Lue keskustelun säännöt.
En uskalla tehdä lapsia kun pelkään niin h e lvetisti synnytystä!
Mulla on monta synnyttänyttä tuttua.... Kavereita, kavereiden kavereita, työkavereita, sukulaisia, luokkalaisia..... He KAIKKI joiden kanssa asia tullut puheeksi, ovat sanoneet että synnytys on aivan hirveää. Kuulemma niin hirveää ja järkyttävää ettei sitä pysty kukaan synnyttämätön edes kuvittelemaan. Onko herranjumala ihan oikeasti tosiaan näin? Olen kuullut ihan kauheita juttuja. Ja sektio se vasta kauhea onkin, joten turha ehdottaa sitä "helpotuksena". Minä pelkään sektiota vielä ennemmän kuin alatiesynnytystä.
Onko adoptointi ihan mahdollista? Onko se valtavan suuri projekti? Voisin hyvinkin adoptoida lapsen, sillä haluaisin lapsia mutta synnyttää en taida uskaltaa.
Kommentit (1071)
No, älä tee lapsia. Ihmisiä on muutenkin liikaa maailmassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lääkärit, terveydenhoitajat ja kätilöt suosittelevat alatiesynnytystä ellei se oikeasti ole parempi? Niinpä. Kätilö ja terveydenhoitaja ihan oikeasti ajattelevat naisen parasta eivätkä taatusti suosittelisi alatiesynnytystä niin tosissaan ellei se aidosti oikeasti olisi parempi. Mulla on aina ollut todella ihanat terveydenhoitajat ja ihanat kätilöt raskauksien aikana ja synnytyksissä.
On terveydenhuollolle halvempaa ja heidät on laitettu niin sanomaan. Jos totuuden sanoisivat, työt loppuisivat. Siksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen synnyttänyt nainen ja seksielämäni on vain parantunut synnytyksen myötä. Samaa olen kuullut paljon muiltakin.
Ihan vaikka kuinka monelta olet kuullut, no niinpä niin.
Vispilänkauppa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lääkärit, terveydenhoitajat ja kätilöt suosittelevat alatiesynnytystä ellei se oikeasti ole parempi? Niinpä. Kätilö ja terveydenhoitaja ihan oikeasti ajattelevat naisen parasta eivätkä taatusti suosittelisi alatiesynnytystä niin tosissaan ellei se aidosti oikeasti olisi parempi. Mulla on aina ollut todella ihanat terveydenhoitajat ja ihanat kätilöt raskauksien aikana ja synnytyksissä.
On terveydenhuollolle halvempaa ja heidät on laitettu niin sanomaan. Jos totuuden sanoisivat, työt loppuisivat. Siksi.
Höpö höpö ei todellakaan lopu😂
Synnytykseni oli pitkä, yli 30 tuntia säännöllisistä supistuksista ja sitä ennen 26 tuntia epäsäännöllisiä supistuksia. Synnytyksessä oli kaksi epätoivon hetkeä, mutta kokonaisuudessaan synnytys oli upea kokemus! Kivut olivat erittäin siedettävät 7 cm asti ja 17 tuntia säännöllisten supistusten alkamisesta, kunnes synnytyksen kulkuun puututtiin puhkaisemalla kalvot synnytyksen nopeuttamiseksi. Synnytys ei nopeutunut ja kivut olivat kovia (huusin kivusta, en pystynyt ottamaan ilokaasua kivun takia) seuraavat 6 h. Kohdunsuu ei ollut auennut enempää, joten ehdotettiin epiduraalia, jotta rentoutuisin ja synnytys pääsisi etenemään ja saisin levättyä. No epiduraali otettiin ja nukuin 2 h. Epiduraali vei kivun täysin pois ja vaikutus kesti melkein 3 h. No eipä ollut kohdunsuu auennut. Lisää epiduraalia ja oksitosiinitippa. Epiduraalia oli kulunur pois n. 3 h ennen ponnistusta ja kivut olivat oikein siedettävät tässä vaiheessa ilokaasulla. Ponnistaminen oli ihanaa, koska kroppa tiesi itsestään, mitä tehdä niin ponnistus kuin asentokin. Kyllä ponnistaminen vähän sattui. Pahimmat kivut oli kun kalvot puhkaistiin. Pitkittyneessä synnytyksessä ei kannata kalvoja puhkaista, koska pitkittynyt synnytys johtuu usein siitä, että lapsi on vähän huonossa asennossa ja lapsen on vaikeampi kääntyä ilman lapsivettä. Synnytyksen käynnistämiseen kalvojen puhkaisua voi miettiä erikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin pelkäsin tosi paljon synnytystä ennakkoon, mutta lopulta jäi ihan hyvät muistot molemmista keikoista.
Ennen esikoisen syntymää kävin pelkopolilla, koin sen hyväksi, koska tiettyjä juttuja kirjattiin ylös jo etukäteen. Synnytys oli suht nopea, supistukset alkoivat heti säännöllisinä ja 12h sisään vauva jo syntyi. Pärjäsin kotona suht pitkään, osastolla suoraan saliin ja siitä about neljä tuntia meni syntymään. Hassua sinänsä, olen aina pitänyt itseäni todella kipuherkkänä, mutta jotenkin sitä vaan sinnitteli pelkän lämpöpakkauksen avulla kotona ne pitkät tunnit, kun avautuminen oli ilmeisen ripeää. Salissa kätilö tilannetta tutkiessaan kysyi, haluanko kohdunkaulapuudutuksen ja sitä kokeiltiin. Ilmeisesti sopivaan aikaan, koska se vei pahimman terän kivulta ja sain hetken levähtää. Ennen ponnistusvaihetta uskaltauduin ottamaan spinaalin, vaikka selkäpistoa pelkäsin koko touhussa miltei eniten... jälkeenpäin olen kyllä kiitellyt, koska ihan lähellä h-hetkeä vauva joutui ahdinkoon napanuoran kierrettyä kaulan ympäri, ja hänet avustettiin imukupin kanssa ulos parissa minuutissa. Tuli siis hivenen vauhdikas ponnistus...
Toisen lapsen synnytys oli, jos niin voi sanoa, suorastaan mukava kokemus. Olin jo valmiiksi osastolla kun supistukset yöllä alkoivat, taas saman tien aika napakasti. Pärjäilin taas lämpöpakkauksilla, ja hyvin aikaisin aamulla sain tens-laitteen. Siitä oli yllättävän paljon hyötyä! Kävellen en tosin enää aamulla saliin kyennyt, supistukset oli niin voimakkaita että veivät kintuistakin voimat. Spinaalia tarjottiin edellisen hyvän kokemuksen perusteella, ja päätin sen ottaa. Koko homman pahin hetki taisi olla tensistä luopuminen ennen pistoa, sillä sai kuitenkin äänenkäytön tukemana vietyä sen pahimman terän pois supistuksista. Spinaalin laiton jälkeen sainkin alkaa melkein saman tien ponnistamaan. Oli kyllä hämmentävää päästä nyt synnyttämään ihan omin voimin ja todeta, että sehän on suorastaan helppoa! Tuntui, että keho teki töitä melkein itsestään, eikä montaa supistusta mennyt, kun homma oli jo ohi. Onnekseni tälläkin kertaa myös jälkeiset tuli nätisti ulos, niiden irroittamisesta olen kuullut aika inhoja juttuja. Tosi hyvä fiilis jäi tästä jälkimmäisestä kaikin puolin, varmaan jo henkilökuntaakin hymyilytti kun jaksoin sitä hehkuttaa.
Mulla kävi tuuri myös kätilöiden suhteen. Ekan synnytyksen hoitanut kätilö oli tosi ihana, samoin paikalla ollut lääkäri. Toisessa synnytyksessä salin kätilö vaihtui heti alussa, mutta harjoittelussa ollut opiskelija pysyi mukana alusta loppuun.
Meidän lapset on nyt tässä, mutta välillä iskee kaiho, että olisi ihana vielä saada olla raskaana ja synnyttää. Jää nyt kuitenkin väliin 🙂
Ihanaa, että osalla on mennyt ihanasti ja ihanaa sekin, että osalla on vielä seksikin synnytyksen myötä parantunut.
Kaikilla ei noin hyvä tuuri käy ja huonon tuurin hinta voi toisille olla kallis. Minusta naisen halua säilyttää kehonsa kaikilta osin toimintakykyisenä pitää sivistyneessä kulttuurissa kunnioittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa, että osalla on mennyt ihanasti ja ihanaa sekin, että osalla on vielä seksikin synnytyksen myötä parantunut.
Kaikilla ei noin hyvä tuuri käy ja huonon tuurin hinta voi toisille olla kallis. Minusta naisen halua säilyttää kehonsa kaikilta osin toimintakykyisenä pitää sivistyneessä kulttuurissa kunnioittaa.
Jos nainen haluaa "säilyttää kehonsa kaikilta osin toimintakykyisenä" ja välttää siksi synnyttämisen, ratkaisuna on ehkäisyn käyttäminen.
Suuri osa "toimintakyvyn menettämisestä" tapahtuu ilman synnyttämistäkin, koska jo pelkkä raskaus saa niitä aikaan. Osa tulee esiin vasta vuosikymmenien jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vispilänkauppa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lääkärit, terveydenhoitajat ja kätilöt suosittelevat alatiesynnytystä ellei se oikeasti ole parempi? Niinpä. Kätilö ja terveydenhoitaja ihan oikeasti ajattelevat naisen parasta eivätkä taatusti suosittelisi alatiesynnytystä niin tosissaan ellei se aidosti oikeasti olisi parempi. Mulla on aina ollut todella ihanat terveydenhoitajat ja ihanat kätilöt raskauksien aikana ja synnytyksissä.
On terveydenhuollolle halvempaa ja heidät on laitettu niin sanomaan. Jos totuuden sanoisivat, työt loppuisivat. Siksi.
Höpö höpö ei todellakaan lopu😂
Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Kyllä näin vaan on. Vai oletko kuullut jonkun terkkarin puhuvan thl:n ravitsemussuosituksia vastaan, vaikka varmasti kotona eivät näin syökään. Sellaista on elämä, raha pyörittää maailmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
321 jatkaa vielä. Ekan synnytyksen jälkeen oli toki aika viheliäistä, kun epparin paranemisessa kesti. Melkein voisi sanoa, että olisin voinut synnyttää heti perään toisen kerran, jos olisin sillä päässyt jälkimainingeista. Onhan se sanomattakin selvää, että tikattu alapää on veemäinen juttu. Onneksi sattui erinomainen ompelija kohdalle, päätellen muun henkilökunnan puheista. Toisella kertaa pääsin vähemmillä tikeillä, arpikudos otti vähän osumaa, mutta ei onneksi pahasti. Laskeumaa ehdin jo pelätä, kun jostain syystä sisusvärkkien palautuminen otti aikansa, mutta nyt 4kk jälkeen tuntuu suht normaalilta.
Ymmärrän ap:ta. Itse olen vela ja nyt jo sen ikäinen, ettei enää tarvitse olla vaan luonto on hoitanut kohta ehkäisyasiankin kuntoon. Äidilläni oli erittäin vaikea synnytys ja niiden tarinoiden kuuleminen oli kyllä parasta ehkäisyvalistusta ikinä. Ja hän ei saanut mitään kivunlievitystä, että kyse ei ollut siitä "kun puudutus lakkasi vaikuttamasta"..
Sitten on näitä muita tarinoita miten synnytyksestä kyllä selvittiin, mutta ulosteen pidätyskyky kyllä meni lopullisesti tai osittain. Tai seksistä ei saa enää yhdyntäorkkuja tai muuta. Minulle ne ovat merkittäviä asioita ja ei kiitos, kyllä ihmisen synnytykselle pitäisi jo keksiä jotain nykytieteen helpotusta. Keinokohtu olisi mitä mainioin asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos elämässä jotain haluaa, yleensä sen eteen täytyy tehdä jotain. On vaan punnittava kumpi on pahempi, lapsettomuus vai synnytys.
Vierailija kirjoitti:
Synnytys on oikeasti ihan kamalaa ja tuntuu kuin kestäisi ikuisuuden. Ainoa, mikä antaa voimaa jatkaa on se, että tietää kipujen loppuvan, kun synnytys on ohi. Sektiota ei tarvitse pelätä, on miljoona kertaa armollisempaa. Ensimmäinen lapsi syntyi kiireellisellä sektiolla ja toinen pelkosektiolla. Lapsiluku on nyt täynnä, mutta valitsisin sektion edelleen, jos pitäisi. Synnytyksessä voi tapahtua mitä tahansa, kesto voi olla kymmeniä tunteja, suunnitellussa sektiossa olet hyvissä käsissä ja homma on nopeasti ohi.
Niin totta! Jos synnytys ei tapahdu ns oppikirjojen mukaan, on turvallisinta päätyä sektioon. Ja suunniteltu sektio on vielä parempi vaihtoehto, kuin hätäsektio riskeineen. Itse olisin valinnut molemmissa synnytyksissä sektiot, jos olisin tiennyt, mitä tulee tapahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos elämässä jotain haluaa, yleensä sen eteen täytyy tehdä jotain. On vaan punnittava kumpi on pahempi, lapsettomuus vai synnytys.
Mutta kun on vaihtoehtona myös suunniteltu sektio, miksi tieten tahtoen ottaa riski asiassa, joka merkitsee itselle paljon? Ensisijaisesti minä haluan elää kivutta ja nauttia yhdyntäorkuista. Niiden kanssa mukaan sopii myös lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Villilo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut aina kauhea sairaalakammo. Melkein pyörryin synnytysvalmennuksessa kun puhuttiin puudutuspiikeistä. Synnytyspäivänä pysyin kotona kiltisti niin kauan kuin supistusten välit olivat tarpeeksi tiheät. Olin etukäteen päättänyt että en ota epiduraalia repeämisvaaran vuoksi. Olisin kuitenkin sairaalassa sen todellakin ottanut mutta oli jo liian myöhäistä. Ilokaasun voimalla sen kuitenkin kestin ja tikkejä ei tarvittu lainkaan. Eli kun ei puuduteta täysin tunnottomaksi naisen vartalo kyllä kertoo miten tehdään
Voi kiitos sinulle tästä ihastuttavasta viestistäsi. Ilmeisesti minun vartaloni on viallinen vai lieko vika jossain korvieni välissä. Ei ehditty lääkityksiä myöskään antaa, repeämät erittäin pahat ja jo kaksi korjausleikkausta takana, vieläkään ei asiat kunnossa ja kipuja päivittäin. Sellaista se, vika lienee sitten ollut kroppani, kun ei ollutkaan täsmälleen samanlainen kuin sinulla.
Onko pakko vetää hernettä tahallaan nenään?
Yleisesti se menee niin, että mitä vähemmän lääkkeellistä puuttumista tai puuduttamista, sen paremmin luonto hoitaa homman. Ei tietenkään kaikilla, eläintenkin synnytykset menee välillä niin pieleen kun mennä voi ja loppu tulos on, että kukaan ei ole hengissä.
Syöksysynnytyksen riskeistä en ole lukenut, tai siis tilastoja että miten usein niissä tulee pahoja vaurioita äidille. Sen toivoisin tulevan yleisemmäksi, että aikaisemmin lapsensa nopeasti synnyttäneet otettaisiin paitsi tosissaan (äitejähän ei aina kuunnella), niin myös aikaisin sairaalaan.
Itse olen synnyttänyt kolme kertaa, joista ensimmäisessä oli epiduraali, toisessa ei kerta kaikkiaan mitään ja kolmannessa ilokaasu hieman auttoi. Ensimmäisen synnytyksen jäljiltä sain pari tikkiä, koska en tiennyt mihin ponnistaa kun mitään en tuntenut. Olin tokkurassa jonkun aikaa ja vauva myös. Kaksi muuta synnytystä oppikirjan mukaan, ja itse toivuin nopeasti ilman vaurioita. Vauvat virkeitä heti. Tälläkään ei ole tarkoitus syyllistää ketään, vaan tuoda ilmi, että menee niitä synnytyksiä hyvinkin, vaikka se sattuu.
Ei ne tikit lääkkeistä johtunut vaan siitä että lapsi oli ensinmäinen. Toisella ja kolmannella olit jo valmiiksi venynyt. Sitä se synnytys tekee.
Niinpä. Naurattaa myös naiset jotka kehuu olevansa tiukempia synnytyksen jälkeen kuin ennen. Sehän nyt ei ole mitenkään mahdollista sen jälkeen kun keilapallo on vedetty vaginasta läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elämässä jotain haluaa, yleensä sen eteen täytyy tehdä jotain. On vaan punnittava kumpi on pahempi, lapsettomuus vai synnytys.
Mutta kun on vaihtoehtona myös suunniteltu sektio, miksi tieten tahtoen ottaa riski asiassa, joka merkitsee itselle paljon? Ensisijaisesti minä haluan elää kivutta ja nauttia yhdyntäorkuista. Niiden kanssa mukaan sopii myös lapsi.
Ja valtaosa ihan tavallisista naisista saa lapsia, elää kivutta ja nauttii yhdyntäorkuista, vaikka ovatkin synnyttäneet alakautta. Jos haluat välttämättä sektion, koska kuvittelet sen suojaavan alapääsi ja orkkusi, ihan vapaasti - kunhan maksat sen itse.
Ei sitä kannata pelätä. Mielestäni synnytyskipu ei ole kovin kivuliasta. Supistukset ovat kuin menkkasärkyä, mutta kovempia. Itse olen molemmissa synnytyksissä saanut epiduraalin ennen kuin supistukset tuntuivat mitenkään pahoilta. Siitä parin tunnin päästä olleet lapset maailmassa. Ensimmäisen ulostuloa en tuntenut yhtään, toisen tullessa maailmaan tuntui hetkellisesti polttavaa tunnetta alakerrassa. Kummastakaan en revennyt, enkä saanut yhtään tikkiä.
Itse pelkäsin eniten sitä, että repeän pahasti. Se oli suurin pelkoni lasten hankkimisessa. Mutta sitten kun raskauduin, niin tuo pelko vaan katosi. Sitä niin kovasti rakastui siihen mahassa asustavaan vauvaan, että enää ei kiinnostanut mikään muu kuin se, että vauvalla on kaikki hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos elämässä jotain haluaa, yleensä sen eteen täytyy tehdä jotain. On vaan punnittava kumpi on pahempi, lapsettomuus vai synnytys.
Mutta kun on vaihtoehtona myös suunniteltu sektio, miksi tieten tahtoen ottaa riski asiassa, joka merkitsee itselle paljon? Ensisijaisesti minä haluan elää kivutta ja nauttia yhdyntäorkuista. Niiden kanssa mukaan sopii myös lapsi.
Ja valtaosa ihan tavallisista naisista saa lapsia, elää kivutta ja nauttii yhdyntäorkuista, vaikka ovatkin synnyttäneet alakautta. Jos haluat välttämättä sektion, koska kuvittelet sen suojaavan alapääsi ja orkkusi, ihan vapaasti - kunhan maksat sen itse.
Niin eli kyseessä on rahakysymys.
Vierailija kirjoitti:
En edelleenkään käsitä sitä, miksi jollekin on niin vaikeaa ymmärtää se, että itse mieluummin kuolen sektiossa kuin otan vastaan riskin piirunkaan heikentyneestä kyvystä nauttia seksistä.
Ei vauvan tuoma ilo ole kaikille tärkeintä. Minusta onnellinen äiti on lapselle maailman tärkein asia.
Lapselle varmaankin olisi merkitystä sillä, jos kuolisit sektiossa. Tai jos hän saisi pahan allergian valitun synnytystavan takia, mahtaisiko hän ajatella, että onneksi mutsilla sentään säilyi seksielämä entisellään?
Tiedän, että esimerkkini ovat kaukaa haettuja ja epätodennäköisiä, mutta jollekin se paska nakki aina osuu kohdalle.
Tiedoksi: ne on pikkujuttuja verrattuna synnytyksiin.