Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

Vierailija kirjoitti:

Toiset osaavat kuunnella ns sydäntään eli tehdä ratkaisuja, jotka TUNTUVAT hyvälle. Se on tärkeää onnellisuuden/tyytyväisyyden kannalta.

Osalla on enemmän vaihtoehtoja kuin toisilla. Jos vaihtoehtoja on paljon, niin on helpompi kuunnella sydäntään.

Kun hoitaa asiansa pitkäjänteisesti hyvin ja ennakoiden, niin saa tasaista jatkumoa elämälleen. Elämässä sattuu kuitenkin kaikille asioita, joille ei voi mitään. Sellainen on oma tai läheisen sairastuminen, läheisen kuolema, työttömyys tai avioero. Näihinkin voi varautua.

Pienet epäonnet eivät haittaa ja isompikaan ei kaada venettä, kun aikaisemmin tehty perustyö kantaa ja pohja on vakaa.

Kun tekee asiat vasta sitten kun ne ovat just siinä nenän edessä tai ei silloinkaan, niin ollaan tilanteessa jossa vain onnenkantamoinen voi pelastaa. Ja niitähän ei usein tule. Silloin tuntuu, että on epäonninen ja aina tulee paskaaniskaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun hoitaa asiansa pitkäjänteisesti hyvin ja ennakoiden, niin saa tasaista jatkumoa elämälleen. Elämässä sattuu kuitenkin kaikille asioita, joille ei voi mitään. Sellainen on oma tai läheisen sairastuminen, läheisen kuolema, työttömyys tai avioero. Näihinkin voi varautua.

Pienet epäonnet eivät haittaa ja isompikaan ei kaada venettä, kun aikaisemmin tehty perustyö kantaa ja pohja on vakaa.

Kun tekee asiat vasta sitten kun ne ovat just siinä nenän edessä tai ei silloinkaan, niin ollaan tilanteessa jossa vain onnenkantamoinen voi pelastaa. Ja niitähän ei usein tule. Silloin tuntuu, että on epäonninen ja aina tulee paskaaniskaan.

Tämä on sellaisen ihmisen puhetta, jolla on ollut onnea matkassa. Kaikkeen et pysty varautumaan ja jossain vaiheessa se tasapaino alkaa heilua kenellä vain, kun elämässä on riittävän pitkään myrskynnyt.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset myös arvottavat näitä murheita eri tavalla. Toinen on 2kk sairauslomalla koiran kuoleman takia ja toinen joutuu/pystyy hoitamaan perheen, lapset, työn ja kodin vaikka oma lapsi tai puoliso kuolee. Se ei tee surua yhtään huonommaksi tai vähäisemmäksi mutta jotkut asiat on osa elämää joiden kanssa pitää pystyä toimimaan.

Mulla on ollut 4km, vanhemmat kuolleet kun olen ollut 30+, 1. miehen pitkä työttömyys ja taloudellinen ahdinko laman aikana, avioero, yksinhuoltajuus ja siihen liittyvät ongelmat kun isä ei hoitanut osuuttaan, nyt viimevuosina oman terveyden romahtaminen jne.

Silti mä olen aina ajatellut että mulla on onnellinen elämä - olenhan selvinnyt noista kaikista ja lapsistakin kasvanut upeita täyspäisiä aikuisia ja lastenlasteni vanhempia!

Mun vaakakupissa on kuitenkin niin paljon ihania asioita joista voin olla onnellinen. Itsekin olen vielä hengissä. Asennekysymys. Köyhästä lapsuudesta huolimatta ihan ok

Niinpä, ja se mikä toiselle on murhe ja vastoinkäyminen on toiselle helpotus.Omalla kohdallani jokainen kuolema on helpottanut elämääni, kun ei ole tarvinnut jatkaa taloudellista ja henkistä tukemista.Enkä nyt puhu jälkeläisistäni vaan vanhemmistani ja muista omaisista.Kuinka tahansa, tiedän että myös oma kuolemani tulee olemaan muille helpotus, sillä olen jo merkityksetön.Tehtäväni suorittanut ja pian kenties taakka, joten valmis lähtemään aivan koska tahansa. Toivottavasti saappaat jalassa:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

120, mutta kun samoja asioita tapahtuu myös niille ihmisille jotka jo muutenkin ovat huonossa asemassa, on rahahuolia, jo jokapäiväinen elämä on sinällään taistelua?

Tätä tässä keskustelussa moni ei ajattele.

Kuitenkin ulkoisesti hyvässä asemassa olevalla on enemmän mahdollisuuksia ja voimia selvitä itsestä rippumattomista vaikeuksista kuin ei hyvässä asemassa olevalla.

Oikeastiko kuvittelet, että ulkoisesti hyvä asema säilyy tekemättä mitään? Että vaikeuksien keskellä voi mäjähtää tuleen makaamaan ja olettaa, että kaikki ulkoinen hyvä säilyy ennallaan? Ulkoisesti hyvä asema on nimenomaan ulkoisesti hyvä. Vaikka sydämesi olisi murskana ja sielusi mustelmilla, ulkoisesti sun pitää - erityisesti työelämässä - esittää, että kaikki on hyvin ja kaikki hoituu kuten aina ennenkin. Koska jos et tee niin, kohta ulkoisesti hyvä asemasi on mennyttä. 

Niinpä. Mutta eihän sitä usko se, jonka mielestä kaikki vaan arvotaan, ne työpaikatkin.

Oikeasti varmaan läehs jokaisella ihan menestyneellä ja ongelmansa selvittäneellä on ollut ajanjaksoja, jolloin on tapahtunut paljon pahaa peräkkäin. Mutta on ollut ymmärrys, että jos vollotan särkynyttä sydäntä työpaikalla, valitan sairautta tai paikkaan pahaa oloa viinalla, lopputulos on entistä suurempi ahdinko, kohta saa lisätä luetteloon työttömyyden ja rahaongelmat.

Ei siihen pintaan kannata liikaa luottaa, saati kuvitella että vaikka asiat olisi juuri tällä hetkellä ok, niin olisi aina ollut (tai tulisi aina olemaan, tässä YT:den luvatussa maassa jossa kouluttamaton, vailla työkokemusta oleva tai 45v + työtön on suuressa riskissä syrjäytyä kokonaan, ja kyllä tuon kaikki tietävät).

Ei kai kukaan ole väittänyt, ettei kaikilla olisi ongelmia. On myös kummallinen ajatus, että ahdinko johtuisi/syvenisi vain niillä jotka tuovat ne esiin työpaikalla tms.

Työpaikan saaminen omalla ahkeruudella, älyllä ja kauneudella on toki kiistatonta ja ansaittua, mutta millaisia ne kymmenet muut hakijat ovat sitten olleet?

Miksi ihmisille on usein vieras ajatus se, että joku ei millään mitenkään pysty löytämään työpaikkaa, oli sitten miten ahkera ja viisas tahansa, kouluttautuisi miten paljon tahansa, pyrkisi aktiivisesti lisäämään osaamistaan ja opettelemaan uutta? Aktiivisesta työnhausta puhumattakaan?

Silti moni uskoo helposti sen, että omalla ahkeruudellaan voi päästä millaiseen unelmavirkaan tahansa, tuhansien muiden hakijoiden ohitse, ilman häivähdystäkään tuurista tai arpaonnesta.

Koska onhan loogisempaa, että kaikki tuhat ahkeraa ja fiksua ihmistä työllistyy samaan yksittäiseen virkaan, kuin että yksittäinen ahkera henkilö voisi jäädä ilman työpaikkaa, ilman omaa syytään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hoitaa asiansa pitkäjänteisesti hyvin ja ennakoiden, niin saa tasaista jatkumoa elämälleen. Elämässä sattuu kuitenkin kaikille asioita, joille ei voi mitään. Sellainen on oma tai läheisen sairastuminen, läheisen kuolema, työttömyys tai avioero. Näihinkin voi varautua.

Pienet epäonnet eivät haittaa ja isompikaan ei kaada venettä, kun aikaisemmin tehty perustyö kantaa ja pohja on vakaa.

Kun tekee asiat vasta sitten kun ne ovat just siinä nenän edessä tai ei silloinkaan, niin ollaan tilanteessa jossa vain onnenkantamoinen voi pelastaa. Ja niitähän ei usein tule. Silloin tuntuu, että on epäonninen ja aina tulee paskaaniskaan.

Tämä on sellaisen ihmisen puhetta, jolla on ollut onnea matkassa. Kaikkeen et pysty varautumaan ja jossain vaiheessa se tasapaino alkaa heilua kenellä vain, kun elämässä on riittävän pitkään myrskynnyt.

Tiedä sitten mikä on ollut ’onnea matkassa’ ja mikä on ollut omien valintojen ja työn tulosta. Onni on myös ohjailtavissa.

Pääsääntöisesti epäonnisimmiksi itsensä kokevat ihmiset, jotka eivät näe itseään onnensa toteuttajina vaan sellaisina, joille vaan tapahtuu elämässä sarjoja asioita, joille he eivät voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei todellakaan ole itsestä kiinni, täällä hirveän moni sekoittaa ne asiat. Minäkin olisin päässyt elämästä aika vähällä jos en olisi tehnyt yhtään lasta enkä poistunut kotoa 20 vuoteen.

En helpolla haluaisi valittaa mistään, mutta jokin kohtalo, karma tai sattumus kyllä ohjailee elämää. Ihmisille tapahtuu ihan uskomattomia asioita, koskaan ei tiedä mitä päivä tuo tullessaan.

Minä olen tälläinen ihminen jolle sattuu ja tapahtuu, ilman draamaa. Elämässä on ollut raskaita tilanteita ja aikoja jotka tavallaan kuuluukin elämään. Mutta on myös epäonnea ja jatkuvaa hankaluutta. Nuo syö voimavaroja ihan hirveästi. Välillä iskee epäusko, miten paljon huonoa onnea voikaan kohdalle sattua. Joskus nauran yksikseni että uskoisikohan kukaan jos kirjoittaisin näistä blogia tai jotain. Paras ystäväni on myös sellainen jonka mikään asia ei onnistu, monet itkut ja naurut on näistä saatu. Puhun nyt oikeasti asioista joihin ei itse voi vaikuttaa mitenkään.

Joskus olen miettinyt että tuntuuko se vain siltä, olenko valitukseen taipuvainen. Ostin taannoin uuden takin, se oli ekaa kertaa päällä kun kävin asioilla. Eräässä liikkeessä hyllyn pääty tarttui olkapäähän kiinni ja repi takin korjauskelvottomaksi. Tilasin lapselle haalarin ja tuli väärä koko. Palautin ja olisin halunnut oikean koon, tilaus oli oikein mutta sieltä päästä laitettiin väärä tulemaan. Oikea koko oli jo loppuumyyty ja rahoja sain odotella takaisin kuukauden. Ostin pari vuotta sitten auton, ajoin seuraavana päivänä hirvikolarin ja auto meni lunastukseen. Vaihdatettiin autoon tuulilasi, siihen osui kivi ja meni rikki, 2 kilometriä ehdittiin ajaa.

Noi on pieniä juttuja yksinään kaikki. Mutta kun koko elämä menee tuota kaavaa, kaikki isot ja pienetkin asiat, ei jaksa enää edes uskoa parempaan. Isompia en jaksa edes avata.

Tämä on mullekkin "normaali" ja voin sanoa, ettei se kaikille ole.

Puhuin aiheesta jokin aika sitten ystäväni kanssa, joka oli juuri voittanut fb:n arvonnasta matkan perheelleen ja jonka ajankohta sattui vielä hyvin loma-ajalle, muita ajankohtaisia asioita ystäväni elämässä olivat mm. Ylennys työpaikalla, mies löysi vakituisen työpaikan (mikä on hyvä, koska kattoremontti on tulossa), hyvä ystävä muutti naapuriin ja lapsella on maailman ihanin päivähoitopaikka ja vielä aivan kodin vierestä.

Jos tämä käännettäisiin omalle kielelleni se menisi näin:

-Ihanaa, löysin fb-kirppikseltä täydellisen pesukoneen ahtaaseen kylppäriini edullisesti, juuri kun vanha hajosi ja myyjä lupasi tuoda sen vielä samalla rahalla kotiinikin, koska autoni on rikki. Tämän jälkeen on pari erilaista skenaariota, joko huomaan tulleeni huijatuksi (kone) on rikki tai olen maksanut jonkinlaisen etukäteisvarausmaksun myyjälle, joka sitten vain häviää. Tai toisena mahdollisuutena paljastuu, että myyjä on hullustalkkeri, josta ei pääse eroon, ikinä.

- Työtehtäväni nimeke muutettiin "apulaiseksi" koska kunta päättää, ettei tutkintoni enää riitäkään entiselle ammattinimekkeelle. Onneksi työtehtävä kuitenkin pysyy samana, palkka toki pienenee.

-(alkoholisoituva)Mies sai potkut (tietenkin, koska kattoremonttitulossa)

-Ainoa lähellä oleva kaverisuhteeni muuttaa Kiinaan

- Lapsen lähistöllä oleva päiväkoti suljetaan homeongelman vuoksi ja lähin vapaa eskaripaikka on 10km. Päässä. Auto on rikki, mutta onneksi miehellä on nyt aikaa kävellä..

Esimerkit puolikeksittyjä, mutta näin suurinpiirtein. Oli kaverikin sitä mieltä, ettei oikeasti elämä ole samanlaista muilla hänen tuntemillaan, itsensä mukaan lukien. Olen tuntenut kaverin pienestä pitäen, eikä hänellä ole tapana liioitella elämänsä autuutta, vaan kriisejä hänelläkin ollut, silti niistä selviää kun asiat suurinpiirtein ovat muilla osa-alueilla kunnossa. Itsellä taas kaikki vähän rempallaan mikä saa epäilemään, että olen maailmankaikkeuden positiivisin ihminen, koska edelleen löydän uskoa siihen, että asiat järjestyy, ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

120, mutta kun samoja asioita tapahtuu myös niille ihmisille jotka jo muutenkin ovat huonossa asemassa, on rahahuolia, jo jokapäiväinen elämä on sinällään taistelua?

Tätä tässä keskustelussa moni ei ajattele.

Kuitenkin ulkoisesti hyvässä asemassa olevalla on enemmän mahdollisuuksia ja voimia selvitä itsestä rippumattomista vaikeuksista kuin ei hyvässä asemassa olevalla.

Oikeastiko kuvittelet, että ulkoisesti hyvä asema säilyy tekemättä mitään? Että vaikeuksien keskellä voi mäjähtää tuleen makaamaan ja olettaa, että kaikki ulkoinen hyvä säilyy ennallaan? Ulkoisesti hyvä asema on nimenomaan ulkoisesti hyvä. Vaikka sydämesi olisi murskana ja sielusi mustelmilla, ulkoisesti sun pitää - erityisesti työelämässä - esittää, että kaikki on hyvin ja kaikki hoituu kuten aina ennenkin. Koska jos et tee niin, kohta ulkoisesti hyvä asemasi on mennyttä. 

Niin, jos ne voimavarat riittävät tuohon. Elleivät riitä, niin ihminen vain putoaa, putoaa, putoaa ja putoaa... Kunnes mätkähtää lopulta täysin pohjalle, jollei kukaan ota vastaan ja auta.

Tai sitten heillä on vain enemmän menetettävää eli putoaisivat korkeammalta ja sen vuoksi pitävät kynsin hampain kiinni siitä, mitä heillä on. 

Osa ihmisistä on ihan puhtaasti toisten hyväksikäyttäjiä. Minun vanhempani esimerkiksi halusi pitää kulissit kunnossa eikä paljastaa ulospäin mielenterveytensä horjumista. Hän ei siis hakenut itselleen ammattiapua, vaan otti minut lapsena terapeutikseen. Mitä minulle tapahtui? Minunkin mielenterveyteni hajosi ja sitä on ollut vaikea saada enää aikuisiällä kokoon ammattilaisten avullakaan. Ei tullut hienoa uraa, tuli vain paljon ahdistusta ja masennusta. Mutta vanhempani piti kulissit kunnossa lapsensa psyykettä tuhoamalla ja sai rakennettua itselleen ihan kivalta näyttävän uran. Mitä siitä, että minun lapsuuteni ja mielenterveyteni meni siinä sivussa. Pieni hinta kivoista kulisseista, eikö vain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

120, mutta kun samoja asioita tapahtuu myös niille ihmisille jotka jo muutenkin ovat huonossa asemassa, on rahahuolia, jo jokapäiväinen elämä on sinällään taistelua?

Tätä tässä keskustelussa moni ei ajattele.

Kuitenkin ulkoisesti hyvässä asemassa olevalla on enemmän mahdollisuuksia ja voimia selvitä itsestä rippumattomista vaikeuksista kuin ei hyvässä asemassa olevalla.

Oikeastiko kuvittelet, että ulkoisesti hyvä asema säilyy tekemättä mitään? Että vaikeuksien keskellä voi mäjähtää tuleen makaamaan ja olettaa, että kaikki ulkoinen hyvä säilyy ennallaan? Ulkoisesti hyvä asema on nimenomaan ulkoisesti hyvä. Vaikka sydämesi olisi murskana ja sielusi mustelmilla, ulkoisesti sun pitää - erityisesti työelämässä - esittää, että kaikki on hyvin ja kaikki hoituu kuten aina ennenkin. Koska jos et tee niin, kohta ulkoisesti hyvä asemasi on mennyttä. 

Niin, jos ne voimavarat riittävät tuohon. Elleivät riitä, niin ihminen vain putoaa, putoaa, putoaa ja putoaa... Kunnes mätkähtää lopulta täysin pohjalle, jollei kukaan ota vastaan ja auta.

Tai sitten heillä on vain enemmän menetettävää eli putoaisivat korkeammalta ja sen vuoksi pitävät kynsin hampain kiinni siitä, mitä heillä on. 

Kiva voimafantasia sinulla! 😅

Mun kaverilla oli lasinen, köyhä ja väkivaltainen lapsuus.

Kaverini hoiti koulunsa hyvin, muutti 15-vuotiaana kotoa, kävi lukion ja opiskeli sen jälkeen. Meni töihin, naimisiin, eteni urallaan nopeasti, lapset, palasi töihin ja teki paljon töitä ja pääsi firmaan osakkaaksi. Omalla työllään menestyi ja tienaa nykyään isoja rahoja. Hän ei juo. Lapset pärjäävät koulussa. Mies on vakaa ja järkevä.

Luulen, että kurjat lähtökohdat oli juuri se mistä hän ponnisti. Että hänelle ja lapsilleen tulee toisenlaista. Mutta voihan sitä lähtökohtiaan jäädä märehtimäänkin.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla oli lasinen, köyhä ja väkivaltainen lapsuus.

Kaverini hoiti koulunsa hyvin, muutti 15-vuotiaana kotoa, kävi lukion ja opiskeli sen jälkeen. Meni töihin, naimisiin, eteni urallaan nopeasti, lapset, palasi töihin ja teki paljon töitä ja pääsi firmaan osakkaaksi. Omalla työllään menestyi ja tienaa nykyään isoja rahoja. Hän ei juo. Lapset pärjäävät koulussa. Mies on vakaa ja järkevä.

Luulen, että kurjat lähtökohdat oli juuri se mistä hän ponnisti. Että hänelle ja lapsilleen tulee toisenlaista. Mutta voihan sitä lähtökohtiaan jäädä märehtimäänkin.

Tuolta se saattaa näyttää ulospäin, mutta et voi tietää miten paljon ystäväsi oireilee, mutta piilottaa sen muilta. Ihmiset suhtautuvat toisten tuskaan aika armottomasti, joten on parasta esittää pärjäävänsä jos siihen vain kykenee (pärjäsi oikeasti tai ei).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Tätä oli alapeukutettu paljon, mutta kyllä tuossa voi olla jotain perää. Esim. olen seurannut yhden ystäväni elämää ja todennut, että hänellä on aina jotenkin rankkaa. Mutta vaikka osa vaikeuksista on huonoa tuuria, osa on ihan itse hankittuja. Siis hänellä on jotenkin sellainen alitajuinen säädin, joka vaatii, että aina on rankkaa, vaikka se hullulta tuntuukin.  Esim. lapset oli pakko pykätä maailmaan pikavauhtia, tosi pienillä ikäeroilla, vaikka oli jo väsynyt. Tuli avioeroa, työ väsytti, lapset oireilivat jne. Mikä ratkaisu? Omakotitalo kaikkine töineen, lauma lemmikkieläimiä, lapsille paljon harrastuksia kuskaamisineen. Ja taas oli niin rankkaa. Joskus tuntuu, että lapsillekin olisi ollut parasta, että äiti olisi hetkeksi vain istahtanut alas, mutta silloin olisi pitänyt katsoa tosiasioita silmiin, eikä paeta kiireen ja suorittamisen taakse. Tämä ihminen on sinänsä oikein mukava, mutta ehkä jostain lapsuudesta sitten puskee esiin tämä, ettei ikinä voi olla rauhallista ja leppoisaa. Ihminen on arvokas vain, jos hänellä on kiire ja vaikeuksia.

Niin se menee. Teksti jonka kirjoitin on ihan tieteellistä faktaa, mutta ihmiset haluavat näköjään mielummin voivotella ja uhriutua kuin ottaa elämän omiin käsiinsä ja muuttaa näitä alitajuisia uskomuksiaan. Jokainen on aivopesty johonkin, jos et aivopese itseäsi sen tekee/on jo tehnyt joku muu eikä lopputulos usein ole positiivinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla oli lasinen, köyhä ja väkivaltainen lapsuus.

Kaverini hoiti koulunsa hyvin, muutti 15-vuotiaana kotoa, kävi lukion ja opiskeli sen jälkeen. Meni töihin, naimisiin, eteni urallaan nopeasti, lapset, palasi töihin ja teki paljon töitä ja pääsi firmaan osakkaaksi. Omalla työllään menestyi ja tienaa nykyään isoja rahoja. Hän ei juo. Lapset pärjäävät koulussa. Mies on vakaa ja järkevä.

Luulen, että kurjat lähtökohdat oli juuri se mistä hän ponnisti. Että hänelle ja lapsilleen tulee toisenlaista. Mutta voihan sitä lähtökohtiaan jäädä märehtimäänkin.

Tuolta se saattaa näyttää ulospäin, mutta et voi tietää miten paljon ystäväsi oireilee, mutta piilottaa sen muilta. Ihmiset suhtautuvat toisten tuskaan aika armottomasti, joten on parasta esittää pärjäävänsä jos siihen vain kykenee (pärjäsi oikeasti tai ei).

Tämä, mutta toisaalta et voi myöskään tietää millaisia voimavaroja ystävälläsi on ollut lapsuudessa (ystäväsikään ei välttämättä niitä ymmärrä). Pärjäämisessä on saattanut auttaa vaikka opettajan/opettajien tuki, eikä vain lapsuuden perheestä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun hoitaa asiansa pitkäjänteisesti hyvin ja ennakoiden, niin saa tasaista jatkumoa elämälleen. Elämässä sattuu kuitenkin kaikille asioita, joille ei voi mitään. Sellainen on oma tai läheisen sairastuminen, läheisen kuolema, työttömyys tai avioero. Näihinkin voi varautua.

Pienet epäonnet eivät haittaa ja isompikaan ei kaada venettä, kun aikaisemmin tehty perustyö kantaa ja pohja on vakaa.

Kun tekee asiat vasta sitten kun ne ovat just siinä nenän edessä tai ei silloinkaan, niin ollaan tilanteessa jossa vain onnenkantamoinen voi pelastaa. Ja niitähän ei usein tule. Silloin tuntuu, että on epäonninen ja aina tulee paskaaniskaan.

Tämä on sellaisen ihmisen puhetta, jolla on ollut onnea matkassa. Kaikkeen et pysty varautumaan ja jossain vaiheessa se tasapaino alkaa heilua kenellä vain, kun elämässä on riittävän pitkään myrskynnyt.

Tiedä sitten mikä on ollut ’onnea matkassa’ ja mikä on ollut omien valintojen ja työn tulosta. Onni on myös ohjailtavissa.

Pääsääntöisesti epäonnisimmiksi itsensä kokevat ihmiset, jotka eivät näe itseään onnensa toteuttajina vaan sellaisina, joille vaan tapahtuu elämässä sarjoja asioita, joille he eivät voi mitään.

Kerropa tuo naapurilleni, joka menetti perheensä tsunamissa 2004. Piti olla vaan tavallinen joululoma vaimon ja lasten kanssa, mutta palasi sieltä yksin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla oli lasinen, köyhä ja väkivaltainen lapsuus.

Kaverini hoiti koulunsa hyvin, muutti 15-vuotiaana kotoa, kävi lukion ja opiskeli sen jälkeen. Meni töihin, naimisiin, eteni urallaan nopeasti, lapset, palasi töihin ja teki paljon töitä ja pääsi firmaan osakkaaksi. Omalla työllään menestyi ja tienaa nykyään isoja rahoja. Hän ei juo. Lapset pärjäävät koulussa. Mies on vakaa ja järkevä.

Luulen, että kurjat lähtökohdat oli juuri se mistä hän ponnisti. Että hänelle ja lapsilleen tulee toisenlaista. Mutta voihan sitä lähtökohtiaan jäädä märehtimäänkin.

...tai sitten tarina jatkuu näin. Opiskeli ja päätyi pätkätyökurimukseen. Ei löytänyt vakituista työpaikkaa eikä siten uskaltanut tehdä lapsiakaan. Alkoi stressin myötä oireilla ja terveyskeskuksessa hänellä todettiinkin tarkempien tutkimusten myötä reuma. Mies lähti paremman muijan matkaan, suhde itse asiassa oli jatkunut työpaikallaan jo viiden vuoden ajan. Surkeilla Kelan tuilla hän nyt kituuttaa sairaalajaksot ja venyttää penniä, että pystyy ostamaan pakolliset lääkkeet ja maksamaan vuokrat. Ystävät ovat hänet jättäneet, koska hänhän on säälittävä luuseri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmasti joku tästäkin suuttuu, mutta tosiasia vain on että ihminen usein luo itse oman onnensa. "Huono-onniset" tekevät paljon huonoja päätöksiä jotka sitten vaikuttavat pitkällä tähtäimelläkin ja luovat noidankehän. Samoin tekevät hyväonniset.

Edelleen jää auki peruskysymys: miksi?  Ei kukaan tee tahallaan huonoja päätöksiä, eikä aina pääse edes valitsemaan hyvän tai huonon päätöksen välillä, kun asiat vaan tapahtuu.  Kaikilla ei terveyskään kestä kaikkia vastoinkäymisiä, ja murtumisesta niitä seuraa vaan lisää.

Joskus huono päätös voi olla tuttu ja turvallinen, mutta hyvä päätös vieras ja riskialtis. Ihmisten riskinsietokyky ja kyky sietää epäonnistumisia on erilainen. Jos onnistumisten ja epäonnistumisten suhde on plussan puolella, uskallus uusien riskien ottamiseen kasvaa. Ja vastaavasti, jos se on miinuksen puolella, uskallus laskee. Kun tähän lisää vielä kasvatuksen eli ovatko vanhemmat kannustaneet ja rohkaiseet lasta yrittämään sekä hyväksyneet epäonnistumisiakin vai ovatko vanhemmat lytänneet jo ajatuksetkin yrittämisestä sekä suhtautuneet epäonnistumisiin ivaillen tai jopa rangaisten, lähtökohdat ovat erilaiset. Varsin usein elämässä pärjäävät parhaiten ne, jotka ovat pärjänneet parhaiten jo lapsuudessaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla oli lasinen, köyhä ja väkivaltainen lapsuus.

Kaverini hoiti koulunsa hyvin, muutti 15-vuotiaana kotoa, kävi lukion ja opiskeli sen jälkeen. Meni töihin, naimisiin, eteni urallaan nopeasti, lapset, palasi töihin ja teki paljon töitä ja pääsi firmaan osakkaaksi. Omalla työllään menestyi ja tienaa nykyään isoja rahoja. Hän ei juo. Lapset pärjäävät koulussa. Mies on vakaa ja järkevä.

Luulen, että kurjat lähtökohdat oli juuri se mistä hän ponnisti. Että hänelle ja lapsilleen tulee toisenlaista. Mutta voihan sitä lähtökohtiaan jäädä märehtimäänkin.

...tai sitten tarina jatkuu näin. Opiskeli ja päätyi pätkätyökurimukseen. Ei löytänyt vakituista työpaikkaa eikä siten uskaltanut tehdä lapsiakaan. Alkoi stressin myötä oireilla ja terveyskeskuksessa hänellä todettiinkin tarkempien tutkimusten myötä reuma. Mies lähti paremman muijan matkaan, suhde itse asiassa oli jatkunut työpaikallaan jo viiden vuoden ajan. Surkeilla Kelan tuilla hän nyt kituuttaa sairaalajaksot ja venyttää penniä, että pystyy ostamaan pakolliset lääkkeet ja maksamaan vuokrat. Ystävät ovat hänet jättäneet, koska hänhän on säälittävä luuseri.

Tämä on valitettavan yleinen jatko sellaiselle tarinalle, joka on alkanut ikävissä merkeissä. Itse pääsin lapsuuden ja nuoruuden isojen vaikeuksien jälkeen terapiaan. Opiskelin, menin töihin. Ajattelin elämän olevan mallillaan... Mutta sitten... Jouduin työpaikkakiusatuksi enkä päässyt laman takia muualle töihin. Työkyky meni, kun voimavaroja ei ollut tarpeeksi kaiken kokemani jälkeen enää tuossa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaverilla oli lasinen, köyhä ja väkivaltainen lapsuus.

Kaverini hoiti koulunsa hyvin, muutti 15-vuotiaana kotoa, kävi lukion ja opiskeli sen jälkeen. Meni töihin, naimisiin, eteni urallaan nopeasti, lapset, palasi töihin ja teki paljon töitä ja pääsi firmaan osakkaaksi. Omalla työllään menestyi ja tienaa nykyään isoja rahoja. Hän ei juo. Lapset pärjäävät koulussa. Mies on vakaa ja järkevä.

Luulen, että kurjat lähtökohdat oli juuri se mistä hän ponnisti. Että hänelle ja lapsilleen tulee toisenlaista. Mutta voihan sitä lähtökohtiaan jäädä märehtimäänkin.

...tai sitten tarina jatkuu näin. Opiskeli ja päätyi pätkätyökurimukseen. Ei löytänyt vakituista työpaikkaa eikä siten uskaltanut tehdä lapsiakaan. Alkoi stressin myötä oireilla ja terveyskeskuksessa hänellä todettiinkin tarkempien tutkimusten myötä reuma. Mies lähti paremman muijan matkaan, suhde itse asiassa oli jatkunut työpaikallaan jo viiden vuoden ajan. Surkeilla Kelan tuilla hän nyt kituuttaa sairaalajaksot ja venyttää penniä, että pystyy ostamaan pakolliset lääkkeet ja maksamaan vuokrat. Ystävät ovat hänet jättäneet, koska hänhän on säälittävä luuseri.

Mutta ei jatkunut noin. Tuon edellisen kaveri taustastaan huolimatta uskalsi yrittää. Ilman yrittämistä ei ainakaan olisi saanut yhtään mitään.

Olet todellakin samis. Ihan peruskauraa kaikki tuo mitä kirjoitit.

Esimerkkejä olisi miljoona. Taannoin vein koululaisen sairaalaan tutkimuksiin. Matkaa yli 100 km ja koulusta sekä töistä oli otettu vapaata. Paikalle mentiin vain saadaksemme tieto että aika oli peruttu eikä jostain ihme syystä meille ollut siitä viitsitty tiedottaa. Saatiin sitten tärkeään tutkimukseen uusi aika, keskelle päivää, keskellä syyslomaa. Joten eikun perumaan menoja. Joku oli samalla reissulla kolhinut autoakin parkkihallissa. Ihan perussettiä, voin sanoa ettei ilmekkään värähtänyt minkään asian edessä.

Mutta tosiaan, jokainen päivä on seikkailu. Yleensä kalliita sellaisia. Ehkä tasapainoksi on sitten annettu isompiakin murheita ettei jaksa näitä pieniä suhteettomasti märehtiä.