Lue keskustelun säännöt.
Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.
Tiedättekö näitä: toisilla elämä menee tasaisesti ilman suurempia murheita. Kuten esim anoppini, jolla tasainen lapsuus, koulut, naimisiin ja pari lasta. Ei sairauksia, ei avioeroja, ei taloudellisia huolia. Sitten on niitä, joille kasaantuu huolia ja murheita, surua ja kuolemia. Miksi?
Kommentit (888)
Mielenkiintoinen ketju. En ehtinyt vielä kokonaan lukemaan.
Mun elämä näyttäytyy varmasti ulos päin ihan kaameana. Kolmesta lapsesta minä jouduin sosiopaatin silmätikuksi, ja sairastuin sitä myöten mielenterveydeltäni vakavasti. Sosiopaatti kidutti, valvotti, hakkasi ja yritti tappaakin vuosikausien ajan. Nuorena samankaltaisista lähtökohdista olevat lyöttäytyivät toki yhteen, ja useamman ystävän olen joutunut saattelemaan haudan lepoon itsemurhan seurauksena. Itsekin olen yrittänyt useammankin kerran. Lisäksi mulla on traumaperäinen monipersoonahäiriö, ahdistuneisuushäiriö ja näen harhoja. Hermosto on niin riekaleina, että mulla on ollut jo yli kolmen vuoden ajan koko ajan kuumetta ja nukun vähintään 14 tuntia yössä pysyäkseni tolpillani.
Olen keski-ikäinen työkyvytön, rahaton ja lapseton. Asun slummissa lukuisten lemmikkieni kanssa. Mutta elämä on oikeasti hyvää. Mulla nuo mielenterveysongelmat ovat olleet aina niin vahvasti läsnä, että koen, että elämä on hyvää jokaisena hetkenä, kun mieliala on normaali, tasainen. Ja nykyään niitä hetkiä on paljon. Olen niistä kiitollinen ja onnellinen. Ja se riittää. Joku muu olisi varmasti samoista lähtökohdista menestynyt, mutta vastaasti joku toinen taas jo kuollut. Kiitollinen pitää olla, että olen yhä hengissä. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut lapsesta alkaen poikkeuksellisen paljon surua murhetta, menetyksiä.Onneksi olen säilyttänyt mieleni terveenä, vaikka välillä onkin masentunut olo. Aina on jaksanut nousta. Vasta elämän iltapuolella on elämä alkanut helpottaa, mutta eihän sitä tulevaisuudesta tiedä. Nyt on kaikki hyvin, jos nyt joku surettaa, niin se, että lapset ei pidä yhteyksiä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.
Millloin tajuat, että olet itse syyllinen omiin vastoinkäymisiisi? Kyllä, voit kieltää tämän ja hakata päätä seinään, kuten olet koko elämäsi tehnytkin. Siitä vaan.
Miten olen itse syyllinen vastoinkäymisiin, että minua käytettiin lapsena hyväksi, olin koulukiusattu, sairastuin parantumattoman hermostotautiin...?
Kerrohan tarkemmin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Tähän uskon. Voi siis aivan hyvin uskoa siihen, että jotkut vain syntyvät väärien tähtien alla. Kaikki alkaa jo heti sieltä. Tulee aina vääriä valintoja ja huono onni lähestulkoon kaikessa. Vaikka kuinka yrittäisin valita oikein, se koituu kuitenkin lopulta aina huonoksi valinnaksi.
Hyvä esimerkki: silloin nuorena ajattelin, että en todellakaan jatka kotini kaavaa, en ota alkoholistimiestä. Enkä ottanut. Mutta yllättävän nopeasti hänestä sitten kuitenkin tuli sellainen. Ilmeisesti siinä kävi niin, että jokin alitajuntainen vaisto veti minua kohti ihmistä, jossa oli t
ADHD mahdollisuus, keskittymiskyky(kaikkeen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.
Millloin tajuat, että olet itse syyllinen omiin vastoinkäymisiisi? Kyllä, voit kieltää tämän ja hakata päätä seinään, kuten olet koko elämäsi tehnytkin. Siitä vaan.
Miten olen itse syyllinen vastoinkäymisiin, että minua käytettiin lapsena hyväksi, olin koulukiusattu, sairastuin parantumattoman hermostotautiin...?
Kerrohan tarkemmin!
Olen eri, mutta sanoisin tähän, että kukaan meistä ei voi vaikuttaa vastaan tuleviin asioihin ja olosuhteisiin, mutta jokainen meistä on itse vastuussa siitä, miten niihin suhtaudumme. Toiset lannistuvat pienistäkin, katkeroituvat, hakevat syyllisiä jne. Toiset jatkavat eteenpäin pystyen keskittymään siihen hyvään, mitä kaikesta huolimatta on. Eikä kukaan meistä voi päälle päin tietää, mitä jonkin onnelliselta ja "helppoa elämää" elävän todellisuus on.
Olen saanut osakseni paljon kateutta ja paheksuntaa, koska minua on pidetty liian hyväosaisena. Kun he sitten kuulevatkin mitä kaikkea elämässäni on ollut, on tullut aika hiljaista. Kaikesta skeidasta huolimatta koen, että elämässäni on kuitenkin enemmän hyvää ja miksi elämöidä sellaisella, mihin ei voi kuitenkaan vaikuttaa. Omaan asenteeseesi voit!
Aloittajalle: ehkä anoppisi on niitä jotka osaavat kääntää vaikeudet voimavaraksi? Ehkä hän on ihminen joka hyväksyy tosiasian että kenellekään ei ole luvattu ruusutarhaa. Ehkä hän ei ole jäänyt eikä jää vaikeuksiin rypemään ja suremaan vaan on ratkaisukeskeinen ihminen joka etsii parasta mahdollista ulospääsyä joka tilanteesta.
Ehkä hän on ihminen joka ei katkeroidu ja etsi syitä jokaisesta ja joka puolelta.
Eiköhän tuo ole hyvin pitkälti luonnekysymys. Itse olen niitä jotka hakee aina sitä kultareunaa joka pilvestä, ja niitä todellakin on elämässäni riittänyt. En hetkeäkään usko että kukaan pääsee vaikeuksia ja pettymyksiä ja suruja ja huolia kokematta elämänsä läpi. Se miten tähän kaikkeen suhtautuu, ratkaisee.
Olen kokenut että sen hyväksynyt että elämä iskee välillä rautanyrkillä mutta en ole lannistunut eikä katkeroitunut. Positiivinen elämänasenne. Olen 69 vuotias naisihminen joten kyllä, kiitos vain kysymästä elämä ei ole silkkihansikkain kohdellut. Tässä kuitenkin ollaan ja mennään ja kaikesta on jotain opittu ja otettu voimavaraksi tuleviin kokemuksiin. On vain tämä yksi elämä josta uusintaa ei saa, en ole halunnut enkä halua elää sitä vaikeuksia vatvoen ja murehtien. Liian raskaaksi tulisi.
Mitä iloa ja hyvötyä siitä että vertailee mitä tuo on saavuttanut ja saanut, pitää keskittyä omaan elämäänsä ja tehdä siitä omannäköisensä ja paras mahdollinen. Näin olen opettanut omille lapsillenikin. Positiivisuutta voi oppia eikä se tarkoita mitään yltiöpäistä maanista optimismia ja pilvilinnoissa hyppimistä vaan ihan maanläheistä tyytyväisyyttä siitä mitä on saanut, saavuttanut ja miten voi omaa elämäänsä kohentaa ja paremmaksi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä näillä tyypeillä on taustalla aina se yksi ongelmatehdas perhepiirissä, joka laittaa koko pakan sekaisin. Sitten on tietenkin perheitä, jotka eivät vain anna sen yhden myrkyttää koko ympäristöä, mutta harvassa ovat. Olen huomannut, että niillä ihmisillä menee hyvin, joilla on ollut vahva äiti.
AV mamma , miltä tuntuu kun
Huolehdit vähän läskeistä lapsistasi?
teet ruokaa porkkanasta kaalista ja jauhelihasta?
pelkäät että sinut irtisanotaan työpaikasta jossa olet piileskellyt 20 vuotta?
Annat hikisen sedän(,miehesi) tyhjentää pallinsa sinuun kerran kuussa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.
Millloin tajuat, että olet itse syyllinen omiin vastoinkäymisiisi? Kyllä, voit kieltää tämän ja hakata päätä seinään, kuten olet koko elämäsi tehnytkin. Siitä vaan.
Miten olen itse syyllinen vastoinkäymisiin, että minua käytettiin lapsena hyväksi, olin koulukiusattu, sairastuin parantumattoman hermostotautiin...?
Kerrohan tarkemmin!
Olen eri, mutta sanoisin tähän, että kukaan meistä ei voi vaikuttaa vastaan tuleviin asioihin ja olosuhteisiin, mutta jokainen meistä on itse vastuussa siitä, miten niihin suhtaudumme. Toiset lannistuvat pienistäkin, katkeroituva
AP en valita yhtään mistään! En ole lannistunut / katkeroitunut. Kerroin vain tilanteeni ja kysyin miten olen näihin asioihin "syyllinen"... En näistä asioista puhu enää kenellekään, ne on käsitelty ja jatkan elämääni. Kiva kun piristit päivää näillä onnettomille kommenteillasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.
Millloin tajuat, että olet itse syyllinen omiin vastoinkäymisiisi? Kyllä, voit kieltää tämän ja hakata päätä seinään, kuten olet koko elämäsi tehnytkin. Siitä vaan.
Miten olen itse syyllinen vastoinkäymisiin, että minua käytettiin lapsena hyväksi, olin koulukiusattu, sairastuin parantumattoman hermostotautiin...?
Kerrohan tarkemmin!
Olen eri, mutta sanoisin tähän, että kukaan meistä ei voi vaikuttaa vastaan tuleviin asioihin ja olosuhteisiin, mutta jokainen meistä on itse vastuussa siitä, miten niihin suhtaudumme. Toiset lannistuvat pienistäkin, katkeroituva
Tuskin sinua kukaan kadehtii! Itserakkaat ihmiset elävät tekopyhissä maailmoissaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni näkee minut onnettaren suosikkina ja itsensä ikuisena uhrina. Hän ei ymmärrä, että aivan yhtä lailla minunkin elämääni sairastelua, läheisten kuolemaa ja niitä tavallisia maailman murheita mahtuu. Minä näen vain osana elämää enkä tee niistä numeroa.
Se riippuu sitä minkälaisten tähtien alla on sattunut syntymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on yksi työkaveri, jonka sukulaisia ja ystäviä ja lemmikkejä kuolee ihan solkenaan. Lähes aina on suru puserossa ja sen jälkeen onkin taas viikkotolkulla pois. Kauhean raskasta kuunnella niitä hautajaisjuttuja.
Välillä (tosin harvemmin) on taas ihan into piukassa, siis sillä tavalla ettei sitäkään meinaa jaksaa ärsyyntymättä kuunnella. Olen ajatellut onko vika minussa, mutta ilmeistä päätellen tämä koskee muitakin kuin minua työpaikalla.
Olisiko hän kaksisuuntainen? En tiedä, eikä asia siitä pohtimalla parane. Aidosti toivon hänelle hyvää, mutta sitä draamaa enon, tädin, kissan ja koiran kuolemasta ei vaan jaksaisi kuunnella...välillä on liuettava paikalta, että jaksaa taas kohdata sen ihmisen.
Ei sitä aina näe päällepäin. Mulle moni on sanonut, että olen niin onnekas ja että mulla on niin hyvä elämä. Eipä kukaan oikein tiedäkään, mitä kaikkea on matkalle mahtunut.
Olen nuorenpana joutunut puskemaan läpi harmaan kiven, asenne on siinä muotoutunut niin, että pienistä en välitä ja isompien asioiden käsittelyyn haen apua.
Luottamus ketä tahansa kohtaan ei ole suuri enkä siksi kerro itsestäni liikoja.
Kuin "Karen", ongelma onnistutaan tekemään asiasta kuin asiasta.
Nähty on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Tähän uskon. Voi siis aivan hyvin uskoa siihen, että jotkut vain syntyvät väärien tähtien alla. Kaikki alkaa jo heti sieltä. Tulee aina vääriä valintoja ja huono onni lähestulkoon kaikessa. Vaikka kuinka yrittäisin valita oikein, se koituu kuitenkin lopulta aina huonoksi valinnaksi.
Hyvä esimerkki: silloin nuorena ajattelin, että en todellakaan jatka kotini kaavaa, en ota alkoholistimiestä. Enkä ottanut. Mutta yllättävän nopeasti hänestä sitten kuitenkin tuli sellainen. Ilmeisesti siinä kävi niin, että jokin alitajuntainen vaisto veti minua kohti ihmistä, jossa oli t
Tutulta kuulostaa. Tämä ei auta eikä lohduta varmaankaan, mutta et ole yksin.
Osittain omilla ratkaisuilla on heikentävä tai vahvistava vaikutus. Jos 25 vuotta sitten vaimoni ei olisi sairastunut syöpään enkä olisi alkanut lääkitsemään itseäni alkoholilla olisi asiat voineet mennä toisin. Seurasi 20 vuoden ryyppy putki jossa meni miltei kaikki ja ainoa mikä jäi oli pysyvä kaikesta.
Kyllä se osittain on myös luonteesta kiinni. Vanha opiskelukaverini on köyhä ja ollut työttömänä lähes koko ikänsä. Vanhemmat kuolleet. Hän oikeastaan välttelee töitä, harrastaa paljon liikuntaa ja käy kaikissa tapahtumissa moikkaamassa kavereita. Hän on iloinen,hyvä kuntoinen, ei valita mistään ja aina vähän piristyn kun hänet näen.
Ei näitä voi yleistää.
Kaikkia kohtaa suru ja mieli on koetuksella jossain vaiheessa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.
Millloin tajuat, että olet itse syyllinen omiin vastoinkäymisiisi? Kyllä, voit kieltää tämän ja hakata päätä seinään, kuten olet koko elämäsi tehnytkin. Siitä vaan.
Miten olen itse syyllinen vastoinkäymisiin, että minua käytettiin lapsena hyväksi, olin koulukiusattu, sairastuin parantumattoman hermostotautiin...?
Kerrohan tarkemmin!
Olen eri, mutta sanoisin tähän, että kukaan meistä ei voi vaikuttaa vastaan tuleviin asioihin ja olosuhteisiin, mutta jokainen meistä on itse vastuussa siitä, miten niihin suhtau
MOT. Todella katkera kommentti.
olen saanut työelämästä aikoinaan perääni "tyytymättömän" asiakkaan jonka seurauksena, terveys romahti, taloudellinen tilanne romahti, monta asiaa mennyt alamäkeen. mielestäni tämä ajanjakso työelämässä oli tähän syynä. ja tätä ennen oli ihan "hyvä elämä". En tiedä miten itse tähän olisin voinut vaikuttaa.