”Minä olen sinunkin p*skavaippasi vaihtanut” -Onko teidänkin vanhemmat tälläisiä?

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Äitini on syntynyt 1950. Meitä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Minut on kasvatettu täysin eri tavalla kuin pikkuveljeni.

Äidilleni on erityisen rankkaa, jos minä olen onnistunut jossakin, onnellinen tai näytän liian hyvältä. Tällöin äitini yrittää kommenteillaan viedä pois minusta ulospäinkin välittyvän hyväntuulisuuden. Jos ilon poistaminen ei onnistu, hän aloittaa mykkäkoulun. Se ilmenee siten että hän ei vastaa kysymyksiini tai kuuntele kun puhun (poistuu huoneesta kesken lauseen) - olen tuolloin kuin ilmaa.

Kun olen joutunut sairaalaan, hän ei tule minua katsomaan. Tai kun olen sairaana, hän ei yleensä noteeraa asiaa muutoin kuin pelkää taudin tarttuvan itseensä. Minun pitäisi jatkuvasti ”maksaa” olemassaoloni oikeutus erilaisin töin ja suorituksin, kuten akateemisin loppututkinnoin, pinoamalla halkoja ja haravoimalla pihaa jossa ei ole mitään haravoitavaa samaan aikaan kun ulkoilen 2-vuotiaani kanssa.

..jatkan vielä. Minäkään en olisi saanut mennä terapiaan, koska kuulemma vain haukun siellä äitiäni. Psykologia ei sitäpaitsi kuulemma ole mitään oikeaa tiedettä.

Pienestä lapsesta asti olen tehnyt kaikkeni että äiti olisi tyytyväinen. Parikymppisenä vihdoin tajusin että mikään ei tule riittämään. Äiti paheksui suuresti kun aloin ensimmäistä kertaa seurustella (n. 25-vuotiaana, murrosikää minulla ei saanut olla vaan äiti eristi minut kotiin siivoamaan ja kukkapenkkiä kitkemään. Asuinpaikasta johtuen olisin tarvinnut kyytiä päästäkseni paikkoihin joissa ikäiseni kokoontuivat). Hän oli suunnitellut että muutan hänen kanssaan asumaan ja palvelen häntä kun hän on vanha.

Sanomattakin on selvää että veljeni on aina kelvannut sellaisena kuin on. Hän on hyvätuloinen, mutta asuu ilmaiseksi äitini omistamassa asunnossa jossa äiti käy siivoamassa. Pyykit veljeni vie äidin pestäviksi. Miehellä ikää 35v. Äitini on jatkuvasti huolissaan pojastaan, jolla on äidin mielestä pahoja terveysongelmia (ei diagnosoitu).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni on samanlainen! Loukkaantuu kuin pieni lapsi jos hän ei ole tarpeineen ykkösenä. Mielestään olen hänelle velkaa kun maksoi lapsuuteni, verenimijä olen ja vienyt hänen kaikki rahansa.

Mun isä samanlainen. Kun olimme sisaren kanssa lapsia, isä kiukutteli meidän saamasta huomiosta ja vaati että äiti lopettaa lasten huomiomisen ja palvelee häntä, keisaria!

Äiti sit totteli. Isää hyysättiin ja passattiin ja perunatkin kuorittiin. Lapset jäi ilman hellyyttä ja hoivaa. Isä järkkäs mut jo vauvana joka viikonlopuksi sukulaisille hoitoon ettei joutunut jakamaan vaimoa huutavan paskakäärön kanssa. Huutava paskakääröon isän nimitys vauvoille, kutsui omia lapsiaankin siten.

Narsisti on. Ja se narsisti on aina perheen lapsi, ne lapset joutuu olemaan pikkuaikuisia ja vastasmaan kiukuttelevan narsistin tunteista.

Sama meillä, ja samanlainen narsisti isä, joka oli äärettömän mustasukkainen siitä jos äiti edes piti meitä sylissään. Me lapset oltiin kuulemma pelkkää SEKSIJÄTETTÄ, isän mielestä :((

Vierestä olen pakosta seurannut erään narsistin olemista ja huomasin, että tämäkin nimittelee omaa lastaan inhottavilla nimillä. On isopää ja hörökorva, lattakallo ja vaikka mitä. Mua säälittää, kun se lapsi on niin kiltti ja söötti, ja sairas äitinsä suoltaa tällaista pas*aa kaikkien kuullen siitä. En tiedä, pitäisikö sitä akkaa ravistella seuraavalla sunnuntaipäivällisellä.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko muut, joiden vanhempi tai isovanhempi kuuluu suureen ikäluokkaan, huomanneet voimakasta lapsilla kilpailemisen ja pätemisen tarvetta? Että vanhempi ylpeilee lasten tai lapsenlasten koulutuksilla, tutkinnoilla, töillä, ulkonäöllä, naimisiin menemisellä ja lapsilla. Ja käyttäytyy, kuin häntä olisi loukattu, jos joku tekee "nolon" valinnan tai "epäonnistuu". Häpeää esimerkiksi lapsen työttömyyttä, lihavuutta, naimattomuutta ja lapsettomuutta. Saattaa jopa peitellä näitä asioita muilta ikätovereiltaan tai valehdella etäisemmille tuttaville, että lapsella on hieno työ tai poikaystävä. Aina, jos lapsi/lapsenlapsi menee vaikkapa kihloihin, juoksee puolimaratonin tai saa ylennyksen, selviää, että vanhempi on levittänyt tätä uutista kaikille vastaantulijoille. Ilkkuu muiden ikätoverien lapsille ja lapsenlapsille, jos nämä eivät ole päässeet yhtä nuorina naimisiin tai kouluttautuneet yhtä korkealle kuin oma jälkipolvi, tai vaihtoehtoisesti kadehtii toisten kauniita, hoikkia ja menestyneitä lapsia.

Onko kenellekään tuttua? :D

Eikö koko suomalainen yhteiskunta rakennu tällaisen käsittämättömän voimakkaan suorittamisen ja pätemisen varaan? Ei tämä taida olla vain suurille ikäluokille ominainen piirre.

Sekä minut että pikkuveljeni potkaistiin ulos kun täytimme 18, minkäänlaista rahallista apua tai muutakaan emme saaneet sillä vanhemmat ilmoittivat kylmästi elatusvelvollisuutensa olevan ohi.  Veljelläni on päihdeongelma , minulla syömishäiriö ja luottotiedot menneet . Välimme ovat läheiset, mutta vanhempiemme kanssa emme kumpikaan  ole tekemisessä.  Alkuun tämä sopi vanhemmille, mutta nyt kun ovat  seitsemänkymppisiä on alkanut "velanperintä" ja säälin kerjääminen " Teidän vuoronne huolehtia meistä ,kun me annoimme teille katon pään  päälle! Emme pääse kauppaan, kun isäsi ei näe enää ajaa ja minulla tykyttää rinnassa,  huimaakin välillä, voi olla vakavaa"...

Minua ei suoraan sanoen kiinnosta, vaikka joutuisivat konttaamaan sinne kauppaan tai kuolisivat nälkään. En tunne rakkautta, myötätuntoa enkä sääliä eikä minulla ei ole mitään velvollisuuksia niitä ihmisiä kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko muut, joiden vanhempi tai isovanhempi kuuluu suureen ikäluokkaan, huomanneet voimakasta lapsilla kilpailemisen ja pätemisen tarvetta? Että vanhempi ylpeilee lasten tai lapsenlasten koulutuksilla, tutkinnoilla, töillä, ulkonäöllä, naimisiin menemisellä ja lapsilla. Ja käyttäytyy, kuin häntä olisi loukattu, jos joku tekee "nolon" valinnan tai "epäonnistuu". Häpeää esimerkiksi lapsen työttömyyttä, lihavuutta, naimattomuutta ja lapsettomuutta. Saattaa jopa peitellä näitä asioita muilta ikätovereiltaan tai valehdella etäisemmille tuttaville, että lapsella on hieno työ tai poikaystävä. Aina, jos lapsi/lapsenlapsi menee vaikkapa kihloihin, juoksee puolimaratonin tai saa ylennyksen, selviää, että vanhempi on levittänyt tätä uutista kaikille vastaantulijoille. Ilkkuu muiden ikätoverien lapsille ja lapsenlapsille, jos nämä eivät ole päässeet yhtä nuorina naimisiin tai kouluttautuneet yhtä korkealle kuin oma jälkipolvi, tai vaihtoehtoisesti kadehtii toisten kauniita, hoikkia ja menestyneitä lapsia.

Onko kenellekään tuttua? :D

Tavallaan. Mulle haukkuu päin naamaa että paska turha koulutus. Sukulaisille kehuu akateemista lastaan. Mulle haukkuu että mieheni on typerä tampio. Muille kehuu kyllä että vävy on TeknLis. Mulle haukkuu lapsiamme eikä viitsi niitä tavata tai hoitaa. Muille tuttavilleen kehuu lapsiamme ja selittää miten hoitaa ja miten auttaa koko ajan.

Tän homman nimi on suomeksi päin naamaa laoselle vittuilu ja muille kulissikehuminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua on. Äitini on syntynyt 1950. Meitä on kaksi lasta, tyttö ja poika. Minut on kasvatettu täysin eri tavalla kuin pikkuveljeni.

Äidilleni on erityisen rankkaa, jos minä olen onnistunut jossakin, onnellinen tai näytän liian hyvältä. Tällöin äitini yrittää kommenteillaan viedä pois minusta ulospäinkin välittyvän hyväntuulisuuden. Jos ilon poistaminen ei onnistu, hän aloittaa mykkäkoulun. Se ilmenee siten että hän ei vastaa kysymyksiini tai kuuntele kun puhun (poistuu huoneesta kesken lauseen) - olen tuolloin kuin ilmaa.

Kun olen joutunut sairaalaan, hän ei tule minua katsomaan. Tai kun olen sairaana, hän ei yleensä noteeraa asiaa muutoin kuin pelkää taudin tarttuvan itseensä. Minun pitäisi jatkuvasti ”maksaa” olemassaoloni oikeutus erilaisin töin ja suorituksin, kuten akateemisin loppututkinnoin, pinoamalla halkoja ja haravoimalla pihaa jossa ei ole mitään haravoitavaa samaan aikaan kun ulkoilen 2-vuotiaani kanssa.

Näitä lukiessa en voi kun ihmetellä, miksi olette tällaisten vanhempien kanssa tekemisissä?!

Olen tekemisissä voimieni mukaan. Tapaan kerran - pari kuukaudessa. Viesteihin vastaan harkintani mukaan. Perintöä en odota; minut tullaan ohittamaan (lapsille ja veljelle menee). Toisekseen - nyt, 40-vuotiaana pystyn asettamaan vanhemmalle rajoja, joihin rahkeet eivät nuorempana riittäneet. Pystyn osoittamaan tuttaville ja sukulaisille, että tämän henkilön puheisiin tulee suhtautua varauksella. Lisäksi, otan ihmisestä nyt irti kaiken mahdollisen hyödyn - kovin suurta kiitollisuutta tuntematta. Nyt valta on minulla.

Ihan itken kuinka paljon täällä on samankaltaisuutta omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Olin hullu, mt-ongelmainen, pitäisi etsiä psykiatri ja kun itsemurhayrityksen jälkeen minut toimitettiin psykiatrille, äitini huusi isälle että tajuatko että se voi kertoa että sä oot käyttänyt sitä hyväksi.

Eli isäni on käyttänyt mua hyväkseen. 

Meillä sai myös selkäänsä, niin paljon kuin vanhempiani huvitti. Isälläni oli motto että minä teen mitä minä haluan, sillä myös kuittaantui hyväksikäyttö.

Nuorena minut sullottiin kuin komeroon. Minnekkään ei saanut mennä eikä kenenkään kanssa olla. Mutta kotiorjana sai toki raataa.

Nykyään vanhempani kieltävät tämän kaiken.  Hassua, olihan äitikin myös kiväärinpiipun edessä monta kertaa. 

Ja niin, tästä kaikesta toki se rahallinen menetys etenkin painaa vanhempieni mieltä. Ne kaikki miljoonat mitä minuun hupenivat. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan itken kuinka paljon täällä on samankaltaisuutta omaan lapsuuteeni ja nuoruuteeni. Olin hullu, mt-ongelmainen, pitäisi etsiä psykiatri ja kun itsemurhayrityksen jälkeen minut toimitettiin psykiatrille, äitini huusi isälle että tajuatko että se voi kertoa että sä oot käyttänyt sitä hyväksi.

Eli isäni on käyttänyt mua hyväkseen. 

Meillä sai myös selkäänsä, niin paljon kuin vanhempiani huvitti. Isälläni oli motto että minä teen mitä minä haluan, sillä myös kuittaantui hyväksikäyttö.

Nuorena minut sullottiin kuin komeroon. Minnekkään ei saanut mennä eikä kenenkään kanssa olla. Mutta kotiorjana sai toki raataa.

Nykyään vanhempani kieltävät tämän kaiken.  Hassua, olihan äitikin myös kiväärinpiipun edessä monta kertaa. 

Ja niin, tästä kaikesta toki se rahallinen menetys etenkin painaa vanhempieni mieltä. Ne kaikki miljoonat mitä minuun hupenivat. 

Voi sinua pientä suloista lasta, * halaus *

Tee nyt ainakin se että jätät psykopaattipefofiili isäsi yksin laitokseen makasmaan paskavaipoissaan. Pidä huoli itsestäsi ja sulje nuo paskahousut elämästäsi!

Mulla muuten sama lapsuus mutta, hyväksikäyttö puuttui. Voin vain kuvitella miltä sekin tuohon lisäksi olisi tuntunut.

Omat vanhemmat eivät todellakaan ole tuollaisia, mutta mummo syyllistää äitiäni jatkuvasti. Äidin pitäisi olla koko ajan auttamassa ja passaamassa. Äidillä on vielä kaksi alaikäistä veljeäni huolehdittavana, vaativa työ ja vakava sairaus. Jännä kun mummo ei koskaan syyllistä äidin veljiä samalla tavalla. Tuntuu pahalle katsella tuota vierestä.

Vierailija kirjoitti:

Aina, kun kerron olevani vapaaehtoisesti lapseton vedotaan miten minulla on edessä yksinäinen vanhuus :D Ja nyt ollaan aloittajan puolella kuinka vanhempi ei voi vaatia vastinetta.

Ei todellakaan voikaan vaatia tuolleen AP:n tapaan syyllistämällä. Ei lapsi ole velkaa omasta elämästään vanhemmalle, jonka päätös lapsen hankkiminen on ollut. Sen sijaan omista jälkeläisestään voi huolehtia hyvin niin, että myöhemmin vanhemman ja aikuisen lapsen välille muodostuu terve ja tasapainoinen ihmissuhde, ja aikuinen lapsi haluaa myös ylläpitää tuota ihmissuhdetta kun vanhempi vanhenee. Itsekin olen erittäin kiitollinen vanhemmilleni hyvästä lapsuudesta ja mielelläni pidän säännöllisesti yhteyttä, käyn kylässä ja autan myös tarvittaessa. Toivon toki, että sama on myöhemmin omien lapsieni kanssa, mutta en voi vaatia sitä. Ymmärrätkö?

Allekirjoitan äitini väitteen, että hän on lapsuudessani tehnyt kaikkensa minun hyväkseni, ja olen siitä toki kiitollinen. Lapsuudessa oli paljon hellyyttä ja rakkautta, mutta viime vuosina hänestä on kuitenkin tullut aivan kamala.

Äiti saattaa esimerkiksi tuputtaa apuaan tai sisustusideoitaan väkisin ja saada aivan hirvittävän raivokohtauksen minulle, jos hänen ideoimansa, huonosti suunnittelemansa ja väkisin puskemansa visio ei toteudukaan sellaisena kuin hän päänsä sisällä oli kuvitellut. Silloin alkaa tämä ketjussa puitu vuodatus siitä, miten hän on antanut kaikkensa, ja mikään ei kelpaa eikä riitä, ja aina vaan vaaditaan lisää. Vaikka kukaan ei olisi häneltä mitään pyytänyt saati sanonut mitään pahaa. Todennut korkeintaan, että ei se kenkäteline sitten mahtunut siihen eteisen nurkkaan.

Lisäksi äiti kritisoi minun ja mieheni raha-asioita ja yrittää määrätä, miten meidän tulisi ne järjestää, vaikka suuri osa hänen käsityksistään perustuu pelkille olettamuksille. Miehen kanssa yhteisymmärryksessä laadittu järjestely, josta hän ei siis mitään tiedä, antaa hänelle ilmeisesti oikeuden huutaa, mesota ja haukkua minua keskellä katua, kun olen "aina saanut kaiken, ja mikään ei ole riittänyt". Äidin perustelu on: kyllä hänellä on oikeus mielipiteeseen.

Kaikkein pahimmalta tuntuu huutaminen ja nöyryyttäminen. Kiitollisuus alkaa vähitellen muuttua katkeruudeksi ja yhteydenpito hiipua.

Vierailija kirjoitti:

Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.

Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.

Vastenmielinen tarina. Kyllä lasten kuuluu auttaa iäkkäitä vanhempiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko muut, joiden vanhempi tai isovanhempi kuuluu suureen ikäluokkaan, huomanneet voimakasta lapsilla kilpailemisen ja pätemisen tarvetta? Että vanhempi ylpeilee lasten tai lapsenlasten koulutuksilla, tutkinnoilla, töillä, ulkonäöllä, naimisiin menemisellä ja lapsilla. Ja käyttäytyy, kuin häntä olisi loukattu, jos joku tekee "nolon" valinnan tai "epäonnistuu". Häpeää esimerkiksi lapsen työttömyyttä, lihavuutta, naimattomuutta ja lapsettomuutta. Saattaa jopa peitellä näitä asioita muilta ikätovereiltaan tai valehdella etäisemmille tuttaville, että lapsella on hieno työ tai poikaystävä. Aina, jos lapsi/lapsenlapsi menee vaikkapa kihloihin, juoksee puolimaratonin tai saa ylennyksen, selviää, että vanhempi on levittänyt tätä uutista kaikille vastaantulijoille. Ilkkuu muiden ikätoverien lapsille ja lapsenlapsille, jos nämä eivät ole päässeet yhtä nuorina naimisiin tai kouluttautuneet yhtä korkealle kuin oma jälkipolvi, tai vaihtoehtoisesti kadehtii toisten kauniita, hoikkia ja menestyneitä lapsia.

Onko kenellekään tuttua? :D

Eikö koko suomalainen yhteiskunta rakennu tällaisen käsittämättömän voimakkaan suorittamisen ja pätemisen varaan? Ei tämä taida olla vain suurille ikäluokille ominainen piirre.

Tyypillistä myös USA:ssa. Ei kiinnosta muiden jutut, kun tavataan, vaan kovasti kerrotaan miten OMALLA perheellä menee. Loistavasti tietenkin.

Vierailija kirjoitti:

Sekä minut että pikkuveljeni potkaistiin ulos kun täytimme 18, minkäänlaista rahallista apua tai muutakaan emme saaneet sillä vanhemmat ilmoittivat kylmästi elatusvelvollisuutensa olevan ohi.  Veljelläni on päihdeongelma , minulla syömishäiriö ja luottotiedot menneet . Välimme ovat läheiset, mutta vanhempiemme kanssa emme kumpikaan  ole tekemisessä.  Alkuun tämä sopi vanhemmille, mutta nyt kun ovat  seitsemänkymppisiä on alkanut "velanperintä" ja säälin kerjääminen " Teidän vuoronne huolehtia meistä ,kun me annoimme teille katon pään  päälle! Emme pääse kauppaan, kun isäsi ei näe enää ajaa ja minulla tykyttää rinnassa,  huimaakin välillä, voi olla vakavaa"...

Minua ei suoraan sanoen kiinnosta, vaikka joutuisivat konttaamaan sinne kauppaan tai kuolisivat nälkään. En tunne rakkautta, myötätuntoa enkä sääliä eikä minulla ei ole mitään velvollisuuksia niitä ihmisiä kohtaan.

Minusta olet kylmä ja tunteeton ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko hän itse huolehtinut omista vanhemmistaan? Samainen sukupolvi laittoi omat vanhempansa hoitokotiin heti kun mahdollista, ja nyt vaativat lastensa hoitavan itseään.

Voit myös kertoa vanhan tarinen variksen pojista, joita isävaris kantoi suon yli lentäessään. Isävaris kysyi ensimmäiseltä, että kannatko sinä minua selässäsi sitten kun olen vanha. Varispoika vastasi että tietysti minä kannan. Isävaris tiputti poikasen suohon. Samoin kävi seuraavalle. Kolmas poikanen vastasi: ei, en kanna, sillä omia poikiani minä silloin kannan. Tämän poikasen isävaris kantoi suon ylitse.

Vastenmielinen tarina. Kyllä lasten kuuluu auttaa iäkkäitä vanhempiaan.

Ei todellakaan tarvitse, jos vanhemmat ovat kaltoinkohdellet lastaan.

Vissiin joku suurten ikäluokkien edustaja löysi ketjun?

Äitini ivailee esim.siitä että käyn kuntosalilla. Sekin turhanpäiväinen pitäisi lopettaa ja auttaa häntä. Myös siitä nälvii kun minulla on raitis, hyvä mies. Kun itsellään on ollut alkoholisteja. Joskus mainitsin grillanneeni hyvää lihaa. Johan aiheutti närää: kun ollaan niin hienoja ihmisiä että varaa oikein sisäfileeseen jne.

Vierailija kirjoitti:

Allekirjoitan äitini väitteen, että hän on lapsuudessani tehnyt kaikkensa minun hyväkseni, ja olen siitä toki kiitollinen. Lapsuudessa oli paljon hellyyttä ja rakkautta, mutta viime vuosina hänestä on kuitenkin tullut aivan kamala.

Äiti saattaa esimerkiksi tuputtaa apuaan tai sisustusideoitaan väkisin ja saada aivan hirvittävän raivokohtauksen minulle, jos hänen ideoimansa, huonosti suunnittelemansa ja väkisin puskemansa visio ei toteudukaan sellaisena kuin hän päänsä sisällä oli kuvitellut. Silloin alkaa tämä ketjussa puitu vuodatus siitä, miten hän on antanut kaikkensa, ja mikään ei kelpaa eikä riitä, ja aina vaan vaaditaan lisää. Vaikka kukaan ei olisi häneltä mitään pyytänyt saati sanonut mitään pahaa. Todennut korkeintaan, että ei se kenkäteline sitten mahtunut siihen eteisen nurkkaan.

Lisäksi äiti kritisoi minun ja mieheni raha-asioita ja yrittää määrätä, miten meidän tulisi ne järjestää, vaikka suuri osa hänen käsityksistään perustuu pelkille olettamuksille. Miehen kanssa yhteisymmärryksessä laadittu järjestely, josta hän ei siis mitään tiedä, antaa hänelle ilmeisesti oikeuden huutaa, mesota ja haukkua minua keskellä katua, kun olen "aina saanut kaiken, ja mikään ei ole riittänyt". Äidin perustelu on: kyllä hänellä on oikeus mielipiteeseen.

Kaikkein pahimmalta tuntuu huutaminen ja nöyryyttäminen. Kiitollisuus alkaa vähitellen muuttua katkeruudeksi ja yhteydenpito hiipua.

Se on se napanuora, joka pitää katkaista. Äitisi ei tajua, että asut jo miehen kanssa ja teillä on päätösvalta asunnossanne.

Toinen voi olla dementia. Se voi alkaa jo varhain ja aiheuttaa aggressiivisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä minut että pikkuveljeni potkaistiin ulos kun täytimme 18, minkäänlaista rahallista apua tai muutakaan emme saaneet sillä vanhemmat ilmoittivat kylmästi elatusvelvollisuutensa olevan ohi.  Veljelläni on päihdeongelma , minulla syömishäiriö ja luottotiedot menneet . Välimme ovat läheiset, mutta vanhempiemme kanssa emme kumpikaan  ole tekemisessä.  Alkuun tämä sopi vanhemmille, mutta nyt kun ovat  seitsemänkymppisiä on alkanut "velanperintä" ja säälin kerjääminen " Teidän vuoronne huolehtia meistä ,kun me annoimme teille katon pään  päälle! Emme pääse kauppaan, kun isäsi ei näe enää ajaa ja minulla tykyttää rinnassa,  huimaakin välillä, voi olla vakavaa"...

Minua ei suoraan sanoen kiinnosta, vaikka joutuisivat konttaamaan sinne kauppaan tai kuolisivat nälkään. En tunne rakkautta, myötätuntoa enkä sääliä eikä minulla ei ole mitään velvollisuuksia niitä ihmisiä kohtaan.

Minusta olet kylmä ja tunteeton ihminen.

Suuriin ikäluokkiin kuuluva tunnevammainen syyllistäjä havaittu!

Ihminen tekee lapsia tiedostamatta tai tiedostaen pääasiassa omaksi vanhuudenturvakseen.

Ei kukaan kustanna ja hyysää lasta aikuiseksi asti ja sitten ei toivo enää muka mitään. Yhteydenpitoa nyt ainakin odottaa saavansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sekä minut että pikkuveljeni potkaistiin ulos kun täytimme 18, minkäänlaista rahallista apua tai muutakaan emme saaneet sillä vanhemmat ilmoittivat kylmästi elatusvelvollisuutensa olevan ohi.  Veljelläni on päihdeongelma , minulla syömishäiriö ja luottotiedot menneet . Välimme ovat läheiset, mutta vanhempiemme kanssa emme kumpikaan  ole tekemisessä.  Alkuun tämä sopi vanhemmille, mutta nyt kun ovat  seitsemänkymppisiä on alkanut "velanperintä" ja säälin kerjääminen " Teidän vuoronne huolehtia meistä ,kun me annoimme teille katon pään  päälle! Emme pääse kauppaan, kun isäsi ei näe enää ajaa ja minulla tykyttää rinnassa,  huimaakin välillä, voi olla vakavaa"...

Minua ei suoraan sanoen kiinnosta, vaikka joutuisivat konttaamaan sinne kauppaan tai kuolisivat nälkään. En tunne rakkautta, myötätuntoa enkä sääliä eikä minulla ei ole mitään velvollisuuksia niitä ihmisiä kohtaan.

Minusta olet kylmä ja tunteeton ihminen.

Ja sinä olet provoilija. Minä kehoitan alkuperäistä maksamaan potut pottuina ja sanomaan siitä ihan suoraan, että koska lapsuus oli surkea, niin sitä saatte mitä tilasitte.