Pystyykö ekan äitiysneuvolakäynmon jättämään välistä niin että silti pääsis julkiselle ilmaseks siihen niskaturvotusultraan?

Aikaisempi keskenmeno on nyt jo käsitelty, se ei enää mua ahdista tai muutakaan. Ahdistaa se että joudun kokemaan koko jutun uudestaan, ja siksien halua toimia samoin kuin viimeksi. Sillon en edes ajatellut keskenmenoa missään vaiheessa niin tuli niin järkytyksenä. Miksi ihmiset alkavat väittelemään siitä että mikä mua pelottaa ja mikä ei? Kyllähän mä sen paremmin tiedän kun yksikään tuntematon keskustelupalstalla. Miksi on vaikea ymmärtää kun sanon että mulle on suuri ero siinä onko riski 15% vaiko alle 2%. En mä esim. keskenmenosta huolimatta pelkää nytkään ettäkö mun vanhemmille lapsille mitään tapahtuisi (3v ja 7v). Tää myn pelko koskee tätä SUURTA 15% keskenmenoriskiä, mikä ei ole millään lailla sellanen prosentti mistä voisin ajatella enää että "tuskin mulle niin käy", kuten pystyn ajattelemaan myöhemmän raskauden keskenmenoista tai synnytyskuolemista jne.

Ap

Täällä ainakin käskettiin varata se aika ultraan, kun ekan kerran soitin neuvolaan. Neuvola-ajan sai vasta tyyliin viikolle 10 vai miten se nyt oli ja samoihin aikoihin pitäisi jo käydä ultrassakin. Eli soitto neuvolaan ja sieltä varmaan sitten laitetaan lähete ultraan. Ekan neuvolan voi varmaan sopia vähän myöhemmäksikin jollain tekosyyllä, että olet kiireinen ja tarjotut ajat eivät sovi sitä ennen, tai perua sovittu aika, jos et haluakaan mennä.

Vierailija kirjoitti:

Aikaisempi keskenmeno on nyt jo käsitelty, se ei enää mua ahdista tai muutakaan. Ahdistaa se että joudun kokemaan koko jutun uudestaan, ja siksien halua toimia samoin kuin viimeksi. Sillon en edes ajatellut keskenmenoa missään vaiheessa niin tuli niin järkytyksenä. Miksi ihmiset alkavat väittelemään siitä että mikä mua pelottaa ja mikä ei? Kyllähän mä sen paremmin tiedän kun yksikään tuntematon keskustelupalstalla. Miksi on vaikea ymmärtää kun sanon että mulle on suuri ero siinä onko riski 15% vaiko alle 2%. En mä esim. keskenmenosta huolimatta pelkää nytkään ettäkö mun vanhemmille lapsille mitään tapahtuisi (3v ja 7v). Tää myn pelko koskee tätä SUURTA 15% keskenmenoriskiä, mikä ei ole millään lailla sellanen prosentti mistä voisin ajatella enää että "tuskin mulle niin käy", kuten pystyn ajattelemaan myöhemmän raskauden keskenmenoista tai synnytyskuolemista jne.

Ap

Jos aiempi keskenmeno olisi tosiaan käsitelty, emme olisi keskustelemassa täällä siitä miten voit välttää neuvolassakäynnin ensimmäiset 12 viikkoa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä suhtaudun loppuraskauteen ihan eri tavalla koska mulla jo 2 elävänä syntynyttä (ja vieläkin elossa olevaa) lasta. Tää keskenmeno tapahtu viime raskaudessa rv 9, mitä kautta tää mun pelko ei kohdistu muuhun kuin alkuraskauteen. En osaa pelätä myöhemmän raskauden minimaalista 2% riskiä, enkämutta kätkytkuolemaa kun niitä tapahtuu koko suomessa vain muutamia vuodessa.

Ap

Aiempien (onnistuneiden) raskauksien kokemukset eivät ole suoraan verrattavissa nykyhetkeen, jos niiden kohdalla et vielä osannut pelätä sitä, ettei kaikki mene kuin pitää.

Ei kyse oo mulla siitä. Jos joku mulle esittelis nyt juuri tällä hetkellä jotain tilastoa että kahden keskenmenon saamiseen peräkkäin olis esim vaan 1% riski, niin mun pelot haihtuis nyt tässä samantien ja olisin ihan innoissani menossa neuvolaan. Mun pelossa on juurikin kyse siitä että tiedän keskenmenon riskin olevan sen verran suuri että en pysty ajattelemaan siitä että "tuskin mulle".

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikaisempi keskenmeno on nyt jo käsitelty, se ei enää mua ahdista tai muutakaan. Ahdistaa se että joudun kokemaan koko jutun uudestaan, ja siksien halua toimia samoin kuin viimeksi. Sillon en edes ajatellut keskenmenoa missään vaiheessa niin tuli niin järkytyksenä. Miksi ihmiset alkavat väittelemään siitä että mikä mua pelottaa ja mikä ei? Kyllähän mä sen paremmin tiedän kun yksikään tuntematon keskustelupalstalla. Miksi on vaikea ymmärtää kun sanon että mulle on suuri ero siinä onko riski 15% vaiko alle 2%. En mä esim. keskenmenosta huolimatta pelkää nytkään ettäkö mun vanhemmille lapsille mitään tapahtuisi (3v ja 7v). Tää myn pelko koskee tätä SUURTA 15% keskenmenoriskiä, mikä ei ole millään lailla sellanen prosentti mistä voisin ajatella enää että "tuskin mulle niin käy", kuten pystyn ajattelemaan myöhemmän raskauden keskenmenoista tai synnytyskuolemista jne.

Ap

Jos aiempi keskenmeno olisi tosiaan käsitelty, emme olisi keskustelemassa täällä siitä miten voit välttää neuvolassakäynnin ensimmäiset 12 viikkoa...

Tää ei koske aiempaa keskenmenoa. Se on tosiaan käsitelty psykoterapiassa asti ja se ei aiheuta mulle itsessään enää ahdistusta eikä pahemmin suruakaan. Nyt on kyse tästä nykyisestä raskaudesta ja siihen kohdistuvasta pelosta, siitä että pelkään joutuvani kokemaan saman surutyön ym. uudestaan minkä edellisessä raskaudessa. En tosiaan jaksa enää väitellä tuntemattomien ihmisten kanssa netissä siitä miltä musta tuntuu ja siitä että kuka tällä palstalla luulee tietävänsä parhaiten mun päänsisäiset tunnetilat, kun koko väittelynaihe on ihan absurdi.

Ap

Aapee, nauti raskaudestasi. Se 12 viikkoa ei todellakaan ole vielä mikään rajapyykki minkä jälkeen ei voisi enää sattua mitään.

Itse jouduin keskeyttämään raskauden viikolla 23. Raskausviikkoon 20 saakka oli kaikki hyvin. Vielä rakenneultrassakin voi paljastua asioita. Nauti siis raskaudestasi äläkä mieti mitä voi sattua. Se lapsi voi kuolla kohtuun vielä viikolla 40. Ei nyt ole tarkoitus pelotella tai muuta, mutta vaikutat vain pitävän sitä 12 viikkoa rajana keskenmenolle.

Keskenmeno on varmasti henkisesti raskas, mutta itse oman kokemukseni pohjalta ajattelen, että olisi ollut hyvä jos olisi mennyt kesken, ei olisi tarvinnut noin isoilla viikoilla keskeyttää, se vasta rankkaa olikin. Keskenmenolle luultavasti aina jokin syy.

Jos nyt saisin keskenmenon, niin voisin kuvitella ajattelevani juuri näin, että sille oli joku syy ja hyvä kun tapahtui ajoissa.

Sinin logiikallasi ei koko raskausaikana saisi ajatella olevansa raskaana, koska vauva voi menehtyä ihan koska vain

Vierailija kirjoitti:

Aapee, nauti raskaudestasi. Se 12 viikkoa ei todellakaan ole vielä mikään rajapyykki minkä jälkeen ei voisi enää sattua mitään.

Itse jouduin keskeyttämään raskauden viikolla 23. Raskausviikkoon 20 saakka oli kaikki hyvin. Vielä rakenneultrassakin voi paljastua asioita. Nauti siis raskaudestasi äläkä mieti mitä voi sattua. Se lapsi voi kuolla kohtuun vielä viikolla 40. Ei nyt ole tarkoitus pelotella tai muuta, mutta vaikutat vain pitävän sitä 12 viikkoa rajana keskenmenolle.

Keskenmeno on varmasti henkisesti raskas, mutta itse oman kokemukseni pohjalta ajattelen, että olisi ollut hyvä jos olisi mennyt kesken, ei olisi tarvinnut noin isoilla viikoilla keskeyttää, se vasta rankkaa olikin. Keskenmenolle luultavasti aina jokin syy.

Jos nyt saisin keskenmenon, niin voisin kuvitella ajattelevani juuri näin, että sille oli joku syy ja hyvä kun tapahtui ajoissa.

Sinin logiikallasi ei koko raskausaikana saisi ajatella olevansa raskaana, koska vauva voi menehtyä ihan koska vain

Kirjoitin tän jo aiemmin, mutta siis ei tietenkään riski lapsen menettämiseen katoa, eihän se katoa edes syntymän jälkeen. Se rv 12 on kuitenkin tilastollinen rajapyykki sille missä suuri keskenmenoriski on poissa ja todennäköisyys elävän lapsen synnyttämiseen jo 98% luokkaa. Tuo pari prosenttia ei mua enää pelota. Ei myöskään pelota että esikoinen jäisi vaikka auton alle kotimatkallaan. Tottakai mitä vaan voi elämässä sattua, mutta mä tilastotieteen kanssa läheisesti tekemisessä olleena välitän hyvinkin paljon tilastollisista todennäköisyyksistä.

Ap

Mun itseni taas on vaikea ymmärtää miten monet muut ihmiset vaikuttaa ilmeisesti ajattelevan että se on ihan se ja sama pelkääkö 15% keskenmenoriskiä vaiko vaikka 1% kohtukuolemariskiä. Ja ettäkö olisi outoa että ite pelkään ensimmäisena mainittua mutten jälkimmäistä.

Ap

Jos sinä todella olisit käsitellyt loppuun asti edellisen keskenmenon, et sinä täällä venkoilisi ja pyytäisi venkoiluun neuvoja tuon neuvolan suhteen. Kuulostaa ihan älyttömältä soutamiselta nuo suunnitelmat. Ei se terapiassa käynti takaa, että asia ois käsitelty, sekvästi ei ole, kerta hankaloitat elämääsi ja raskauttasi ihan älyttömällä tavalla pelon vuoksi. Ja pelko pohjautuu nimenomaan aikaisempaan kokemukseesi. Juttele pelostasi neuvolassa. Miksi hankaloittaa elämää kohtuuttomasti turhaan?

Eli siis pelkäät nyt keskenmenoa aivan sairaalloisesti, mutta aikaisemmissa raskauksissasi et edes osannut ajatella että sellainen olisi mahdollista? Kuitenkin aiempi keskenmenosi on käsitelty eikä liity tähän pelkoon mitenkään? Hmm... Huomaatko itse ristiriitaa puheissasi?

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä todella olisit käsitellyt loppuun asti edellisen keskenmenon, et sinä täällä venkoilisi ja pyytäisi venkoiluun neuvoja tuon neuvolan suhteen. Kuulostaa ihan älyttömältä soutamiselta nuo suunnitelmat. Ei se terapiassa käynti takaa, että asia ois käsitelty, sekvästi ei ole, kerta hankaloitat elämääsi ja raskauttasi ihan älyttömällä tavalla pelon vuoksi. Ja pelko pohjautuu nimenomaan aikaisempaan kokemukseesi. Juttele pelostasi neuvolassa. Miksi hankaloittaa elämää kohtuuttomasti turhaan?

Pelko kohdistuu siihen että pelkään kokevani kamalan kokemuksen uudestaan, sekä siihen että tiedostan keskenmenon suuren riskin. Mä olin luullut pitkään et keskenmenot olis tosi harvinaisia enkä siksi ollu ajatellu koko asiaa. Nyt myöhemmin oon ettiny tietoa että se riskihän on alkuraskaudessa melkein 1/6!

Kuten jo sanoin että jos joku mulle todistaisi että mun keskenmenon riski olis tällä hetkellä vain vaikka 2% luokkaa niin ei mua enää se pelottaisi silloin nytkään. Riski on niin suuri että se on hyvinkin realistinen pelko toisin kuin joku 1/100 riski. Jos mä kuulisin että mun läheisellä olis sairaus johon kuolee 15% todennäköisyydellä niin kyllä mua pelottais, tosi paljon, ihan riippumatta siitä että kuinka monta läheistä on ennen sitä mun elämässä kuollut. Ei tää edeltävä keskenmeno liity tähän enää muutoin kuin siten että se herätti mut siihen todellisuuteen että keskenmenon alkuraskaudessa on oikeesti sellanen asia mitä on syytäkin pelätä kun riski on jopa 15%.

Ap

Joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 50% alkaneista raskauksista päättyy varhaiseen keskenmenoon, ja suurinta osaa näistä ei koskaan edes ehditä huomaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä todella olisit käsitellyt loppuun asti edellisen keskenmenon, et sinä täällä venkoilisi ja pyytäisi venkoiluun neuvoja tuon neuvolan suhteen. Kuulostaa ihan älyttömältä soutamiselta nuo suunnitelmat. Ei se terapiassa käynti takaa, että asia ois käsitelty, sekvästi ei ole, kerta hankaloitat elämääsi ja raskauttasi ihan älyttömällä tavalla pelon vuoksi. Ja pelko pohjautuu nimenomaan aikaisempaan kokemukseesi. Juttele pelostasi neuvolassa. Miksi hankaloittaa elämää kohtuuttomasti turhaan?

Pelko kohdistuu siihen että pelkään kokevani kamalan kokemuksen uudestaan, sekä siihen että tiedostan keskenmenon suuren riskin. Mä olin luullut pitkään et keskenmenot olis tosi harvinaisia enkä siksi ollu ajatellu koko asiaa. Nyt myöhemmin oon ettiny tietoa että se riskihän on alkuraskaudessa melkein 1/6!

Kuten jo sanoin että jos joku mulle todistaisi että mun keskenmenon riski olis tällä hetkellä vain vaikka 2% luokkaa niin ei mua enää se pelottaisi silloin nytkään. Riski on niin suuri että se on hyvinkin realistinen pelko toisin kuin joku 1/100 riski. Jos mä kuulisin että mun läheisellä olis sairaus johon kuolee 15% todennäköisyydellä niin kyllä mua pelottais, tosi paljon, ihan riippumatta siitä että kuinka monta läheistä on ennen sitä mun elämässä kuollut. Ei tää edeltävä keskenmeno liity tähän enää muutoin kuin siten että se herätti mut siihen todellisuuteen että keskenmenon alkuraskaudessa on oikeesti sellanen asia mitä on syytäkin pelätä kun riski on jopa 15%.

Ap

Se on kaikilla yhtä suuri, joillakin jopa suurempi, mutta silti suurin osa meistä ei jätä neuvolaa väliin sen takia ettei uskalla ajatella raskautta ennen 12 viikkoa. Suurin osa ei toki ihan hirveästi huutele raskaudesta ennen tuota rajapyykkiä, mutta on ihan turha väittää että suhtautumisesi olisi normaali, ja olisit päässyt yli edellisestä keskenmenostasi.

Vierailija kirjoitti:

Eli siis pelkäät nyt keskenmenoa aivan sairaalloisesti, mutta aikaisemmissa raskauksissasi et edes osannut ajatella että sellainen olisi mahdollista? Kuitenkin aiempi keskenmenosi on käsitelty eikä liity tähän pelkoon mitenkään? Hmm... Huomaatko itse ristiriitaa puheissasi?

Niin, mitä et ymmärtänyt? Kyse oli siis aiemmissa raskauksissa siitä että olin tietämätön ja luulin keskenmenon olevan tilastollisesti tosi harvinainen juttu mikä tapahtuu vain ehkä yhdelle sadasta tai jotain muuta vastaavaa. Oman keskenmenoni jälkeen etin asiasta tietoa ja järkytyin että riski onki 15%, ihan järkyttävän suuri. Todennäköisesti pelkäisin lähes yhtä paljon vaikken olisi koskaan kokenut yhtäkään keskenmenoa, jos vaan olisin jostain syystä silti törmännyt tähän tilastoon. Mun pelkoihin tilastoilla on tosi suuri merkitys ja vaikutus ja elän aikalailla tilastojen mukaan. Liittynee siihen että oon opiskellut tilastoa maisteriksi asti. Ei mua pelota tosi epätodennäköiset jutut. Keskenmeno alkuraskaudessa taas kun ei oo kovinkaan epätodennäköinen.

Ap

Miten voi maisteritason ihmiselle tulla muka yllätyksenä ja uutena tietona, että ensimmäisellä kolmanneksella keskenmenon riski todella on huomattavasti korkeampi, mitä toisella tai viimeisellä kolmanneksella? Millaisessa tynnyrissä pitää kasvaa, ettei tuollaista muka tiedä? Kuuluu naisella ihan yleissivistykseen tuo tieto. Kuulostaa nyt hieman selittelyltä. Et ole aikaisemmin vain ajatellut, että se saattaa tapahtua sinulle. Lohdutuksena: On aika epätodennäköistä, että se sattuisi peräjälkeen uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä todella olisit käsitellyt loppuun asti edellisen keskenmenon, et sinä täällä venkoilisi ja pyytäisi venkoiluun neuvoja tuon neuvolan suhteen. Kuulostaa ihan älyttömältä soutamiselta nuo suunnitelmat. Ei se terapiassa käynti takaa, että asia ois käsitelty, sekvästi ei ole, kerta hankaloitat elämääsi ja raskauttasi ihan älyttömällä tavalla pelon vuoksi. Ja pelko pohjautuu nimenomaan aikaisempaan kokemukseesi. Juttele pelostasi neuvolassa. Miksi hankaloittaa elämää kohtuuttomasti turhaan?

Pelko kohdistuu siihen että pelkään kokevani kamalan kokemuksen uudestaan, sekä siihen että tiedostan keskenmenon suuren riskin. Mä olin luullut pitkään et keskenmenot olis tosi harvinaisia enkä siksi ollu ajatellu koko asiaa. Nyt myöhemmin oon ettiny tietoa että se riskihän on alkuraskaudessa melkein 1/6!

Kuten jo sanoin että jos joku mulle todistaisi että mun keskenmenon riski olis tällä hetkellä vain vaikka 2% luokkaa niin ei mua enää se pelottaisi silloin nytkään. Riski on niin suuri että se on hyvinkin realistinen pelko toisin kuin joku 1/100 riski. Jos mä kuulisin että mun läheisellä olis sairaus johon kuolee 15% todennäköisyydellä niin kyllä mua pelottais, tosi paljon, ihan riippumatta siitä että kuinka monta läheistä on ennen sitä mun elämässä kuollut. Ei tää edeltävä keskenmeno liity tähän enää muutoin kuin siten että se herätti mut siihen todellisuuteen että keskenmenon alkuraskaudessa on oikeesti sellanen asia mitä on syytäkin pelätä kun riski on jopa 15%.

Ap

Se on kaikilla yhtä suuri, joillakin jopa suurempi, mutta silti suurin osa meistä ei jätä neuvolaa väliin sen takia ettei uskalla ajatella raskautta ennen 12 viikkoa. Suurin osa ei toki ihan hirveästi huutele raskaudesta ennen tuota rajapyykkiä, mutta on ihan turha väittää että suhtautumisesi olisi normaali, ja olisit päässyt yli edellisestä keskenmenostasi.

Jaahas, siellä taas asiantunteva analyysi mun psyykkisestä tilasta. En ala tästä väittelemään, voit uskoa mun keskenmenon käsittelystä tai käsittelemättömyydesta ihan mitä lystäät, mutta koko terapiakin lopetettiin siksi että niin minä kuin terpauttikin oltiin yhtä mieltä siitä että terapia on tehnyt tehtävänsä. Myöskään lapsen yrittäminen uudestaan ei ollut enää lainkaan ahdistava ajatus toisin kuin heti keskenmenon jälkeen. Nytkään ei ahdista tällä hetkellä mua keskenmeno, en vaan halua joutua puhumaan raskaudesta koska se lisäisi ahdistusta mahdollisen keskenmenon kohdalla. Jos nyt saisin keskenmenon niin toki surisin, mutta en lähellekään niin paljon kuin jos olisin ehtinyt jo järjestellä elämääni sen mukaan (mennyt neuvolaan ym.) Se menetyksen tuska ei mulla niinkään kohdistu tiedottomaan sikiöön vaan siihen mitä tunnelatausta sen olemassaolosta tietäminen mussa itsessäni herättää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä todella olisit käsitellyt loppuun asti edellisen keskenmenon, et sinä täällä venkoilisi ja pyytäisi venkoiluun neuvoja tuon neuvolan suhteen. Kuulostaa ihan älyttömältä soutamiselta nuo suunnitelmat. Ei se terapiassa käynti takaa, että asia ois käsitelty, sekvästi ei ole, kerta hankaloitat elämääsi ja raskauttasi ihan älyttömällä tavalla pelon vuoksi. Ja pelko pohjautuu nimenomaan aikaisempaan kokemukseesi. Juttele pelostasi neuvolassa. Miksi hankaloittaa elämää kohtuuttomasti turhaan?

Pelko kohdistuu siihen että pelkään kokevani kamalan kokemuksen uudestaan, sekä siihen että tiedostan keskenmenon suuren riskin. Mä olin luullut pitkään et keskenmenot olis tosi harvinaisia enkä siksi ollu ajatellu koko asiaa. Nyt myöhemmin oon ettiny tietoa että se riskihän on alkuraskaudessa melkein 1/6!

Kuten jo sanoin että jos joku mulle todistaisi että mun keskenmenon riski olis tällä hetkellä vain vaikka 2% luokkaa niin ei mua enää se pelottaisi silloin nytkään. Riski on niin suuri että se on hyvinkin realistinen pelko toisin kuin joku 1/100 riski. Jos mä kuulisin että mun läheisellä olis sairaus johon kuolee 15% todennäköisyydellä niin kyllä mua pelottais, tosi paljon, ihan riippumatta siitä että kuinka monta läheistä on ennen sitä mun elämässä kuollut. Ei tää edeltävä keskenmeno liity tähän enää muutoin kuin siten että se herätti mut siihen todellisuuteen että keskenmenon alkuraskaudessa on oikeesti sellanen asia mitä on syytäkin pelätä kun riski on jopa 15%.

Ap

Se on kaikilla yhtä suuri, joillakin jopa suurempi, mutta silti suurin osa meistä ei jätä neuvolaa väliin sen takia ettei uskalla ajatella raskautta ennen 12 viikkoa. Suurin osa ei toki ihan hirveästi huutele raskaudesta ennen tuota rajapyykkiä, mutta on ihan turha väittää että suhtautumisesi olisi normaali, ja olisit päässyt yli edellisestä keskenmenostasi.

Jaahas, siellä taas asiantunteva analyysi mun psyykkisestä tilasta. En ala tästä väittelemään, voit uskoa mun keskenmenon käsittelystä tai käsittelemättömyydesta ihan mitä lystäät, mutta koko terapiakin lopetettiin siksi että niin minä kuin terpauttikin oltiin yhtä mieltä siitä että terapia on tehnyt tehtävänsä. Myöskään lapsen yrittäminen uudestaan ei ollut enää lainkaan ahdistava ajatus toisin kuin heti keskenmenon jälkeen. Nytkään ei ahdista tällä hetkellä mua keskenmeno, en vaan halua joutua puhumaan raskaudesta koska se lisäisi ahdistusta mahdollisen keskenmenon kohdalla. Jos nyt saisin keskenmenon niin toki surisin, mutta en lähellekään niin paljon kuin jos olisin ehtinyt jo järjestellä elämääni sen mukaan (mennyt neuvolaan ym.) Se menetyksen tuska ei mulla niinkään kohdistu tiedottomaan sikiöön vaan siihen mitä tunnelatausta sen olemassaolosta tietäminen mussa itsessäni herättää.

Ap

Miksi se ultrassa ja verikokeessa käynti on vähemmän elämän järjestelemistä kuin neuvolassa käyminen? Et kuulosta ihan oikeasti kovin tasapainoiselta tämän asian kanssa nyt ja ymmärrän sen tavallaan kyllä, vaikken itse keskenmenoa ihan noin rankasti ottanutkaan. Kannattaa puhua asiasta neuvolassa vaikka tuntuisi pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Miten voi maisteritason ihmiselle tulla muka yllätyksenä ja uutena tietona, että ensimmäisellä kolmanneksella keskenmenon riski todella on huomattavasti korkeampi, mitä toisella tai viimeisellä kolmanneksella? Millaisessa tynnyrissä pitää kasvaa, ettei tuollaista muka tiedä? Kuuluu naisella ihan yleissivistykseen tuo tieto. Kuulostaa nyt hieman selittelyltä. Et ole aikaisemmin vain ajatellut, että se saattaa tapahtua sinulle. Lohdutuksena: On aika epätodennäköistä, että se sattuisi peräjälkeen uudestaan.

Oletin siis että ylipäätään keskenmenon riski on paljon pienempi heti alusta alkaen. Tottakai riski pienenee ihan joka päivä hitusen edeltävästä päivästä ja on siten lopussa pienempi kuin alussa. Kyse oli siis siitä että luulin keskenmenoriskin olevan alunalkaenkin tosi pieni (en koskaan tarkalleen ajatellut että kuinka pieni) ja siitä sitten vaan entisestään pienenevän.

Eipä meillä tilastotieteessä käyty läpi biologiaa eikä keskenmenon riskin suuruutta alkuraskaudessa, joten en tiedä miten siitä tietäminen liittyisi yleisesti korkeakoulutukseen. Jos olisin opiskellut biologiaa niin ymmärtäisin ihmetyksen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sinä todella olisit käsitellyt loppuun asti edellisen keskenmenon, et sinä täällä venkoilisi ja pyytäisi venkoiluun neuvoja tuon neuvolan suhteen. Kuulostaa ihan älyttömältä soutamiselta nuo suunnitelmat. Ei se terapiassa käynti takaa, että asia ois käsitelty, sekvästi ei ole, kerta hankaloitat elämääsi ja raskauttasi ihan älyttömällä tavalla pelon vuoksi. Ja pelko pohjautuu nimenomaan aikaisempaan kokemukseesi. Juttele pelostasi neuvolassa. Miksi hankaloittaa elämää kohtuuttomasti turhaan?

Pelko kohdistuu siihen että pelkään kokevani kamalan kokemuksen uudestaan, sekä siihen että tiedostan keskenmenon suuren riskin. Mä olin luullut pitkään et keskenmenot olis tosi harvinaisia enkä siksi ollu ajatellu koko asiaa. Nyt myöhemmin oon ettiny tietoa että se riskihän on alkuraskaudessa melkein 1/6!

Kuten jo sanoin että jos joku mulle todistaisi että mun keskenmenon riski olis tällä hetkellä vain vaikka 2% luokkaa niin ei mua enää se pelottaisi silloin nytkään. Riski on niin suuri että se on hyvinkin realistinen pelko toisin kuin joku 1/100 riski. Jos mä kuulisin että mun läheisellä olis sairaus johon kuolee 15% todennäköisyydellä niin kyllä mua pelottais, tosi paljon, ihan riippumatta siitä että kuinka monta läheistä on ennen sitä mun elämässä kuollut. Ei tää edeltävä keskenmeno liity tähän enää muutoin kuin siten että se herätti mut siihen todellisuuteen että keskenmenon alkuraskaudessa on oikeesti sellanen asia mitä on syytäkin pelätä kun riski on jopa 15%.

Ap

Se on kaikilla yhtä suuri, joillakin jopa suurempi, mutta silti suurin osa meistä ei jätä neuvolaa väliin sen takia ettei uskalla ajatella raskautta ennen 12 viikkoa. Suurin osa ei toki ihan hirveästi huutele raskaudesta ennen tuota rajapyykkiä, mutta on ihan turha väittää että suhtautumisesi olisi normaali, ja olisit päässyt yli edellisestä keskenmenostasi.

Jaahas, siellä taas asiantunteva analyysi mun psyykkisestä tilasta. En ala tästä väittelemään, voit uskoa mun keskenmenon käsittelystä tai käsittelemättömyydesta ihan mitä lystäät, mutta koko terapiakin lopetettiin siksi että niin minä kuin terpauttikin oltiin yhtä mieltä siitä että terapia on tehnyt tehtävänsä. Myöskään lapsen yrittäminen uudestaan ei ollut enää lainkaan ahdistava ajatus toisin kuin heti keskenmenon jälkeen. Nytkään ei ahdista tällä hetkellä mua keskenmeno, en vaan halua joutua puhumaan raskaudesta koska se lisäisi ahdistusta mahdollisen keskenmenon kohdalla. Jos nyt saisin keskenmenon niin toki surisin, mutta en lähellekään niin paljon kuin jos olisin ehtinyt jo järjestellä elämääni sen mukaan (mennyt neuvolaan ym.) Se menetyksen tuska ei mulla niinkään kohdistu tiedottomaan sikiöön vaan siihen mitä tunnelatausta sen olemassaolosta tietäminen mussa itsessäni herättää.

Ap

Miksi se ultrassa ja verikokeessa käynti on vähemmän elämän järjestelemistä kuin neuvolassa käyminen? Et kuulosta ihan oikeasti kovin tasapainoiselta tämän asian kanssa nyt ja ymmärrän sen tavallaan kyllä, vaikken itse keskenmenoa ihan noin rankasti ottanutkaan. Kannattaa puhua asiasta neuvolassa vaikka tuntuisi pahalta.

Se ultrahan on aivan pakollinen jotta voin saada tietää onko vauva vielä elossa rv 12 tienoilla.

Siellä myös vaan käydään fyysisessä turkimuksessa, ymmärtääkseni neuvolassa ekalla kerralla taas lähinnä vaan jutellaan raskauteen liittyviä asioita.

Kyllä mä neuvolaankin voisin mennä jos ei siellä tehtäis muuta ku fyysiset tutkimukset, ja senhän tuolla aiempana sanoinkin että sitähän vois kokeilla et soittais neuvolaan ja kysyis et voiko saada vaan sellasen ajan ettei siellä tehtäis muuta ku fyysiset tutkimukset (verikokeet, virtsa) ja lähete ultraan. Ja sen aion tehdäkin, ja jos se ei onnistu niin sitten np-ultraan yksityiselle ja sitten vasta neuvolaan ekaa kertaa.

Ap

Jos saat keskenmenon, et voi valitettavasti siihen juuri itse vaikuttaa. Neuvolassa käynnillä tai käymättömyydellä tuskin on vaikutusta asiaan. Jos olet raskaana, sinun pitää hyväksyä asia, että näin voi käydä.

Neuvolajärjestelmä on ilmainen, kun yksityisellä puolestaan köyhdyt näistä testeistä ja ultrasta huomattavasti. Joudut yksityiselläkin asioista keskustelemaan, ei se kallis hinta takaa sitä, että siellä vaan hiljaa ollaan.

Toivotaan kovasti, että raskautesi sujuu hyvin ja kaveri pysyy kyydissä :)