Lue keskustelun säännöt.
Miksi yliopiston orientaatioviikko on lähinnä pakkoryhmäytymistä ja bileitä?
06.09.2018 |
Aloitin opinnot yliopistolla näin 3- kymppisenä. Osasin tottakai varautua siihen, että suurinosa aloittavista on parikymppisiä. Yllätyin kuitenkin, että kaikki (paitsi minä) tutor-ryhmässä olivat juuri lukiosta päässeitä. Varmasti tällä nykyisellä todistusvalinnalla ja ensikertalaisuuden suosimisessa on vaikutuksensa.
Tämä nyt ei kuitenkaan ollut se aihe, josta päätin avautua, vaan lähinnä tämä orientaatioviikko ja meininki siitä eteenpäin. Bileet "tottakai" kuuluu yliopistoon ja opiskelijaelämään mutta ihmettelen, että eletään kuitenkin jo vuotta 2018, joka puolella korostetaan erilaisuutta mutta silti yliopiston aloitusaktiviteetit on suunniteltu vain tietyn tyyppisille ihmisille. Ihmettelen miksei esim. ennen opintoja voida tehdä kartoitusta opiskelijoiden kiinnostuksen kohteista ja muodostaa tutor- ryhmä näiden mukaan. En puhu siis pelkästään itsestäni mutta esim. vähän rauhallisemmat tyypit voisivat olla oma ryhmänsä ja näille voisi ekoina päivinä järjestää jotakin rauhallisempaa ohjelmaa.
Enkä kuvittele olevani jotenkin ylempänä kuin nämä nuoremmat henkilöt, ei se ikä ylipäätään määrittele koko ihmistä, vaan ennen kaikkea persoona ja elämäntilanne. Itse olen lapseton ja sellaisessa elämäntilanteessa, että voisin ihan hyvin lähteä edes jossain määrin näihin bileisiin mukaan. En pelkää, että jäisin jotenkin ulkopuoliseksi, pystyisin myös edelleen bilettämään vaikka aamuun asti, siitä ei ole kyse. En vain jaksa, siis henkisesti.
Osaan "esittää" sosiaalista koulupäivien ajan. Tulen muiden kanssa juttuun mutta aika pitkälle se on sitä itsensä ja oman seuran tyrkyttämistä muille, koska muut eivät juurikaan aloita juttelua. Se on raskasta. Porukat on varmasti osittain solmittu jo bileissä ja päivällä näihin porukoihin mukaan pääseminen on haastavaa. Ymmärrän kyllä sen, että juuri lukiosta päässeelle kolmekymppinen on jo ikäloppu mutta en näiden parhaiksi kavereiksi olekaan aikomassa mutta kiva se olisi ylipäätään jotain juttuseuraa saada. Varsinkin alussa, kun näissä tutor- ryhmissä pyöritään. Onneksi kuitenkin olen opiskelupaikkakunnalta kotoisin sekä taskusta löytyy jo aiempi tutkinto, joten saan 2/3 osaa hyväksiluetuksi, joten hirveän paljon ei yliopistolla pitäisi joutua ylipäätään pyörimään.
Ehkä olen sitten sen verran introvertti henkilö, että näiden opiskelupäivien sosiaalisuuksien jälkeen kaipaan vain omaa rauhaa ja ajatuskin jostakin "rennosta illanvietosta" on todella väsyttävä. Kyse ei siis pelkästään ole iästä, koska ajattelin jo kaksikymppisenä opiskellessani samoin. Eikä kyse ole siitä ettenkö olisi silloin pitänyt bilettämisestä, päinvastoin. En vain jaksa mitään useamman kertaa viikossa tapahtuvaa "verkostoituista" koulupäivien jälkeen. Tuskin olen ainut, joka ajattelee näin. On paljon korkeakoulun päässeitä henkilöitä, jotka ovat aiemmin voineet olla esim. syrjäytyneitä tai koulukiusattuja, joten se kaikkeen mukaan lähteminen ei välttämättä tapahdu sormia napsauttamalla. Lisäksi tällaiset "kerro itsestäsi" "rennossa tutustumisessa" voi olla monelle todella vaikeita, ja se tutustuminen voisi olla helpompaa hieman passiivisemmalla tyylillä. Voi olla, että monet säikähtävät tätä alun menoa niin, että päätyvät suorittamaan koko tutkinnon vain käymällä tenteissä. Ja sitten puhutaan paljon opiskelijoiden ja muiden nuorten mielenterveysongelmista. Onhan se varmasti aivan uskomattoman rankkaa esim. muuttaa yksin vieraalle paikkakunnalle opiskelemaan ja kärsiä koko opiskeluiden ajan ulkopuolisuuden tunteesta ja yksinäisyydestä. Varmastikaan tästä ei niin helposti kehtaa edes kertoa muille, koska kuvittelee sen olevan oma vika, kun ei ole lähtenyt alun tapahtumiin mukaan tai on lähtenyt mutta kokenut ulkopuolisuuden tunnetta.
Kenelläkään muulla samoja ajatuksia?
Kommentit (85)
Maailmanlaajuisesti suomalainen yliopistomaailma on kyllä introvertteja suosiva. En oikein ymmärrä pointtiasi. Älä mene bileisiin, mutta älä myöskään oleta pääseväsi osaksi yhtäkään ryhmää tuolla asenteella. Alun tutustumisleikit toki teennäisiä ja rasittavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei suomalaiset tutustu uusiin tyyppeihin ilman alkoholia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseä vituttaa juurikin tämä alkoholin painostus _kaikessa_. En halua juoda enkä tykkää kattoa muiden örvellystä ja olis kiva jos olis edes yksin "illanvietto" missä ihmiset ei korkkailis koko ajan kaljoja.
Sen sanon, että yhtä piinaa kaikki ryhmäytymiset ja hullunhauskat leikit tutoreiden pitämillä tunneilla. nämä tunnit olivat iso osa orientaatio-opintoja (2op) joka siis pakollinen suoritus tutkinnon tekemiseksi. jos jättäytyi pois, ei suoritusmerkintää. Eli väkisin piti jaksaa ensimmäinen kuukausi.
Itsekin olen luonteeltani kuten itseäsi kuvailit. Ja vaikka aloitinkin yliopisto-opiskelut 28v, niin sama inhotus oli jo lukioiässä 16v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailmanlaajuisesti suomalainen yliopistomaailma on kyllä introvertteja suosiva. En oikein ymmärrä pointtiasi. Älä mene bileisiin, mutta älä myöskään oleta pääseväsi osaksi yhtäkään ryhmää tuolla asenteella. Alun tutustumisleikit toki teennäisiä ja rasittavia.
Lähinnä säälittävää ja surullista että kavereita ei sais kun ei halua ryypätä? Siitä sosiaalisia ihmisiähän tuollainen just suosii ja puhuit itsesi juuri pussiin.
Kannattaa mennä mukaan, niin tutustuu muihin ja ehkä huomaa, ettei kaikki muutkaan ole yli-ekstrovertteja bilettäjiä. Mutta kyllä sitä myöhemminkin ehtii tutustumaan, esim harkkatöissä, jos ei bileet yhtään kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja, vaikka venyttäisin itseni äärirajoille, olisin epämukavuusalueella ja kävisin kaikissa mahdollisissa tapahtumissa ja bileissä, ja saisin tämän johdosta hyvät verkostot ja sitä kautta töitä. Niin voisi kuvitella, että kyseinen työ on myös sosialisuutta, ulospäänsuuntautuneisuutta ja verkostojen luomista vaativaa. ELi luultavasti melko pian saisin jonkinlaisen burn outin, jos koko työ olisi täysin vastakohta sillä millainen oikeasti olen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmanlaajuisesti suomalainen yliopistomaailma on kyllä introvertteja suosiva. En oikein ymmärrä pointtiasi. Älä mene bileisiin, mutta älä myöskään oleta pääseväsi osaksi yhtäkään ryhmää tuolla asenteella. Alun tutustumisleikit toki teennäisiä ja rasittavia.
Lähinnä säälittävää ja surullista että kavereita ei sais kun ei halua ryypätä? Siitä sosiaalisia ihmisiähän tuollainen just suosii ja puhuit itsesi juuri pussiin.
Taidat tahallasi ymmärtää väärin. Paljon itsenäistä työskentelyä / ei pakkoa osallistua luentoihin ---> introverteille suunnattu opiskelu. Verkostoitumiseen bileet ---> niihin voi osallistua juomattakin / säädyllisellä käytöllä. Ei tarvitse vetää päätä sekaisin, vaikka se suomalainen mentaliteetti olisikin. Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa mennä mukaan, niin tutustuu muihin ja ehkä huomaa, ettei kaikki muutkaan ole yli-ekstrovertteja bilettäjiä. Mutta kyllä sitä myöhemminkin ehtii tutustumaan, esim harkkatöissä, jos ei bileet yhtään kiinnosta.
MItä tarkoittaa yli-ekstrovertti bilettäjä? Ja mitä tarkoitat, että bileissä sen huomaan? Nimenomaan tarkoitin, että osaan esittää sosiaalista, enkä ole missään bileissä ikinä ollut seinäruusu, vaan menossa mukana. Se ei ole ongelma. Vaan nimenomaan se, että kaipaan omaa aikaa. Jos olen koko päivän ollut sosiaalinen, varsinkin tyrkyttäen omaa seuraani, yrittäen tutustua uusiin ihmisiin niin tämän jälkeen kaipaan omassa seurassani lepoa. Eikä tällä ole mitään tekemistä fyysisen väsymyksen kanssa. Ap
Meidän opintoihin orientoivalla jaksolla nimenomaan tutustuttiin kampukseen ja siihen miten systeemit toimii. Ei kyllä mitään biletyksiä ollut. Taidettiin kyllä ainejärjestöt ja osakunnat mainita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä reilusti vaan skippasin orientaatioviikon kokonaan, ja hyvin pääsin ryhmään mukaan vielä ekalla varsinaisella viikolla. Toki muut oli siinä vaiheessa jo tuttuja keskenään, mutta heti ekalla tunnilla aloin joitain sanoja vaihtaa vierustoverin kanssa ja pikkuhiljaa muutkin tuli tutuksi. Olen hyvin introvertti itsekin, mutta halusin kuitenkin jotenkin tuntea ryhmäläisiäni.
Vierailija kirjoitti:
Meidän opintoihin orientoivalla jaksolla nimenomaan tutustuttiin kampukseen ja siihen miten systeemit toimii. Ei kyllä mitään biletyksiä ollut. Taidettiin kyllä ainejärjestöt ja osakunnat mainita.
Sitäkin mutta tämän lisäksi melkein joka ilta bileitä. Ehkä tämä menee vähän ylianalysoinniksi mutta moni on voinut jännittää ensimmäistä koulupäivää todella paljon eikä ole tämän vuoksi nukkunut juuri lainkaan edeltävänä yönä. Sitten joka paikassa kuulutetaan "verkostoitumisesta" ja siten miten heti alussa jo pitää lähteä tapahtumiin ja porukkaan mukaan. Niin voi se hieman raastavaa käyttää seuraavakin ilta ja yö bilettäessä, vähillä yöunilla. ap
Joo itseä vitutti ihan sama asia, kolme vuotta sitten olin samassa tilanteessa. En vaan kylläkään ole vanhempi kuin opiskelijatoverini, mutta en myöskään jaksanut sitä bilettämistä. Muutamaan ryyppyhommaan osallistuin ja yhtenä niistä kerroista koin kuuluvani porukkaan, muulloin tuli sellanen olo ett mitä vittua mä teen.
En siis juurikaan tutustunut kehenkään, koska fuksiryhmässäni kaikki olivat tosi sosiaalisia ja meneviä, mä taas hiljainen ja rauhallinen. Ois kanssa mun mielestä ollu kiva jos ois just vaikka mieltymyksien yms perusteella jaettu ryhmät, esim sellaset vois olla samassa ryhmässä joita kiinnostais tutustuminen toisiinsa mieluummin vaikka launtaikahveilla kuin baarissa/kotibileissä.
Itsellä meni melkein koko ykkösvuosi tavallaan pilalle kun olin koulussa niin yksinäinen ja pelkäsin luennoille menemistä (en siis mennyt ollenkaan paitsi pakollisille). Varsinkin syksy meni pahassa masennuksessa, näin jälkikäteen muistellen en ymmärrä miten selvisin ilman mielenterveyden menettämistä. Meillä on tosi iso kurssi, joten oksetti pelkkä ajatus luentosaliin menemisestä kun kaikki tuijottaa ja ihmettelee "kuka toikin on, ei se ollu eilen illalla messissä". Ykkösen keväällä kylläkin oli joitain mukavia harkkoja, joissa oli valmiiks jaettu ryhmät ja siellä koin jonkun verran onnistumisen tunteita ja koulu alko maistumaan.
Kakkosvuonna asiat alko menee paremmin, oikeestaan aika jännä mutta hieman hämärän peitossa koko vuosi. Just nyt tajuan että en oikeesti muista melkei mitää :0 No, luennoilla en edelleenkään käynnyt ahdistuksen vuoksi, mutta harkoista tykkäsin kun siellä oli pari ihmistä joiden parina olin. Muutenkin tutustuin paremmin muutamaan kurssilaiseen, joiden viereen menin aina pakollisilla luennoilla.
Mutta vuosi sitten tapahtu joku ratkaiseva piirre, rohkaistuin ja rupesin hymyilemään ja juttelemaan tuntemattomille kurssikavereille ja lisäksi rupesin moikkaamaan niitä harvoja, joihin edes vähän olin aiempien kahden vuoden aikana tutustunut. Rupesin käymään luennoilla ja lopulta mä olin se joka tuli luennolle kun 90 % muista ei tullut :D Sain hyviä ystäviä, joihin tukeutua.
Nyt nelosella tosissaan oon, en tietty edelleenkään oo mikää huomion keskipiste mutta koen kuitenkin kuuluvani porukkaan. On ihmisiä, joilta kysyä apua. Nyt ymmärrän että aiempina vuosina oon kärsiny jostain sosiaalisesta fobiasta/muusta ahdistuneisuushäiriöstä, jonka takia olen kuvitellut muiden "inhoavan" minua, ja sen takia en ole uskaltanut ottaa kontaktia. Moni ihminen, joita aiemmin olen karttanut luullen heidän olevan nokkavia, ovatkin osoittautuneet oikein mukavaksi ihmisiksi :) (edelleen kyllä ihan oikeastikin on inhottavia ihmisiä, mutta itsetuntoni on sen verran parempi, etten heistä enää välitä)
Tää oli tosi pitkä stoori, mutta mä kannustan ihmisiä menemään juttelemaan jollekin toiselle, joka vaikka istuu yksin. Tai sitten meet ruokapöytään, jossa istuu tuttu naama isossa porukassa, kyllä he varmasti ottavat sut juttuun mukaan! Toki pitää jonkinlaista sosiaalisten tilanteiden arviointikykyä olla, jos porukassa vilkuillaan sivuille ja supatellaan ja naureskellaan, ehkä sitt just siihen porukkaan ei kandee änkeytyä.
Vielä vähän jatkan :D Mutta muistan vielä elävästi kun silloin fuksivuonna etsin itku kurkussa netistä keskusteluja tunnisteella "yksin yliopistossa" ja kirjoittelinkin jollekin keskustelupalstalle omia tuntoja. Joku siihen vastasi että oli kokenut ihan samaa ekana vuonna, mutta että sitten myöhempinä vuosina (taisi itse olla kolmannella/neljännellä) asiat varmasti lähtee menemään parempaan suuntaan. Tuolloin uskoin että itselläni ei varmana käy niin, mutta kuinkas kävikään.
Mä en tykännyt tästä touhusta ollenkaan ja olinkin ulkopuolinen ja yksinäinen koko yliopistoajan.
Vierailija kirjoitti:
Niin ja, vaikka venyttäisin itseni äärirajoille, olisin epämukavuusalueella ja kävisin kaikissa mahdollisissa tapahtumissa ja bileissä, ja saisin tämän johdosta hyvät verkostot ja sitä kautta töitä. Niin voisi kuvitella, että kyseinen työ on myös sosialisuutta, ulospäänsuuntautuneisuutta ja verkostojen luomista vaativaa. ELi luultavasti melko pian saisin jonkinlaisen burn outin, jos koko työ olisi täysin vastakohta sillä millainen oikeasti olen. Ap
Eikö introverteille sopivien duunienkin löytämiseksi tarvita verkostoja?
Bileet on just parhaita, niissä voi jutella samanhenkisten ihmisten kanssa. Edellyttää siis että olet oikeasti kiinnostunut opinnoista ja olet henkisesti kypsä. Tutustumisleikit ovat kivoja, yliopistolta voi löytyä pitkäaikaisia kavereita. toivon vain, että noi työläisperheistä tulevat tyypit, joilla on vaikeuksia sopeutua yliopisto maailmaan, ei kiusaisi ihmisiä, vaan menisivät amikseen suosiolla. Akateemisista perheistä tulevilla on yleensä liberaali näkemys asioista ja liberaalina nuoruutta on paras elää
Aivan. Illalla palaudutaan päivän rasituksista.