Sinä, jolla ei ole ystäviä tai on vain vähän ystäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän täällä Suomessa kerkiä töiden jälkeen muuta tehdä kun ruoan, hoitaa lasten asiat ja nukkumaan että jaksaa taas seuraavan työpäivän. Missä välissä kerkeän nähdä ystäviä kun viikonloputkin menee pyykätessä, siivotessa ja ruokaa laittaessa ja levätessä että jaksaa taas painaa pitkää päivää seuraavan viikon..

Onko täällä Suomessa vähemmän tunteja päivässä kuin muualla maailmassa?

Näsäviisastelija, pitkät uuvuttavat työpäivät

Ihan yhtä pitkiä (ellei jopa pidempiä) ja uuvuttavia ne on muuallakin. Silti ihmiset ehtivät tapaamaan ystäviään. Miksi siis Suomessa ei ehtisi?

On kylmää ja pimeää, ei tee mieli lähteä ovesta ulos.

Tuo ei liity mitenkään ehtimiseen. Siitähän tuossa puhuttiin eikä säästä.

Vastasinkin vain omasta puolestani. Kyllä minusta vaikuttaa, jos on kaunis sää. On suurempi houkutus jättää siivous toiseen päivään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on jonkin verran kavereita, mutta kolme ystäväksi luokiteltavaa. Olen muuttanut pois synnyinkaupungistani; moni kamu tai ystävä jäi sinne ja suhteet kuivuivat kasaan. En ole kovin luottavainen, ja pidän ystävinä vain niitä, joille voin oikeasti kertoa asioistani. Kaverit taas ovat mukana vain kevyessä hengailussa porukalla.

En ole varsinaisesti ujo, mutta en kaipaa isoa joukkoa ympärilleni. Teemme paljon juttuja myös avopuolison kanssa, ja hän ja kolme ystävää riittävät hyvin.

Lisäyksenä vielä, että kaipaan kyllä samanhenkisiä ja lojaaleja ystäviä. Nuo kolme ovat ainoat, enkä tiedä mistä uusia löytyisi :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalisesti lahjaton. Ihmisten seurassa jännittynyt ja puhun omituisia. Pienessä seurassa osaan keskustella. Olen viimeaikoina tajunnut, että olen varmaan myös aika raskas ihminen, tosikko. Jostain ihmeen syystä olen tuntenut tarvetta avautua asioistani liian nopeasti. Olen jotenkin liian avoin väärässä tilanteessa. Tämä pelottaa ihmiset pois. En siis osaa small talkia. Toisaalta en ole koskaan ollut kiinnostunut diipadaapa juttelusta. Mutta se on surullista, että en sitten ole oikein saanut ystäviäkään. No on muutama hyvä ystävä.

Oletko sinä minä?

Mä olen taas siitä hyvä, että mulle ei voi puhua omituisuuksia, sillä mielestäni niin harva puheenaihe on omituinen :D Mulle käy kaikki puheenaiheet, ja bussipysäkiltäkkin se mummeli jolla on persiissä hankauma, tai se skitsofreenikko puhuu juuri minulle :p 

Et sittenkään yksin, et toivoton, tai varsinkaan arvoton:

Millainen olen: älykäs, idealistinen, optimistinen, ahdistunut, empaattinen, velvollisuudentuntoinen, rauhallinen ja looginen esteetikko. Ei kaikkein helpoin kombo!

Vierailija kirjoitti:

Opiskelut ovat vieneet kaveriporukkaa eri suuntiin.

Lukion jälkeen vuosien masennus ja eristäytymisvaihe, jonka johdosta ei tullut tutustuttua myöskään yliopistolla juuri kehenkään.

Töissäkin on parasta pitää yksityiselämä ja vapaa-aika erillään.

Näiden lisäksi olen seurani suhteen hyvin valikoiva: en siedä selän takana puhumista, paskanjauhantaa, ainaista pinnallisten asioiden puimista, nirppanokkaisuutta, oman egon liiallista korostamista tai lojaalisuuden puutetta. Uskokaa tai älkää, mutta kun karsii näillä piirteillä varustetut ihmiset pois laskuista, jäljelle jää hyvin pieni, mutta onneksi sitäkin viehättävämpi porukka.

Aivan totta. Mulla hävisi kahdessa otteessa kaverit. Ensin siinä, kun aloin itsekin valkkaamaan seurani, niin kuin kaverinikin tekivät, eli en ollut käytettävissä aina sellaisille jotka eivät olleet koskaan minun käytettävissäni. Lakkasin kutsumasta mökille sellaisia jotka mielellään tulivat, mutta eivät koskaan kutsuneet minua heidän mökilleen. Lakkasin lainaamasta rahaa sellaiselle joka soitti kun oli niiiiin ikävä <3 ! aina silloin kun tarvitsi rahaa lainaan, ja lopulta lakkasin vastaamasta heille. Näin jäi pieni ydinporukka, joka pieneni uudestaan kun lapseni sairastui ja joutui myöhemmin isoihin ongelmiin. Sitä ei jaksanut2 kaveria. No vielä on muutama jäljellä, katsotaan jäävätkö he seuraavaan kriisiin :p

On vaikea sanoa. Lapsena vanhempani halusivat valita ystäväni, joten kaverisuhteita ei vahingossakaan päässyt syntymään. Vähän myöhemmin ihmisten karkoittamisesta piti huolen mustasukkainen poikaystävä ja teininä yksinäisyyden sinetöi äidiksi tulo ja totaalinen yksinhuoltajuus.

Pitkään ajattelin, että yksinäisyyteni oli vain olosuhde ja että pystyn ja tutustun helposti ihmisiin, kunhan on vain tilaisuus pitää yhteyttä.

Enää en tiedä. Ehkä sosiaaliset taitoni ovat olleet aina kehnot tai ehkä eristynyt elämä on tehnyt tehtävänsä, mutta en enää edes tiedä miten ihmisten kansaa ollaan.

Teen kaikki klassiset mokat, avaudun liikaa ja liian pian, en muista huomioida muita tarpeeksi, en oikein osaa esittää muuta kuin olen, joten monen keskustelut tuntuvat kiusallisilta jne.

Täältä aina lukee, että "voi avautua sille tai niille kaikesta".

Kyllähän niin voi kelle vaan, mutta jos sinulla on salaisuuksia, niin pidä ne omina tietoinasi.

Vierailija kirjoitti:

Millainen olen: älykäs, idealistinen, optimistinen, ahdistunut, empaattinen, velvollisuudentuntoinen, rauhallinen ja looginen esteetikko. Ei kaikkein helpoin kombo!

Kuulostaapa tutulta! :) t. Pohdiskeleva mies

Vierailija kirjoitti:

Millainen olen: älykäs, idealistinen, optimistinen, ahdistunut, empaattinen, velvollisuudentuntoinen, rauhallinen ja looginen esteetikko. Ei kaikkein helpoin kombo!

Millainen on looginen esteetikko? Vai tarkoitatko, että ajattelet ja toimit loogisesti, mutta esteettiset arvot ovat sinulle myös tärkeitä? Luettelosi kuvaa minuakin aika hyvin, vaikka en taida olla kovin älykäs. Haluaisin olla, mutta ei minulla erityisen hyvin leikkaa. Tietenkin voimme pohtia laajaltikin, mitä "älykäs" tarkoittaa, mutta ehkä tällä kertaa on viisainta pidättäytyä sanan arkisen käytön melko epämääräisesti määrittyvässä merkityksessä.

Suurempi ongelma viestissäsi on se, että minusta luettelosi kertoo hyvin kiinnostavasta persoonasta, jonka arvelisin olen helppo löytää ystäviä. En minä näe siinä mitään sellaista, mikä eristäisi kovinkaan monesta. Lopulta voi tietenkin kysyä, miten nuo ominaisuudet ilmenevät käytännössä. Seuraavissa näkökulmissa en halua loukata tai esittää väitteitä Sinusta, vaan tuoda esiin näkökulmia. Älykkyys voi ilmetä pisteliäänä tapana arvostella toisten toimintaa. Sinällään näkökulmat voivat olla oikeita, mutta pisteliäisyydellä harvoin saavuttaa muuta kuin torjuntaa. Idealismi voi olla jonkun mielestä taivaanrannanmaalailua, ja kuitenkaan mikään uusi ei viriä ilman edes jonkin tasoista idealismia. Optimismin on vaikea kuvitella ärsyttävän muita kuin kyynisiä pessimistejä - ja heitä ei pidä sekoittaa realisteihin. Empatia kai harvoin vähentää ystäviä. Vaikka kai empatian varjolla voi ruveta liian tungettelevaksi muita kohtaan. Äh, en minä jaksa... yksittäinen persoonallisuuden piirre harvoin on sinällään haitallinen tai hyödyllinen, jos ei nyt puhuta psykopaattisuudesta. Jotkut ominaisuudet ovat eduksi yksissä tilanteissa, toiset toisissa.

Jouduin tapaturmaan. Siitä toipuminen kesti 2 vuotta ja jätti pysyvän vamman. Mulla oli jatkuvat kovat kivut, ravasin lääkärissä ja tutkimuksissa. Elämäni romahti. Oli pitkä kuntoutusjakso joka ei tuottanutkaan hyviä tuloksia. Olin peloissani, itkuinen, kipeä. En ollut enää hauskaa seuraa. Ystäväni kyllästyivät yksi toisensa jälkeen. Jotkut taas sanoivat niin julmasti, että minä katkaisin välit. Menetin vamman takia rakkaimmat harrastukseni.

Myöhemmin sairastuin kroonisesti hankalaan tautiin, joka pakotti luopumaan lopuistakin iloa tuottavista asioista. Masennuin. Siinä meni viimeiset ystävät.

Olin tyhmänä luullut, että ystäviä tuetaan ja lohdutetaan, kun heillä on vaikeaa. Olin itse tehnyt. Mutta ilmeni, että ei muut jaksa kuunnella. Sit oli pari ihmistä, joille seurani kelpasi vain silloin, kun minusta oli hyötyä. Olin myös nöyrä terapeutti, joka kuunteli loputtomiin. Kun olin itse kuulijan tarpeessa, tulikin tyhjää tilaa ympärille.

Vanhemmat läheiset ovat kuoll.eet. Olen saanut ns. ystävyyssuhteista tarpeekseni. En myöskään enää istu terapeuttina kellekään.

Tilanne on myös se, että olen katkeroitunut enkä ole vuosikausiin tehnyt mitään kiinnostavaa. Tässä on muutakin mitä en kerro nyt. Mutta mua ei oikeastaan kiinnosta juuri mikään enkä toivo tulevaisuudelta muuta kuin suht kivuttomia päiviä, jotka elän hetki kerrallaan.

Tiedän, miten paljon elämässä on tehtävä sen eteen, että saa mitä haluaa. Tiedän myös, mistä pidän, mutta en voi tehdä niitä asioita enää. En kuvittele, että ihmeitä tapahtuisi, ja itse en jaksa intoilla mistään. Kenenkään perheasioita ja lapsijuttuja en enää kuuntele, koska mulla ei ole siihen osaa eikä arpaa.

En teeskentele olevani kiinnostunut asioista joista en ole. Mulla ei ole kellekään mitään annettavaa eikä sanottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Kerro millainen olet ja miksi sinulla ei ole ystäviä/ei juurikaan ole ystäviä?

Minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään ystävää. En tule ollenkaan toimeen poikien ja miesten kanssa. Ja lähes kaikki ihmiset ympärilläni ovat aina olleet poikia/miehiä. Ei ole ollut mahdollisuutta hankkia ystäviä.

N30

Jokainen tavallaan ja tarpeensa mukaan. Tässäkin pätee sääntö: ei se määrä vaan laatu.

Olen aina odottanut, että löytäisin ihmisiä jotka olisivat samanlaisia kuin minäkin, osaisivat olla samalla tavalla samaa mieltä asioista, jolloina voisimme sitten yhdessä viihdyttää toisiamme ja itseämme. Isommalla porukalla tavatessa jotenkin aina petyn siihen ettei siellä ole ketään minulle sopivaa, ja siksi en viihdykään koskaan kuin muutaman väkinäisen tunnin, jossa ehditään ne pintapuoliset kuulumiset vaihtaa.

En usko että olen itsenäni tarpeeksi kiinnostava, vaan minun tekemiseni, työni, harrasteeni tulisi olla se miksi kanssani viihdytään. Itse taas en välitä puitteista, vaan haluan ystävyysuhteen joka on syvemmällä tasolla. 

Nykyään olen ihan sinut sen kanssa ettei sellaisia ihmisiä nyt vain ole olemassakaan. Mies mulla on, ja senkin höpinät menee tosiesta korvasta ulos kun keskityn miettimään omia aivoituksiani, ja pakerranmieluummin niiden parissa mielipiteitä kysymättä. Mielipiteet toisilla kun tuntuvat olevan niin hätäisiä ja lapsellisia, että olen ne asiat miettinyt jo joskus alakoulussa. Nykyään haluaisin älykkäämpää seuraa, ja koska sitä ei ole tarjolla, viihdyn itsekseni, ja luen paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalisesti lahjaton. Ihmisten seurassa jännittynyt ja puhun omituisia. Pienessä seurassa osaan keskustella. Olen viimeaikoina tajunnut, että olen varmaan myös aika raskas ihminen, tosikko. Jostain ihmeen syystä olen tuntenut tarvetta avautua asioistani liian nopeasti. Olen jotenkin liian avoin väärässä tilanteessa. Tämä pelottaa ihmiset pois. En siis osaa small talkia. Toisaalta en ole koskaan ollut kiinnostunut diipadaapa juttelusta. Mutta se on surullista, että en sitten ole oikein saanut ystäviäkään. No on muutama hyvä ystävä.

Oletko sinä minä?

Mä olen taas siitä hyvä, että mulle ei voi puhua omituisuuksia, sillä mielestäni niin harva puheenaihe on omituinen :D Mulle käy kaikki puheenaiheet, ja bussipysäkiltäkkin se mummeli jolla on persiissä hankauma, tai se skitsofreenikko puhuu juuri minulle :p 

Samoin mulle. Olen selvästi helposti lähestyttävä. Olen ollut ystävällinen ja avulias, olen kuunnellut toisten juttuja vailla vastavuoroisuutta. Olen kyllästynyt siihen. Nykyään ne bussipysäkillä ihmettelijät saavat pitää hankaumansa ja selvittää aikataulut ihan itse. Niin minäkin joudun tekemään.

Mitään karmaa ei ole. Jos rupeat passaamaan muita ja olet "helppo" kaveri, susta tykätään vain siksi, että olet joustava ja avulias. Se ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä.

Ihminen voi mielistellä toisia vaikka lopun ikäänsä saamatta yhtään mitään itse. Tämä on karu totuus.

Jos vielä joskus haluan ystävystyä, aloitan pyytämällä palvelusta. Ehkä se karsii hyväksikäyttäjät heti kättelyssä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalisesti lahjaton. Ihmisten seurassa jännittynyt ja puhun omituisia. Pienessä seurassa osaan keskustella. Olen viimeaikoina tajunnut, että olen varmaan myös aika raskas ihminen, tosikko. Jostain ihmeen syystä olen tuntenut tarvetta avautua asioistani liian nopeasti. Olen jotenkin liian avoin väärässä tilanteessa. Tämä pelottaa ihmiset pois. En siis osaa small talkia. Toisaalta en ole koskaan ollut kiinnostunut diipadaapa juttelusta. Mutta se on surullista, että en sitten ole oikein saanut ystäviäkään. No on muutama hyvä ystävä.

Mä olen taas siitä hyvä, että mulle ei voi puhua omituisuuksia, sillä mielestäni niin harva puheenaihe on omituinen :D Mulle käy kaikki puheenaiheet, ja bussipysäkiltäkkin se mummeli jolla on persiissä hankauma, tai se skitsofreenikko puhuu juuri minulle :p 

Samoin mulle. Olen selvästi helposti lähestyttävä. Olen ollut ystävällinen ja avulias, olen kuunnellut toisten juttuja vailla vastavuoroisuutta. Olen kyllästynyt siihen. Nykyään ne bussipysäkillä ihmettelijät saavat pitää hankaumansa ja selvittää aikataulut ihan itse. Niin minäkin joudun tekemään.

Mitään karmaa ei ole. Jos rupeat passaamaan muita ja olet "helppo" kaveri, susta tykätään vain siksi, että olet joustava ja avulias. Se ei ole ystävyyttä vaan hyväksikäyttöä.

Ihminen voi mielistellä toisia vaikka lopun ikäänsä saamatta yhtään mitään itse. Tämä on karu totuus.

Jos vielä joskus haluan ystävystyä, aloitan pyytämällä palvelusta. Ehkä se karsii hyväksikäyttäjät heti kättelyssä.

Etpä voisi enemmän väärin käsittää. vastasin kahdele sinua aikaisemmalle, että omituisuus ei haittaa kaikkia, eikä siksi tarvitse olla yksin jos ei halua. Että esim. minä olen jopa mieluummin niiden kanssa joiden suusta ei ihan kaikkea voi arvata. En myöskään loukkaannu vaikka joku puhuisi/vastaisi töksähtäen, vaan aina olen saanut asiat selvitettyä, ja päässyt rentoon jutusteluun toisten kanssa, oli se aluksi jommalle kummalle hankalaa tai ei.

Olen erityisherkkä, kaikki asiat aiheuttaa tolkuttoman kehollisen reaktion ja sen takia en jaksa paljoa ihmisten seuraa. Väsyn ihmisten kanssa silloinkin kun on hauskaa eikä ole paineita.

Olen todella ujo ja hiljainen, ennen kuin tutustun paremmin. Ja asiaa ei auta että viihdyn liian hyvin yksin.

Perhe/sukulaiset tärkeitä joiden kanssa aikaa vietän silloin tällöin ja se riittää oikein hyvin.

Arvostan paljon omaa tilaa ja aikaa. Jos joudun jatkuvasti ravaamaan ja olemaan ihmistenkanssa kontaktissa uuvun loppuun etenki jos ei anneta/ei kannata olla oma itseni. En pidä pintasuhteista, enkä luota ihmisiin helposti minkä takia en tutustu ihmisiin helposti. On muutama todell läheinen,rakas ja pitnään pysyneet kaverit joita en vaihtaisi pois. En ole kovin avoin ja ne harvat kerrat kun olen ollut niin käytetty hyväksi. Olen joko hiljainen ja kylmän oloinen tai hirveä nauramaan ja puhumaan. Riippuu seurasta. Ajattelen paljon negatiivisia kuin positiivisia asioita. Yritän olla ymmärtävä, anteeksiantava ja avoin uusille asioille ( kaikki ei näihin pysty). Yritän miettiä miksi asia x tapahtuu, miten se ei olisi tapahtunut. Missä minulla on kehiteltävää ja missä taas muut ovat väärässä. ( ulkopuolelta näytän todella säälittävältä tai todella kylmältä. Helposti ali tai yliarvioidaan. )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen olen: älykäs, idealistinen, optimistinen, ahdistunut, empaattinen, velvollisuudentuntoinen, rauhallinen ja looginen esteetikko. Ei kaikkein helpoin kombo!

Millainen on looginen esteetikko? Vai tarkoitatko, että ajattelet ja toimit loogisesti, mutta esteettiset arvot ovat sinulle myös tärkeitä? Luettelosi kuvaa minuakin aika hyvin, vaikka en taida olla kovin älykäs. Haluaisin olla, mutta ei minulla erityisen hyvin leikkaa. Tietenkin voimme pohtia laajaltikin, mitä "älykäs" tarkoittaa, mutta ehkä tällä kertaa on viisainta pidättäytyä sanan arkisen käytön melko epämääräisesti määrittyvässä merkityksessä.

Suurempi ongelma viestissäsi on se, että minusta luettelosi kertoo hyvin kiinnostavasta persoonasta, jonka arvelisin olen helppo löytää ystäviä. En minä näe siinä mitään sellaista, mikä eristäisi kovinkaan monesta. Lopulta voi tietenkin kysyä, miten nuo ominaisuudet ilmenevät käytännössä. Seuraavissa näkökulmissa en halua loukata tai esittää väitteitä Sinusta, vaan tuoda esiin näkökulmia. Älykkyys voi ilmetä pisteliäänä tapana arvostella toisten toimintaa. Sinällään näkökulmat voivat olla oikeita, mutta pisteliäisyydellä harvoin saavuttaa muuta kuin torjuntaa. Idealismi voi olla jonkun mielestä taivaanrannanmaalailua, ja kuitenkaan mikään uusi ei viriä ilman edes jonkin tasoista idealismia. Optimismin on vaikea kuvitella ärsyttävän muita kuin kyynisiä pessimistejä - ja heitä ei pidä sekoittaa realisteihin. Empatia kai harvoin vähentää ystäviä. Vaikka kai empatian varjolla voi ruveta liian tungettelevaksi muita kohtaan. Äh, en minä jaksa... yksittäinen persoonallisuuden piirre harvoin on sinällään haitallinen tai hyödyllinen, jos ei nyt puhuta psykopaattisuudesta. Jotkut ominaisuudet ovat eduksi yksissä tilanteissa, toiset toisissa.

Kyse on siitäkin kasvaako ihminen sellaisessa ympäristössä, jossa kokee tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on. Minä en ole tätä kokenut ja minun on siksikin vaikea suhtautua itseeni kovin hyväksyvästi. Se jättää ihmiseen jälkensä, kun koko lapsuus ja nuoruus hoetaan, että älä ole sellainen tai tällainen, ole jotain ihan muuta.