Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

Eihän elämää kuulu ajatella tämän maanpäällisen taipaleen mukaan, vaan sen mukaan mitä petaamme itsellemme tuonpuoleiseen. Täällä hyvä elämä ei takaa tuonpuoleisessa hyvää osaa, vaan usein ikuisen kärsimyksen, koska tämän elämän onni sokaisee ihmisen elämänarvot. Täällä taas voi mennä huonosti, mutta samalla uskossa ollen voit saada itsellesi tuonpuoleiseen voittajan onnen, sekä ikuisuuden vailla huolia ja murheita. Kumpi on parempi; silmänräpäys vailla murhetta/ silmänräpäys murheellista elämää vs. ikuinen murhe/ ikuisuus vailla murhetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsellä se tyypillinen tarina. Eli jouduin kiusatuksi. Olen aina ollut melko ujo lapsi, mutta alakoulussa oli vielä joitakin kavereita. Sen jälkeen muutto ja yläkoulusta alkanut kiusaaminen joka jatkui vielä lukiossakin. Koko tämän ajan olin myös todella yksinäinen ja lähes ilman kavereita. Oli kamalaa olla ihan näkymätön koulussa ja jos yritti päästä porukkaan niin kukaan ei huolinut. Muut eivät muistaneet nimeäni ja olinkin aina vaan se. Opettajatkin välillä todistivat kiusaamista, mutta eivät puuttuneet ja pari opettajaa jopa hauskuutti muita esim kyselemällä nimeäni toistuvasti eri tunneilla niin , että koko luokka sai taas nauraa. Tuntui, ettei minulla ollut lainkaan ihmisarvoa. Olin kuitenkin ihan tavallinen joskin vähän ujo, mutta muuten en ollut mitenkään poikkeava ja yritin olla mukava muille. Tämä kaikki oli jotenkin liikaa. Aloin kärsiä ahdistuksesta ja epätodellisesta olosta jo yläkoulun alussa.

Sitten vanhempani. He eivät auttaneet, eivätkä edes yrittäneet tukea. Kyllä he tiesivät kaikesta, mutta piti vaan olla vahva ja kestää. Ei sillä väliä, vaikka olinkin aina yksin. Heillä oli omat riitansa ja minä olin vaan se näkymätön niin kotona kuin koulussa. Koulun käynti kärsi , numerot laskivat ja tästä tuli haukkuja. Kiusaamisesta ei saanut puhua ja asia "unohdettiin". Ei saanut valittaa. Pilasin opiskeluni, kun voimat loppuivat ja pyysin apua. Sain vain haukut kuinka rasitan vanhempia niin paljon. En meinannut enää selvitä, mutta jotenkin sain itseni kasattua ja opiskelut jotenkin loppuun. Kyllä tämä silti näkyi todistuksessa ja muutenkin kaikkia pelkoja ja traumoja on jäänyt. En ollutkaan tarpeeksi vahva. Pahinta on varmaan ollut se, että olen ollut ihan yksin ja kukaan ei ole seissyt rinnallani koskaan. Itse olen yrittänyt kyllä tukea niitä joita kiusataan sen verran mitä olen uskaltanut. Nykyisin en oikein luota ihmisiin ja en uskalla paljastaa heille mitään. Haluan silti uskoa hyvään, mutta toisaalta en kestä enää sitä, että luottamus rikotaan. Vanhemmilta haluaisin kysyä, että miksi he toimivat niin. Eihän se ongelmaa poistanut jos se vaan unohdettiin ja jos he ovat vahvoja ihmisiä niin ei minun silti tarvitse olla. Eivät he vieläkään ymmärrä mitään. Jos saan paniikkikohtauksen ollessani äitini kanssa liikkeellä niin kysyy mitä oikein esitän. Olemme kuin eri maailmasta, vaikka olen heidän lapsensa. En silti haluaisi arvostella heitä, mutta välillä on pakko. Eivät he tunne minua lainkaan, olen kuin näkymätön heille. He ovat niin kovia ihmisiä, itse en pystyisi siihen. Auttaisin lastani viimeiseen asti. Heidän mielestään olen surkea jos valitan, surkea jos annan noiden kokemusten vaikuttaa. Mitään muuta en kaipaisi kuin ymmärrystä. Kannustusta ja sitä että voisin soittaa jos on se hetki etten meinaa jaksaa. 

Nykyisin olen yrittänyt pyrkiä opiskelemaan, mutta en tiedä pystyisinkö opiskelemaan. En pärjää kaikilla aloilla ja toisaalta en meinaa millään päästä haluamaani. Pärjään jotenkin, mutta edelleen olen yksin. Sosiaaliset tilanteet ovat vaikeita. Minä olen se heikko ihminen. Se joka ei jaksanut. Se jolle jäi arpia. Silti yritän olla positiivinen. Hyviin ihmisiin silti vaikea uskoa. En itsekään ole täydellinen, mutta silti en koskaan satuttaisi ketään, koska tiedän miltä se tuntuu. Jotkut kokevat paljon pahempaakin, tiedän sen. Tämä on kuitenkin minun elämäni ja en haluaisi, että se menee jo nyt pieleen. Monet asiat ovat menneet väärin. En halua olla uhri, mutta en vaan pysty menemään eteenpäin. En pysty muuttamaan itseäni niin paljon. Ja olen yksin. 

Upea kirjoitus!

Toivon paljon jaksamista sinulle elämääsi. Toivottavasti voit tänään jo paremmin.

Muistin, että olen tähän ketjuun kirjoittanut ja todella mukava löytää oman viestin lisäksi vielä sinunkin kiva viestisi. Käyn täällä palstalla vieläkin niin usein, että näköjään satuin heti huomaamaan viestisi ja kyllä se piristi ja oikeasti tuli tunne, että saa jotain hyvää taas elämäänsä.

En voi sanoa silti voivani paremmin ja viime vuosi oli hyvin raskas ja se kaikki jatkui myös tähän vuoteen. Fyysinen terveys on aika huonolla pohjalla, kun on ollut stressiä ja surua sekä kesä varsinkin melko vaikea. Yksinäinen olen edelleen. Hyviä asioita on, mutta väsynyt olen. Sillä tavalla on karissut se viimeinenkin typeryys elämän suhteen ja alan tajuta paremmin sen kuinka vaikeaa täällä on välillä jaksaa ja pärjätä varsinkin jos on muutenkin vähän heikommalla pohjalla. Kiitos silti viestistäsi ja mukavaa huomata, että täälläkin ihmiset välittävät toisistaan. Ehkä  luet ketjua ja näet tämän. Toivon sinullekin kaikkea hyvää.

Kiitos paljon, viestisi lämmittää vanhaa sydäntäni todella paljon ❤❤❤!

Ikävä kuulla, että tilanteesi on edelleen vaikea 😕 Itsellänikin yksinäisyys vaivaa ja tuntuu välillä, että pitäisi vain tehdä se lopullinen ratkaisu, mutta kyllä sitä sitten kuitenkin jotenkin vain löytää jonkin syyn elää, jos ei muuta niin olen ruvennut mm. pitämään ihmisille ovea auki Pasilan Triplan kauppakeskuksen junille vievien liukuportaiden ylä- ja alapäässä. Siitä tulee kyllä jännästi aina hyvä olo, varsinkin, jos joku vielä kiittää minua tästä 😊

Kaikkea tällaista pientä höhlää olen keksinyt arkeni piristämisekseni, kun en oikein osaa/uskalla ihmisten kanssa olla. Välillä se toimii piristävästi, välillä ei, mutta sellaistahan se elämä on.

Kiitos vielä kerran viestistäsi. Tällä oli todella iso vaikutus päiväni piristämisen kannalta.

Paljon, paljon jaksamisia sinulle. Toivottavasti tilanteesi lähtee paranemaan päin 🤸‍♂️🌞👍🌹

Hyvää joulun odotusta!

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.

Millloin tajuat, että olet itse syyllinen omiin vastoinkäymisiisi? Kyllä, voit kieltää tämän ja hakata päätä seinään, kuten olet koko elämäsi tehnytkin. Siitä vaan.

Naurattaa nämä, joilla menee kaikki aina nappiin ja helposti, kun he sanovat minulle etten näe heidän ongelmiaan.

Itsellä on ongelmia ja vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään.

En usko että he edes tietävät mitä oikeat ongelmat ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, samaa mietin. Mä kuulun niihin jolla koko ajan jotain vastoinkäymisiä. Ei mene nallekarkit tässä elämässä tasan.

Millloin tajuat, että olet itse syyllinen omiin vastoinkäymisiisi? Kyllä, voit kieltää tämän ja hakata päätä seinään, kuten olet koko elämäsi tehnytkin. Siitä vaan.

Joku kokoomuslainen täällä kertomassa elämänohjeita? :D "Sait syövän, oma vikasi! Olisit avannut arvo-osuustilin niin elämä hymyilisi!"

Tässä on paljon asiaa.

Positiivinen kierre:

Syö terveellisesti, jaksaa paremmin. Opiskelee enemmän, koska jaksaa paremmin. Saa paremman työn, koska opiskeli. Jaksaa kuntoilla, näyttää paremmalta. Saa paremman puolison, koska näyttää onnelliselta ja hoikalta ja hyväkuntoiselta. Hyvä puoliso tukee elämässä. Kaveripiiri koostuu samanlaisista, joilla on uskoa onnistumisiin ja hyvä positiivinen asenne. Ja taas tulee kuin itsestään jotain hyvää, positiivisen kierteen ansiosta.

Jokainen varmaan osaa kuvitella negatiivisen kierteen ja miten se toimii.

Vierailija kirjoitti:

Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Rahalla ja rikkauksilla ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.

Iso ikäluokkalainen kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.

Rahalla ja rikkauksilla ei ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.

Nyt olet kyllä väärässä rahalla ja vauraudella on tutkitusti iso osa onnellisuudessa,mutta se ei tietenkään ole onnellisuuden tae.

Toiset haluavat jännitystä elämään toiset eivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että kaikissa asioissa olen joutunut taistelemaan ja kulkemaan sen kivisimmän tien kautta.  Muut menevät eteenpäin helposti ja aivan kuin valmiiksi siloitettua tietä.  Minulle kerääntyy esteitä ja harmeja, en voi ymmärtää, miksi ne tulee aina juuri minun kohdalleni.

Voisin jatkaa tätä romaanin verran, mutta mitä vähemmän vellon niissä tappioissa ja osattomuuden ja vaikeuksien verkossa, mitä kohdallani on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan, niin sen parempi. 

Olen varmaan puolet elämästäni kantanut erilaisia huolia ja murheita ja tuntenut sen raskaan möykyn sisälläni, se on niin tuttu tunne.  Nytkin edessäni on taas asia, joka on vesittänyt tulevaisuudensuunnitelmani, johon sisältyi mukavaa toimintaa ja kaikkea mielenkiintoista.  Vaan eipä.  Tuttu mielipaha ja raskas möykky mahassa taas kerran.  Ja vielä raskasta epätietoisuutta vaikka miten pitkälle.  Tämä on minun elämääni.

Tähänkin voin samaistua. Tuo möykky rinnassa ehkä näkyy ulospäin vaikka koitan olla positiivinen ja aito. Mutta mulla oli onnellinen lapsuus. Tunnistan kyllä kovat vaatimukset ja jonkilaisen möykyn ja masennuksen jo silloin. Tämä nro 11. Ja mun mies ei ole yhtään kuin isäni. Enemmän kuin äitini tai isoisäni (vähän pelottava, dominoiva ja myös etäinen ja ilkeä). Isäni oli kiva ja olin isän tyttö mutta hän oli etäinen ja aina menossa. Tykkäsi myös alkoholista. Sittemmin ovat muuttuneet. Ja mieheni muuttui vasta lasten jälkeen. Koitan olla vain rasittamatta ketään. Mua on halattu lapsena ehkä alle 10 kertaa niin että muistan. Siitäkin kärsin edelleen, mikään ei senkään suhteen sittenkään muuttunut vaikka ensin siltä vaikutti.

Minusta lapsuus ei ole onnellinen, jos ei ole saanut lapsen tärkeää ravintoainetta: hellyyttä.

Vanhemmat voivat olla ihan tavallisia ihmisiä ilman alkoholiongelmaa tms. mutta silti tunne-elämässään estyneitä, eivätkä pysty ravitsemaan lapsiaan hellyydellä ja läheisyydellä. Sillä on omat seurauksensa.

Joillekin on jaettu hyvät kortit, kunnollinen turvaverkosto joka kannattelee läpi kriisien. Toiset jää yksin. On myös saalistajia ja saaliseläimiä, läheisriippuvuutta, muuta addiktiota yms ominaisuuksia jotka muokkaavat elämästä tietynlaista. Tulipahan ajatuksenvirtaa tästä viestistä, olen väsynyt.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt. Oma elämäni on lähinnä pettymyksiä pettymysten perään.. Kai se on niin että jotkut vain yksinkertaisesti ovat syntyneet epäonnistujoiksi.

Samaa mieltä.

Osa meistä on vain noita "kultalusikka suussa syntyneitä ja vielä onnellisten tähtien alla. Eikäbtämä ole mistään suhtautumisedta kiinni, mutta jotkut vaan onnistuu saamaan kaiken kuin tarjottimella ja elämä menee pääpiirteittäin oikein mukavasti ilman suruja ja murheita.

Itse kuulun tuohon "leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä" joukkueeseen. Olen onnistunut raivaamaan elämäni suht hyvälle mallille mutta elämäni varrella on lukemattomia vastoinkäymisiä kerta toisensa perään; useita petetyksi ja jätetyksi tulemisia, ostin täysin romun ylihintaisen auton kun ei ollut ketään asiantuntijaa apuna, yt potkut, sairas, koirien kuolemat, todella toksinen pomo joka meinasi viedä järjen ja jaksamisen, yksinäisyyttä, sairautta, ym ym pienempää vastoinkäymistä ja mieliharmia.

Olen sanonut usein, että välillä minusta tuntuu että kuin joku heittelisi kapuloita rattaisiin säännöllisesti, ikäänkuin kokeillen kuinka kauan kestän ja monennellako kerralla en jaksa nousta enää.

Tähän saakka olen noussut ja karistanut ravat persauksistani joka kerta, vaikka tiukille on välillä mennyt.

Elämä on vain asennekysymys! Vastoinkäymisetkin voi halutessaan kääntää iloksi ja voitoksi!

Toisilla on vaan enemman tuuria monissa asioissa.  Ja toiset syntyy enemman normaaleihin perheisiin esim.  

Itsellani ei mikaan tasaisin menneisyys ole ollut.  Jotku seikat on sellaisia mihin itse en ole voinut vaikuttaa,  joissain olen itse topeksinyt asiani.  

Jokainen voi kuitenkin itse paattaa minka asenteen ottaa elamassaan.  Olisinko ikuinen uhri,  jota maailma kohtelee kaltoin ja vaan alistun elaman tuomiin vaikeuksiin?  Vai yrittaisinko parhaani nailla evailla mita on annettu,  ja mita eteen tulee?  Jokaisen vastoinkaymisen kautta olen oppinut uutta itsestani ja elamastani. Vaikka se onkin ajoittain rosoista,  on se kuitenkin kaunista ja elamisen arvoista.  En ole missaan mielessa taydellinen,  mutta itsenainen ja ikaisekseni viisas.  

Vierailija kirjoitti:

Elämä on vain asennekysymys! Vastoinkäymisetkin voi halutessaan kääntää iloksi ja voitoksi!

Kylläpä oli kerrassaan lottovoitto se isän itsemurha ja oma suolistosyöpä, nyt kun tarkemmin miettii! Ei minulla muuten olisi näitä traumoja ja avannetta.

Joo, esimerkit olivat keksittyjä, mutta todennäköistä on että noin ajattelevat eivät ole koskaan testanneet ja kyseenalaistaneet ajatuksiaan. Siis sen lisäksi, että ovat maailman ärsyttävin ihmisryhmä.

Vaikka sanotaankin ettei yläkerran herra jakelisi kenellekään raskaampaa reppua kuin mitä jaksaa kantaa, niin kyllä moni kantaa ihan liian raskasta reppua eikä ole edes voinut itse asiaan mitenkään vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Toiset osaavat kuunnella ns sydäntään eli tehdä ratkaisuja, jotka TUNTUVAT hyvälle. Se on tärkeää onnellisuuden/tyytyväisyyden kannalta.

Voimolla pienen hetken, mutta loppujen lopuksi nämä tunneratkaisut johtavat aina massiivisiin ongelmiin.

Itse olen aina tehnyt mahdollisimman rationaalisia ratkaisuja ja pääsääntöisesti kaikki on kennyt aika hyvin ja elän melko onnellista ja tyytyväistä elämää.

Sen sijaan tuntemillani tunteilla ratkaisuja tehneillä asiat eivät ole hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Miettinyt samaa. Sit kerran yks ystävä koitti lohduttaa kun pitkästä aikaa vähän vahingossa ajauduin kertomaan omasta vähän hankalasta tilanteesta. En siis yleensä kerro koska en halua rasittaa, enkä oikeastaan halua että kukaan tietää. Koska ihmisillä on tapana "selitellä" asiat hyväksi ja ohittaa ja sitten ihmetellä että no vieläkö se ja se asia on niin ja näin. Oon sitten päätynyt vähättelemään aina ongelmiani. No, tämä totesi että kuule, muista että hyville ihmisille tapahtuu aina hyviä asioita! Ja kaikki heillä aina kääntyy hyväksi. Meinasin oikeasti purskahtaa itkuun siinä paikassa. Nieleskelin vaan ja tää kysyy puhelimessa että oletko vielä siellä. Sain koottua itseni ja aloin puhuta tyhjänpäiväisyyksiä ja käänsin sit puheen häneen. En olis kestänyt yhtään enempää. Hän tarkoitti hyvää mutta musta tuntui että hajoan siihen paikkaan, että ehkä olen vain ansainnut tän kaiken paskan. Mun näkövinkkelistä hällä on ollut aina melko helppo elämä, ja onkin myöntänyt itsekin että on aina ollut se "menestyjä" koulussa ja kaveripiirissä omasta mielestään. En tiedä miksi ollaan vielä väleissä. XD On siinä ne hyvätkin puolensa, kunhan muistaa olla puhumatta liian syvällisiä, ja muistaa varoa tuollaisia heittoja. :)

Ihan kuin olisi karma entisestä elämästä huudellut "hyville ihmisille jne."

En usko karmaan, pitäisihän sen ihmisen edes tietää että mistä rangaistaan.

Opetettiin lukion psykologian tunneilla ja kirjoissa. En nyt muista termiä. Mutta "vaikeuksien kasautuminen" opetettiin ilmiönä ihmisen elämästä. Eli vaikeudet kasaantuu sitten kun jotakin ongelmaa ihmisen elämään syntyy. Varmaankin konteksti oli suht hyvinvoivat länsimaat kuten Suomi.

Jos on yksi paha ongelma, tulee helposti toinenkin, sitten on niitä jo kolme ja neljä jne. Jos joku muistaa tieteellisemmän termin psykologian alalta, voi vinkata tänne.