Lue keskustelun säännöt.
”Minä olen sinunkin p*skavaippasi vaihtanut” -Onko teidänkin vanhemmat tälläisiä?
09.09.2018 |
Olen itse 25-vuotias ja vanhempani tai oikeastaan isäni omaa mielestäni varsin kummallisen tavan katsoa vanhemmuuttaan. Hänen mielestään kaikki lapset ovat velkaa vanhemmilleen siitä, että vanhempi/vanhemmat on vaihtanut vaipat, ruokkinut, viettänyt aikaa, leikkinyt yms ja perustelee tällä sen, että aikuistenkin lasten pitää käydä kotona auttamassa ja totella vanhempiaan kaikessa. Monet kerrat otettu yhteen tästä, kun en parin päivän varoitusajalla pääsekään irrottautumaan asentamaan palovaroitinta (asun 200km päässä vanhemmistani ja luonnollisesti työt, harrastukset ja parisuhde täällä) heille kotiin.
Mielestäni ajattelutapa on todella kieroutunut, sillä lapsen perustarpeiden täytössä ei mielestäni ole kyse mistään suuresta palveluksesta, vaan lapsella on oikeus saada ne täytetyiksi ja lähtökohtaisesti vanhemman tulisi ihan omasta halustaan esimerkiksi viettää aikaa lapsen kanssa eikä sen pitäisi olla mikään vastenmielinen palvelus mistä lapsi maksaa loppuikänsä.
Kommentit (351)
Vierailija kirjoitti:
Narsismi on hirvittävin mt-häiriö mitä olla ja voi, mutta jostain syystä sitä ei nyt sitten luokitella mt ongelmaksi virallisissa yhteyksissä.
Se luokitellaan mielenterveysongelmaksi mutta ei ole sairaus vaan erittäin pysyvä persoonallisuuden häiriö, jolla on ICD-tautiluokituksessa diagnoosinumero. Sitä ei voida hoitaa, koska henkilö on täydellinen, oikeassa ja koko muussa maailmassa jotain vikaa, kun ei sitä käsitetä. Narsismi ei vie työkykyä eikä todellisuudentajua, mutta kyllä se ihmissuhteet tuhoaa melko tehokkaasti.
Narsisti on usein surkean lapsuutensa uhri. Häntä on pahoinpidelty, laiminlyöty tai hyväksikäytetty törkeällä tavalla tai sitten hänet on täysin rajattomasti ja kritiikittömästi häneltä mitään vaatimatta kasvatettu, jolloin hän on oppinut luulemaan itseään universumin keskipisteeksi, jota muut ihmiset planeettoina kiertävät.
Narsistilla ei ole itsenäistä, normaalia persoonallisuutta, vaan hän on sisältä tyhjä ihminen, joka köynnöskasvin tavoin tukeutuu muihin ja imee muista energian. Narsisti teeskentelee halutessaan viehättävää ja osaa manipuloida ja simuloida uskottavastikin tunteita, mutta hänen lähipiirinsä tuntee huonoa, painostavaa oloa hänen lähellään kaiken aikaa. Tunnistatte varmaan tämän tunteen: teistä imetään energiaa ja ahdistutte.
Pariin kertaan sivuttu varistarina on mielestäni hyvä ja osuva metafora sille, että pitää hoitaa hyvin ja rakastaa omia poikasiaan eikä passata ja miellyttää omia vanhempiaan. En tarkoita, että vanhemmista huolehtiminen olisi jotenkin väärin, vaan että jokaisen vanhemman ensisijainen ja tärkein velvollisuus on huolehtia hyvin niistä, jotka on tähän maailmaan toimittanut. Näin minä sen tajuan. Ja herkkätunteisille tiedoksi, että suo on pehmeä. Eivät ne variksenpojat olleet moksiskaan. Isävaris opetti vähän tärkeysjärjestystä ja arvoja heille, uskon että hoksasivat ja kasvoivat hyviksi varisemoiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää sukupolvi on kyllähullu. Mun isovanhemmat oli lempeitä ja rakastavia, kilttejä ihmisiä. Ja niiden lapsista tuli hulluja.
6 lapsesta 2 on narsistisia, 2 mt-ongelmaista. 1 ollut vankilassa, 2 muuta saanut väkivallasta sakkorankkua. Näistä kuudesta neljä hakkasi ja kaltoinkohtelivomia lapsia. Vain 1 on kutakuinkin normaali. Ah, suuret ikäluokat!
Isovanhemman ja vanhemman roolit ovat erilaiset. On mahdollista, ettet tiedä läheskään kaikkea siitä kuinka isovanhemmat ovat aiemmin vanhemman roolissa toimineet.
Nimenomaan! Appiukko kehui, kun näki ekan lapsenlapsensa, että lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka. Oi ihana isovanhemmuus!
Omat lapset muistavat öisin raivoavan alkoholistin, joka teki uraa ja piti perhettä pelossa. Uhkaili teininä perinnöttömäksi jättämisellä ja ulos kotoa potkaisulla. Haukkui laiskoiksi ja täysp*skoiksi. Puolet lapsista masennuksesta eläkkeellä.
Myönteistä, että joskus asiat menevät noinkin. Minun vanhempani on ollut etäinen sekä vanhempana että isovanhempana. Tuplapettymys, suoraan sanoen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Tuon sukupolven edustajat on sekopäitä niissäkin maissa, joissa ei ole ollut sotaa, joten en usko, että tässä voi vedota aina sotaan.
Tuolla sukupolvella on tilastollisesti eniten sukupuolitauteja, mt-ongelmia ja päihdeongelmia, joka paikassa länsimaissa, ne vaan on tuollaisia.
No ei voi koko sukupolvea syyttää. Mun vanhempani ovat syntyneet 1947 ja -48 ja ovat erittäin hyviä vanhempia. Kavereillakin on kivat vanhemmat samaa ikäluokkaa. Ennemmin sattumasta kiinni.
Voiko esim. kaikki 1990-luvulla syntyneet leimata jotenkin viallisiksi?
Isäsi on täysiverinen Mielensäpahoittaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Tuon sukupolven edustajat on sekopäitä niissäkin maissa, joissa ei ole ollut sotaa, joten en usko, että tässä voi vedota aina sotaan.
Tuolla sukupolvella on tilastollisesti eniten sukupuolitauteja, mt-ongelmia ja päihdeongelmia, joka paikassa länsimaissa, ne vaan on tuollaisia.
No ei voi koko sukupolvea syyttää. Mun vanhempani ovat syntyneet 1947 ja -48 ja ovat erittäin hyviä vanhempia. Kavereillakin on kivat vanhemmat samaa ikäluokkaa. Ennemmin sattumasta kiinni.
Voiko esim. kaikki 1990-luvulla syntyneet leimata jotenkin viallisiksi?
Et taida täysin ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan sukupolvista.
Noiden hulluudesta on tilastotietoakin, ei sitä voi kumota sillä, että pertti-aapelin isukki joensuusta oli ainakin ihan ok tyyppi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Piristi varmaan häätunnelmaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.
Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.
Äitini kertoi tuon saman tarinan minulle häissäni :D
Musta tää on jotenkin kolkko tarina ylipäätään. Miksi se isä tiputtaa ne poikaset suohon? Nyyh...
Koin itse tarinan opetuksen lapsena olevan se, että jos teet jonkin virheen, niin sinut voidaan noin vain hylätä. Tuo tarina oli minusta kammottava. Näin jälkikäteen ajattelen, että se loi pelon ilmapiiriä, kun tällaista juttua kerrottiin esimerkkinä siitä millainen paikka maailma on. Koska eihän tätä tarinaa olisi toisteltu, ellei se vanhemman mielestä olisi ollut jossain mielessä hyvä kertomus.
Olikohan se tarina tärkeä tälle vanhemmalle siksi, että hän katkerana koki, että näin elämässä käy. Hänkään ei saanut vanhempiensa rakkautta, eikä tule omakaan saamaan. Pannaan p*ska kiertämään.
Näin ajattelee katkera ihminen.
Vaak vaak vaak kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi on hirvittävin mt-häiriö mitä olla ja voi, mutta jostain syystä sitä ei nyt sitten luokitella mt ongelmaksi virallisissa yhteyksissä.
Se luokitellaan mielenterveysongelmaksi mutta ei ole sairaus vaan erittäin pysyvä persoonallisuuden häiriö, jolla on ICD-tautiluokituksessa diagnoosinumero. Sitä ei voida hoitaa, koska henkilö on täydellinen, oikeassa ja koko muussa maailmassa jotain vikaa, kun ei sitä käsitetä. Narsismi ei vie työkykyä eikä todellisuudentajua, mutta kyllä se ihmissuhteet tuhoaa melko tehokkaasti.
Narsisti on usein surkean lapsuutensa uhri. Häntä on pahoinpidelty, laiminlyöty tai hyväksikäytetty törkeällä tavalla tai sitten hänet on täysin rajattomasti ja kritiikittömästi häneltä mitään vaatimatta kasvatettu, jolloin hän on oppinut luulemaan itseään universumin keskipisteeksi, jota muut ihmiset planeettoina kiertävät.
Narsistilla ei ole itsenäistä, normaalia persoonallisuutta, vaan hän on sisältä tyhjä ihminen, joka köynnöskasvin tavoin tukeutuu muihin ja imee muista energian. Narsisti teeskentelee halutessaan viehättävää ja osaa manipuloida ja simuloida uskottavastikin tunteita, mutta hänen lähipiirinsä tuntee huonoa, painostavaa oloa hänen lähellään kaiken aikaa. Tunnistatte varmaan tämän tunteen: teistä imetään energiaa ja ahdistutte.
Pariin kertaan sivuttu varistarina on mielestäni hyvä ja osuva metafora sille, että pitää hoitaa hyvin ja rakastaa omia poikasiaan eikä passata ja miellyttää omia vanhempiaan. En tarkoita, että vanhemmista huolehtiminen olisi jotenkin väärin, vaan että jokaisen vanhemman ensisijainen ja tärkein velvollisuus on huolehtia hyvin niistä, jotka on tähän maailmaan toimittanut. Näin minä sen tajuan. Ja herkkätunteisille tiedoksi, että suo on pehmeä. Eivät ne variksenpojat olleet moksiskaan. Isävaris opetti vähän tärkeysjärjestystä ja arvoja heille, uskon että hoksasivat ja kasvoivat hyviksi varisemoiksi.
Älä viitsi. Tuollaisia tarinoita kertovilla ihmisillä on päässä jotain vikana. Ei ketään voi pakottaa itsenäisyyteen vain heittämällä lapsi itsekseen jonnekin pois kotoa vanhempien jaloista "pärjäämään". Elämässä pärjää heikosti, jos sisäinen turvallisuuden tunne puuttuu huonon kasvatuksen seurauksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää sukupolvi on kyllähullu. Mun isovanhemmat oli lempeitä ja rakastavia, kilttejä ihmisiä. Ja niiden lapsista tuli hulluja.
6 lapsesta 2 on narsistisia, 2 mt-ongelmaista. 1 ollut vankilassa, 2 muuta saanut väkivallasta sakkorankkua. Näistä kuudesta neljä hakkasi ja kaltoinkohtelivomia lapsia. Vain 1 on kutakuinkin normaali. Ah, suuret ikäluokat!
Isovanhemman ja vanhemman roolit ovat erilaiset. On mahdollista, ettet tiedä läheskään kaikkea siitä kuinka isovanhemmat ovat aiemmin vanhemman roolissa toimineet.
Nimenomaan! Appiukko kehui, kun näki ekan lapsenlapsensa, että lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka. Oi ihana isovanhemmuus!
Omat lapset muistavat öisin raivoavan alkoholistin, joka teki uraa ja piti perhettä pelossa. Uhkaili teininä perinnöttömäksi jättämisellä ja ulos kotoa potkaisulla. Haukkui laiskoiksi ja täysp*skoiksi. Puolet lapsista masennuksesta eläkkeellä.
Myönteistä, että joskus asiat menevät noinkin. Minun vanhempani on ollut etäinen sekä vanhempana että isovanhempana. Tuplapettymys, suoraan sanoen.
No ei se ihan tähtisadetta sitten ollut se isovanhemmuus. Ei halunnut lapsenlapsia pahemmin tavata, toisaalta valitti, että miksi eivät tule katsomaan. Oli mukava, mutta sitten saattoi nälviä ja vähätellä. Tarjosi herkkuja, mutta sen jälkeen haukkui lasta lihavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta?
Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut.".
Ei johdu ainakaan meidän suvussa siitä, isovanhempani eivät ole esim. koskaan käyttäneet väkivaltaa lapsiaan kohtaan ja elämä on ollut hyvin rauhallista, ja isovanhempani ovat esim. maksaneet kaikkien lastensa opiskelut, ajokortit, ensimmäiset autot jne.
Niiden lapset on kaikki sairaita, äärimmäisen väkivaltaisia, ahneita jne. Joku on vaan vialla noissa tietyissä sukupolvissa, ne on syntyneet mielenvikaisina.
Googlaapa teorioita narsismin taustalla. Narsistiaikuisella on yleensä joko täysin hirvittävät tai täysin rajattomat kasvuolosuhteet (eli on passattu nokan alle kaikki eikä koskaan vaadittu minkäänlaisia ponnisteluja). Kummassakin tapauksessa minuus jää kehittymättömäksi eikä omia ja toisten rajoja tunnista. Sekä hakkaamalla että pilalle lellimällä (joka ei siis ole sama asia kuin rakastaminen) voi kasvattaa narsistin.
Kuten monessa muussa asiassa, kasvatuksessakaan jyrkät ja ehdottomat äärimmäisyydet eivät ole hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella typerä argumentti, koska kukaan ei ole pakottanut niitä lapsia tekemään.
Näissä on varmaan sekin, että kirjoittajien vanhemmat, jotka ovat oletettavasti n. 40-luvulla syntyneitä, ovat oikeasti eläneet kurjan lapsuuden. Oli pulaa kaikesta ja vanhempien hoiva pelkkä haave. Sitten nämä laiminlyödyt lapset saivat omia lapsia, joille ovat omasta mielestään antaneet kaiken nenän eteen, kun ei ollut tyyliin sotaa ja pula-aikaa.
Siitä syntyy sitten katkeruutta, kun se oma lapsia ei tajuakaan olla jumalattoman kiitollinen siitä, että on esim. perustarpeet jotenkuten huolehdittu. Halutaan jotenkin takoa jälkikasvun kalloon, miten onnekas vellihousu hän on, kun ei joudu ihan kaikesta samasta kärsimään kuin vanhempi itse joutui lapsena. Kun tämä pullamössölapsi ei sitten palvokaan maata kaiken antaneen vanhemman alla, syntyy raivoa ja vihaa, että miten se ei tajua.
Mitään itsekritiikkiä ei osata tai haluta esittää, koska "minä oon kaikkeni antanut".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaak vaak vaak kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi on hirvittävin mt-häiriö mitä olla ja voi, mutta jostain syystä sitä ei nyt sitten luokitella mt ongelmaksi virallisissa yhteyksissä.
Se luokitellaan mielenterveysongelmaksi mutta ei ole sairaus vaan erittäin pysyvä persoonallisuuden häiriö, jolla on ICD-tautiluokituksessa diagnoosinumero. Sitä ei voida hoitaa, koska henkilö on täydellinen, oikeassa ja koko muussa maailmassa jotain vikaa, kun ei sitä käsitetä. Narsismi ei vie työkykyä eikä todellisuudentajua, mutta kyllä se ihmissuhteet tuhoaa melko tehokkaasti.
Narsisti on usein surkean lapsuutensa uhri. Häntä on pahoinpidelty, laiminlyöty tai hyväksikäytetty törkeällä tavalla tai sitten hänet on täysin rajattomasti ja kritiikittömästi häneltä mitään vaatimatta kasvatettu, jolloin hän on oppinut luulemaan itseään universumin keskipisteeksi, jota muut ihmiset planeettoina kiertävät.
Narsistilla ei ole itsenäistä, normaalia persoonallisuutta, vaan hän on sisältä tyhjä ihminen, joka köynnöskasvin tavoin tukeutuu muihin ja imee muista energian. Narsisti teeskentelee halutessaan viehättävää ja osaa manipuloida ja simuloida uskottavastikin tunteita, mutta hänen lähipiirinsä tuntee huonoa, painostavaa oloa hänen lähellään kaiken aikaa. Tunnistatte varmaan tämän tunteen: teistä imetään energiaa ja ahdistutte.
Pariin kertaan sivuttu varistarina on mielestäni hyvä ja osuva metafora sille, että pitää hoitaa hyvin ja rakastaa omia poikasiaan eikä passata ja miellyttää omia vanhempiaan. En tarkoita, että vanhemmista huolehtiminen olisi jotenkin väärin, vaan että jokaisen vanhemman ensisijainen ja tärkein velvollisuus on huolehtia hyvin niistä, jotka on tähän maailmaan toimittanut. Näin minä sen tajuan. Ja herkkätunteisille tiedoksi, että suo on pehmeä. Eivät ne variksenpojat olleet moksiskaan. Isävaris opetti vähän tärkeysjärjestystä ja arvoja heille, uskon että hoksasivat ja kasvoivat hyviksi varisemoiksi.
Älä viitsi. Tuollaisia tarinoita kertovilla ihmisillä on päässä jotain vikana. Ei ketään voi pakottaa itsenäisyyteen vain heittämällä lapsi itsekseen jonnekin pois kotoa vanhempien jaloista "pärjäämään". Elämässä pärjää heikosti, jos sisäinen turvallisuuden tunne puuttuu huonon kasvatuksen seurauksena.
En tarkoittanut tuota. Eikä tarkoita tuo tarinakaan, mutta pidä toki tunkkisi. Tarina on eri asia kuin todellisuus, ja jokaisen lapsuus erilainen, jopa sisaruksilla. En usko, että verisinkään Grimmin satu vie keltään sisäistä turvallisuudentunnetta, jonka rakastavat, tasapainoiset vanhemmat ovat onnistuneet luomaan. Eikä toisaalta narsistia voi kukaan muu korjata kuin narsisti itse, jos on tarpeeksi fiksu tajuamaan oman tilansa. Harva on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Tuon sukupolven edustajat on sekopäitä niissäkin maissa, joissa ei ole ollut sotaa, joten en usko, että tässä voi vedota aina sotaan.
Tuolla sukupolvella on tilastollisesti eniten sukupuolitauteja, mt-ongelmia ja päihdeongelmia, joka paikassa länsimaissa, ne vaan on tuollaisia.
No ei voi koko sukupolvea syyttää. Mun vanhempani ovat syntyneet 1947 ja -48 ja ovat erittäin hyviä vanhempia. Kavereillakin on kivat vanhemmat samaa ikäluokkaa. Ennemmin sattumasta kiinni.
Voiko esim. kaikki 1990-luvulla syntyneet leimata jotenkin viallisiksi?
Et taida täysin ymmärtää mistä puhutaan, kun puhutaan sukupolvista.
Noiden hulluudesta on tilastotietoakin, ei sitä voi kumota sillä, että pertti-aapelin isukki joensuusta oli ainakin ihan ok tyyppi.
Näitä tilastoja olisi kiva nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaak vaak vaak kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi on hirvittävin mt-häiriö mitä olla ja voi, mutta jostain syystä sitä ei nyt sitten luokitella mt ongelmaksi virallisissa yhteyksissä.
Se luokitellaan mielenterveysongelmaksi mutta ei ole sairaus vaan erittäin pysyvä persoonallisuuden häiriö, jolla on ICD-tautiluokituksessa diagnoosinumero. Sitä ei voida hoitaa, koska henkilö on täydellinen, oikeassa ja koko muussa maailmassa jotain vikaa, kun ei sitä käsitetä. Narsismi ei vie työkykyä eikä todellisuudentajua, mutta kyllä se ihmissuhteet tuhoaa melko tehokkaasti.
Narsisti on usein surkean lapsuutensa uhri. Häntä on pahoinpidelty, laiminlyöty tai hyväksikäytetty törkeällä tavalla tai sitten hänet on täysin rajattomasti ja kritiikittömästi häneltä mitään vaatimatta kasvatettu, jolloin hän on oppinut luulemaan itseään universumin keskipisteeksi, jota muut ihmiset planeettoina kiertävät.
Narsistilla ei ole itsenäistä, normaalia persoonallisuutta, vaan hän on sisältä tyhjä ihminen, joka köynnöskasvin tavoin tukeutuu muihin ja imee muista energian. Narsisti teeskentelee halutessaan viehättävää ja osaa manipuloida ja simuloida uskottavastikin tunteita, mutta hänen lähipiirinsä tuntee huonoa, painostavaa oloa hänen lähellään kaiken aikaa. Tunnistatte varmaan tämän tunteen: teistä imetään energiaa ja ahdistutte.
Pariin kertaan sivuttu varistarina on mielestäni hyvä ja osuva metafora sille, että pitää hoitaa hyvin ja rakastaa omia poikasiaan eikä passata ja miellyttää omia vanhempiaan. En tarkoita, että vanhemmista huolehtiminen olisi jotenkin väärin, vaan että jokaisen vanhemman ensisijainen ja tärkein velvollisuus on huolehtia hyvin niistä, jotka on tähän maailmaan toimittanut. Näin minä sen tajuan. Ja herkkätunteisille tiedoksi, että suo on pehmeä. Eivät ne variksenpojat olleet moksiskaan. Isävaris opetti vähän tärkeysjärjestystä ja arvoja heille, uskon että hoksasivat ja kasvoivat hyviksi varisemoiksi.
Älä viitsi. Tuollaisia tarinoita kertovilla ihmisillä on päässä jotain vikana. Ei ketään voi pakottaa itsenäisyyteen vain heittämällä lapsi itsekseen jonnekin pois kotoa vanhempien jaloista "pärjäämään". Elämässä pärjää heikosti, jos sisäinen turvallisuuden tunne puuttuu huonon kasvatuksen seurauksena.
En tarkoittanut tuota. Eikä tarkoita tuo tarinakaan, mutta pidä toki tunkkisi. Tarina on eri asia kuin todellisuus, ja jokaisen lapsuus erilainen, jopa sisaruksilla. En usko, että verisinkään Grimmin satu vie keltään sisäistä turvallisuudentunnetta, jonka rakastavat, tasapainoiset vanhemmat ovat onnistuneet luomaan. Eikä toisaalta narsistia voi kukaan muu korjata kuin narsisti itse, jos on tarpeeksi fiksu tajuamaan oman tilansa. Harva on.
Kauhuako sinä mieluiten lapsillesi luet? Toki kaikki aina riippuu kaikesta. Luottamuksen rapautuminen omaa vanhempaa kohtaan on pitkän aikavälin toiminnan seurausta. Kyse on monen ikävän kokemuksen summasta.
Vierailija kirjoitti:
Vaak vaak vaak kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsismi on hirvittävin mt-häiriö mitä olla ja voi, mutta jostain syystä sitä ei nyt sitten luokitella mt ongelmaksi virallisissa yhteyksissä.
Se luokitellaan mielenterveysongelmaksi mutta ei ole sairaus vaan erittäin pysyvä persoonallisuuden häiriö, jolla on ICD-tautiluokituksessa diagnoosinumero. Sitä ei voida hoitaa, koska henkilö on täydellinen, oikeassa ja koko muussa maailmassa jotain vikaa, kun ei sitä käsitetä. Narsismi ei vie työkykyä eikä todellisuudentajua, mutta kyllä se ihmissuhteet tuhoaa melko tehokkaasti.
Narsisti on usein surkean lapsuutensa uhri. Häntä on pahoinpidelty, laiminlyöty tai hyväksikäytetty törkeällä tavalla tai sitten hänet on täysin rajattomasti ja kritiikittömästi häneltä mitään vaatimatta kasvatettu, jolloin hän on oppinut luulemaan itseään universumin keskipisteeksi, jota muut ihmiset planeettoina kiertävät.
Narsistilla ei ole itsenäistä, normaalia persoonallisuutta, vaan hän on sisältä tyhjä ihminen, joka köynnöskasvin tavoin tukeutuu muihin ja imee muista energian. Narsisti teeskentelee halutessaan viehättävää ja osaa manipuloida ja simuloida uskottavastikin tunteita, mutta hänen lähipiirinsä tuntee huonoa, painostavaa oloa hänen lähellään kaiken aikaa. Tunnistatte varmaan tämän tunteen: teistä imetään energiaa ja ahdistutte.
Pariin kertaan sivuttu varistarina on mielestäni hyvä ja osuva metafora sille, että pitää hoitaa hyvin ja rakastaa omia poikasiaan eikä passata ja miellyttää omia vanhempiaan. En tarkoita, että vanhemmista huolehtiminen olisi jotenkin väärin, vaan että jokaisen vanhemman ensisijainen ja tärkein velvollisuus on huolehtia hyvin niistä, jotka on tähän maailmaan toimittanut. Näin minä sen tajuan. Ja herkkätunteisille tiedoksi, että suo on pehmeä. Eivät ne variksenpojat olleet moksiskaan. Isävaris opetti vähän tärkeysjärjestystä ja arvoja heille, uskon että hoksasivat ja kasvoivat hyviksi varisemoiksi.
Älä viitsi. Tuollaisia tarinoita kertovilla ihmisillä on päässä jotain vikana. Ei ketään voi pakottaa itsenäisyyteen vain heittämällä lapsi itsekseen jonnekin pois kotoa vanhempien jaloista "pärjäämään". Elämässä pärjää heikosti, jos sisäinen turvallisuuden tunne puuttuu huonon kasvatuksen seurauksena.
No ihan onnistu mun vanhemmilta tuo lapsen ulosheitto 18v täytettyään. Mukaan sain vaaterepun ja siinä kaikki. Mitään apua ja tukea en oo saanut ikinä ja itse piti kaikki hommata, asunnot ja muut, yksin. Sisarukselle tehtiin samoin.
Killinkiäkään en oo rahaa saanut tuon 18v jälkeen. Emme ole väleissä ja anteeksi en anna koskaan.
On samanlaista, mutta ihan huumorilla, kaiketi haluaa paikata sitä miten itse ollaan vanhemmille naureskeltu, milloin mistäkin. Puolin ja toisin
Vierailija kirjoitti:
Näissä on varmaan sekin, että kirjoittajien vanhemmat, jotka ovat oletettavasti n. 40-luvulla syntyneitä, ovat oikeasti eläneet kurjan lapsuuden. Oli pulaa kaikesta ja vanhempien hoiva pelkkä haave. Sitten nämä laiminlyödyt lapset saivat omia lapsia, joille ovat omasta mielestään antaneet kaiken nenän eteen, kun ei ollut tyyliin sotaa ja pula-aikaa.
Siitä syntyy sitten katkeruutta, kun se oma lapsia ei tajuakaan olla jumalattoman kiitollinen siitä, että on esim. perustarpeet jotenkuten huolehdittu. Halutaan jotenkin takoa jälkikasvun kalloon, miten onnekas vellihousu hän on, kun ei joudu ihan kaikesta samasta kärsimään kuin vanhempi itse joutui lapsena. Kun tämä pullamössölapsi ei sitten palvokaan maata kaiken antaneen vanhemman alla, syntyy raivoa ja vihaa, että miten se ei tajua.
Mitään itsekritiikkiä ei osata tai haluta esittää, koska "minä oon kaikkeni antanut".
Ei välttämättä ole kyse tuosta ikäluokasta: jos ap on 25-vuotias, niin hänen vanhempansa ovat varmaankin syntyneet 1960-luvun kieppeillä. Ja minun vanhempani vuosikymmen aiemmin. Sota-ajat olivat silloin takanapäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Piristi varmaan häätunnelmaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.
Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.
Äitini kertoi tuon saman tarinan minulle häissäni :D
Musta tää on jotenkin kolkko tarina ylipäätään. Miksi se isä tiputtaa ne poikaset suohon? Nyyh...
Koin itse tarinan opetuksen lapsena olevan se, että jos teet jonkin virheen, niin sinut voidaan noin vain hylätä. Tuo tarina oli minusta kammottava. Näin jälkikäteen ajattelen, että se loi pelon ilmapiiriä, kun tällaista juttua kerrottiin esimerkkinä siitä millainen paikka maailma on. Koska eihän tätä tarinaa olisi toisteltu, ellei se vanhemman mielestä olisi ollut jossain mielessä hyvä kertomus.
Olikohan se tarina tärkeä tälle vanhemmalle siksi, että hän katkerana koki, että näin elämässä käy. Hänkään ei saanut vanhempiensa rakkautta, eikä tule omakaan saamaan. Pannaan p*ska kiertämään.
Näin ajattelee katkera ihminen.
Näin olen itse myös vanhempana kokenut. Toivottavasti itse kykenisin toimimaan lapsilleni myönteisempänä roolimallina.
Äitini viskoi minua seinille, läpsi, löi ja tukisti.
Kun olen aikuisiällä käynyt terapiassa (mm. hänen takiaan) hän on kysynyt ivallisesti :"niin käyt vaan haukkumassa mua siellä, eikös niin?"
Isovanhempani. Pappa ei ihan niin paha, mutta mummo... kaipa se kertoo ihan tarpeeksi että ollessani lapsi, tämä puhui jatkuvasti että "mitäs jos minä nyt kuolla kupsahdankin kun käyn päiväunille" ja esitti kuollutta pari kertaa. Ja nauroi kun itkin paniikissa.