Olen pyörätuolissa oleva nuori tyttö ja inhoan elämääni

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vielä sanoa tuosta seksinharrastamiskommentista, että kun sanotaan, että sinä olet parhaassa iässä tekemään sitä /tätä/tuota, niin se luo vielä enemmän ahdistusta ja paineita siitä, että pitäisi tehdä samoja asioita, niin kuin muutkin samanikäiset, vaikka nyt harrastaa sitä seksiä/seurustella/ajaa autolla. Se saa aikaan myös häpeäntunteen, kun tajuaa, ettei itse ole saavuttanut samoja asioita, samalla aikataululla kuin muut. -ap

Niinhän se tuo. Yritä muistaa, että ei elämään ole valmista aikataulua. Toivottavasti asiat alkaisivat rullaamaan paremmin :)

Vierailija kirjoitti:

Kaverini on kädetön ja jalaton. Hän opiskeli dippa inssiksi. On alansa töissä. Nai mukavan normaalin miehen. Perusti perheen. Asenne ratkaisee. Kuten meillä "terveilläkin". Onnea ja tavoitteita sinullekin elämääsi!

Miten joku kusipää* kuvittelee, että tällainen viesti antaa positiivista energiaa kellekään joka kirjoittaa tämänlaisen aloituksen? Varmaan parhaan avun ja elämän ap saisi hyväksymällä vammansa ja elämällä muiden pyörätuolilaisten kanssa. Tuohan on ihan kuin yrittäisi jatkuvasti B:n kapasiteetilla haalia kasaan L:n papereita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimia sulle ap!

Tarkoitus ei ole lannistaa, mutta mietin tuota lääkistä, niin lääkärin työ ja luonnollisesti opiskelu on melko fyysistä. Jo ykkösvuoden syksystä lähtien (ainakin omassa koulussani) tutkitaan toisia opiskelijoita tökkimällä sinne ja tänne, ja muutenkin on paljon käytännön läheistä tekemistä. Pelkkä kirjojen lukeminen ei riitä ja usein päivät ovat pitkiä, pitää siirtyä kampusalueelta toiselle, mahdollisesti ylimpään kerrokseen ilman hissiä (käsittämätöntä oikeastaan, pitää siirtyä ulkokautta jos ei talon sisällä voi kulkea rappusia pitkin). Ja pian opiskeluissa tulee vastaan potilaskontaktit, ja potilaita on melko hankala tutkia jos ei voi omia käsiään käyttää.

Eli ap, jos todella haluat lääkäriksi, nyt kannattaa ruveta selvittämään (niin kuin jo mainitsit) onko se kohdallasi mahdollista. Eli voitko saada erityislupia harkkoihin ja niin edespäin.

Mutta hienoa, että tutkijan ura kiinnostaa, heitä kaivataankin paljon (lääketieteen puolella!)

Alan ottamaan asiasta selvää heti ensi viikolla. Koetan myös selvittää, voiko joitain juttuja jättää pois, jos aikoo tutkijauralle -ap 

lääkärin tutkinnosta ei voi kyllä jättää pois oikein mitään. lääketieteen koulutusohjelmasta valmistuu lääketieteen lisensiaatteja jotka saa myös lääkärinoikeudet. potilasturvallisuuden vuoksi lääkäriksi ei voi valmistua jos ei käy kaikkia kursseja jotka tutkintoon kuuluu (esim kirurgia, anestesia). opinnoissa on myös opeteltava käsien käyttöä vaativia juttuja aika paljon esim intubointi, tipan laitto, ompelu ym. nämä on ihan lääkärin perusasioita.

Sairaus ei yhteiskunnassamme saa olla este opiskelulle tai työskentelylle.

Oppilaitokset ja työpaikat ovat velvollisia tekemään kohtuullisia muutoksia jotka auttavat selviytymään opiskelusta/työstä. Näihin mukautuksiin saa avustusta valtiolta, eli eivät aiheuta lisäkuluja työnantajalle.

Itse olen törmännyt näihin asioihin sairastuttuani invaliditeettia aiheuttavaan sairauteen. Olen saanut huomata että asiantuntevat tahot pystyvät ratkaisemaan hyvinkin hankalia ongelmia.

Kannattaa ainakin pyrkiä sinne lääkikseen.

Ja hakea sitten apua ja tukea tarpeen mukaan.

Invalidiliitosta pitäisi löytyä apua.

No kyllä tuossakin suhteessa jotain järkeä sentään pitää käyttää.

CP-vammaista poliisia tuskin Suomessa koulutetaan. Tai missään muuallakaan. enkä usko, että ap voi myöskään lähteä opiskelemaan vaikkapa fysioterapeutiksi tai toimintaterapeutiksi, tuskin sairaanhoitajaksikaan. Tai merikapteeniksi.

Ihan kaikki vaan ei ole kaikille mahdollista.

Näkee, ettet tiedä mistään mitään. Esimerkiksi poliisikin voi tehdä tutkijantyötä. Tämä vatsaan ammuttu Heidi Foxellhan toivoi, että hän voisi tulevaisuudessa työllistyä poliisissa tutkijaksi.

Hän oli jo terveenä opiskellut poliisiksi ja työskennellyt poliisina, joten lähtökohta on aivan eri. Todella aivan eri. 

Laillistetun lääkärin oikeuksia ei Suomessa saa, jos ei ole tehnyt kliinisen työn osuuksia. Miten ap tekee ea-kurssit, entä kliiniset jaksot (kolme vuotta eri klinikoissa, potilaiden kanssa työskentelyä).

Vierailija kirjoitti:

OSA 2

Nykyäänhän kaikkien pitää olla jollain tavalla uniikkeja ja erityisiä. Jos jollakin ei ole mitään erilaisuusdiagnoosia, hän keksii sen itse. "Minä olen erityinen ja erilainen kuin muut, katsokaa ja kohdelkaa mua erityisesti!" ja "Meidän lapsi on erilainen ja erityinen, sellainen lumihiutale, sitä ei saa kohdella päivähoidossa kuten muita, pitää muistaa että se on ihan erityinen yksilö eikä saa kieltää ettei tule paha mieli meidän pikku flakelle!". Vaikka lapsi on ihan normaali, niin vanhemmat keksivät että on erityinen...

Minulta CP-vamma saatiin kovan työn, väkivallan, huutamisen, raivoamisen ja pakottamisen seurauksena kuntoutettua lähes näkymättömäksi. Toisaalta olen siihen ihan tyytyväinen, mutta uskoisin että samaan tai jopa parempaan tulokseen olisi päästy myös vähemmällä huutamisella, haukkumisella, pakottamisella, väkivallalla ja nöyryyttämisellä. Kyllä minä itse CP-vamman vielä huomaan, mutta nykyisin ei enää kukaan ole vieressä huutamassa ja arvostelemassa. Vanhempiani näen kerran vuodessa ehkä ohimennen tai parin päivän ajan. Ei kiinnosta enempää, miettikööt keskenään että miksi ei.

Tuossa listassasi kohta 3 on ihan hyvin toteutettavissa. CP-vamma ei tee kenestäkään tyhmää, se on liikuntavamma. Jos siis intoa riittää ja pää kestää lukemista, niin hae ihmeessä lääkikseen. Sitä ei sinulta kukaan kiellä ja pyörätuolissa olevakin voi opiskella.

Minulla kun on tuo lievä aivovamma, niin minulle opiskelu on todella haastavaa kun keskittymiskyky on huono, väsyn helposti, tuntuu etten tajua, ja sitten stressaan ja ahdistun kun en tajua ja osaa. Ja mitään apua en saa kun en saa diagnoosia mustana valkoiselle... Kun yritin hakea apua tähän ongelmaan, minulle tehtiin testit ja sanottiin päin naamaa että minulla on hapenpuutteesta johtuva aivovamma, lässytettiin kuin vähä-älyiselle, mutta en saanut koskaan tietää että onko testituloksia käynyt läpi joku lääkäri. Psykologi joka testit teki sanoi että "Me olemme sitä mieltä että sinulla on hapenpuutteesta johtuva aivovamma" mutta mitään lausuntoa tuosta en saanut ja lääkäri jolla kävin, ei kuulemma ollut noihin testeihin tai niiden tuloksiin millään tavalla yhteydessä. Vaikka mistä kyselin, en saanut selville että onko joku lääkäri testituloksia nähnyt ja kuka ja missä. Tuosta jo yli kaksi vuotta, ja kukaan ei kerro. Olen kysynyt joka puolelta, ja missään ei ole tietoa. Psykologin vastaus oli "Minä saan sanoa sinulle ihan mitä haluan!" Aha...

Kohta 4: Vähän samoja ajatuksia... Tämä aivovamma väsyttää, turhauttaa. Vireystila vaihtelee, liiasta energiasta totaalisen lamaannuttavaan väsymykseen. En siis saa tehtyä juuri mitään, tunti opiskelua on jo pitkä aika ja olen aivan naatti, vaikka opiskeltava asia olisi minulle tuttua huttua. Tuntuu ettei minusta ole mihinkään. Nyt eikä ikinä. Valmistuisinpa joskus EDES kandiksi. Tämä nyt ei sinua varmasti paljoa kannusta...

T: 1984

Voi ei, tämä sai minut hirveän surullikseksi, en tiedä, mitä sanoa, mutta koeta sinäkin jaksaa sinnikkäästi, minäkin yritän! Ja kuulostaa aivan hirveältä tuo vanhempiesi toiminta, tulin niin surulliseksi siitäkin! Toivottavasti sinullakin alkaa mennä paremmin. Paljon tsemppiä ja haleja sinne! <3<3<3 -AP

Vierailija kirjoitti:

Tutkijan ura varmasti olisi kiinnostava, mutta jokaisen lääkärin tulee tehdä 9 kk terveyskeskustyötä, pystyisitkö siihen?

Kemistinä voi tehdä labrahommissa tutkijan uraa, ei siihen tarvita välttämättä lääkärin pestiä.

Ap kuulostaa masentuneelta, mikä varmaankin johtuu kivuista ja syrjään jäämisestä kavereiden elämässä. Minusta se on hyvin ymmärrettävää. Pitäisi päästä kipuhoitoon ja löytää vertaistukiryhmä. Ihan ensimmäiseksi kannattaisi sanoa asiasta vanhemmille, jotta he ymmärtävät ryhtyä toimeen elämäntilanteesi parantamiseksi. Voitaisiinko ap:lle hommata invaksityyppinen auto, johon ap:n olisi helppo päästä, ja kaverit mukaan ja kuskiksi?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vielä sanoa tuosta seksinharrastamiskommentista, että kun sanotaan, että sinä olet parhaassa iässä tekemään sitä /tätä/tuota, niin se luo vielä enemmän ahdistusta ja paineita siitä, että pitäisi tehdä samoja asioita, niin kuin muutkin samanikäiset, vaikka nyt harrastaa sitä seksiä/seurustella/ajaa autolla. Se saa aikaan myös häpeäntunteen, kun tajuaa, ettei itse ole saavuttanut samoja asioita, samalla aikataululla kuin muut. -ap

Älä ota noita aikatauluja turhan vakavasti, ne eivät toteudu muillakaan läheskään aina. Minä olen ollut aina terve, kaunis ja pidetty nainen, mutta myös tosi arka. Harrastin seksiä ensimmäisen kerran 25-vuotiaana, seuraavan kerran 28-vuotiaana :D

Ja anteeksi, tarkoitukseni ei ole rinnastaa meitä (olen superonnekas, tiedän), mutta halusin vain sanoa, että elämä menee harvoin suunnitelmien ja toiveiden mukaan.

Toivottavasti alat kirjottaa blogia, minusta saat varmasti uskollisen lukijan. Menestystä elämääsi <3

Vierailija kirjoitti:

Olen itse lääkäri. Monet meistä lääkäreistä ja lääkikseen pyrkivistä tulevat lääkikseen juuri jonkin oman tai läheisen sairauden motivoimana, tiedostetusti tai vähemmän tiedostetusti. Jotkus taas ovaat lääkärisuvuista ja ryhtyvät lääkäreiksi kun eivät muutakaan keksi. 

Lääkäriopintosi eivät ehkä ole mahdottomia, mutta kovin paljon joustoja ja poikkeuksia pitäisi kohdallasi tehdä. Lääkäriyteen kun kuuluu myös aika paljon tekemistä, havaintojen tekemistä omilla käsillä. En tiedä olisitko lopulta tyytyväinen omaan lääkäriyteesi, kun se poikkeaisi niin paljon siitä mitä muilta lääkäreiltä vaaditaan tutkintoonsa.

Ja tietysti, sinne lääkikseen pitää myös ensin päästä.

Itse olen vanhemmiten ihmetellyt miksi juuri sinne piti mennä. Ei se lääkäröinti aina niin hauskaa ole. Ihmiset odottavat lääkäriltä vastauksia ja apua kaikkiin asioihin maan ja taivaan välillä, vastuu on iso, arvostelun kohteena saa olla aina. Itsellä on aina riittämätön olo. Miksi ei yhtä hyvin olisi voinut ruveta tekemään jotain mikä on hauskaa? Luovaakin ehkä? 

Jos sulla päätä riittää niin yritä nyt keksiä joku hauskempi työ.

Hei, kiitos kommentistasi ja näkökulmastasi. Tosiaan olen päättänyt, että jos tuo lääkäriys ei syystä taikka toisesta onnistu, en jää sitä surkuttelemaan, vaan keksin jotain muuta jossa voisin myöskin auttaa ihmisiä tai tutkia jotain! -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin vielä sanoa tuosta seksinharrastamiskommentista, että kun sanotaan, että sinä olet parhaassa iässä tekemään sitä /tätä/tuota, niin se luo vielä enemmän ahdistusta ja paineita siitä, että pitäisi tehdä samoja asioita, niin kuin muutkin samanikäiset, vaikka nyt harrastaa sitä seksiä/seurustella/ajaa autolla. Se saa aikaan myös häpeäntunteen, kun tajuaa, ettei itse ole saavuttanut samoja asioita, samalla aikataululla kuin muut. -ap

Älä ota noita aikatauluja turhan vakavasti, ne eivät toteudu muillakaan läheskään aina. Minä olen ollut aina terve, kaunis ja pidetty nainen, mutta myös tosi arka. Harrastin seksiä ensimmäisen kerran 25-vuotiaana, seuraavan kerran 28-vuotiaana :D

Ja anteeksi, tarkoitukseni ei ole rinnastaa meitä (olen superonnekas, tiedän), mutta halusin vain sanoa, että elämä menee harvoin suunnitelmien ja toiveiden mukaan.

Toivottavasti alat kirjottaa blogia, minusta saat varmasti uskollisen lukijan. Menestystä elämääsi <3

Olen nykyään yrittänyt ottaa tuossa seksissä/seurustelussa sen näkökulmaan, että tulee, jos tulee, enkä halua stressata siitä sen enempää. Jos alan blogia kirjoittamaan, ilmoitan siitä kyllä heti tänne. Kiitos viestistä! <3 -AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa aiemmin joku kirjoittaja pohdiskeli sitä vaihtoehtoa, olisiko biologia tai kemia sinulle parempi vaihtoehto kuin lääkis. Olen itse ko. alan ihminen ja joudun valitettavasti kertomaan muutamia realiteetteja tästäkin alasta.

Biologian, kemian, biokemian, biotekniikan yms. alalla tehtävä tutkimus on laboratoriotutkimusta, ja Suomessa yliopistopuolella sitä tekevät tutkijat itse. Siis Suomen yliopistoissa ei ole resursseja siihen, että palkattaisiin laborantti tekemään labrat, ja tutkijat vain analysoisivat tulokset. Labrahommia on myös opiskelussa paljon - opiskeluun voidaan tietysti pystyä tekemään henkilökohtaisia mukautuksia joissain tapauksissa, mutta sitten tulevat työelämän realiteetit vastaan. Laboratoriotutkimus on käsillä tehtävää työtä, vaatii kohtalaisen normaalia käsien liikuttamiskykyä ja lisäksi tarkkaa hienomotoriikkaa esim. pienten kuoppalevyjen pipetoinnissa. Yliopistojen labratilat ovat säästötoimien takia myös usein pieniä ja ahtaita, pöydät lähtökohtaisesti seisomakorkeudessa ja tavaraa siellä täällä. En tiedä olenko vain jotenkin rajoittunut tässä, mutta aika vaikeaa olisi nähdä cp-vammainen siellä pyörätuolin kanssa sompailemassa. Toki jos saisit opinnot jotenkin mukautettua, voisit hakea töitä yritysmaailmasta, jossa yliopistokoulutetut eivät yleensä tee itse labratutkimusta - mutta niitä työpaikkoja ei todellakaan riitä kaikille.

Stephen Hawking taas teki huikean tutkijanuransa alalla, jossa asiat tapahtuvat enemmän tutkijan päässä kuin labrassa. Jos tällainen teoretisointi ei sinua innosta, niin ehkä sellainen jossa toimitaan enemmän tietokoneen kanssa, kun se sinulta tuntuu sujuvan? Lääketiedettä sivuavaa tutkimusta, joka ei olisi fyysistä vaan painottuisi enemmän tietokoneen näpyttelyyn, tarjoaisi esimerkiksi sellainen ala kuin bioinformatiikka. Googlaapa huviksesi, olisiko tuo sinua kiinnostavaa?

Tarkoitat varmasti hyvää, mutta vähän ankea ja turhakin kommentti. Tuollaiset mutuilut ”tuntuisi oudolta joku sähkärissä sompailemassa” ovat sekä tietämättömiä että jopa vahinkoa aiheuttavia. Kuten edellä sanottu, panostetaan Suomessa tasavertaisuuteen ja ei todella ole ongelma tai mikään laittaa tiloja siihen kuntoon, että pyörätuolilla pääsee liikkumaan. Jopa suututtaa tällainen ahdasmielisyys, vaikka hyvää ehkä tarkoititkin. Toivottavasti ap ei anna tällaisten kommenttien liikaa lannistaa vaan jaksaa selvittää oikeat faktat sopivista aloista.

Olisi tosi mahtavaa, jos asiat olisivat niin, että olisit oikeassa! Suomessa yliopistoilla on kuitenkin tällä hetkellä tosi niukasti rahaa käytössä ja sen takia laitokset tinkivät vuokrakuluistaan. Labrat puristetaan puoleen siitä tilasta, joka aiemmin oli käytössä. Siellä on ihan oikeasti tosi ahdasta. Olisi kaikkien kannalta tosi hienoa, jos ei tarvitsisi sillä tavalla säästää ainakaan tilakuluissa, koska täyteen ahdetut minilabrat ovat hankalia ihan kaikille. Voihan tietysti olla, että jos isompi tila tarvittaisiin pyörätuolia käyttävän opiskelijan takia, niin rahaa saataisiinkin jostain eri kohdasta budjettia. En tiedä.

Kokonaisuutena tarkoitukseni ei ollut sanoa "ei onnistu, liian hankalaa, mahdotonta" vaan pikemminkin "kannattaa olla tietoinen tällaisista realiteeteista, selvittää mukauttamismahdollisuuksia juuri näihin asioihin liittyen, ehkä valita sellainen tutkimusala jossa nämä asiat eivät tule esteeksi" jne. On tosi hienoa että ap haluaa opiskella ja tehdä töitä! Mutta on myös yleistä, että tuossa iässä ei tule ajatelleeksi kaikkia asioita. En itsekään tullut.

Edelleen, jos et tiedä asiasta oikeasti enempää, ei kannata yrittää kertoa näitä mukafaktoja. Tilojen mukauttaminen kaikille opiskelijoille ei ole mikään budjettikysymys, vaan ihan lakisääteinen asia. Erityisjärjestelyihin osallistuu myös kunta. Esimerkiksi henkilökohtainen avustaja on ihan subjektiivinen, lakisääteinen oikeus, ei mikään "ei ole rahaa, sori" -asia. Ihan samalla tapaa opetus pitää pystyä järjestämään kaikille opiskelijoille, jos opiskelemaan on hyväksytty. Toinen asia on se, mitä voi opiskella, mutta siitä ei tässä nyt keskusteltukaan. Jos opiskeluoikeus myönnetään, niin se opetus kyllä järjestetään, piste.  

Vastaan nyt vielä tähän ja jätän sitten siihen. Olen tässä asiassa ihan hirveän mielelläni väärässä! Jos yliopisto järjestää tilan, jossa sähköpyörätuolin käyttäjällä on esteetön pääsy kaikille laitteille, ja henkilökohtainen avustaja tekee ne osat joihin oma motoriikka ei riitä, niin se on ihan supermahtava asia! Etenkin jos sama homma toimii sitten vielä töissä ollessakin.

Itse olen näissä asioissa valinnut helpomman tien ja karsinut omien opiskeluvaihtoehtojeni joukosta sellaiset, joissa on pakollinen koe-eläinkurssi, kun en eläinallergikkona niitä hommia kuitenkaan pystyisi tekemään. Joku muu olisi ehkä lyönyt tiukemmin nyrkkiä pöytään ja saanut itselleen toimivan mukautuksen.

Mutta niin kauan kuin kyseessä on fakta-asteeltaan vain kahden eri nettikirjoittajan näkemykset, ap:n varmaan kannattaa olla kiinnostaviin oppilaitoksiin suoraan yhteydessä ja kysyä sieltä, mikä heidän käytäntönsä näissä asioissa on.

https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamise…

"Yhdenvertaisuuslain 6 §:n 2 momentin mukaan koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaitoksella on suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi."

https://www.helsinki.fi/sites/default/files/atoms/files/hy_eettiset_per…

"Opiskelijalla on oikeus erityisjärjestelyihin sairauden tai vamman perusteella." 

https://www.utu.fi/fi/Opiskelu/opiskelu-yliopistossa/Sivut/Opintojen-es…

"Vammaisopiskelijoiden ja erilaisten oppijoiden tukena toimii esteettömyyssuunnittelija monin eri tavoin. Jos tarvitset opintojesi sujumista varten esim. erityisjärjestelyjä, voit ottaa yhteyttä estettömyyssuunnittelijaan, jolta saat tarvittaessa muutenkin ohjausta ja neuvontaa."

"Esteettömyydellä tarkoitetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön toteuttamista siten, että jokainen voi ominaisuuksistaan riippumatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa. Esteettömyys koskettaa yliopistossa kaikkia opiskelijoita ja koko henkilöstöä, mutta erityisen tärkeää se on niille yliopistoyhteisön jäsenille, joilla on jokin vamma, jotka ikääntyvät tai kuuluvat kulttuurisiin tai kielellisiin vähemmistöihin. Opetusministeriön selvitys (2005): ”Esteetön opiskelu yliopistoissa”."

https://kamu.uef.fi/student-book/esteeton-opiskelu/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverini on kädetön ja jalaton. Hän opiskeli dippa inssiksi. On alansa töissä. Nai mukavan normaalin miehen. Perusti perheen. Asenne ratkaisee. Kuten meillä "terveilläkin". Onnea ja tavoitteita sinullekin elämääsi!

Miten joku kusipää* kuvittelee, että tällainen viesti antaa positiivista energiaa kellekään joka kirjoittaa tämänlaisen aloituksen? Varmaan parhaan avun ja elämän ap saisi hyväksymällä vammansa ja elämällä muiden pyörätuolilaisten kanssa. Tuohan on ihan kuin yrittäisi jatkuvasti B:n kapasiteetilla haalia kasaan L:n papereita.

Minua tuo viesti lohdutti ja tsemppasi paljon! En aio viettää koko elämääni vain muiden pyörätuolilaisten kanssa, kiitos kysymystä, vaan haluan elää mahdollisimman normaalina osana tätä yhteiskuntaan (Toki vertaistukikaverit olisivat toivottavia. -AP

Minusta se ei nyt ole täällä kenenkään asia takertua siihen voiko ap opiskella lääkäriksi vai eikö vai miten sen voi toteuttaa. Nyt on tärkeintä valita matemaattisia ja sitä tutkijan ammattia tukevia aineita koulussa ja saada niistä hyvät arvosanat. Kyllä se aikanaan selviää onko hänelle mahdollista lukea lääkäriksi, jos on niin opiskelupaikka mukautetaan ja järjestetään sopivaksi. Ellei ole mahdollisuutta lääkikseen, niin sitten käyttöön plan B. Tulee näitä lukiessa ihan ajatus että joillakin on oikein vimma saada todistettua ettei se lääkis ole mahdollinen, lieneekö kateutta vai mitä omia kaatuneita unelmia.  Yrittänyttä ei laiteta.

Yksi nimi. Stephen Hawking.

Onko sinulla ap ahdollisuutta ajaa ajokorttia? Autoonhan saa erilaisia hallintalaitteita ellei onnistu ajaa tavallisella autolla ja näihin muutos- ja lisälaitehankintoihin tulee vammaispalvelu avuksi siinä vaiheessa kun sen auton osto on ajankohtaista. Mutta siis se mietittäväksesi että onko sinulle mahdollista ajaa ajokortti? Tai mopoauton? Toisi itsenäisyyttä kun pääsisit itsenäisesti liikkumaan.

Hei ap! Aloitusviestissäsi kuulostit vakavasti masentuneelta mutta ilmeisesti olit tosiaan aika tunnekuohussa kirjottaessasi sen. Olet saanut hyviä vinkkejä joihin kannattaa paneutua. Vertaistuki, terapia, opiskelumahdollisuuksien selvittäminen, itsenäistyminen.

Tulin tänne vinkkaamaan yhden cp-vammaisen tyypin, joka varmasti toimii inspiraationa monille. Hän on ainakin Instassa nimellä Florrie von Cloudberry. Siinä sitten niille jotka miettivät voiko vammainen olla seksikäs. Ei nyt ehkä niihin tutkijahaaveisiin liity mutta kertoo siitä että voi toteuttaa unelmiaan fyysistä rajoitteista huolimatta.

Olet arvokas, sinua tarvitaan. Kaikkea hyvää!

Hei ap. Missäpäin asut? Voisin tulla vaikka leffaseuraksi tms :)

T. 23 v nainen Helsingistä

Olen palstaillut nyt reilun vuoden ja tämä on järkevin, ajatuksia ja tunteita herättävin, mielenkiintoisin, ahdistavin ja kunnioitusta herättävin aloitus ikinä.

Kiitos Ao, sait minut olemaan todella kiitollinen omasta elämästäni. Vaali vahvuuttasi, olet upea!

aloittaja kirjoitti:

Pahoittelen jo aluksi, jos teksti on epäselvää - kirjoitin tämän tunnekuohussa.

Taustaa: Synnyin keskosena rv. 26 ja sen seurauksena sain CP-vamman, joka on minulla niin paha, että joudun olemaan pyörätuolissa (spastinen tetraplegia). Käyn lukion viimeistä vuotta ja minulla on jonkin verran kavereita, joista yksikään ei ole pyörätuolissa. Täytän pian 18 vuotta.

Lyhyt tiivistelmä: Koen, että elämäni ei ole elämisen arvoista kipujen takia sekä koen olevani taakka sekä läheisilleni että yhteiskunnalle.

1. Spastisuus eli liiallinen lihasjännitys haittaa elämää. Tarvitsen apua vessaan ja sänkyyn siirtymisessä, jalkani eivät siis kanna ollenkaan. Saan syötyä ja juotua sekä kirjoitettua tietokoneella, mutta peseytymisessä, pukeutumisessa, liikkumisessa yms. tarvitsen apua. En saa kelattua itse, koska käteni ovat niin jäykät, etteivät taivu. Tämä lihasjännitys aiheuttaa myös kovia kipuja, johon ei kipulääkkeistä ole apua. Sängyssä saan sentään käännyttyä itse. Spastisuuteen tarkoitetut lääkkeet eivät ole toimineet minulla. Kipuja on aikalailla päivittäin, ja tarvitsen apua miltei kaikessa arkipäivän fyysisissä asioissa.

2. Nyt täysi-ikäistyessä kaikki kaverini ovat saaneet ajokortit ja lähtevät ex tempore baariin/matkalle yms, niin minua ei kutsuta mukaan. Tai että onhan se hankalaa pyörätuolin kanssa lähteä minnekään ex tempore, mutta silti se tuntuu pahalta, kun muut ns. elävät vapaudessa ja minä olen tavallaan oman kehoni vanki. Heillä ei ole oikein aikaa minulle enää ja olen paljon itsekseni.

3. Haluaisin myöskin opiskelemaan lääketieteelliseen ja erikoistua tutkijaksi, jotta minusta ehkä olisi jotain hyötyä jollekin. Vammaisena koen olevani hyödytön ja taakka kaikille. Tämä hyödyttömyyden tunne kalvaa minua joka päivä, kun tuntuu, ettei minusta ole mihinkään.

4. Joka aamu, kun herään odotan iltaa, että pääsen takaisin nukkumaan. En saa iloa oikeastaan enää mistään. Tuntuu, että jos kuolisin pois kaikilla olisi helpompaa, koska koen olevani maanvaiva, kun minua pitää auttaa todella paljon. Edes kirjoittaminen tai lukeminen eivät enää tee onnelliseksi.

Tuntuu, ettei 18 vuotta täyttävän elämä kuulu olla tällaista ja tuntuu, että menetän vammani takia paljonkin asioita, joita haluaisin kokea. Ei tämä ole sellaista elämää, jota haluaisin elää. Olen yrittänyt puhua tunteistani kavereille ja läheisille, mutta he vain sanovat, että olisit kiitollinen, ettei sulla ole syöpää tms tai olisit kiitollinen, että pystyt syömään ja puhumaan kunnolla. Koetan olla positiivinen ja kiitollinen, mutta nyt tuntuu vain, että en osaa nähdä itselläni tulevaisuutta esim. millainen olen 10 vuoden päästä. En pysty olemaan kiitollinen, haluaisin vain niin kovasti olla normaali. Olen kohdannut myös ennakkoluuloja, jotka ovat satuttaneet ja jättäneet jälkensä.

Saa kysellä lisää, jos jotain tulee mieleen, ja jos joku luki tämän kokonaan, niin olen kiitollinen. Tuntuu vain, etten jaksa enää tätä paskakehoa tai -elämää.

Tiedäthän kuinka esim. sokeilla kehittyy muut aistit hyviksi kun yksi on pois. Sun teksti on analyyttistä ja fiksua, kypsää. Huomaa että henkinen puoli on sulla selvästi kehittynyt kun fyysinen on rajoitetumpaa. Susta tulee siksi hyvä tutkija ja olen iloinen että olet jo nyt ymmärtänyt itse miten voit hyödyntää vahvuuksiasi.

Ei ehkä lohduta mutta sitten koskus kun sulla on puoliso, se puoliso huolehtii sun erikoistarpeista ja kahdestaan voitte tehdä ex tempore reissuja enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vetääpä hiljaiseksi ja saa tuntemaan erittäin suurta kiitollisuutta omaa terveyttä kohtaan. Taidanpa printata aloituksesi paperille ja laittaa käsilaukkuun mukaan kulkemaan. Voin sitä sitten lukea kun seuraavan kerran tulee tarve valittaa jostain pikkuasiasta.

En tiedä mitä voisin sanoa tai millä oloasi helpottaa, hyödytön viesti siis tämäkin. Ainakin voit olla siitä iloinen, että vaikutat tosi vahvalta ihmiseltä. Kun tuota piirrettä itsessäsi vaalit, voit päästä vielä pitkälle.

Toivotan sinulle kaikkea hyvää elämässäsi, toivottavasti saat ansaitsemasi onnellisen tulevaisuuden <3

 Tulosta vain, jos koet siitä olevan apua, ilahdun aina, kun saan olla joillekin jollain tavalla avuksi, ja kiitos kauniista sanoista! <3

En olisi uskonutkaan, miten ihania, hyväsydämisiä sekä auttavaisia ihmisiä tältäkin palstalta löytyy. Tällaisia ketjuja saisi olla enemmänkin, jossa toisia ei lytättäisi, vaan koetettaisiin auttaa ja puhallettaisiin yhteen hiileen! En edes löydä sanoja, miten kiitollinen olen kaikille tsempeistä, neuvoista ja kokemuksista, mitä olette minulle antaneet. KIITOS! Tämä ketju todella piristi mieltäni ja sain taas uskoa siihen, että kyllä se elämä voittaa ja paikka löytyy minullekin! Alan heti ensi viikolla ottamaan kaikista asioista jo selvää!

Lähden nyt suihkuun ja poistun netistä loppuillaksi, palailen taas huomenna vastailemaan kysymyksiin yms. kommentteihin, jos joku halusi vielä kysyä/kommentoida jotain!

Hyvää yötä kaikille! <3

-AP 

Vierailija kirjoitti:

Hei ap. Missäpäin asut? Voisin tulla vaikka leffaseuraksi tms :)

T. 23 v nainen Helsingistä

Tähän vielä vastaan, että asun valitettavasti Pohjois-Suomessa, mutta kiitos silti ihanasta tarjouksesta ! <3 -AP