Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

Epäilyttää myös entisajan kiroukset ja manaukset joita sitten tilailtiin sitten silkasta kateudesta ja vakavat syövät ja onnettomuudet vaikuta ihan sattumanvaraisilta sitten asemaan ja elintapoihin?

Minä olen erityisherkkä. Koen ärsykkeet hyvin vahvasti. Minulla on vahva eläytymiskyky, empatiakyky ja mielikuvitus. Olen luova ja taiteellisesti lahjakas. Luonteeltani olin lapsena herkkyyteni ohella rohkea, seikkailunhaluinen ja peloton, kun taas veljeni oli hyvin arka, pelokas ja ujo. Olin koulussa priimusoppilaita ja suhtauduin elämään intohimoisesti ja uteliaasti. Niin teen edelleen lähes kuusikymppisenä. 

Lapsuustraumat ovat todella syvät, hirviöäiti, joka oli niin fyysisesti kuin henkisesti väkivaltainen ja isä, jonka kanssa oli toki läheiset välit, mutta joka hävisi eron jälkeen vuosikymmeniksi. Olin ja olen ulkoisesti hyvännäköinen, mutta jatkuva päivittäinen alistaminen ja ulkonäön pilkkaaminen musersi itseluottamuksen totaalisesti. 

Koko elämäni olen ollut selviytyjä ja pärjännyt opiskeluissa ja töissä erinomaisesti, mutta miehiksi valikoituneet toinen toistaan kaameimpia tapauksia, jolloin sama epänormaali tilanne on jatkunut kehänä tähän päivään asti. Kahden eroni jälkeen menettänyt omaisuuden. Viimeisestä erosta on puolitoista vuotta ja ilman avioehtoa meni puolet pitkäaikaistyöttömälle miehelle, joka oli onnistunut alistamaan minut ja lapsen täysin. Ero oli painajaismainen lievästi sanottuna. En ole päivääkään ollut työtön ja päätyön ohella tehnyt paljon sivutöitä, koska talous ollut aina minun harteilla. Nyt tämän ikäisenä taas kuusinumeroisen summan menettäneenä mietin taas, että miten olen taas onnistunut pilaamaan kaiken. Miten tästä eteenpäin, kun tässä iässä olisi voinut jo nauttia työnsä hedelmistä? Lapset ja lapsenlapset onneksi rakkaita ja oma ammatillinen kehittyminen on ylpeyden aihe, mutta koskaan en ole niin syvällisesti pysähtynyt miettimään, miten olen voinut tällaisia valintoja tehdä, joita jo ystäväni ihmettelivät aikoinaan. Ne ovat puhtaasti kehämäisiä traumavalintoja, joita kukaan normaalin lapsuuden elänyt ei koskaan tekisi. Siinä ei auta lahjakkuus, äly tai kauneus yhtään, jos lapsuus on ollut sellaista, että huostaanotto olisi ollut ainoa järkevä vaihtoehto. Itselläni on myös Aspergerin syndrooma, joka tekee minusta hyvin naiivin ja hyväuskoisen, helposti hyväksikäytettävän. Olen todellakin kohdannut kohtuuttoman määrän vastoinkäymisiä, jotka tosin johtuneet omista valinnoista. Miten paljon sitten näihin omiin valintoihin on vaikuttanut traumataustani? Ratkaisevan paljon omasta mielestäni eli kaltoinkohtelu lapsena altistaa todella suurille vaikeuksille. En ole vaipunut epätoivoon, koska arvostan kuitenkin itseäni ja arvomaailmaani, osaan sopeutua nykyiseen tilanteeseeni kyllä. Silti katkeruus tulee mieleen päivittäin, vaikka sitä yritän tukahduttaa. En luultavasti uskalla enää mihinkään parisuhteeseen lähteä loppuelämäni aikana, koska mitään normaalia tai hyvää en ole niissä koskaan kokenut enkä luota enää yhtään omaan arvostelukykyyni. Ihmisiin olen pettynyt. Syyllisyyttä tunnen siitä, miten olen altistanut omat lapseni, mutta onneksi oma toimintatapani äitinä on erilainen. 

Todennäköisesti jokainen meistä kohtaa isomman tai pienemmän tragedian seuraavan viiden vuoden sisällä. Ihmisen elämä on lopulta jokaisen kohdalla viime kädessä tragedia. Pitää olla valmis, vahvin mies/nainen heikolla hetkellä.

Tasainen elämä kuulostaa omaan korvaan tylsältä, mutta sehän on vain mielipide.

Omaan elämäänsä voi vaikuttaa omalla asenteella ja valinnoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että kaikissa asioissa olen joutunut taistelemaan ja kulkemaan sen kivisimmän tien kautta.  Muut menevät eteenpäin helposti ja aivan kuin valmiiksi siloitettua tietä.  Minulle kerääntyy esteitä ja harmeja, en voi ymmärtää, miksi ne tulee aina juuri minun kohdalleni.

Voisin jatkaa tätä romaanin verran, mutta mitä vähemmän vellon niissä tappioissa ja osattomuuden ja vaikeuksien verkossa, mitä kohdallani on ollut ja ilmeisesti tulee olemaan, niin sen parempi. 

Olen varmaan puolet elämästäni kantanut erilaisia huolia ja murheita ja tuntenut sen raskaan möykyn sisälläni, se on niin tuttu tunne.  Nytkin edessäni on taas asia, joka on vesittänyt tulevaisuudensuunnitelmani, johon sisältyi mukavaa toimintaa ja kaikkea mielenkiintoista.  Vaan eipä.  Tuttu mielipaha ja raskas möykky mahassa taas kerran.  Ja vielä raskasta epätietoisuutta vaikka miten pitkälle.  Tämä on minun elämääni.

Tähänkin voin samaistua. Tuo möykky rinnassa ehkä näkyy ulospäin vaikka koitan olla positiivinen ja aito. Mutta mulla oli onnellinen lapsuus. Tunnistan kyllä kovat vaatimukset ja jonkilaisen möykyn ja masennuksen jo silloin. Tämä nro 11. Ja mun mies ei ole yhtään kuin isäni. Enemmän kuin äitini tai isoisäni (vähän pelottava, dominoiva ja myös etäinen ja ilkeä). Isäni oli kiva ja olin isän tyttö mutta hän oli etäinen ja aina menossa. Tykkäsi myös alkoholista. Sittemmin ovat muuttuneet. Ja mieheni muuttui vasta lasten jälkeen. Koitan olla vain rasittamatta ketään. Mua on halattu lapsena ehkä alle 10 kertaa niin että muistan. Siitäkin kärsin edelleen, mikään ei senkään suhteen sittenkään muuttunut vaikka ensin siltä vaikutti.

Minusta lapsuus ei ole onnellinen, jos ei ole saanut lapsen tärkeää ravintoainetta: hellyyttä.

Vanhemmat voivat olla ihan tavallisia ihmisiä ilman alkoholiongelmaa tms. mutta silti tunne-elämässään estyneitä, eivätkä pysty ravitsemaan lapsiaan hellyydellä ja läheisyydellä. Sillä on omat seurauksensa.

Kerroit kun mun lapsuudesta. Kotona ei hellyyttä jaeltu, mutta sitäkin enemmän sai hiusten repimistä ja selkäsaunoja. Ja tämän teki yksin oma äitini. Isä ei koskenut sormellakaan. Kummallista ettei jäänyt seuraamuksia mukaan. Tunsin että oma elämäni vasta alkoi kun muutin lapsuudenkotoa pois omilleni. Ja hyvä tunne siitä jatkui työssä. Ja muussakin elämässä. Kun vielä autoin avopuolisoa alkoholiongelman kanssa tupsahti elämääni mies, joka muutti kaiken. Luulen että kaikkea hyvää on tullut kaksin käsin sen jälkeen kun uskalsin rohkeasti käsitellä lapsuuden asiat - ja annoin äidilleni anteeksi. Kun kollega-ystävä antoi kirjan 'Muuta ajatuksesi -muutat elämäsi' amerikanevääksi, ymmärsin, että näin pitikin tehdä, että kaikki loputkin jaskat lähti sisältäni pois. Ei voi kun suositella lukemaan kirjan ajatuksella. 

Toisilla on onnea elämässä ja toisilla ei. Minun hyväksi tuuriksi on osoittautunut se että ei tapahdu mitään pahaa mutta sen enempää ei sitten tarjolla olekaan. Vaikka asennoituisin kuinka positiivisesti en saa sillä parisuhdetta enkä perhettä, aika on jo muutenkin ajanut niiden ohi. Harmittaa etten osannut ottaa kaikkea iloa irti sillloin 20-vuotiaana vaan ajattelin että kyllä minuakin joskus oikeasti lykästää enkä tyydy huonoihin suhteisiin.

Karma.

Minä muistan olleeni jo lapsena jollakin tavalla masentunut. Tämä on geeneissä sekä isän että äidin puolelta. Kasvoin turvallisessa kodissa, ei väkivaltaa ja minua on aina rakastettu. Äidin masennus ollessani lapsi kuitenkin vaikutti psyykeeseeni sekä siihen että turvallisuuden tunne jäi kehittymättä riittävästi. Olin arka ja ujo lapsi. Koulussa jouduin kiusatuksi ja omaksuin jo varhain sellaisen kokemuksen, että olen jotenkin viallinen. Myöhemmin päädyin mm. parisuhteisiin joissa haavoituin entistä enemmän. Omien itsetunto-ongelmien, taustalla väijyvän masennustaipumuksen sekä jonkinlaisen perusturvattomuuden tunteiden takia olen ajautunut valintoihin jotka ovat vieneet vain syvemmälle. Olen näiden takia myös toiminut vastoin arvojani ja menettänyt itsekunnioitustani sekä ihmisiä elämästäni. Sisälläni on vahva syyllisyyden ja viallisuuden tunne. Kyseessä on kierre, jossa ajautuu kerta toisensa jälkeen syventämään omaa kuoppaansa. Moniin asioihin ei voi vaikuttaa, mutta joihinkin voi. Nyt olen tilanteessa jossa yritän muuttaa asioiden kulkua tietoisesti. Mutta se ei ole helppoa, kun sisällä tuntuu olevan joku sellainen perustavanlaatuinen viritys, että vetää ongelmia puoleensa.

Vaikea kysymys tuo ap aloitus.  Aina ei ole lääkkeeksi se oiva tokaisu, asenne ratkaisee, mutta auttaa joskus, kun sen oikein oivaltaa ja oikeassa paikassa ottaa käyttöön.  

Sanovat ettei rahalla ole merkitystä, mutta kyllä taloudellinen turvallisuus heijastuu koko muuhun arkeen ja myös se että kotiasiat on muuten kunnossa, hyvällä tuurilla on saanut mukavan kumppanin ja bonuksena työpaikan. Kyllä niitä taakkoja siunaantuu vähän jokaiselle, sairautta ja surua, kukaan ei kokonaan säästy.

Vierailija kirjoitti:

Sanovat ettei rahalla ole merkitystä, mutta kyllä taloudellinen turvallisuus heijastuu koko muuhun arkeen ja myös se että kotiasiat on muuten kunnossa, hyvällä tuurilla on saanut mukavan kumppanin ja bonuksena työpaikan. Kyllä niitä taakkoja siunaantuu vähän jokaiselle, sairautta ja surua, kukaan ei kokonaan säästy.

Rahalla on ehdottomasti suuri rooli onnellisuudessa. Rikas ei tarvitse olla mutta sen verran rahaa tulee olla ettei koko ajan stressaa saako asumisensa ja ruokansa maksettua. Ja huvituksiinkin on rahaa lompsassa sopivasti.

Se vain näyttää siltä. Kaikilla on omat ongelmansa ja tuskansa, kaikki ei vain näytä niitä ulospäin.

Asenne toki ratkaisee mutta kuka ei olisi surullinen jos oma lapsi tai lapset kuolisivat liikenneonnettomuudessa. Tai parikymppinen veli menehtyisi keuhkokuumeeseen. Kuka ei olisi pahoillaan jos kolmenkymmenen vuoden työsuhde loppuisi tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Joillakuilla vaan on huonompi onni mutta jostain syystä tällaiset ihmiset eivät ole kateellisia ja ilkeitä niinkuin monet hyväonniset.

Kaikilla on omat huolensa, mutta ne osataan peittää hyvin

En ihan jokaista viestiä ehtinyt lukea. Ihan pelkästä asenteestakaan tai valittamattomuudesta ei ole kyse, puhumattakaan sisäisistä ominaisuuksista tai koetuista vaikeista asioista. Niistäkin tietenkin. Myös kulttuuriset virtaukset vaikuttavat ja erilaiset identitettisitoumukset asettavat ihmiset hyvinkin erilaisiin rooleihin suhteessa vaikkapa varakkuuteen, väkivaltaan tai muuhun syrjintään. Etninen tausta, vanhempien (tai oma) koulutustausta, köyhyys ja huono-osaisuus (monessa paikassa myös erityisesti sukupuoli) jne. asemoivat ihmisiä erilaisiin lähtökohtiin jo sieltä syntymästä lähtien. Ongelmat tuppautuvat ikään kuin kasaantumaan samoille ihmisille. 

Aina sanotaan, että ei saisi kadehtia ketään. Pnmarjat.

Opiskelukaverini on sellainen, jonka elämä on aina ollut tasaisen hyvää. Hän on rikkaasta perheestä ja saanut harrastaa mitä haluaa, ml. purjehdusta. On uskomattoman kaunis ja tämäkin ulkoinen pääoma on auttanut häntä luomaan uraa: pääsi harjoittelupaikkaan töihin ja suoraan johtoasemaan. Ennen koronaa harrasti matkustelua ja on käynyt yli 80 maassa, hänen vanhemmillaan oli aikanaan iso purjevene Kreikassa. Hänellä on komea "rahapiireistä" löydetty aviomies ja kaksi täydellistä lasta, toinen harrastaa voimistelua ja toinen taitoluistelua. Hänellä on monta tuottoisaa sijoitusasuntoa. Ikää tällä kaverillani on vasta vähän päälle 30 ja on jo saavuttanut kaiken. Pystyi tekemään lapsetkin jo opiskeluaikana, kun hänen ei tarvinnut stressata rahasta. Aikoo nyt jäädä pois työelämästä kun asunto- ja pörssiosakesijoitukset tuottavat niin hyvin.

Pitkään luulin, ettei näin täydellistä elämää elävää voi olla olemassa ja kaikilla on elämässä ainakin joskus vaikeaa. Olin väärässä. Yritän kuitenkin lohduttaa itseäni sillä, että näin satumainen onni on keskimäärin ihmisten keskuudessa harvinaista.

Itse olen saman ikäinen, laman kurittaman perheen kasvatti. Olen myös sairastellut psyykkisesti ja fyysisesti läpi koko elämäni, samoin vanhempani. Viimeisen 3 vuoden aikana olen menettänyt seitsemän läheistä ihmistä ja kokenut kaksi eroa. Työttömänä ja työelämässä olen ollut on-off aina, pisin työsuhde 6 kk, olen saanut kahdesti potkut koeajalla, olen ruma ja vastikään sain myös diagnoosin harvinaisesta, pikku hiljaa invalidisoivasta sairaudesta. Eläkkeelle en pääse, ja saan toimeentulotukea.

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan, että ei saisi kadehtia ketään. Pnmarjat.

Opiskelukaverini on sellainen, jonka elämä on aina ollut tasaisen hyvää. Hän on rikkaasta perheestä ja saanut harrastaa mitä haluaa, ml. purjehdusta. On uskomattoman kaunis ja tämäkin ulkoinen pääoma on auttanut häntä luomaan uraa: pääsi harjoittelupaikkaan töihin ja suoraan johtoasemaan. Ennen koronaa harrasti matkustelua ja on käynyt yli 80 maassa, hänen vanhemmillaan oli aikanaan iso purjevene Kreikassa. Hänellä on komea "rahapiireistä" löydetty aviomies ja kaksi täydellistä lasta, toinen harrastaa voimistelua ja toinen taitoluistelua. Hänellä on monta tuottoisaa sijoitusasuntoa. Ikää tällä kaverillani on vasta vähän päälle 30 ja on jo saavuttanut kaiken. Pystyi tekemään lapsetkin jo opiskeluaikana, kun hänen ei tarvinnut stressata rahasta. Aikoo nyt jäädä pois työelämästä kun asunto- ja pörssiosakesijoitukset tuottavat niin hyvin.

Pitkään luulin, ettei näin täydellistä elämää elävää voi olla olemassa ja kaikilla on elämässä ainakin joskus vaikeaa. Olin väärässä. Yritän kuitenkin lohduttaa itseäni sillä, että näin satumainen onni on keskimäärin ihmisten keskuudessa harvinaista.

Itse olen saman ikäinen, laman kurittaman perheen kasvatti. Olen myös sairastellut psyykkisesti ja fyysisesti läpi koko elämäni, samoin vanhempani. Viimeisen 3 vuoden aikana olen menettänyt seitsemän läheistä ihmistä ja kokenut kaksi eroa. Työttömänä ja työelämässä olen ollut on-off aina, pisin työsuhde 6 kk, olen saanut kahdesti potkut koeajalla, olen ruma ja vastikään sain myös diagnoosin harvinaisesta, pikku hiljaa invalidisoivasta sairaudesta. Eläkkeelle en pääse, ja saan toimeentulotukea.

Ainakin siitä voi olla köyhä hyvillään, ettei ole pasconut maapalloa noin paljon kuin nämä kultalusikka peessä syntyneet. 

Äitini on tosi hyvistä lähtökohdista ja saanut aina kaiken mahdollisen tuen vanhemmiltaan. Myös taloudellisesti. Ei ole hirveästi tarvinnut stressata mistään. Uraihmisenä työstressiä toki on ollut, mutta nyt hyvä eläke ja muhkeat perinnöt. Kelpaa eläkepäiviä viettää. Isäni on heikoista lähtökohdista, kasvanut ilman ehjää perhettä ja taloudellista turvaa. On kuitenkin sosiaalisesti lahjakas ja varsinkin nuorena ollut tosi komea, naisten suosiossa. Tehnyt yrityskaupoilla hyvät rahat. Terveys ollut käytännössä priimaa aina, ei flunssaa kummempia vaivoja.

No sitten olen minä. Ihan hyvät lähtökohdat keskiluokkaisessa perheessä, mikään ei ollut isosti pielessä, paitsi sellainen ulkokultaisuus oli pahuksen tärkeää. Mutta olen sairastellut nuoresta asti ja mulla on monia kroonisia sairauksia. Välillä olen kuntoutunut ja kyennyt elämään normaalia elämää jonkin aikaa, sitten taas joku sairaus ottanut vallan. Pidän itsestäni huolta ja elän terveellisesti, mutta näitä sairauksia ei valitettavasti voi vaan parantaa ja pyyhkäistä elämästä pois.

Monesti kyllä tuntuu, että tämä taakka on sietämätön. En saisi terveyttäni kuntoon edes rahalla, koska näitä sairauksia ei voi parantaa.

Minulla olisi paljonkin sanottavaa näistä "kaiken saavuttaneista" tyypeistä. Aika ei nyt tänään riitä että pääsisin edes alkuun.

Oma elämäni on ollut kamala. Jos jossakin on joku korkeampi voima niin olen heti syntymässäni tai siis jopa ennen sitä kun olin ei-toivottu päätynyt tämän mustalle listalle. Olisin ansainnut paremman elämän ja edes joskus jotain mukavaa, mutta sitä ei ole suotu. Pahimmillaan olen oikeasti joutunut taistelemaan ihan oikeudestani olemassaoloon ja perustoimeentulon kun TE-toimiston, Kelan ja sosiaalitoimen mielestä osan ihmisiä voi jättää näiden ulkopuolelle. Omaan elämääni ovat mahtuneet mm.niin ei-toivottuna syntyminen, ankarat ja vihaiset vanhemmat, vaikeudet ihmissuhteissa, aina silmätikuksi ja syrjityksi joutuminen, vaikeudet koulunkäynnissä, huonoihin kouluihin joutunut, en siis ole päässyt niihin kouluihin, joihin olisin halunnut, työttömyys, sukulaisten vaikeat sairaudet ja kuolemat, joiden takia olen joutunut uhratuksi, toki olen joutunut uhatuksi muistakin syistä, ahdistus ja muut autismikirjon aiheuttavat ongelmat mm. aistiyliherkkyydet, taloudelliset ongelmat, traumatisoinut taistelu TE-toimiston, Kelan ja sosiaalitoimen kanssa, miessosiaalityöntekijän ahdistelemaksi joutuminen, kodin tuholaisongelmat, pakotettu asuminen sukulaisen luona ja pakon sanelema tämän avustajana ja kodinhoitajana toimiminen ja krooniset suolistovaivat. Oireilen kyllä monilla tavoin, mutta apua en saa yhtään mihinkään. En ole jaksanut enää vuosiin. Elämäni meni pieleen itsestäni riippumattomista syistä.