Sinä, jolla ei ole ystäviä tai on vain vähän ystäviä

Mä haluisin olla teidän ystävä. <3 Moni kommentti voisi olla mun kirjoittama.

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy on varmaan se että viihdyn niin hyvin omissa oloissani. En taida olla kauhean hyvä ystävä siitä syystä.

Tämä minullakin, lisäksi työ on 8 tuntia päivässä sosiaalista kontaktia niin vapaa-ajalla en tahdo oikein jaksaa sosiaalista elämää. Pari ystävää on joita tapaan harvakseltaan muutaman kerran vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän täällä Suomessa kerkiä töiden jälkeen muuta tehdä kun ruoan, hoitaa lasten asiat ja nukkumaan että jaksaa taas seuraavan työpäivän. Missä välissä kerkeän nähdä ystäviä kun viikonloputkin menee pyykätessä, siivotessa ja ruokaa laittaessa ja levätessä että jaksaa taas painaa pitkää päivää seuraavan viikon..

Onko täällä Suomessa vähemmän tunteja päivässä kuin muualla maailmassa?

Näsäviisastelija, pitkät uuvuttavat työpäivät

Ihan yhtä pitkiä (ellei jopa pidempiä) ja uuvuttavia ne on muuallakin. Silti ihmiset ehtivät tapaamaan ystäviään. Miksi siis Suomessa ei ehtisi?

Olen sosiaalisesti kömpelö, en löydä omanlaisia kavereita mistään, olen ujo, möläyttelen joskus tyhmiä juttuja... n27

Kai se on monien asioiden summa. En ole oikein löytänyt toivomiani tasapainoisia ihmissuhteita. En oikein saanut kotona mitään kunnon kasvatusta, niin yhä tunnen välillä epävarmuutta siitä miten ihmisten kanssa toimitaan. Jotenkin oma paikka elämässä tuntuu ajoittain olevan hukassa ja yritän siksi välillä liiankin innolla tarttua kiinni ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän täällä Suomessa kerkiä töiden jälkeen muuta tehdä kun ruoan, hoitaa lasten asiat ja nukkumaan että jaksaa taas seuraavan työpäivän. Missä välissä kerkeän nähdä ystäviä kun viikonloputkin menee pyykätessä, siivotessa ja ruokaa laittaessa ja levätessä että jaksaa taas painaa pitkää päivää seuraavan viikon..

Onko täällä Suomessa vähemmän tunteja päivässä kuin muualla maailmassa?

Näsäviisastelija, pitkät uuvuttavat työpäivät

No heh heh!

Vrt. esim. Etelä-Eurooppa: Töihin mennään aamulla, lounasaikaan siesta katkaisee työpäivän kolmeksi tunniksi. Töihin mennään uudelleen viideltä ja kotiin pääsee kahdeksan yhdeksän maissa.

Siinä on sulle pitkä työpäivä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän täällä Suomessa kerkiä töiden jälkeen muuta tehdä kun ruoan, hoitaa lasten asiat ja nukkumaan että jaksaa taas seuraavan työpäivän. Missä välissä kerkeän nähdä ystäviä kun viikonloputkin menee pyykätessä, siivotessa ja ruokaa laittaessa ja levätessä että jaksaa taas painaa pitkää päivää seuraavan viikon..

Onko täällä Suomessa vähemmän tunteja päivässä kuin muualla maailmassa?

Näsäviisastelija, pitkät uuvuttavat työpäivät

Ihan yhtä pitkiä (ellei jopa pidempiä) ja uuvuttavia ne on muuallakin. Silti ihmiset ehtivät tapaamaan ystäviään. Miksi siis Suomessa ei ehtisi?

On kylmää ja pimeää, ei tee mieli lähteä ovesta ulos.

Noin 10 vuotta, 16-vuotiaaksi asti, minulla oli ystävä, joka tuntui "omistavan" minut ja aina, kun yritin luoda joitain muita ystävyyssuhteita, jotain omaa elämää, tämä ystävä tuli väliimme. Onneksi oli pari muuta ystävää, jotka olivat todellisia ystäviä ja ovat pysyneet elämässäni tähän päivään asti. Tämän hallitsevan käskyttäjä kaverin kanssa pistin siis välit poikki, kun olin 16, kun havahduin siihen, että mulla ei oo mitään omaa, eikä saa olla, niin kauan, kun hän on minun elämässäni. Oli meillä tietysti hyviä hetkiä matkan varrella, mutta ne huonot söivät minua, hän osasi olla niin ilkeä ja manipuloiva. Jos vaikka sanoin puhelimessa, että hei en jaksa tänään nähdä olen väsynyt, niin mikä raivokohtaus siitä syntyikään ja sitten oli pakko mennä. Tämän ystävyyssuhteen päätyttyä kaveripiiri pieneni huomattavasti, hänellä oli iso kaveriporukka, mihin kuuluin sillon mukaan, oli siis "suosittu tyttö" En tietenkään tämän takia päässyt kehittämään sosiaalisia taitojani, kun en tarvinnut niitä, sillä hän oli ainut ystävä mitä mulla tuli olla elämässä. Onneksi tänä päivänä olen kehittynyt, sosiaalinen, itsevarmempi ja osaan panna kovaa vastaan, jos joku yrittää käyttää hyväksi kiltteyttäni. Mutta tosiaan, pari ystävää on enää ja avomies myös, tähän olen tyytyväinen. Kevyempiä kaverisuhteita on myös, ihmisiä joita nään kerran pari vuodessa.

Liian omituinen, ja ennalta arvaamaton. Eli smalltalkki ei onnistu esimerkiksi 6h illan vietossa koko aikaa, vaan jossain vaiheessa vaihdan "epäsopivaan" keskustelunaiheeseen, esim. sisustuksesta väärään aiheeseen. Kiinnostunut vääristä asioista, tai siis oikeammin sanottuna epäkiinnostunut oikeista asioista :D

Sitten vielä se, että en viitsi ylläpitää suhteita yksinäni, joten jos ei ole vastavuoroisuutta kanssani, ei ole ystävyyttäkään.

Kuten huomaatte, en myöskään ole vailla ystäviä. Ne muutamat ovat olleet elämässäni pitkään, ja he tuntevat minut, ja päinvastoin kuin ne uudet tutut jotka säikähtävät, kun eivät voikaan laittaa minua mihinkään lokeroon, pitävät minua näiden ominaisuuksieni takia just hyvänä tyyppinä. 

Tulen kyllä kaikkien kanssa toimeen, ja jos joskus pääsee tutustumaan paremmin, niin yleensä valloitan ihmiset. En vain jaksa nähdä sellaista vaivaa kun on tässä muutakin tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän täällä Suomessa kerkiä töiden jälkeen muuta tehdä kun ruoan, hoitaa lasten asiat ja nukkumaan että jaksaa taas seuraavan työpäivän. Missä välissä kerkeän nähdä ystäviä kun viikonloputkin menee pyykätessä, siivotessa ja ruokaa laittaessa ja levätessä että jaksaa taas painaa pitkää päivää seuraavan viikon..

Onko täällä Suomessa vähemmän tunteja päivässä kuin muualla maailmassa?

Näsäviisastelija, pitkät uuvuttavat työpäivät

Ihan yhtä pitkiä (ellei jopa pidempiä) ja uuvuttavia ne on muuallakin. Silti ihmiset ehtivät tapaamaan ystäviään. Miksi siis Suomessa ei ehtisi?

On kylmää ja pimeää, ei tee mieli lähteä ovesta ulos.

Tuo ei liity mitenkään ehtimiseen. Siitähän tuossa puhuttiin eikä säästä.

Olin nuorempana ujo ja seinäruusu sekä epävarma. Pieni kaupunki joten kaikki tekivät myös aina johtopäätöksiä, lisäksi yksi ihminen teki omaa työtä tekemällä minusta toisten silmissä negatiivisen ihmisen.

Olen temperamenttinen ja avoin ihminen, mutta en ole tuntemattomille ja julkisella paikalla mikään äänekkäin ihminen. Epävarmuuteni ehkä on syy.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole enää oikeastaan yhtään ystävää. Olen kamalan epävarma, ajattelen että ihmiset eivät ole kiinnostuneita minusta ja jos vaikka soitan jollekin, on se heidän vaivaamista. Olen äärimmäisen introvertti ja viihdyn yksin. Väsyn sosiaalisissa tilanteissa ja VIHAAN small talkia enkä osaa pitää keskustelua yllä.

Joskus asia surettaa. Kukaan ei soita ja kysy mitä kuuluu äitiäni lukuunottamatta. Kavereiden kanssa juhlimassa olen ollut viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Syntymäpäivinä kukaan ei onnittele, mieskin yleensä unohtaa. Jos menemme joskus avopuolison kanssa naimisiin, kukaan ei järjestä minulle polttareita jne jne.

Kaikki sosiaaliset kontaktini vapaa ajalla tulevat miehen laajan ystäväpiirin kautta. Omia ystäviä minulla ei ole.

Suosittelen, että hankit ystäviä.

Jos menetät miehesi tavalla tai toisella, jäät aivan yksin. Puhun kokemuksesta.

Ystävyyssuhteita on vaikea luoda, jos hätätilanne on jo päällä, eli on ypöyksin.

Silloin ei ole parhaimmillaan vaan takertuu epätoivoissaan kehen hyvänsä.

Olen sosiaalinen ja tykkään puhua ihmisten kanssa. Ystävyyssuhteiden ylläpito on se juttu, jossa en ole hyvä. Ja ahdistun ihmisistä myös aika herkästi.. Tykkään myös olla yksin, ja siinä ei ole mitään väärää. :)

T. N25

Olen traumojen takia aika kompleksinen ihminen. Joudun miettimään miten muiden seurassa olisin, jotta kukaan muu ei ahdistu puheistani. Tämä on osaltaan vaikuttanut ihmissuhteisiini. On vaikea löytää ihmisiä, joiden seurassa voi olla rennosti oma itsensä.

Olen sosiaalinen ihminen ja minua surettaa olla yksin. Minulla on kolme ystävää, mutta kaipaisin enemmän.

Syynä ehkä on se että en ole löytänyt samanhenkisiä ihmisiä kuin minä olen. En edes tiedä mistä lähte etsimään ja jos löydän jonkun, en varmaan voi vaan sanoa että ollaan kavereita.

Tykkään enemmän omista ajatuksistani kuin toisten :D Ihmissuhteet vähän ja etäällä on ollut toistaseks toimiva konsepti itselle.

Mulla on jonkin verran kavereita, mutta kolme ystäväksi luokiteltavaa. Olen muuttanut pois synnyinkaupungistani; moni kamu tai ystävä jäi sinne ja suhteet kuivuivat kasaan. En ole kovin luottavainen, ja pidän ystävinä vain niitä, joille voin oikeasti kertoa asioistani. Kaverit taas ovat mukana vain kevyessä hengailussa porukalla.

En ole varsinaisesti ujo, mutta en kaipaa isoa joukkoa ympärilleni. Teemme paljon juttuja myös avopuolison kanssa, ja hän ja kolme ystävää riittävät hyvin.

Ajaudun herkästi yksipuolisiin ihmissuhteisiin, joissa joko yhteydenpito pääosin lankeaa minulle tai sitten joudun toimimaan toisten terapeuttina. Tai sitten vedän puoleeni hyvin negatiivisia ihmisiä. En enää jaksa tätä ja olen nyt päätynyt olemaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

Noin 10 vuotta, 16-vuotiaaksi asti, minulla oli ystävä, joka tuntui "omistavan" minut ja aina, kun yritin luoda joitain muita ystävyyssuhteita, jotain omaa elämää, tämä ystävä tuli väliimme. Onneksi oli pari muuta ystävää, jotka olivat todellisia ystäviä ja ovat pysyneet elämässäni tähän päivään asti. Tämän hallitsevan käskyttäjä kaverin kanssa pistin siis välit poikki, kun olin 16, kun havahduin siihen, että mulla ei oo mitään omaa, eikä saa olla, niin kauan, kun hän on minun elämässäni. Oli meillä tietysti hyviä hetkiä matkan varrella, mutta ne huonot söivät minua, hän osasi olla niin ilkeä ja manipuloiva. Jos vaikka sanoin puhelimessa, että hei en jaksa tänään nähdä olen väsynyt, niin mikä raivokohtaus siitä syntyikään ja sitten oli pakko mennä. Tämän ystävyyssuhteen päätyttyä kaveripiiri pieneni huomattavasti, hänellä oli iso kaveriporukka, mihin kuuluin sillon mukaan, oli siis "suosittu tyttö" En tietenkään tämän takia päässyt kehittämään sosiaalisia taitojani, kun en tarvinnut niitä, sillä hän oli ainut ystävä mitä mulla tuli olla elämässä. Onneksi tänä päivänä olen kehittynyt, sosiaalinen, itsevarmempi ja osaan panna kovaa vastaan, jos joku yrittää käyttää hyväksi kiltteyttäni. Mutta tosiaan, pari ystävää on enää ja avomies myös, tähän olen tyytyväinen. Kevyempiä kaverisuhteita on myös, ihmisiä joita nään kerran pari vuodessa.

Ai niin, luonnetta kysyttiin.. Olen kiltti, hassutteleva, kärsivällinen, herkkä, pidän aina lupaukseni. Töissä saatan ehkä olla välillä liian tarkka, ehkä vähän vaativakin, onneksi huomaan sen välillä ja osaan höllätä otetta.

Ihmiset pitää mua kovana. Lämpenen vähä hitaasti, mutta oon sit oikea ystävä.

Monet yllättyvät, että mä oon hauskaa seuraa. Ehkä liian sarkastinen osalle.