Olen pyörätuolissa oleva nuori tyttö ja inhoan elämääni

Vierailija kirjoitti:

Olen palstaillut nyt reilun vuoden ja tämä on järkevin, ajatuksia ja tunteita herättävin, mielenkiintoisin, ahdistavin ja kunnioitusta herättävin aloitus ikinä.

Kiitos Ao, sait minut olemaan todella kiitollinen omasta elämästäni. Vaali vahvuuttasi, olet upea!

Ihana kuulla, että tällä tavoin pystyin olemaan avuksi! -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko käsiisi kokeiltu Botoxia jotta niistä saataisiin spastisuutta pois ja enemmän liikeratoja käyttöön?

Sitä on itse asiassa kokeiltu minulla vain jalkoihin. Pitäisi ottaa puheeksi, voisiko sitä kokeilla käsin. Silloin kyllä lääkäri sanoi, että jalkani pitäisi marinoida botoxissa, jotta niistä saisi riittävän rennot, joten hoidosta luovuttiin. -AP

Jalkasi eivät siis ilmeisesti toimi ollenkaan? Tällöin botoxista ei juuri ole hyötyä koska siellä ei ole yhtään tervettä lihasta joka voisi tehdä liikkeitä mutta koska tosissasi niitä on niin uskon että niistä voitaisiin saada hieman paremmin toimivat.

Saan kyllä nostettua jalkojani hieman ja liikuteltua niitä sängyssä rajallisen määrän, en vain pysty seisomaan. Minulle ollaan itse asiassa kaavailtu baclofen-pumppua, joka laitettaisiin ihon alle, ja pumppaisi lääkenestettä suoraan selkäytimeen, jolloin ko. lääkettä ei joutuisi ruoansulatukseen/aivo-veriesteeseen. Pitäisi toivoa, että se toimii. Suun kautta otettavat lääkkeet eivät ole nimittäin toimineet. -AP

Olemmeko kyenneet auttamaan sinua?

Vierailija kirjoitti:

https://www.helsinki.fi/fi/laaketieteen-koulutusohjelma-laaketieteen-li…

Älä lannistu, aseta tavoite korkealle! Saat motivaatiota jatkaa, ja elämään uutta tarkoitusta!

Ongelmat on ratkaistaviksi, ei lannistamaan! 

Voimia sinulle. Älä anna periksi!

Kiitos paljon, uskon, että asiat alkavat tässä hissukseen järjestymään! :) Päivitän tänne aina edistysaskeleita, (hehheh, hauska vitsi) joita saavutan. Kyllä tästä vielä noustaan

Ajattele mitä kaikkea Stephen Hawking teki. Sinä olet arvokas ihminen ja vaikutat älykkäältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sulle ap!

Tarkoitus ei ole lannistaa, mutta mietin tuota lääkistä, niin lääkärin työ ja luonnollisesti opiskelu on melko fyysistä. Jo ykkösvuoden syksystä lähtien (ainakin omassa koulussani) tutkitaan toisia opiskelijoita tökkimällä sinne ja tänne, ja muutenkin on paljon käytännön läheistä tekemistä. Pelkkä kirjojen lukeminen ei riitä ja usein päivät ovat pitkiä, pitää siirtyä kampusalueelta toiselle, mahdollisesti ylimpään kerrokseen ilman hissiä (käsittämätöntä oikeastaan, pitää siirtyä ulkokautta jos ei talon sisällä voi kulkea rappusia pitkin). Ja pian opiskeluissa tulee vastaan potilaskontaktit, ja potilaita on melko hankala tutkia jos ei voi omia käsiään käyttää.

Eli ap, jos todella haluat lääkäriksi, nyt kannattaa ruveta selvittämään (niin kuin jo mainitsit) onko se kohdallasi mahdollista. Eli voitko saada erityislupia harkkoihin ja niin edespäin.

Mutta hienoa, että tutkijan ura kiinnostaa, heitä kaivataankin paljon (lääketieteen puolella!)

Alan ottamaan asiasta selvää heti ensi viikolla. Koetan myös selvittää, voiko joitain juttuja jättää pois, jos aikoo tutkijauralle -ap 

lääkärin tutkinnosta ei voi kyllä jättää pois oikein mitään. lääketieteen koulutusohjelmasta valmistuu lääketieteen lisensiaatteja jotka saa myös lääkärinoikeudet. potilasturvallisuuden vuoksi lääkäriksi ei voi valmistua jos ei käy kaikkia kursseja jotka tutkintoon kuuluu (esim kirurgia, anestesia). opinnoissa on myös opeteltava käsien käyttöä vaativia juttuja aika paljon esim intubointi, tipan laitto, ompelu ym. nämä on ihan lääkärin perusasioita.

Olen ollut sellaisen lääkärin potilaana, joka sikiöaikana oli vaurioitunut talidomidista. Esim. käsissä oli suuria puutteita, käytännössä käsivarret lähes puuttuivat. Mutta niin oli vain onnistunut valmistumaan lääkäriksi, ja vieläpä erikoistumaankin.

Olen käynyt samalla ihotautilääkärillä. Olin jo tulemassa kertomaan tästä, mutta olitkin jo ehtinyt ensiksi.

Oletko kokeillut vesijuoksua? Se voisi auttaa sinua mikäli sinulla on spastista kireyttä jaloissasi, joka kipuilee.

Vierailija kirjoitti:

aloittaja kirjoitti:

Pahoittelen jo aluksi, jos teksti on epäselvää - kirjoitin tämän tunnekuohussa.

Taustaa: Synnyin keskosena rv. 26 ja sen seurauksena sain CP-vamman, joka on minulla niin paha, että joudun olemaan pyörätuolissa (spastinen tetraplegia). Käyn lukion viimeistä vuotta ja minulla on jonkin verran kavereita, joista yksikään ei ole pyörätuolissa. Täytän pian 18 vuotta.

Lyhyt tiivistelmä: Koen, että elämäni ei ole elämisen arvoista kipujen takia sekä koen olevani taakka sekä läheisilleni että yhteiskunnalle.

1. Spastisuus eli liiallinen lihasjännitys haittaa elämää. Tarvitsen apua vessaan ja sänkyyn siirtymisessä, jalkani eivät siis kanna ollenkaan. Saan syötyä ja juotua sekä kirjoitettua tietokoneella, mutta peseytymisessä, pukeutumisessa, liikkumisessa yms. tarvitsen apua. En saa kelattua itse, koska käteni ovat niin jäykät, etteivät taivu. Tämä lihasjännitys aiheuttaa myös kovia kipuja, johon ei kipulääkkeistä ole apua. Sängyssä saan sentään käännyttyä itse. Spastisuuteen tarkoitetut lääkkeet eivät ole toimineet minulla. Kipuja on aikalailla päivittäin, ja tarvitsen apua miltei kaikessa arkipäivän fyysisissä asioissa.

2. Nyt täysi-ikäistyessä kaikki kaverini ovat saaneet ajokortit ja lähtevät ex tempore baariin/matkalle yms, niin minua ei kutsuta mukaan. Tai että onhan se hankalaa pyörätuolin kanssa lähteä minnekään ex tempore, mutta silti se tuntuu pahalta, kun muut ns. elävät vapaudessa ja minä olen tavallaan oman kehoni vanki. Heillä ei ole oikein aikaa minulle enää ja olen paljon itsekseni.

3. Haluaisin myöskin opiskelemaan lääketieteelliseen ja erikoistua tutkijaksi, jotta minusta ehkä olisi jotain hyötyä jollekin. Vammaisena koen olevani hyödytön ja taakka kaikille. Tämä hyödyttömyyden tunne kalvaa minua joka päivä, kun tuntuu, ettei minusta ole mihinkään.

4. Joka aamu, kun herään odotan iltaa, että pääsen takaisin nukkumaan. En saa iloa oikeastaan enää mistään. Tuntuu, että jos kuolisin pois kaikilla olisi helpompaa, koska koen olevani maanvaiva, kun minua pitää auttaa todella paljon. Edes kirjoittaminen tai lukeminen eivät enää tee onnelliseksi.

Tuntuu, ettei 18 vuotta täyttävän elämä kuulu olla tällaista ja tuntuu, että menetän vammani takia paljonkin asioita, joita haluaisin kokea. Ei tämä ole sellaista elämää, jota haluaisin elää. Olen yrittänyt puhua tunteistani kavereille ja läheisille, mutta he vain sanovat, että olisit kiitollinen, ettei sulla ole syöpää tms tai olisit kiitollinen, että pystyt syömään ja puhumaan kunnolla. Koetan olla positiivinen ja kiitollinen, mutta nyt tuntuu vain, että en osaa nähdä itselläni tulevaisuutta esim. millainen olen 10 vuoden päästä. En pysty olemaan kiitollinen, haluaisin vain niin kovasti olla normaali. Olen kohdannut myös ennakkoluuloja, jotka ovat satuttaneet ja jättäneet jälkensä.

Saa kysellä lisää, jos jotain tulee mieleen, ja jos joku luki tämän kokonaan, niin olen kiitollinen. Tuntuu vain, etten jaksa enää tätä paskakehoa tai -elämää.

Tiedäthän kuinka esim. sokeilla kehittyy muut aistit hyviksi kun yksi on pois. Sun teksti on analyyttistä ja fiksua, kypsää. Huomaa että henkinen puoli on sulla selvästi kehittynyt kun fyysinen on rajoitetumpaa. Susta tulee siksi hyvä tutkija ja olen iloinen että olet jo nyt ymmärtänyt itse miten voit hyödyntää vahvuuksiasi.

Ei ehkä lohduta mutta sitten koskus kun sulla on puoliso, se puoliso huolehtii sun erikoistarpeista ja kahdestaan voitte tehdä ex tempore reissuja enemmän.

Kiitos paljon, toivottavasti löydän sen puolison! Ei ole tietenkään poissuljettu mahdollisuus, että puoliso auttaa, mutta haluan puolison puolisona ja avustajan avustajana. En jotenkin halua, että puolisoni kokisi velvollisuudekseen auttaa minua kaikessa, koska silloin siitä ehkä muodostuisi taakka parisuhteelle, eikä se välttämättä olisi enää edes parisuhde vaan hoitosuhde. En tiedä tajusitteko, saa kysyä selvennystä! -AP

Vierailija kirjoitti:

Olemmeko kyenneet auttamaan sinua?

Olette, jo se, että joku kuunteli minua ja otti tuntemukseni tosissaan oli minulle kultaakin kalliimpaa! Lisäksi olen saanut hyviä neuvoja, joita en ole ennen edes ajatellut. 

Pakko sanoa, että tämä on ehkä kaikista lämminhenkisin ja auttavaisin ketju mihin olen AV:lla törmännyt. Kiitos edelleen kaikille! <3

Vierailija kirjoitti:

Ajattele mitä kaikkea Stephen Hawking teki. Sinä olet arvokas ihminen ja vaikutat älykkäältä.

Kiitos kauniista sanoista! Itsekin arvostan Hawkingia todella paljon, koska hänessä näkyy se, että vaikka kuinka olisit fyysisesti rajoittunut, ei se tarkoita, ettetkö voisi olla rajattoman viisas! -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko saada itsellesi jo nyt kun vielä asut kotona tukihenkilön? Taitaa olla olemassa joku taho josta näitä löytää, kysy sosiaalitoimiston vammaistyöntekijältä. Hän varmaan osaa neuvoa eteenpäin, seurakunnallakin voi olla. Jossainpäin Suomea (ainakin Oulussa, voi olla muuallakin) voi saada itselleen saattajan eri tilaisuuksiin illallakin ettei tarvitse mennä yksin.

Jos sinulla on EU Vammaiskortti ja kun sinulla on omaishoitaja, sillä perusteella pääset tilaisuuksiin niin että sinä maksat pääsylipun, mutta saattaja pääsee ilmaiseksi. Saattaisi houkuttaa jotain raitista ystävääsikin tulla mukaasi kun pääsisi ilmaiseksi esim. konserttiin, teatteriin ym.

Hankin EU:n vammaiskortin, ja pitääpä ruveta selvittämään asiaa, kysyn huomenna fysioterapeutilta. Se psykologiajan varaaminen on ensimmäisenä mielessä ja sitä alan selvittämään jo huomenna! -AP

Vammaiskortti voi kestää. Ensin täytyy saada Kelalta lupa hakea. Onko sinulla saattajakorttia?

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut vesijuoksua? Se voisi auttaa sinua mikäli sinulla on spastista kireyttä jaloissasi, joka kipuilee.

Olen, vesi tekee kyllä hyvää spastisuudelle sen ajan, jonka siellä on! Pitäisi aloittaa allasterapia uudestaan, sillä se keskeytettiin lukion vuoksi, mutta kyllä se lievittää spastisuutta selvästi. -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko saada itsellesi jo nyt kun vielä asut kotona tukihenkilön? Taitaa olla olemassa joku taho josta näitä löytää, kysy sosiaalitoimiston vammaistyöntekijältä. Hän varmaan osaa neuvoa eteenpäin, seurakunnallakin voi olla. Jossainpäin Suomea (ainakin Oulussa, voi olla muuallakin) voi saada itselleen saattajan eri tilaisuuksiin illallakin ettei tarvitse mennä yksin.

Jos sinulla on EU Vammaiskortti ja kun sinulla on omaishoitaja, sillä perusteella pääset tilaisuuksiin niin että sinä maksat pääsylipun, mutta saattaja pääsee ilmaiseksi. Saattaisi houkuttaa jotain raitista ystävääsikin tulla mukaasi kun pääsisi ilmaiseksi esim. konserttiin, teatteriin ym.

Hankin EU:n vammaiskortin, ja pitääpä ruveta selvittämään asiaa, kysyn huomenna fysioterapeutilta. Se psykologiajan varaaminen on ensimmäisenä mielessä ja sitä alan selvittämään jo huomenna! -AP

Vammaiskortti voi kestää. Ensin täytyy saada Kelalta lupa hakea. Onko sinulla saattajakorttia?

Ei ole, en ole siitä edes kuullutkaan, kun luulin, että vammais- ja saattajakortti on sama asia. Haetaanko sekin Kelalta? -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että ap:sta tulisi itsestään hyvä psykologi tai terapeutti. Sä vaikutat analyyttiselta, empaattiselta ja ilmaiset selkeästi itseäsi. Kiinnostaako psykologia yhtään? Siinäkin voisit auttaa muita eikä fyysiset rajoitteet haittaisi niin kuin lääkärin työssä.

 Täysin samaa mieltä. Ei ap:ta kiinnostaisi esim. neuropsykologia? Hyviä sellaisia tarvitaan.

Se on itse asiassa mun vaihtoehto B, jos lääkis ei syystä taikka toisesta onnistukaan! Olen lukenut siitä kaikki kurssitkin lukiossa! -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut vesijuoksua? Se voisi auttaa sinua mikäli sinulla on spastista kireyttä jaloissasi, joka kipuilee.

Olen, vesi tekee kyllä hyvää spastisuudelle sen ajan, jonka siellä on! Pitäisi aloittaa allasterapia uudestaan, sillä se keskeytettiin lukion vuoksi, mutta kyllä se lievittää spastisuutta selvästi. -AP

Itse suosittelen sinulle uimassa käyntiä ja vesijuoksua ihan ilman allasterapiaakin. Väitän että helpottaa oloa ainakin jonkin verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut vesijuoksua? Se voisi auttaa sinua mikäli sinulla on spastista kireyttä jaloissasi, joka kipuilee.

Olen, vesi tekee kyllä hyvää spastisuudelle sen ajan, jonka siellä on! Pitäisi aloittaa allasterapia uudestaan, sillä se keskeytettiin lukion vuoksi, mutta kyllä se lievittää spastisuutta selvästi. -AP

Entäs ratsastusterapia? Minulla on CP-vammainen ystävä (samanlainen vamma kuin sinulla), jota se on auttanut suuresti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että ap:sta tulisi itsestään hyvä psykologi tai terapeutti. Sä vaikutat analyyttiselta, empaattiselta ja ilmaiset selkeästi itseäsi. Kiinnostaako psykologia yhtään? Siinäkin voisit auttaa muita eikä fyysiset rajoitteet haittaisi niin kuin lääkärin työssä.

 Täysin samaa mieltä. Ei ap:ta kiinnostaisi esim. neuropsykologia? Hyviä sellaisia tarvitaan.

Se on itse asiassa mun vaihtoehto B, jos lääkis ei syystä taikka toisesta onnistukaan! Olen lukenut siitä kaikki kurssitkin lukiossa! -AP

Loistavaa :)! Neuropsykologeja on Suomessa melko vähän ja he tekevät tärkeää työtä. Luulen, että sinusta tulisi erinomainen sellainen :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla ap ahdollisuutta ajaa ajokorttia? Autoonhan saa erilaisia hallintalaitteita ellei onnistu ajaa tavallisella autolla ja näihin muutos- ja lisälaitehankintoihin tulee vammaispalvelu avuksi siinä vaiheessa kun sen auton osto on ajankohtaista. Mutta siis se mietittäväksesi että onko sinulle mahdollista ajaa ajokortti? Tai mopoauton? Toisi itsenäisyyttä kun pääsisit itsenäisesti liikkumaan.

Hei! Vaikean spastisuuden vuoksi ajokortti ei ole mahdollinen, mutta jos tulevaisuudessa oikeat lääkkeet keksitään ja ne tehoavat, voisi ajokorttikin olla mahdollinen. Kiitos kuitenkin kysymästä :) -AP

Niin ja eikö itseohjautuvien (mikähän oikea nimitys on?) autojen kehittelytyö ole jo hyvin pitkällä? Mielestäni ei ole kauaakaan, kun uutisissa oli tästä asiaa. Siis tuotantoon lähivuosina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

aloittaja kirjoitti:

Pahoittelen jo aluksi, jos teksti on epäselvää - kirjoitin tämän tunnekuohussa.

Taustaa: Synnyin keskosena rv. 26 ja sen seurauksena sain CP-vamman, joka on minulla niin paha, että joudun olemaan pyörätuolissa (spastinen tetraplegia). Käyn lukion viimeistä vuotta ja minulla on jonkin verran kavereita, joista yksikään ei ole pyörätuolissa. Täytän pian 18 vuotta.

Lyhyt tiivistelmä: Koen, että elämäni ei ole elämisen arvoista kipujen takia sekä koen olevani taakka sekä läheisilleni että yhteiskunnalle.

1. Spastisuus eli liiallinen lihasjännitys haittaa elämää. Tarvitsen apua vessaan ja sänkyyn siirtymisessä, jalkani eivät siis kanna ollenkaan. Saan syötyä ja juotua sekä kirjoitettua tietokoneella, mutta peseytymisessä, pukeutumisessa, liikkumisessa yms. tarvitsen apua. En saa kelattua itse, koska käteni ovat niin jäykät, etteivät taivu. Tämä lihasjännitys aiheuttaa myös kovia kipuja, johon ei kipulääkkeistä ole apua. Sängyssä saan sentään käännyttyä itse. Spastisuuteen tarkoitetut lääkkeet eivät ole toimineet minulla. Kipuja on aikalailla päivittäin, ja tarvitsen apua miltei kaikessa arkipäivän fyysisissä asioissa.

2. Nyt täysi-ikäistyessä kaikki kaverini ovat saaneet ajokortit ja lähtevät ex tempore baariin/matkalle yms, niin minua ei kutsuta mukaan. Tai että onhan se hankalaa pyörätuolin kanssa lähteä minnekään ex tempore, mutta silti se tuntuu pahalta, kun muut ns. elävät vapaudessa ja minä olen tavallaan oman kehoni vanki. Heillä ei ole oikein aikaa minulle enää ja olen paljon itsekseni.

3. Haluaisin myöskin opiskelemaan lääketieteelliseen ja erikoistua tutkijaksi, jotta minusta ehkä olisi jotain hyötyä jollekin. Vammaisena koen olevani hyödytön ja taakka kaikille. Tämä hyödyttömyyden tunne kalvaa minua joka päivä, kun tuntuu, ettei minusta ole mihinkään.

4. Joka aamu, kun herään odotan iltaa, että pääsen takaisin nukkumaan. En saa iloa oikeastaan enää mistään. Tuntuu, että jos kuolisin pois kaikilla olisi helpompaa, koska koen olevani maanvaiva, kun minua pitää auttaa todella paljon. Edes kirjoittaminen tai lukeminen eivät enää tee onnelliseksi.

Tuntuu, ettei 18 vuotta täyttävän elämä kuulu olla tällaista ja tuntuu, että menetän vammani takia paljonkin asioita, joita haluaisin kokea. Ei tämä ole sellaista elämää, jota haluaisin elää. Olen yrittänyt puhua tunteistani kavereille ja läheisille, mutta he vain sanovat, että olisit kiitollinen, ettei sulla ole syöpää tms tai olisit kiitollinen, että pystyt syömään ja puhumaan kunnolla. Koetan olla positiivinen ja kiitollinen, mutta nyt tuntuu vain, että en osaa nähdä itselläni tulevaisuutta esim. millainen olen 10 vuoden päästä. En pysty olemaan kiitollinen, haluaisin vain niin kovasti olla normaali. Olen kohdannut myös ennakkoluuloja, jotka ovat satuttaneet ja jättäneet jälkensä.

Saa kysellä lisää, jos jotain tulee mieleen, ja jos joku luki tämän kokonaan, niin olen kiitollinen. Tuntuu vain, etten jaksa enää tätä paskakehoa tai -elämää.

Tiedäthän kuinka esim. sokeilla kehittyy muut aistit hyviksi kun yksi on pois. Sun teksti on analyyttistä ja fiksua, kypsää. Huomaa että henkinen puoli on sulla selvästi kehittynyt kun fyysinen on rajoitetumpaa. Susta tulee siksi hyvä tutkija ja olen iloinen että olet jo nyt ymmärtänyt itse miten voit hyödyntää vahvuuksiasi.

Ei ehkä lohduta mutta sitten koskus kun sulla on puoliso, se puoliso huolehtii sun erikoistarpeista ja kahdestaan voitte tehdä ex tempore reissuja enemmän.

Kiitos paljon, toivottavasti löydän sen puolison! Ei ole tietenkään poissuljettu mahdollisuus, että puoliso auttaa, mutta haluan puolison puolisona ja avustajan avustajana. En jotenkin halua, että puolisoni kokisi velvollisuudekseen auttaa minua kaikessa, koska silloin siitä ehkä muodostuisi taakka parisuhteelle, eikä se välttämättä olisi enää edes parisuhde vaan hoitosuhde. En tiedä tajusitteko, saa kysyä selvennystä! -AP

Itse vammaisena luulen ymmärtäväni pointtisi. Mutta muista, että kaikki tarvitsevat joskus apua. Myös sin' voit hyvin  auttaa ja tukea miestäsi, joten ei sinun tarvitse kokea, että olet aina saamapuolella. Ero pari- ja hoitosuhteen välillä on hyvä pitää mielessä, mutta moni puoliso auttaa puolisoaan aivan puhtaasta rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu että ap:sta tulisi itsestään hyvä psykologi tai terapeutti. Sä vaikutat analyyttiselta, empaattiselta ja ilmaiset selkeästi itseäsi. Kiinnostaako psykologia yhtään? Siinäkin voisit auttaa muita eikä fyysiset rajoitteet haittaisi niin kuin lääkärin työssä.

 Täysin samaa mieltä. Ei ap:ta kiinnostaisi esim. neuropsykologia? Hyviä sellaisia tarvitaan.

Se on itse asiassa mun vaihtoehto B, jos lääkis ei syystä taikka toisesta onnistukaan! Olen lukenut siitä kaikki kurssitkin lukiossa! -AP

Loistavaa :)! Neuropsykologeja on Suomessa melko vähän ja he tekevät tärkeää työtä. Luulen, että sinusta tulisi erinomainen sellainen :)

Ap, en tiedä mikä olisi paras ala sinulle, mutta sosiaaliset ja verbaaliset taitosi ovat hyvät. Niistä on hyötyä monella lääketiedettä sivuavallakin alalla!