Lue keskustelun säännöt.
Liian takertuva ystävä, en jaksa häntä. Olenko kamala ihminen?
17.09.2018 |
Ystävälläni ei ole muita ystäviä kuin minut, pitää yhteyttä joka päivä viestein jne. Itse nautin omasta rauhasta ja muiden ystävieni ja perheeni seurasta. Olen huomannut, että ystäväni selvästi loukkaantuu, jos en vastaile hänelle pikaisesti.
Nyt hän on eronnut avomiehestään, ja tämä tilanne on vain pahentunut. Minun pitäisi olla hänen tukenaan jatkuvasti ja auttamassa muutossa jne. Hän laittoi minulle vihaisen viestin, että en ole hänen tukenaan tarpeeksi ja kun hän on aina valmis mihin vaan puolestani. Ahdistaa.
Mitä voin tehdä? Olen kysynyt hänen kuulumisiaan, mutta en voi olla joku 24/7 terapeutti tai äiti hänelle, sellainen olo nyt on. Mitä enemmän hän ahdistelee minua, sen etäämmäksi pakenen.
Tämä tilanne aiheuttaa minulle suurta stressiä, en oikeastaan edes haluaisi nähdä häntä. Olenko kauhea? Tuntuu, että olen ”velvollinen” jatkuvasti johonkin hänen kanssaan ja on jotenkin minun vastuullani nyt, että hän ei jää yksin.
On vaikea selittää tilannetta. Mutta kukaan muu ystäväni ei käyttäydy kuin hän, hyvin takertuvasti ja ahdistelevasti.
Olenko huono ystävä? Haluan vain olla rauhassa.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele määrittämään omat rajasi.
Kasva aikuiseksi.
Luulen, että olet tyyppi, joka tyrkyttää apuaan ja seuraansa joka käänteessä, ja sitten haukkuu selän takana. Ja netissä.No en todellakaan ole... :D Ihan tavallinen ihminen olen, autan kyllä mutta ahdistun jatkuvasta yhteydenpidosta ja siitä, että minua nyt velvoitetaan asioihin jotka eivät mielestäni ole minun vastuullani.
No älä saatana auta kun on niin vaikeaa! Sano se suoraan: sinusta ei ole siihen, olet pelkkä hyvien hetkien jakaja, pinnallinen ei-kukaan. Mutta lopeta itku!
Apua.. oletkohan ystäväni. Kuule, ja yritä ymmärtää seuraava. Haluan auttaa ja tukea ystäviäni, mutta nimenomaisesti omissa rajoissani. Onko sinusta jotenkaan normaalia, että aikuinen ihminen takertuu ystäväänsä ja suuttuu, kun elän myös omaa elämääni enkä ole hänen käytettävissään 24/7? Nyt jotain suhteellisuuden tajua. En ole hänen äitinsä eikä hän pieni lapsi, joka ei osaa elää yksin.
Ap
En ole, ei tulisi mieleenikään veljeillä kaltaistesi kaksinaamaisten itkuiitojen kanssa. Tiedän ihmistyyppisi tarkkaan, sinua inhotaan, katso alapeukkujen määrää.
Vai niin. Vaikutat hullulta, on aika omistuista tehdä analyysiä minusta ihmisenä anonyymipalstalla ja alapeukkujen määrällä mitattuna. Ehkä sinua on joskus joku läheinen loukannut ja siksi reagoit noin voimakkaasti aloitukseeni, pahoittelen sitä.
On kuitenkin niin, että olen ystävääni yrittänyt tukea ja kysyä kuulumisia, mutta en voi olla jatkuvasti hänen käytettävissään tai vastata jatkuvasti hänen viesteihinsä, myös minulla on oikeus rauhaan ja yksinäisyyteen. Nykyaika on mennyt jotenkin kummalliseksi älypuhelimien tultua, pitäisi jatkuvasti olla tavoitettavissa ja jos en ole, saan kuulla olevani inhottava ihminen. Outoa. Ei ole myöskään tervettä mielestäni roikkua läheisissään, aikuisen ihmisen pitää osata olla itsenäinen. Ehkä et nyt ihan käsitä millainen tilanne todellisuudessa on.
Ap
Sivusta: sinulle on jo sanottu että kannattaa hakeutua terapiaan ja lopettaa itku ja hokeminen. Olet paska ihminen, moni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ainakaan viesteihin tarvi koko ajan olla vastailemassa. Ei ystävälläsi ole oikeutta suuttua, jos et aina ehdi olla hänen kanssaan. Kerro hänelle, että haluat kyllä auttaa ja järjestätte yhteistä aikaa mutta et aina ehdi olla käytettävissä.
Ystävyyden kuuluisi olla molemmille voimauttavaa ja mukavaa. Ja vaikeistakin asioista olisi hyvä voida puhua.
Vierailija kirjoitti:
Tornado 4924204 kirjoitti:
Sinun on oltava vain rehellinen, hieman napakka mutta ystävällinen. Voit sanoa esimerkiksi "Ymmärrän, että sinulla on haastava elämäntilanne tällä hetkellä ja olet minulle hyvin tärkeä, mutta koska oma elämäni on hyvin täysi ja täynnä erilaisia tapahtumia ja ihmisiä, niin koen tarvitsevani myös omaa aikaa ja palautumista. Olen viime aikoina ollut väsynyt ja kaipaavani omaa tilaa. Minusta on mukava jutella, mutta en jaksa sitä joka päivä. Toivon että ymmärrät. Olet edelleen minulle tärkeä, mutta tarvitsen myös omaa tilaa."
Yllä oleva suomennettuna: "Olet rasittava ja minä ole laupias äititeresa, joka tuntee itsensä tärkeäksi, pärjääväksi ja tarpeelliseksi keräämällä ympärilleen ripustautuvia ihmisiä.
Olet kuitenkin niin rasittava, että tarvitsen sinusta lomaa. Et ole kiva etkä mielenkiintoinen; avustan sinua silkasta kieroutuneesta velvollisuudentunteesta".Ap on tyylipuhdas marttyyri.
Narsisti ap on.
Onpas tässä ketjussa nyt aggressiivista trollaamista.
Ap, sait alussa pari ihan hyvää vastausta, unohda nämä trollit ja juttele ystäväsi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis oletteko oikeasti sitä mieltä, että minun pitäisi olla valmis jatkuvaan yhteydenpitoon? Kyseessä ei ole siis vain tämä ero vaan se, että ystäväni roikkuu minussa jatkuvasti! Pitäisikö siis minun unohtaa oma jaksamiseni, muut ystäväni, perheeni, oma aikani ja harrastukseni että voisin olla Hyvä ihminen? Olla hänen kanssaan niin usein kun hän haluaa?
En ihan ymmärrä mitä haette takaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ap.n tapainen kaveri.
Jos hänelle mainitsi jostain ongelmasta kotona ( vaikka jumittunut liukuovi), hän sanoi: "Mä voin tulla sunnuntaina kattomaan sitä. En ehdi aikaisemmin". Hän kai luuli, että mulle sopii automaattisesti tulla milloin vaan.
Jos kerroin jostain surusta, hän alkoi valittaa vihaisesti, että ei hän pysty auttamaan.
Katkaisin välit. En pitänyt asetelmasta.Minulla on ollut myös. Hyväntekijä kun oma ego sitä tarvitsi. Kammottava niljake joka kotkotti ja vinkui takanapäin. Sai burn outin kun (ylllätys) mieskään ei häntä enää halunnut vaan jätti.
Mulla kesti kauan, ennen kuin tajusin, miten paha olo mulle tulee tästä marttyyri'ystävästä'.
Tunsin, että mun pitää olla jatkuvasti kiitollinen, että kelpaan hänelle.
Usein salasin todelliset tunteeni, koska huomasin olevani hyväksytty vain iloisena.
Marttyyri oli kasvanut kodissa, jossa heikkous oli kielletty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis oletteko oikeasti sitä mieltä, että minun pitäisi olla valmis jatkuvaan yhteydenpitoon? Kyseessä ei ole siis vain tämä ero vaan se, että ystäväni roikkuu minussa jatkuvasti! Pitäisikö siis minun unohtaa oma jaksamiseni, muut ystäväni, perheeni, oma aikani ja harrastukseni että voisin olla Hyvä ihminen? Olla hänen kanssaan niin usein kun hän haluaa?
En ihan ymmärrä mitä haette takaa.
Ap
Oletko tyhmä? Olethan sinä.
Kysyit jeesustellen heti aloituksessa että oletko kamala ihminen, sinulle vastattiin että olet, hermostuit. Mikä meni väärin? Odotitko myötätuntoa? Narsismi nousi vastustamaan?
Vierailija kirjoitti:
Siis oletteko oikeasti sitä mieltä, että minun pitäisi olla valmis jatkuvaan yhteydenpitoon? Kyseessä ei ole siis vain tämä ero vaan se, että ystäväni roikkuu minussa jatkuvasti! Pitäisikö siis minun unohtaa oma jaksamiseni, muut ystäväni, perheeni, oma aikani ja harrastukseni että voisin olla Hyvä ihminen? Olla hänen kanssaan niin usein kun hän haluaa?
En ihan ymmärrä mitä haette takaa.
Ap
Etkö osaa lukea?
Vai etkö ymmärrä lukemaasi?
Olet marttyyri, joka nostaa itseään haalimalla ympärilleen ihmisiä jotka voivat pahoin.
"Olenko huono ystävä?" fraasilla kerjäät kehuja ja päänsilityksiä.
Jos et tajua niin et tajua.
Omapa on ongelmasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ystävyys tarkoita sitä, että on jokin ilmainen tukipalvelu mitä voi käyttää ja kuormittaa miten huvittaa. Hyvä ap, että tiedostat omat voimavarasi. Ikävää jos ystävälläsi ei ole ketään muuta kuin sinut, ja siksi tässä tapauksessa neuvoisin häntä hakemaan ammattiapua. Riskinä nimittäin on, että sinä itse sairastut. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ap.n tapainen kaveri.
Jos hänelle mainitsi jostain ongelmasta kotona ( vaikka jumittunut liukuovi), hän sanoi: "Mä voin tulla sunnuntaina kattomaan sitä. En ehdi aikaisemmin". Hän kai luuli, että mulle sopii automaattisesti tulla milloin vaan.
Jos kerroin jostain surusta, hän alkoi valittaa vihaisesti, että ei hän pysty auttamaan.
Katkaisin välit. En pitänyt asetelmasta.
Hän ilmeisesti luuli, että kun kerrot hänelle jotain, pyydät häntä ratkaisemaan asian. Ei siis ymmärtänyt, että kaipasit vain tukea ja mahdollisuutta puhua asioista. Mielestäni ap ei ole mitenkään tuonut esiin olevansa entisen kaverisi kaltainen. Mutta onhan sitä jokaisen hyvä miettiä, ymmärtääkö, mitä toinen kaipaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletteko oikeasti sitä mieltä, että minun pitäisi olla valmis jatkuvaan yhteydenpitoon? Kyseessä ei ole siis vain tämä ero vaan se, että ystäväni roikkuu minussa jatkuvasti! Pitäisikö siis minun unohtaa oma jaksamiseni, muut ystäväni, perheeni, oma aikani ja harrastukseni että voisin olla Hyvä ihminen? Olla hänen kanssaan niin usein kun hän haluaa?
En ihan ymmärrä mitä haette takaa.
ApOletko tyhmä? Olethan sinä.
Kysyit jeesustellen heti aloituksessa että oletko kamala ihminen, sinulle vastattiin että olet, hermostuit. Mikä meni väärin? Odotitko myötätuntoa? Narsismi nousi vastustamaan?
Kyllä, odotin myötätuntoa. Tilanne on hyvin raskas. On hyvin raskasta tuntea huonoa-omaatuntoa siitä, että olen nyt yksin vastuussa ystäväni onnellisuudesta... Jos en vastaa jatkuvasti tai ole käytettävissä aina kun hän haluaa, hän loukkaantuu. Kenen käytös vaikuttaa narsistiselta, jos jonkin?
En ymmärrä myöskään miksi itse olet noin agressiivinen ja haukut, en mielestäni ole hermostunut ja ihan rauhallisesti kirjoittelen ja yritän pohtia tilannetta.
Ja oikeastaan tuntuu jotenkin naurettavalta vastata noin hulluihin viesteihin. Sain jo hyviä neuvoja, kiitos niistä. Yritän uudestaan jutella ystäväni kanssa, viimeksi se ei tuottanut tulosta.
Toivon ihan vilpittömästi sinulle hyvää alkavaa viikkoa, yritä rauhoittua.
Ap
Joku on peukutuksista päätellen rämpännyt kännykän lentokonetilaa päälle ja pois ihan urakalla 😂 taitaa joko olla trolli tai itse se takertuva.
Ap:lle sanoisin että opi pitämään rajasi, olen ollut itsekin tuon tyylisessä tilanteessa. Poltin itseni melkein loppuun takertujan kanssa. Tilanne johti välien katkeamiseen, ja välit lämpeni siitä enää satunnaiseen tuttavuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut ystävä/tuttava, joka asuessaan toisessa maassa ei koskaan ottanut yhteyttä. Sitten muutettuaan samaan maahan, mutta eri kaupunkiin, jossa asun, alkoi itse pitämään enemmän yhteyttä ja halusi tavata. Hän valitti koko ajan kaikesta. Kuuntelin viikonloppu toisensa perään, koska ajattelin, että hän on huonolla tuulella tai hänellä on huono kausi, joka menee ohi, ehkä häntä helpottaa, jos joku kuuntelee. Kunnes tajusin, että se ei mene ohi, vaan se on hänen elämäntapa ja ajatus tapaamisesta alkoi tuntua epämiellyttävältä. En kuitenkaan itse ehtinyt tehdä mitään, kun tämä henkilö alkoi valittaa minustakin ja oli sitä mieltä, että en ole antanut hänelle tarpeeksi huomiota (vaikka olin kuunnellut ja kuunnellut keksittyjä ongelmia) eivätkä aloitteemme yhteydenottoihin ole tasavertaisia (vaikka hän itse oli yksipuolisesti yhtäkkiä päättänyt, että nyt voimme tavata useammin). No antaa valittaa sitten missä onkaan. Näinkin voi siis käydä, ihmiset eivät näe, kuinka paljon tukea ovat jo saaneet ja kuinka he itse päättävät, mikä on hyvä rytmi tavata ilman, että ottavat huomioon toisen ihmisen elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli ap.n tapainen kaveri.
Jos hänelle mainitsi jostain ongelmasta kotona ( vaikka jumittunut liukuovi), hän sanoi: "Mä voin tulla sunnuntaina kattomaan sitä. En ehdi aikaisemmin". Hän kai luuli, että mulle sopii automaattisesti tulla milloin vaan.
Jos kerroin jostain surusta, hän alkoi valittaa vihaisesti, että ei hän pysty auttamaan.
Katkaisin välit. En pitänyt asetelmasta.Hän ilmeisesti luuli, että kun kerrot hänelle jotain, pyydät häntä ratkaisemaan asian. Ei siis ymmärtänyt, että kaipasit vain tukea ja mahdollisuutta puhua asioista. Mielestäni ap ei ole mitenkään tuonut esiin olevansa entisen kaverisi kaltainen. Mutta onhan sitä jokaisen hyvä miettiä, ymmärtääkö, mitä toinen kaipaa.
Ajattelin ihan samaa. Olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen ja nuorempana, kun joku ystäväni kertoi huolistaan tai ongelmistaan, oletin hänen kaipaavan neuvoja tai konkreettista apua. Kunnes lopulta ymmärsin, että ihmiset yleensä tarvitsevat vain kuuntelijaa ja tietävät oikein hyvin, mitä vaihtoehtoja on olemassa. Ja ennenkaikkea mitkä vaihtoehdoista ovat juuri heille realistisia. Sen jälkeen en ole enää neuvonut enkä tarjonnut apuani, jos ei multa ole sellaista ihan selvin sanoin erikseen pyydetty.
Vierailija kirjoitti:
Ap on ärsyttävä ruikuttava uhrautuja.
Väärin. Uhrautuminenhan olisi sitä, että tekisi kaiken juuri niin kuin ystävä haluaa. Nythän aloittaja haluaa löytää jonkinlaisen yhteisymmärryksen ja kompromissin.
Mä en suoraan sanottuna ymmärrä, miten ruuhkavuosia elävät ihmiset pystyy näkemään kavereita edes kerran viikossa. Jos on vaativa työ, perhe, lapsi(a), ja edes joku harrastus, niin aikaa jää muulle tosi vähän. Jos mä mietin, mihin aika on viime viikkoina näiden lisäksi mennyt, niin on taloyhtiön kokous, lapsen vanhempainilta, oma hammaslääkäri, kampaaja, lapsen lääkäri, kummilapsen synttärit, työmatka, ... Ja sitten jäljelle jäävästä ajasta pitäisi riittää ainakin muutamalle ystävälle, parisuhteelle, vanhemmille, sisaruksille... Ja jossain välissä on hoidettava ihan ne perusjutut kuten pyykit, kaupassa käynnit, ruoanlaitto, siivous, uusien vaatteiden osto lapsille kun vanhat syysvaatteet on auttamattomasti jääneet pieniksi jne. Jos töistä pääsee viiden aikaan, käy hammaslääkärissä ja kaupassa, niin ei siinä paljon ehdi ja jaksa enää kavereita tavata.
Ymmärrän ap sua siinä mielessä hyvin, että itsekin stressaannun, jos koen, että multa odotetaan jotain, mihin en ole halukas tai kykenevä. Sun pitää joko vain ottaa etäisyyttä tai nostaa asia reilusti keskusteluun. ymmärrän, että se ei ole helppoa tai kivaa, mutta et voi ikuisesti stressatakaan tällaisesta. Jos mietit, että et kehtaa ottaa asiaa puheeksi, niin mietipä sitä, että ystävä kehtaa odottaa sun olevan aina käytettävissä. Sun pitää olla yhtä härski.
Vierailija kirjoitti:
Mä en suoraan sanottuna ymmärrä, miten ruuhkavuosia elävät ihmiset pystyy näkemään kavereita edes kerran viikossa. Jos on vaativa työ, perhe, lapsi(a), ja edes joku harrastus, niin aikaa jää muulle tosi vähän. Jos mä mietin, mihin aika on viime viikkoina näiden lisäksi mennyt, niin on taloyhtiön kokous, lapsen vanhempainilta, oma hammaslääkäri, kampaaja, lapsen lääkäri, kummilapsen synttärit, työmatka, ... Ja sitten jäljelle jäävästä ajasta pitäisi riittää ainakin muutamalle ystävälle, parisuhteelle, vanhemmille, sisaruksille... Ja jossain välissä on hoidettava ihan ne perusjutut kuten pyykit, kaupassa käynnit, ruoanlaitto, siivous, uusien vaatteiden osto lapsille kun vanhat syysvaatteet on auttamattomasti jääneet pieniksi jne. Jos töistä pääsee viiden aikaan, käy hammaslääkärissä ja kaupassa, niin ei siinä paljon ehdi ja jaksa enää kavereita tavata.
Hyi helvetti mikä elämä! Parhaat vuodet hukkaan ja ihmissuhteet paskaksi! Huonoja valintoja.
Yllä oleva suomennettuna: "Olet rasittava ja minä ole laupias äititeresa, joka tuntee itsensä tärkeäksi, pärjääväksi ja tarpeelliseksi keräämällä ympärilleen ripustautuvia ihmisiä.
Olet kuitenkin niin rasittava, että tarvitsen sinusta lomaa. Et ole kiva etkä mielenkiintoinen; avustan sinua silkasta kieroutuneesta velvollisuudentunteesta".
Ap on tyylipuhdas marttyyri.