Lue keskustelun säännöt.
Vihaan elämää erityislasten äitinä
04.10.2018 |
Että voinkaan vihata tätä elämää erityislasten äitinä. Toistakymmentä vuotta pelkkää itkua, huutoa, tappelua ja ongelmia. Ja lääkäreitä, terapioita, tutkimuksia ja kouluneuvotteluita. Ainoa ilo elämässäni on työ. Siitä voi repiä millaista elämäni on. Viikonloput odotan kädet ristissä, että tulisi maanantai ja pääsisi töihin lepäämään. Miten paljon kadunkaan lasten tekemistä, mutta näitä neurologisia vammoja ei tiennyt etukäteen, eikä sitä että ne tulisivat vielä kaikille kolmelle.
Kommentit (263)
Siis eikö heitä saa kuriin? Auttaisiko kunnon selkäsauna ihan noin vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän sitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa? No muutama asia tulee itselle mieleen.
1. Ajanvaraus lääkäriin ja vaadin kaikki mahdolliset verikokeet ja lääkkeiden tarkistukset, onko lääkkeet oikeat, pitäisikö olla jotain muita tai jättää jotain pois?
2. Ruokavalio uusiksi - tutkisin mikä voisi auttaa edes vähän ko. ongelmaan - esim. vähähiilarinen, rasvan lisäys? Lisäksi apuun vitamiinit, lisäravinteet jne. mistä voisi olla vähänkään jelppiä
3. Rutiinit, meillä on kahden ” normaalilapsen” kanssakin erittäin tarkat rutiinit. Ruoka-ajat erityisesti tosi säännöllisesti. Lisäksi jos energiaa tuntuu olevan, veisin lapset harrastamaan. Se opettaa paljon ja monenlaisia harrastuksi on tarjolla näin pienelläkin paikkakunnalla. Nukkumaan aina samaan aikaan, ylös aika automaattisesti myös samoihin aikoihin, jos yrittää liian aikaisin ylös, patistus takaisin sänkyyn. Lisäksi ruutuaika minimiin! Meillä nyt max 1 h päivässä ja sitä voisi helposti tiputtaa. Pädit ja pelit pois - tilalle vaikka äänikirjoja jos jotain rauhoittavaa tarvitaan.
4. Energian purkua! Eli säännölliset ulkoilut 2h päivässä, liikunnalliset harrastukset.
5. Hyvän käytöksen vaatiminen, tässä täytyy olla erittäin johdonmukainen ja mitään poikkeuksia ei suvaita. Lapsi ei ymmärrä jos joku asia on sallittu nyt mutta ei huomenna. Vaatii pitkää pinnaa ja kiukuttelun sietoa. Muista kuitenkin myös empaattisuus ja lapsen kuuntelu - rutiinien myötä opit varmasti, mistä mikäkin kiukku voi johtua
6. Vanhemmalle joku mieluisa harrastus tai edes säännöllistä vapaa-aikaa - käännä kaikki kivet ja kannot tämän eteen. Voitko käydä lenkillä kun lapset harrastaa? Mene mukaan vertaistukijärjestöön tms missä myös lapset voi olla mukana? Vanhemman pää täytyy pysyä kasassa, että pystyy lapsiaan auttamaan.
Varmasti muutakin on, nämä tuli nyt ekana mieleen.
Olet pihalla kuin lumiukko. En jaksa edes vastata.
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö heitä saa kuriin? Auttaisiko kunnon selkäsauna ihan noin vaan.
Ei auta selkäsaunakaan. Se ei näet paranna aivotoimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Kun mun nyt 12v poika syntyi kaikki näytti olevan ok, mutta opittuaan kävelemään poika ei oikeasti istunut yhtään paikoillaan ja neuvolasta vakuuteltiin vain että eläväinen poika, ei huolta, käytös kyllä tasaantuu. Meillä oli miehen kanssa tunne, ettei "Villen" käytös ole normaalia mutta päätettiin kuitenkin tehdä toinen lapsi ja kun "Ville " oli 3 v syntyi "Aku". Noihin aikoihin pistettiin "Ville" puolipäiväiseksi päiväkotiin, että jos ohjattu toiminta ja toisten lasten seura kohentaisi pojan käytöstä. Ei kohentanut, vaan pahensi ja neuvolassakin myönnettiin ettei käytös ollut enää normaalin rajoissa kun ei poikaa saatu mihinkään yhteistyöhön. Rokotteet antoi kyllä pistää 'nätisti, muttei tehnyt tehtäviä eikä kuunnellut yhtään mitä sanottiin ! Sitten alkoi myös "Aku " oirehtia, ei kestänyt imurin tai vatkaimen ääntä vaan pisti kädet korville ja huusi, vaatteet repi aina pois valittaen että sattuu, kaiken pureskeltavan ruuan sylki suustaan jos suostui edes maistamaan ja söi vain sileitä jugurtteja jne jne.
"Villellä" todettiin 7vuotiaana adhd , " Akulla" 5vuotiaana laaja kehitykseviivästymä, voimakas aistiyliherkkyys ja autistisia piirteitä. Voin sanoa, että oltiin miehen kanssa ihan romuna ! Minulla on lukihäiriö mutta siinä kaikki, kummallakaan meistä ei ole adhd:ta tms. Miksi sitten pojat olivat tuollaisia? Ei aiottu todellakaan tehdä enempää lapsia mutta ehkäisyn petettyä syntyi " Sara" ja tyttö näyttää olevan täysin terve mitä nyt keliakaa epäillään, on jo 3v eli jotain olisi pitänyt jo näkyä jos jotain on. Sormet ja varpaat ristissä...
"Ville" pärjää hyvin lääkityksen kanssa , "Akulla" on vaikeampaa kuin oireita lievittävää pilleriä ei ole. Kumpikin käynyt koulua pienrymhässä mukautetussa opetuksessa.
Usein myös vanhemmilla on itsellään vaikea myöntää, että lapsessa on jotain vialla.
Ainakin itselläni oli.
Sitten kun itse on jo myöntänyt asian, ja yrittää opetella elämään asian kanssa, sukulaiset jatkavat jo ilmiselvän asian kieltämistä.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mun nyt 12v poika syntyi kaikki näytti olevan ok, mutta opittuaan kävelemään poika ei oikeasti istunut yhtään paikoillaan ja neuvolasta vakuuteltiin vain että eläväinen poika, ei huolta, käytös kyllä tasaantuu. Meillä oli miehen kanssa tunne, ettei "Villen" käytös ole normaalia mutta päätettiin kuitenkin tehdä toinen lapsi ja kun "Ville " oli 3 v syntyi "Aku". Noihin aikoihin pistettiin "Ville" puolipäiväiseksi päiväkotiin, että jos ohjattu toiminta ja toisten lasten seura kohentaisi pojan käytöstä. Ei kohentanut, vaan pahensi ja neuvolassakin myönnettiin ettei käytös ollut enää normaalin rajoissa kun ei poikaa saatu mihinkään yhteistyöhön. Rokotteet antoi kyllä pistää 'nätisti, muttei tehnyt tehtäviä eikä kuunnellut yhtään mitä sanottiin ! Sitten alkoi myös "Aku " oirehtia, ei kestänyt imurin tai vatkaimen ääntä vaan pisti kädet korville ja huusi, vaatteet repi aina pois valittaen että sattuu, kaiken pureskeltavan ruuan sylki suustaan jos suostui edes maistamaan ja söi vain sileitä jugurtteja jne jne.
"Villellä" todettiin 7vuotiaana adhd , " Akulla" 5vuotiaana laaja kehitykseviivästymä, voimakas aistiyliherkkyys ja autistisia piirteitä. Voin sanoa, että oltiin miehen kanssa ihan romuna ! Minulla on lukihäiriö mutta siinä kaikki, kummallakaan meistä ei ole adhd:ta tms. Miksi sitten pojat olivat tuollaisia? Ei aiottu todellakaan tehdä enempää lapsia mutta ehkäisyn petettyä syntyi " Sara" ja tyttö näyttää olevan täysin terve mitä nyt keliakaa epäillään, on jo 3v eli jotain olisi pitänyt jo näkyä jos jotain on. Sormet ja varpaat ristissä...
"Ville" pärjää hyvin lääkityksen kanssa , "Akulla" on vaikeampaa kuin oireita lievittävää pilleriä ei ole. Kumpikin käynyt koulua pienrymhässä mukautetussa opetuksessa.
Usein myös vanhemmilla on itsellään vaikea myöntää, että lapsessa on jotain vialla.
Ainakin itselläni oli.Sitten kun itse on jo myöntänyt asian, ja yrittää opetella elämään asian kanssa, sukulaiset jatkavat jo ilmiselvän asian kieltämistä.
Vähän out of topic, koska serkulla vakava kehitysvamma eikä tarkkaavaisuuhäiriö mutta tämä setäni vaimo siis väitti kivenkovaan tyttärensä olevan ihan normaali vauva, vaikka oli veltto ja kieli työntyi ulos ym. Oli 80-luku, joten en ole varma miten äkkiä tuohon aikaan neuvolassa puututtiin asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset jotka ehdottomasti haluavat lapsia niin päteekö se vain helppoihin ja terveisiin lapsiin? Kuulostaa jotenkin tosi itsekkäältä omaan korvaani tyyliin 'kaikista eniten elämässä haluan lisääntyä ja lapsen josta pitää huolta' mutta auta armias jos lapsi onkin jollain tavoin sairas niin sittenkö en haluakkaan?
Eli lapsi on elämän tarkoitus, mutta vain jos on terve helppo? Luulisi että vanhemmaksi haluava olisi iloinen minkälaisesta lapsesta tahansa, oli lapsi sitten kuinka sairas tai hankala tahansa.
Huh mitä jeesustelua. Ei kai kukaan nyt sentään ehdoin tahdoin halua itselleen sairasta lasta. Tottakai kaikilla on toiveissa saada terve lapsi. Valitettavasti sairasta lasta ei voi palauttaa, vaikka mieli välillä tekisikin, joten silloin on vaan kestettävä ja yritettävä jaksaa niin pitkälle kuin omat voimavarat riittävät. Kaikilla eivät riitä ja ymmärrän sen.
On varmasti hyvin raskasta. Minulla on vain yksi, mutta juuri tuollainen jatkuvasti kiinni oleva, ja uskon, että jos heitä on kolme, niin tosi raskasta on. Entä jos pyydät, että joku vie pientä korvausta vastaan heidät kerran viikossa vaikkapa retkelle tai leffaan, tms, jotta saat olla rauhassa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelin vuosia miehen kanssa, jolla oli autistinen lapsi. Lapsi oli isällään joka toinen viikko. Arki lapsen kanssa oli hyvin raskasta mm. Karkailua, raivokohtauksia, paikkojen sotkemista, asioiden oppimunen oli hidasta tai ei harjoittelusta huolimatta oppinut, lyhyitä yöunia.
Meille tuli ero, mutta ko. Aikaa en ikävöi. Huolehdin lapsesta paljon ja koin sen hyvin rankaksi. Parisuhde oli lapsen paikalla ollessa aika vitsi... mies oli täysin lapsessa kiinni, mikäli oli paikalla. Koko hereillä olon lasta pitu vahtia, koska saattoi tehdä ihan mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset, joilla on normaalit lapset eivät voi lainkaan ymmärtää mitä tällainen elämä on. Minulla ei ole mitään omaa elämää, en voi käydä missään yksin, teini-ikäiset erityislapset ovat joka ikisen sekunnin koulun ulkopuolella kotona ilman kaveria ja tappelevat keskenään, sotkevat kaiken (siis todella kaiken; koko arki-ilta menee joka päivä siivoamiseeen), eivät muista eivätkä opi mitään, kulkevat jalassa kiinni höpöttämässä vuorokauden ympäri ja yksi lapsista ei edes nuku kuin 4-5 tuntia vuorokaudessa. Olen niin loppu oleva kävelevä zombi, joka nauttii töissä mm. tunteesta, että vessassa saa käydä yksin. Minulla on myös kauhea ahdistus, kun en saa koskaan olla hetkeäkään yksin, vaan aina joku on fyysisesti kiinni minussa. Samoin ympärivuorokauden jatkuva mölinä, ulina, vinkuna ja höpötys tekee hulluksi.
T: ap
Pistä johonkin ryhmäkotiin. Joka toinen viikonloppu voi tulla käymään kotona tai harvemminkin. Hyvin siellä hoidetaan, olen itse sellaisessa töissä. Useimmilla sama syy kuin sinulla miksi halusivat laittaa esiteininsä muualle asumaan eli väsymys. Eikä kyllä yhtään vanhempaa tästä ratkaisusta syyllistetä, ymmärretään täysin. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäköhän sitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa? No muutama asia tulee itselle mieleen.
1. Ajanvaraus lääkäriin ja vaadin kaikki mahdolliset verikokeet ja lääkkeiden tarkistukset, onko lääkkeet oikeat, pitäisikö olla jotain muita tai jättää jotain pois?
2. Ruokavalio uusiksi - tutkisin mikä voisi auttaa edes vähän ko. ongelmaan - esim. vähähiilarinen, rasvan lisäys? Lisäksi apuun vitamiinit, lisäravinteet jne. mistä voisi olla vähänkään jelppiä
3. Rutiinit, meillä on kahden ” normaalilapsen” kanssakin erittäin tarkat rutiinit. Ruoka-ajat erityisesti tosi säännöllisesti. Lisäksi jos energiaa tuntuu olevan, veisin lapset harrastamaan. Se opettaa paljon ja monenlaisia harrastuksi on tarjolla näin pienelläkin paikkakunnalla. Nukkumaan aina samaan aikaan, ylös aika automaattisesti myös samoihin aikoihin, jos yrittää liian aikaisin ylös, patistus takaisin sänkyyn. Lisäksi ruutuaika minimiin! Meillä nyt max 1 h päivässä ja sitä voisi helposti tiputtaa. Pädit ja pelit pois - tilalle vaikka äänikirjoja jos jotain rauhoittavaa tarvitaan.
4. Energian purkua! Eli säännölliset ulkoilut 2h päivässä, liikunnalliset harrastukset.
5. Hyvän käytöksen vaatiminen, tässä täytyy olla erittäin johdonmukainen ja mitään poikkeuksia ei suvaita. Lapsi ei ymmärrä jos joku asia on sallittu nyt mutta ei huomenna. Vaatii pitkää pinnaa ja kiukuttelun sietoa. Muista kuitenkin myös empaattisuus ja lapsen kuuntelu - rutiinien myötä opit varmasti, mistä mikäkin kiukku voi johtua
6. Vanhemmalle joku mieluisa harrastus tai edes säännöllistä vapaa-aikaa - käännä kaikki kivet ja kannot tämän eteen. Voitko käydä lenkillä kun lapset harrastaa? Mene mukaan vertaistukijärjestöön tms missä myös lapset voi olla mukana? Vanhemman pää täytyy pysyä kasassa, että pystyy lapsiaan auttamaan.
Varmasti muutakin on, nämä tuli nyt ekana mieleen.
Olet pihalla kuin lumiukko. En jaksa edes vastata.
Tuskin esim. mahdollisimman lisäaineeton ja vähä-herkkuineen ruoka, säännöllinen liikunta ja muut vastaavat pahaakaan tekee?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein olen huomannut, eträ ”erityislapset” ovat lapsia, jotka oirehtivat hankalia vanhempiaan tai jopa matkivat heitä. Oletko hyökkäävä vastarannankiiski, ehkä hieman narsistinenkin? Niin on lapsi kuin vanhempansakin. Niin se vain menee.
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta? Eikö nuoren olisi jo aika "muuttaa omilleen"? Siis tuettuun asumiseen tms. Et sen kirkkaampaa kruunua saa, vaikka toiset 20 vuotta itse huolehdit kaikesta. Voimia.
Sulla on surkea lukutaito. Toistakymmentä vuotta ei tarkoita 20 vuotta vaan 10+ vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tiedän mistä puhut. Tarttet apua itsellesi ja lapsillesi. Älä unohda itseäsi! Kysy omista tukimahdollisuuksistasi lastesi hoitotaholta, sosiaalitoimesta, lastensuojelusta, adhd-liitosta (oliko lapsillasi adhd?). Mene terapiaan, jos sinulle sopii asioista keskustelu. Pidä huolta itsestäsi! Lapsesi ovat paljon muutakin kuin erityislapsia, mutta sitä ei jaksa ajatellakaan kun tilanne on kuormittava. Oletteko olleet perheen yhteisessä kuntoutuksessa esim. sopeutumisvalmennuksessa? Älä unohda itseäsi! Toivoo erityislasten erityisäiti.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kysyä teiltä äidit, että koetteko rakastavanne lapsianne? Mä itse olen asperger ja kuulemma revin melkein vanhempieni avioliiton riekaleiksi. Äitini tunnusti että huonoimpina hetkinä katui hankintaani. Tuntui hirveältä kuulla se mutta ymmärrän. Mun lapsuus ja nuoruus oli niin vaikea, ja vaikka nyt aikuisiällä näyttää että mulla menee hyvin, kannan ihan tolkutonta syyllisyyttä siitä että synnyin.
Älä kanna syyllisyyttä 😍
Yksi lapsistani on asperger-adhd ja rakastan häntä todella paljon. Asperger voi olla myös vahvuus, omalla pojallani se näkyy esim. matemaattisessa aineissa ja kielissä.
Helppoa ei aina ole, mutta aurinkoiset päivät kuittaavat huonot.
Tsemppiä sinulle ❤
Ööööö miksi piti tehdä 3?Missä isä,isät?Ei kyllä itsellä herätä myötätuntoa jos tehdään lisää ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
[
Eniten helpottaisi, kun päästäisiin eroon tästä järjettömästä "Kannattaa hankkia lapset mahdollisimman pienellä ikäerolla" -ajatuksesta.
Itse meinasin vetää epäuskoiset räkänaurut, kun lapseni vauvavuonna udeltiin, että koskas mahdollisesti alkaa sisaruksia tulemaan.
.
Muistan, kun vuosituhannen vaihteessa henki oli just tämä. Jo ristiäisissä kyseltiin että koskas te sen toisen teette... ja sitten kolmannen.
Pari - kolme lasta parin vuoden välein ja urat molemmilla vanhemmilla niin varmasti on raskasta, vaikka kaikki olisi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Siis eikö heitä saa kuriin? Auttaisiko kunnon selkäsauna ihan noin vaan.
Ei suositeltavaa. Itse asiassa jos ei jaksa / osaa kasvattaa ilman piiskaa, ei pidä tehdä edes yhtä lasta. Eikä ottaa koiraa tai muuta lemmikkiä.
Hankalissa tilanteissa on vielä sekin ongelma, ettei ystäväperheiltä saa tilapäistä lastenhoitoapua.
Tällaisethan perustuvat vastavuoroisuuteen, eli pitäisi itsekin tarjota apua. Mutta jos on jo oman lapsen hoitamisessa sumplittavaa, ja oma elämä täynnä paikasta toiseen juoksemista, ei voi ottaa siihen lisäksi vielä ystävän lasta hoitoon.
Tukiverkon luominen onnistuu vain jos itsekin pystyy ottamaan toisen lapsia.
Kun mun nyt 12v poika syntyi kaikki näytti olevan ok, mutta opittuaan kävelemään poika ei oikeasti istunut yhtään paikoillaan ja neuvolasta vakuuteltiin vain että eläväinen poika, ei huolta, käytös kyllä tasaantuu. Meillä oli miehen kanssa tunne, ettei "Villen" käytös ole normaalia mutta päätettiin kuitenkin tehdä toinen lapsi ja kun "Ville " oli 3 v syntyi "Aku". Noihin aikoihin pistettiin "Ville" puolipäiväiseksi päiväkotiin, että jos ohjattu toiminta ja toisten lasten seura kohentaisi pojan käytöstä. Ei kohentanut, vaan pahensi ja neuvolassakin myönnettiin ettei käytös ollut enää normaalin rajoissa kun ei poikaa saatu mihinkään yhteistyöhön. Rokotteet antoi kyllä pistää 'nätisti, muttei tehnyt tehtäviä eikä kuunnellut yhtään mitä sanottiin ! Sitten alkoi myös "Aku " oirehtia, ei kestänyt imurin tai vatkaimen ääntä vaan pisti kädet korville ja huusi, vaatteet repi aina pois valittaen että sattuu, kaiken pureskeltavan ruuan sylki suustaan jos suostui edes maistamaan ja söi vain sileitä jugurtteja jne jne.
"Villellä" todettiin 7vuotiaana adhd , " Akulla" 5vuotiaana laaja kehitykseviivästymä, voimakas aistiyliherkkyys ja autistisia piirteitä. Voin sanoa, että oltiin miehen kanssa ihan romuna ! Minulla on lukihäiriö mutta siinä kaikki, kummallakaan meistä ei ole adhd:ta tms. Miksi sitten pojat olivat tuollaisia? Ei aiottu todellakaan tehdä enempää lapsia mutta ehkäisyn petettyä syntyi " Sara" ja tyttö näyttää olevan täysin terve mitä nyt keliakaa epäillään, on jo 3v eli jotain olisi pitänyt jo näkyä jos jotain on. Sormet ja varpaat ristissä...
"Ville" pärjää hyvin lääkityksen kanssa , "Akulla" on vaikeampaa kuin oireita lievittävää pilleriä ei ole. Kumpikin käynyt koulua pienrymhässä mukautetussa opetuksessa.