Lue keskustelun säännöt.
”Minä olen sinunkin p*skavaippasi vaihtanut” -Onko teidänkin vanhemmat tälläisiä?
09.09.2018 |
Olen itse 25-vuotias ja vanhempani tai oikeastaan isäni omaa mielestäni varsin kummallisen tavan katsoa vanhemmuuttaan. Hänen mielestään kaikki lapset ovat velkaa vanhemmilleen siitä, että vanhempi/vanhemmat on vaihtanut vaipat, ruokkinut, viettänyt aikaa, leikkinyt yms ja perustelee tällä sen, että aikuistenkin lasten pitää käydä kotona auttamassa ja totella vanhempiaan kaikessa. Monet kerrat otettu yhteen tästä, kun en parin päivän varoitusajalla pääsekään irrottautumaan asentamaan palovaroitinta (asun 200km päässä vanhemmistani ja luonnollisesti työt, harrastukset ja parisuhde täällä) heille kotiin.
Mielestäni ajattelutapa on todella kieroutunut, sillä lapsen perustarpeiden täytössä ei mielestäni ole kyse mistään suuresta palveluksesta, vaan lapsella on oikeus saada ne täytetyiksi ja lähtökohtaisesti vanhemman tulisi ihan omasta halustaan esimerkiksi viettää aikaa lapsen kanssa eikä sen pitäisi olla mikään vastenmielinen palvelus mistä lapsi maksaa loppuikänsä.
Kommentit (351)
121/351
|
10.09.2018 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.
Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.
Äitini kertoi tuon saman tarinan minulle häissäni :D
Musta tää on jotenkin kolkko tarina ylipäätään. Miksi se isä tiputtaa ne poikaset suohon? Nyyh...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Tuon sukupolven edustajat on sekopäitä niissäkin maissa, joissa ei ole ollut sotaa, joten en usko, että tässä voi vedota aina sotaan.
Tuolla sukupolvella on tilastollisesti eniten sukupuolitauteja, mt-ongelmia ja päihdeongelmia, joka paikassa länsimaissa, ne vaan on tuollaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Tuon sukupolven edustajat on sekopäitä niissäkin maissa, joissa ei ole ollut sotaa, joten en usko, että tässä voi vedota aina sotaan.
Tuolla sukupolvella on tilastollisesti eniten sukupuolitauteja, mt-ongelmia ja päihdeongelmia, joka paikassa länsimaissa, ne vaan on tuollaisia.
Tämä ajatus "pilalla olevasta sukupolvesta" tuntuu suhteellisen kaukaa haetulta.
Piristi varmaan häätunnelmaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.
Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.
Äitini kertoi tuon saman tarinan minulle häissäni :D
Musta tää on jotenkin kolkko tarina ylipäätään. Miksi se isä tiputtaa ne poikaset suohon? Nyyh...
Minunkin isäni kertoi tuota moneen otteeseen. Kai tuon tarinan ajatuksena on syöttää mieleen sellaista ajatusta, että maailma on kylmä ja karu paikka, jossa kenenkään ei voi luottaa, ei edes omiin vanhempiin. Ja kyllähän se lapsen mieleen tehokkaasti upposi! Minulla on ahdistuneisuushäiriö. Pelotteleminenhan on se paras tapa kasvattaa lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Tuon sukupolven edustajat on sekopäitä niissäkin maissa, joissa ei ole ollut sotaa, joten en usko, että tässä voi vedota aina sotaan.
Tuolla sukupolvella on tilastollisesti eniten sukupuolitauteja, mt-ongelmia ja päihdeongelmia, joka paikassa länsimaissa, ne vaan on tuollaisia.
Tämä ajatus "pilalla olevasta sukupolvesta" tuntuu suhteellisen kaukaa haetulta.
Kyllä se silti pitää paikkansa.
Jos luet enemmän kaikesta mitä ne on tehneet globaalisti, niissä on jotain vikaa, oikeasti, ei niiden kammottavuus rajoitu yksityiselämään, vaan kaikkeen muuhun myös.
Ei sen mielestäni pitäisi olla tabu miten viallisia ne on, nehän yritti suomessakin estää sen kirjan julkaisun, jossa tuotiin esille mitä kaikkea ne on tehneet esim. taloudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narsistisia pers.häiriöisiä kaikki tyynni. Tyypillisiä oireita sille ainakin ovat alkoholismi, syyllistämällä hallitseminen, rahalla hallitseminen (velalla ja perinnöttömyydellä uhkailu), kiitollisuudenvelka, kateus omia lapsia kohtaan, henkinen ja fyysinen pahoinpitely. Itse en ollut tällaiseen vanhemmuuteen edes törmännyt, ennen kuin tapasin puolisoni, jonka isä on kirjaesimerkki tästä. Siksi olen pohdiskellutkin tätä järjetöntä käytöstä.
Voisiko tällainen johtua siitä, että tuollaisella vanhemmalla on omassa lapsuudessaankin ollut samanlaista kasvatusta? Eihän sitä osaa olla hyvä vanhempi, jollei muusta tiedä? Voin kuvitella, ettei sodan jälkeisissä ikäluokissa ollut kovin kivoja koteja: isät sodassa olleita, traumaattisia ukkoja, jotka joivat viinaa unohtaakseen. Äidit marttyyrejä, jotka niskojaan nakellen "hoitivat kaiken, koska ei tuosta isästä ole mihinkään/aina joutuu teitäkin s-tana passaamaan." Lapset on koettu pakollisena riesana, joita "on taas tullut." Heitä on kiitetty vain siitä, etteivät he ole näkyneet eikä kuuluneet eivätkä olleet vaivaksi.
Työn tekemisestä on toki saatu ekstra-kiitokset ja siihen perustuu tämäkin nykypolvien suorittamisen kiima. Aina pitää olla tehokas, saada aikaan, tehdä paljon. Laiskuus on suurinta syntiä maailmassa. Omatoimisuus ja itse hiljaa omat vaivansa hoitava ihminen on ihanne.
Sodan jäljet vaikuttaa pitkälle myös kulttuurisesti.
Kauanko se sota jatkuu? Yhdessä ketjussa mietitiin "oman ajan kasvatteja" ja todettiin ettei vastuu lopu vuosikymmenen vaihtuessa. Jos meidän sukupolvi tukeutuisi oman ajan kasvatti-mantraan kaltoinkohdellessamme lapsiamme, menisikö läpi? Ei menisi, lasu tulisi. Mikään sukupolvi ei ole oikeutettu kohtelemaan lapsiaan kaltoin.
Näinhän se oikeasti on. Terve ihminen tajuaa, kuinka ollaan fiksusti. Korjaa virheet, joita tekemisissään näkee. Tekee toisin kuin itselle tehtiin. On empaattinen ja ymmärtää muitakin. Kykenee rakastamaan itseään ja muita.
En yritä mitenkään puolustella näiden käytöstä, vaan olen pohtinut, mistä se voisi johtua. Aika paljon sitä p*skaa vanhemmuutta hyvinvointi-Suomessa (täällä ei tarvitse lapsia tehdä vanhuudenturvaksi) on. Ja yksi isompi nimittäjä, joka koski koko aiempaa ikäluokkaa, oli sota. Rikkinäisistä ihmisistä ei kaikista ollut hyviksi vanhemmiksi, ja se henkinen p*ska kertautui edelleen?
t. Se, jota lainasit
Sodan tai vaikkapa alkoholismin kokeminen vaikuttaa kolmanteen polveen saakka. Mitään se ei tietysti oikeuta.
Tuon sukupolven edustajat on sekopäitä niissäkin maissa, joissa ei ole ollut sotaa, joten en usko, että tässä voi vedota aina sotaan.
Tuolla sukupolvella on tilastollisesti eniten sukupuolitauteja, mt-ongelmia ja päihdeongelmia, joka paikassa länsimaissa, ne vaan on tuollaisia.
Tämä ajatus "pilalla olevasta sukupolvesta" tuntuu suhteellisen kaukaa haetulta.
Kyllä se silti pitää paikkansa.
Jos luet enemmän kaikesta mitä ne on tehneet globaalisti, niissä on jotain vikaa, oikeasti, ei niiden kammottavuus rajoitu yksityiselämään, vaan kaikkeen muuhun myös.
Ei sen mielestäni pitäisi olla tabu miten viallisia ne on, nehän yritti suomessakin estää sen kirjan julkaisun, jossa tuotiin esille mitä kaikkea ne on tehneet esim. taloudelle.
Epäilen, että tätäkin sukupolvea tullaan myöhemmin tarkastelemaan myöhemmin aivan yhtä kriittisessä valossa. Jokainen sukupolvi tekee oman isänmurhansa, näin Freudia mukaillakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tunnistin tuosta otsikosta ex-mieheni isän. Hän puhui jotenkin rumasti ja korviin särähtäen vauvojen hoitamisesta. Oli syntynyt 1938, joten oletin hänen kuuluneen siihen miesikäluokkaan, joka ei osallistunut lastenhoitoon kuin siittämällä. Ja näin kuulemma olikin.
Lastenhoito oli hänestä ikävää, raskasta ja vauvan itku suorastaan helvetistä. Hermostui ihan silminnähtävästi, kun vauva itki. Oli jännä huomata, miten mittavan uran tehnyt, iso kiho joutui naama hiessä hammasta purren kuuntelemaan, kun lapsenlapsi vähän itki. Sanoi myös usein ääneen ja myöhemmin isojen lasten kuullen, kuinka lapset ovat ikäviä, rasittavia ja vaivalloisia. Loukkaannuin lasteni puolesta. Millainen isovanhempi oikein sanoo noin?! Ei minun isovanhempani tai vanhempani sanoneet noin ikinä.
Minusta meidän lapset eivät olleet niitä hankalimpia lapsia. Hyvin kasvatettuja, rauhallisia, käytöstavat hallussa eivätkä turhaan metelöineet mummulassa käydessään (näin myös koulussa, kiitosta tuli). Siltikin tuo äreä ukko valitti. V*tti käydä siellä hänen loukkauksiaan kuuntelemassa, joten käynnit jäi vähiin, vaikka mummu niitä toivoikin. Sanomattakin selvä, ettei ollut lastenlasten lempi-isoisä.
Nyt kuollut ja hyvä niin. Ei mikään rakastava isähahmo. Lapsillaan on kaikilla mt-ongelmia hänen vuokseen. Ja vaikka kuinka teki uraa, ei häntä hyvällä kukaan läheinen muista. Huvitti se teeskentely hautajaisissakin: kuinka oli niin hyvä isä ja isoisä, voi mikä menetys! Meinasin sanoa niille peijaisiin tulleille kollegoille ja tuttaville, että väärässä olette. Mutten kehdannut.
Varsinkin isäni on täysin päinvastainen ap:n isän kanssa. Ei KOSKAAN ole vihjannut, että me lapset olisimme jotain "velkaa" - ei edes silloin kuin se olisi ollut paikallaan ja hänen omalle mielenterveydelleenkin hyödyllistä ulostuoda. Itse asiassa tämä vähän ärsyttää välillä, koska tuntuu, että isäni marttyyrinä ottaa vastaan vaikka mitä paskaa, eikä siltikään suostu syyllistämään lapsiaan mistään. Kerran muistan hänen romahtaneen ja haukkuneen minut "itsekkääksi p*skaksi" (pyyteli kyllä jälkeenpäin anteeksi - mikä tuntui ärsyttävältä, koska olin hänen haukkunsa ansainnut).
Äitini sen sijaan on siinä suhteessa tasapainoisempi, että joskus on kyllä muistuttanut, kuinka he ovat lapsiaan auttaneet. Tämä siis tilanteissa, jossa laiskuuttani olen yrittänyt luistella eroon jostain vanhempieni auttamiseen liittyvässä asiassa. Eli kurat on tulleet niskaani ihan syystä.
Kun tarkemmin ajattelen, vanhempani ovat kyllä venyneet, sietäneet ja auttaneet todella paljon. Hävettää kuinka itsestäänselvänä sitä on välillä erehtynyt pitämään. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää sukupolvi on kyllähullu. Mun isovanhemmat oli lempeitä ja rakastavia, kilttejä ihmisiä. Ja niiden lapsista tuli hulluja.
6 lapsesta 2 on narsistisia, 2 mt-ongelmaista. 1 ollut vankilassa, 2 muuta saanut väkivallasta sakkorankkua. Näistä kuudesta neljä hakkasi ja kaltoinkohtelivomia lapsia. Vain 1 on kutakuinkin normaali. Ah, suuret ikäluokat!
Vierailija kirjoitti:
Tää sukupolvi on kyllähullu. Mun isovanhemmat oli lempeitä ja rakastavia, kilttejä ihmisiä. Ja niiden lapsista tuli hulluja.
6 lapsesta 2 on narsistisia, 2 mt-ongelmaista. 1 ollut vankilassa, 2 muuta saanut väkivallasta sakkorankkua. Näistä kuudesta neljä hakkasi ja kaltoinkohtelivomia lapsia. Vain 1 on kutakuinkin normaali. Ah, suuret ikäluokat!
Totta, ne vaan on hulluja, ei siihen ole välttämättä selitystä, jotkut vaan syntyy viallisina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää sukupolvi on kyllähullu. Mun isovanhemmat oli lempeitä ja rakastavia, kilttejä ihmisiä. Ja niiden lapsista tuli hulluja.
6 lapsesta 2 on narsistisia, 2 mt-ongelmaista. 1 ollut vankilassa, 2 muuta saanut väkivallasta sakkorankkua. Näistä kuudesta neljä hakkasi ja kaltoinkohtelivomia lapsia. Vain 1 on kutakuinkin normaali. Ah, suuret ikäluokat!
Isovanhemman ja vanhemman roolit ovat erilaiset. On mahdollista, ettet tiedä läheskään kaikkea siitä kuinka isovanhemmat ovat aiemmin vanhemman roolissa toimineet.
Äitini äiti oli tuollainen. "Tein täytyy nyt passata minnuu ku mie sillo passasin teit" sanoi äitini mukaan. Oli siis Karjalan evakkoja, perhe-elämä sodan takia ihan piinaa. Valitettavasti oma äitini (kuoli 2010) oli kanssa lähes yhtä kamala. Ei tietysti halunnut olla mutta oli silti. Ihme miten joku sota jota ei ole itse koskaan kokenut vaikuttaa näin kauas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Velkakirja ei ole yksipuolinen oikeustoimi. Siihen vaaditaan velallisen allekirjoitus. Pieni lapsi taas ei voi allekirjoittaa vanhemmalleen olevansa velkaa vaikka ruuasta, jonka vanhempi hänelle tarjoaa.
Antaa vanhusten houria harhoissaan. Sinä et voi olla heille mitään velkaa. Menee samaan kategoriaan kuin tällä palstalla esiintyvät anonyymit kotiäidit, jotka kirjoittavat miehilleen velkakirjan siksi, että hoitavat näiden lapsia kotona.
Henkistä pahoinpitelyä.
Piristi varmaan häätunnelmaa kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.
Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.
Äitini kertoi tuon saman tarinan minulle häissäni :D
Musta tää on jotenkin kolkko tarina ylipäätään. Miksi se isä tiputtaa ne poikaset suohon? Nyyh...
Koin itse tarinan opetuksen lapsena olevan se, että jos teet jonkin virheen, niin sinut voidaan noin vain hylätä. Tuo tarina oli minusta kammottava. Näin jälkikäteen ajattelen, että se loi pelon ilmapiiriä, kun tällaista juttua kerrottiin esimerkkinä siitä millainen paikka maailma on. Koska eihän tätä tarinaa olisi toisteltu, ellei se vanhemman mielestä olisi ollut jossain mielessä hyvä kertomus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa on kilttejä ja haluaa viettää aikaa lastenlastensa kanssa, paistelee lätyt sun muut. Jotkut taas kokevat lapset häiriötekijöiksi ja tekevät mieluummin kaikkea muuta, kuin ovat heidän kanssaan.
Juuri näin! Omat vanhempani ovat aina halunneet olla lastenlasten kanssa ja tehneet yhdessä kaikkea mukavaa. Kovasti antavat heille kannustusta ja huolenpitoa. Antavat myös rahaa. Tällaiseen lapsuuteen olen itse tottunut.
Mieheni vanhemmat (isä varsinkin, äiti on alistuva ja kiltti) eivät apen ilmoituksen mukaan jaksa olla lastenlasten kanssa, he ovat niiiiin raskaita hoitaa ja häiritsevät. Ja lapset kun maksaakin niiiiin paljon!!! Aina tulee vieraisilla ollessa isoisältä lapsenlapsille loukkauksia tyyliin:"Kuinka se on noin kömpelö?!" (sanoi vihaisesti vähän yli 1-vuotiaalle) tai jos näin äitinä kehaisee, kuinka lapsenlapsi on pärjännyt koulussa, isoisä vähättelee:"No, olen minäkin kansakoulussa tehnyt jo sitä ja tätä." Muualla kehuskelee ikätutuilleen, miten ihanaa on olla isoisä ja kuinka lapsenlapset rakastavat häntä! (hah, pelkäävät ennemminkin.)
Toisaalta ristiriitaista sekin, että aina, kun viedään lapsemme mun vanhemmille hoitoon, niin tuo narsisti-appi kokee, että sekin (raskas ja hirveä lastenhoito-taakka) on häneltä silti jotenkin pois. Kilpailee muka mun vanhempieni kanssa lastenlasten suosiosta ja sitten "valittaa", että lapsenlapset ovat olleet siellä isovanhemmilla paljon enemmän kuin heillä. No WTF, mikähän on syy?!?
En tajunnut, ennen kuin täällä AV:lla törmäsin termiin narsisti. Tuo appi on juurikin sitä. Pilannut omien lastensa elämän. Ja nössö anoppi vain seurannut vierestä, kun miehensä on huutanut ja ajanut perheensä pihalle. Kävelevä perse mieheksi. Ja anoppi osasyyllinen, kun ei ole tehnyt mitään asialle.
Ah, niin tuttua. Meillä on myös tämän tyyppinen pappa. Kovasti kehuu tutuilleen, kuinka menee ja tekee lastenlasten kanssa kaikkea. Oikeasti joskus harvoin hädin tuskin kaksi tuntia jaksaa pitää lapsia siellä hoidossa, sitten äkkiä pois. Ja jos lapsia ei haeta heti tasalta, niin jättää ulos portaille laukkuineen.
Kun on sukujuhlat, esittää loistopappaa. Mekastaa ja juoksentelee lasten kanssa. Sitten toisaalla on kuin eri persoona. Mutta kun on yleisöä, niin...
Tuttua on tuo kilpailu toisten isovanhempien kassa. Kerran suuttui, kun lapsenlapsi sanoi, että tykkää X-vaarista enemmän. Oli sisäisessä hymyssä pidättelemistä: lasten suusta se totuus kuuluu.
Outoa kiitollisuusvelkaa, jos lasta on kohdeltu huonosti. Pitäisikö huonon parisuhteen jälkeenkin osoittaa loppuelämänsä kiitollisuutta exälle välillä kivasta seurasta, vaikka välillä tulikin nyrkkiä.
Suoraan sanotaan, että älä valehtele jos edes yrittää ottaa jotain puheeksi. Mikään ei ollut totta. Tai älä selitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää sukupolvi on kyllähullu. Mun isovanhemmat oli lempeitä ja rakastavia, kilttejä ihmisiä. Ja niiden lapsista tuli hulluja.
6 lapsesta 2 on narsistisia, 2 mt-ongelmaista. 1 ollut vankilassa, 2 muuta saanut väkivallasta sakkorankkua. Näistä kuudesta neljä hakkasi ja kaltoinkohtelivomia lapsia. Vain 1 on kutakuinkin normaali. Ah, suuret ikäluokat!
Isovanhemman ja vanhemman roolit ovat erilaiset. On mahdollista, ettet tiedä läheskään kaikkea siitä kuinka isovanhemmat ovat aiemmin vanhemman roolissa toimineet.
Nimenomaan! Appiukko kehui, kun näki ekan lapsenlapsensa, että lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka. Oi ihana isovanhemmuus!
Omat lapset muistavat öisin raivoavan alkoholistin, joka teki uraa ja piti perhettä pelossa. Uhkaili teininä perinnöttömäksi jättämisellä ja ulos kotoa potkaisulla. Haukkui laiskoiksi ja täysp*skoiksi. Puolet lapsista masennuksesta eläkkeellä.