Lue keskustelun säännöt.
Liian takertuva ystävä, en jaksa häntä. Olenko kamala ihminen?
17.09.2018 |
Ystävälläni ei ole muita ystäviä kuin minut, pitää yhteyttä joka päivä viestein jne. Itse nautin omasta rauhasta ja muiden ystävieni ja perheeni seurasta. Olen huomannut, että ystäväni selvästi loukkaantuu, jos en vastaile hänelle pikaisesti.
Nyt hän on eronnut avomiehestään, ja tämä tilanne on vain pahentunut. Minun pitäisi olla hänen tukenaan jatkuvasti ja auttamassa muutossa jne. Hän laittoi minulle vihaisen viestin, että en ole hänen tukenaan tarpeeksi ja kun hän on aina valmis mihin vaan puolestani. Ahdistaa.
Mitä voin tehdä? Olen kysynyt hänen kuulumisiaan, mutta en voi olla joku 24/7 terapeutti tai äiti hänelle, sellainen olo nyt on. Mitä enemmän hän ahdistelee minua, sen etäämmäksi pakenen.
Tämä tilanne aiheuttaa minulle suurta stressiä, en oikeastaan edes haluaisi nähdä häntä. Olenko kauhea? Tuntuu, että olen ”velvollinen” jatkuvasti johonkin hänen kanssaan ja on jotenkin minun vastuullani nyt, että hän ei jää yksin.
On vaikea selittää tilannetta. Mutta kukaan muu ystäväni ei käyttäydy kuin hän, hyvin takertuvasti ja ahdistelevasti.
Olenko huono ystävä? Haluan vain olla rauhassa.
Kommentit (47)
Et ole huono ystävä. Sano hänelle suoraan, että sinulla on työ, perhe, harrastukset yms. ja sinulla ei valitettavasti ole aikaa ihan joka päivä hänelle ja että et pysty nykyisessä elämäntilanteessasi tukemaan häntä niin paljon kuin hän tuntuu odottavan. Jos hän loukkaantuu, niin et voi oikein mitään... On ihan oikein ajatella myös omaa jaksamistasi ja on kohtuutonta ystävän odottaa, että voi omia sinut ja kaataa kaiken sinun niskaasi. Ystäväsi elämä ei ole sinun vastuulla. Tukea voi, mutta hänellä itsellään on vastuu omasta elämästään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et ole huono ystävä, olen ollut samassa tilanteessa. Et ole velvollinen olemaan hänelle käytettävissä 24/7, jokaisella on omaa elämää ja oikeus olla välillä rauhassa. Toki saattaa tulla tilanteita, jolloin läsnäoloa ja tukea tarvitaan enemmän, sitä varten ystävät ovat, mutta oman jaksamisen kannalta myös siihen on osattava laittaa rajat.
Raskaissa asioissa tukeminen ja toisen auttaminen vievät energiaa enemmän kuin iloiset asiat, ja tällöin helposti kuormittuu liikaa ja ystävyys alkaa tuntua raskaalta.
Sinun pitää nyt kertoa ystävällesi, että et voi olla hyvä ystävä ellet saa elää myös omaa elämääsi ja tarvitset omaakin aikaa. Toivottavasti ystäväsi alkaisi myös pohtia omaa suhdettaan ystävyyteen, onko hän liian vaativa ja raskas jatkuvalla läsnäolon pyynnöllään.
Etäisyyden ottaminen on hyvä ratkaisu eikä mitenkään väärin. Jos tapanne ja toiveenne ystävänä olemisessa eivät kohtaa, on ehkä myös parempi jättää raskas ystävyyssuhde. Asia on vaikea ja varsinkin ystävällesi, jolle olet ainoa.
Sama vuodatus toistuu lähes identtisenä vähintään kerran kuussa.
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.
No en todellakaan ole... :D Ihan tavallinen ihminen olen, autan kyllä mutta ahdistun jatkuvasta yhteydenpidosta ja siitä, että minua nyt velvoitetaan asioihin jotka eivät mielestäni ole minun vastuullani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.
Kyllä, ”haluan auttaa, tukea ja olla ystäväsi”. Ja auta armias kun sitä apua tarvitaan niin itku ja parku ja ”oma elämä” alkaa - selän takana, tietysti.
Ihmisyyden ja ystävyyden irvikuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.No en todellakaan ole... :D Ihan tavallinen ihminen olen, autan kyllä mutta ahdistun jatkuvasta yhteydenpidosta ja siitä, että minua nyt velvoitetaan asioihin jotka eivät mielestäni ole minun vastuullani.
No älä saatana auta kun on niin vaikeaa! Sano se suoraan: sinusta ei ole siihen, olet pelkkä hyvien hetkien jakaja, pinnallinen ei-kukaan. Mutta lopeta itku!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos 2 ja 3, noin ajattelen itsekin. Mutta silti koen olevani itsekäs kun en ”tue tarpeeksi”. Ystäväni on raskas ja vaikka ihana ihminen onkin, on hän jokseenkin läheisriippuvainen tai muuten hyvin takertuva ja liian tarvitseva. Roikkuu minussa eikä uskalla tutustua muihin ihmisiin jne. Yritän kannustaa mutta en voi toista ihmistä pakottaa. En silti kykene jatkuvaan yhteydenpitoon.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.No en todellakaan ole... :D Ihan tavallinen ihminen olen, autan kyllä mutta ahdistun jatkuvasta yhteydenpidosta ja siitä, että minua nyt velvoitetaan asioihin jotka eivät mielestäni ole minun vastuullani.
Sinua "velvoitetaan...?"
Olet ilmeisesti jämähtänyt lapsen tasolle.
Saat jotain tyydytystä tuosta ihmissuhteesta. Muutenhan olisit jo katkaissut sen.
Terapiaan mars.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut samassa tilanteessa. Kun aloin vetää rajoja, niin välit on kahdesti katkenneet, yhteensä parin vuoden ajaksi. Nyt on muutaman vuoden ajan ollut ns. normaali ystävyys, jossa tavataan about kerran viikossa. Vaikeaa se on, mutta oman tilan otto on ainoa keino pysyä järjissään.
Sinun on oltava vain rehellinen, hieman napakka mutta ystävällinen. Voit sanoa esimerkiksi "Ymmärrän, että sinulla on haastava elämäntilanne tällä hetkellä ja olet minulle hyvin tärkeä, mutta koska oma elämäni on hyvin täysi ja täynnä erilaisia tapahtumia ja ihmisiä, niin koen tarvitsevani myös omaa aikaa ja palautumista. Olen viime aikoina ollut väsynyt ja kaipaavani omaa tilaa. Minusta on mukava jutella, mutta en jaksa sitä joka päivä. Toivon että ymmärrät. Olet edelleen minulle tärkeä, mutta tarvitsen myös omaa tilaa."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.No en todellakaan ole... :D Ihan tavallinen ihminen olen, autan kyllä mutta ahdistun jatkuvasta yhteydenpidosta ja siitä, että minua nyt velvoitetaan asioihin jotka eivät mielestäni ole minun vastuullani.
No älä saatana auta kun on niin vaikeaa! Sano se suoraan: sinusta ei ole siihen, olet pelkkä hyvien hetkien jakaja, pinnallinen ei-kukaan. Mutta lopeta itku!
Apua.. oletkohan ystäväni. Kuule, ja yritä ymmärtää seuraava. Haluan auttaa ja tukea ystäviäni, mutta nimenomaisesti omissa rajoissani. Onko sinusta jotenkaan normaalia, että aikuinen ihminen takertuu ystäväänsä ja suuttuu, kun elän myös omaa elämääni enkä ole hänen käytettävissään 24/7? Nyt jotain suhteellisuuden tajua. En ole hänen äitinsä eikä hän pieni lapsi, joka ei osaa elää yksin.
Ap
Tornado 4924204 kirjoitti:
Sinun on oltava vain rehellinen, hieman napakka mutta ystävällinen. Voit sanoa esimerkiksi "Ymmärrän, että sinulla on haastava elämäntilanne tällä hetkellä ja olet minulle hyvin tärkeä, mutta koska oma elämäni on hyvin täysi ja täynnä erilaisia tapahtumia ja ihmisiä, niin koen tarvitsevani myös omaa aikaa ja palautumista. Olen viime aikoina ollut väsynyt ja kaipaavani omaa tilaa. Minusta on mukava jutella, mutta en jaksa sitä joka päivä. Toivon että ymmärrät. Olet edelleen minulle tärkeä, mutta tarvitsen myös omaa tilaa."
Valehdella? Ei ystävä ole ap:lle ”tärkeä”. Napakkaa valehtelua? Taidat olla ihan ammattilainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.No en todellakaan ole... :D Ihan tavallinen ihminen olen, autan kyllä mutta ahdistun jatkuvasta yhteydenpidosta ja siitä, että minua nyt velvoitetaan asioihin jotka eivät mielestäni ole minun vastuullani.
No älä saatana auta kun on niin vaikeaa! Sano se suoraan: sinusta ei ole siihen, olet pelkkä hyvien hetkien jakaja, pinnallinen ei-kukaan. Mutta lopeta itku!
Apua.. oletkohan ystäväni. Kuule, ja yritä ymmärtää seuraava. Haluan auttaa ja tukea ystäviäni, mutta nimenomaisesti omissa rajoissani. Onko sinusta jotenkaan normaalia, että aikuinen ihminen takertuu ystäväänsä ja suuttuu, kun elän myös omaa elämääni enkä ole hänen käytettävissään 24/7? Nyt jotain suhteellisuuden tajua. En ole hänen äitinsä eikä hän pieni lapsi, joka ei osaa elää yksin.
Ap
En ole, ei tulisi mieleenikään veljeillä kaltaistesi kaksinaamaisten itkuiitojen kanssa. Tiedän ihmistyyppisi tarkkaan, sinua inhotaan, katso alapeukkujen määrää.
Mulla oli ap.n tapainen kaveri.
Jos hänelle mainitsi jostain ongelmasta kotona ( vaikka jumittunut liukuovi), hän sanoi: "Mä voin tulla sunnuntaina kattomaan sitä. En ehdi aikaisemmin". Hän kai luuli, että mulle sopii automaattisesti tulla milloin vaan.
Jos kerroin jostain surusta, hän alkoi valittaa vihaisesti, että ei hän pysty auttamaan.
Katkaisin välit. En pitänyt asetelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.Kyllä, ”haluan auttaa, tukea ja olla ystäväsi”. Ja auta armias kun sitä apua tarvitaan niin itku ja parku ja ”oma elämä” alkaa - selän takana, tietysti.
Ihmisyyden ja ystävyyden irvikuva.
En ole koskaan aikuisena ymmärtänyt ystävyyttä, jossa koko ajan pitää olla yhdessä ja pohtia syntyjä syviä tai käydään ostoksilla kuin ekaluokkalaiset. Ahdistun ihan hirveästi, jos sattumalta tapaan hyvän ystävän esim kauppakeskusessa kun olen ostamassa, vaikka uutta villatakkia, haluan ostaa tavarani yksin ja pohtia tarkkaan onko ostos oikea.
Sama noissa elämän vaikeissa käänteissä voin puhua ja kuunnella ystäviäni yhdellä tapaamisella illan, mutta seuraavalla kerralla yritän olla puhumatta vaikka kuinka olisi vaikeaa, haluan pitää kallisarvoiset muutamat ystäviä, rasittamatta heitä ainaisella marinalla ja pakolla olla seurassani.
En kyllä jaksaisi ystävää, jonka kanssa pitäisi olla yhteydessä joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ap.n tapainen kaveri.
Jos hänelle mainitsi jostain ongelmasta kotona ( vaikka jumittunut liukuovi), hän sanoi: "Mä voin tulla sunnuntaina kattomaan sitä. En ehdi aikaisemmin". Hän kai luuli, että mulle sopii automaattisesti tulla milloin vaan.
Jos kerroin jostain surusta, hän alkoi valittaa vihaisesti, että ei hän pysty auttamaan.
Katkaisin välit. En pitänyt asetelmasta.
Minulla on ollut myös. Hyväntekijä kun oma ego sitä tarvitsi. Kammottava niljake joka kotkotti ja vinkui takanapäin. Sai burn outin kun (ylllätys) mieskään ei häntä enää halunnut vaan jätti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.No en todellakaan ole... :D Ihan tavallinen ihminen olen, autan kyllä mutta ahdistun jatkuvasta yhteydenpidosta ja siitä, että minua nyt velvoitetaan asioihin jotka eivät mielestäni ole minun vastuullani.
No älä saatana auta kun on niin vaikeaa! Sano se suoraan: sinusta ei ole siihen, olet pelkkä hyvien hetkien jakaja, pinnallinen ei-kukaan. Mutta lopeta itku!
Apua.. oletkohan ystäväni. Kuule, ja yritä ymmärtää seuraava. Haluan auttaa ja tukea ystäviäni, mutta nimenomaisesti omissa rajoissani. Onko sinusta jotenkaan normaalia, että aikuinen ihminen takertuu ystäväänsä ja suuttuu, kun elän myös omaa elämääni enkä ole hänen käytettävissään 24/7? Nyt jotain suhteellisuuden tajua. En ole hänen äitinsä eikä hän pieni lapsi, joka ei osaa elää yksin.
Ap
En ole, ei tulisi mieleenikään veljeillä kaltaistesi kaksinaamaisten itkuiitojen kanssa. Tiedän ihmistyyppisi tarkkaan, sinua inhotaan, katso alapeukkujen määrää.
Vai niin. Vaikutat hullulta, on aika omistuista tehdä analyysiä minusta ihmisenä anonyymipalstalla ja alapeukkujen määrällä mitattuna. Ehkä sinua on joskus joku läheinen loukannut ja siksi reagoit noin voimakkaasti aloitukseeni, pahoittelen sitä.
On kuitenkin niin, että olen ystävääni yrittänyt tukea ja kysyä kuulumisia, mutta en voi olla jatkuvasti hänen käytettävissään tai vastata jatkuvasti hänen viesteihinsä, myös minulla on oikeus rauhaan ja yksinäisyyteen. Nykyaika on mennyt jotenkin kummalliseksi älypuhelimien tultua, pitäisi jatkuvasti olla tavoitettavissa ja jos en ole, saan kuulla olevani inhottava ihminen. Outoa. Ei ole myöskään tervettä mielestäni roikkua läheisissään, aikuisen ihmisen pitää osata olla itsenäinen. Ehkä et nyt ihan käsitä millainen tilanne todellisuudessa on.
Ap
Vanha sanalasku sanoo hädässä ystävä tutaan. Vaikka onkin ikivanha, pitää näköjään vieläkin paikkansa, tosin vain negaation kautta: hädässä varsinkin ystävä jättää yksin. Tai siis "ystävä".
Ämmääätiiee.