy kiukkuna ja syyttelynä.
Sanoit mitä vaan, saat huudot.
Välillä ryvetään itsesäälissä.
Se kuluttaa läheiset loppuun.
Hankkikaa itsetunto. Ja tämä on ihan ystävällinen neuvo, en tarkoita pahalla. Mulla on paljon ystäviä mutta en jaksa nähdä heitä, koska olen mieluummin yksin tai mieheni kanssa. Vaihdoin juuri työpaikkaa ja mulle on ihan se ja sama tykätäänkö musta vai ei, ei vaikuta elämääni mitenkään. Juuri peruin työpaikan järjestämän illanvietonkin koska en jaksa mennä, ei kiinnosta.
Vapauttavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa itsetunto. Ja tämä on ihan ystävällinen neuvo, en tarkoita pahalla. Mulla on paljon ystäviä mutta en jaksa nähdä heitä, koska olen mieluummin yksin tai mieheni kanssa. Vaihdoin juuri työpaikkaa ja mulle on ihan se ja sama tykätäänkö musta vai ei, ei vaikuta elämääni mitenkään. Juuri peruin työpaikan järjestämän illanvietonkin koska en jaksa mennä, ei kiinnosta.
Vapauttavaa!
Niinpä. Miksi on niin kamalaa, että porukasta esim kaksi ei tykkää? Kun ne kaksi saattavat olla porukan ilkymykset, jotka ei tykkää kenestäkään, ja joista muutkaa ei oikein tykkää. Mutta harrastustoiminnassa on kovin korkea kynnys sanoa kenellekään, että älä enää tule.
Miksi piitata kahden ihmisen mielipiteestä, miksi antaa heille noin suuri valta?
Hei, mä myönnän olevani ihminen, joka on huono pitämään yhteyttä ystäviin ja tuttuihin. Moni ystävä saattaa ajatella minusta juuri tuolla kuvaamallasi tavalla, että en koskaan soittele takaisin tai minua ei kiinnostaisi kuulumiset. Voin kertoa miksi en ole yhteydessä.
Poikkeuksetta nuo ihmiset jotka jäävät odottamaan soittoja ovat niitä, joilla elämä on hyvin tasaista, esim. juuri perheelliset, jotka käyvät samassa työssä pitkään (tai eivät tee töitä) ja asuvat samalla asuinalueella. Kuitenkin moni ympärillä esim. eroaa, saa uuden työpaikan, aloittaa opinnot, muuttaa yms. Näiden elämänmuutosten mukana tulee niin paljon kaikkea uutta, että energiaa ei ole paljon muulle. Usein myös näiden muutosten kautta saattaa tutustua uusiin ihmisiin, jotka ymmärtävät elämäntilanteen paremmin.
Itse erosin ja muutin eri puolelle Suomea työn perässä, ja olen huomannut, että en jaksa enää pitää yhteyttä kavereihin vanhasta kotikaupungistani. Heille elämä on edelleen täysin sitä samaa mitä ennenkin, minulla puhaltavat uudet tuulet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole. Hyvä keskustelu pilataan ilkeillä ja syyllistävillä viesteillä, ymmärretäään tahallaan vähän pieleen tai luetaan tekstiä liiankin kirjaimellisesti. Joko se kertoo vähäisistä älynlahjoista tai sitten joistakin muista elämän ongelmista, mutta jos se ilkeily ja toisen mielen pahoittaminen omaa oloa helpottaa niin tsemppiä sitten vaan, on varmaan mukavaa olla ikävä ihminen. Tulee joistakin kommenteista mieleen, että onkohan kirjoittajat oitakin entisiä koulukiusaajia.
Onneksi fiksujakin ihmisiä löytyy, kiitos kaikille heille.
Aloituksissa kannattaisi aina mainita, jos haluaa vain vertaistukea eikä neuvoja tai vinkkejä. Muuten käy niin, että muut alkavat miettiä, mitä aloittaja voisi tehdä muuttaakseen tilannettaan.
Jep. Useimmat kysymykset eivät ole ilkeilyä, vaan yrityksiä auttaa. Mutta ne sivuutetaan, ei tullut esim vastausta kysymykseen onko koskaan pohtinut, mitä ne muut saavat hänen ystävyydestään. Koska ei ilmeisesti hahmota sitä perusongelmaa, että ystävyyssuhde toimii tasan niin kauan kun molemmat kokevat siitä saavansa enemmän kun panostavat. Ja että omien toiveiden listaamisen sijaan jos keskittyisi siihen mitä iloa muilla olisi hänen ystävyydestään, niin voisi päästä lähemmäs ratkaisua.
Kyvyttömyys asettua toisen asemaan on varmaan yleisin syy yksinäisyyteen.
Ja sitten nuo herkkikset, esim se, joka ei mennyt pikkujouluihin jonkun kahden ihmisen välisen katseen vuoksi...huokaus. Voi olla että katse ei liittynyt herkkikseen lainkaan, tai jos liittyi, niin mitä sitten jos kaksi ihmistä ei halunnut herkkistä mukaan, mutta vaikka viisi halusi?
Minä olisin mennyt, jutellut muiden kanssa, enkä olisi piitannut niistä kahdesta. Ehkä ne kaksikin olisivat huomanneet, että ihan ok tyyppihän herkkis onkin. Ehkä ei, mutta olisi ollut ihan kivaa pikkujouluissa niiden viidenkin kanssa. Kun porukoissa ON noin, että enemmistö on kivoja, mutta mätämunia mahtuu aina mukaan. Jos vaatii täydellistä porukkaa ennen kuin voi osallistua, tulee aina jäämään yksin.
Sama se puhelinjuttu, eikö ole tullut mieleen että sanoja on voinut tarkoittaa, ettei hän väärinkäytä puhelinnumeroa. Joo sammakon päästi suustaan, mutta eikö voi yhtään antaa anteeksi epätäydellisyyttä? Eikö itseltä ole koskaan päässyt sammakkoa? Ja olisihan siellä ollut ne muut, jos kerran on niin loukkaantunut tälle yhdelle.
Mutta ei, toisilta kyllä vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä. Itseltä ei taideta vaatia yhtään mitään? Ja ihmetellään, miksei toimi.
Voitko näyttää tarkkaan sen kohdan, missä vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä?
Mua ahdistaa, kun huomaan jonkun
pyrkivän epätoivon vimmalla seuraani.
Ystävystyn ihmisten kanssa, jotka on rentoja
ja iloisia.
Epätoivoisesta saa riippakiven.
Eroon pyristely voikin olla vaikeaa.
Kuvioon tulee helposti määräilyä ja riitelyä
pikkuasioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ahdistaa, kun huomaan jonkun
pyrkivän epätoivon vimmalla seuraani.
Ystävystyn ihmisten kanssa, jotka on rentoja
ja iloisia.
Epätoivoisesta saa riippakiven.
Eroon pyristely voikin olla vaikeaa.
Kuvioon tulee helposti määräilyä ja riitelyä
pikkuasioista.
Vähän sama kuin joku vonkaaja valomerkin
jälkeen.
Ei se ole kiinnostunut sinusta. Se vain haluaa jonkun.
Olen kärsinyt suuren osan elämästäni AP:n kaltaisesta tilanteesta.
Jotenkin olen aina tuntenut itseni yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi opinnoissa ja työelämässä.
Olin 10v palkkatöissä, ystävystyin yhdem ihmisen kanssa tänä aikana.
Nykyään olen itseni työllistäjä alalla, joka on aika yksinäinen.
Nyt keski-iässä alkaa helpottaa, viimein olen harrastusten myötä saanut kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole. Hyvä keskustelu pilataan ilkeillä ja syyllistävillä viesteillä, ymmärretäään tahallaan vähän pieleen tai luetaan tekstiä liiankin kirjaimellisesti. Joko se kertoo vähäisistä älynlahjoista tai sitten joistakin muista elämän ongelmista, mutta jos se ilkeily ja toisen mielen pahoittaminen omaa oloa helpottaa niin tsemppiä sitten vaan, on varmaan mukavaa olla ikävä ihminen. Tulee joistakin kommenteista mieleen, että onkohan kirjoittajat oitakin entisiä koulukiusaajia.
Onneksi fiksujakin ihmisiä löytyy, kiitos kaikille heille.
Aloituksissa kannattaisi aina mainita, jos haluaa vain vertaistukea eikä neuvoja tai vinkkejä. Muuten käy niin, että muut alkavat miettiä, mitä aloittaja voisi tehdä muuttaakseen tilannettaan.
Jep. Useimmat kysymykset eivät ole ilkeilyä, vaan yrityksiä auttaa. Mutta ne sivuutetaan, ei tullut esim vastausta kysymykseen onko koskaan pohtinut, mitä ne muut saavat hänen ystävyydestään. Koska ei ilmeisesti hahmota sitä perusongelmaa, että ystävyyssuhde toimii tasan niin kauan kun molemmat kokevat siitä saavansa enemmän kun panostavat. Ja että omien toiveiden listaamisen sijaan jos keskittyisi siihen mitä iloa muilla olisi hänen ystävyydestään, niin voisi päästä lähemmäs ratkaisua.
Kyvyttömyys asettua toisen asemaan on varmaan yleisin syy yksinäisyyteen.
Ja sitten nuo herkkikset, esim se, joka ei mennyt pikkujouluihin jonkun kahden ihmisen välisen katseen vuoksi...huokaus. Voi olla että katse ei liittynyt herkkikseen lainkaan, tai jos liittyi, niin mitä sitten jos kaksi ihmistä ei halunnut herkkistä mukaan, mutta vaikka viisi halusi?
Minä olisin mennyt, jutellut muiden kanssa, enkä olisi piitannut niistä kahdesta. Ehkä ne kaksikin olisivat huomanneet, että ihan ok tyyppihän herkkis onkin. Ehkä ei, mutta olisi ollut ihan kivaa pikkujouluissa niiden viidenkin kanssa. Kun porukoissa ON noin, että enemmistö on kivoja, mutta mätämunia mahtuu aina mukaan. Jos vaatii täydellistä porukkaa ennen kuin voi osallistua, tulee aina jäämään yksin.
Sama se puhelinjuttu, eikö ole tullut mieleen että sanoja on voinut tarkoittaa, ettei hän väärinkäytä puhelinnumeroa. Joo sammakon päästi suustaan, mutta eikö voi yhtään antaa anteeksi epätäydellisyyttä? Eikö itseltä ole koskaan päässyt sammakkoa? Ja olisihan siellä ollut ne muut, jos kerran on niin loukkaantunut tälle yhdelle.
Mutta ei, toisilta kyllä vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä. Itseltä ei taideta vaatia yhtään mitään? Ja ihmetellään, miksei toimi.
Voitko näyttää tarkkaan sen kohdan, missä vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä?
Kelaa itse, se kohta jossa joku henkilö vahingossa sanoi, että "pyydän puhelinnumerosi pikkujoulujärjestelyjen vuoksi, enkä siis muuten pyytäisi". Josta tämä pikkujouluun kutsuttu pahoitti mielensä niin, ettei mennyt lainkaan.
Syy tuohon "en pyytäisi muuten" lauseeseen voi olla vaikka seuranvetäjän huoli EU:n tietoturva-asetuksesta, joskin asian olisi voinut avata täydellisemmin. Mutta kun lause oli epätäydellinen, ei kelvannut koko pikkujoulukutsu.
Koska itse hän ei koskaan varmaan ole sanonut mitään vähän huonosti kenellekään, tietenkään.
Kun olisi mennyt sinne pikkujouluihin, olisi kuitenkin voinut tutustua porukan muihin. Mutta ei mennyt, kun ei ollut täydellistä.
Kotoa saadut käyttäytymismallit vaikuttavat voimakkaasti toimintaan myös aikuisiän ihmissuhteissa. Itse olen aivan ylivastuullinen myös ystävänä, mikä on huono asia. Yritän niin kovasti saada kaiken ystävyydessä toimimaan hyvin, että se rohkaisee toista passiiviseen rooliin. Mutta sellaiseksi olen oppinut perheessä, jossa mukavat ja rauhalliset hetket vanhempien kanssa olivat harvinaisuus. Yksinäisyys tuntuu pahalta, muttei ehkä sentään niin pahalta, kuin myrkyllinen ystävyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole. Hyvä keskustelu pilataan ilkeillä ja syyllistävillä viesteillä, ymmärretäään tahallaan vähän pieleen tai luetaan tekstiä liiankin kirjaimellisesti. Joko se kertoo vähäisistä älynlahjoista tai sitten joistakin muista elämän ongelmista, mutta jos se ilkeily ja toisen mielen pahoittaminen omaa oloa helpottaa niin tsemppiä sitten vaan, on varmaan mukavaa olla ikävä ihminen. Tulee joistakin kommenteista mieleen, että onkohan kirjoittajat oitakin entisiä koulukiusaajia.
Onneksi fiksujakin ihmisiä löytyy, kiitos kaikille heille.
Aloituksissa kannattaisi aina mainita, jos haluaa vain vertaistukea eikä neuvoja tai vinkkejä. Muuten käy niin, että muut alkavat miettiä, mitä aloittaja voisi tehdä muuttaakseen tilannettaan.
Jep. Useimmat kysymykset eivät ole ilkeilyä, vaan yrityksiä auttaa. Mutta ne sivuutetaan, ei tullut esim vastausta kysymykseen onko koskaan pohtinut, mitä ne muut saavat hänen ystävyydestään. Koska ei ilmeisesti hahmota sitä perusongelmaa, että ystävyyssuhde toimii tasan niin kauan kun molemmat kokevat siitä saavansa enemmän kun panostavat. Ja että omien toiveiden listaamisen sijaan jos keskittyisi siihen mitä iloa muilla olisi hänen ystävyydestään, niin voisi päästä lähemmäs ratkaisua.
Kyvyttömyys asettua toisen asemaan on varmaan yleisin syy yksinäisyyteen.
Ja sitten nuo herkkikset, esim se, joka ei mennyt pikkujouluihin jonkun kahden ihmisen välisen katseen vuoksi...huokaus. Voi olla että katse ei liittynyt herkkikseen lainkaan, tai jos liittyi, niin mitä sitten jos kaksi ihmistä ei halunnut herkkistä mukaan, mutta vaikka viisi halusi?
Minä olisin mennyt, jutellut muiden kanssa, enkä olisi piitannut niistä kahdesta. Ehkä ne kaksikin olisivat huomanneet, että ihan ok tyyppihän herkkis onkin. Ehkä ei, mutta olisi ollut ihan kivaa pikkujouluissa niiden viidenkin kanssa. Kun porukoissa ON noin, että enemmistö on kivoja, mutta mätämunia mahtuu aina mukaan. Jos vaatii täydellistä porukkaa ennen kuin voi osallistua, tulee aina jäämään yksin.
Sama se puhelinjuttu, eikö ole tullut mieleen että sanoja on voinut tarkoittaa, ettei hän väärinkäytä puhelinnumeroa. Joo sammakon päästi suustaan, mutta eikö voi yhtään antaa anteeksi epätäydellisyyttä? Eikö itseltä ole koskaan päässyt sammakkoa? Ja olisihan siellä ollut ne muut, jos kerran on niin loukkaantunut tälle yhdelle.
Mutta ei, toisilta kyllä vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä. Itseltä ei taideta vaatia yhtään mitään? Ja ihmetellään, miksei toimi.
Voitko näyttää tarkkaan sen kohdan, missä vaaditaan erehtymättömyyttä ja täydellisyyttä?
Kelaa itse, se kohta jossa joku henkilö vahingossa sanoi, että "pyydän puhelinnumerosi pikkujoulujärjestelyjen vuoksi, enkä siis muuten pyytäisi". Josta tämä pikkujouluun kutsuttu pahoitti mielensä niin, ettei mennyt lainkaan.
Syy tuohon "en pyytäisi muuten" lauseeseen voi olla vaikka seuranvetäjän huoli EU:n tietoturva-asetuksesta, joskin asian olisi voinut avata täydellisemmin. Mutta kun lause oli epätäydellinen, ei kelvannut koko pikkujoulukutsu.
Koska itse hän ei koskaan varmaan ole sanonut mitään vähän huonosti kenellekään, tietenkään.
Kun olisi mennyt sinne pikkujouluihin, olisi kuitenkin voinut tutustua porukan muihin. Mutta ei mennyt, kun ei ollut täydellistä.
Se ei tainnut edes olla ap,mutta sinä jatkat kommentointia niin kuin kaikki viestit olisi ap:lta. Täällä on aika paljon muitakin juttelemassa.
Ja sinä tässä täydellisyyttä vaadit! Kaikkien tulee ajatella kuten sinä, koska vain sinä olet oikeassa.
Mulla on paljon ystäviä.
Parhaat ystävät on tavattu sattumalta harrastuksissa.
Koulukaverit on jääneet, sekä perheelliset.
Niillä ei ole intoa.
Ei ole perhettäkään.
Ensin sairastuin fyysisesti. Halusin vetäytyä yksinäisyyteen. En tajunnut, että se ei ole hyväksi.
Masennus paheni, tuli pelkotiloja.
Kerran viikossa käyn kaupassa ja psykoterapiassa. Muutoin olen koko ajan yksin.
Olin ennen sosiaalinen, vaikka aina olo tuntunut yksinäiseltä ja ulkopuoliselta.
Aloin hävetä sairauksiani ja sairauksien takia romahtanutta rahatilannettani.
En yhtään ihmettele, miksi ihmiset tappavat itsensä.
Ehkä se on myös minun ratkaisuni.
On sillä raja, mitä ihminen jaksaa.