Lue keskustelun säännöt.
Miksi tosilla on tasainen onnellinen elämä ja sitten on niitä, joilla murhetta murheen perään.
Tiedättekö näitä: toisilla elämä menee tasaisesti ilman suurempia murheita. Kuten esim anoppini, jolla tasainen lapsuus, koulut, naimisiin ja pari lasta. Ei sairauksia, ei avioeroja, ei taloudellisia huolia. Sitten on niitä, joille kasaantuu huolia ja murheita, surua ja kuolemia. Miksi?
Kommentit (888)
Elämä on pohjattoman epäoikeudenmukaista. Aloittajan esittämään 'miksi'-kysymykseen emme tule saamaan vastausta. Itse kuulun niihin, joiden elämä on ollut rämpimistä vastoinkäymisestä toiseen. En usko, että tämä koskaan muuttuu kohdallani paremmaksi. Jos tästä jotain hyvää yrittää löytää, niin minulla on paljon ymmärrystä ja empatiakykyä muitakin kärsineitä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kovia kokevat ovat vaihdokkaita. Minun vanhempani ovat koko elämäni surkutelleet kuinka ovat joutuneet vaihdokasta hoitamaan vaikka hyvinä ihmisinä ja täydellisinä vanhempina olisivat ansainneet kauniin, älykkään ja sosiaalisen lapsen. Olen siis tämän oikean lapsen heiltä riistämällä ansainnut kaiken pahan elämässäni.
Ihminen, joka on paljon kärsinyt elämässään, yli kaiken toivoisi jonkinlaista syytä tai selitystä kärsimykselleen. Todennäköisesti kyse on kuitenkin ihan sattumasta, elämän arvaamattomuudesta ja kaiken sattumanvaraisuudesta. Mitä tahansa voi tapahtua kenelle vain. Ja salama voi todellakin iskeä samaan paikkaan yhä uudestaan, olkoon sitten kuinka harvinaista tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Jos kovia kokevat ovat vaihdokkaita. Minun vanhempani ovat koko elämäni surkutelleet kuinka ovat joutuneet vaihdokasta hoitamaan vaikka hyvinä ihmisinä ja täydellisinä vanhempina olisivat ansainneet kauniin, älykkään ja sosiaalisen lapsen. Olen siis tämän oikean lapsen heiltä riistämällä ansainnut kaiken pahan elämässäni.
Todella surullinen ajatus. Olet tärkeä ja arvokas juuri omana itsenäsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaselitys ilmiölle: joskus ihminen saattaa luoda elämässään (usein puolivahingossa tai pitkittyneiden vaikeuksien seurauksena) joitakin itseään toteutettavia ennusteita. Myönteiset niistä ovat harvoin ongelma, mutta kielteisillä ennustuksilla saattaa olla hyvin traagisiakin seurauksia, ellei sitten jokin myönteinen käänne elämässä auta ihmistä muokkaamaan ajattelutapaansa myönteisempään suuntaan.
Tämä on ihan täyttä sontaa, johon uskovat vain yksinkertaisimmat ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Mun huonot lähtökohdat pitivät sisällään seuraavia: alkoholisti-isä, poissaoleva äiti, henkinen ja fyysinen väkivalta minua kohtaan, jatkuvat laiminlyönnit/heitteille jättö, krooninen sairaus (varmaankin lapsuuden jatkuvasta stressistä johtuen), päihteiden liikakäyttö nuoruudessa, pienrikokset, väkivaltainen poikaystävä, itsetuhoisuus.
Hyviäkin lähtökohtia oli: kaverit ja hyvä koulumenestys.
Lopputulos: yliopistotason koulutus, kiinnostava ura, hyvä taloudellinen tilanne, onnellinen ja kestävä avioliitto, omat ihanat lapset. Aikuisiän vastoinkäymisinä ainoastaan hurja määrä keskenmenoja.
Omalla kohdallani ratkaisevaa oli ensinnäkin se, että lapsuudessa tulin hyvin tietoiseksi siitä, että jos jotain haluan tai tarvitsen, minun on itse se tehtävä. En odota saavani apua keneltäkään, mikä antaa sinnikkyyttä erilaisissa tilanteissa. Toisaalta tämä tarkoittaa, että olen vähän kroonisessa valmiustilassa, aina valppaana, skannaan ympäristöä ja näen uhkia sekä torjun niitä liiankin kiihkeästi.
Ja sitten ne kaverit oli toinen ratkaiseva. Kaikkien vaikeuksien keskellä oli aina joku, jonka puoleen kääntyä ja jolle kertoa ongelmista. Lapsuudessani 80-90-luvulla vaikeuksista puhuminen ei sinänsä johtanut mihinkään (esim. kylkiluita poikki pahoinpitelyn jälkeen ja kaverin äiti tiesi tämän, mutta ei siitä mihinkään ilmoiteltu), mutta toimi kuitenkin niin, että sain purkaa pahan olon eikä se kasautunut kokonaan sisälleni.
Sulla on myös varmaan ihan hyvä älykkyystaso, koska olet selvinnyt. Itsekin tulen alkoholistiperheestä ja olen pärjännyt suht hyvin, monesti olen sitä ajatellut, että varmaan ihan sen takia, että olen normaaliälyinen. Tilanne saattaisi olla toinen, jos vaikka äiti olisi käyttänyt kunnolla alhoholia raskausaikana ja älyllinen tilanne olisi keskivertoa huonompi. Tilannetta pystyy hahmottamaan paremmin kun on normiälyinen, joku fas-lapsi ei ehkä pysty ja tulevaisuus saattaa olla karu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaselitys ilmiölle: joskus ihminen saattaa luoda elämässään (usein puolivahingossa tai pitkittyneiden vaikeuksien seurauksena) joitakin itseään toteutettavia ennusteita. Myönteiset niistä ovat harvoin ongelma, mutta kielteisillä ennustuksilla saattaa olla hyvin traagisiakin seurauksia, ellei sitten jokin myönteinen käänne elämässä auta ihmistä muokkaamaan ajattelutapaansa myönteisempään suuntaan.
Tämä on ihan täyttä sontaa, johon uskovat vain yksinkertaisimmat ihmiset.
Itsemurhan tehnyt nuorimies uskoi siihen, että tulee kuolemaan nuorena eikä hänen löytämänsä rakkaus tule kestämään. Ei ollut tyhmä, oli masentunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kovia kokevat ovat vaihdokkaita. Minun vanhempani ovat koko elämäni surkutelleet kuinka ovat joutuneet vaihdokasta hoitamaan vaikka hyvinä ihmisinä ja täydellisinä vanhempina olisivat ansainneet kauniin, älykkään ja sosiaalisen lapsen. Olen siis tämän oikean lapsen heiltä riistämällä ansainnut kaiken pahan elämässäni.
Todella surullinen ajatus. Olet tärkeä ja arvokas juuri omana itsenäsi!
En ajattele onneksi itsestäni noin, nuo ovat vanhempieni sanoja ja ainut mitä toivoisin olisi se että he sanoisivat mitä pahaa olen koskaan tehnyt. Ensimmäisen aviomieheni lyödessä minua he pahoittelivat miehelleni etteivät olleet ymmärtäneet vitsalla kitkeä minusta kapinahenkeä koska mieheni joutui vielä kasvattamaan minua fyysisellä kurituksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kovia kokevat ovat vaihdokkaita. Minun vanhempani ovat koko elämäni surkutelleet kuinka ovat joutuneet vaihdokasta hoitamaan vaikka hyvinä ihmisinä ja täydellisinä vanhempina olisivat ansainneet kauniin, älykkään ja sosiaalisen lapsen. Olen siis tämän oikean lapsen heiltä riistämällä ansainnut kaiken pahan elämässäni.
Todella surullinen ajatus. Olet tärkeä ja arvokas juuri omana itsenäsi!
En ajattele onneksi itsestäni noin, nuo ovat vanhempieni sanoja ja ainut mitä toivoisin olisi se että he sanoisivat mitä pahaa olen koskaan tehnyt. Ensimmäisen aviomieheni lyödessä minua he pahoittelivat miehelleni etteivät olleet ymmärtäneet vitsalla kitkeä minusta kapinahenkeä koska mieheni joutui vielä kasvattamaan minua fyysisellä kurituksella.
Vanhempasi ovat mieleltään sairaita hirviöitä. Katkaise heti välit heihin. Et voi voida hyvin, jos olet tuollaisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiset alkaa heti syyttelemään muita vastoinkäymisistä. Toiset ottaa opiksi ja pääsee eteenpäin.
Tämä lienee suhteellisen suosittu mielipide, mutta kaikki me olemme riippuvaisia myös muista.
Meilläkin perheen sisarusten välillä on huimia eroja, vaikka kaikilla meillä on ongelmamme. Minä olen perheen toinen ääripää, se joka ei ole päässyt elämässään mihinkään ja siskoni, joka on ulkoisesti pärjännyt erittäin hyvin.
Perheessämme oli henkistä väkivaltaa, laiminlyöntiä, eristämistä jne. Siskoni poikkesi meistä muista siten, että sai sellaista vapautta, joka muilta puuttui kokonaan. Sisko yritti ostaa vanhempiemme huomiota pärjäämällä, mutta huonoin tuloksin ja itse sain suurimman osan negatiivisesta huomiosta osakseni, eivätkä yritykseni ostaa vapautta pärjäämällä koulussa tai muutenkaan tuottaneet tulosta, jonka johdosta luovutin kokonaan.
Ainoa asia jota itse lapsena kaipasin oli vapaus, vapaus nähdä ystäviä ja tehdä itseäni koskevia valintoja. Sisaruksillani taas melenkiintoa riitti muuallekin, kuten koulun käyntiin. Uskon, että nämä ovat osaltaan olleet suojaavia tekijöitä sisarusteni elämässä.
Mutta näen myös luonne erojen vaikutuksen. En nyt varsinaisesti leijuisi sillä, että olisin empaattisempi tai herkempi kuin muut sisarukseni, mutta olen ehkä ollut herkempi syylllistävälle kasvatukselle. Muut sisaruksistani ovat tavallaan voineet valita oman parhaansa silläkin uhalla, että joku saattaisi loukkaantua omista valinnoista, mutta itse taas olen kärsinyt valitsin miten hyvänsä.
Varmasti kasvatuksen jättämällä arvottomuuden tunteella on osansa, mutta myös sillä mikä pohjimmiltani olen. Jo pienestä asti olen kokenut voimattomuutta vaikuttaa muihin, saati itseeni ja valinnut mieluummin toisen tahdon omani edelle kuin kärsinyt fyysiset tai henkiset seuraamukset "itsekkyydestä". Asenne näkyy siinä, että olen pyrkinyt hyväksymään sen, että asia on nyt vain niin, että olen ylipäätään hengissä muiden vuoksi. Saattaa kuulostaa marttyyrisyndroomalle, mutta ero on siinä, etten koskaan ole kokenut edes ajatuksen tasolla voivani odottaa muilta mitään tai että käytökseni tähtäisi kiitokseen tms.
Ihmisten usko omaan asenteeseen tai mihin lie on tietenkin yksilölle hyvä, mikäli se auttaa. Toisaalta on hieman naivia uskoa, että mikään asenne auttaisi löytämään mielekkyyttä sellaisista olosuhteista, joissa sitä ei vain ole. Kaikki pystyvät kuvittelemaan tilanteen, joka tekisi onnettomaksi ainakin väliaikaisesti, mutta mielikuvitus loppuu siinä, kun pitäisi kuvitella, että sama olosuhde on pysyvä ja jatkuva vailla toivoa paremmasta.
Silti se on osalle todellisuutta.
Moni täällä sanoo, että miksei vaan ota ja tee jotain oman tilanteensa parantamiseksi.
Silloin se on vielä helppoa ja mahdollista kun olet niinsanotusti yhteiskuntakelpoinen.
Mutta kun joudut riippuvaiseksi muiden Ihmisten päätöksistä ja asiasi ei ole pelkästään omissa käsissäsi ja joudut byrokratian koneiston rattaisiin, niin oikeastaan mikään asia ei ole enää sinun käsissäsi tai et voi paljoakaan vaikuttaa siihen miten se ratkaistaan tai ratkeaa.
Kaiken lisäksi kun odotat, ehkä useaakin päätöstä, niin kuitenkin sinäkin aikana joutuu elämään ja ehkä sen odottelun tai epätietoisuuden vuoksi tekemåän taas jonkun huonon valinnan.
Koska oma elämä ei pysähdy siksi aikaa kun jotkut varsin tärkeätkin ratkaisut odottavat jossain tai joissain instansseissa.
Usein on myös niin, että vaikka kuinka kysyy, varmistelee ja varautuu, niin saa väärää tietoa tai asian päätös on ihan toista kuin on annettu ymmärtää.
Siihen väärään tai todennäköisesn ennakkotietoon perustuen Ihminen on omassa elämässään jo tehnyt päätöksiä jotka sitten ovatkin olleet vääriä ja joita ei sitten enää voi vetää takaisin.
Sellaiset ihmiset, joilla on niin onnekas elämä, että elämänhallinta on aina ollut omissa käsissä tai on auttavia käsiä ympärillä eivät millään ymmärrä, että muutama epäonninen tapahtuma tai tapahtumaketju suistaa ihmisen elämäntilanteen raiteiltaan. Se saattaa olla lyhyt ja ohimenevää, mutta usein juuri on lumipalloefekti.
Yksi epäonninen asia johtaa toiseen.
Ja sitten taas yksi hyväonninen tapahtuma saattaa johtaa toiseen.
Sekin voi olla lumipalloefekti, mutta siihen hyvään suuntaan.
Kummassakaan tapauksessa välttämättä sen ihmisen persoonalla tai omalla toiminnallaan ei ole niin suurta vaikutusta kuin täällä annetaan ymmärtää.
Moni korostaa omaa osuuttaan mielellään kun asiat ovat menneet hänellä hyvinternet, vaikka monesti on ollut onnea mukana, sopiva onnenkantamoinen tai osuminen oikeaan paikkaan oikeaan aikaan on ollut alkusysäyksenä ja hyvien asioiden ketju on lähtenyt alkuun.
Ihan samoin kuin on tapahtunut joillain siihen huonoon suuntaan, on ollut vain huonossa asemassa huonolla hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska aivot on ohjelmoitu luultavasti jo lapsuudessa sellaiseen ympäristöön missä noin tapahtuu, jolloin henkilö vetää puoleensa sellaisia tilanteita ja käyttäytyy erilailla kuin ihminen jolla menee aina kaikki hyvin. Tämän takia esim. rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.
Vedit mutkia suoraksi, mutta tavallaan noin. Jos on lapsena kokenut, että rahaa on niukasti tai sitä on, mutta ei haluta tehdä sillä mitään, mieleen iskostuu ajatus puutteesta. Itse olen vetänyt puoleeni pelkkää puutetta niin ihmissuhde- kuin raha-asioissa. Kyse ei todellakaan ole sattumasta, vaan alitajuisista käsityksistä siitä, miten asiat menevät - ja sen minkä kuvittelet tapahtuvan, myös tapahtuu.
Nyt yritän muuttaa kehityskulkua muuttamalla ensin ajatusmalleja.
Vierailija kirjoitti:
Rationaalinen järki on vastaus.
Hyvin pitkälti totta niiden ihmisten kohdalla, jotka selviytyvät vaikeuksistaan. Pitää kuitenkin muistaa, että ihmiset ovat erilaisia. Siinä missä toinen alkaa vaikeuden kohdatessa miettiä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, toinen kokee asian paljon suuremmin tunteella ja toivoo, että asiat ratkeaisivat jollain tavalla itsestään tai että miettii vaihtoehtoja vasta sitten, kun on aivan pakko.
Esimerkkinä tästä vaikkapa oma tilanteeni. Olen enemmän järki- kuin tunneihminen. Sairastuin nuorena sairauteen, joka vie liikuntakyvyn joko kokonaan tai ainakin merkittävän paljon haittaa liikkumista. Olin diagnoosin saadessani työssä, jota en todellakaan olisi voinut tehdä eläkeikään asti. Tiesin siis samantien, että jossain vaiheessa on vaihdettava alaa. Sairauden etenemisnopeutta eivät edes lääkärit osanneet ennustaa, joten en myöskään jäänyt odottelemaan vaan lähdin työn ohessa opiskelemaan toiselle alalle. Alalle, jossa sairaudestani ei olisi haittaa. Pääsin sitten uuden alani työhön (olin vielä nuori ja hyväkuntoinen) ja sairauden edetessä sain järjesteltyä työnantajan kanssa asioita siten, että sairaslomille jäämisten sijasta sain tehdä etätöitä. Jos olisin jäänyt vanhaan työhöni ja vasta sairaslomien ja työkykyarviointien jälkeen lähtenyt vaihtamaan alaa, olisin valmistuessani ollut todennäköisesti sekä liian vanha että liian raihnainen, jotta kukaan olisi enää palkannut mua. Joku toinen olisi kuitenkin jatkanut vanhassa työssään niin pitkään kuin ikinä pystyy eikä alan vaihtaminen sen jälkeen olisi enää auttanut mitään. Minusta ei voi syyllistää tällaistakaan ihmistä, koska hänkin olisi kaikkensa yrittänyt.
En tiedä, millaisista murheista puhutte, kun sanotte, että se on paljon itsestä kiinni, mitä sattuu.
Omalla kohdalla en pystynyt vaikuttamaan siihen, että sukuni ja lähes koko lapsuuden perheeni kuoli. Kuolintapauksia tuli yksi toisensa jälkeen, kuka kuoli mihinkäkin sairauteen jne. Eivät nuo uhrit itsekään pystyneet paljolti vaikuttamaan, sillä suvussa on periytynyt paljon vakavia sairauksia.
Sitten sairastuin itse. Olin hankkinut itselleni hyvän koulutuksen. Sairauden tuloon ei pystynyt itse vaikuttamaan, se ei ollut siis seurausta huonoista elintavoista, sillä sellaisia en tunnusta omaavani. Ei riittänyt, että lapsuuden perheeni jäsenet kuolivat, myös omassa nykyisessä perheessäni on tapahtunut yksi kuolemantapaus, onnettomuus, johon henkilö ei pystynyt itse vaikuttamaan.
Kirjoituksistanne sai kuvan, että minä ja laiseni olemme itse aiheuttaneet ongelmamme. Niinkö?
Ehkä se tuntuu sille, jos omassa elämässä suurin onnettomuus on ollut marsun sairastuminen.
Itse tulen onnellisesta ja tasapainoisesta, keskivertoa varakkaammasta perheestä ja olen aina omannut peruspositiivisen elämänasenteen. Olin hyvin koulussa pärjäävä tyttö, kunnes sairastuin fyysisesti ja numerot laskivat. Fyysisen sairastumisen vuoksi minua myös kiusattiin koulussa. Koin koulussa myös seksuaalista häirintää opettajan toimesta. Kuntoutus onnistui ja elämä lähti uuteen nousuun. Tässä vaiheessa muutama läheiseni teki itsemurhan. Päällepäin täysin hyvinvoivia elämässä pärjääviä ihmisiä. Hieman tuli taas alamäkeä, mutta taas pyristeltiin pinnalle. Nyt olen 25-vuotias ja laskeskelin että olen nyt nähnyt 9 ihmisen kuolleen silmieni edessä. Osa heistä kuoli tavoilla jotka koskettivat pysyvästi. Itse jäin auton alle helmikuussa, mistä jäi pysyvä terveyshaitta. Tällä hetkellä kolme lähi-omaisistani sairastaa syöpää samaan aikaan. Olen valmistunut (ajallaan) muutama vuosi sitten ja nyt oli pakko ottaa aikaa itselleen ja perheelle ja jäädä sairaslomalle. Tässä kerroin nyt vaan muutaman suuremman vastoinkäymisen. Useamman jätin kokonaan mainitsematta tunnistettavuuden vuoksi.
Kyllä löytyy oikean asenteen omaavia ihmisiä ketkä syntyvät tasapainoisiin perheisiin ja silti käy huonosti. Joillakin on vaan huonompi tuuri kuin toisilla. Itse en olisi voinut läheisten syöpiä tai itsemurhia ennustaa. En myös voinut valmistautua auto-onnettomuuteen ja siitä seuranneeseen pitkään sairaslomaan. Inhoan sitä, kun ihmiset sanovat että vastoinkäymiset ovat vain omasta asenteesta kiinni. Näin sanovat usein ihmiset joille on sattunut vain normaalihko tai pieni määrä vastoinkäymisiä. Niistä on helpompi nousta ylös ennen uuden vastoinkäymisen tuloa. Vielä pahempi on sanoa, että hyviä asioita kyllä tapahtuu hyville ihmisille ja positiivisesti ajatteleville. Se syyllistää ihmisiä, ketkä käyvät läpi vaikeita asioita.
Nyt tässä taas kuntoudutaan ja asiat ovat lähtemässä parempaan suuntaan. Nuoria vielä ollaan ja elämä vasta edessä. Viimeistään tänä vuonna kuitenkin opin, että elämä on arvaamatonta ja rajuja vastoinkäymisiä voi tulla useita kerrallaan samalle ihmiselle.
412 lisäys
Pakko vielä sanoa, että olen itse huomannut miten paljona varakkuus ja hyvät turvaverkostot auttavat vastoinkäymisten sattuessa. Olen saanut nopeasti apua ja heti ajan psykiatrille yksityiseltä puolelta. Pääsin viikossa säännölliseen terapiaan. Suurin osa joutuu odottamaan Kelan kuntoutuspsykoterapiaa yli 3 kk. Fyysisen trauman sattuessa oli varaa pitkään jatkuvaan fysioterapiaan ja sinne päästiin nopeasti. Yksityiseltä saatiin nopeasti aika alan erikoislääkärille. Ja jos on ollut oikein huono päivä voi aina mennä katsomaan auringonlaskua pore-ammeeseen cappuccino kädessä. Piristää kummasti. Perhe on tukena kaikessa loppuun asti. Itse tiedän selvinneeni pitkälti ympäristöni ja hyvien olosuhteideni vuoksi ja olen siitä kiitollinen. Ystäväni taas ei saanut julkiselta puolelta ajoissa apua terveysongelmiinsa ja masentui. Masentuessaan avun saaminen oli hänelle hidasta ja vaikeaa ruuhkaantuneessa järjestelmässä suuressa kaupungissa. Kun vertasin tilanteitamme ymmärsin, kuinka paljon raha ja terveet ihmissuhteet elämässä helpottavat. Tiedostan olevani etu-oikeutettu. Ymmärsin rahan todellisen merkityksen vasta aikuisena.
Olen jostain lukenut, että elämässä on niin, että niille ihmisille kasaantuu vaikeita asioita, jotka ne jaksavat kantaa.
Jos ne samat asia tapahtuisivat heikommille he luhistuisivat.
Tämä ajatus kyllä kumoaa ne, jotka sanovat, että on ihan omista valinnoista kiinni.
Tai sitten on niin, että ne heikommat tai aiemmat ihmiset juuri tekevät ne *oikeat* valinnat, koska ovat hyvin turvallisuushakuisia ja petaavat itselleen tasaista elämää
Sillätavoin esimerkiksi kumppanin valinnassa ovat järkeviä ja ottavat määrätynlaisen, ennalta arvattavissa olevan kumppanin.
Ehkä sellaisen, jota on helppo ohjailla ja viedä itse haluamaansa suuntaan jne.
Ehkä kumppanin koulutus- varakkuustasokin on hyvin ratkaiseva, suurempi kuin esimerkiksi rakastuminen.
Sellaiset ihmiset, joilla järki ohjaa enemmän kuin tunne yleensä pärjäävät elämässä paremmin. *Parjäämisen* määrittely riippuu tietenkin siitä, mitä kukin elämässään pitää tärkeänä.
Senhän nyt näkee näistä säästämisketjuistakin täällä.
Taisteluhaavat = henkiset arvet. Kyllä ne jäävät, mut on eri asia itkeä niitä joka paikassa kaikille, kuten jotkut tekee. Niistä voi puhua ja kertoa muille, mut yleensä nää selviytyjät (ainakaan omassa lähipiirissä) eivät jatkuvasti voivottele, että miks just mulla piti olla surkea väkivaltainen lapsuus ja miks just mun äiti ja isä joi ja miks just mulle taas sitä ja tätä... ymmärrätkö pointin? Ja kyllä mullakin on ollut vaikeuksia, köyhyyttä, väkivaltaa, sairauksia, kuolemaa jne. Ei pahimmasta päästä, mut ei ihan tavanomaistakaan. Mut oon nähnyt läheltä pahemmastakin selviytyneitä, niin on verrokkia eikä mun tarvitse vinkua omaa elämääni muille. Mua siis ärsyttää tää ”miksi aina minä eikä muut” asenne. Erityisesti, jos ei oikeasti ole ihan hirveän pahoja juttuja.