Uusperheet: etälasten vierailuista

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Minä olen tuntenut lapset jo viisi vuotta, tosin olemme asuneet yhdessä vasta pari vuotta.

Ei uusperheestä tule koskaan perhettä. Tai VOI tulla, jos lapset asuvat pääsääntöisesti teillä, ja lapsi on ollut kuviosta jo taaperosta alkaen. Muutoin tässä toimivat ihan eri lainalaisuudet.

Meillä molemmilla on lapsia, eri ikäisiä ja eri kokoonpanoilla, ja me olemme lähinnä kolhoosi.

Jo sana vierailu särähtää. Omat lapset eivät vieraile, vaan tulevat käymään toisen perheensä luona. Voisi vähän työstää yhteistä luontevaa olemista lasten ja heidän oman isänsä kanssa. Perheneuvolasta esim apua, jos ei onnistu

Vierailija kirjoitti:

Jo sana vierailu särähtää. Omat lapset eivät vieraile, vaan tulevat käymään toisen perheensä luona. Voisi vähän työstää yhteistä luontevaa olemista lasten ja heidän oman isänsä kanssa. Perheneuvolasta esim apua, jos ei onnistu

Hienoa kuulla, että teillä lapset ovat kuin kotonaan. Sitä mekin toivomme.

Ap

Meillä välimatka oli pitkä ja etälapset kävivät sen vuoksi harvoin. Lasten äiti muutti uuden puolisonsa kotipaikkakunnalle usea sadan klometrin päähän.

Käytännössä kerran/ 3 viikkoa tapaamiset. Välillä isän luona ja välillä hotellilomalla lähellä äidin kotia.

Lapsilla omat huoneet ja omat tavarat meillä.

Itse siis tulin mukaan kuvoihin pari vuotta eron jälkeen. Eivät varmaan olleet ihan, kuin kotonaan, mutta pyrin siihen, että saivat isän kanssa omaa aikaa ja minä en tupannut mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Jo sana vierailu särähtää. Omat lapset eivät vieraile, vaan tulevat käymään toisen perheensä luona. Voisi vähän työstää yhteistä luontevaa olemista lasten ja heidän oman isänsä kanssa. Perheneuvolasta esim apua, jos ei onnistu

1/3 kommentoi.

Minä väitän, että lapset itse kokevan sen vierailuksi. Miehen lapset todellakin itse sanovat tulevansa isille ”yökylään”. Huonekaulukaupassa sanovat ”teillä” on tällanen, ei siis ”meillä”.

Minun lapseni ovat olleet vuoroviikkolapsia. Toinen kun muutti kokonaan meidän uusperheeseen, niin totesi jälkeenjäin, että isän luona ei koskaan tuntunut kodilta. Pienempi sisarus komppasi tätä ja sanoi, että ”aina kun isä kysyy milloin tulet kotiin, niin ajattelen mielessäni, että ei, minä lähden kotoa”.

Tämä tuli ilmi vasta 7-8 vuoroviikkoiluvuoden jälkeen! Ja lasteni isä on sentäs todella koti-ihminen.

Olenkin jäänyt miettimään, että onko se sittenkin niin, että ihmisellä voi olla vain yksi koti?

Uusperheet ei jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Ehkä näin. Siksipä kyselenkin kokemuksia.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Ei todellakaan voi. Lapsella on perhe (tai kaksi perhettä), ja isä kuuluu siihen. Sitä ei yksikään uusi kumppani muuta, eikä lapsen sopeutuminen uuteen kumppaniin ratkaise sitä, onko isä lapsen perhettä vai ei. Koko lapsi on ylipäätään olemassa vain ja ainoastaan siksi, että mies on perustanut perheen ja tehnyt kyseisen lapsen lapsen äidin kanssa.

Aika kammottavaa, että joku oikeasti ajattelee, että olisi lapsen tehtävä joko sopeutua uuteen puolisoon, tai tippua pois perheestä...

Meillä miehen lapsi käy joka toinen viikonloppu, lomat puoleksi. Suhtautuu minuun hyvin luontevasti ja kysyy lupaa johonkin ym siltä kumpi aikuisita sattuu olemaan lähempänä. Minun lapsiani pitää sisaruksinaan ja puhuu kodista meillä ollessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Ei todellakaan voi. Lapsella on perhe (tai kaksi perhettä), ja isä kuuluu siihen. Sitä ei yksikään uusi kumppani muuta, eikä lapsen sopeutuminen uuteen kumppaniin ratkaise sitä, onko isä lapsen perhettä vai ei. Koko lapsi on ylipäätään olemassa vain ja ainoastaan siksi, että mies on perustanut perheen ja tehnyt kyseisen lapsen lapsen äidin kanssa.

Aika kammottavaa, että joku oikeasti ajattelee, että olisi lapsen tehtävä joko sopeutua uuteen puolisoon, tai tippua pois perheestä...

Eihän tässä ollut kyse perheen ulkopuolelle tippumisesta, vaan siitä, miten kukakin asian kokee. Jos lapsi ei koe ap:n perhettä kodikseen, niin ei se tarkoita sitä, että hänen pitää tippua pois. Ja valitettavasti lapsen ON sopeuduttava ap:hen, ja sama toisin päin. Ei hänellä ole vaikutusvaltaa tipauttaa ap:takaan pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Lapsella on vaan vähemmän kokemusta ja ymmärrystä käsitellä tilannetta. Hän on kyllä aina altavastaajana aikuiseen verrattuna, ei samalla viivalla.

Tähän on tultu, kun mennään minun ehdoillani mistään tinkimättä. On syitä erota, mutta kyllä nykylapset ovat kovilla näissä perhekuvioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Ei todellakaan voi. Lapsella on perhe (tai kaksi perhettä), ja isä kuuluu siihen. Sitä ei yksikään uusi kumppani muuta, eikä lapsen sopeutuminen uuteen kumppaniin ratkaise sitä, onko isä lapsen perhettä vai ei. Koko lapsi on ylipäätään olemassa vain ja ainoastaan siksi, että mies on perustanut perheen ja tehnyt kyseisen lapsen lapsen äidin kanssa.

Aika kammottavaa, että joku oikeasti ajattelee, että olisi lapsen tehtävä joko sopeutua uuteen puolisoon, tai tippua pois perheestä...

Eihän tässä ollut kyse perheen ulkopuolelle tippumisesta, vaan siitä, miten kukakin asian kokee. Jos lapsi ei koe ap:n perhettä kodikseen, niin ei se tarkoita sitä, että hänen pitää tippua pois. Ja valitettavasti lapsen ON sopeuduttava ap:hen, ja sama toisin päin. Ei hänellä ole vaikutusvaltaa tipauttaa ap:takaan pois.

Tuossa lainaamassani viestissä kylläkin puhuttiin siitä, että tuleeko lapsesta ap:n ja miehen (eli oman isänsä!) perhettä vai ei. Eli hyvin vahvasti annettiin ymmärtää, että jos ei sopeudu uuteen kumppaniin, ei ole enää isänsä perhettä.

Fakta on, että lapsen ei ole pakko sopeutua uuteen kumppaniin. Toki on olemassa surkeita vanhempia, jotka tuossa tilanteessa laittavat uuden puolison lapsensa edelle, mutta todellakaan lapsen ei ole pakko sopeutua kaikkeen, mitä aikuiset keksivät.

Tuossa tilanteessa kannattaisi miettiä asumisjärjestelyt uusiksi. Jos lapsi ei ole noin pitkässä ajassa sopeutunut yhtään, on hyvin epätodennäköistä, että hän sopeutuisi myöhemminkään. Aikuiset jaksavat odottaa, lasten lapsuus on ohi hetkessä. Aikuiset ehtivät asumaan yhdessä vuosikausia sen jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pesästä, mutta jos isän ja lapsen välit menevät huonoiksi äitipuolen takia lapsen ollessa pieni, ei niitä korjaa enää mikään. Miksi ihmeessä ap:n on oltava tapaamisissa paikalla, jos kerran lapsi selvästi oireilee niin paljon, ettei uskalla edes asiaansa kertoa kun ap on vieressä? Kenen etua tuollainen järjestely palvelee? Ap ehtii näkemään miestä lähes 2 viikkoa putkeen, onko oikeasti liikaa pyydetty, että lapsi saisi isän kanssa edes sen oman viikonloppunsa pari kertaa kuussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Ei todellakaan voi. Lapsella on perhe (tai kaksi perhettä), ja isä kuuluu siihen. Sitä ei yksikään uusi kumppani muuta, eikä lapsen sopeutuminen uuteen kumppaniin ratkaise sitä, onko isä lapsen perhettä vai ei. Koko lapsi on ylipäätään olemassa vain ja ainoastaan siksi, että mies on perustanut perheen ja tehnyt kyseisen lapsen lapsen äidin kanssa.

Aika kammottavaa, että joku oikeasti ajattelee, että olisi lapsen tehtävä joko sopeutua uuteen puolisoon, tai tippua pois perheestä...

Ikävä kyllä se on se realiteetti. Mies ja minä olemme olleet lähes kolme vuotta yhdessä ja vuoden ajan ollaan asuttu yhdessä. Hankimme siis uuden, yhteisen asunnon, en siis muuttanut miehen luo.

Yritän todellakin parhaani. Annan heidän olla keskenään, mutta syömme yhdessä ja esim pelaamme jotain. Tykkään leipoa ja monesti olen pyytänyt lasta mukaan. Siis vaikka koristelemaan kakkua.

Ostan lahjaksi aina jotain tosi mieluista, näen vaivaa lahjojen eteen. Ostan pieniä koulutarvikkeita ja hankin meidän luo hänelle pyörän lempivärissä.

Haluaisin niin, että hän olisi osa perhettä. Kohta en vaan jaksa kun mitään vastakaikua ei tule. En odota kiintymystä enkä vuolaita kiitoksia vaan tavallista jutustelua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Ei todellakaan voi. Lapsella on perhe (tai kaksi perhettä), ja isä kuuluu siihen. Sitä ei yksikään uusi kumppani muuta, eikä lapsen sopeutuminen uuteen kumppaniin ratkaise sitä, onko isä lapsen perhettä vai ei. Koko lapsi on ylipäätään olemassa vain ja ainoastaan siksi, että mies on perustanut perheen ja tehnyt kyseisen lapsen lapsen äidin kanssa.

Aika kammottavaa, että joku oikeasti ajattelee, että olisi lapsen tehtävä joko sopeutua uuteen puolisoon, tai tippua pois perheestä...

Eihän tässä ollut kyse perheen ulkopuolelle tippumisesta, vaan siitä, miten kukakin asian kokee. Jos lapsi ei koe ap:n perhettä kodikseen, niin ei se tarkoita sitä, että hänen pitää tippua pois. Ja valitettavasti lapsen ON sopeuduttava ap:hen, ja sama toisin päin. Ei hänellä ole vaikutusvaltaa tipauttaa ap:takaan pois.

Tuossa lainaamassani viestissä kylläkin puhuttiin siitä, että tuleeko lapsesta ap:n ja miehen (eli oman isänsä!) perhettä vai ei. Eli hyvin vahvasti annettiin ymmärtää, että jos ei sopeudu uuteen kumppaniin, ei ole enää isänsä perhettä.

Fakta on, että lapsen ei ole pakko sopeutua uuteen kumppaniin. Toki on olemassa surkeita vanhempia, jotka tuossa tilanteessa laittavat uuden puolison lapsensa edelle, mutta todellakaan lapsen ei ole pakko sopeutua kaikkeen, mitä aikuiset keksivät.

Tuossa tilanteessa kannattaisi miettiä asumisjärjestelyt uusiksi. Jos lapsi ei ole noin pitkässä ajassa sopeutunut yhtään, on hyvin epätodennäköistä, että hän sopeutuisi myöhemminkään. Aikuiset jaksavat odottaa, lasten lapsuus on ohi hetkessä. Aikuiset ehtivät asumaan yhdessä vuosikausia sen jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pesästä, mutta jos isän ja lapsen välit menevät huonoiksi äitipuolen takia lapsen ollessa pieni, ei niitä korjaa enää mikään. Miksi ihmeessä ap:n on oltava tapaamisissa paikalla, jos kerran lapsi selvästi oireilee niin paljon, ettei uskalla edes asiaansa kertoa kun ap on vieressä? Kenen etua tuollainen järjestely palvelee? Ap ehtii näkemään miestä lähes 2 viikkoa putkeen, onko oikeasti liikaa pyydetty, että lapsi saisi isän kanssa edes sen oman viikonloppunsa pari kertaa kuussa?

On se aika paljon pyydetty, että omasta kodista pitäisi lähteä. En minä sentään aina ole koko aikaa paikalla ja lapsella on täällä tilaa olla isänsä kanssa, vaikka olisin kotonakin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa joka toinen vkl, mutta vähintään joka kolmas kerta tulee muutoksia: lapsilla on synttäreitä tms, tai isällä työmenoja. Sopimus on kuitenkin sama.

Lapset sanovat tulevansa isän luo yökylään. Minua he selvästi vierastavat. Jos heillä on isälle asiaa, ja minä olen isän vieressä, niin eivät meinaa uskaltaa tulla.

Meillä sama juttu. Yritän tehdä lapsen olon mukavaksi, mutta hän suorastaan jäätyy seurassani. Tätä on kestänyt vuoden päivät. Tapaamiset ovat lyhyitä eikä lomia ole juurikaan. Mietin vaan, että yritänkö turhaan. Tuleeko lapsesta ikinä osa perhettä, kun vuodessa on edetty ainoastaan siihen, että käskettynä tervehtii minua.

Ap

Oikea kysymys on, tuleeko sinusta koskaan osa perhettä. Lapsellahan on jo perhe ja selvästi hän kokee - syystä tai toisesta - että sinä et kuulu hänen perheeseensä. Lapsella on oikeus tunteisiinsa eikä häntä voi pakottaa pitämään vanhemman uudesta kumppanista. Näin se vaan menee.

Onhan ap:lla perhe: mies. Eli voi sen ajatella niinkin, tuleeko lapsesta osa ap:n ja miehen perhettä. Ihan sama logiikka kuin mitä lapsi kokee.

Ei todellakaan voi. Lapsella on perhe (tai kaksi perhettä), ja isä kuuluu siihen. Sitä ei yksikään uusi kumppani muuta, eikä lapsen sopeutuminen uuteen kumppaniin ratkaise sitä, onko isä lapsen perhettä vai ei. Koko lapsi on ylipäätään olemassa vain ja ainoastaan siksi, että mies on perustanut perheen ja tehnyt kyseisen lapsen lapsen äidin kanssa.

Aika kammottavaa, että joku oikeasti ajattelee, että olisi lapsen tehtävä joko sopeutua uuteen puolisoon, tai tippua pois perheestä...

Eihän tässä ollut kyse perheen ulkopuolelle tippumisesta, vaan siitä, miten kukakin asian kokee. Jos lapsi ei koe ap:n perhettä kodikseen, niin ei se tarkoita sitä, että hänen pitää tippua pois. Ja valitettavasti lapsen ON sopeuduttava ap:hen, ja sama toisin päin. Ei hänellä ole vaikutusvaltaa tipauttaa ap:takaan pois.

Tuossa lainaamassani viestissä kylläkin puhuttiin siitä, että tuleeko lapsesta ap:n ja miehen (eli oman isänsä!) perhettä vai ei. Eli hyvin vahvasti annettiin ymmärtää, että jos ei sopeudu uuteen kumppaniin, ei ole enää isänsä perhettä.

Fakta on, että lapsen ei ole pakko sopeutua uuteen kumppaniin. Toki on olemassa surkeita vanhempia, jotka tuossa tilanteessa laittavat uuden puolison lapsensa edelle, mutta todellakaan lapsen ei ole pakko sopeutua kaikkeen, mitä aikuiset keksivät.

Tuossa tilanteessa kannattaisi miettiä asumisjärjestelyt uusiksi. Jos lapsi ei ole noin pitkässä ajassa sopeutunut yhtään, on hyvin epätodennäköistä, että hän sopeutuisi myöhemminkään. Aikuiset jaksavat odottaa, lasten lapsuus on ohi hetkessä. Aikuiset ehtivät asumaan yhdessä vuosikausia sen jälkeen, kun lapset ovat lentäneet pesästä, mutta jos isän ja lapsen välit menevät huonoiksi äitipuolen takia lapsen ollessa pieni, ei niitä korjaa enää mikään. Miksi ihmeessä ap:n on oltava tapaamisissa paikalla, jos kerran lapsi selvästi oireilee niin paljon, ettei uskalla edes asiaansa kertoa kun ap on vieressä? Kenen etua tuollainen järjestely palvelee? Ap ehtii näkemään miestä lähes 2 viikkoa putkeen, onko oikeasti liikaa pyydetty, että lapsi saisi isän kanssa edes sen oman viikonloppunsa pari kertaa kuussa?

1/3 kommentoi.

Meillä on siis sama tilanne kuin ap:lla, eli lapset vähän vierastavat minua. Minä en yhtään yritä änkeä isän ja lasten väliin, vaan isä saa hoitaa lapset sataprosenttisesti. Minä hoidan vain, jos miehelle tulee jokin adhoc työtilanne.

Hieman ihmettelen, kun ehdotat että minun pitäisi poistua paikalta. Miksi ihmeessä?

A) minun lapseni ovat myös kotona. Miksi jättäisin heidät yksin sinne?

B) tämä on minun kotini. Miksi minun pitäisi poistua kotoani?

C) itse asiassa minä vielä omistan tämän asunnon, ei mies.

Eiköhän se ole miehen tehtävä hoitaa isähommansa niin kuin parhaaksi näkee.

Minkä ikäinen lapsi on? Kauanko tutustuit häneen ennen yhteen muuttamista? Miten asiasta keskusteltiin hänen kanssaan? Miksi isä ei hoida pyörien, koulutarvikkeiden ym. hankkimista? Onko mahdollista, että lapsi oireilisi esim. suhteenne alkamisen traumoja tms? Miten isä reagoi, kun näkee lapsensa jännityksen ja jäätymisen?