Lue keskustelun säännöt.
Nyt avaudun yksinäisestä elämästäni. Ihan sama, vaikka kuulostaisin miten säälittävältä tahansa
08.10.2018 |
Katsoin puhelimentani äsken. Huomasin, että viimeksi minulle on soittanut joku kaverin tapainen 17. elokuuta. Pyysi palvelusta, johon sanoin ei. Sen jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Naapuri on soittanut sen jälkeen kerran, kysyi isännöitsijän nimeä. Yksi puhelu oli joltain liittymäkauppiaalta. Itse olen soittanut miehelleni useamman kerran, hän minulle vain muutaman kerran kolmen viimeisen kuukauden aikana.
En jaksa selittää miksi, mutta en ole työ- tai kouluelämässä tällä hetkellä. En harrasta mitään ihmisten parissa. Voisin kyllä, mutta en enää jaksa enkä uskalla. Minulla on mies, joka tekee pitkiä työpäiviä ja remontoi illat, ja jos ei remontoi niin on lasten kanssa. Iltaisin hänellä saattaa olla hetki minulle. On kyllä ihan tavallinen mies, ajattelee että minulle riittää kun illalla pussaa kerran ja että nukutaan samassa sängyssä. Lapsia on kolme. Nuorin on sen verran pieni vielä, että vaatii huomiota paljon. Isommista on jo vähän seuraakin. Säälittävää kyllä, ajattelin että ihanaa kun nuo kasvaa. On joku, kenen kanssa mennä elokuviin tai teatteriin. Miehen kanssa mennään kerran vuodessa, ehkä.
Minulla ei ole vanhempia elämässäni, eikä sisaruksia. Äiti on alkoholisti, isällä uusi vaimo, eikä isä ole kymmeneen vuoteen pitänyt yhteyttä. Sukulaisia ei kiinnosta. Kummitätini kerran vei syömään ja ihmetteli, että miten minusta on voinut tulla niin fiksu kaikesta huolimatta. Toista kertaa ei ole ottanut yhteyttä. Ja se onkin story of my life. Tutustun aika helposti toisiin, mutta kukaan ei kiinnostu sen enempää. Näen ihmisiä lähinnä lasten kautta, ja vanhempainilloissa on kyllä juttukavereita, mutta se jää aina siihen. Eilen olin nuorimmaisen kanssa eräässä lastentapahtumassa. Vilkutin kolmelle tutulle siellä, mutta kukaan ei tullut viereemme istumaan. Tunsin itseni jotenkin todella noloksi. Päätin, etten enää katsele ympärilleni missään - että sama se, onko jossain joku tuttu naama vai ei, kun en kuitenkaan kiinnosta sitä ihmistä yhtään.
Kuulostan masentuneelta, ja ehkä olenkin. En juttele aikuisten ihmisten kanssa muutamaa minuuttia kauempaa koskaan. Pyörin AV:lla, koska täällä on keskusteluja. Antaisin aika paljon, että olisi joku kenen kanssa keskustella maailmanmenosta, elämästä, kirjoista, elokuvista, sarjoista, politiikasta, historiasta, taiteesta ... Mutta ei. Ei ole mitään muuta, kuin tämä arki, joka on samanlaista 24/7. Ei ole lounaita kenenkään kanssa, ei kesäjuhlia, ei illanistujaisia. En ole koskaan ollut polttareissa, tupareissa tai juhlinut omia synttäreitäni kenenkään kanssa. Kolmekymppisiä en pitänyt ollenkaan, mies piti ja hänellä olikin täällä sukulaisia ja kavereita. Lenkillä käyn yksin, syömässä tai kahvilla yksin. Museossa, kesäteatterissa, elokuvissa yksin. Yksin, yksin, yksin. Aina vain niin helvetin yksin. Tuntuu, että se on jokin leima otsassani, joka saa ihmiset karttamaan minua. Joskus tuntuu, että toiset tuijottavat, mutta eivät sano mitään. Tekisi mieli huutaa, että mitä helvettiä te katsotte, mutta luultavasti vain kuvittelen (tai toivon?!) että he katsovat.
Ihan sekavaa sepustusta. Pelkään, että tähän ei kukaan vastaa. Että olen niin säälittävä, ettei minua huomata edes netissä (voi, miten pitkän sepustuksen voisin kirjoittaa siitä, miten näkymätön olen myös somessa, mutta en jaksa. Alkaisi vain itkettää, ja sitten hävettää).
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.
Kuulostaa hyvin kummalliselta ajattelutavalta. Tässä tapauksessa ei mielestäni puhuta enää ystävyydestä, vaan jostain ihan erilaisesta ihmissuhteesta. Jonkinlaisesta hyötysuhteesta ehkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla asiallinen keskustelu on ihan mahdoton tehtävä. Jotkut haluaisi keskustella itselle tärkeästä asiasta ja saada vertaistukea niin aina keskusteluun änkeää mukaan pätemään ne kaikkitietävät, joilla ei kuitenkaan omakohtaista kokemusta asioista ole.
Mistä sinä tiedät, millaisia kokemuksia muilla on, kun ollaan anonyymillä nettipalstalla?
Etkö tosiaan käsitä, että moni on kulkenut pitkän tien päästäkseen siihen pisteeseen, jossa on nyt? Moni on ponnistanut itsensä syvästä suosta pinnalle suurella vaivalla.Päinvastoin, tässä ketjussa loistaa poissaolollaan trollit ja asiattomuudet. Melkoinen ihme!
Jos sä avaat keskustelun julkisella foorumilla, niin kommentteja tulee, eikä kaikki ole pelkkää pääntaputusta.Tässä viimeistään paljastit sen, miten huonosti ymmärrät lukemaasi.
Kiitos päivän nauruista:)
Olen suomen kielen ammattilainen!
Entä sinä?Ohisä: Sinun kannattaisi etsiä joku muu työ. Pärjäisit ehkä paremmin.
Oletko työtön ammatinvalinnanohjaaja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.
Kuulostaa hyvin kummalliselta ajattelutavalta. Tässä tapauksessa ei mielestäni puhuta enää ystävyydestä, vaan jostain ihan erilaisesta ihmissuhteesta. Jonkinlaisesta hyötysuhteesta ehkä.
Väärin tulkittu. Jollekin toinen on siis tärkeä ja merkityksellinen, jos tämän seurassa viihtyy ja tapaa tätä mielellään. Ei kuitenkaan ole samanlainen suhde kuin esim puolisoon tai muihin läheisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.
Kuulostaa hyvin kummalliselta ajattelutavalta. Tässä tapauksessa ei mielestäni puhuta enää ystävyydestä, vaan jostain ihan erilaisesta ihmissuhteesta. Jonkinlaisesta hyötysuhteesta ehkä.
Väärin tulkittu. Jollekin toinen on siis tärkeä ja merkityksellinen, jos tämän seurassa viihtyy ja tapaa tätä mielellään. Ei kuitenkaan ole samanlainen suhde kuin esim puolisoon tai muihin läheisiin.
Minusta on ihan mukava jutella naapureiden kanssa. He eivät siis ole minulle merkityksettömiä. En silti kutsu heitä ystävikseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.
Kuulostaa hyvin kummalliselta ajattelutavalta. Tässä tapauksessa ei mielestäni puhuta enää ystävyydestä, vaan jostain ihan erilaisesta ihmissuhteesta. Jonkinlaisesta hyötysuhteesta ehkä.
Väärin tulkittu. Jollekin toinen on siis tärkeä ja merkityksellinen, jos tämän seurassa viihtyy ja tapaa tätä mielellään. Ei kuitenkaan ole samanlainen suhde kuin esim puolisoon tai muihin läheisiin.
Minusta on ihan mukava jutella naapureiden kanssa. He eivät siis ole minulle merkityksettömiä. En silti kutsu heitä ystävikseni.
Mutta jollekin toiselle mukavat naapurit ovat merkityksettömiä. Vain naapureita. Et sinäkään sanonut, että naapurisi olisivat sulle tärkeitä, joten oletan, että et itkisi, jos he muuttaisivat satojen kilometrien päähän. Ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mitä tarkoittaa tärkeä ja merkityksellinen. Ja sen vuoksi keskusteluissa toinen tarkoittaa samoilla termeillä ihan jotain muuta kuin toinen. Toinen tulkitsee, että ystävän kanssa pitäisi olla lähes symbioottinen suhde, miltei kuin parisuhde. Ja sen vuoksi ajattelee, että ei nyt sentään.
Mä määrittelen omalla kohdallani nuo termit sen mukaan, miten paljon olen valmis tekemään toisen vuoksi. Mulle tärkeiden ja merkityksellisten ihmisten vuoksi olen esim valmis irtisanoutumaan työpaikastani ja ryhtymään heidän omaishoitajakseen. Mun elämässäni on vain hyvin pieni joukko sellaisia ihmisiä. En usko, että täälläkään ystävän tärkeyttä ja merkityksellisyyttä haluavat tarkoittavat ihan tätä. Eivätkä he todennäköisesti tarkoita sitäkään, että järjestäisivät omia kesälomiaan siten, että voisivat ottaa itselleen tärkeän ja merkityksellisen ihmisen pikkukoululaiset siksi aikaa luokseen, kun näiden vanhemmat ovat töissä. Ja todennäköisesti eivät tarkoita sitäkään, että ottaisivat töistä palkattoman vapaapäivän tärkeän ja merkityksellisen ihmisen muuttopäivän vuoksi tai auttaisivat tätä maksamaan pikavippivelkojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.
Kuulostaa hyvin kummalliselta ajattelutavalta. Tässä tapauksessa ei mielestäni puhuta enää ystävyydestä, vaan jostain ihan erilaisesta ihmissuhteesta. Jonkinlaisesta hyötysuhteesta ehkä.
Väärin tulkittu. Jollekin toinen on siis tärkeä ja merkityksellinen, jos tämän seurassa viihtyy ja tapaa tätä mielellään. Ei kuitenkaan ole samanlainen suhde kuin esim puolisoon tai muihin läheisiin.
Minusta on ihan mukava jutella naapureiden kanssa. He eivät siis ole minulle merkityksettömiä. En silti kutsu heitä ystävikseni.
Mutta jollekin toiselle mukavat naapurit ovat merkityksettömiä. Vain naapureita. Et sinäkään sanonut, että naapurisi olisivat sulle tärkeitä, joten oletan, että et itkisi, jos he muuttaisivat satojen kilometrien päähän. Ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mitä tarkoittaa tärkeä ja merkityksellinen. Ja sen vuoksi keskusteluissa toinen tarkoittaa samoilla termeillä ihan jotain muuta kuin toinen. Toinen tulkitsee, että ystävän kanssa pitäisi olla lähes symbioottinen suhde, miltei kuin parisuhde. Ja sen vuoksi ajattelee, että ei nyt sentään.
Mä määrittelen omalla kohdallani nuo termit sen mukaan, miten paljon olen valmis tekemään toisen vuoksi. Mulle tärkeiden ja merkityksellisten ihmisten vuoksi olen esim valmis irtisanoutumaan työpaikastani ja ryhtymään heidän omaishoitajakseen. Mun elämässäni on vain hyvin pieni joukko sellaisia ihmisiä. En usko, että täälläkään ystävän tärkeyttä ja merkityksellisyyttä haluavat tarkoittavat ihan tätä. Eivätkä he todennäköisesti tarkoita sitäkään, että järjestäisivät omia kesälomiaan siten, että voisivat ottaa itselleen tärkeän ja merkityksellisen ihmisen pikkukoululaiset siksi aikaa luokseen, kun näiden vanhemmat ovat töissä. Ja todennäköisesti eivät tarkoita sitäkään, että ottaisivat töistä palkattoman vapaapäivän tärkeän ja merkityksellisen ihmisen muuttopäivän vuoksi tai auttaisivat tätä maksamaan pikavippivelkojaan.
Kyllä, käsitteitä voi käyttää hyvin monella tavalla. Itse en esimerkiksi pidä ketään ihmistä tarpeettomana. Uskon, että kaikki ovat omalla tavallaan tarpeellisia ja merkityksellisiä. Ketään ihmistä kun ei voi korvata jollain toisella. Jokaista kun on vain se yksi kappale.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä av:lla tuntuu olevan paljon yksinäisiä ihmisiä. Mitenkäs me voisimme tutustua toisiimme oikeassa elämässä? Itse kaipaisin seuraa lenkille, elokuviin, kaupoille, museoon, baariin... ihan tavalliseen elämään. Katsoin parin tänne linkatun kaverinhakusivuston tarjonnan, mutta aika hiljaista oli kotipaikkakunnallani omassa ikäluokassani (yli 30-v.).
Ks. Facesta esim. ryhmä "ystäviä 30+ pääkaupunkiseutu" tai riippuen asuinpaikastasi joku muu ryhmä voi olla parempi. Siellä on se haku minkä avulla voit etsiä erilaisia ystävähakuryhmiä.
En käytä facebookia, joten nuo ryhmät ovat saavuttamattomissa.
Facebook-tilin avaaminen on ilmaista eikä vie kovin paljoa aikaa. Voit avata tilin ihan uusia kaverisuhteita silmällä pitäen. Eikä tarvitse olla omalla nimellä. Voit valita jonkun nimimerkin itsellesi. Mitenkäs olisi vaikka Yksinäinen Susi tai AV-palstan Helmi? ;) Tai vaikka ihan Maija Meikäläinen tai Anna Anonyme. Voit myös tehdä itsellesi uuden sähköpostin myöskin kaverinhakutarkoitusta varten. Vaikkapa annaanonymenposti123@suomi24.fi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.
Kuulostaa hyvin kummalliselta ajattelutavalta. Tässä tapauksessa ei mielestäni puhuta enää ystävyydestä, vaan jostain ihan erilaisesta ihmissuhteesta. Jonkinlaisesta hyötysuhteesta ehkä.
Väärin tulkittu. Jollekin toinen on siis tärkeä ja merkityksellinen, jos tämän seurassa viihtyy ja tapaa tätä mielellään. Ei kuitenkaan ole samanlainen suhde kuin esim puolisoon tai muihin läheisiin.
Mutta ei ystävyys.
Minulle vaikuttaa taas kerran siltä, että ap, kuten aika moni muukin, keskittyy enemmän niihin negativisiin kokemuksiin, hetkiin ja tunnelmiin, ja ajattelee että aina käy näin. Ja sitten sitä tuleekin itseä toteuttava ennustus. On selvästi vaikeampaa koettaa päättäväisesti suhtautua asioihin tietyllä tavalla jos yleistilanne on jo lipsahtanut masennuksen puolelle, mutta silti olisi hyvä yrittää. Itse olen tänään jutellut ihmisten kanssa ja tavannut ihmisiä, mutta joka ikisessä tilanteessa ollut itse ensin aktiivinen. Sitten on myös päiviä joina joku kysyy minua seuraksi. Ei aina voi takertua siihen että nyt en ainakaan kysy ketään, kun olen kysynyt jo n kertaa. Ei elämässä kannata laskea. Harvoin aikuisten elämä on jatkuvaa sosialiseeraamista, moni on jo työstä tai opinnoista varsin väsynyt ja perhe vie lopun energian. Yritän sanoa että ap etsii ehkä turhaan itsestään vikaa, kun mitään vikaa ei varsinaisesti ole. Ihmiset eivät vaan tule aina ajatelleeksi, että lastenkonsertissa haluaisit jonkun tuttavan teidän kanssa istumaan, kun usein ihmiset haluavat noissa tuollaisissa pysytellä omien lasten kanssa. Ymmärrän kyllä että on vaikeaa olla aloitteellinen jos ei ole aikoihin ollut. Mutta mietityttää että tuleeko tilanne jatkossakaan muuttumaan jos aloitteita ei tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.
Kuulostaa hyvin kummalliselta ajattelutavalta. Tässä tapauksessa ei mielestäni puhuta enää ystävyydestä, vaan jostain ihan erilaisesta ihmissuhteesta. Jonkinlaisesta hyötysuhteesta ehkä.
Väärin tulkittu. Jollekin toinen on siis tärkeä ja merkityksellinen, jos tämän seurassa viihtyy ja tapaa tätä mielellään. Ei kuitenkaan ole samanlainen suhde kuin esim puolisoon tai muihin läheisiin.
Minusta on ihan mukava jutella naapureiden kanssa. He eivät siis ole minulle merkityksettömiä. En silti kutsu heitä ystävikseni.
Mutta jollekin toiselle mukavat naapurit ovat merkityksettömiä. Vain naapureita. Et sinäkään sanonut, että naapurisi olisivat sulle tärkeitä, joten oletan, että et itkisi, jos he muuttaisivat satojen kilometrien päähän. Ihmisillä on hyvin erilaisia käsityksiä siitä, mitä tarkoittaa tärkeä ja merkityksellinen. Ja sen vuoksi keskusteluissa toinen tarkoittaa samoilla termeillä ihan jotain muuta kuin toinen. Toinen tulkitsee, että ystävän kanssa pitäisi olla lähes symbioottinen suhde, miltei kuin parisuhde. Ja sen vuoksi ajattelee, että ei nyt sentään.
Mä määrittelen omalla kohdallani nuo termit sen mukaan, miten paljon olen valmis tekemään toisen vuoksi. Mulle tärkeiden ja merkityksellisten ihmisten vuoksi olen esim valmis irtisanoutumaan työpaikastani ja ryhtymään heidän omaishoitajakseen. Mun elämässäni on vain hyvin pieni joukko sellaisia ihmisiä. En usko, että täälläkään ystävän tärkeyttä ja merkityksellisyyttä haluavat tarkoittavat ihan tätä. Eivätkä he todennäköisesti tarkoita sitäkään, että järjestäisivät omia kesälomiaan siten, että voisivat ottaa itselleen tärkeän ja merkityksellisen ihmisen pikkukoululaiset siksi aikaa luokseen, kun näiden vanhemmat ovat töissä. Ja todennäköisesti eivät tarkoita sitäkään, että ottaisivat töistä palkattoman vapaapäivän tärkeän ja merkityksellisen ihmisen muuttopäivän vuoksi tai auttaisivat tätä maksamaan pikavippivelkojaan.
Kyllä, käsitteitä voi käyttää hyvin monella tavalla. Itse en esimerkiksi pidä ketään ihmistä tarpeettomana. Uskon, että kaikki ovat omalla tavallaan tarpeellisia ja merkityksellisiä. Ketään ihmistä kun ei voi korvata jollain toisella. Jokaista kun on vain se yksi kappale.
Aivan, mutta kuinka tarpeellinen sun henkilökohtaisessa elämässäsi on joku Australiassa asuva vanhus, jota et ole koskaan edes tavannut ja jonka olemassaolosta et tiedä mitään? Näistä tarpeellisuuksista ja merkityksellisyyksistä osa puhuu univeraalilla tasolla ja osa puhuu henkilökohtaisella tasolla.
Talla toinen yksinainen, mutta osittain muista syista. Elama kuljettanut niin ettei ole oikein ehtinyt kiinnittymaan mihinkaan. Sekin murskaa. En uskalla asettua tai luoda suhteita helposti jos tiedan etta en voi asettua, jaada.
Mutta ristiriidassa on se, etta silti kaipaisin ystavaa, yhta vain. Siis ystavaa jonka kanssa voisi jatkaa yhteyden pitoa, jota voisi oikeasti tavata usein. Minulla on mies mutta ei se ole samanlaista ystavyytta Mita voisi olla.. Han on tyokeskeinen eika osaa irroittautua.. Emme myoskaan Kay missaan, yksin en halua. tavallaan kadehdin heita joilla on ystavia jotka ovat samalla aaltopituudella.. Tsemppia sinulle ja muillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä av:lla tuntuu olevan paljon yksinäisiä ihmisiä. Mitenkäs me voisimme tutustua toisiimme oikeassa elämässä? Itse kaipaisin seuraa lenkille, elokuviin, kaupoille, museoon, baariin... ihan tavalliseen elämään. Katsoin parin tänne linkatun kaverinhakusivuston tarjonnan, mutta aika hiljaista oli kotipaikkakunnallani omassa ikäluokassani (yli 30-v.).
Ks. Facesta esim. ryhmä "ystäviä 30+ pääkaupunkiseutu" tai riippuen asuinpaikastasi joku muu ryhmä voi olla parempi. Siellä on se haku minkä avulla voit etsiä erilaisia ystävähakuryhmiä.
En käytä facebookia, joten nuo ryhmät ovat saavuttamattomissa.
Facebook-tilin avaaminen on ilmaista eikä vie kovin paljoa aikaa. Voit avata tilin ihan uusia kaverisuhteita silmällä pitäen. Eikä tarvitse olla omalla nimellä. Voit valita jonkun nimimerkin itsellesi. Mitenkäs olisi vaikka Yksinäinen Susi tai AV-palstan Helmi? ;) Tai vaikka ihan Maija Meikäläinen tai Anna Anonyme. Voit myös tehdä itsellesi uuden sähköpostin myöskin kaverinhakutarkoitusta varten. Vaikkapa annaanonymenposti123@suomi24.fi?
Tätä minäkin suosittelen. Tosiasia on, että myös ihan aitojen ystävien kanssa viestittely tapahtuu nykyisin hyvin usein sosiaalisessa mediassa. Jos ei halua käyttä Facebookia, Whatsappia tms vastaavia, silloin on ihan tietoisesti jättänyt pois tämän päivän tavallisimmat yhteydenpitotavat. Ihmisiä voi edelleenkin tavata livenä ihan kuten aina ennenkin, mutta puhelimella soittelemiset ja tekstiviestien lähettämiset nyt vaan alkavat olla vanhanaikaisia tapoja. Pakko on ollut tällaisen miltei kuuskymppisen eukonkin opetella uudet jutut ja hyväksyä se, että jos haluaa vaihtaa kuulumisia, se tapahtuu nykyaikaisilla tavoilla eikä enää savumerkkeinä ja kirjekyyhkyinä kuten vielä meidän dinosaurusten nuoruudessa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen ennenkin kirjoittanut tämän tänne, mutta kerron uudestaan, millaista kohtelua voi saada osakseen vaikka olisi normaalin kriteerit täyttävä ihminen.
Olin mukana sellaisessa keskusteluryhmässä, joka kokoontui kerran viikossa. Olin tullut mukaan kesken kaiken, ja tunsin joukosta kaksi. Siis he olivat tuttuja, eivät ystäviä. Lähellä joulua ryhmässä alettiin puuhata pikkujouluja. Muut ryhmässä tunsivat toisensa ennestään, ja koin itseni tämän takia ulkopuoliseksi. Tsemppasin kuitenkin ja lupauduin mukaan.
Ryhmässä yksi oli sellainen, joka jo työkseen oli paljon ihmisten kanssa, ja jolla oli paljon ystäviä ja tuttavia ympäri maailman. Hän oli pidetty ihminen (en ihmettele yhtään, pidinhän hänestä itsekin), todella sosiaalinen ja seurallinen. Hän sitten sanoi ennen pikkujouluja, kun pohdin että missä tarkalleen on se paikka jossa ne on, että voi antaa numeronsa että voin soittaa jos en löydä perille.
Ja sitten hän jatkoi: niin tosiaan siis jos et löydä, eihän me nyt muuten numeroita vaihdettaisikaan.
Olin ihan että hä? Sanoiko hän sen vahingossa ääneen? Vai sanoiko hän ihan oikeasti minulle suoraan, ettei muuten antaisi numeroaan, mutta on nyt vaan ystävällinen.
En sitten mennyt sinne pikkujouluihin. Olisi varmaan kannattanut, sillä ne on jääneet viimeiseksi minne olen saanut kutsua.
Voihan hän ollut ajatellut, ettei halua kuulostaa nololta puhelinnumeron tyrkyttäjältä. Jos vaikka oli saanut susta sellaisen kuvan, että pelästyisit muuten, että hän alkaa sulle soitella liikaa jos oletti, että et halua hänen seuraansa sen enempää. Mä taisin sanoa tohon tyyliin kerran työkaverille, kun ihan työjuttujen takia tarvitsin numeronsa ja lupasin, etten ole muuten vaan yhteydessä. Tarkoitin sillä sitä, että kunnioitan toisen vapaa-aikaa enkä halua häiritä. Harmi, jos koit tuon kommentin negatiivisena ja se vaikutti jopa pikkujouluihin menoon.
Muakin kutsuttiin kerran pikkujouluihin.
En kuitenkaan mennyt, koska kaksi porukasta vilkaisi toisiaan. Yksi haukotteli, vaikka yrittikin naamioida sen haukotukseksi.
Kutsujan ääni oli vähän omituinen, kun hän sanoi nimeni.
Inhottaa tuollainen.
Olen aina yksin myös. Ei muita ystäviä kuin sellaisia kenen kanssa vaihdan kuulumisia kerran vuoteen. Veli olisi mutta on narkomaani. Olen aina lasteni kanssa. Yksin. Ilman miestä. Toisaalta hyvä näin.
Yksinäisyys on lisääntynyt samaa tahtia kuin ihmisten vapaa-ajasta on tullut aikataulutettua. Aiemmin ihmiset paljon enemmän vain oleskelivat työpäivän jälkeen kotona ja silloin oli ihan tavallista piipahtaa toisten luona kahvilla. Ystäviä ja kavereita oli enemmän, koska ei tarvinnut katsoa kalenterista, mihin rakoon ehtisi sovittaa ystävän tapaamisen.
Siitä on nyt muutama kuukausi, kun tapasin ystävääni ehdotettuani tapaamista. Väliin mahtuu kaikenlaista, myös reissu sairaalaan moneksi päiväksi. Nyt tuli viesti, jossa sanottiin, että kiireistä on ollut ja joskus voisi yrittää nähdä. Ei kysytty miten tällä välillä on mennyt.
Minä taas viihdyn yksikseni.Se saattaa olla joku valuvirhe,työ ja oma elämä riittää minulle.Toki mukava seura on ihan kivaa ,mutta ei pakollista.Itsensä kanssa kun tulee toimeen niin elämä kulkee mukavasti!Parisuhde on tietysti hyvä bonus mutta ei itsetarkoitus.Olen vuosia sitten eronnut mies.
Mä luulen, että ihmiset käsittävät tärkeän ja merkityksellisen eri tavalla. Joku käsittää sen samanlaisena suhteena kuin mitä on puolisoon ja omiin lapsiin. Toinen taas lisää listaan omat sisarukset ja vanhemmat. Kolmannelle taas ihminen on tärkeä ja merkityksellinen, jos tämä ei ole tarpeeton ja yhdentekevä.