Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ambulanssilla päivystykseen, missä hoitohenkilökunta heitti läppää keskenään
18.09.2018 |
Tässä taannoin mieheni sai kotona äkillisen kipukohtauksen ja pyörtyi. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut. Kauhistuin tietysti ja soitin heti ambulanssin ja meidät kiidätettiinkin sairaalaan. Ambulanssimatkan aikana mies tokeni sen verran, että oli taas tajuissaan, joskin aika tokkurainen.
Sairaalassa ensihoitaja käski meidät penkeille istumaan ja kävi ilmoittamassa meidät vastaanottoon. Ajattelin, että no pian varmaan alkaa tapahtua, vaan ei. Kukaan ei osoittanut meitä kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa, ei käynyt kyselemässä mitään, nada. Aika senkun kului ja jossain vaiheessa aloin miettimään, että onko tässä käynyt joku informaatiokatkos ja kysyin kysymässä ystävällisesti, että kai meidät on rekisteröity saapuneiksi ja yritin selittää tilannetta. Joojoo on, odottakaa siinä vaan, oli vastaus. Ok. Odotellaan. Odottelun aikana ohi kulkee keskenään läppää heittäviä hoitajia. Minkäänlaisesta kiireestä ei ole nähtävissä merkkiäkään. Erään huoneen ovi avautuu, ja tyhjästä huoneesta tulee ulos lääkäri, koputtaa viereisen huoneen oveen, jonka avaa toinen lääkäri (myös tämä huone oli tyhjä, eivätkä olleet mitään toimistotiloja vaan vastaanottohuoneita). Lääkärit 1 ja 2 alkavat keskustelemaan keskenään siitä, milloin pitäisivät lounastaukonsa. Eivät siis olleet tauollakaan vaan ihan työajalla.
Miehen tila alkaa heikentyä, alkaa taas hikoilla, kouristella kivuissaan ja putoaakin lopulta lattiaan. Huudan, että auttakaa nyt joku, jolloin toinen lounaslääkäreistä suvaitseekin vihdoin ottaa meidät vastaan. Ukko kammetaan lattialta paareille ja vihdoin hoito voi alkaa. Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että hoitajat tekivät todella hyvää hoitotyötä, olivat ystävällisiä ja kävivät ripeästi toimeen. Lääkäri piipahti huoneessa lähinnä tuhahtelemassa ja palasi parin tunnin päästä diagnoosinsa kanssa - miehelläni on kuulemma NESTEHUKKA! Olin että siis mitä, näetkö sen jostain arvoista vai? Ei ollut kuulemma tarpeen, hän näki ihan naamasta vaan, että mies oli kuivunut. Sanoin, että kyllä kuulostaa omituiselta, hän nimittäin juo päivittäin vettä tosikin paljon. Että oletko ihan varma? Tähän lääkärillä ei löytynyt juuri lisättävää.
Mies on nyt kunnossa eikä mitään selkeää syytä tälle tapahtumalle löytynyt. Jotenkin tää koko tapaus jäi todella ikävänä mieleen. Olen aina ennen ollut ensimmäisenä hoitsujen ja lääkäreiden puolella, mutta nyt pisti miettimään. Se mieletön kiire, josta aina puhutaan, ei kyllä välittynyt meille millään tavalla. Lounassuunnitelmista jutustellaan kun ambulanssilla tuotu potilas huohottaa naama valkoisena toista tuntia päivystyshuoneessa.
Teen itsekin kiireistä työtä, sellaista, missä harvoin on aikaa lärpätellä mukavia työkaverin kanssa.
Mainittakoon muuten vielä, että päivystyksessä oli koko tämän ajan melko rauhallista, ei suuria määriä sisään vyöryäviä verenvuotopotilaita tai mitään sellaista.
En tiedä. Olen aika hämmentynyt. Mahtaako paikalla olla hoitajia tai lääkäreitä? Menikö nyt ihan oikein? Tunnustatteko, että työyhteisöön kuuluu myös vähän niitä veltompia tapauksia? Ymmärrän, että kaikkiin töihin kuuluu ns. "näkymäntöntä kiirettä" jota työnkuvaa tuntematon ei välttämättä osaa ajatellakaan. Niin kuuluu omaankin työhöni. Noihin hommiin kuitenkin viiletän itse juoksujalkaa, en jää asiakkaiden eteen rupattelemaan lomamatkoistani (ei muuten tulis mieleenkään).
Kommentit (469)
Minulla on ollut muutaman kerran rytmihäiriöitä lähinnä kammiolisälyontejä enemmälti ja kerran taas tunsin että muljahtelee pahoin.
Lähdin ensiapuun aivan paikallisbussilla ja kävelin päivystyksestä sisään. Sanoin heti hoitajalle joka siinä sattui kohdalla olemaan että mulla ottaa oudosti sydämestä.
Minut ohjattiin välittömästi pitkälleen paareille ja tultiin ottamaan sydänfilmi. Aika pian pääsin lääkärin puheille kun minut vietiin tarkkailuun jossa oli verhot välissä potilaiden välillä. Mitään vakavaa ei todettu ja pääsin pois muutaman tunnin päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahalta tuntui lukea kirjoitti:
Ymmärrän aloittajan pointin erittäin hyvin. Olen ollut useita kertoja sairaalassa ja nähnyt vierestä kuinka ihmisiä hoidetaan. On hyvin ammattimaisia ja taitavia hoitajia, jotka tekevät kaiken niin kuin pitää. Samaten lääkärit. Sitten on hoitajia, jotka ovat aivan ihania ja avuliaita, tekevät kaiken mahdollisen vuoksesi ja tunnet saavasi maailman parasta sairaanhoitoa, mutta vieruskaverisi saa kokea riuhtomista ja tiuskimista. Me emme näe samoja tilanteita, emmekä ole samojen sairaaloiden sisällä. Se mikä on minua itseäni ahdistanut tässäkin tapauksessa, on se että ihmisiä on perusteltua jättää heitteille/yksin tai kuinka vain. Sairaalat ovat yksinäisiä paikkoja ja niissä rakkaudettomuus tuntuu hyvinkin pahalta. Viimeksi sairaalassa maatessani vain yksi hymy auttoi sietämään valtavaa tuskaa. Mietipä sitä, kun ivaat ihmistä joka pelkää omaisensa puolesta. Ap:n tarinassa oli kuvausta välinpitämättömyydestä.
Ja tarkoitin nimenomaan välinpitämätön hoitohenkilökunta, ei ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli vaikea hengittää niinkuin ap:n miehellä mutta en edes pyörtynyt ja verenpaine oli katossa.
Juu ja ei tarvinnut missään istua odottamassa vaan vietiin heti tarkkailuun (ambulanssilla sairaalaan).
Otettiin heti verikokeet, sydänfilmit ja keuhkoröntgen.
No asiathan menivät sitten kuten pitivätkin. Sinun kohdalla on ollut luultavasti epäilys keuhkoveritulpasta, sydäninfarktista yms akuuttia hoitoa vaativasta tilasta. Ap:n miehen vitaalielintoiminnot olleet kaiketi vakaat kun päädytty jättää päivystystiloihin odottamaan omaa vuoroa.
Ambulanssissa varmaan jo huomattiin, että mitään hirveää hätää ei ollut. Tehtiinkö jotain mittauksia ym.? Siksi luultavasti odottelitte kun olitte "kiireettömiä".
Mutta kyllähän niitä tapauksia on, että ei ole tutkittu riittävästi ja potilas on lopulta kuollut. Esim päävammat.
Sen ainoan kerran kun olen ambulanssissa ollut, olen ollut mukana, kun vauvallani oli hengitysvaikeuksia. Sairaalaan saavuttaessa juoksi henkilökunta jo pihalla vastaan, eikä tosiaan ketään tarvinnut odottaa. Kiitollinen olen heille lapseni elämästä, vauva on nyt reipas 11v vaikka olisi voinut sille reissulle jäädä.
Sairaalassa on päivittäin monia todellisia hätätilanteita, ja vaikka kipukohtaus on ikävä, mikäli akuuttia hengenvaaraa ei ole, mennään normaalin rutiinin mukaan. Oikeasti ei sairaalan henkilökunta jaksa tehdä kymmeniä vuosia työtään jos oikeiden hätätilanteiden lisäksi juosta pitää myös vähemmän kiireellisten tapausten kohdalla. Tai jos työssä ei saa myös jutella ja vaikka välillä nauraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai mikä siinä odotusaulan penkissä on vika? Oletko itse istunut siellä tosi sairaana ja pelästyneenä ilman hoitoa? Jos on kuitenkin ambulanssilla tuotu eikä siis omin jaloin päivystykseen tullut.
Ja eikö se ap:n mieskin lopuksi pudonnut siitä penkistä lattialla niin ei ihan ollut "istumakunnossa".
Olen istunut. Voimakkaan vatsakivun takia. Menin ensiapuun taksilla aamu viideltä, kun sain hoitajan pienille lapsilleni. Kerroin tilanteen ja hoitajat pyysivät jäämään odotusaulaan siten, että näkisivät minut. He myös muistuttivat kertomaan, jos tilanne pahenee.
Odotin kovissa kivuissa, mutta koska tunnen käytännön, en hätäillyt. Vuoroni tulikin. Minut siirrettiin petipaikalle. Kipulääkityksen sain vasta, kun lääkäri oli käynyt luonani.
Minulla oli tulehtunut pohjukaissuoli, ohutsuoli, vatsakalvo sekä vatsahaava.
Hoito ja toiminta oli silti oikein hoidontarpeen ja kiirellisyysluokituksen mukaisesti.
Eikä minua häirinnyt se, että hoitajat juttelevat keskenään.
Minä tiedän tapauksen jossa potilas oli keuhkoveritulpan kanssa päivystyksessä jonottamassa tuntikausia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei Hoitajat saisi heittää läppää keskenään? Hoitajien ja lääkäreiden kesken on todella todella rajua läppää, moni ei uskokaan mitä juttua siellä lentää työpäivien aikana. Se on just niin että rankka työ vaatii rankat huvit. Se huumori on yks tärkeimpiä asioita hoitajilla ja lääkäreillä. Sen avulla ne jaksaa ihan oikeasti. Se työ on todella rankkaa varsinkin päivystyksessä ja ne näkee kaiken mahdollisen siellä mitä vaan voi nähdä.
Päivystyksessä usein (paikkakunnasta riippuen) potilaat on jaoteltu tulosyyn mukaan erikoisaloittain, samoin kun vuorossa oleva henkilökunta. Tämä tarkoittaa siis sitä, että näkemäsi "laiskotteleva" hoitaja tai lääkäri voi olla esim lastentautien tai kirurgian puolen ammattilainen, eikä näin ollen ota kantaa esim kuvailemaasi aikuisen kipukohtaukseen. Se, että päivystys vaikutti rauhalliselta, on vain hyvin suunnitellun työn tulosta. Usein ne vakavimmin loukkaantuneet eivät näyttäydy perus odotustilaan ollenkaan, heitä hoidetaan suljettujen ovien takana ilman suuren yleisön tietoa. T. SH
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos on pyörtynyt ja ei pysty edes kunnolla hengittämään niin tuskin oikea paikka on kuitenkaan odotusaulan penkki?
Kyllä se on. Ambulansissa työskentelee ammattitaitoiset hoitajat, joiden tehtävä on kiireellisyysluokituksien tekeminen.
No ihan ne samat sairaanhoitajat siellä ambulanssissakin työskentelee, ensihoidon lisäkoulutuksella vaan. Ja toki on myös näitä lähäri "ensihoitajia", mutta heidät tunnistaa yleensä ripsien pidennyksistä ja ylimielisestä asenteesta.
Sairaalassa on tosi usein "rauhallinen tunnelma". Se kiire ei todellakaan näy ulospäin, ei ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ambulanssissa varmaan jo huomattiin, että mitään hirveää hätää ei ollut. Tehtiinkö jotain mittauksia ym.? Siksi luultavasti odottelitte kun olitte "kiireettömiä".
Mutta kyllähän niitä tapauksia on, että ei ole tutkittu riittävästi ja potilas on lopulta kuollut. Esim päävammat.
"Ambulanssissa varmaan huomattiin“? Ambulanssin ensihoito on äärimmäisen taitavaa. Siellä asiat tehdään äärimmäiseen ammattitaitoon perustuen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin haluan hoitajana kommentoida, että vaikka en ole töissä ensiavussa, saatan kävellä siellä kiireettömän näköisenä hoitajan vaatteissa.
Eli joku kävelijä/rupattelija on saattanut olla talon muuta henkilökuntaa, hoitamassa jotain kiiretöntä hommaa.
Monihan luulee laitoshoitajiakin tai osastonsihteeriä sairaanhoitajiksi, kun kaikilla on samanlaiset vaatteet.
Lapseni oli kitarisaleikkauksessa, minun piti panna jotkut vihreät hoitsun vaatteet päälle ja myssy päähän, että sain olla salissa ja lapsi saatiin nukuttaa syliini. Meitä sitten kaksi äitiä samanlaisissa vihreissä kamppeissa käveltiin saleilta pois ja juteltiin niitä näitä. Joku potilas tuli kysymään minulta, että miksi ei ole jo hänen vuoronsa, hän on odottanut kauan
Tämäpä juuri. Ei voi tietää onko joku sairaanhoitaja, laistoshuoltaja vai vaikkapa laboratoriohoitaja. Isoissa päivystyksissä voi yleislääkärin lisäksi olla myös monen erikoisalan lääkäreitä, eikä sydälääkäri taatusti tule katsomaan kenenkään murtunutta jalkaa, vaikka aikaa olisikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se meininki siellä päivystyksessä on tosi suunniteltua. Todennäköisesti nämä "laiskottelevat hoitajat" eivät olisi voineet tai jopa edes saaneet tehdä mitään miehesi hyväksi.
Meidän sairaalan päivystyksessä puolestaan riitelivät äänekkäästi. Valitettavasti kuulin sen, koska peti, johon oli pakko mennä, sijaitsi käytävällä lasikopin lähellä. Huono päivä siellä oli, koska vastaus kysymykseen koskien pääsystä pitkäkseen kuitattiin ärähdyksellä: "Käytävässä on peti". Ei kai uskonut, että olen niin sairas, että olisin maannut vaikka lattialla. Osastolle sieltä sitten onneksi pääsinkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos on pyörtynyt ja ei pysty edes kunnolla hengittämään niin tuskin oikea paikka on kuitenkaan odotusaulan penkki?
Kyllä se on. Ambulansissa työskentelee ammattitaitoiset hoitajat, joiden tehtävä on kiireellisyysluokituksien tekeminen.
No ihan ne samat sairaanhoitajat siellä ambulanssissakin työskentelee, ensihoidon lisäkoulutuksella vaan. Ja toki on myös näitä lähäri "ensihoitajia", mutta heidät tunnistaa yleensä ripsien pidennyksistä ja ylimielisestä asenteesta.
Tämä henkilökunta on kuitenkin se, joka menee paikalle ensimmäisenä. Eikä siellä aina odottele nainen, joka on huolissaan miehen pyörtymisestä.
Tämä on työtä, joka vaatii koulutuksen. Eikä sekään usein riitä.
Näitkö AP hoitajia vai laitoshuoltajia? Niinpä. Ja päivystyksessä pyörii välillä myös hoitajia muilta osastoilta. Olen itse ollut harjoittelussa sairaalassa ja välillä kävin erinäisistä syistä siellä päivystyksessä. Sain monesti katseita penkeillä istuvilta ihmisille, mutta minähän en tosiaan ollut päivystyksessä hoitajana vaikka siellä hoitajan asussa pyörinkin. Olin ihan toisella osastolla ja vaan käymässä päivystyksessä.
Vierailija kirjoitti:
Ap:ta taisi tosiaan eniten risoa se, että kiire loppui ambulanssista ulos siirtämisen jälkeen eikä mitään draamaa tullut. Oikeasti 1,5h päivystyskeikka on LYHYT kestoltaan. On ihan tavanomaista joutua odottamaan neljäkin tuntia. On ihan ymmärrettävää, ettei se tunnu kivalle, jos vaikutelma on se ettei kukaan välitä. Se oli nyt vaan tunne eikä todellisuutta. Mies oli tutkittu ja hoidettu aivan asiallisesti, hänellä ei ollut isoa hätää ja hänen hoidettiin aika nopsaan tahtiin kuitenkin vaikka oli kiireetön tapaus. Se Holby City-höstääminen ei olisi tuonut mitään muutosta asiaan, mieheltä ei silti olisi löytynyt mitään vikaa, ainoastaan joku muu olisi jäänyt hoitamatta.
Kaikki meni siis ihan oikein ja hyvin, vaikkei se ap:sta siltä tuntunutkaan.
Mulla herää kysymys, että miksi tällaisissa tapauksissa ei kerrota ystävällisesti ja suoraan, että teillä ei nyt ole mitään akuuttia hätää, asia on hoidossa, teidät otetaan vastaan vuorollanne, valitettavasti joudutte nyt odottamaan, mutta voitte olla turvallisin mielin, apu on nyt lähellä jos tilanne muuttuu?
Jokainen voi omalle kohdalleen miettiä miltä se mahtaa tuntua, jos on ambulanssilla tuotu (tarkoittaa aina sitä, että lähtökohtaisesti tilanne on ollut vakava tai syytä epäillä että tilanne on vakava) ja sen jälkeen tyystin unohdetaan. Ei kerrota mitään, kukaan ei osoita kiinnostusta, itse olet aivan ymmälläsi, että mitä minulle tapahtui ja tapahtuu. Mielessä liikkuu varmasti kuolemasta alkaen kaikki.
Meidänkin perheessä tästä on kokemusta. Mies kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan, itse jouduin jäämään lasten kanssa kotiin. Mies soitteli kotiin hämmentyneenä pitkin iltaa, että kun tilanne on ihan seis, eikä hän tiedä mistään mitään. Yöllä vasta pääsi tutkimuksiin. Onneksi kyse ei sitten ollutkaan siitä minkä takia ambulanssi otti kyytiin, mutta se epätietoisuus, mihin jätettiin moneksi tunniksi.
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin haluan hoitajana kommentoida, että vaikka en ole töissä ensiavussa, saatan kävellä siellä kiireettömän näköisenä hoitajan vaatteissa.
Eli joku kävelijä/rupattelija on saattanut olla talon muuta henkilökuntaa, hoitamassa jotain kiiretöntä hommaa.
Itse olin vuosia sitten sairaalan arkistossa töissä ja välillä minunkin piti käydä viemässä päivystykseen potilaskansioita. Ihan samoja työvaatteita minäkin pidin mitä hoitajat. Ilmankos sain joskus pitkiä katseita käytävällä kävellessäni kun en huuteluihin reagoinut.
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrättehän, että päivystyksessä kiire ei saa näkyä odotustilan asiakkaille. Odotustilassa voi jonottaa ilmoittautuneena useitakin tunteja, edelleen potilaat otetaan sisään kiireellisyysjärjestyksessä. Ambulanssikuskien arvion perusteella miehesi tila ei selkeästi ollut henkeäuhkaava. Toki tilan romahtaminen nosti kiireellisyysluokkaa.
Potilaat joiden hoito on jo aloitettu, on siirretty seurantapaikoille. Suljettujen ovien takana on useita kymmeniä potilaspaikkoja, joista potilaita ohjataan jatkohoitoon osastoille tai kotiin. Odotustilaan tämän ei kuulu näkyäkään. Yksikin hätätilapotilas sitoo useamman lääkärin ja hoitajia pitkäksikin aikaa.
Lääkärit ovat voineet työskennellä 10 tuntiakin ilman mitään taukoja, he joutuvat myös konsultoimaan toisiaan, välillä on helpompi kävellä hälinän keskeltä rauhalliseen paikkaan keskustelemaan. Ja kyllä, myös lääkäreillä ja hoitajilla on oikeus puhua muutakin kuin työasioita... vaikkapa siitä että olisiko nyt hyvä hetki käydä syömässä vai mennäänkö vasta vuoron loputtua. Näinkin käy valitettavan usein.