Tuntuuko teistä koskaan tältä ([epä]naisellisuuden kokeminen)?

Täältä on poistettu asiallisia, ystävällisiä viestejä. Miksi kummassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kyllä TIEDÄN olevani biologisesti nainen (kurkkasin peilillä jalkoväliin ja mieskin myönteli), mutta olen itsekin ihmetellyt, että mikähän se "naiseuden tunne" oikein on? Toisaalta taotaan sitä, että se on ihan vain subjektiivinen olotila ja täten kunkin yksilön pääteltävissä - ja toisaalta esim. miehinä syntyneet tra.n.s.s.ukupuoliset ihan oikeasti kokevat tämän naiseuden jotenkin totena? Mikä se tunne sitten on, kun en ihan naiseksi syntyneenäkään (ja aika ns. naisellisena naisena sinänsä) osaa alleviivata sitä määrittävää tuntemusta?

Ei ole tarkoitus dissata ketään, en ole kenenkään sukupuoli-identiteettiä kyseenalaistamassa, vaan on ihan tosissaan mietityttänyt se, kuka ja miten naiseuden määrittää. 

AP:lle terkkuja, että itse olen ihan perusnätti, pienikokoinen ja tosiaan naisellinen nainen, mutta kyllä mäkin tunnen itseni tosi möröksi välillä - jää siis jotenkin se NAISEUS ilmeisesti kokematta (mitä se lieneekään). :D

Ei sitä voi määritellä ja selittää, kun se on tunne. Se ei liity siihen, tunteeko itsensä kauniiksi tai viehkeäksi.

Ohis, mutta miksiköhän tuo kommenttini poistettiin ketjusta (aiemmin oli siis kommentti nro 16, alkuperäisen viestin näkee vielä lainauksista)? Haluaisin yrittää ymmärtää, käytinkö kenties jotain herjaavaa sanaa, vai millä perusteella tuo koettiin asiattomaksi? :/ En mielestäni vähätellyt tai arvostellut, yritin vain herättää keskustelua ja kysellä, miten muut asiaan suhtautuvat.

Vierailija kirjoitti:

Täältä on poistettu asiallisia, ystävällisiä viestejä. Miksi kummassa?

Joo. Mun vastaus esim. sille yhdelle, joka koki vierautta pukukopissa. Kirjoitin, että hänen päänsisäinen kokemuksensa on varmasti hänelle todellinen. Mutta se oma ulkopuolisuuden tunne ei tarkoita, että ympärilläolijat olisivat sellaisia, kuin hän ajattelee, eli sterotyyppisiä naisia.

Mikä on siis ihan yhtä ok kuin kaikki muutkin tavat olla naisia. Ainakaan minulla näissä ei ole arvolatausta. 

Mahtava keskustelu! IHANAA! ETTEN OLE AINOA!

Olen nimittäin pohtinut juuri tätä asiaa jo muutaman vuoden ajan. En ole koskaan tuntenut itseäni erityisen "naiseksi", vaan sisimmässäni olen ennenkaikkea ihminen. Olen itselleni sellainen tyyppi, joka kokee tätä maailmaa omasta näkökulmastaan, mutta se näkökulma ei ole mitenkään "naisen". Se on vaan ihan tavallinen näkökulma, yleisinhimillinen.

Ajatus naiseudesta ei mitenkään hallitse mietteitäni tai olemistani. Se ei ole minulle mitenkään relevanttia, paitsi tietenkin synnyttäessäni tai imettäessäni. Arjessa olen kuitenkin vain perusihminen omassa päässäni ja ajatuksissani, vaikka meikkaan ja pukeudun nätisti, sillä pidän kauniista asioista. Tämä on kuitenkin vain pintaa.

Jännää, että joillakin myös arjessa tuntuu ihan sisimmässä tuo naisena oleminen. Minä en ymmärrä sitä tunnetta, mutta koen sen kiinnostavaksi näin tämmöisen naiseksi syntyneen " yleisihmisen" näkökulmasta.

Ihanaa on myös kuulla, että meitä yleisihmisiä on enemmänkin!

Tunnen olevani hyvin naisellinen. Naisellinen voi olla monella tavalla, itse edustan sellaista herkkää ja lempeää feminiinisyyttä.

Itse koen naisellisuuden, omanlaiseni ja yleisesti ihan kaikenlaisen naisellisuuden, hyvänä ja luontevana asiana. Ympäristö, etenkin pohjoisessa, kuitenkin tuntuu odottavan minulta maskuliinisempaa luonnetta. Koen olevani pettymys mm. vanhemmilleni. Erityisesti monien (en siis kaikkien )muiden naisten kotiseudullani koen kokevan luonteeni huonona (huom: koen). Myös työelämässä minulta usein odotetaan muuta kuin olen, vaikka saan usein työn tuloksesta todella hyvää palautetta. Osaan kyllä siis hoitaa työni, mutta teen sen eri tyylillä kuin joku toinen, vahvuuteni ovat toiset. 

Siskoni ovat naisellisia toisella tavalla. Heitä on kuvailtu "poikatytöiksi", vaikka omissa silmissäni eivät ole lainkaan miehekkäitä, vaan naisellisuutensa ilmenee eri tavalla.

Miehet elämässäni sen sijaan yleensä pitävät luonnettani keskimäärin hyvin positiivisena asiana, vaikka poikkeuksiakin löytyy (erityisesti omasta perheestä :D).

Vierailija kirjoitti:

Tunnen olevani naisellinen ja viehkeä, silloinkin kun ajan traktoria, olen ripulitaudissa, kompastun omiin jalkoihini tai näytän ulospäin pellosta revityltä perunalta.

Se on hieno tunne, jota en osaa kuvailla kuin runollisin kielikuvin. Vähän kuin olisi pieni osa jotain suurta voimakasta kauneutta, samaan aikaan herkkää silkkiä ja metsätähtiä, tanssia, kaunista musiikkia. Sellaista elämää pursuavaa, juurevaa, maisemaa. Kaunista, mutta rohkeaa ja voimakasta. Samalla tavalla kuin joku voimakas, kaunis meri.

Perheessäni on monta naista ja naiselliset "hömpötykset" oli naurunalaisia. Rohkeasti silti toteutin itseäni, nautin naiseudesta, en tiedä mistä sain rohkeuden. On ihanaa olla nainen.

Miksi sain alapeukkuja? En loukkaantunut, ihmettelen vain ja uteliaisuutta kyselen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen olevani naisellinen ja viehkeä, silloinkin kun ajan traktoria, olen ripulitaudissa, kompastun omiin jalkoihini tai näytän ulospäin pellosta revityltä perunalta.

Se on hieno tunne, jota en osaa kuvailla kuin runollisin kielikuvin. Vähän kuin olisi pieni osa jotain suurta voimakasta kauneutta, samaan aikaan herkkää silkkiä ja metsätähtiä, tanssia, kaunista musiikkia. Sellaista elämää pursuavaa, juurevaa, maisemaa. Kaunista, mutta rohkeaa ja voimakasta. Samalla tavalla kuin joku voimakas, kaunis meri.

Perheessäni on monta naista ja naiselliset "hömpötykset" oli naurunalaisia. Rohkeasti silti toteutin itseäni, nautin naiseudesta, en tiedä mistä sain rohkeuden. On ihanaa olla nainen.

Miksi sain alapeukkuja? En loukkaantunut, ihmettelen vain ja uteliaisuutta kyselen. 

Mä en ainakaan alapeukuttanut! :) Edelleen, ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla nainen. :)

Täällä jo parikin on pohdiskellut, että miksi voi olla niin että toisiin naisiin tutustuu helpommin, vaikka mitään muuta yhdistävää piirrettä kuin biologinen naiseus ei ole. Mä veikkaisin, että osasyy on ainakin se, että toisen naisen oletetaan ymmärtävän paremmin, minkälaisia odotuksia esim. työpaikalla on naisen roolista jne. jne. Toiset naiset siis saatetaan kokea alitajuisesti liittolaisina. 

Olen itse huomannut tekeväni tätä juuri työpaikoilla - hakeudun jotenkin automaattisesti ensin naisten seuraan. Tämä yleensä laantuu alkuviikkojen jälkeen, ja sitten työkavereiksi valikoituvat yksinkertaisesti sellaiset ihmiset, joiden kanssa tulen toimeen ja joista aidosti pidän. Miehet ja naiset kumpaisetkin, jokseenkin tasapuolisesti.

Eipä ole ollut naisellisuuden kokemusta täälläkään. Ensisijaisesti koen olevani ihminen. Mua on aina ärsyttänyt se kun koko yhteiskunta ja mainonta yms tyrkyttää just jotain ihme naiseutta.. ei sellaista oo eikä pidä olla. Me ollaan kaikki ihan samanlaisia ihmisiä, toisilla on toisenmoinen jalkoväli kuin toisilla, that's it.

Tunnen itseni ihmiseksi, en jonkun sukupuolen edustajaksi. Ainoa jolloin tunnen olevani "nainen" siis erityisesti sukupuolen edustajana, on seksiin liittyen sellaisen miehen suhteen, jota pidän haluttavana.

Useimpia miehiä en hakua yhtään, enkä tunne itseäni naiseksi vaan ihmiseksi heidän seurassaan. Elämässäni olen tavannut kolme miestä, joita olen halunnut siltä sekunnilta ihan sairaasti. Silloin olen tuntenut itseni naiselliseksi. Yhden miehen kanssa näistä menin naimisiin ja ollessani intiimisti hänen kanssaan koen naisellisuutta. Se ei ole siis minussa "valmiiksi" sellaisenaan, vaan tulee reaktiona hänen kosketukseensa ja läheisyyteensä.

Näytän ulospäin ultranaiselliselta. Se johtuu kuitenkin vain siitä, että tiedän, mitä yhteiskunta ikäänkuin odottaa naisilta ja osaan vastata niihin odotuksiin. En erityisemmin yhtään pidä laittautumisesta tms, enkä esim meikkaa kuin pakon edessä. En ole erityisen romanttinen tai hellä luonnekaan, vaan jämäkkä ja voimakastahtoinen. Tykkäisin sellaisesta yhteiskunnasta, jossa olisi paljon vahvoja naisia, sellaisia matriarkkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen olevani naisellinen vaan mieheni vieressä. Hän on todella pitkä ja miehekäs ja tulee niin naisellinen olo kun tämmönen 168-senttinen jättiläisnainenkin alkaa tuntea itsensä pieneks. :’)

Off-topic, mutta hauskaa miten muakin yleensä kuvaillaan pitkäksi. Olen tuon 168 cm. Itse en koe olevani mitenkään erityisen pitkä. :D

Mua ei sanota pitkäksi ja olen myös 168 cm. Aina luullaan lyhyemmäksi.

Jep. Itse kans 168cm ja monesti luultu 163cm tai jopa alle. 😃

Hieno ketju! Lisää kommentteja naiset! :)

Itse tunnen samalla tavalla kuin ap.  En ole koskaan esimerkiksi opetellut sen kummemmin meikkaamaan (käytän ripsiväriä), koska tunnen itseni lähinnä mieheksi, joka yrittää näyttää naiselta.  Tämä häiritsi itseäni muun muassa juhlissa, sillä tunsin olevani "epänainen" ja jotenkin töykeä, kun en pakkeloinut naamaani (tuntuu, kuin naamassa olisi likaa).  Nyt +25-v. keskityn vain nauttimaan juhlista ja olemaan oma itseni.  Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi Pariisissa ollessani tunnen aina jotenkin selkeästi olevani nainen.  On huvittavaa huomata kadulla kävellessään ajattelevansa "ai niin tosiaan, minä olen nainen".  Välillä mietin, kuinka naisellinen olisin, jos olisin kasvanut Pariisissa - siellä naiseus tuntuu positiiviselta ja kivalta asialta, kun taas Suomessa huomaan olevani nainen lähinnä vältellessäni kaljaterassien ohi kulkemista kesällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on muutes sama - naisten keskellä tunnen itseni tosi äijäksi, enkä yhtään tiedä mitä olla. Ja esim pukuhuoneessa tunnen oloni tosi epämukavaksi, tekisi mieli tyyliin pukata kyynärpäälla vierustoveria "mites ne kuukautiset ;)". Olen ikäni opiskellut ja työskennellyt miesten kanssa, joten naisseurassa olen ihan pihalla.

Tarvitaankin hyvin maskuliininen mies, että tunnen itseni "se naisosapuoli"ksi. Mutta se tunne onkin huumaava, ihan kuin saisi näkymätöntä energiaa miehen maskuliinisuudesta kun tuntee olonsa hyvin feminiiniseksi 😍.

Kai sä ymmärrät, että se muiden naisten erilainen naiseus on sun päässä. Se, että oletat muiden olevan "oikeanlaisia" naisia, ei tee heistä sellaisia, asenteesi kertoo vain siitä, mitä yleensä oletetaan naisten olevan. Tässä ketjussakin on tullut lukemattomia esimerkkejä siitä, miten naiset eivät koe mitään mystistä naiseuden tunnetta, sen ole nyt kokonaan ohittanut. Itse olen myös erinäisissä pukkareissa naisten kanssa enkä koe olevani nainen muuten kuin ulkoisesti. Olen hyvin naisellinen kropaltani. Sinä näet sen naisellisen vartalon, et minun ajatuksiani tai tuntemuksiani. 

Jaa, no kyllä ne naiset keskimäärin käyttäytyvätkin eri lailla kuin itse. Kuvittele tilanne että matkustat ihan vieraaseen maahan, jonka kulttuuri on sinulle outo. Sinut laitetaan esim päivällisseuraan. Tunnetko olosi ihan ulkopuoliseksi, koska muiden tapa vuorovaikuttaa on kulttuurista johtuen täysin erilainen kuin omasi? Ei oikeampi tai väärempi, vaan ERILAINEN. Ehkä joukossa on joku muukin eri kulttuurista tuleva, mutta kun valtaosa on paikallisia, et sitä huomaa.

Tältä minusta tuntuu naislaumoissa. Ulkoisesti en eroa joukosta, mutta olo on kuin katselisi Hinduhäitä odottaen että kohta joku osoittaa sormella ja huutaa "outsider!!!!!"

Sulla on pääsi sisällä vahvoja stereotyyppeihin oerustuvia ennakkoluulija.

Ei ole mitään 'naislaumoja', koko ilmauksesi on halventava. On vain erilaisia uhmisyksilöitä. Jostain syystä et kykene näkemään naisia ihmisyksilöinä. Se on joku korvienvälustä johtuva ongelma.

No johan oli typerä tulkinta. Anteeksi nyt vaan että en hoksannut sanoa esim "useampi naisyksilö samassa tilassa". Voi luoja että joku voi loukkaantua pienestä! Sulla meni koko pointti nyt niin lujaa ohi kun oli kiire vetää tampooni nenään, että ihan turha selittää mitä tarkoitin. Malliesimerkki siitä naisYKSILÖN käsittämättömästä ajatuksenjuoksusta joka on itselleni todella vierasta.

Yksilöipä nyt siyten väitteidesi tueksi sitä kummallista naislauman käytöstä pukuhuoneissa.

Kuulostat siltä, että olet sisäistänyt naisvihaan perustuvia ennakkoasenteita esim kotoasi, etkä ole niistä tietoinen. Tuokin kommentti naisten muka käsittämättömästä ajatuksenjuoksusta viittaa siihen.

Olen eri, mutta tunnen vierautta esim. Keskusteluissa jotka käsittelee meikkaamista, meikkejä, merkkituoteita, tv-sarjoja, Artekin kalusteita, yliempaattisuutta esim. Onnettomuuksien tapahtuessa. En ymmärrä sitä joukkohysteriaa esim kolareiden uhrien vuoksi. Kurjaa että tapahtui, osanottoni perheelle, mutta miksi roudata sinne kukkia ja kynttilöitä tai järjestää henkistä tukea täusin sivullisille ihmisille. Hyvin äidilliset tyypit ja tyypit jotka suorittavat täydellistä äitiyttä ovat täysin eriplaneetalta. Rakastan lapsiani ja teen heidän hyväkseen mitä on tarpeen, mutta ei se nyt elämäntarkoitukseni ole. Miesten mielistelyä ja palvelemista en tajua myöskään. Tässä nyt muutamia esimerkkejä naisista joiden ajattelutapa ihmetyttää.

Minusta sinä olet mielessäsi määritellyt naisellisuuden noiksi ääri-ilmiöiksi tai oikeastaan omaksunut miesten keksimän määritelmän naisille sopivasta roolista. Olet siis aivan normaali ja tavallinen nainen, kun et ole mikään pullantuoksuinen miehiä palvova alati lempeä kotiäiti, jonka ajatukset pyörivät vapaa-ajallaan meikeissä. Sehän on miehen luoma fantasia naishahmo, eivät muutkaan naiset oikeasti ole sellaisia.

Hyvä jos ette ole sellaisia, mutta kyllä näihin ihan elävässä elämässä törmää.

Vierailija kirjoitti:

Aika masentavia muutamat kommentit täällä, joissa kirjoittajat jollain tasolla tuntuvat kieltävät naiseuden itseltään, koska eivät välttämättä sovi siihen "naiselliseen" muottiin. :/ Ymmärrän kyllä osaltani, miltä tämä ns. osattomuus tuntuu, koska olin itsekin jokseenkin muodoton androgyyni nuorempana, ja koin olevani jotenkin epänainen/tyttö. 

Jää myös edelleen mietityttämään se, että onko se naiseus sitten nimenomaan vain jokin tietty ulkonäöllinen piirre tai kenties aktiviteetti (meikkaaminen, tietynlainen pukeutuminen)? Tai siis siksikö se koetaan ihan naistenkin osalta? 

Minä en kiellä itseltäni naiseutta. En vain koe sellaista. Voisin yhtä hyvin olla mies. Kumpikin vaihtoehto olisi minusta ihan ok. Minulle henkilökohtaisesti naiseus on kuitenkin pääasiassa lisääntymisbiologiaa, anatomiaa ja fysiologiaa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä jos ette ole sellaisia, mutta kyllä näihin ihan elävässä elämässä törmää.

En nyt sanoisi että on hyvä tai huono. Mikseivät saisi olla sellaisia kuin ovat? Hyvä sen sijaan, ettei meidän kaikkien tarvitse olla sellaisia, jos emme halua.

Vierailija kirjoitti:

Itse tunnen samalla tavalla kuin ap.  En ole koskaan esimerkiksi opetellut sen kummemmin meikkaamaan (käytän ripsiväriä), koska tunnen itseni lähinnä mieheksi, joka yrittää näyttää naiselta.  Tämä häiritsi itseäni muun muassa juhlissa, sillä tunsin olevani "epänainen" ja jotenkin töykeä, kun en pakkeloinut naamaani (tuntuu, kuin naamassa olisi likaa).  Nyt +25-v. keskityn vain nauttimaan juhlista ja olemaan oma itseni.  Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi Pariisissa ollessani tunnen aina jotenkin selkeästi olevani nainen.  On huvittavaa huomata kadulla kävellessään ajattelevansa "ai niin tosiaan, minä olen nainen".  Välillä mietin, kuinka naisellinen olisin, jos olisin kasvanut Pariisissa - siellä naiseus tuntuu positiiviselta ja kivalta asialta, kun taas Suomessa huomaan olevani nainen lähinnä vältellessäni kaljaterassien ohi kulkemista kesällä.

Hassua kun mainitsit. Asun Etelä-Euroopassa, jossa naiselle langetettu rooli on selkeä ja edelleen tiukahko. Vaikka pääni sisällä en mitään naiseutta erikseen erottaisikaan, niin ihan vain kadulla kävellessä tulee selväksi se, että olen NAINEN ja minun tulisi puhua ja käyttäytyä kuin NAINEN. Se ahdistaa. Koen kyllä selkeästi ympäröivän yhteiskunnan paineet naiseudesta. 

En onneksi kuitenkaan kuulu alkuperäisväestöön, joten yhteisön normit ja vaatimukset suodattuvat minulle lievempinä, ja täten on helpompi olla ihan vain oma itsensä, onneksi. En pelkää rajojen rikkomista, eikä siitä minulle koidu mitään ongelmia. Olenpahan sitten vain se erikoinen ulkomaalainen ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tunnen samalla tavalla kuin ap.  En ole koskaan esimerkiksi opetellut sen kummemmin meikkaamaan (käytän ripsiväriä), koska tunnen itseni lähinnä mieheksi, joka yrittää näyttää naiselta.  Tämä häiritsi itseäni muun muassa juhlissa, sillä tunsin olevani "epänainen" ja jotenkin töykeä, kun en pakkeloinut naamaani (tuntuu, kuin naamassa olisi likaa).  Nyt +25-v. keskityn vain nauttimaan juhlista ja olemaan oma itseni.  Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi Pariisissa ollessani tunnen aina jotenkin selkeästi olevani nainen.  On huvittavaa huomata kadulla kävellessään ajattelevansa "ai niin tosiaan, minä olen nainen".  Välillä mietin, kuinka naisellinen olisin, jos olisin kasvanut Pariisissa - siellä naiseus tuntuu positiiviselta ja kivalta asialta, kun taas Suomessa huomaan olevani nainen lähinnä vältellessäni kaljaterassien ohi kulkemista kesällä.

Hassua kun mainitsit. Asun Etelä-Euroopassa, jossa naiselle langetettu rooli on selkeä ja edelleen tiukahko. Vaikka pääni sisällä en mitään naiseutta erikseen erottaisikaan, niin ihan vain kadulla kävellessä tulee selväksi se, että olen NAINEN ja minun tulisi puhua ja käyttäytyä kuin NAINEN. Se ahdistaa. Koen kyllä selkeästi ympäröivän yhteiskunnan paineet naiseudesta. 

En onneksi kuitenkaan kuulu alkuperäisväestöön, joten yhteisön normit ja vaatimukset suodattuvat minulle lievempinä, ja täten on helpompi olla ihan vain oma itsensä, onneksi. En pelkää rajojen rikkomista, eikä siitä minulle koidu mitään ongelmia. Olenpahan sitten vain se erikoinen ulkomaalainen ;)

Kertoisitko enemmän tuosta, mitä Etelä-Euroopassa naiselta odotetaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tunnen samalla tavalla kuin ap.  En ole koskaan esimerkiksi opetellut sen kummemmin meikkaamaan (käytän ripsiväriä), koska tunnen itseni lähinnä mieheksi, joka yrittää näyttää naiselta.  Tämä häiritsi itseäni muun muassa juhlissa, sillä tunsin olevani "epänainen" ja jotenkin töykeä, kun en pakkeloinut naamaani (tuntuu, kuin naamassa olisi likaa).  Nyt +25-v. keskityn vain nauttimaan juhlista ja olemaan oma itseni.  Olen kuitenkin huomannut, että esimerkiksi Pariisissa ollessani tunnen aina jotenkin selkeästi olevani nainen.  On huvittavaa huomata kadulla kävellessään ajattelevansa "ai niin tosiaan, minä olen nainen".  Välillä mietin, kuinka naisellinen olisin, jos olisin kasvanut Pariisissa - siellä naiseus tuntuu positiiviselta ja kivalta asialta, kun taas Suomessa huomaan olevani nainen lähinnä vältellessäni kaljaterassien ohi kulkemista kesällä.

Hassua kun mainitsit. Asun Etelä-Euroopassa, jossa naiselle langetettu rooli on selkeä ja edelleen tiukahko. Vaikka pääni sisällä en mitään naiseutta erikseen erottaisikaan, niin ihan vain kadulla kävellessä tulee selväksi se, että olen NAINEN ja minun tulisi puhua ja käyttäytyä kuin NAINEN. Se ahdistaa. Koen kyllä selkeästi ympäröivän yhteiskunnan paineet naiseudesta. 

En onneksi kuitenkaan kuulu alkuperäisväestöön, joten yhteisön normit ja vaatimukset suodattuvat minulle lievempinä, ja täten on helpompi olla ihan vain oma itsensä, onneksi. En pelkää rajojen rikkomista, eikä siitä minulle koidu mitään ongelmia. Olenpahan sitten vain se erikoinen ulkomaalainen ;)

Kertoisitko enemmän tuosta, mitä Etelä-Euroopassa naiselta odotetaan? 

Toki. En väitä, etteikö samoja asioita odotettaisi naisilta myös Suomessa tai muissa tasa-arvoisemmissa maissa, mutta täällä odotukset näkyvät korostetusti.

Ulkoisesti naisen odotetaan olevan laitettu, jopa näyttävä. Jos aivan "laittamattomana" lähtee kaupungille, niin etenkin kanssasisaret saattavat hieman äimistellenkin katsoa, että mikäs luuska tuossa painaa menemään. Vaatetus on hyvin naisellisia muotoja syleilevää - tosin tässä olen jo havaitsevani muutosta, joissain piireissä. Joka tapauksessa esim. työpaikalla naiset usein pukeutuvat todella koreasti, hyvin feminiinisesti. Kaikki viimeisen päälle. Erotun varmaan löysine vaatteineni joukosta aika räikeästi. Lyhyt tukkakin minulla on, voi mikä kauhistus - hiuksethan ovat naisen kruunu!

Muilta osin odotukset liittyvät siihen, miten tulisi käyttäytyä ja elää. Avioliitto ja lastensaanti kuuluvat naiseuden ytimeen. Itse olen vela, ja avoliitossa nyt kuudetta vuotta - tätä ei moni jotenkin käsitä. Se koetaan oudoksi ja vääräksi, etten suostu asettumaan siihen naisen rooliin, mitä täällä odotetaan. Olen myös aika räväkkä suustani, ja tämähän ei TIETENKÄÄN sovi. Minulle on monesti huomautettu, että en naisena saisi käyttää tietynlaista kieltä, ja että olen liian aggressiivinen naiseksi. 

Alkuun tämä oli aika kova paikka. Olin tänne muuttaessani nuori, ja yritin samalla minuuttani hakiessani asettua minulta odotettuun rooliin (vaikkakaan en kovin aktiivisesti). Muistan miettineeni, että tällainenhan minä olen, vaikka naisen vartaloon olenkin syntynyt - miten joku voi väittää, että tämä minun naiseuteni olisi jotenkin lähtökohtaisesti väärää?

Sittemmin olen haistattanut pitkät näillä odotuksilla ja rooleilla, siinähän paheksuvat sitten jos ovat paheksuakseen. Olen myös pohtinut, ovatko jotkut naispuoliset tutut & työkaverit olleet jopa jollain tasolla kateellisia, kun en piittaa siitä millainen naisen "pitäisi" olla, ja pystyn toteuttamaan itseäni vapaammin. Itsevarmuuteni ei pohjaudu naiseuteeni vaan siihen, että olen aidosti sitä, mitä olen. Toivottavasti onnistuin jotenkin vastaamaan kysymykseen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koen olevani naisellinen vaan mieheni vieressä. Hän on todella pitkä ja miehekäs ja tulee niin naisellinen olo kun tämmönen 168-senttinen jättiläisnainenkin alkaa tuntea itsensä pieneks. :’)

Off-topic, mutta hauskaa miten muakin yleensä kuvaillaan pitkäksi. Olen tuon 168 cm. Itse en koe olevani mitenkään erityisen pitkä. :D

Mua ei sanota pitkäksi ja olen myös 168 cm. Aina luullaan lyhyemmäksi.

Jep. Itse kans 168cm ja monesti luultu 163cm tai jopa alle. 😃

Mikä juttu tää on? Olen 164 cm pitkä ja ihmiset on todella yllättyneitä, että olen niin lyhyt. Yleisin veikkaus on 170 cm. Aina tulee "ootko sä oikeasti niin lyhyt?"