Luetelkaa syitä miksi nainen jää sinkuksi

Vierailija kirjoitti:

Vaikeat mt-ongelmat

Päihde-tai huumeriippuvuus

Vaikea luonne

Ulkonäkö (ei viehättävä)

Et helvetti ole tosissasi!? 😂😂😂🤣🤣 Tiedän lukemattomia naisia, joilla on useampikin noista ominaisuuksista ja heille seuraa löytyy aina. Eivät ole muutamaa viikkoa tai kuukautta pidempään sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikeat mt-ongelmat

Päihde-tai huumeriippuvuus

Vaikea luonne

Ulkonäkö (ei viehättävä)

Et helvetti ole tosissasi!? 😂😂😂🤣🤣 Tiedän lukemattomia naisia, joilla on useampikin noista ominaisuuksista ja heille seuraa löytyy aina. Eivät ole muutamaa viikkoa tai kuukautta pidempään sinkkuna.

Tässähän ei ole kyse absoluuttisista totuuksista, vaan kirjoittaja omista mielipiteistä.

Odottaa sitä oikea joka ei koskaan tulee vastaan ja jos tulee niin on varattu tai ei olekaan enää oikea. Toinen syy saattaa olla se että jotkut miehet etsii jotain mikä ei ole olemassakaan. Petollisista miehistä puhumattakaan.

Vierailija kirjoitti:

Odottaa sitä oikea joka ei koskaan tulee vastaan ja jos tulee niin on varattu tai ei olekaan enää oikea. Toinen syy saattaa olla se että jotkut miehet etsii jotain mikä ei ole olemassakaan. Petollisista miehistä puhumattakaan.

Miksi se nainen ei voi etsiä sitä mitä ei ole olemassakaan? Eiköhän se ole tässä todennäköisempi skenaario, koska valtaosa miehistä ei näin kuitenkaan tee? Tällä logiikallahan voi sanoa myös, että kaikki maailman miehet eivät ole vielä syntyneet. Ja samoin myös se nainen voi olla suhteessa petollinen, niin kuin mieskin.

Olen yksinkertainen. Pakko myöntää. Koulutus korkeakoulu. Eli en mikään tohtori. Käytännön asioissa välkky. Ihan nätti ja en luuviulu. Sormusta tarjonneet monet miehet. Sitten sain sen säihkyvimmän karaatin ja hyväksyin.

Ystäväni korkeasti koulutettu uraohjus. Kaunis ja laiha ei vaan löydä rinnalleen miestä. Hän on nirso ja samalla unohtaa että aika on pyyhältänyt ohi, eikÄ hän ole enään 20v. Takertuu tölviäisiin, vaikka ravistelisi. Pahoillani seuraan sivusta kun vuodet kuluu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei pariudu silloin kun siihen on parhaat mahdollisuudet (opiskelijaelämä). Miehillä ei vielä silloin ole status lähelläkään huippua, joten todella helmiä voi ihan tavisnainenkin (jos nuori nainen nyt koskaan on parisuhdepelin tavis) saada. Kymmenen vuoden kuluttua, kun uraa on jo takana, miesten status nousee kuin raketti ja naisten tippuu kuin kivi.

Tällä oli 30 yläpeukkua ja 76 ala vaikka tämä on totta!

Niin, sinun kilttimiesmaailmassasi, joka huvittaa valtaosaa naisista.

Tällainen todellisuuden kieltäminen lienee yksi isoimmista syistä sinkkuuteenkin. 35v barchelorette sanoi olevansa nainen parhaassa iässä. Todellisuudessa hedelmällistä ikää on muutama vuosi jäljellä, eikä mitään mikä nostaisi hänen haluttavuuttaan parisudemielessä. Jämämiehiä mieskokelaatkin. Jännä juttu muuten, miten nämä ikisinkut löytävät sitten sen täydellisen kumppanin juuri viime metreillä...

ohis

No ihan alkuunsa: Kolmevitosella on jotakuinkin kymmenen vuotta hedelmällistä ikää jäljellä. Lisäksi muistutan, ettei kaikki halua lapsia vaikka olis miten monta vuosikymmentä aikaa jäljellä, mutta voi ne silti puolison haluta. Ei nämä välttämättä ole sama asia.

Ja siksihän ne ikisinkut on ikisinkkuja, kun ketään sopivaa ei ole kohdattu. Jos ne kohtaa sen ”viime metreillä”, hyvä juttu. Jos ei, ne ei kohtaa sitä koskaan. Jos nämä samat ihmiset olis kohdanneet parikymppisinä, niistä ei olis ikisinkkuja tullutkaan. Eli sun vihjaus siitä, miten iän myötä tyydytään, ei nyt ehkä ihan toimi. Päinvastoin: ihmisistä tulee nirsompia ja vaativampia, mitä vanhemmiksi ne on yksin. Moni tekee lapsenkin ennemmin sitten yksin kuin tyytyy epäsopivaan puolisoon ”viime metreillä”.

Olisin itsekin ottanut mun miehen jo teini-iässä, mutta eipä kohdattu vasta kuin kolmekymppisinä. Näille asioille kun ei mitään mahda.

Tulee vaativampia, vai luopuu toivosta...? Ei siihen kuule pelkästään naisten halu riitä, ei lapsenteosta haaveileva mies katso edes 4-kymppistä naista. Tässäkin käy esille, että sille silmät pidetään kiinni loppuun saakka, ettei todellisuudessa ole enää haluttava miesten silmissä. 

Jäin lapsettomaksi leskeksi 36 -vuotiaana. Kun pääsin menetyksestä jaloilleni etsiydyin minäkin nettideittien maailmaan. Kysyntä oli kovaa. Päivittäin ilmaantui kosijoita, jotka olisivat halunneet lapsettoman ikäisensä naisen, jonka kanssa vielä voisi yrittää lapsiperheen perustamista ilman, että mikään ex -mies roikkuu helmoissa. Ei aikuiset miehet mistään omien tyttäriensä ikäisistä naisista parisuhteeseen unelmoi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyys, itsensä lapsen tasolle typistäminen, uhriutuminen, heikko itsetunto, epävarmuus.

Minkähän takia tämäkin saanut näin paljon alapeukkua? AP kysyi miksi nainen jää sinkuksi, tässä niitä esimerkkejä oli, niin ehti pahastutaan.

Ja en itse kirjoittanut tuota lainaamaani tekstiä, peukkujen määrä vain ihmetytti.

Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Onhan se nyt selvää minkälaisia raunioita täällä kirjottelee päivästä toiseen. Päivän kohokohta on päästä haukkumaan miehiä ja se viha kasvaa kasvaa, lopulta tämä viha pilaa heidän elämänsä.

Olisiko kuitenkin niin, että kyllä nuo piirteet löytyvät hyvin monesta parisuhteessa olevastakin, joten ei se mikään suora perustelu sinkkuudelle ollut.

Läski, ruma, pihtari, nalkuttaja ja köyhä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pääsyy: parisuhde missään muodossa ei kiinnosta.

Olen itsenäinen ekstrovertti (jep, synnyin väärään maahan ja tunnen olevani kolmiopalikka pallojen täyttämässä Suomessa :p), mä en tarvitse paria vaan lauman kuten sudet tai norsut tai parven kuten piraijat tai silakat. Se tuntuu minusta kaikkein luonnollisimmalta: on se oma porukka, josta kuitenkin saa taukoa tarvitessa. Mulla on todella iso ja laaja ystävä-tuttava-kaveripiiri, joka toimii mun laajennettuna perheenäni. Olen ainoa lapsi, joten kaverit toimivat korvikesiskoina ja -veljinä mulle.

Tykkään matkustaa ja mennä ystävien kanssa vaikka ulkomaille, mutta toisaalta taas esim. leffassa käyminen on parasta yksin. Tai, no, jos saa ison lössin, niin sitten se toimii (varsinkin jos mennään jälkipuinnille johonkin pubiin tuoppien äärelle). Kaksistaan jonkun "sydänkäpysen" kanssa meneminen tuntuu jotenkin vaivaannuttavalta ja kummalliselta. Ja ahdistavalta.

Joitakin minusta parisuhdemielessä kiinnostuneita miehiä on kyllä sattunut eteen, mutta ei. En halua. Seksiäkin on saanut ihan kohtalaisen hyvin näin sinkkunakin.

Niin, ja olen vela eli koskaan ei ole ollut mitään myyttistä "biologista kelloa" tikittelemässä. (Vauvat haisevat mielestäni lähinnä happamalle maidolle, joskus ehkä kakalle, eivät koskaan hyvälle eli haisteleminen ei ole laukaissut mitään suurta kaipausta kohdussani.)

N41

Miettikääpä jos mies tällä tavalla kehuskelisi sillä, ettei ole kunnollinen mies. Tulisiko peukkuja?

Miksi naiset ovat nykyään ylpeitä siitä, että ovat kelvottomia naisia?

M37

Tuotanoin mitäs mieltä olet esimerkiksi Karalahden tai Cheekin vekkulista hieman hulttiosta maineesta? Ihan vain esimerkkinä ja noita esimerkkejähän riittäisi. Kyllä se harvinaisempaa on, että nainen moista myöntää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei pariudu silloin kun siihen on parhaat mahdollisuudet (opiskelijaelämä). Miehillä ei vielä silloin ole status lähelläkään huippua, joten todella helmiä voi ihan tavisnainenkin (jos nuori nainen nyt koskaan on parisuhdepelin tavis) saada. Kymmenen vuoden kuluttua, kun uraa on jo takana, miesten status nousee kuin raketti ja naisten tippuu kuin kivi.

Tässä on tietty perä, mutta nämä tavisnaiset ja miehen statukset sekä parisuhdepeli hourailut vievät kommentin lassukkateorioihin. Tosiasia on, että nuorena ja kokemattomana tekee tyhmiä päätöksiä. Tämä johtuu ihan aivojen rakenteesta. Parikymppisenä aivotoiminnat ovat nopeita ja aivojen kehittymättömyyden takia kaikki elämykset, niin ilot kuin surutkin koetaan voimakkaampana. Näin käy myös rakastumisen tunteen kanssa. Jos silloin tapaa vähänkin miellyttävän miehen, helposti jää nalkkiin. Näin kävi itsellekkin. Myöhemmällä iällä se tunnepuoli on tasaisempaa, joten ilmeisesti tulee ristiriitaa deittailuvaiheessa kun sillä tunnepuolella ei tule sitä huuman tunnetta ja kukaan ei tunnu oikein miltään.

Tunteiden tasaisuus ja se ettei usko mihinkään uskomattomaan rakkauteen tuntuu olevan iso haittatekijä myös parikymppisenä. Olen 23-vuotias, ei parisuhteita takana. Muutama pitkään, jopa yli vuoden kestänyt tapailu takana, mutta ei parisuhdetta. Minulla on oma elämä töineen ja opiskeluineen, mutta siihen kyllä mahtuu toinen ihminen joka haluaa vastaavaa. Pärjään ja viihdyn yksin, mutta joku jakamassa arkea ei ole miinus tai rajoite vapaudelle. Samalla kun minä haluan tavallista, tasaista elämää haluavat monet tuttavani (20–40-v.) juuri sitä uskomatonta, kiihkeää rakkautta, joka peittoaa alleen kaiken muun. Heillä on takana monta parisuhdetta, ylä- ja alamäkiä ihmissuhderintamalla, paljon kaikenlaista. Itketään ja halutaan kuolla kun parin kuukauden suhde kariutuu, sitten löydetään jotain uskomatonta ja ainutkertaista ja suunnitellaan häitä, erotaan myrskyisästi ja huudetaan, löydetään Oikea Mies, sitten mennään taas. Elämä on jännittävää, ennakoimatonta ja tunteet suuria.

Olen miettinyt, että ehkä en vain ole sellaista ihmistyyppiä johon rakastutaan. Olen tavannut paljon ihania, miellyttäviä, mukavia ihmisiä, jotka ovat olleet minusta samaa mieltä. Tavataan usein, suunnitellaan milloin taas tavataan, molemmilla on hauskaa, soitellaan usein, sitten jonkin ajan päästä toinen ei löydä aikaa tavata, sitten yhteydenpito vähenee, vähenee lisää, lopulta ei kuulu mitään, lopulta tavataan ja toinen sanoo, että minun kanssa on hyvä olla ja olen ihana ystävä. Ei näitä toki mitenkään hurjan paljon ole, lähinnä työn, opiskelun ja harrastusten kautta tapaa paljon ihmisiä, joidenkin kanssa kemiat kohtaa ja tulee oltua paljon tekemisissä.

En tiedä mikä lopputulos olisi, jos epätoivoisesti etsisin parisuhdetta, lataisin Tinderin ja liittyisin sinkkuryhmiin. En ole kuitenkaan kokenut siihen tarvetta, kun tämä tasainen ja tavallinen arki on hyvää näinkin. Joskus olen kyllä miettinyt, että mikä oikein mättää.

Eli olet siis antanut miesten nussia sinua, vaatimatta parisuhdetta ja sitoutumista. Ihan oma syy. Jatka vaan tuolla linjalla, niin olet kolmekymppisenä sellainen kehäraakki ettet saa enää ketään täysjärkistä miestä.

Sitkeästi vain vielä länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin elää tämä uskomus, että naisen arvokkuus perustuu siihen, että piilottaa omat halunsa ja säästelee itseään kärsivällisesti sille unelmien prinssille. Ja mitä tämä unelmien prinssi tekee? Tietenkin polkee naisia minkä ehtii ja valitsee parhaan ilman, että se mitenkään vaikuttaa negatiivisesti hänen maineeseensa.

Sori vain, mutta a) minä en omista seksuaalisuuttani ja halujani kenellekään, eikä b) minusta tee vähemmän arvokasta se, että pidän seksistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyys, itsensä lapsen tasolle typistäminen, uhriutuminen, heikko itsetunto, epävarmuus.

Minkähän takia tämäkin saanut näin paljon alapeukkua? AP kysyi miksi nainen jää sinkuksi, tässä niitä esimerkkejä oli, niin ehti pahastutaan.

Ja en itse kirjoittanut tuota lainaamaani tekstiä, peukkujen määrä vain ihmetytti.

Se koira älähtää, mihin kalikka kalahtaa. Onhan se nyt selvää minkälaisia raunioita täällä kirjottelee päivästä toiseen. Päivän kohokohta on päästä haukkumaan miehiä ja se viha kasvaa kasvaa, lopulta tämä viha pilaa heidän elämänsä.

Totta. Täällä kirjoittaa päivästä toiseen naisia kohtaan vihaa uhkuvia miesraunioita.

Miehet, joista olen kiinnostunut, eivä yleensä vastaa tunteisiini. Ne miehet, jotka ovat kiinnostuneita, eivät taas yleensä kiinnosta minua.

Olen mieluummin yksin kuin yhdessä jonkun kanssa vain siksi, että niin kuuluisi olla yhteiskunnan silmissä.

Irtoseksisirkus on yksi syy, mutta kahdella eri mekanismilla. Yhtäältä naisen on mahdoton itse laskea tasoaan A-urosten jäljiltä, toisaalta jos maine on kiirinyt kovin joku  mies saattaa perääntyä sen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei pariudu silloin kun siihen on parhaat mahdollisuudet (opiskelijaelämä). Miehillä ei vielä silloin ole status lähelläkään huippua, joten todella helmiä voi ihan tavisnainenkin (jos nuori nainen nyt koskaan on parisuhdepelin tavis) saada. Kymmenen vuoden kuluttua, kun uraa on jo takana, miesten status nousee kuin raketti ja naisten tippuu kuin kivi.

Tässä on tietty perä, mutta nämä tavisnaiset ja miehen statukset sekä parisuhdepeli hourailut vievät kommentin lassukkateorioihin. Tosiasia on, että nuorena ja kokemattomana tekee tyhmiä päätöksiä. Tämä johtuu ihan aivojen rakenteesta. Parikymppisenä aivotoiminnat ovat nopeita ja aivojen kehittymättömyyden takia kaikki elämykset, niin ilot kuin surutkin koetaan voimakkaampana. Näin käy myös rakastumisen tunteen kanssa. Jos silloin tapaa vähänkin miellyttävän miehen, helposti jää nalkkiin. Näin kävi itsellekkin. Myöhemmällä iällä se tunnepuoli on tasaisempaa, joten ilmeisesti tulee ristiriitaa deittailuvaiheessa kun sillä tunnepuolella ei tule sitä huuman tunnetta ja kukaan ei tunnu oikein miltään.

Tunteiden tasaisuus ja se ettei usko mihinkään uskomattomaan rakkauteen tuntuu olevan iso haittatekijä myös parikymppisenä. Olen 23-vuotias, ei parisuhteita takana. Muutama pitkään, jopa yli vuoden kestänyt tapailu takana, mutta ei parisuhdetta. Minulla on oma elämä töineen ja opiskeluineen, mutta siihen kyllä mahtuu toinen ihminen joka haluaa vastaavaa. Pärjään ja viihdyn yksin, mutta joku jakamassa arkea ei ole miinus tai rajoite vapaudelle. Samalla kun minä haluan tavallista, tasaista elämää haluavat monet tuttavani (20–40-v.) juuri sitä uskomatonta, kiihkeää rakkautta, joka peittoaa alleen kaiken muun. Heillä on takana monta parisuhdetta, ylä- ja alamäkiä ihmissuhderintamalla, paljon kaikenlaista. Itketään ja halutaan kuolla kun parin kuukauden suhde kariutuu, sitten löydetään jotain uskomatonta ja ainutkertaista ja suunnitellaan häitä, erotaan myrskyisästi ja huudetaan, löydetään Oikea Mies, sitten mennään taas. Elämä on jännittävää, ennakoimatonta ja tunteet suuria.

Olen miettinyt, että ehkä en vain ole sellaista ihmistyyppiä johon rakastutaan. Olen tavannut paljon ihania, miellyttäviä, mukavia ihmisiä, jotka ovat olleet minusta samaa mieltä. Tavataan usein, suunnitellaan milloin taas tavataan, molemmilla on hauskaa, soitellaan usein, sitten jonkin ajan päästä toinen ei löydä aikaa tavata, sitten yhteydenpito vähenee, vähenee lisää, lopulta ei kuulu mitään, lopulta tavataan ja toinen sanoo, että minun kanssa on hyvä olla ja olen ihana ystävä. Ei näitä toki mitenkään hurjan paljon ole, lähinnä työn, opiskelun ja harrastusten kautta tapaa paljon ihmisiä, joidenkin kanssa kemiat kohtaa ja tulee oltua paljon tekemisissä.

En tiedä mikä lopputulos olisi, jos epätoivoisesti etsisin parisuhdetta, lataisin Tinderin ja liittyisin sinkkuryhmiin. En ole kuitenkaan kokenut siihen tarvetta, kun tämä tasainen ja tavallinen arki on hyvää näinkin. Joskus olen kyllä miettinyt, että mikä oikein mättää.

Eli olet siis antanut miesten nussia sinua, vaatimatta parisuhdetta ja sitoutumista. Ihan oma syy. Jatka vaan tuolla linjalla, niin olet kolmekymppisenä sellainen kehäraakki ettet saa enää ketään täysjärkistä miestä.

Hienoa, ettei sinulla miehenä ole ollut yhtään parisuhdetta ja odotat poikuus tallella tulevaa vaimoasi.

Kunnioitettavaa ja ihailtavaa, koska miksi ihmeessä joku nainen haluaisi käytetyn miehen?

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin sinkku nelikymppiseksi asti, koska olen aika läheisyys- ja sitoutumiskammoinen. En ole koskaan haaveillut perheestä tai naimisiinmenosta. Biletin kyllä ja oli yhdenyönsuhteita. Olen myös todella nirso enkä voi kuvitella seksiä useimpien miesten kanssa, ja parisuhteessahan sitä pitäisi harrastaa. Lopulta aloin seurustella ja menin ihme kyllä naimisiinkin keski-ikäisenä, kun tuli vastaan ns vuosisadan rakkaustarina, kertakaikkiaan täydellinen mies, ettei sitä voinut päästää menemään.

Oi, kerro enemmän! Miten tapasitte? ja millainen mies oli/on ?, miten rohkaistut lopulta aloittaa seurustelun ?jne. Nim. sinkku 39-v. itku kurkussa ja toivosta luopuneena

Näin hänet baaritiskillä, ajattelin heti, että tuon minä haluan, ja menin juttelemaan ja ehdottelemaan :)

T. Se jolta kysyit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei pariudu silloin kun siihen on parhaat mahdollisuudet (opiskelijaelämä). Miehillä ei vielä silloin ole status lähelläkään huippua, joten todella helmiä voi ihan tavisnainenkin (jos nuori nainen nyt koskaan on parisuhdepelin tavis) saada. Kymmenen vuoden kuluttua, kun uraa on jo takana, miesten status nousee kuin raketti ja naisten tippuu kuin kivi.

Tässä on tietty perä, mutta nämä tavisnaiset ja miehen statukset sekä parisuhdepeli hourailut vievät kommentin lassukkateorioihin. Tosiasia on, että nuorena ja kokemattomana tekee tyhmiä päätöksiä. Tämä johtuu ihan aivojen rakenteesta. Parikymppisenä aivotoiminnat ovat nopeita ja aivojen kehittymättömyyden takia kaikki elämykset, niin ilot kuin surutkin koetaan voimakkaampana. Näin käy myös rakastumisen tunteen kanssa. Jos silloin tapaa vähänkin miellyttävän miehen, helposti jää nalkkiin. Näin kävi itsellekkin. Myöhemmällä iällä se tunnepuoli on tasaisempaa, joten ilmeisesti tulee ristiriitaa deittailuvaiheessa kun sillä tunnepuolella ei tule sitä huuman tunnetta ja kukaan ei tunnu oikein miltään.

Tunteiden tasaisuus ja se ettei usko mihinkään uskomattomaan rakkauteen tuntuu olevan iso haittatekijä myös parikymppisenä. Olen 23-vuotias, ei parisuhteita takana. Muutama pitkään, jopa yli vuoden kestänyt tapailu takana, mutta ei parisuhdetta. Minulla on oma elämä töineen ja opiskeluineen, mutta siihen kyllä mahtuu toinen ihminen joka haluaa vastaavaa. Pärjään ja viihdyn yksin, mutta joku jakamassa arkea ei ole miinus tai rajoite vapaudelle. Samalla kun minä haluan tavallista, tasaista elämää haluavat monet tuttavani (20–40-v.) juuri sitä uskomatonta, kiihkeää rakkautta, joka peittoaa alleen kaiken muun. Heillä on takana monta parisuhdetta, ylä- ja alamäkiä ihmissuhderintamalla, paljon kaikenlaista. Itketään ja halutaan kuolla kun parin kuukauden suhde kariutuu, sitten löydetään jotain uskomatonta ja ainutkertaista ja suunnitellaan häitä, erotaan myrskyisästi ja huudetaan, löydetään Oikea Mies, sitten mennään taas. Elämä on jännittävää, ennakoimatonta ja tunteet suuria.

Olen miettinyt, että ehkä en vain ole sellaista ihmistyyppiä johon rakastutaan. Olen tavannut paljon ihania, miellyttäviä, mukavia ihmisiä, jotka ovat olleet minusta samaa mieltä. Tavataan usein, suunnitellaan milloin taas tavataan, molemmilla on hauskaa, soitellaan usein, sitten jonkin ajan päästä toinen ei löydä aikaa tavata, sitten yhteydenpito vähenee, vähenee lisää, lopulta ei kuulu mitään, lopulta tavataan ja toinen sanoo, että minun kanssa on hyvä olla ja olen ihana ystävä. Ei näitä toki mitenkään hurjan paljon ole, lähinnä työn, opiskelun ja harrastusten kautta tapaa paljon ihmisiä, joidenkin kanssa kemiat kohtaa ja tulee oltua paljontekemisissä.

En tiedä mikä lopputulos olisi, jos epätoivoisesti etsisin parisuhdetta, lataisin Tinderin ja liittyisin sinkkuryhmiin. En ole kuitenkaan kokenut siihen tarvetta, kun tämä tasainen ja tavallinen arki on hyvää näinkin. Joskus olen kyllä miettinyt, että mikä oikein mättää.

Eli olet siis antanut miesten nussia sinua, vaatimatta parisuhdetta ja sitoutumista. Ihan oma syy. Jatka vaan tuolla linjalla, niin olet kolmekymppisenä sellainen kehäraakki ettet saa enää ketään täysjärkistä miestä.

Sitkeästi vain vielä länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin elää tämä uskomus, että naisen arvokkuus perustuu siihen, että piilottaa omat halunsa ja säästelee itseään kärsivällisesti sille unelmien prinssille. Ja mitä tämä unelmien prinssi tekee? Tietenkin polkee naisia minkä ehtii ja valitsee parhaan ilman, että se mitenkään vaikuttaa negatiivisesti hänen maineeseensa.

Sori vain, mutta a) minä en omista seksuaalisuuttani ja halujani kenellekään, eikä b) minusta tee vähemmän arvokasta se, että pidän seksistä. 

Hyss, ei tätä saa ääneen sanoa, olet miesvihaaja jos moista höpötät.

Kyllä nainen, kehoineen ja haluineen on aina jonkun miehen omistama. Jumalahan loi Evan Aatamille, niin ei kyllä naisilla muuta virkaa voi olla, kuin viihdyttää miestä. Palan omenaakin mokoma meni itsekkäästi haukkaamaan, niin johan miehenkin kadotukseen vei.

Itsekäs on nainen hyi ei kuulu naisen nauttia elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei pariudu silloin kun siihen on parhaat mahdollisuudet (opiskelijaelämä). Miehillä ei vielä silloin ole status lähelläkään huippua, joten todella helmiä voi ihan tavisnainenkin (jos nuori nainen nyt koskaan on parisuhdepelin tavis) saada. Kymmenen vuoden kuluttua, kun uraa on jo takana, miesten status nousee kuin raketti ja naisten tippuu kuin kivi.

Tässä on tietty perä, mutta nämä tavisnaiset ja miehen statukset sekä parisuhdepeli hourailut vievät kommentin lassukkateorioihin. Tosiasia on, että nuorena ja kokemattomana tekee tyhmiä päätöksiä. Tämä johtuu ihan aivojen rakenteesta. Parikymppisenä aivotoiminnat ovat nopeita ja aivojen kehittymättömyyden takia kaikki elämykset, niin ilot kuin surutkin koetaan voimakkaampana. Näin käy myös rakastumisen tunteen kanssa. Jos silloin tapaa vähänkin miellyttävän miehen, helposti jää nalkkiin. Näin kävi itsellekkin. Myöhemmällä iällä se tunnepuoli on tasaisempaa, joten ilmeisesti tulee ristiriitaa deittailuvaiheessa kun sillä tunnepuolella ei tule sitä huuman tunnetta ja kukaan ei tunnu oikein miltään.

Tunteiden tasaisuus ja se ettei usko mihinkään uskomattomaan rakkauteen tuntuu olevan iso haittatekijä myös parikymppisenä. Olen 23-vuotias, ei parisuhteita takana. Muutama pitkään, jopa yli vuoden kestänyt tapailu takana, mutta ei parisuhdetta. Minulla on oma elämä töineen ja opiskeluineen, mutta siihen kyllä mahtuu toinen ihminen joka haluaa vastaavaa. Pärjään ja viihdyn yksin, mutta joku jakamassa arkea ei ole miinus tai rajoite vapaudelle. Samalla kun minä haluan tavallista, tasaista elämää haluavat monet tuttavani (20–40-v.) juuri sitä uskomatonta, kiihkeää rakkautta, joka peittoaa alleen kaiken muun. Heillä on takana monta parisuhdetta, ylä- ja alamäkiä ihmissuhderintamalla, paljon kaikenlaista. Itketään ja halutaan kuolla kun parin kuukauden suhde kariutuu, sitten löydetään jotain uskomatonta ja ainutkertaista ja suunnitellaan häitä, erotaan myrskyisästi ja huudetaan, löydetään Oikea Mies, sitten mennään taas. Elämä on jännittävää, ennakoimatonta ja tunteet suuria.

Olen miettinyt, että ehkä en vain ole sellaista ihmistyyppiä johon rakastutaan. Olen tavannut paljon ihania, miellyttäviä, mukavia ihmisiä, jotka ovat olleet minusta samaa mieltä. Tavataan usein, suunnitellaan milloin taas tavataan, molemmilla on hauskaa, soitellaan usein, sitten jonkin ajan päästä toinen ei löydä aikaa tavata, sitten yhteydenpito vähenee, vähenee lisää, lopulta ei kuulu mitään, lopulta tavataan ja toinen sanoo, että minun kanssa on hyvä olla ja olen ihana ystävä. Ei näitä toki mitenkään hurjan paljon ole, lähinnä työn, opiskelun ja harrastusten kautta tapaa paljon ihmisiä, joidenkin kanssa kemiat kohtaa ja tulee oltua paljon tekemisissä.

En tiedä mikä lopputulos olisi, jos epätoivoisesti etsisin parisuhdetta, lataisin Tinderin ja liittyisin sinkkuryhmiin. En ole kuitenkaan kokenut siihen tarvetta, kun tämä tasainen ja tavallinen arki on hyvää näinkin. Joskus olen kyllä miettinyt, että mikä oikein mättää.

Eli olet siis antanut miesten nussia sinua, vaatimatta parisuhdetta ja sitoutumista. Ihan oma syy. Jatka vaan tuolla linjalla, niin olet kolmekymppisenä sellainen kehäraakki ettet saa enää ketään täysjärkistä miestä.

Sitkeästi vain vielä länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin elää tämä uskomus, että naisen arvokkuus perustuu siihen, että piilottaa omat halunsa ja säästelee itseään kärsivällisesti sille unelmien prinssille. Ja mitä tämä unelmien prinssi tekee? Tietenkin polkee naisia minkä ehtii ja valitsee parhaan ilman, että se mitenkään vaikuttaa negatiivisesti hänen maineeseensa.

Sori vain, mutta a) minä en omista seksuaalisuuttani ja halujani kenellekään, eikä b) minusta tee vähemmän arvokasta se, että pidän seksistä. 

Ei se ole uskomus vaan vallitseva ideaali, jonka määrittelevät sukupuolet itse. Naisille miehen seksihistorialla on vöhemmän merkitystä, koska haluavat kaikki sitä samaa mies-tyyppiä ja heillä on väkisinkin hirveästi eri seksikumppaneitä kysynnän vuoksi. Miehet taas toivovat toisenlaista seksihistoriaa naiselta, erilaisista syistä. Ei siihen hyvinvointivaltio kuulu , muuten kuin, että se toki mahdollistaa naisten seksihurjastelun jossain määrin.

Jos ei kelpaa kellekään, niin pahahan se on parisuhdetta perustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se ettei pariudu silloin kun siihen on parhaat mahdollisuudet (opiskelijaelämä). Miehillä ei vielä silloin ole status lähelläkään huippua, joten todella helmiä voi ihan tavisnainenkin (jos nuori nainen nyt koskaan on parisuhdepelin tavis) saada. Kymmenen vuoden kuluttua, kun uraa on jo takana, miesten status nousee kuin raketti ja naisten tippuu kuin kivi.

Tässä on tietty perä, mutta nämä tavisnaiset ja miehen statukset sekä parisuhdepeli hourailut vievät kommentin lassukkateorioihin. Tosiasia on, että nuorena ja kokemattomana tekee tyhmiä päätöksiä. Tämä johtuu ihan aivojen rakenteesta. Parikymppisenä aivotoiminnat ovat nopeita ja aivojen kehittymättömyyden takia kaikki elämykset, niin ilot kuin surutkin koetaan voimakkaampana. Näin käy myös rakastumisen tunteen kanssa. Jos silloin tapaa vähänkin miellyttävän miehen, helposti jää nalkkiin. Näin kävi itsellekkin. Myöhemmällä iällä se tunnepuoli on tasaisempaa, joten ilmeisesti tulee ristiriitaa deittailuvaiheessa kun sillä tunnepuolella ei tule sitä huuman tunnetta ja kukaan ei tunnu oikein miltään.

Tunteiden tasaisuus ja se ettei usko mihinkään uskomattomaan rakkauteen tuntuu olevan iso haittatekijä myös parikymppisenä. Olen 23-vuotias, ei parisuhteita takana. Muutama pitkään, jopa yli vuoden kestänyt tapailu takana, mutta ei parisuhdetta. Minulla on oma elämä töineen ja opiskeluineen, mutta siihen kyllä mahtuu toinen ihminen joka haluaa vastaavaa. Pärjään ja viihdyn yksin, mutta joku jakamassa arkea ei ole miinus tai rajoite vapaudelle. Samalla kun minä haluan tavallista, tasaista elämää haluavat monet tuttavani (20–40-v.) juuri sitä uskomatonta, kiihkeää rakkautta, joka peittoaa alleen kaiken muun. Heillä on takana monta parisuhdetta, ylä- ja alamäkiä ihmissuhderintamalla, paljon kaikenlaista. Itketään ja halutaan kuolla kun parin kuukauden suhde kariutuu, sitten löydetään jotain uskomatonta ja ainutkertaista ja suunnitellaan häitä, erotaan myrskyisästi ja huudetaan, löydetään Oikea Mies, sitten mennään taas. Elämä on jännittävää, ennakoimatonta ja tunteet suuria.

Olen miettinyt, että ehkä en vain ole sellaista ihmistyyppiä johon rakastutaan. Olen tavannut paljon ihania, miellyttäviä, mukavia ihmisiä, jotka ovat olleet minusta samaa mieltä. Tavataan usein, suunnitellaan milloin taas tavataan, molemmilla on hauskaa, soitellaan usein, sitten jonkin ajan päästä toinen ei löydä aikaa tavata, sitten yhteydenpito vähenee, vähenee lisää, lopulta ei kuulu mitään, lopulta tavataan ja toinen sanoo, että minun kanssa on hyvä olla ja olen ihana ystävä. Ei näitä toki mitenkään hurjan paljon ole, lähinnä työn, opiskelun ja harrastusten kautta tapaa paljon ihmisiä, joidenkin kanssa kemiat kohtaa ja tulee oltua paljon tekemisissä.

En tiedä mikä lopputulos olisi, jos epätoivoisesti etsisin parisuhdetta, lataisin Tinderin ja liittyisin sinkkuryhmiin. En ole kuitenkaan kokenut siihen tarvetta, kun tämä tasainen ja tavallinen arki on hyvää näinkin. Joskus olen kyllä miettinyt, että mikä oikein mättää.

Eli olet siis antanut miesten nussia sinua, vaatimatta parisuhdetta ja sitoutumista. Ihan oma syy. Jatka vaan tuolla linjalla, niin olet kolmekymppisenä sellainen kehäraakki ettet saa enää ketään täysjärkistä miestä.

Sitkeästi vain vielä länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassakin elää tämä uskomus, että naisen arvokkuus perustuu siihen, että piilottaa omat halunsa ja säästelee itseään kärsivällisesti sille unelmien prinssille. Ja mitä tämä unelmien prinssi tekee? Tietenkin polkee naisia minkä ehtii ja valitsee parhaan ilman, että se mitenkään vaikuttaa negatiivisesti hänen maineeseensa.

Sori vain, mutta a) minä en omista seksuaalisuuttani ja halujani kenellekään, eikä b) minusta tee vähemmän arvokasta se, että pidän seksistä. 

Ei se ole uskomus vaan vallitseva ideaali, jonka määrittelevät sukupuolet itse. Naisille miehen seksihistorialla on vöhemmän merkitystä, koska haluavat kaikki sitä samaa mies-tyyppiä ja heillä on väkisinkin hirveästi eri seksikumppaneitä kysynnän vuoksi. Miehet taas toivovat toisenlaista seksihistoriaa naiselta, erilaisista syistä. Ei siihen hyvinvointivaltio kuulu , muuten kuin, että se toki mahdollistaa naisten seksihurjastelun jossain määrin.

Minua on aina viehättäneet miehet, joilla ei ole irtoseksikokemuksia. Pidän sitä hyvinkin turn offina ja osoituksena kyvyttömyydestä sitoutua.

Nainen, joka ei halua alistua. Jokaisessa parisuhteessa nainen on väistämättä huonommassa asemassa TAVALLA TAI TOISELLA.