Lue keskustelun säännöt.
”Minä olen sinunkin p*skavaippasi vaihtanut” -Onko teidänkin vanhemmat tälläisiä?
09.09.2018 |
Olen itse 25-vuotias ja vanhempani tai oikeastaan isäni omaa mielestäni varsin kummallisen tavan katsoa vanhemmuuttaan. Hänen mielestään kaikki lapset ovat velkaa vanhemmilleen siitä, että vanhempi/vanhemmat on vaihtanut vaipat, ruokkinut, viettänyt aikaa, leikkinyt yms ja perustelee tällä sen, että aikuistenkin lasten pitää käydä kotona auttamassa ja totella vanhempiaan kaikessa. Monet kerrat otettu yhteen tästä, kun en parin päivän varoitusajalla pääsekään irrottautumaan asentamaan palovaroitinta (asun 200km päässä vanhemmistani ja luonnollisesti työt, harrastukset ja parisuhde täällä) heille kotiin.
Mielestäni ajattelutapa on todella kieroutunut, sillä lapsen perustarpeiden täytössä ei mielestäni ole kyse mistään suuresta palveluksesta, vaan lapsella on oikeus saada ne täytetyiksi ja lähtökohtaisesti vanhemman tulisi ihan omasta halustaan esimerkiksi viettää aikaa lapsen kanssa eikä sen pitäisi olla mikään vastenmielinen palvelus mistä lapsi maksaa loppuikänsä.
Kommentit (351)
Vierailija kirjoitti:
Todellakin on ja vielä pahempana.
Vanhempani saivat mut 70-luvun loppupuolella. Paskoja tunnekylmiä vanhempia, kirittivat ja hakkasivat, kasvattivat pelolla ja uhalla, ikinä ei otettu syliin tai hellitty, kertaakaan eivät yli 40-vuotisen elämäni aikana ole sanoneet rakastavansa tai edes välittävänsä. Kun täytin 18 niin ilmoittivat että nyt oot omillasi. Misdään ei tuettu eikä autettu ei rahallisesti eikä henkisesti. Kotoa 18v lähteisdäni sain vain repullisen vaatteita mukaan. Kaikki piti hoitaa itse, asunnot, muutot, huonekalut.
Olin sitkeä ja tein kahta työtä ja maksoin lukion ja yliopiston itse. Rn saanut siis mitään tukea kotoa.No. Vanhemmat nyt sit vaatii kaikkea multaja argumentoi että ”sulle on kaikki maksettu ja järjestetty” (ei todellakaan ole, ”mekin sut koulutettiin pitkälle, olisit kiitollinen” (mitenkään eivät auttaneet), nyt teet näin ja noin kun olet elämäsi meille velkaa” (miten voi olla velkaa?),” sinulle aina kaikki on valmiiksi pedattu kiittämätön kersa” (lapsenakin tein kaiken itse).
Hirveitä! Katkaise välit kokonaan. Ja tuollaisella velkakirjalla voi lähinnä pyyhkiä perseen.
Äiti minäkin. en todellakaan ymmärrä tuollaisten vanhempien ajattelutapaa.
Vanhemmat syyllistää kiittömättömäksi ja vaikeaksi jos en tottele. Olen kiittämätön jos en käy, jos en tee kuten käsketään, jos en ota ohjeita vastaan.
Sanomatta selvää että mun perhe ja lapset ei kiinnosta niitä yhtään, esim eivät tapaa lapsenlspsiaan eikä ole niitä koskaan hoitanut. Ne haluavat vain että minä ja mun veli (eli aikuiset lapset) hypätään, juostaan, palvellaan kun ne käskee.
Puhelimessakaan eivät ikinä kysy mitä kuuluu. Huutavat vasn omia kuulumisiaan ja kokemiaan vääryyksiä.Hulluja ne on. Luonnevikasia, persoonallisuushäiriöisiä. Paskimmat surkeimmat vanhemmat mitä maa päällään kantaa, ja luulevat olevansa loustovenhemmat joille lapset on elämänsä velkaa.
Mun vanhemmilla on myös olemassa 100 000 e velkakirja mun elatuksesta jota ne välillä vilauttaa ja silkä uhkailee. Siinä on merkitty kaikki ylös, ekasta polkupyörästä koulylaispöytään ja vastteisiin sekä harrastusvälineisiin. Kuulemma velkakirja lankeaa mulle maksettavaksi jos suututan ne jossain vaiheessa.
Umpihulluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mua tässä eniten v*tuttaa että nuo huonot vanhemmat - korjaan, uskomattoman paskat ja surkeat vanhemmat - selviää kaikesta kuin koira veräjästä.
Siellä ne kahdestaan edelleen paheksuu ja haukkuu meitä lapsia, syyttää meitä huonoista väleistä, pitää itseään loistavina vanhempina, ovat sitä mieltä että heille tulee olla kiitollisia jne.
Mitään vastuuta ei oteta onista teoista ja mitään ei myönnetä. Sama meno hautaan saakka ja koko ajan vai yksi osapuoli kärsii, lapset.
Elämä on aivan helkkarin epäreilua :(Älä sure, jollakin tasolla ne tajuaa, vaikka kuinka kieltäisivät.
Niillä on niin hirveä syyllisyys kannettavanaan, etteivät halua ajatella. Heillä on alun alkujaankin ollut heikko itsetunto, jota pönkinneet väärillä keinoilla: tehneet itselleen viattoman lapsen, joka on toiminut terapiakaluna. Sitä on hakattu, haukuttu ja kadehdittu menestyksistä.
Voiko surkeampaa olla? Ihminen, joka vähättelee heikompaansa!
Ja entä sitten syy, miksi ovat tuollaisia kuin ovat? On voinut olla ihan yhtä kylmä lapsuus heilläkin?
Viimeisellä tuomiolla saavat ansaitsemansa.
Tuo ei lohduta uskonnotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...pitäisi olla kiitollinen vanhemmilleni siitä, että he ruokkivat ja vaatettivat minut ja antoivat minun asua luonaan, kun olin lapsi.
Minunkin olisi pitänyt vanhempieni mukaan olla kiitollinen noista asioista.
Vain p*skat vanhemmat sanovat noin omille lapsilleen.
Kyllä. Ja p*skat vanhemmat kieltävät syyllisyytensä väittämällä, ettei heillä ole osaa eikä arpaa lapsensa menestykseen elämässä. Että "kaikki on sulle annettu, on vain susta itsestäsi kiinni!" ("Aina on sua haukuttu, on vain musta itsestäni kaikki kiinni." ennemminkin).
Oikeita anti-omanelämänsäsankareita.
Vierailija kirjoitti:
Haha. Pyysinkö syntyä? En. Syntyisinkö jos se olisi musta kiinni? En. Ihan itse ovat vanhempani päätöksensä tehneet ja hankkineet ä_päränsä. Ei kiinnosta vttuakaan, en ole vanhemmilleni mitään velkaa. Olen katkera että hankkivat minut. Elämäni on täyttä pskaa ja toivon kuolemaa joka päivä.
Älä anna niiden voittaa. Puhdista niiden myrkky sisältäsi, huuda kaikki niiden naamalle. Älä usko sitä pas*aa, jota ovat sulle syöttäneet. Olet hyvä ihminen ja sulla on syy olla täällä. Tehtävä suoritettavana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta?
Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut.".
Ei johdu ainakaan meidän suvussa siitä, isovanhempani eivät ole esim. koskaan käyttäneet väkivaltaa lapsiaan kohtaan ja elämä on ollut hyvin rauhallista, ja isovanhempani ovat esim. maksaneet kaikkien lastensa opiskelut, ajokortit, ensimmäiset autot jne.
Niiden lapset on kaikki sairaita, äärimmäisen väkivaltaisia, ahneita jne. Joku on vaan vialla noissa tietyissä sukupolvissa, ne on syntyneet mielenvikaisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Velkakirja lapsen elatuksesta on hyvä idea!
Vanhemmat maksaa sitten psykiatrin laskut.
En ole lukenut koko ketjua, mutta omat vanhempani eivät onneksi ole ihan yhtä hankalia tai ainakaan pidä lapsen velvollisuutena huolehtia vuorostaan vanhemmistaan eivätkä nyt kauheammin ainakaan yritä puuttua elämääni (puolison valintaa, lapsien tekoa, koulutusta, työtä, yrittämistä ja asuinpaikkaa lukuunottamatta :D).
Tosin koen itse välillä syyllisyyttä, etten näe yksinäistä isääni tarpeeksi, mutta meillä on pienet lapset ja kiireinen elämänvaihe, joten isä nyt odottakoon. Kuitenkin pyrin osoittamaan, että vanhempani ovat minulle rakkaita ja vaikka he ovat paljon isoja virheitä vanhemmuudessaan tehneetkin, niin myös paljon hyvää. :) ja siis vanhempani ovat oikeasti aika kusipäitä ihmisiksi, mutta heillä on hyvä sydän kaiken hankalan taustalla ja minusta olisi julmaa katkaista heihin välit vaikka välillä siltä tuntuukin kun ovat aivan p:stä.
Olisi sitteneri asia jos he olisivat kylmiä enkä voisi ajatella, että heillä on hyvä tarkoitus kaiken häiriintyneen taustalla, mutta silloin olisin itsekin kasvanut varmasti itseriittoisemmaksi ihmiseksi. On myös hyvä pitää mielessä, että jos oma lapsuuteni oli siinä 90-luvulla vinksahtanut niin sukupolvi taaksepäin oli heidän lapsuutensa aivan absurdi eikä heidän ikäistensä asenne terapiaan ja muuhun tietoiseen pyrkimykseen kasvaa ihmisenä ole ihan yhtä moderni.
Joten jos eivät ihan helvettiä tee elämästänne niin opettelet vain asettamaan vanhemmillesi rajat kun olet jo aikuinen ihminen, mutta pidä kuitenkin sen verran yhteyttä, ettet heitä hylkää. Kyllä kenkumpikin suhde omiin vanhempiin on arvokas. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina, kun kerron olevani vapaaehtoisesti lapseton vedotaan miten minulla on edessä yksinäinen vanhuus :D Ja nyt ollaan aloittajan puolella kuinka vanhempi ei voi vaatia vastinetta.
Tietenkään lapsilla ei ole minkäänlaisia velvollisuuksia vanhempiaan kohtaan. Itselläni on 3 lasta, voi olla että he kaikki häipyvät heti täysi-ikäisiksi tultuaan. Ainoa mitä voin tehdä on pyrkiä olemaan sellainen äiti, jota joku omasta halustaan haluaa ehkä joskus auttaa. Itselläni on ihanat huippuvanhemmat, he eivät todellakaan tule jäämään yksin siinä vaiheessa kun apua tarvitsevat.
Jos on lapsia, voi käydä niin ettei kuitenkaan ketään kiinnosta auttaa kun omat voimat loppuvat. Jos ei ole lapsia, niin sitten se on vielä todennäköisempää.
Minun äitini sanoi jotenkin näin: "Vanhemmuus on lahja, jonka jokainen antaa lapsilleen. Se ei ole velka." Ei hän sitä itse ollut keksinyt vaan lukenut jostain. Olen kuitenkin ihan samaa mieltä.
Vanhempien hoitovastuuta ei voi lapsille sälyttää yhteiskunnassa, jossa lasten on käytännössä pakko muuttaa kauas opiskelun ja työn perässä. Kaipa tuo vanhusten hoito ennen onnistui helpommin, kun kaikki olivat sidottuja taloon tai torppaan, joka oli sekä koti että elinkeino, ja jossa asui koko suku.
Ap:n isä on uskomaton, hän ajattelee täsmälleen kuin vaarini, joka oli syntynyt 1899, ja joka kolhi jotenkin psyykensä sodassa. Hänkään ei tajunnut, että hänen aikuisilla lapsillaan on perheet, työt ja elämä kaikkine vastuineen ja velvollisuuksineen muualla, etteivät he ole olemassa vain häntä passatakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Todellakin on ja vielä pahempana.
Vanhempani saivat mut 70-luvun loppupuolella. Paskoja tunnekylmiä vanhempia, kirittivat ja hakkasivat, kasvattivat pelolla ja uhalla, ikinä ei otettu syliin tai hellitty, kertaakaan eivät yli 40-vuotisen elämäni aikana ole sanoneet rakastavansa tai edes välittävänsä. Kun täytin 18 niin ilmoittivat että nyt oot omillasi. Misdään ei tuettu eikä autettu ei rahallisesti eikä henkisesti. Kotoa 18v lähteisdäni sain vain repullisen vaatteita mukaan. Kaikki piti hoitaa itse, asunnot, muutot, huonekalut.
Olin sitkeä ja tein kahta työtä ja maksoin lukion ja yliopiston itse. Rn saanut siis mitään tukea kotoa.No. Vanhemmat nyt sit vaatii kaikkea multaja argumentoi että ”sulle on kaikki maksettu ja järjestetty” (ei todellakaan ole, ”mekin sut koulutettiin pitkälle, olisit kiitollinen” (mitenkään eivät auttaneet), nyt teet näin ja noin kun olet elämäsi meille velkaa” (miten voi olla velkaa?),” sinulle aina kaikki on valmiiksi pedattu kiittämätön kersa” (lapsenakin tein kaiken itse).
Vanhemmat syyllistää kiittömättömäksi ja vaikeaksi jos en tottele. Olen kiittämätön jos en käy, jos en tee kuten käsketään, jos en ota ohjeita vastaan.
Sanomatta selvää että mun perhe ja lapset ei kiinnosta niitä yhtään, esim eivät tapaa lapsenlspsiaan eikä ole niitä koskaan hoitanut. Ne haluavat vain että minä ja mun veli (eli aikuiset lapset) hypätään, juostaan, palvellaan kun ne käskee.
Puhelimessakaan eivät ikinä kysy mitä kuuluu. Huutavat vasn omia kuulumisiaan ja kokemiaan vääryyksiä.Hulluja ne on. Luonnevikasia, persoonallisuushäiriöisiä. Paskimmat surkeimmat vanhemmat mitä maa päällään kantaa, ja luulevat olevansa loustovenhemmat joille lapset on elämänsä velkaa.
Mun vanhemmilla on myös olemassa 100 000 e velkakirja mun elatuksesta jota ne välillä vilauttaa ja silkä uhkailee. Siinä on merkitty kaikki ylös, ekasta polkupyörästä koulylaispöytään ja vastteisiin sekä harrastusvälineisiin. Kuulemma velkakirja lankeaa mulle maksettavaksi jos suututan ne jossain vaiheessa.
Umpihulluja.
Ei helvetti, että tuli paha mieli sun puolesta. Mun vanhemmat ovat olleet taitamattomia todella monessa asiassa, mutta nuo sun on just sitä mitä sanoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani pitivät maatilaa , eläimistä luovuttiin kun oli teini mutta vanhemmat jatkoivat tilalla asumista. Lapsuuteni oli täynnä tunnekylmyyttä, nälässä pitämistä kun olin muka lihava, vähättelyä ja arvostelua, lisäksi jouduin tekemään ikääni ja kokooni nähden liian raskaita hommia. Kun täytin 18 ja ilmoitin muuttavani pois vanhemmat raivostuivat ja koettivat estää tämän kaikin tavoin, heillä oli ollut selvä visio siitä että jään vanhaksipiiaksi ja taloudenhoitajaksi . Muutin 100 km:n päähän kerrostaloon, piti vaihtaa numero salaiseksi kun isä soitti ja nimitteli. Isän kuoltua äkisti tein sen virheen että menin äidin tueksi, haukkui heti kättelyssä hiukseni ja autoni sekä piti itsestään selvänä että "lopetan pelleilyn"ja muutan nyt takaisin kotiin. Lähdin sieltä keskellä yötä talla pohjassa ja päätin että yhteydenpito loppuu siihen kuten loppuikin, en kutsunut äitiä häihini eikä ole ikinä tavannut lapsenlastaan.
Minulle molemmat vanhemmat ovat kuolleita, vaikka toinen tietävästi vielä hengittääkin.
Vierailija kirjoitti:
En ole lukenut koko ketjua, mutta omat vanhempani eivät onneksi ole ihan yhtä hankalia tai ainakaan pidä lapsen velvollisuutena huolehtia vuorostaan vanhemmistaan eivätkä nyt kauheammin ainakaan yritä puuttua elämääni (puolison valintaa, lapsien tekoa, koulutusta, työtä, yrittämistä ja asuinpaikkaa lukuunottamatta :D).
Tosin koen itse välillä syyllisyyttä, etten näe yksinäistä isääni tarpeeksi, mutta meillä on pienet lapset ja kiireinen elämänvaihe, joten isä nyt odottakoon. Kuitenkin pyrin osoittamaan, että vanhempani ovat minulle rakkaita ja vaikka he ovat paljon isoja virheitä vanhemmuudessaan tehneetkin, niin myös paljon hyvää. :) ja siis vanhempani ovat oikeasti aika kusipäitä ihmisiksi, mutta heillä on hyvä sydän kaiken hankalan taustalla ja minusta olisi julmaa katkaista heihin välit vaikka välillä siltä tuntuukin kun ovat aivan p:stä.
Olisi sitteneri asia jos he olisivat kylmiä enkä voisi ajatella, että heillä on hyvä tarkoitus kaiken häiriintyneen taustalla, mutta silloin olisin itsekin kasvanut varmasti itseriittoisemmaksi ihmiseksi. On myös hyvä pitää mielessä, että jos oma lapsuuteni oli siinä 90-luvulla vinksahtanut niin sukupolvi taaksepäin oli heidän lapsuutensa aivan absurdi eikä heidän ikäistensä asenne terapiaan ja muuhun tietoiseen pyrkimykseen kasvaa ihmisenä ole ihan yhtä moderni.
Joten jos eivät ihan helvettiä tee elämästänne niin opettelet vain asettamaan vanhemmillesi rajat kun olet jo aikuinen ihminen, mutta pidä kuitenkin sen verran yhteyttä, ettet heitä hylkää. Kyllä kenkumpikin suhde omiin vanhempiin on arvokas. :)
Ei välttämättä. Pesäeron tekeminen vanhempiin on usein kuitenkin vaikeaa. Turha syyllisyys huonoista väleistä ja aiheeton toivo tilanteen paranemisesta saattavat olla niitä asioita, joka estävät riuhtaisemasta itseään irti sairaista perhesuhteista. Monesti vuosien kuluessa ajatukset yhteydenpidon lopettamiseksi kuitenkin alkavat kirkastua, kun oma persoona vahvistuu, kun vanhempien kanssa ei enää ole yhtä kiinteästi tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.
Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.
Äitini kertoi tuon saman tarinan minulle häissäni :D
Huono perhe-elämä lapsuudessa näkyy siinäkin, että stressinsietokyky on heikko. Aloin oireilla todella pahasti päädyttyäni työpaikalle, jossa oli tulehtunut työilmapiiri. Se toi niin voimakkaasti mieleen lapsuudenperheeni, että lopulta en enää psyykkisten ja fyysisten oireideni takia pystynyt käymään töissä. Nyt on ura ollut aika pitkään jäissä hyvästä koulutuksesta huolimatta. Toivottavasti vielä joskus tärppöisi ja löytyisi tilalle parempi työpaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mua tässä eniten v*tuttaa että nuo huonot vanhemmat - korjaan, uskomattoman paskat ja surkeat vanhemmat - selviää kaikesta kuin koira veräjästä.
Siellä ne kahdestaan edelleen paheksuu ja haukkuu meitä lapsia, syyttää meitä huonoista väleistä, pitää itseään loistavina vanhempina, ovat sitä mieltä että heille tulee olla kiitollisia jne.
Mitään vastuuta ei oteta onista teoista ja mitään ei myönnetä. Sama meno hautaan saakka ja koko ajan vai yksi osapuoli kärsii, lapset.
Elämä on aivan helkkarin epäreilua :(Älä sure, jollakin tasolla ne tajuaa, vaikka kuinka kieltäisivät.
Niillä on niin hirveä syyllisyys kannettavanaan, etteivät halua ajatella. Heillä on alun alkujaankin ollut heikko itsetunto, jota pönkinneet väärillä keinoilla: tehneet itselleen viattoman lapsen, joka on toiminut terapiakaluna. Sitä on hakattu, haukuttu ja kadehdittu menestyksistä.
Voiko surkeampaa olla? Ihminen, joka vähättelee heikompaansa!
Ja entä sitten syy, miksi ovat tuollaisia kuin ovat? On voinut olla ihan yhtä kylmä lapsuus heilläkin?
Viimeisellä tuomiolla saavat ansaitsemansa.
Tuo ei lohduta uskonnotonta.
En minäkään ole uskovainen, mutta siihen uskon, että heidän elämänsä täällä on ollut h*ttiä ja tulee sitä vielä olemaankin. Eipä näy lapsenlapsia vanhainkodissa. Siellähän mätänevät.
Vierailija kirjoitti:
Aina, kun kerron olevani vapaaehtoisesti lapseton vedotaan miten minulla on edessä yksinäinen vanhuus :D Ja nyt ollaan aloittajan puolella kuinka vanhempi ei voi vaatia vastinetta.
Älä sekoita asioita! Rakkautta ja välittämistä ei vaadita eikä ansaita. Ne saadaan lahjaksi. Normaalissa ja terveessä vanhemman ja aikuisen lapsen suhteessa kumpikaan ei syytä eikä vaadi. Kumpikin rakastaa toistaan. Maantieteellinen etäisyys ym. voi estää vanhemmasta huolehtimisen käytännön tasolla, mutta huolenpitoa on puhelinsoittokin.
Vanhusten yksinäisyyteen on muitakin syitä kuin lapsettomuus. Esimerkiksi muistisairauden aiheuttamat käytöshäiriöt, persoonallisuushäiriöt ja alkoholismi. Ilkeä ihminen karkottaa omat lapsensakin. Ja iskee hoitajaa kylkeen teräaseella hoitokodissa.
Toisaalta näyt luulevan, että kaikkia hoitavat omat lapset. Useimpia hoitaa kyllä jonkun muun lapsi työkseen kuukausipalkalla. Jos ei kukaan tee lapsia, kellään ei ole hoitajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta?
Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut.".
Ei johdu ainakaan meidän suvussa siitä, isovanhempani eivät ole esim. koskaan käyttäneet väkivaltaa lapsiaan kohtaan ja elämä on ollut hyvin rauhallista, ja isovanhempani ovat esim. maksaneet kaikkien lastensa opiskelut, ajokortit, ensimmäiset autot jne.
Niiden lapset on kaikki sairaita, äärimmäisen väkivaltaisia, ahneita jne. Joku on vaan vialla noissa tietyissä sukupolvissa, ne on syntyneet mielenvikaisina.
Voikohan narsistisen persoonallisuushäiriön saada siitä, että näennäisesti on kaikki OK (ruokaa, vaatetta), mutta esim. aitoa vanhempien rakkautta ei ole saanut, ainoastaan rahaa ja materiaa. Siitäkin on sitten muistutettu, että "sun on syytä olla kiitollinen, autokin me ollaan sulle ostettu!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin on ja vielä pahempana.
Vanhempani saivat mut 70-luvun loppupuolella. Paskoja tunnekylmiä vanhempia, kirittivat ja hakkasivat, kasvattivat pelolla ja uhalla, ikinä ei otettu syliin tai hellitty, kertaakaan eivät yli 40-vuotisen elämäni aikana ole sanoneet rakastavansa tai edes välittävänsä. Kun täytin 18 niin ilmoittivat että nyt oot omillasi. Misdään ei tuettu eikä autettu ei rahallisesti eikä henkisesti. Kotoa 18v lähteisdäni sain vain repullisen vaatteita mukaan. Kaikki piti hoitaa itse, asunnot, muutot, huonekalut.
Olin sitkeä ja tein kahta työtä ja maksoin lukion ja yliopiston itse. Rn saanut siis mitään tukea kotoa.No. Vanhemmat nyt sit vaatii kaikkea multaja argumentoi että ”sulle on kaikki maksettu ja järjestetty” (ei todellakaan ole, ”mekin sut koulutettiin pitkälle, olisit kiitollinen” (mitenkään eivät auttaneet), nyt teet näin ja noin kun olet elämäsi meille velkaa” (miten voi olla velkaa?),” sinulle aina kaikki on valmiiksi pedattu kiittämätön kersa” (lapsenakin tein kaiken itse).
Vanhemmat syyllistää kiittömättömäksi ja vaikeaksi jos en tottele. Olen kiittämätön jos en käy, jos en tee kuten käsketään, jos en ota ohjeita vastaan.
Sanomatta selvää että mun perhe ja lapset ei kiinnosta niitä yhtään, esim eivät tapaa lapsenlspsiaan eikä ole niitä koskaan hoitanut. Ne haluavat vain että minä ja mun veli (eli aikuiset lapset) hypätään, juostaan, palvellaan kun ne käskee.
Puhelimessakaan eivät ikinä kysy mitä kuuluu. Huutavat vasn omia kuulumisiaan ja kokemiaan vääryyksiä.Hulluja ne on. Luonnevikasia, persoonallisuushäiriöisiä. Paskimmat surkeimmat vanhemmat mitä maa päällään kantaa, ja luulevat olevansa loustovenhemmat joille lapset on elämänsä velkaa.
Mun vanhemmilla on myös olemassa 100 000 e velkakirja mun elatuksesta jota ne välillä vilauttaa ja silkä uhkailee. Siinä on merkitty kaikki ylös, ekasta polkupyörästä koulylaispöytään ja vastteisiin sekä harrastusvälineisiin. Kuulemma velkakirja lankeaa mulle maksettavaksi jos suututan ne jossain vaiheessa.
Umpihulluja.
No huh huh. Sano niille, että sillä velkakirjalla voivat pyyhkiä perseensä. Ihan turha lappu. Katkaisisin välit tuollaisiin hulluihin.
Vanhemmilla on lain mukainen huolto- ja elatusvelvollisuus lapsiinsa. Ellei lastaan huolla, hoida ja hoivaa, syyllistyy lastensuojelurikokseen ja heitteillepanoon ja ties mihin. Yksikään lapsi ei ole omasta tahdostaan syntynyt vaan vanhempiensa seksistä.
Elatusvelvollisuus loppuu lapsen täyttäessä 18 vuotta.
Kyllä vaan, oma isäni on juurikin tuollainen potenssiin sata. Ihmisenä siis sellainen, että kaikki pitää saada kaverilta halvalla ellei jopa ilmaiseksi, käyttää siis "ystäviään" hyväksi suht törkeästi. Siivoukset, remontit, polttopuutalkoot, autonkorjaukset...
Sen jälkeen kun vanhempani erosivat, eikä äiti enää ollut pitämässä omakotitaloa siistinä, minua kiristettiin imuroimaan ja moppaamaan ja jynssäämään sekä koti että kesämökki. Ja perusteena toki se, että minun koulunkäyntini on aikanaan maksettu kalliissa erikoislukiossa (mihin oli pakko mennä vaikka minut hyväksyttiin muuallekin ja olisin ollut valmis myös vähemmän kalliiseen kouluun menemään) ja minulle on järjestetty ylioppilasjuhlat (nekin väkisin, vaikka tein selväksi etten mitään erityisiä juhlia kaipaa) ja koskaan ei kiitoksen sanaa minulta ole kuullut. Niitä kertoja ei varmaan lasketa, jolloin olen sanonut nöyrästi "kiitos" mutta isä on ollut niin kännissä, ettei muista.
Nyt viimeinen tikki oli, kun isäni jostain käsittämättömästä syystä meni ostamaan aivan hirvittävässä kunnossa olevan 60-luvun kerrostalokaksion (kaikki alkuperäistä muovimatoista tapetteihin ja keittiön kodinkoneisiin) ja loukkaantui sitten verisesti kun ei saanutkaan minua muuttamaan siihen ja maksamaan hänelle täyttä vuokraa ko. läävästä. Olisi pitänyt vaan tajuta olla kiitollinen ja riemulla pakata kamat nätistä, siististä, remontoidusta kaksiostani, mistä maksan 50e enemmän kuussa kuin tuosta kusiluukusta olisin maksanut.
En ole ollut isääni yhteydessä sen jälkeen.