Lue keskustelun säännöt.
Millainen mies haluaa parisuhteen jossa ei riidellä?
02.09.2018 |
Enkä nyt puhu jatkuvasta päivittäisestä riitelystä, vaan muutama kerta vuodessakin on liikaa.
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älyllistä haastamista on pitkä, syvällinen keskustelu eikä mikään toisen itkuun saattaminen ja piikittely.
Tuossako on vaihtoehdot? Molemminpuolinen nokkela piikittely voi olla älyllisesti hyvinkin haastavaa. Se voi olla myös hauskaa. Kenenkään ei tarvitse itkeä.
Piikittely on osa tätä suomalaista negatiivisen kommunikoinnin kulttuuria. Mukaälyllistä ja lapsellista kakkaa. Älykkäälle piikin keksiminen ei tuota vaikeuksia, mutta sivistynyt ei päästä sitä suustaan. Maailmassa on ilkeyttä ihan tarpeeksi ilman, että sitä verhotaan älykkyyden kaapuun.
Muuten hyvä kommentti, mutta turhaan moitit suomalaista kulttuuria. Olet itsekin osa sitä. Yhdessä sen muodostamme, emmekä ole sen huonompia tai parempia kuin muut. Jokaiselle kansalle on kehittynyt vain omanlaisensa, kansanluonteelle ominainen kulttuuri. Ja kaikissa kansoissa on sivistyneitä ja vähemmän sivistyneitä, viisaita ja tyhmiä ihmisiä, enkä puhu nyt älykkyydestä, sekin toki jakautuu gaussin käyrään mukaan kaikissa kansoissa.
En yleensä moitikaan suomalaista kulttuuria. Nyt koin kuitenkin aiheelliseksi, koska tuota heikompien piikittelyä tapaa nimen omaan täällä. Muualla sitä harvemmin harrastetaan. Se on eräänlainen sanallinen alistuspeli. Kumpikin pyrkii saamaan älyllisesti yliotteen toisesta. Harvinaista muualla.
No heh heh. Et näköjään tunne muita kulttuureja kuin kultareunuksisten lomamatkojen kautta. Monissa kulttuureissa heikompien sortaminen ei jää piikittelyn tasolle, vaan se on paljon vakavammalla tasolla konkreettisesti, samoin puolison alisteinen asema. Ihan täällä Euroopassa.
Tunnen muita kulttuurehja. Yritä sinä pysyä aiheessa! Piikittely tosiaan on suomalainen piirre. Se, missä esiintyy vakavampia alistamisen muotoja, on täysin toinen keskustelu. Ymmärrät kyllä, kun vähän mietit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun tuleva ex-mies on vakaasti sitä mieltä, että jos häneltä kysyy tai tivaa jotain johon hänellä ei ole vastausta, se on riitelyä. Siihen on paha mennä mitään sanomaan, kun ei saisi edes valheista kysyä jälkeenpäin. Jep jep.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älyllistä haastamista on pitkä, syvällinen keskustelu eikä mikään toisen itkuun saattaminen ja piikittely.
Tuossako on vaihtoehdot? Molemminpuolinen nokkela piikittely voi olla älyllisesti hyvinkin haastavaa. Se voi olla myös hauskaa. Kenenkään ei tarvitse itkeä.
Piikittely on osa tätä suomalaista negatiivisen kommunikoinnin kulttuuria. Mukaälyllistä ja lapsellista kakkaa. Älykkäälle piikin keksiminen ei tuota vaikeuksia, mutta sivistynyt ei päästä sitä suustaan. Maailmassa on ilkeyttä ihan tarpeeksi ilman, että sitä verhotaan älykkyyden kaapuun.
Muuten hyvä kommentti, mutta turhaan moitit suomalaista kulttuuria. Olet itsekin osa sitä. Yhdessä sen muodostamme, emmekä ole sen huonompia tai parempia kuin muut. Jokaiselle kansalle on kehittynyt vain omanlaisensa, kansanluonteelle ominainen kulttuuri. Ja kaikissa kansoissa on sivistyneitä ja vähemmän sivistyneitä, viisaita ja tyhmiä ihmisiä, enkä puhu nyt älykkyydestä, sekin toki jakautuu gaussin käyrään mukaan kaikissa kansoissa.
En yleensä moitikaan suomalaista kulttuuria. Nyt koin kuitenkin aiheelliseksi, koska tuota heikompien piikittelyä tapaa nimen omaan täällä. Muualla sitä harvemmin harrastetaan. Se on eräänlainen sanallinen alistuspeli. Kumpikin pyrkii saamaan älyllisesti yliotteen toisesta. Harvinaista muualla.
No heh heh. Et näköjään tunne muita kulttuureja kuin kultareunuksisten lomamatkojen kautta. Monissa kulttuureissa heikompien sortaminen ei jää piikittelyn tasolle, vaan se on paljon vakavammalla tasolla konkreettisesti, samoin puolison alisteinen asema. Ihan täällä Euroopassa.
Tunnen muita kulttuurehja. Yritä sinä pysyä aiheessa! Piikittely tosiaan on suomalainen piirre. Se, missä esiintyy vakavampia alistamisen muotoja, on täysin toinen keskustelu. Ymmärrät kyllä, kun vähän mietit.
Hyvä, että tunnet muitakin kulttuureja. Samoin itse olen asunut useissa maissa yli puolen vuoden ajan ja tunnen ihmisiä edelleen niistä paljon ja vierailen myös usein. En ole omassa elinpiirissäni huomannut 60 vuoden ikään mennessä, että piikittely olisi suomalainen piirre sen kummemmin parisuhteissa, työpaikoilla kuin muuallakaan omissa ihmissuhteissani sen enempää kuin missään muissakaan maissa. Huumorissa on toki eroa, joissakin maissa esim. tuo piikittely on epäsuorempaa, näennäisesti älykkäämpää, mutta jopa purevampaa kuin suomalainen näennäisen karkea, suorempi tapa. Monissa maisssa sanotaan myös kohteliaisuuksia kasvotusten enemmän kuin suomessa, mutta ne ovat teennäisiä, vailla tarkoitusta ja selän takana saatetaan sanoa tosi pahasti. Sitten taas esimerkiksi italiassa etenkin ulkomaalainen vaimo saa kuulla todella ilkeää ja suoraa puhetta ei ainoastaan mieheltään, vaan myös tämän suvulta, jos ei täytä kriteerejä ja omat mielipiteet ja arvot esimerkiksi lasten ja kodin hoidossa tai suhteessa miehen sukuun eivät heitä miellytä. Sitäkin voi sanoa piikittelyksi, mutta tosi isolla piikillä.
Vierailija kirjoitti:
Mun tuleva ex-mies on vakaasti sitä mieltä, että jos häneltä kysyy tai tivaa jotain johon hänellä ei ole vastausta, se on riitelyä. Siihen on paha mennä mitään sanomaan, kun ei saisi edes valheista kysyä jälkeenpäin. Jep jep.
Valehtelua en siedä tippaakaan. En jää katsomaan sitä (moni suhde onneksi ajoissa tähän kaatunut) eikä siitäkään siksi tule riitaa. Voin rehellisesti sanoa, etten minäkään ole koskaan riidellyt mieheni kanssa. Hän tietää, mitkä minulle ovat suhteen säännöt, joiden rikkominen johtaa sen purkautumiseen. Yksi tärkeimmistä säännöistä on kunnioittaa toista ja valehteleminen kumoaa sen. Suhde on minulle sopimus olla yhdessä ja siitä on neuvoteltu, mitä se sisältää. Rakkauteen perustuva sopimus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älyllistä haastamista on pitkä, syvällinen keskustelu eikä mikään toisen itkuun saattaminen ja piikittely.
Tuossako on vaihtoehdot? Molemminpuolinen nokkela piikittely voi olla älyllisesti hyvinkin haastavaa. Se voi olla myös hauskaa. Kenenkään ei tarvitse itkeä.
Piikittely on osa tätä suomalaista negatiivisen kommunikoinnin kulttuuria. Mukaälyllistä ja lapsellista kakkaa. Älykkäälle piikin keksiminen ei tuota vaikeuksia, mutta sivistynyt ei päästä sitä suustaan. Maailmassa on ilkeyttä ihan tarpeeksi ilman, että sitä verhotaan älykkyyden kaapuun.
Muuten hyvä kommentti, mutta turhaan moitit suomalaista kulttuuria. Olet itsekin osa sitä. Yhdessä sen muodostamme, emmekä ole sen huonompia tai parempia kuin muut. Jokaiselle kansalle on kehittynyt vain omanlaisensa, kansanluonteelle ominainen kulttuuri. Ja kaikissa kansoissa on sivistyneitä ja vähemmän sivistyneitä, viisaita ja tyhmiä ihmisiä, enkä puhu nyt älykkyydestä, sekin toki jakautuu gaussin käyrään mukaan kaikissa kansoissa.
En yleensä moitikaan suomalaista kulttuuria. Nyt koin kuitenkin aiheelliseksi, koska tuota heikompien piikittelyä tapaa nimen omaan täällä. Muualla sitä harvemmin harrastetaan. Se on eräänlainen sanallinen alistuspeli. Kumpikin pyrkii saamaan älyllisesti yliotteen toisesta. Harvinaista muualla.
No heh heh. Et näköjään tunne muita kulttuureja kuin kultareunuksisten lomamatkojen kautta. Monissa kulttuureissa heikompien sortaminen ei jää piikittelyn tasolle, vaan se on paljon vakavammalla tasolla konkreettisesti, samoin puolison alisteinen asema. Ihan täällä Euroopassa.
Tunnen muita kulttuurehja. Yritä sinä pysyä aiheessa! Piikittely tosiaan on suomalainen piirre. Se, missä esiintyy vakavampia alistamisen muotoja, on täysin toinen keskustelu. Ymmärrät kyllä, kun vähän mietit.
Hyvä, että tunnet muitakin kulttuureja. Samoin itse olen asunut useissa maissa yli puolen vuoden ajan ja tunnen ihmisiä edelleen niistä paljon ja vierailen myös usein. En ole omassa elinpiirissäni huomannut 60 vuoden ikään mennessä, että piikittely olisi suomalainen piirre sen kummemmin parisuhteissa, työpaikoilla kuin muuallakaan omissa ihmissuhteissani sen enempää kuin missään muissakaan maissa. Huumorissa on toki eroa, joissakin maissa esim. tuo piikittely on epäsuorempaa, näennäisesti älykkäämpää, mutta jopa purevampaa kuin suomalainen näennäisen karkea, suorempi tapa. Monissa maisssa sanotaan myös kohteliaisuuksia kasvotusten enemmän kuin suomessa, mutta ne ovat teennäisiä, vailla tarkoitusta ja selän takana saatetaan sanoa tosi pahasti. Sitten taas esimerkiksi italiassa etenkin ulkomaalainen vaimo saa kuulla todella ilkeää ja suoraa puhetta ei ainoastaan mieheltään, vaan myös tämän suvulta, jos ei täytä kriteerejä ja omat mielipiteet ja arvot esimerkiksi lasten ja kodin hoidossa tai suhteessa miehen sukuun eivät heitä miellytä. Sitäkin voi sanoa piikittelyksi, mutta tosi isolla piikillä.
Itse olen ollut siinä käsityksessä, että italialaiset sanovat suoraan eivätkä älykkään verhotusti niin, että kohde nolataan, kun hän ei piikkiä huomaa. Tätä olen kohdannut vain Suomessa. Se on kuitenkin jo toinen keskustelu. Kiinnostava kyllä sinänsä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, miten jotka ette riitele reagoisitte jos saisitte esim.tietää kumppaninne pettäneen teitä,valehdelleen törkeästi tms.isoa? Luuletteko tai tiedättekö että voisitte silloinkin olla rauhallisia,kunnioittavia ja huutamatta?
Me emme jää tuollaiseen suhteeseen, me lähdemme. Vai muuttuuko se pettäminen jotenkin paremmaksi riidalla?
Inhoan draamakuningattaria, löytyy molemmista sukupuolista. Niillä ei saisi olla lapsia tai eläimiä, puukkohippaa saisivat olla ihan keskenään.
Jaah,kyllä se on enemmänkin draamanhakua että samantien häivytään. Jos on lapsia,harva edes VOI lähteä yhtäkkiä. Täytyy miettiä ensin mihin lähtee ja kuka lähtee,todennäköisesti hammasta purren täytyy elää yhdessä siihen asti että löytää uuden asunnon.
Mutta kysymykseni koski sitä tilannetta,kun olet vasta saanut tietää pettämisen tms. Luuletko että voit olla silloinkin siinä hetkessä tyyni ja käyttäytyä fiksusti? Et voi jättää lapsiasi ja lähteä mihinkään heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, miten jotka ette riitele reagoisitte jos saisitte esim.tietää kumppaninne pettäneen teitä,valehdelleen törkeästi tms.isoa? Luuletteko tai tiedättekö että voisitte silloinkin olla rauhallisia,kunnioittavia ja huutamatta?
Me emme jää tuollaiseen suhteeseen, me lähdemme. Vai muuttuuko se pettäminen jotenkin paremmaksi riidalla?
Inhoan draamakuningattaria, löytyy molemmista sukupuolista. Niillä ei saisi olla lapsia tai eläimiä, puukkohippaa saisivat olla ihan keskenään.
Jaah,kyllä se on enemmänkin draamanhakua että samantien häivytään. Jos on lapsia,harva edes VOI lähteä yhtäkkiä. Täytyy miettiä ensin mihin lähtee ja kuka lähtee,todennäköisesti hammasta purren täytyy elää yhdessä siihen asti että löytää uuden asunnon.
Mutta kysymykseni koski sitä tilannetta,kun olet vasta saanut tietää pettämisen tms. Luuletko että voit olla silloinkin siinä hetkessä tyyni ja käyttäytyä fiksusti? Et voi jättää lapsiasi ja lähteä mihinkään heti.
Ei ole draamanhakua lähteä, jos toinen käyttäytyy sietämättömällä tavalla lapsellisen riidanhaluisesti ja tästähän oli kysymys. Ei mistään mielenosoitulsellisesta häipymisestä. Tosi asiassa olen ollut tyyni ja käyttäytynyt fiksusti, kun sain tietää pettämisestä, joten en vain luule vaan tiedän niin käyttäytyväni. Nykyinen mieheni tietää minun eroavan, jos pettää enkä usko hänen sitä riskiä ottavan. Hän tietää tämän, koska niin minä olen tosi asiassa aikaisemman suhteeni päättänyt, lähtemällä kylmänviileästi, kun toinen petti. Lisäksi uskoisin hänen rakastavan minua ja siksi pysyvän uskollisena. Jos näin kuitenkin kävisi, pysyisin normaalina aikuisena itsenäni ja toteaisin tämän olleen sitten tässä. Että minua ei näin kohdella. Kuten tein aikaisemminkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, miten jotka ette riitele reagoisitte jos saisitte esim.tietää kumppaninne pettäneen teitä,valehdelleen törkeästi tms.isoa? Luuletteko tai tiedättekö että voisitte silloinkin olla rauhallisia,kunnioittavia ja huutamatta?
Me emme jää tuollaiseen suhteeseen, me lähdemme. Vai muuttuuko se pettäminen jotenkin paremmaksi riidalla?
Inhoan draamakuningattaria, löytyy molemmista sukupuolista. Niillä ei saisi olla lapsia tai eläimiä, puukkohippaa saisivat olla ihan keskenään.
Jaah,kyllä se on enemmänkin draamanhakua että samantien häivytään. Jos on lapsia,harva edes VOI lähteä yhtäkkiä. Täytyy miettiä ensin mihin lähtee ja kuka lähtee,todennäköisesti hammasta purren täytyy elää yhdessä siihen asti että löytää uuden asunnon.
Mutta kysymykseni koski sitä tilannetta,kun olet vasta saanut tietää pettämisen tms. Luuletko että voit olla silloinkin siinä hetkessä tyyni ja käyttäytyä fiksusti? Et voi jättää lapsiasi ja lähteä mihinkään heti.
Tietenkin saman katon alla asuminen uuden asunnon löytymiseen asti tuntuisi kamalalta, mutta en minä miehelle raivoaisi. Mitään riitelemistä ei ole, koska asiassa ei ole neuvottelemista. Minä olen tosi asiassa ehdottomampi kuin he, jotka alkavat räyhätä ja huutaa ja odottavat miehen reaktiota. Suhde on minulle ohi eikä minulla ole enää intressiä korjata sitä, joten riitelesellä ei ole merkitystä.
Uskomatonta, miten vaikea sitä on joidenkin uskoa, että jotkut vain eivät riitele. Eivät näe siinä mieltä missään tilanteessa. He keskustelevat ja jos keskusteluintressiä ei enää ole, he aloittavat oman itsenäisen elämänsä, ilman toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi asiassa riitaakin enemmän moni mies pelkää naista joka vain lähtee. Sivistyneesti. Arvokkaasti. Oman arvonsa tuntien.
Mies, joka pakenee aina. Pelkuri, joka ei osaa käsitellä minkäänlaista ristiriitaa sen paremmin omassa päässään kuin vuorovaikutuksessakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, miten vaikea sitä on joidenkin uskoa, että jotkut vain eivät riitele. Eivät näe siinä mieltä missään tilanteessa. He keskustelevat ja jos keskusteluintressiä ei enää ole, he aloittavat oman itsenäisen elämänsä, ilman toista.
Mikä siinä on uskomatonta? Minua ainakin voimakkaasti tuntevana ihmisenä kiinnostaa,miten tämmöiset riitelemättömät pystyvät sellaiseen. Siis eihän riitely järkevää ole,mutta suuri osa ihmisistä sortuu tunteidenvallassa ja heikkona hetkenä "ei järkeviin"tekoihin. Miten voi olla tyyni ja rauhallinen,huutamatta,vaikka selviäisi että oma lapsi on kuollut onnettomuudessa? Miten voi ääritilanteissakin hallita itsensä täysin ja kontrolloida itseä täydellisesti,silloinkin kun tuska on sietämätön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, miten vaikea sitä on joidenkin uskoa, että jotkut vain eivät riitele. Eivät näe siinä mieltä missään tilanteessa. He keskustelevat ja jos keskusteluintressiä ei enää ole, he aloittavat oman itsenäisen elämänsä, ilman toista.
Mikä siinä on uskomatonta? Minua ainakin voimakkaasti tuntevana ihmisenä kiinnostaa,miten tämmöiset riitelemättömät pystyvät sellaiseen. Siis eihän riitely järkevää ole,mutta suuri osa ihmisistä sortuu tunteidenvallassa ja heikkona hetkenä "ei järkeviin"tekoihin. Miten voi olla tyyni ja rauhallinen,huutamatta,vaikka selviäisi että oma lapsi on kuollut onnettomuudessa? Miten voi ääritilanteissakin hallita itsensä täysin ja kontrolloida itseä täydellisesti,silloinkin kun tuska on sietämätön?
Psykopatia. Ei tunteita hyvässä eikä pahassa. Kylmä ”keskutelu”. Totaalinen turn off. Ei jatkoon- mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, miten vaikea sitä on joidenkin uskoa, että jotkut vain eivät riitele. Eivät näe siinä mieltä missään tilanteessa. He keskustelevat ja jos keskusteluintressiä ei enää ole, he aloittavat oman itsenäisen elämänsä, ilman toista.
Mikä siinä on uskomatonta? Minua ainakin voimakkaasti tuntevana ihmisenä kiinnostaa,miten tämmöiset riitelemättömät pystyvät sellaiseen. Siis eihän riitely järkevää ole,mutta suuri osa ihmisistä sortuu tunteidenvallassa ja heikkona hetkenä "ei järkeviin"tekoihin. Miten voi olla tyyni ja rauhallinen,huutamatta,vaikka selviäisi että oma lapsi on kuollut onnettomuudessa? Miten voi ääritilanteissakin hallita itsensä täysin ja kontrolloida itseä täydellisesti,silloinkin kun tuska on sietämätön?
Psykopatia. Ei tunteita hyvässä eikä pahassa. Kylmä ”keskutelu”. Totaalinen turn off. Ei jatkoon- mies.
Siinä taas yksi joka sotkee tuntemisen ja tunneilmaisun keskenään. Kertonee lähinnä puutteista kirjoittajan tunteidensäätelyssä, silloin tuo raja helposti hämärtyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka sanovat, etteivät koskaan riitele joko valehtelevat, ovat jotenkin tunnekylmiä psykopaatteja tai eivät ole kohdanneet elämässä minkäänlaisia isompia ristiriitatilanteita tai stressiä. Esim. talon rakentaminen yhdessä on hyvin silmiä avaava kokemus ja opettaa paljon keskinäisestä kommunikoinnista, etenkin jos ei ole aiempaa kokemusta sellaisesta. Tai kun toinen ostaa tuliterän auton ja toinen törmää siihen omalla autollaan kotipihalla, toinen unohtaa yhden lapsista kauppaan, lipsauttaa juorukellolle äidilleen puolisosta jotain todella arkaluontoista tai muuta vastaavaa tapahtuu, ihan vaan vaikka vahingossa.
Mikään mainitsemistasi tilanteista ei edellytä rääkymistä naama punaisena. Usko pois, kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä. Vaikeuksia olemme kokeneet aivan varmasti sen minkä sinäkin ja juuri ne ovat opettaneet, ettei tunnekuohu tuo lisäarvoa ratkaisun etsimiseen vaan vaikeuttaa sitä.
Ennemminkin se kertoo sinusta kaiken olennaisen, jos riitely on jotain sairasta "naama punaisena rääkymistä", mistä en maininnut sanallakaan mitään. Riitely ei edes edellytä äänen korottamista tai elämää suurempaa tunnekuohua. Se voi olla ihan vain tiukka väittelytilannekin. Ei ole mahdollista elää pitkää elämää yhdessä riitelemättä. Tai on, mutta se on hyvin onneton tai tasapaksu elämä, jossa ikinä ei tapahdu mitään, kummallakaan ei ole mielipiteitä ja millään ei ole väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka sanovat, etteivät koskaan riitele joko valehtelevat, ovat jotenkin tunnekylmiä psykopaatteja tai eivät ole kohdanneet elämässä minkäänlaisia isompia ristiriitatilanteita tai stressiä. Esim. talon rakentaminen yhdessä on hyvin silmiä avaava kokemus ja opettaa paljon keskinäisestä kommunikoinnista, etenkin jos ei ole aiempaa kokemusta sellaisesta. Tai kun toinen ostaa tuliterän auton ja toinen törmää siihen omalla autollaan kotipihalla, toinen unohtaa yhden lapsista kauppaan, lipsauttaa juorukellolle äidilleen puolisosta jotain todella arkaluontoista tai muuta vastaavaa tapahtuu, ihan vaan vaikka vahingossa.
Mikään mainitsemistasi tilanteista ei edellytä rääkymistä naama punaisena. Usko pois, kaikki eivät ole sellaisia kuin sinä. Vaikeuksia olemme kokeneet aivan varmasti sen minkä sinäkin ja juuri ne ovat opettaneet, ettei tunnekuohu tuo lisäarvoa ratkaisun etsimiseen vaan vaikeuttaa sitä.
Ennemminkin se kertoo sinusta kaiken olennaisen, jos riitely on jotain sairasta "naama punaisena rääkymistä", mistä en maininnut sanallakaan mitään. Riitely ei edes edellytä äänen korottamista tai elämää suurempaa tunnekuohua. Se voi olla ihan vain tiukka väittelytilannekin. Ei ole mahdollista elää pitkää elämää yhdessä riitelemättä. Tai on, mutta se on hyvin onneton tai tasapaksu elämä, jossa ikinä ei tapahdu mitään, kummallakaan ei ole mielipiteitä ja millään ei ole väliä.
Mistä ihmeestä tuollaisen idioottimaisen aivopierun repäisit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta, miten vaikea sitä on joidenkin uskoa, että jotkut vain eivät riitele. Eivät näe siinä mieltä missään tilanteessa. He keskustelevat ja jos keskusteluintressiä ei enää ole, he aloittavat oman itsenäisen elämänsä, ilman toista.
Mikä siinä on uskomatonta? Minua ainakin voimakkaasti tuntevana ihmisenä kiinnostaa,miten tämmöiset riitelemättömät pystyvät sellaiseen. Siis eihän riitely järkevää ole,mutta suuri osa ihmisistä sortuu tunteidenvallassa ja heikkona hetkenä "ei järkeviin"tekoihin. Miten voi olla tyyni ja rauhallinen,huutamatta,vaikka selviäisi että oma lapsi on kuollut onnettomuudessa? Miten voi ääritilanteissakin hallita itsensä täysin ja kontrolloida itseä täydellisesti,silloinkin kun tuska on sietämätön?
Mä voin vastata tähän, olen joutunut pelkäämään sekä puolisoni että lapseni hengen puolesta. Molemmilla kerroilla olen matkalla ensiapuun huutanut kuin eläin, sanatonta, suoraa tuskanhuutoa. Se kumpuaa kuitenkin hädästä, toisin kuin huutaminen riitatilanteessa, jossa huutavat huutavat...niin miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos naama punaisena huudetaan niin siinä riitelee jo ihmisetkin eikä vain asiat. En siedä huonoa käytöstä, joten poistun tilanteesta, kunnes toinen saa itsensä taas älykkäiden kirjoihin. Joskus poistun heidän elämästään lopullisesti, koska heidän kanssaan ei tosi asiassa voi keskustella asioista. Pitävät kaikkea eri mieltä olemista jotenkin uhkana itselleen ja riitelynä, jolloin alkavat itse riidellä.
No et ainakaan voisi työskennellä eduskunnassa kun siellä pitää pystyä olemaan asioista eri mieltä jopa riitelemällä ja antaa vastapuolelle samalla mitalla takaisin. Itse pidän sellaisia tasaisia ihmisiä vähän mielenkiinnottomina ja tylsinä jotka eivät osaa pitää puoliaan vaikka riitelemällä jos siihen on todellista aihetta. Itse tunnen voimakkaasti, rakastan ja osaan myös antaa tarvittaessa takaisin, olen saanut hyvää palautetta aitoudestani. En kuitenkaan mene henkilökohtaisuuksiin ja loukkaa ketään, olen varmasti ihmisenä kiltimpi kuin joku tasainen luonne joka sitten takanapäin juoruilee ja on epälojaali, asiat on puitava edessä eikä selän takana.
Sinähän tässä olet ilkeä. Oletat minun olevan juoruilija ja epälojaali. Minulla oli tänään tunteja kestävä ja kiinnostava keskustelu mieheni kanssa hyvyyden ja pahuuden määritelmästä. Se oli niin mielenkiintoinen juuri siksi, että olimme eri mieltä. Jonkun riidanhaluisen kanssa emme olisi päässeerät kunnolla keskustelemaan, kun molemmat yrittävät keksiä osuvia piikkejä ja lytätä toisen kantaa. Minusta se olisi ollut tylsää. En myöskään sanonut, etten osaisi keksiä sanottavaa tai sivaltaa nokkelasti. Sivallan useinkin mielessäni. En vain koe tarpeelliseksi tuoda maailmaan lisää negatiivisuutta ja sanoa sitä ääneen.
Sivaltaminen on ilkeää, siinä mennään monesti henkilökohtaisuuksiin. Jos asioista riidellään siinä ei mennä henkilökohtaisuuksiin, sivaltajat ovat ilkeitä ja nenäkkäitä.
No heh heh. Et näköjään tunne muita kulttuureja kuin kultareunuksisten lomamatkojen kautta. Monissa kulttuureissa heikompien sortaminen ei jää piikittelyn tasolle, vaan se on paljon vakavammalla tasolla konkreettisesti, samoin puolison alisteinen asema. Ihan täällä Euroopassa.