En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!

Ja sitten on sellaisia pelkopoliklinikoita niille odottaville ja miksei myös raskautta suunnitteleville, jota pelkäävät ihan hirveästi. Sinne äitiysnla voi lähettää.  Konsteja on monia. Toivotaan, ettei kohtuuton pelko olisi raskauden este.

Vierailija kirjoitti:

Sattuihan se niin paljon, etten olis ikinä osannut kuvitella sellaista kipua. Ja mulle laitettiin epiduraali....

Supistukset oli älyttömän kivuliaita. Epiduraali auttoi niihin hetkellisesti, jolloin pääsin aukeamaan paremmin, kun rentouduin. 

Mutta ponnistusvaihe oli taas ihan hirveän kivulias. Se polttelu alkoi uudelleen, eikä epiduraali enää auttanut. Ponnistaessa tuntui, että lantio halkeaa. Aivan, kuin lasta olisi kaivettu pihalle rautalapiolla.

En pelännyt synnytystä ennen ekaa synnytystä, mutta jos pitäisi mennä uudelleen, niin tuskin osaisin suhtautua niin kevyesti toisella kerralla. Pelkäisin sen sattuvan yhtä paljon, kuin ekalla kerralla.

Lisään tähän vielä, että mulla synnytys alkoi lapsiveden menolla. Oon kuullut, että lapsiveden puuttuminen voi tehdä supistuksista kivuliaampia?

Olin siis todella optimistinen ja luotin kehooni ja että "luonto hoitaa homman". Ja menihän se synnytys kaikkien mittareiden mukaan nopeasti ja hienosti. Mutta se kivun määrä oli jotakin sanoinkuvaamatonta.

Vierailija kirjoitti:

Asennoitumisella on kuulemma myös väliä. Jos pelkää ja ajattelee että kivut on kovat, niin ne myös on kovat. Minun ystävä sanoi tämän. Oli mennyt synnytykseen siksi rennolla asenteella, että se ei ole vaikea eikä tuskallinen homma. Niin olikin ollut helppo homma. Kivut ei olleet olleet juuri menkkoja pahemmat. 

Toimiko tuo asennoituminen sinun synnytysten kohdalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asennoitumisella on kuulemma myös väliä. Jos pelkää ja ajattelee että kivut on kovat, niin ne myös on kovat. Minun ystävä sanoi tämän. Oli mennyt synnytykseen siksi rennolla asenteella, että se ei ole vaikea eikä tuskallinen homma. Niin olikin ollut helppo homma. Kivut ei olleet olleet juuri menkkoja pahemmat. 

Toimiko tuo asennoituminen sinun synnytysten kohdalla?

Juu mä menin synnyttämään reteenä "helmat paukkuen". Hymy hyytyi vasta synnyttäessä, en todella osannut etukäteen varautua sellaseen kipuun. Etukäteen en pelännyt, vaan otin ihan letkeesti homman. Silti kipu yltyi järkyttäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asennoitumisella on kuulemma myös väliä. Jos pelkää ja ajattelee että kivut on kovat, niin ne myös on kovat. Minun ystävä sanoi tämän. Oli mennyt synnytykseen siksi rennolla asenteella, että se ei ole vaikea eikä tuskallinen homma. Niin olikin ollut helppo homma. Kivut ei olleet olleet juuri menkkoja pahemmat. 

Toimiko tuo asennoituminen sinun synnytysten kohdalla?

En ole päässyt synnyttämään. En ole tullut raskaaksi ja nyt on ikääkin jo 41.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asennoitumisella on kuulemma myös väliä. Jos pelkää ja ajattelee että kivut on kovat, niin ne myös on kovat. Minun ystävä sanoi tämän. Oli mennyt synnytykseen siksi rennolla asenteella, että se ei ole vaikea eikä tuskallinen homma. Niin olikin ollut helppo homma. Kivut ei olleet olleet juuri menkkoja pahemmat. 

Ei se noinkaan aina mene. Vähän kuin menisi rennolla asenteella hammaslääkäriin: "poraaminen ei satu jos en jännitä".

 

Eihän se satukaan silloin juuri ollenkaan. Olen mennyt tuon ystävän kommentin jälkeen kaikkiin toimenpiteisiin rennolla asenteella. Kyllä vaikuttaa näköjään asenne paljon kivun voimakkuuteen.

Valitettavasti takuita tähän hommaan ei saa.  Toisilla menee putkeen, toisilla ei. Ja ei sitä etukäteen vaan tiedä. Rahalla ei onnistumista saa. Puitteet vain, Maksa ihan mitä vaan, ja mistään et voi etukäteen komplikaatioiden määrää tietää. Se on otettava mitä annetaan. Eikä juurikaan palautusoikeuttakaan ole.  Ainoastaan sen asian voi päättää, että haluaako niitä lapsia vai ei. JA SEKÄÄN EI OLE VARMAA; ETTÄ SAAKO NIITÄ KUITENKAAN. Lapsia nimittäin ei tehdä, niitä saadaan, jos luoja suo.

Annan Sinulle alkuperäinen yhden neuvon: Uskalla elää!!!

Mitään ei kadu vanhana kuin elämätöntä elämää.

Terveisin ihanien pienten lasten mummu

Itselläni on neljä synnytystä takana ja viisi keskenmenoa. Kolmessa synnytyksessä sain epiduraalin ja synnytykset olleet alun jälkeen kivuttomat. Olen tuntenut ponnistamisen tarpeen ja tämän vuoksi ollut ripeät ponnistysvaiheet. Kerran sitten sain spinaalin kun kuuntelin kätilön suositusta ja loppui vaikutus kesken. Silloin sitten olikin haasteita saada vauva ulos ja kipu oli kovempaa. Kaikki kuitenkin inhimillisyyden rajoissa kestettävissä  ja hyvät muistot jääneet. Ottaisin milloin tahansa nuo kivut takaisin, jos pääsisi kätkytkuolemapeloista yms. eroon. 

Joissakin on poistettu vauvansängyt. Yritä sitten nukkua siinä vauva sylissä!!!! Idiootit!

Vaikutetaan naisten elämää. Hae lakana ja laita lapsi.....johonkin. Käy suihkussa ja laita vauva....mihin. Hae ruokatarjotin, laita lapsi tarjottimelle. Juu se raskaus ja synnytys ole sairauksia. Kyllä pitää naisen pystyä. Inhottavaa väkeä! 

Voit saada henkistä apua ja tukea. Minä kävin psykoterapeutilla omakustanteisesti 10 kertaa. Juttu oli nimittäin niin, että huomasin olevani raskaana ja sain niin pahan paniikkikohtauksen, että jouduin päivystykseen. En siis samalla hetkellä vaan myöhemmin samana iltana. En pystynyt siellä sairaalan päivystyksessä vielä kertomaan, mikä ahdistaa raskaudessa. Tietenkin tiesin, että pelkään synnytystä. Ensimmäisellä neuvolakäynnillä sanoin ääneen, että synnyttäminen ei tule onnistumaan. Sain lähetteen ns. pelkopolille. En jaksanut odottaa sinne pääsyä, vaan googlasin psykoterapeutin, joka osaa auttaa elämän kriiseissä. Sinne mentiin yhdessä lapsen isän kanssa, ja muistan siitä matkasta sen, että sydämessä oli rytmihäiriöitä ja tuntui, etten saa happea. Ei se sitten ollutkaan paha. Se alkoi siitä, miltä sana äiti minusta kuulostaa, onko vauva minulle positiivinen vai negatiivinen termi. Sitten päästiin kuvittelemaan lapsen isän kanssa, millainen meidän pieni perhe tulee olemaan. Ja siinä oli koko ensimmäinen kerta. Kun lähdin sieltä, oli vahvistunut se tunne, että tuota minä haluan ja että olen riittävän vahva. Toki me myöhemmissä tapaamisissa käsiteltiin sitä synnytystä ja miten pelkoa voi hallita. 

Kyllä se ensimmäinen synnytys oli sellainen kokemus, että hallinnan tunnetta ei ollut joka hetki. Minä olin kuitenkin riittävän vahva. Ja luottavainen, että se on pian ohi. Missään vaiheessa ei iskenyt paniikkikohtaus, ja itse asiassa tein myös terapeutin antamia mielikuvaharjoituksia, joista sain myönteistä voimaa.

Kolme lasta viidessä vuodessa enkä kivunlievitystä pyytänyt eikä sitä varsinkaan tarjottu. Kaksi ekaa 10 tuntia ja viimeinen reilun tunnin, se käynnistettiin "nuuskalla" ja kalvojenpuhkaisulla laskettuna päivänä koska nivelet ja selkäranka vaan lonksui ja oli kipeät kun nivelsiteet löystyvät hormonien vaikutuksesta. Välilihan haavat paranivat hyvin eikä viimeisessä tarvinnut sitä edes tehdä. Viimeisessä kävelin itse suihkuun synnytyksen jälkeen ja :) olin jälkeenpäin ihan kauhean nälkäinen! Joo, muitakin eritteitä voi tulla mutta niitä samoja väännät joka ikinen päivä eikä kätilöt ole siitä moksiskaan. Kivut olivat valtavat ja lähes tajun vievät, eihän sitä osaa edes kuvailla, mutta asiaa auttoi se kun tiesi niiden ennen pitkää loppuvan. Onneksi sain kävellä avautumisvaiheessa ympäriinsä ja olla seisovillaan synnytyspöytään nojaten, jotenkin pystyin sietämään kipua siten parhaiten. Kyllähän suureen vatsaan ja kipeään selkään oli jo loppuraskaudessa niin kypsä että oli valmis sietämään mitä tahansa että niistä pääsisi. Ei kaikesta sitten traumoja jäänyt vaikka synnytyskivut kauheita olikin. Pienikokoisena ihmisenä suureksi paisunut vatsa sai sitten paikat roikkumaan eikä ne täysin enää palautuneet, minkäs niille mahtaa, mutta senkin ajattelin että tuskin olen ainoa. Näytän synnyttäneeltä naiselta.

Tottahan se on, että se kipu on jotain niin hirveää, ettei sitä voi edes kuvitella ennen kuin siinä tilanteessa on.

Mutta kyllä siitäkin selviää, ja se on esimerkiksi vammoista johtuvaan kipuun nähden sillä tavoin helppoa, että se pääsäntöisesti loppuu sillä sekunnilla kun vauva on ulkona, ja sitten se onkin jo sen arvoista.

Toki nykyään jos pelko on lasten hankinnan jarruttajana, siihen on saatavilla apua. Ja jos se nyt ihan ylitsepääsemätöntä on, ei lapsia ole kenenkään pakko hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Toki peloista voi puhua lääkärille. Tai tiiliseinälle. Reaktio on sama.

Tiiliseinä voi murtua mutta harvemmin veetuilee.

Joo, synnytystarinat kannattaa jättää omaan arvoonsa. Se on sama, kun miehet kertoo omia armeijakokemuksia. 

Kenenkään synnytys ei ole kivuton, mutta ihmismieli toimii jotenkin synnytyshetkellä niin, että eihän se ollutkaan niin kauheaa. Mulla siis takana yksi vaikea synnytys, ja sitten toinen lapsi tulikin täysin luomuna.  Se ei ollut kyllä suunniteltu, mutta tytteli halusi tulla vauhdilla maailmaan. Jännä, että jotenkin nuo molemmat on jälkeenpäin mielessä ihan erilaisina. Ehkä aika kultaa muistot. 

Muistakaa että syntiinlankeemus on syynä kipuun. Nainen joutuu omenasta maksamaan

Hyvä. Ihmisiä on liikaa.

On monta tapaa olla "äiti", sen ei aina tarvitse tarkoittaa biologista äitiyttä, sitä että olet itse synnyttänyt lapsen. Äitejä voi olla monessa muodossa. Adoptoiminen on hyvä vaihtoehto ja sopii erinomaisesti myös ilmastonmuutosta murehtiville kun on vanhempi jo olemassa olevalle lapselle eikä tee itse lisää. On sijaisvanhemmuutta, voi huolehtia vaikkapa huostaanotetuista lapsista ja nuorista. On myös ns. bonusvanhemmuutta eli ollaan äitejä ja isiä puolison lapsille. Ja toki voi toimia muuten tärkeänä ihmisenä jonkun lapsen tai nuoren elämässä "tukiaikuisena" ilman että jakaa samaa kotia millään lailla. 

Onhan se totta, että synnytys sattuu (ilman puudutusta), mutta samalla itse koin (x2), että kivun kestää, kun tietää, että sillä on loppu ja päämäärä ja on tekemässä jotakin, mitä naiset ovat aina tehneet. Ei mielestäni poikkea mindsettinä kovasta urheilusuorituksesta, jossa pitää kestää epämukavuutta suorituksen ajan. Kivun ajattelee eri tavoin, kun tietää, että se ei ole vaarallista. Ja siksihän sitä ollaan sairaalassa synnyttämässä, että jos jotakin  sitten tapahtuukin, saa apua + halutessa myös epiduraalin. Selviät varmasti hienosti! Älä jätä toteuttamatta lapsihaaveita pelon takia. 

Nykynaiset ovat aivan kaheleita. Suorastaan keskenään kilpailevat kuka karmeimpia kuvailee. On osa nyky-yhteiskunnan degenoroitumista, että pelätään hysteerisesti jotain täysin luonnollista. Sata vuotta sitten ei ollut mitään lievityksiä ja lapsia tuli kymmenen. Jos sattuu, niin sitten sattuu, mutta pelon ei pidä antaa alistaa itseään.