Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.

Mua ärsyttää tuo "etuoikeutettu" termi. Joo, kaikilla ei ole voimia tai luontaista kääntää vastoinkäymisiä voitoksi, mutta etuoikeutettu kuulostaa siltä että oma asenne on muista kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kokevat menetyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta toiset kestävät ja sietävät niitä paremmin. Joskus vaikeuksien hakeminen johtuu omista valinnoista, vaikka toiset neuvoisivat mitä kannattaa tehdä, niin ne kuitataan kateutena jne. Toiset nielevät vastoinkäymiset osana elämää eivätkä tee niistä numeroa, toisten vastoinkäymisiä pitää sitten surra kollektiivisesti.

Minä olen aina ollut sellainen että olen pitänyt vastoinkäymiseni omana tietonani. Ehkä ei olisi kannattanut, nyt kun tältä luin mitä joku elämänpiiriin kuuluva on minusta mieltä. T. Tuo joka muutama viesti sitten kertoi tunnistaneensa itsensä ilkeästä kommentista täältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummo sanoi, ettei kannata kadehtia muita, kunnet kumminkaan sen murheita tiedä.

Täydellisen facebook elämän lavastajan, tai olevinaan tuiki tasaisen ja tavallisen perhe-elämän kulissin takana voi olla vaikka millaisia helvettejä.

Ja mitä talouteen tulee, niin "jotkut on niin köyhii, ettei niil oo muuta kuin rahaa..."

Ei face ole lavastus vaan ihmiset pääosin jakaa positiivista sinne. On toki poikkeuksia, mutta pääosin näin. Ei se tarkoita että ihmisillä ei ole taakkaa ja murheita. Moni ei tahdo niitä ystäville jakaa, asioita voi hävetä ja moni asia on tabu.

Myös pelko miten muut reagoi kurjiin asioihin on monella mielessä. Tahtooko kertoa onnettomasta kotitilanteesta työkavereille?

Ainakin omat työkaverit haukkuu ihmisiä tyhjännaurajiksi tai huomiohuoriksi.

Tuollaisilla työkavereilla on usein itsellä ongelmia, joista ei uskalleta puhua, mutta se näkyy juurikin tuollaisena naureskeluna. Tabuista pitää puhua, koska muuten miköön ei koskaan muutu.

Olen ollut joskus auttavassa puhelimessa vapaaehtoisena.

Voin kyllä sanoa, että kyllä joillain on todella rankka elämä ja jaksavat olla kärsivällisiä. Jotkut taas ottavat elämän normaalitkin vastoinkäymiset todella vakavasti ja tuskastuvat.

Tuntuu päinvastoin, että juuri ne, joilla on ollut ihan todella vaikeita asioita suhtautuvat niihin ihmeteltävän kärsivällisesti.

Ja ne, joilla pääosin on asiat hyvin niin joku sellainen asia tuntuu vaikealta kestää mikä vaikean elämän eläneelle tuntuu normielämään kuuluvalta. Ja hän hän ajattelee, ettei tässä nyt mitään valittamista tai hermostumista olisi.

Jotkut hermostuu ja elämä menee sekaisin ja on niin suuri vääryys kun putkimies tai remppamies siirtää aikataulua. Jos pitäisi tulla maanantaina klo 9 niin ilmoittaa, että tuleekin tiistaina.

Noin viitteellisenä esimerkkinä.

Jossain on sanottu, että henkisesti vahvoille ihmisille tapahtuu vaikeita asioita koska he kestävät ne.

Jos samoja asioita tapahtuisi heikoille niin he eivät niitä kestäisi.

Suur-mietiskelijä kirjoitti:

Vaikka se karua onkin, niin jokainen elämä on satunnaisten tapahtumien epämääräinen summa. Joillekin sattuu paljon hyvää, toisille paljon pahaa. Joillekin ei mitään ja joillekin kaikenlaista. Toksi siihen itsekin vaikuttaa valinnoillaan, mutta suuri osa asioista on sellaisia, että ei siinä itsellä ole juuri nokan koputtamista.

Samahan se on luonnossa. Antilooppilauman jotkut yksilöt elävät pitkän ja ruohorikkaan antiloopinelämän, toiset joutuvat jo pieninä petojen saaliiksi tai vammauttamiksi. Ei siitäkään mitään syitä tai seurauksia kannata etsiä, niin vain käy. Sadan kalan parvesta viisi kalaa joutuu onkijoiden saaliiksi ja päätyy paistinpannulle, 95 ui tyytyväisenä kohti maukkaita ruoka-apajia.

Erinomaisesti tiivistetty. Noinhan se on.

Miten positiivinen asenne auttaisi kun lapsi on kuollut !!!

Eläkää te vain siinä onnessanne, jossa suurin ongelma on kun koululainen unohtaa

kertoa että huomenna on kokeet.

Älkää ihmetelkö kun en jaksa teitä kuunnella

Vierailija kirjoitti:

Se että kaikkea tulee eteen ei johdu välttämättä mistään mitä tekee tai miten elää. Itse olen alkanut uskoa kiinalaiseen horoskooppiin, koska mulle tulee jatkuvasti jotain hankaloittamaan elämää. Kiinalaiset eivät halua lapsia tulihevosen vuonna, koska heidän uskomuksen mukaan tulihevosen vuonna syntynyt lapsi tuo mukanaan huonoa onnea ja koettelemuksia perheelle. No näinhän mulle ja mun omalle perheelle ja lapsuuden perheelle on käynyt ja olen tulihevonsen vuonna syntynyt. Kaikkea vaan tapahtuu ja tulee eteen.

Täälläkin tulihevonen, ja vastoinkäymisiä on riittänyt mutta niin että ensin isä hyväksikäytyi, äiti oli siitä mustasukkainen, ei ymmärtänyt ettei kyse ole seksistä vaan vallankäytöstä. En oppinut puolustautumaan enkä arvostamaan itseäni. On totta että kiusaajat löytää jo valmiiksi haavoilla olevan. Painostettuna suostuin vaikka mihin.

Vaikka läheisriippuvaisia moititaan, ei aivot ole normaalitilassa vaan jossain alatilassa. Se on kuin neurologinen vika, jolle ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kokevat menetyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta toiset kestävät ja sietävät niitä paremmin. Joskus vaikeuksien hakeminen johtuu omista valinnoista, vaikka toiset neuvoisivat mitä kannattaa tehdä, niin ne kuitataan kateutena jne. Toiset nielevät vastoinkäymiset osana elämää eivätkä tee niistä numeroa, toisten vastoinkäymisiä pitää sitten surra kollektiivisesti.

Höpönlöpön.

Ihmiset ahdistuvat, käyvät terapiassa ja niiltä on rotta kuollut tai joku on ollut ilkeä.

Tai heillä on paha olla, kun heitä ei ole kukaan pitänyt lapsena sylissään, varsinkaan vanhemmat. Niinkuin sitä kukaan muistaisi!

Tai he ovat kokeneet, että äiti ei ole rakastanut heitä, kun he ovat olleet äitinsä kohdussa

https://www.vauva.fi

Toiset pääsevät helpommalla kuin toiset eli tasan ei mene nallekarkit tässä elämässä. Silti kaikkea ei voi mitata esim. taloudellisen hyvinvoinnin kautta. Usein on niin, että ne joilla on taloudelliessti helppo elämä, he saattava usein olla henkisesti lapsia ja kykenemättömiä kohtaamaan suurempia haasteita. Henkinen ja hengellinen kasvu ns. "aikuisuuteen" tapahtuu usein vaistoinkäymisten, epäonnistumisien ja virheiden tai ns. kantapään kautta.  Moni asia elämässä voidaan ratkaista rahalla. Siksi rikkaat ovat jopa surukuteltavassa asemassa, koska he eivät tavallaan pääse koskaan kohtaamaan raadollisuutta ellei sitten vastaan tule terveydellisiä vastoinkäymisiä tai muuten surua.  Tunnen itse lähipiiristä muutamia erittäin hyvin toimeentulevia ja heidän käyttäytymisensä ja suhteensa rahaan ja esim auttamiseen kertoo paljon heidän empatiakyvyttömyydestään ja elämänkokemuksen puutteesta.

No itse elin ihan todella hyvän lapsuuden. Mutta aikusikä on ollut vaikeuksia vaikeuksien perään. Muut sanoo että ootpa vahva, itse olen sitä mieltä että elämä heittää ja sen mukaan mennään. Toiset pärjää paremmin ja toiset huonommin. Sen jälkeen kun jäin leskeksi niin en ole uskonut kohtaloon tai mihinkään, joku muu olisi varmasti sortunut siinä missä itsellä olisi tehnyt mieli enkä edes tuomitsisi! No itse selvisin enkä koe olevani toista vahvempi, mulla vaan kävi parempi tuuri 🤷‍♀️ kukaan ei tiedä montako paskaa katkaisee jonkun selän ja montako toinen jaksaa.

JA mikä on toiselle rankkaa ja toiselle ei. 10v sitten joku asia olisi vienyt mut raiteiltaan, nyt se menee siinä missä muukin. Jos kerron mitä itse olen Kokenut ja toisen kokema on lajia "en saanut ostettua vaatetta jonka halusin" tai jotain muuta itselle "tyhjänpäiväistä", no hälle se on iso juttu ja mikä minä olen hänen tunteita siitä lyttäämään. Toisaalta joku itkee kun kuulee mitä mä kerron, itselle se on asia muiden joukossa. Jokaisen tunne-elämä pohjaa jo koettuun, mikä minä olen päättämään mikä on tarpeeksi tai oikein? Pitää olla itsekäs tai yksinkertainen jos alkaa määrittelemäån toisen tunteita.

Toisilla on geneettisesti paremmat valmiuden selviytyä stressistä ja elämän takaiskuista. Esim. Pää edellä - nimisessä kirjassa mainuttiin joku geeni, joka ilmeisesti liittyy tähän.

Sitten on meitä toisia, jotka helpommin painuu masennukseen ja onnettomuuksien kierteeseen, jos esim. lapsuudessa tulee pahoja ongelmia, eikä niiden käsittelyyn saa tukea.

Toisaalta näiden masennus geenien kantajille olisi mahdollista puhjeta kukkaan ja menestyä, jos vastoinkäymisten käsittelyssä saisi aikanaan oikeaa apua ja tukea.

Eli sekä genetiikka että kasvuympäristö vaikuttaa. Pintatasolla voi sanoa että "asenne ratkaiseee" mutta kun se "asenne" on pitkälti geenien ja kasvuympäristön muovaama, eikä pohjimmiltaan oma valinta.

Aika tasan ne loppupeleissä taitaa mennä, jos vanhaksi elää. Olen itse ollut 20 vuotta töissä ikääntyneiden palveluissa ja siellä huomannut, että helpolla ei pääse kukaan.

Vuosien takaa muistan erään rouvan, jolla oli ollut elämässä onnea, rahallista vaurautta ja matkustelua, mutta sitten kuoli kolmesta lapsestaan kaksi saman vuoden aikana ja rouvalla itsellään todettiin Alzheimerin tauti. Miehensä oli jo vuosia sairastanut syöpää. Tuli vain mieleen, että luojan kiitos tuolla ihmisellä on ollut niin paljon onnea elämässä ja ehtinyt nauttia, kun nyt menee kaikki. Hurjinta oli se vauhti, jolla hänen muistisairautensa eteni, varmaankin kaiken sen surun ja murheen takia. Pari vuotta Alzheimerin toteamisen jälkeen ei rouvaraukka enää puhunut eikä kävellyt, täysin autettava ja syötettävä. Jännä juttu oli sekin, kun olin häntä saattamassa pyörätuolilla miehensä hautajaisissa, hän sanoi luultavasti viimeiset tunnistettavat sanat: ”Siinä oli.” Tavallaan kuin piste, että se oli siinä nyt. En muista enää, montako kuukautta hän eli hautajaisten jälkeen, mutta keuhkokuume vei ja silloin oli jo täysin muissa maailmoissa.

Positiivinen elämänasenne on tärkeää ja hyvä on yrittää tehdä elämästään mahdollisimman mukava ja sujuva. Terapia auttaa monia ihmisiä hankalissa asioissa. Omien kiinnostusten löytäminen auttaa ja kivat harrastukset/ihmiset auttavat eeenpäin. Myös oman elämän hyväksyminen on tärkeää.

Mutta totta on, että jos kyse on jostain asiasta mille et voi mitään (oma sairaus, lapsen kuolema/erityisyys/vammaisuus, lapsuuden traumat tms asia mitä ei pysty muuttamaan) on kyllä selkeästi mataampi pino nalekarkkeja kuin monilla muilla. Itsensä vertailu toisiin ei kannata, mutta kyllä se on ihan ymmärrettävää, että ei pysty tuntemaan empatiaa jos kaverin täydellinen lapsi ei olekaan tänä vuonna päässyt siihen parhaimpien lasten jumpparyhmään kun itse taistelet hankalan autistilapsen kanssa kotona.

Niin se vain on - nallekarkit ei mene tasan. Elämä ei ole missään määrin reilua. Asiat tapahtuvat miten tapahtuvat.

toisilla on se lusikka ollut syntyessään alumiinia ja väärinpäin 

Ei myöskään tarvitse yrittää tsempata itseään ja esittää selviytyjää silloin kun siltä ei tunnu.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/toksinen-positiivisuus-huolestuttaa…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että kaikkea tulee eteen ei johdu välttämättä mistään mitä tekee tai miten elää. Itse olen alkanut uskoa kiinalaiseen horoskooppiin, koska mulle tulee jatkuvasti jotain hankaloittamaan elämää. Kiinalaiset eivät halua lapsia tulihevosen vuonna, koska heidän uskomuksen mukaan tulihevosen vuonna syntynyt lapsi tuo mukanaan huonoa onnea ja koettelemuksia perheelle. No näinhän mulle ja mun omalle perheelle ja lapsuuden perheelle on käynyt ja olen tulihevonsen vuonna syntynyt. Kaikkea vaan tapahtuu ja tulee eteen.

Täälläkin tulihevonen, ja vastoinkäymisiä on riittänyt mutta niin että ensin isä hyväksikäytyi, äiti oli siitä mustasukkainen, ei ymmärtänyt ettei kyse ole seksistä vaan vallankäytöstä. En oppinut puolustautumaan enkä arvostamaan itseäni. On totta että kiusaajat löytää jo valmiiksi haavoilla olevan. Painostettuna suostuin vaikka mihin.

Vaikka läheisriippuvaisia moititaan, ei aivot ole normaalitilassa vaan jossain alatilassa. Se on kuin neurologinen vika, jolle ei voi mitään.

Minun lapseni syntyi tulihevosen vuonna. Iloinen, helppo lapsi, menestyi hyvin koulussa ja rakastaa vanhempiaan ja nyt myös vaimoaan ja lapsiaan. Työelämässä menestynyt erittäin hyvin. En oikein usko tuohon teoriaan, että kaikki saman vuonna syntyneet olisivat huonojen tähtien alla ja kirottu elämään kurjan elämän. Enemmän uskon siihen, että elämä kantaa, kun saa rakastavan alun kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kokevat menetyksiä ja vastoinkäymisiä, mutta toiset kestävät ja sietävät niitä paremmin. Joskus vaikeuksien hakeminen johtuu omista valinnoista, vaikka toiset neuvoisivat mitä kannattaa tehdä, niin ne kuitataan kateutena jne. Toiset nielevät vastoinkäymiset osana elämää eivätkä tee niistä numeroa, toisten vastoinkäymisiä pitää sitten surra kollektiivisesti.

Minä olen aina ollut sellainen että olen pitänyt vastoinkäymiseni omana tietonani. Ehkä ei olisi kannattanut, nyt kun tältä luin mitä joku elämänpiiriin kuuluva on minusta mieltä. T. Tuo joka muutama viesti sitten kertoi tunnistaneensa itsensä ilkeästä kommentista täältä.

Rauhoitu jo ja hae vaikka terapiaan. En usko, että elämä helpottuu pas*anpuhujan löytämisestä. Ainahan joku puhuu sontaa selän takana ja esittää ystävää. Tunnetko puukon selässäsi? Sitä tämä elo on.