Lue keskustelun säännöt.
Miksi yliopiston orientaatioviikko on lähinnä pakkoryhmäytymistä ja bileitä?
06.09.2018 |
Aloitin opinnot yliopistolla näin 3- kymppisenä. Osasin tottakai varautua siihen, että suurinosa aloittavista on parikymppisiä. Yllätyin kuitenkin, että kaikki (paitsi minä) tutor-ryhmässä olivat juuri lukiosta päässeitä. Varmasti tällä nykyisellä todistusvalinnalla ja ensikertalaisuuden suosimisessa on vaikutuksensa.
Tämä nyt ei kuitenkaan ollut se aihe, josta päätin avautua, vaan lähinnä tämä orientaatioviikko ja meininki siitä eteenpäin. Bileet "tottakai" kuuluu yliopistoon ja opiskelijaelämään mutta ihmettelen, että eletään kuitenkin jo vuotta 2018, joka puolella korostetaan erilaisuutta mutta silti yliopiston aloitusaktiviteetit on suunniteltu vain tietyn tyyppisille ihmisille. Ihmettelen miksei esim. ennen opintoja voida tehdä kartoitusta opiskelijoiden kiinnostuksen kohteista ja muodostaa tutor- ryhmä näiden mukaan. En puhu siis pelkästään itsestäni mutta esim. vähän rauhallisemmat tyypit voisivat olla oma ryhmänsä ja näille voisi ekoina päivinä järjestää jotakin rauhallisempaa ohjelmaa.
Enkä kuvittele olevani jotenkin ylempänä kuin nämä nuoremmat henkilöt, ei se ikä ylipäätään määrittele koko ihmistä, vaan ennen kaikkea persoona ja elämäntilanne. Itse olen lapseton ja sellaisessa elämäntilanteessa, että voisin ihan hyvin lähteä edes jossain määrin näihin bileisiin mukaan. En pelkää, että jäisin jotenkin ulkopuoliseksi, pystyisin myös edelleen bilettämään vaikka aamuun asti, siitä ei ole kyse. En vain jaksa, siis henkisesti.
Osaan "esittää" sosiaalista koulupäivien ajan. Tulen muiden kanssa juttuun mutta aika pitkälle se on sitä itsensä ja oman seuran tyrkyttämistä muille, koska muut eivät juurikaan aloita juttelua. Se on raskasta. Porukat on varmasti osittain solmittu jo bileissä ja päivällä näihin porukoihin mukaan pääseminen on haastavaa. Ymmärrän kyllä sen, että juuri lukiosta päässeelle kolmekymppinen on jo ikäloppu mutta en näiden parhaiksi kavereiksi olekaan aikomassa mutta kiva se olisi ylipäätään jotain juttuseuraa saada. Varsinkin alussa, kun näissä tutor- ryhmissä pyöritään. Onneksi kuitenkin olen opiskelupaikkakunnalta kotoisin sekä taskusta löytyy jo aiempi tutkinto, joten saan 2/3 osaa hyväksiluetuksi, joten hirveän paljon ei yliopistolla pitäisi joutua ylipäätään pyörimään.
Ehkä olen sitten sen verran introvertti henkilö, että näiden opiskelupäivien sosiaalisuuksien jälkeen kaipaan vain omaa rauhaa ja ajatuskin jostakin "rennosta illanvietosta" on todella väsyttävä. Kyse ei siis pelkästään ole iästä, koska ajattelin jo kaksikymppisenä opiskellessani samoin. Eikä kyse ole siitä ettenkö olisi silloin pitänyt bilettämisestä, päinvastoin. En vain jaksa mitään useamman kertaa viikossa tapahtuvaa "verkostoituista" koulupäivien jälkeen. Tuskin olen ainut, joka ajattelee näin. On paljon korkeakoulun päässeitä henkilöitä, jotka ovat aiemmin voineet olla esim. syrjäytyneitä tai koulukiusattuja, joten se kaikkeen mukaan lähteminen ei välttämättä tapahdu sormia napsauttamalla. Lisäksi tällaiset "kerro itsestäsi" "rennossa tutustumisessa" voi olla monelle todella vaikeita, ja se tutustuminen voisi olla helpompaa hieman passiivisemmalla tyylillä. Voi olla, että monet säikähtävät tätä alun menoa niin, että päätyvät suorittamaan koko tutkinnon vain käymällä tenteissä. Ja sitten puhutaan paljon opiskelijoiden ja muiden nuorten mielenterveysongelmista. Onhan se varmasti aivan uskomattoman rankkaa esim. muuttaa yksin vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan ja kärsiä koko opiskeluiden ajan ulkopuolisuuden tunteesta ja yksinäisyydestä. Varmastikaan tästä ei niin helposti kehtaa edes kertoa muille, koska kuvittelee sen olevan oma vika, kun ei ole lähtenyt alun tapahtumiin mukaan tai on lähtenyt mutta kokenut ulkopuolisuuden tunnetta.
Kenelläkään muulla samoja ajatuksia?
Kommentit (85)
Meillä tuota kaikki on yhtä suurta perhettä jaksettiin noin ensimmäinen vuosi. Sen jälkeen oikeastaan vain sinnikkäimmät juhlijat osallistuivat enää ainejärjestön juttuihin ja loput viettivät aikaansa oikeasti samanhenkisissä pienemmissä porukoissa oman maun mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkaa huomenna yliopiston orientaatio ja häiritsee tuo tuutoreiden järjestämän ohjelman määrä. Olen yli 30 ja todella introvertti, enkä ole yhtään kiinnostunut mistään peleistä ja leikeistä. Tutustun paremmin yhdessä töitä tekemällä. Teennäiset tutustumiset *ituttaa. Ajattelin olla menemättä noihin puistojumppiin.
Kai sinä ymmärrät, että monet perheelliset aikuiset tulevat yliopiston ainoastaan ja vain saadakseen tutkinnon suoritetuksi. Muutenkin he harvemmin jaksavat innostua peleistä ja leikeistä, kun ovat saaneet niistä tarpeekseen jo nuorempina.
Suunnittelevatko niitä tutor-viikon juttuja jotkut varhaiskasvatuksen opiskelijat vai mihin ne perustuvat?
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä pämppääminen on suomalaisen yliopistokulttuurin erikoispiirre. Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan maissa bileet eivät ole kiinteä osa opiskelijaelämää; toki ainejärjestöt sielläkin järjestävät illanviettoja, mutta ne ovat usein alaan liittyviä ja sivistyneitä tapahtumia, joissa voi OHESSA olla alkoholitarjoilua. Suomen meininki hämmentää vaihtareita ihan syystä. On se aika jännää, että korkeakouluopiskelijat istuvat puskapissalla ympärikännissä ja oksentelevat keskikaupungilla.
Sitähän he harjoittelevat jo helsinkiläislukioitten nasujaisissa, joista ei kaikissa maakunnissa ole kuultukaan. Eikä haluta kuulla eikä varsinkaan nähdä!
Luuleeko joku vielä lukiolaisten ja ylioppilaitten käyttäytyvän jotenkin sivistyneemmin kuin amislaisten?
Meillä ainejärjestö järjestää myös alkoholittomia, rauhallisia tapahtumia ja liikuntatapahtumia. Niihin ei yleensä tule ketään.
jaa a, meidän kakarat valitteli, että on niin vasentalaitaa tuo opistopelleily. ohjeeksi annoin ohjeeksi, että jos yksikään tulee puhumaan politiikkaa tai uskontoa, minun puolestani saa ladata suoraan käkättimeen. opiskelija opiskelee, ei osallistu vassareiden rekrytointiyrityksiin. no tietysti yrittivät ja vihjailivat, että voi olla hankalaa, jos ei kuulu ryhmään. poika tokaisi, että pataan tulee ja rajusti, jos yrität temppujasi minuun. sai olla rauhassa koko opiskeluajan. se kertoo aikapaljon ryhmistä, jotka eivät ole valmiita seisomaan ideologiansa takana. ja toisaalta, onhan se väärin luvata hivutus sukupuoltaantuntemattomille nyhveröille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Orientaatioviikko on pitkä perinne ja sen idea on toivottaa jollakin konkreettisella tavalla uudet (ja vanhat) opiskelijat tervetulleiksi uuteen lukuvuoteen ja yliopistoyhteisöön.
Ilman orientaatioviikkoa ja avajaiskarnevaaleja opiskelijat suorittaisivat tutkintoonsa sisältyviä pakollisia ja valinnaisia palikoita kukin tahollaan. Todennäköisesti perusinfot kampuksen rakenteesta, tutkintorakenteista, opetus- ja ohjaushenkilöstön konsultaatiomahdollisuuksista, yliopistoinfrasta ja kaikesta käytännön infosta pitäisi jokaisen etsiä itse netistä, kavereilta, muilta opiskelijoilta jne. Keskittämällä nämä perusasiat yhteiseen tiedonjakoon tutoroiden (edellisen vuoden fuksit) toimesta, ennen varsinaisten opintojen alkamista olevalle orientaatioviikolle helpotetaan kaikkien työkuormaa ja mahdollistetaan työrauha myös opettajille. (Ei yolehtorit ja proffat halua ja ehdi vastailla opiskelijoiden täysin perusasioita koskeviin kyselyihin. Se on yliopisto, eikä koulu.)
Tutorit koittavat luoda yhteishenkeä leikkimuotoisilla peleillä ja huumorilla, tarkoituksena purkaa jännitystä ja saada kokemuksia, ettei kaikki ole aina niin vakavaa (paitsi opinnoissa on). Opiskelu itsessään, oppiminen yliopistossa, on varsin yksinäistä lukemista, tutkimista, kirjoittamista, esittämistä ja kritiikkiin vastaavaa akateemista argumentointia. Joissain tiedekunnissa kilpailu on julmaakin. On todella hyvä, jos opiskelemaan tulevat saavat kokemuksen, että itselleen voi myös nauraa ja kaikki saavat rypeä välillä. Hölmöjen ja lapsellisten orientaatiopelien merkitys on lopulta aika suuri, sitten kun kandityötä ja vaikeita kursseja suorittaessa itku ja väsymys polttaa silmiä. Voi kiertää kampuksella ja puistoissa lenkillä samat mestat ja muistella, että joo, tästä lähdettiin. Olenkohan liian tosikko, kun jo silloin en heittäytynyt vaan otin konttauspelinkin loukkauksena? Siinäpä vastaus, miksi opinnäyte ei nyt etene! Olen liian perfektionisti ja kuvittelen, että mikään tekemäni ei riitä tai ole kyllin oikein, ei tuota iloa...
Onnea, ja ennen kaikkea iloa opintoihin jokaiselle! Oppiminen on ennen kaikkea kykyä löytää uusia ratkaisuja, olla utelias, ennakkoluuloinen ja heittäytyä kokeilemaan itselle uusia asioita - tutkiskella sitten, mihin sitä kaikkea havaittua, koettua ja tehtyä voi käyttää.
Plus, ihmisten kanssa toimiminen voi olla mitä vaan, eri rooleja kannattaa kokeilla. Been there, seen that.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Orientaatioviikko on pitkä perinne ja sen idea on toivottaa jollakin konkreettisella tavalla uudet (ja vanhat) opiskelijat tervetulleiksi uuteen lukuvuoteen ja yliopistoyhteisöön.
Ilman orientaatioviikkoa ja avajaiskarnevaaleja opiskelijat suorittaisivat tutkintoonsa sisältyviä pakollisia ja valinnaisia palikoita kukin tahollaan. Todennäköisesti perusinfot kampuksen rakenteesta, tutkintorakenteista, opetus- ja ohjaushenkilöstön konsultaatiomahdollisuuksista, yliopistoinfrasta ja kaikesta käytännön infosta pitäisi jokaisen etsiä itse netistä, kavereilta, muilta opiskelijoilta jne. Keskittämällä nämä perusasiat yhteiseen tiedonjakoon tutoroiden (edellisen vuoden fuksit) toimesta, ennen varsinaisten opintojen alkamista olevalle orientaatioviikolle helpotetaan kaikkien työkuormaa ja mahdollistetaan työrauha myös opettajille. (Ei yolehtorit ja proffat halua ja ehdi vastailla opiskelijoiden täysin perusasioita koskeviin kyselyihin. Se on yliopisto, eikä koulu.)
Tutorit koittavat luoda yhteishenkeä leikkimuotoisilla peleillä ja huumorilla, tarkoituksena purkaa jännitystä ja saada kokemuksia, ettei kaikki ole aina niin vakavaa (paitsi opinnoissa on). Opiskelu itsessään, oppiminen yliopistossa, on varsin yksinäistä lukemista, tutkimista, kirjoittamista, esittämistä ja kritiikkiin vastaavaa akateemista argumentointia. Joissain tiedekunnissa kilpailu on julmaakin. On todella hyvä, jos opiskelemaan tulevat saavat kokemuksen, että itselleen voi myös nauraa ja kaikki saavat rypeä välillä. Hölmöjen ja lapsellisten orientaatiopelien merkitys on lopulta aika suuri, sitten kun kandityötä ja vaikeita kursseja suorittaessa itku ja väsymys polttaa silmiä. Voi kiertää kampuksella ja puistoissa lenkillä samat mestat ja muistella, että joo, tästä lähdettiin. Olenkohan liian tosikko, kun jo silloin en heittäytynyt vaan otin konttauspelinkin loukkauksena? Siinäpä vastaus, miksi opinnäyte ei nyt etene! Olen liian perfektionisti ja kuvittelen, että mikään tekemäni ei riitä tai ole kyllin oikein, ei tuota iloa...
Onnea, ja ennen kaikkea iloa opintoihin jokaiselle! Oppiminen on ennen kaikkea kykyä löytää uusia ratkaisuja, olla utelias, ennakkoluuloinen ja heittäytyä kokeilemaan itselle uusia asioita - tutkiskella sitten, mihin sitä kaikkea havaittua, koettua ja tehtyä voi käyttää.
Plus, ihmisten kanssa toimiminen voi olla mitä vaan, eri rooleja kannattaa kokeilla. Been there, seen that.
Ennakkoluuloton! Ajatella, konekin automaattikorjaa sanan ennakkoluuloiseksi, tähän on tultu.... Tekoäly ja sivistysäly eivät ole sama asia.
Mun mielestä ei voi aikuisten keskuudessa olla mitään "pakko ryhmäytymistä". Ryhmän jäseneksi itsensä tuntemista ei voi muut pakottaa. Eli voit osallistua siinä mitassa kuin kykenet. Yliopisto kuitenkin määrittelee, mistä suorituksista tutkinto koostuu. Jos 2op suoritetaan osallistumalla orientaatioviikon (5 päivää) ohjelmaan eli käytännössä niihin yliopiston toimintaa ja rakenteita koskevaan infoon, niin sitten se pitää suorittaa.
Bileisiin, pussikaljailuun ja vapaamuotoisiin leikkeihin ei ole mikään pakko osallistua, ne ovat extraa. Esim. Kampussuunnistus on kuitenkin osa yliopiston tiloihin tutustumista, ettet jatkossa haittaa muiden työtä ja opiskelua kyselemällä jatkuvasti neuvoa, eksymällä ja tarvitsemalla muiden apua pärjätäksesi.
Alkoholittomuus, vegaaniruokavalio ja erilaiset uskonnot, ideologiat, ihonvärit, sukupuolet ja arvot ovat aivan peruskauraa nykyisissä yliopistoissa kuten muuallakin yhteiskunnassa. Jos joku ei käytä alkoholia tai pidä muiden seurasta, on se aivan ok, ei siihen kukaan mitään huomiota kiinnitä. Jos haluat perustaa oman ryhmän esim. hiljaisten kahvihetkien viettoon, on sekin täysin ok, muttei sitä kukaan toinen puolestasi tee. Pitää olla aktiivinen ja oma-alotteinen, jos jotakin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, aloitin itse pari vuotta sitten tutkinto-opiskelijana, olin suorittanut paljon jo töiden ohessa avoimessa yliopistossa ja sain myös paljon hyväksiluettua vanhasta tutkinnosta ja olen nyt jo siis valmistunut. Tutor-ryhmässäni kaikki sattuivat yhtä lukuun ottamatta olemaan vanhempia ja edistyneempiä opiskelijoita, juurikin avoimesta yliopistosta tai maisterisiirrosta, joilla oli käytännössä alempi korkeakoulututkinto jo suoritettu tai melkein suoritettu. Ja tutor oli opiskellut vasta ensimmäisen vuoden ja tätä yhtä lukuun ottamatta kaikki olivat siis häntä edellä opinnoissa.
Olihan se nyt vähän vaivaannuttavaa, kun yritti siinä kertoa mitä kaikkia kursseja nyt sitten pitää ottaa ja minkälaisia minkäkin kurssin proffat ovat, kun kaikki oli jo suorittaneet kyseiset kurssit. Lisäksi antoi vinkkejä miten tenteistä selviää mahdollisimman vähällä vaivalla ja "huijaamalla", mikä oli yksinkertaisesti vain noloa kun kaikki olivat motivoituneita opiskelijoita joilla oli perusteet jo suoritettuna hyvin arvosanoin. Puhumattakaan näistä "keltanokkien kastajaisista" ja muista.
Onhan tuo monelle varmasti hauskaa ja tärkeääkin tutustumista ja verkostoitumista, mutta vähän voisi sitä pelisilmää kieltämättä käyttää ryhmien muodostamisessa, tällaiselle ryhmälle turor valinta oli ihan väärä ja olisimme hyötyneet enemmän edistyneemmästä opiskelijasta, jolla olisi ollut jakaa ihan ajankohtaistakin vinkkiä opintoihin ja tutustuttaa niihin opiskelijoihin, jotka peräti kävisivät samoilla kursseilla...
Minä en viime vuonna aloittaessani käynyt kuin yksissä iltabileissä, sain käsityksen, että oli ikäänkuin pakollinen koko ryhmälle. Aluksi oli ok, sitten meni alkoholin kittaamiseksi ja seksismileikeiksi. Lähdin pois.
En saanut kavereita koko vuonna. En nyt välttämättä tarvitse sydänystäviä, mutta olisi kiva, kun voisi jutella jollekin ja olisi lounasseuraa ja voisi opiskella yhdessä. Hieman ahdistaa mennä taas takaisin. En tiedä, mistä löytäisin kaltaistani seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä tosi upeaa, oma opiskelijani järjestää nyt 2 kerta tätä viikkoa aloittaville.
Kun - varsinkin nuoret - tulevat eri puolilta Suomea, erilaisista lähtökohdista on kiva että on aikaa tutustumiseen. Tämän huomasi erityisesti korona-aikana. Jos mitään ei olisi ollut kaikki olisivat nököttäneet yksin. Nyt ehti tulemaan ystäväpiiri joka huolehti toisistaan, piti päivittäin yhteyttä ja jopa hoiti asiat/lääkärikäynnit ja lääkitykset kun joku sairastui koronaan. Todellista ystävyyttä joka toivottavasti kantaa vielä opiskeluiden jälkeenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tosi upeaa, oma opiskelijani järjestää nyt 2 kerta tätä viikkoa aloittaville.
Kun - varsinkin nuoret - tulevat eri puolilta Suomea, erilaisista lähtökohdista on kiva että on aikaa tutustumiseen. Tämän huomasi erityisesti korona-aikana. Jos mitään ei olisi ollut kaikki olisivat nököttäneet yksin. Nyt ehti tulemaan ystäväpiiri joka huolehti toisistaan, piti päivittäin yhteyttä ja jopa hoiti asiat/lääkärikäynnit ja lääkitykset kun joku sairastui koronaan. Todellista ystävyyttä joka toivottavasti kantaa vielä opiskeluiden jälkeenkin.
Samaa mieltä. Minusta olisi tosi ankeaa, jos ei olisi mitään tutustumisjuttuja ja ikään kuin "aloitusriittiä" opinnoille. Ja tämän sanon minä, joka olen yleensä ollut (ja olen osin edelleenkin) se hiljainen, ujo tyyppi, jota ärsyttävät mukahauskat tutustumisleikit sun muut.
Lisäksi olen vielä lestadiolainen, ja siihen liittyvien arvojeni vuoksi en ole osallistunut juomiseen keskittyviin tai biletapahtumiin. Täytyy sanoa, että se on suurin asia, joka itseäni on häirinnyt juuri näissä suomalaisissa korkeakoulupippaloissa, että ne pyörivät niin vahvasti alkoholin ympärillä. Onneksi tilanne on tosiaan muuttunut jonkin verran, ja useimmissa esim. vähän juhlallisemmissa tilaisuuksissa tuntuu nykyään olevan myös alkoholiton juomavaihtoehto.
Mutta siis, fuksiohjelmasta ylipäätään: päätin opinnot aloittaessani, että yritän hetkeksi irrottautua kyynisestä asenteestani kaikenlaisia tutustumisleikkejä tms. kohtaan ja osallistua sen verran kuin tuntui hyvältä ja sellaisiin tilaisuuksiin, jossa oli edes semiluonteva olla. En tuntenut ketään etukäteen ja tuntui, että halusi kuitenkin tutustua edes jonkin verran opiskelukavereihin jo orientaatioviikolla.
Itselle jäi sitten tosi hyvä muisto vaikka juuri siitä fuksiviikosta! Osallistuin varmastikin harvempaan tilaisuuteen kuin useimmat, mutta kuitenkin sen verran, että ehti tosiaan vähän tutustua muihin ja oli tosi hauskojakin hetkiä. Jotenkin kummasti sain niihin tutustumisjuttuihinkin sellaisen huumoriasenteen päälle ja osa oli sitten jopa ihan hauskojakin.
Myöhemmin olen edelleen osallistunut yksittäisiin tilaisuuksiin. Harmi tosiaan, että niin moni tapahtuma edelleen pyörii juomisen ympärillä, mutta kyllä niitä sellaisiakin on, joihin voi hyvällä mielellä osallistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan näissä jutuissa on oppiaine- ja koulutusohjelmakohtaisia eroja. Aikanaan kun starttasin melko pienen sisäänottomäärän humanistiset opinnot niin alun ryhmäytymiset olivat kaikkea muuta kuin kosteita juhlia. Yhden kerran käytiin pubissa istumassa mutta silloinkin alkoholin juominen oli vapaaehtoista. Esim. kauppatieteet ja liikuntatieteet ovat melko railakkaita ainejärjestöiltään ja fuksibileiltään (näin olen kuullut ko. aineita opiskelleilta kavereilta). Molemmilla kun on sellainen "work hard, play hard" meininki.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä pämppääminen on suomalaisen yliopistokulttuurin erikoispiirre. Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan maissa bileet eivät ole kiinteä osa opiskelijaelämää; toki ainejärjestöt sielläkin järjestävät illanviettoja, mutta ne ovat usein alaan liittyviä ja sivistyneitä tapahtumia, joissa voi OHESSA olla alkoholitarjoilua. Suomen meininki hämmentää vaihtareita ihan syystä. On se aika jännää, että korkeakouluopiskelijat istuvat puskapissalla ympärikännissä ja oksentelevat keskikaupungilla.
Jyväskylässä on "kauppakadun appro", jossa opiskelijat käyvät mahdollisimman monessa kapakassa juomassa yhdet ja saavat merkinnän.
Ihmetyttää myös opiskelijoiden rumat, keinokuituiset ja kankeat haalarit juhla-asuna, onneksi omana opiskeluaikana sai pukeutua omiin vaatteisiin. Onkohan nykyopiskelijoilla jäänyt lapsuus lyhyeksi, kun nuorena aikuisena pitää päästä haalari päällä mylläämään puistoon. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävä pämppääminen on suomalaisen yliopistokulttuurin erikoispiirre. Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan maissa bileet eivät ole kiinteä osa opiskelijaelämää; toki ainejärjestöt sielläkin järjestävät illanviettoja, mutta ne ovat usein alaan liittyviä ja sivistyneitä tapahtumia, joissa voi OHESSA olla alkoholitarjoilua. Suomen meininki hämmentää vaihtareita ihan syystä. On se aika jännää, että korkeakouluopiskelijat istuvat puskapissalla ympärikännissä ja oksentelevat keskikaupungilla.
Jyväskylässä on "kauppakadun appro", jossa opiskelijat käyvät mahdollisimman monessa kapakassa juomassa yhdet ja saavat merkinnän.
Ihmetyttää myös opiskelijoiden rumat, keinokuituiset ja kankeat haalarit juhla-asuna, onneksi omana opiskeluaikana sai pukeutua omiin vaatteisiin. Onkohan nykyopiskelijoilla jäänyt lapsuus lyhyeksi, kun nuorena aikuisena pitää päästä haalari päällä mylläämään puistoon. :)
Haalaribileet ovat ihan erikseen ja muu normaali juhlinta erikseen. Ei niitä käytetä aina ja kaikkialla ja joka tilaisuudessa. Haalareilla on se funktio että ne suojaavat kylmältä/sateelta/kuralta, niihin voi ommella merkkejä ja eri lafkojen opiskelijat tunnistavat haalarin väristä mitä ainejärjestöä itse kukin edustaa. Ja onko amk:sta vai yliopistosta.
Aloittavilla fukseilla ei edes ole haalareita orientaatioviikon alkaessa. Fuksit järjestäytyvät itse opintojen alettua ja ryhtyvät ihan itse tilaamaan niitä haalareitaan. Siis ne, jotka niitä haluavat. Läheskään kaikki eivät halua.
Mä aloitin yliopisto-opinnot 28-vuotiaana alanvaihtajana. En saanut edellisestä tutkinnosta mitään hyväksiluettua, joten edessä oli ainakin 5 vuotta yliopistolla. Olen introvertti, enkä sosiaalisesta lahjakkuudesta huolimatta juurikaan pidä isommassa ryhmässä sosialisoimisesta tai uusiin ihmisiin tutustumisesta. Osallistuin orientaatioviikolla päiväohjelmaan, iltamenoihin menin tasan ekana päivänä. Mun tavoitteena oli löytää yksi tyyppi, jonka kanssa voisi käydä lounaalla :D. Se riittäisi.
Valmistun kohta, ja vuosien aikana mukaan on tarttunut useampi samanhenkinen ihminen. Ellei opiskelujen aikana nyt ihan seiniä pitkin hiihdä kenelläkään puhua pukahtamatta, niin vaikea siellä on olla tutustumatta kehenkään. Meillä ainakin oli jonkin verran ryhmätöitä, joiden aikana oli vähän pakkokin sosialisoida muiden kanssa. Muutenkin luentoja odotellessa tms. tuli helposti juteltua muiden kanssa. Jonkun kanssa bondaa, jonkun kanssa ei.
Mihinkään tapahtumaan en ole tämän viiden vuoden aikana osallistunut, hyvin on pärjätty! Kyllä sitä muutenkin löytää seuraa.
Aloitin juuri päälle kolmikymppisenä yliopisto-opinnot itsekin, ja eniten itseäni vaivaa tämä ikäeron tuoma henkinen kypsyysero. Nuoremmilla on vielä jokin ihmellinen suosioon perustuva hierarkia, jossa edelleen kilpaillaan siitä, kuka on coolein ja kaikki haluavat olla tuon cooleimman kaveri. Normaalisti siis ei osata keskustella kaikkien ihmistenn kanssa, ja nämä cooleimmat ovay järkyttävimpiä k*sipäitä, jotka kulkevat nokka pystyssä muita parempina eivätkä ota kontaktia oma-aloitteisesti kehenkään. Vain heille tullaan juttelemaan ja he sitten päättävät, onko henkilö vastauksen arvoinen. Olen ollut ihan järkyttynyt, kun tämän meiningin on omasta nuoruudeta unohtanut. Nuoret muodostavat kuppikuntansa nopeasti ja ulkopuolisia siihen ei sitten enää pääsekään omaa asemaa horjuttamaan. Myös kaikki ainejärjestöpestit luovutetaan pienen kuppikunnan kesken ja ulkopuolisten on mahdotonta päästä mukaan, vaikka heille hymistelläänkin joka vuosi niitä tekopyhiä kutsuja mukaan.
Muutamia normaalijärkisiä nuoria opiskelijoita onneksi löytyy, jotka ovat jo riittävän kypsiä, että eivät jaksa tätä sosiaalista leikkiä. Viihdyn näiden seurassa hyvin, mutta juuri tämän vuoksi itseäni eivät jaksa kiinnostaa mitkään opiskelijariennot enää, ja olen vain onnellinen, että saan hyväksiluettua opintojani niin, että täytyy viettää vaan muutama vuosi viiden vuoden sijaan yliopistolla.
Tämä kulttuuri on shokki siinä mielessä, että itselleni on aina siunaantunut hyvät työyhteisöt, jossa jokainen osaa keskustella kaikkien kanssa huolimatta eri iästä ja elämäntilanteista. Siksi tuntuukin, että olen tupsahtanut keskelle lastentarhaa, jossa pahimmat kiukuttelijat pyörittävät arkea. Noh, onneksi sentään pidän opinnoistani
Järkyttävä pämppääminen on suomalaisen yliopistokulttuurin erikoispiirre. Keski-Euroopan ja Itä-Euroopan maissa bileet eivät ole kiinteä osa opiskelijaelämää; toki ainejärjestöt sielläkin järjestävät illanviettoja, mutta ne ovat usein alaan liittyviä ja sivistyneitä tapahtumia, joissa voi OHESSA olla alkoholitarjoilua. Suomen meininki hämmentää vaihtareita ihan syystä. On se aika jännää, että korkeakouluopiskelijat istuvat puskapissalla ympärikännissä ja oksentelevat keskikaupungilla.