Lue keskustelun säännöt.
Nyt avaudun yksinäisestä elämästäni. Ihan sama, vaikka kuulostaisin miten säälittävältä tahansa
08.10.2018 |
Katsoin puhelimentani äsken. Huomasin, että viimeksi minulle on soittanut joku kaverin tapainen 17. elokuuta. Pyysi palvelusta, johon sanoin ei. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Naapuri on soittanut sen jälkeen kerran, kysyi isännöitsijän nimeä. Yksi puhelu oli joltain liittymäkauppiaalta. Itse olen soittanut miehelleni useamman kerran, hän minulle vain muutaman kerran kolmen viimeisen kuukauden aikana.
En jaksa selittää miksi, mutta en ole työ- tai kouluelämässä tällä hetkellä. En harrasta mitään ihmisten parissa. Voisin kyllä, mutta en enää jaksa enkä uskalla. Minulla on mies, joka tekee pitkiä työpäiviä ja remontoi illat, ja jos ei remontoi niin on lasten kanssa. Iltaisin hänellä saattaa olla hetki minulle. On kyllä ihan tavallinen mies, ajattelee että minulle riittää kun illalla pussaa kerran ja että nukutaan samassa sängyssä. Lapsia on kolme. Nuorin on sen verran pieni vielä, että vaatii huomiota paljon. Isommista on jo vähän seuraakin. Säälittävää kyllä, ajattelin että ihanaa kun nuo kasvaa. On joku, kenen kanssa mennä elokuviin tai teatteriin. Miehen kanssa mennään kerran vuodessa, ehkä.
Minulla ei ole vanhempia elämässäni, eikä sisaruksia. Äiti on alkoholisti, isällä uusi vaimo, eikä isä ole kymmeneen vuoteen pitänyt yhteyttä. Sukulaisia ei kiinnosta. Kummitätini kerran vei syömään ja ihmetteli, että miten minusta on voinut tulla niin fiksu kaikesta huolimatta. Toista kertaa ei ole ottanut yhteyttä. Ja se onkin story of my life. Tutustun aika helposti toisiin, mutta kukaan ei kiinnostu sen enempää. Näen ihmisiä lähinnä lasten kautta, ja vanhempainilloissa on kyllä juttukavereita, mutta se jää aina siihen. Eilen olin nuorimmaisen kanssa eräässä lastentapahtumassa. Vilkutin kolmelle tutulle siellä, mutta kukaan ei tullut viereemme istumaan. Tunsin itseni jotenkin todella noloksi. Päätin, etten enää katsele ympärilleni missään - että sama se, onko jossain joku tuttu naama vai ei, kun en kuitenkaan kiinnosta sitä ihmistä yhtään.
Kuulostan masentuneelta, ja ehkä olenkin. En juttele aikuisten ihmisten kanssa muutamaa minuuttia kauempaa koskaan. Pyörin AV:lla, koska täällä on keskusteluja. Antaisin aika paljon, että olisi joku kenen kanssa keskustella maailmanmenosta, elämästä, kirjoista, elokuvista, sarjoista, politiikasta, historiasta, taiteesta ... Mutta ei. Ei ole mitään muuta, kuin tämä arki, joka on samanlaista 24/7. Ei ole lounaita kenenkään kanssa, ei kesäjuhlia, ei illanistujaisia. En ole koskaan ollut polttareissa, tupareissa tai juhlinut omia synttäreitäni kenenkään kanssa. Kolmekymppisiä en pitänyt ollenkaan, mies piti ja hänellä olikin täällä sukulaisia ja kavereita. Lenkillä käyn yksin, syömässä tai kahvilla yksin. Museossa, kesäteatterissa, elokuvissa yksin. Yksin, yksin, yksin. Aina vain niin helvetin yksin. Tuntuu, että se on jokin leima otsassani, joka saa ihmiset karttamaan minua. Joskus tuntuu, että toiset tuijottavat, mutta eivät sano mitään. Tekisi mieli huutaa, että mitä helvettiä te katsotte, mutta luultavasti vain kuvittelen (tai toivon?!) että he katsovat.
Ihan sekavaa sepustusta. Pelkään, että tähän ei kukaan vastaa. Että olen niin säälittävä, ettei minua huomata edes netissä (voi, miten pitkän sepustuksen voisin kirjoittaa siitä, miten näkymätön olen myös somessa, mutta en jaksa. Alkaisi vain itkettää, ja sitten hävettää).
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Kysyn tyhmiä, koska mitä enemmän luen tätä aloittamaani ketjua, sitä vähemmän ymmärrän ihmisiä. Toiset ei lue mitä olen jo vastannut, ja tekee päätelmiä kerta toisensa jälkeen, joissa oletetaan minun olevan laiska ja saamaton ja vain odottavan, että joku hakee kotoa. Niinhän asia ei ole.
Yritän sanoa, että en valita. En tunkeile. Olen yrittänyt monta, monta kertaa monessa eri paikassa, monella eri tavoin. Ja en jätä menemättä teatteriin tai konserttiin tai elokuviin tai kirppistapahtumaan tai toritapahtumaan ja mitä näitä nyt on, mitä olen viime aikoina tehnyt. Pointti on, että joskus on kiva mennä jonkun kanssa.
Ap
Hie ap, minä ymmärrän sinua hyvin ja olen ymmärtänyt mitä muissakin kommenteissasi olet hakunnut sanoa. Varmasti moni muu täällä on minun kanssani samaa mieltä. Nuo väärinymmärtäjät vääntelevät tahallaan asiat negatiiviseksi ja heidän yksi ja ainoa totuus on se, miten he omaa elämäänsä elävät. Me muut suvaitsemme elämässä myös erilaisia ihmisiä.
Mielestäni ystävyyteen ei tarvi laatia sääntöjä eikä siihen tarvi kuulua velvollisuuksia auttaa tai toimia terapeuttina. Silloin kun ystävyys on hyvää, nuo asiat tulee tarvittaessa luonnostaan. Ystävyyden ei tarvi olla sen monimutkaisempaa kuin yhdessäoloa, jutustelua ja toisen seurassa viihtymistä, vastavuoroisuutta ja aitoa välittämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdin vasta mukaan erääseen harrastusryhmään ajatuksella, että nyt minä alan muuttamaan asioita omassa elämässäni ja yritän tutustua ihmisiin! En kuitenkaan asettanut mitään suuria odotuksia vaan päätin avoimin, iloisin mielin osallistua, jotta saisin edes vähän sosiaalista elämää. Suurin osa muista naisista tunsi toisensa jo ennestään ja jo ohjaajaa odotellessa yhdessä miettivät, että kuka on kenenkin pari ja mihin heidän porukka yhdessä sijoittautuu harrastustilassa. Muut, toisille tuntemattomat oli sitten ihan hiljaa.
Seuraavalla kerralla päätin taas olla reipas ja iloisesti tervehdin sitä samaista naisporukkaa, muita ei vielä näkynyt paikalla. Niistä YKSI vaivautuneena tervehti takaisin, muut vähän vilkuili tai ei olleet huomaavinaankaan. Että tällaisia sitä sitten meidän yksinäisten pitäisi yrittää lähestyä aktiivisesti. Mutta ai niin, tänään täällä opin, että tämä(kin) oli vain minun oma vika, en vain itse tiedä mitä tein väärin.
No mutta et ollut tarpeeksi aktiivinen, toki sinun olisi pitänyt alkaa juttelemaan näille naisille, et kai vaan odottanut hiljaa että muut keksivät jutun juurta! Viis siitä että seuraasi ei selkeästi kaivattu, kyllä Positiivinen Ihminen (sellainen joka ansaitsee ystäviä) olisi silti osannut kääntää tilanteen voitoksi. Tietysti silleen ei-tuputtavalla tavalla, jota kukaan ei osaa sanoa mikä se olisi. Positiivinen ja aktiivinen, mutta ei tuputtava. Nih.
Meinaat että kyllä nyt on yksinäinen tehnyt kaikkensa, kun avasi suunsa ja sanoi moi?!
Sorry, ei toimi noin.
Niillä muilla on jo kavereita.
Ei niillä ole näin ollen motivaatiota ruveta hieromaan tuttavuutta.
Jos mä olisin ollut tuo ulkopuolinen, olisin kysynyt
.onko tässä tilaa?
. mitäs kello on?
Huomauttanut jotain säästä
kurssin aiheesta
sanonut että kylläpäs viikko vierähti nopeasti.
Tarjonnut purkkaa
Esitellyt itseni
........
Puheenaiheita on vaikka ja kuinka.Ei mulle olisi tullut ekana mieleen, että muut on tylyjä.
Luultavasti ne vain yllättyivät tai olivat omissa ajatuksissaan.Mua ei kyllä yllätä, että jotkut jää yksin.
Tässä oli tarkoitus vain kertoa esimerkki siitä, että miten tympeitä ja epäystävällisiä ihmiset aika usein on, joten voi olla aika iso kynnys uskaltautua tekemään lähempää tuttavuutta. Toki en viestissäni tarkkaan eritellyt, että mitä kaikkea kurssillani puuhasin ja juttelin, eli en siis olettanut että pelkällä tervehtimisellä kaikki kirmaavat mulle kaveriksi. Pointti on se, että yksinäisten pitäisi petrata ja ponnistella niin peevelisti, mutta usein ne toiset ei kyllä tule tuumaakaan vastaan, arvostelevat kylläkin. Jotenkin oletin, että aikuisten ihmisten kohdalla jo ihan perus kohteliaisuus osattaisiin.
Ajattelepas nyt tilannetta vaihteeksi muiden näkökulmasta.
Ne toiset olivat tulleet harrastamaan.
Eivät etsimään ystäviä.
Ilmeisesti kyseessä ei ollut ystävien hakutilaisuus.
Sulla nyt vaan oli tämmönen motiivi takana.
Ei muilla.En ole ennen ajatellut, että ryhmissä ne yksinään sivussa olevat olisi jotenkin outoja.
Olen vaan ajatellut, että ne ei tunne muita.
Mutta ikävä kyllä sun vihamielinen asenne
ja se miten pitkälle meneviä negatiivisia tulkintoja teet ventovieraista ihmisistä ja haukut heitä
vain siksi, että he ei ruvenneet kaveeraamaan
kanssasi heti kun SINÄ niin halusit, saa mut vastaisuudessa ehkä muistamaan, että yksinään oleva saattaa olla outo ja kannattaa olla pitää varansa.Koeta tajuta että ei muilla ole ystävähaku
päällä, vaikka sulla on. Etkä anna itsestäsi
hyvää vaikutelmaa sillä miten jauhat tätä
ryhmätilannetta.
Koeta tajuta myös se, että muilla ei ole mitään velvollisuutta ottaa sua ihastuneesti vastaan.
Sä et tiedä lainkaan mitä muilla oli mielessä
tai tapahtunut. Olet kuin salaa ihastunut
joka mököttää, kun "rakkauden kohde" ei vastaa tunteisiin. Tosiasiassa kohteella ei ole
hajuakaan mitä "rakastuneen" päässä liikkuu ja jos olisi, hän juoksisi karkuun.Puhut myös kuin joku käytöspoliisi.
Annat itsestäsi tyhmän ja itsekeskeisen
vaikutelman. Jos joku niistä naisista sattuisi
näkemään tekstisi ja tunnistamaan sinut, niin
ei varmasti halua tutustua sinuun yhtään
syvemmin vastaisuudessakaan.Anna muiden olla rauhassa ja keskittyä
ryhmän aiheeseen.
Jos ihminen haluaa, hänellä on oikeus olla
puhumaton ja vaikka huonolla tuulella.
Kenelläkään ei ole velvollisuutta ruveta
sun kaveriksi.
Ystävystyminen on hieno asia, mutta sitä tapahtuu harvoin. Vaatimalla et taatusti
saa ystäviä.Ja ennenkuin alat haukkua MUA töykeäksi, ilmoitan, että mä olen noissa tilanteissa yleensä se toinen sivullinen. Ja olen myös useimmiten
avoin juttelemaan muiden kanssa.
Mutta pystyn eläytymään myös ihmiseen, joka syystä tai toisesta ei halua kommunikoida just nyt lainkaan tai ei vieraiden kanssa ikinä.
Ymmärrän niitäkin, jotka eivät ryntää suin päin tutustumaan, vaan ovat varautuneempia.
He voivat olla loppujen lopuksi erittäin mukavia.
Ei voi muuta sanoa, kuin että kylläpä jollakin on mennyt tunteisiin :) Melkoisia johtopäätöksiä ja psykologian professorin tasoinen analyysi.
Kuulostaa tutulta. Oon ite 17 ja oon ihan hemmetin yksinäinen. Kavereita ehkä on, mutta ne on koulukavereita, ei ketään kiinnosta pyytää mua mihinkään koska en juo.
Haluun vaan ihmisiä jotka välittäis mut kai seki on liikaa pyydettyä. Ennen mä olin se joka pyysi joka paikkaan ja sit petyin ku sain tietää et "ystävät" ei ollukkaa ollu ystäviä ikinä. Siihen tyssäs seki onnellisuus, huoh
Vierailija kirjoitti:
Täällä av:lla tuntuu olevan paljon yksinäisiä ihmisiä. Mitenkäs me voisimme tutustua toisiimme oikeassa elämässä? Itse kaipaisin seuraa lenkille, elokuviin, kaupoille, museoon, baariin... ihan tavalliseen elämään. Katsoin parin tänne linkatun kaverinhakusivuston tarjonnan, mutta aika hiljaista oli kotipaikkakunnallani omassa ikäluokassani (yli 30-v.).
Ks. Facesta esim. ryhmä "ystäviä 30+ pääkaupunkiseutu" tai riippuen asuinpaikastasi joku muu ryhmä voi olla parempi. Siellä on se haku minkä avulla voit etsiä erilaisia ystävähakuryhmiä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Oon ite 17 ja oon ihan hemmetin yksinäinen. Kavereita ehkä on, mutta ne on koulukavereita, ei ketään kiinnosta pyytää mua mihinkään koska en juo.
Haluun vaan ihmisiä jotka välittäis mut kai seki on liikaa pyydettyä. Ennen mä olin se joka pyysi joka paikkaan ja sit petyin ku sain tietää et "ystävät" ei ollukkaa ollu ystäviä ikinä. Siihen tyssäs seki onnellisuus, huoh
Kokeile seurakunnan nuorten ryhmiä. Ei tarvitse olla vakaa uskovainen sinne on kaikki tervetulleita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole.
Mistä sinä tiedät, millaisia kokemuksia muilla on, kun ollaan anonyymillä nettipalstalla?
Etkö tosiaan käsitä, että moni on kulkenut pitkän tien päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on nyt? Moni on ponnistanut itsensä syvästä suosta pinnalle suurella vaivalla.
Päinvastoin, tässä ketjussa loistaa poissaolollaan trollit ja asiattomuudet. Melkoinen ihme!
Jos sä avaat keskustelun julkisella foorumilla, niin kommentteja tulee, eikä kaikki ole pelkkää pääntaputusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä av:lla tuntuu olevan paljon yksinäisiä ihmisiä. Mitenkäs me voisimme tutustua toisiimme oikeassa elämässä? Itse kaipaisin seuraa lenkille, elokuviin, kaupoille, museoon, baariin... ihan tavalliseen elämään. Katsoin parin tänne linkatun kaverinhakusivuston tarjonnan, mutta aika hiljaista oli kotipaikkakunnallani omassa ikäluokassani (yli 30-v.).
Ks. Facesta esim. ryhmä "ystäviä 30+ pääkaupunkiseutu" tai riippuen asuinpaikastasi joku muu ryhmä voi olla parempi. Siellä on se haku minkä avulla voit etsiä erilaisia ystävähakuryhmiä.
En käytä facebookia, joten nuo ryhmät ovat saavuttamattomissa. Pitää varmaan kokeilla omaa ilmoitusta johonkin muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole.
Mistä sinä tiedät, millaisia kokemuksia muilla on, kun ollaan anonyymillä nettipalstalla?
Etkö tosiaan käsitä, että moni on kulkenut pitkän tien päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on nyt? Moni on ponnistanut itsensä syvästä suosta pinnalle suurella vaivalla.Päinvastoin, tässä ketjussa loistaa poissaolollaan trollit ja asiattomuudet. Melkoinen ihme!
Jos sä avaat keskustelun julkisella foorumilla, niin kommentteja tulee, eikä kaikki ole pelkkää pääntaputusta.
Tässä viimeistään paljastit sen, miten huonosti ymmärrät lukemaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdin vasta mukaan erääseen harrastusryhmään ajatuksella, että nyt minä alan muuttamaan asioita omassa elämässäni ja yritän tutustua ihmisiin! En kuitenkaan asettanut mitään suuria odotuksia vaan päätin avoimin, iloisin mielin osallistua, jotta saisin edes vähän sosiaalista elämää. Suurin osa muista naisista tunsi toisensa jo ennestään ja jo ohjaajaa odotellessa yhdessä miettivät, että kuka on kenenkin pari ja mihin heidän porukka yhdessä sijoittautuu harrastustilassa. Muut, toisille tuntemattomat oli sitten ihan hiljaa.
Seuraavalla kerralla päätin taas olla reipas ja iloisesti tervehdin sitä samaista naisporukkaa, muita ei vielä näkynyt paikalla. Niistä YKSI vaivautuneena tervehti takaisin, muut vähän vilkuili tai ei olleet huomaavinaankaan. Että tällaisia sitä sitten meidän yksinäisten pitäisi yrittää lähestyä aktiivisesti. Mutta ai niin, tänään täällä opin, että tämä(kin) oli vain minun oma vika, en vain itse tiedä mitä tein väärin.
Miten kävi kolmannella, tai viidennellätoista kerralla?
Täällä on jo sujuvasti tehty johtopäätös, että yritin tunkea itseni valmiiseen kaveriporukkaan, muut ulkopuoliset ei minulle kelvanneet ja sitten olen loukkaantunut kun minua ei huolita. Lisäksi on päätelty, että olen jo ensi näkemältä tuominnut ne muut ihmiset. No ei voisi kyllä enempää pieleen mennä päätelmät ja osa voisi harjoitella enemmän luetun ymmärtämistä. Tosiasiassa yritin vain olla kaikille tasapuolisesti ystävällinen, en tunkea väkisin seuraan. Edelleenkään kukaan siitä porukasta ei ota kontaktia muihin, ei tervehdi ja itse olen nyt jutustellut muiden ryhmäläisten kanssa. Tosi kivoja ja ystävällisiä ovat.
Joskus toiseen yksinäiseen tutustuminen voi olla hankalaa kun se toinen usein on epävarma ja ujo ja silloin ei oikein juttu lähde sujumaan. Kun toinen vastaa vain lyhyesti, voi olla hankalaa tulkita, johtuuko se ujoudesta vai eikö toista vain kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä kommentti,missäpäin noin asut?
Tajuatko sinä Jumala sitä, että ihmiset joilla on koko ajan ajatuksia mielessä eivät voi kontrolloida tekojaan tunteiden hetkellä, ihmiset jotka ajattelevat koko ajan heillä on jokin hyvä/paha persoona käynnissä niinkuin tietokoneen käyttöjärjestelmä. Miksi annat tälläisten ihmisten määrätä "heikompien" ihmisten elämää, jotka pysähtyvät välillä miettimään maailmaa, ja tajuavat paljon kokonaisuuksia koko elämästä, eivätkä tavoittele omia etujaan ja täydellisyyttään kuin tietokone ohjelmat. Voisitko Jumala nämä joka hetkellä ajattelevat ihmiset laittaa hel**ttiin heidän kuolemansa jälkeen, koska he haluavat vain pahaa toisilleen, varsinkin "heikoimilleen" -eli valaistuneille jotka ymmärtävät kuinka väärin on tuottaa pahuutta toisilleen tällaisessa maailmassa.
Kiitos Jeesus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oikeassa, olet masentunut.
Olet huonossa jamassa, kertomastasi päätellen ollut jo pitkään.
Oletko terapiassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähdin vasta mukaan erääseen harrastusryhmään ajatuksella, että nyt minä alan muuttamaan asioita omassa elämässäni ja yritän tutustua ihmisiin! En kuitenkaan asettanut mitään suuria odotuksia vaan päätin avoimin, iloisin mielin osallistua, jotta saisin edes vähän sosiaalista elämää. Suurin osa muista naisista tunsi toisensa jo ennestään ja jo ohjaajaa odotellessa yhdessä miettivät, että kuka on kenenkin pari ja mihin heidän porukka yhdessä sijoittautuu harrastustilassa. Muut, toisille tuntemattomat oli sitten ihan hiljaa.
Seuraavalla kerralla päätin taas olla reipas ja iloisesti tervehdin sitä samaista naisporukkaa, muita ei vielä näkynyt paikalla. Niistä YKSI vaivautuneena tervehti takaisin, muut vähän vilkuili tai ei olleet huomaavinaankaan. Että tällaisia sitä sitten meidän yksinäisten pitäisi yrittää lähestyä aktiivisesti. Mutta ai niin, tänään täällä opin, että tämä(kin) oli vain minun oma vika, en vain itse tiedä mitä tein väärin.
Miten kävi kolmannella, tai viidennellätoista kerralla?
Täällä on jo sujuvasti tehty johtopäätös, että yritin tunkea itseni valmiiseen kaveriporukkaan, muut ulkopuoliset ei minulle kelvanneet ja sitten olen loukkaantunut kun minua ei huolita. Lisäksi on päätelty, että olen jo ensi näkemältä tuominnut ne muut ihmiset. No ei voisi kyllä enempää pieleen mennä päätelmät ja osa voisi harjoitella enemmän luetun ymmärtämistä. Tosiasiassa yritin vain olla kaikille tasapuolisesti ystävällinen, en tunkea väkisin seuraan. Edelleenkään kukaan siitä porukasta ei ota kontaktia muihin, ei tervehdi ja itse olen nyt jutustellut muiden ryhmäläisten kanssa. Tosi kivoja ja ystävällisiä ovat.
Joskus toiseen yksinäiseen tutustuminen voi olla hankalaa kun se toinen usein on epävarma ja ujo ja silloin ei oikein juttu lähde sujumaan. Kun toinen vastaa vain lyhyesti, voi olla hankalaa tulkita, johtuuko se ujoudesta vai eikö toista vain kiinnosta.
Arvaapa mitä? Ei yksinäisiin tutustuminen ole meille muillekaan yhtään sen helpompaa. Ihan samoja asioita mekin joudumme pohtimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä keskusteluissa aina joku väittää, että ihminen on itsekäs, jos hän toivoo, että olisi ystävilleen tärkeä ja merkityksellinen. En tajua tätä ajattelutapaa. Ystävät ovat tärkeitä minulle. Elleivät he olisi minulle merkityksellisiä ihmisiä, niin en haluaisi viettää aikaa heidän kanssaan. Mikäli ystävyys ei ole yksipuolista, niin onhan silloin tunneside luonnollisesti vahva molemmin puolin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole.
Mistä sinä tiedät, millaisia kokemuksia muilla on, kun ollaan anonyymillä nettipalstalla?
Etkö tosiaan käsitä, että moni on kulkenut pitkän tien päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on nyt? Moni on ponnistanut itsensä syvästä suosta pinnalle suurella vaivalla.Päinvastoin, tässä ketjussa loistaa poissaolollaan trollit ja asiattomuudet. Melkoinen ihme!
Jos sä avaat keskustelun julkisella foorumilla, niin kommentteja tulee, eikä kaikki ole pelkkää pääntaputusta.Tässä viimeistään paljastit sen, miten huonosti ymmärrät lukemaasi.
Kiitos päivän nauruista:)
Olen suomen kielen ammattilainen!
Entä sinä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole.
Mistä sinä tiedät, millaisia kokemuksia muilla on, kun ollaan anonyymillä nettipalstalla?
Etkö tosiaan käsitä, että moni on kulkenut pitkän tien päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on nyt? Moni on ponnistanut itsensä syvästä suosta pinnalle suurella vaivalla.Päinvastoin, tässä ketjussa loistaa poissaolollaan trollit ja asiattomuudet. Melkoinen ihme!
Jos sä avaat keskustelun julkisella foorumilla, niin kommentteja tulee, eikä kaikki ole pelkkää pääntaputusta.Tässä viimeistään paljastit sen, miten huonosti ymmärrät lukemaasi.
Kiitos päivän nauruista:)
Olen suomen kielen ammattilainen!
Entä sinä?
Ohisä: Sinun kannattaisi etsiä joku muu työ. Pärjäisit ehkä paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole.
Mistä sinä tiedät, millaisia kokemuksia muilla on, kun ollaan anonyymillä nettipalstalla?
Etkö tosiaan käsitä, että moni on kulkenut pitkän tien päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on nyt? Moni on ponnistanut itsensä syvästä suosta pinnalle suurella vaivalla.Päinvastoin, tässä ketjussa loistaa poissaolollaan trollit ja asiattomuudet. Melkoinen ihme!
Jos sä avaat keskustelun julkisella foorumilla, niin kommentteja tulee, eikä kaikki ole pelkkää pääntaputusta.Tässä viimeistään paljastit sen, miten huonosti ymmärrät lukemaasi.
Kiitos päivän nauruista:)
Olen suomen kielen ammattilainen!
Entä sinä?
Netissä kuka vain voi olla mitä vain. Sinä varmasti ajattelet olevasi asiallinen ja rehellinen, ja sanot vain mitä ajattelet koska sinulla on siihen oikeus. Sinunkaltaisesi toimivat usein näin, mutta kukaan teistä ei näe, että tapanne kommunikoida on inhottava, alentuva ja puusilmäinen. Sinäkin olet kerran tehnyt päätelmäsi heistä joille olet vastannut, ja se päätelmä ja vastaustesi tyyli pysyy, vaikka toinen sanoisi mitä. Se on inhottavaa, väsyttävää ja jotenkin todella turhaa. Sinunkaltaisten kanssa keskustelu näinkin henkilökohtaisesta asiasta kuin oma yksinäisyyden kokemus, on ajanhaaskausta.
Ap on fiksu, kun ei ole lähtenyt tuhlaamaan aikaansa sinuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole.
Mistä sinä tiedät, millaisia kokemuksia muilla on, kun ollaan anonyymillä nettipalstalla?
Etkö tosiaan käsitä, että moni on kulkenut pitkän tien päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on nyt? Moni on ponnistanut itsensä syvästä suosta pinnalle suurella vaivalla.Päinvastoin, tässä ketjussa loistaa poissaolollaan trollit ja asiattomuudet. Melkoinen ihme!
Jos sä avaat keskustelun julkisella foorumilla, niin kommentteja tulee, eikä kaikki ole pelkkää pääntaputusta.Tässä viimeistään paljastit sen, miten huonosti ymmärrät lukemaasi.
Kiitos päivän nauruista:)
Olen suomen kielen ammattilainen!
Entä sinä?Ohisä: Sinun kannattaisi etsiä joku muu työ. Pärjäisit ehkä paremmin.
Kiitos mielipiteestä:)
Hei ap! En lukenut koko ketjua, mutta tarinasi on aivan kuin sinun. Vaikka yritän olla mukava ja aina ystävällinen, en ole esim. työpaikalta en ole 9 vuodessa saanut yhtään oikeaa ystävää. Naapurissa asuvaa työkaveria ja yhtä tuttua olen pyytänyt monesti kävelemään tms. Toinen lähti kerran, toinen ei vielä koskaan. Alakulo alkaa olla jokailtainen vieras.
Lapset on niin isoja, ettei niistä enää saa seuraa minnekään.
Kumpa joku kertoisi mikä mussa on vikana.
Laita oma ilmoitus jollekin kaverihakupalstalle tai sitten vaikka tähän ketjuun asuinpaikka ja sähköpostisi.
Itse sain kaverihakusivuston ilmoitukseeni liiankin paljon vastauksia (kaikkien kanssa ei mitenkään olisi aika riittänyt yhteydenpitoon) ja jouduin valikoimaan parhaat. Ja asun kuitenkin "susirajan takana" ja olen 37 vee mamma. Tosi kivoja tavallisia ihmisiä oli vastaajat, osan kanssa olen ystävystynyt, tapaillaan ja tehdään asioita yhdessä.