Millainen mies haluaa parisuhteen jossa ei riidellä?

Arvasin että ketjuun tunkee yksi jos toinenkin puolustelemaan paskaa käytöstään "temperamenttisella" luonteella.

Riitely on parisuhteessa samassa roolissa kuin ripuli turismissa.

En ymmärrä ihmisiä jotka toivovat kumpaakaan.

No en itekkä halua riidellä. Mielummin vetäydyn hetkeksi rauhoittumaan ja sen jälkeen puhun asiasta asianmukaisesti ja rauhallisesti. Oma kokemus riitelystä on, että se vain vaikeuttaa asian selvittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Arvasin että ketjuun tunkee yksi jos toinenkin puolustelemaan paskaa käytöstään "temperamenttisella" luonteella.

Se on teidän omaa tulkintaa leimata temperamenttiset ihmiset huonokäytöksisiksi ja aggressiivisiksi.

Teistä tulee mieleen alkoholistien lapset, jotka mouhottavat ääripäästä toiseen ja julistavat jo yhdenkin annoksen tekevän lapsen olon turvattomaksi.

Omat traumat tekee joistain ihmisistä ääripäiden hysteerikkoja.

Ihan ymmärrettävästi tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Aina sanotaan, että lapsille on parempi että vanhemmat eroavat kuin että eletään riitaisessa perheessä.

Mutta mitäpä, jos vanhemmat vain sattuvat olemaan tällaisia "temperamenttisia" ja "suuria persoonia"? Onko se lapsen vika, jos hän ahdistuu vuorovaikutustilanteessa, joka saa aikuisen miehenkin ahdistumaan?

En tiedä lapsia jotka olisivat ahdistuneet tuollaisessa aidon ja impulsiivisen, lämpimän kommunikaation perhekulttuurissa.

Itseäni ahdisti lapsena käydä kylässä niissä perusperheissä, joissa kaikki oli vaan niin kylmää ja flegmaattista.

Ja niissä perheissä kasvaneilla lapsilla ahdistaa kiihkeys.

Eli kulttuurieroja, Suomessa vaan perinteisesti suurinosa on noita fleguja hyssyttelijöitä joiden tunneilmaisu on hyvin humalakeskeistä, eli siksi täällä ahdistutaan temperamenttisemmista ihmisistä.

Tunneilmaisua on monenlaista. Minusta nämä temperamenttisiksi itseään tituleeraavat ovat yleensä niitä joilla on isoimmat tunneilmaisun ongelmat. Ympäristöön kohdistuva henkinen (tai pahimmillaan fyysinenkin) väkivalta nimittäin on umpisurkea tapa ilmaista tunteitaan ja merkki kommunikoinnin täydellisestä epäonnistumisesta.

Olen itse impulsiivinen, tunteikas ihminen. Mutta annan räiskähdellä vain innostuksen tunteita. Harmituksen ja loukkaantumisen tunnetta en anna tulla kuin halliten, koska sanottuja pahoja sanoja ei saa takaisin.

Halliten ei tarkoita, etten sano kaikkia. Mutta en huutaen enkä loukkaavilla sanoilla. Mieheni on samanlainen. Meillä ei riidellä.

Aina ei ollut näin, entisessä liitossani kyllä riideltiin ja kovaäänisesti. Niinpä kaikki tärkeät asiat jäivätkin oikeasti puhumatta, kun molemmat antoivat vaan tulla, eikä kumpikaan kuunnellut. Sitä sanoisin riitelyksi.

Totta kai riitelyyn tarvitaan kaksi. Mutta sama ihminen voi olla riitelemättäkin sopivan ihmisen kanssa, jonka kanssa kommunikointi toimii normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Aina sanotaan, että lapsille on parempi että vanhemmat eroavat kuin että eletään riitaisessa perheessä.

Mutta mitäpä, jos vanhemmat vain sattuvat olemaan tällaisia "temperamenttisia" ja "suuria persoonia"? Onko se lapsen vika, jos hän ahdistuu vuorovaikutustilanteessa, joka saa aikuisen miehenkin ahdistumaan?

En tiedä lapsia jotka olisivat ahdistuneet tuollaisessa aidon ja impulsiivisen, lämpimän kommunikaation perhekulttuurissa.

Itseäni ahdisti lapsena käydä kylässä niissä perusperheissä, joissa kaikki oli vaan niin kylmää ja flegmaattista.

Ja niissä perheissä kasvaneilla lapsilla ahdistaa kiihkeys.

Eli kulttuurieroja, Suomessa vaan perinteisesti suurinosa on noita fleguja hyssyttelijöitä joiden tunneilmaisu on hyvin humalakeskeistä, eli siksi täällä ahdistutaan temperamenttisemmista ihmisistä.

Täällä yksi. Lapsuudenkodissa vanhemmat huusivat ja riitelivät päivittäin. Naureskelivat aina että heillä on vain etelä-eurooppalainen temperamentti. Olin lapsena todella ahdistunut asiasta. Kaikki lapset perheestämme sairastuivat psyykkisesti jo nuorina. Vanhemmat jatkavat riitelyä edelleen, en voi vierailla siellä koskaan paria tuntia kauempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Aina sanotaan, että lapsille on parempi että vanhemmat eroavat kuin että eletään riitaisessa perheessä.

Mutta mitäpä, jos vanhemmat vain sattuvat olemaan tällaisia "temperamenttisia" ja "suuria persoonia"? Onko se lapsen vika, jos hän ahdistuu vuorovaikutustilanteessa, joka saa aikuisen miehenkin ahdistumaan?

En tiedä lapsia jotka olisivat ahdistuneet tuollaisessa aidon ja impulsiivisen, lämpimän kommunikaation perhekulttuurissa.

Itseäni ahdisti lapsena käydä kylässä niissä perusperheissä, joissa kaikki oli vaan niin kylmää ja flegmaattista.

Ja niissä perheissä kasvaneilla lapsilla ahdistaa kiihkeys.

Eli kulttuurieroja, Suomessa vaan perinteisesti suurinosa on noita fleguja hyssyttelijöitä joiden tunneilmaisu on hyvin humalakeskeistä, eli siksi täällä ahdistutaan temperamenttisemmista ihmisistä.

Tunneilmaisua on monenlaista. Minusta nämä temperamenttisiksi itseään tituleeraavat ovat yleensä niitä joilla on isoimmat tunneilmaisun ongelmat. Ympäristöön kohdistuva henkinen (tai pahimmillaan fyysinenkin) väkivalta nimittäin on umpisurkea tapa ilmaista tunteitaan ja merkki kommunikoinnin täydellisestä epäonnistumisesta.

Ok, ilmeisesti koetaan (henkinen) väkivalta hyvin eri tavoin.

Itselläni kun ei ole kokemusta minkäänasteisesta väkivallasta, vaikka kasvoin äärimmäisen temperamenttisten ja impulsiivisten ihmisten keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Temperamenttiset ihmiset on näin naisena pahinta mitä tiedän, joten en ihan allekirjoita tätä tekstiä. Kaikki töksäyttely, avautuminen ja suora haukkuminen, jota ”temperamenttisuuden”, ”suorapuheisuuden” ja ”oinaalle kuuluvan luonteen” nimissä tehdään, saa mut juoksemaan ja kauas. Totta on, että nämä on usein naisia - mutta ei sitä sarjaa, joka yleensä muutenkaan mitenkään älyllä loistaa.

Perinteisestihän suomalaiselle miehelle tunteet edustaa kaaosta. Kaiketi se johtuu kasvatuksesta ja meidän kulttuurisesta taustasta, tosimies ei itke eikä muutenkaan saa esittää tunteitaan, joten niitä ei opeteta käsittelemään mitenkään. Onko siis ihme, että kun kuppi menee nurin niin tapahtuu hirveitä - tavarat menee rikki siinä missä vastapuolen luutkin ja pahimmassa tapauksessa joltakultahenki lähtee.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka selvittää välinsä keskustelemalla eikä riitelemällä. Tunteisiin on täysi oikeus, mutta niille ei saa antaa kaikkea valtaa omassa käytöksessä. Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on.

Otsikon kysymykseen: sellainen mies, joka tekee parisuhteessa toisen onnelliseksi.

"Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on." - Näin varmasti on. Mutta kenelle hän selittää ja kertoo, mitä hänen mielenpäällä on, jos toinen ei halua lainkaan kuunnella?

Totta kai vastapuolen tulee kuunnella mitä toinen sanoo, sitähän vuorovaikutus parisuhteessa on. En ymmärrä kysymystä.

Itse olen harmikseni kohdannut ihmisen, jonka kanssa "riitely" kävi mahdottomaksi, koska hän ei halunnut sanoa sanaakaan, kun kysyin ja sanoin jotain hänelle. Tai häipyi paikalta. Ja tai tiuskaisi, että päätä ja tee sä kuule yksinäsi jonka jälkeen seurasi usein pitkä hiljaisuus.  - viimeienn siis huomautin jostain asiasta kuten, että miten olin ajatellut itse, että toteuttaisimme siivoamisen tai mitä olin ajatellut, että saattaisimme tehdä yhdessä... 

Olisi varmaan pitänyt aloittaa kysymyksellä, että mitenkä hän on ajatellut tai kuvitellut asian (kuten jo mainitun siivoamisen tapahtuvan), kun ei se itsestäänkään kokemukseni mukaan tapahdu, eikä minulla (tulorajoittesiella opiskelijalla ole varaa maksaa siivioojaa. - olisko pitänyt pyytää kumppanain äitiä siivoamaan?)

Tai ensiksi kysyä häneltä, että mitä hän on ajatellut tai suunnitellut. - Jos hän jotain harvoin ehdotti, niin yritin kuunnellla ja sitten lausua mielipiteeni. 

Tai mitä minun olisi pitänyt hänelle vastata kun hän oli sitä mieltä, että hänen ehdokas puolueensa voittaa ylivoimaisesti vaalit ja erehdyin sanomaan, että mistä hän voi olla varma, niin sain päälleni vain töksätyksiä, kuten olenko joku kommari, kun ajattelen muita vaihtoehtoja, tai enkö tajua, mikä tai kuka on paras tai miten olen vain idiootti kun en tajua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Aina sanotaan, että lapsille on parempi että vanhemmat eroavat kuin että eletään riitaisessa perheessä.

Mutta mitäpä, jos vanhemmat vain sattuvat olemaan tällaisia "temperamenttisia" ja "suuria persoonia"? Onko se lapsen vika, jos hän ahdistuu vuorovaikutustilanteessa, joka saa aikuisen miehenkin ahdistumaan?

En tiedä lapsia jotka olisivat ahdistuneet tuollaisessa aidon ja impulsiivisen, lämpimän kommunikaation perhekulttuurissa.

Itseäni ahdisti lapsena käydä kylässä niissä perusperheissä, joissa kaikki oli vaan niin kylmää ja flegmaattista.

Ja niissä perheissä kasvaneilla lapsilla ahdistaa kiihkeys.

Eli kulttuurieroja, Suomessa vaan perinteisesti suurinosa on noita fleguja hyssyttelijöitä joiden tunneilmaisu on hyvin humalakeskeistä, eli siksi täällä ahdistutaan temperamenttisemmista ihmisistä.

Täällä yksi. Lapsuudenkodissa vanhemmat huusivat ja riitelivät päivittäin. Naureskelivat aina että heillä on vain etelä-eurooppalainen temperamentti. Olin lapsena todella ahdistunut asiasta. Kaikki lapset perheestämme sairastuivat psyykkisesti jo nuorina. Vanhemmat jatkavat riitelyä edelleen, en voi vierailla siellä koskaan paria tuntia kauempaa.

Myös mun dramaattinen ja temperamenttinen exmies riitelee vaimonsa kanssa edelleen raivokkaasti (yhteistä matkaa heillä jo yli 10 vuotta). No, miten kukin haluaa aikansa käyttää. Me ei todella sovittu yhteen.

Meidän yhteinen lapsi on ollut pienestä saakka myös dramaattinen ja temperamenttinen, ja sellaisena varsin raskas kasvatettava. (Nykyisen puolison kanssa jäädään kohta kaksin.) Me ei riidellä jo ihan siksikin, että tosi harva asia on kierrosten ottamisen arvoinen, ja mitä enemmän tulee ikää, sen vähemmän niitä on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli aina pitää olla asioista samaa mieltä? Entä kun ei ollakaan? Se on riitelyä. En usko, että tuollaisia suhteita on edes olemassa.

En ole itse riidellyt koskaan parisuhteessa, ja olen melkein kaikesta eri mieltä kuin mieheni.

No, mä taas lasken erimielisyydet riitelyksi. Riitely tarkoittaa eri ihmisille eri asioita.

Sinä siis riitelet työkaverisi kanssa joka kertoo miten hänen lempiruokaansa on kalakeitto ja sinun on pasta? Ok............

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Aina sanotaan, että lapsille on parempi että vanhemmat eroavat kuin että eletään riitaisessa perheessä.

Mutta mitäpä, jos vanhemmat vain sattuvat olemaan tällaisia "temperamenttisia" ja "suuria persoonia"? Onko se lapsen vika, jos hän ahdistuu vuorovaikutustilanteessa, joka saa aikuisen miehenkin ahdistumaan?

En tiedä lapsia jotka olisivat ahdistuneet tuollaisessa aidon ja impulsiivisen, lämpimän kommunikaation perhekulttuurissa.

Itseäni ahdisti lapsena käydä kylässä niissä perusperheissä, joissa kaikki oli vaan niin kylmää ja flegmaattista.

Ja niissä perheissä kasvaneilla lapsilla ahdistaa kiihkeys.

Eli kulttuurieroja, Suomessa vaan perinteisesti suurinosa on noita fleguja hyssyttelijöitä joiden tunneilmaisu on hyvin humalakeskeistä, eli siksi täällä ahdistutaan temperamenttisemmista ihmisistä.

Täällä yksi. Lapsuudenkodissa vanhemmat huusivat ja riitelivät päivittäin. Naureskelivat aina että heillä on vain etelä-eurooppalainen temperamentti. Olin lapsena todella ahdistunut asiasta. Kaikki lapset perheestämme sairastuivat psyykkisesti jo nuorina. Vanhemmat jatkavat riitelyä edelleen, en voi vierailla siellä koskaan paria tuntia kauempaa.

Täällä toinen. Se loppui vasta, kun riidanhaastajaosapuoli päätyi omaishoidettavaksi. Mun vanhemmilla oli tapana riidellä kaikki joulut. Jäljet jäivät, en ole viettänyt joulua sen jälkeen kun muutin pois kotoa 20 vuotta sitten.

Voin aivan rehellisesti ja valehtelematta sanoa, etten koskaan riitele mieheni kanssa. Suuriakin ongelmia (oma, miehen ja lapsen sairaus) ja erimielisyyksiä tullut eteen ja kaikesta on selvitty keskustelemalla kuten aikuiset. Toki tunteet kuohahtelevat omassa mielessäni, mutta en anna sen vaikuttaa toimissani tai sanoissani. En ole luolamies tai lapsi! Jotenkin tuntuu, ettei näillä kuohahtajilla ja temperamenttisilla usein todellisia ongelmia olekaan. Nimittäin silloin kun parisuhteessa yhteen hiileen puhaltaminen todella punnitaan, kaikki riitely muuttuu merkityksettömäksi. Vaikeudet ovatkin minua kasvattaneet temperamenttisesta hillityksi aikuiseksi.

Riitely on ihan karmivaa katsella.

Joskus tuntuu, että vaimo ei pystynyt keskustelemaan äitinsä kanssa riitelemättä.

Mentiin käymään ja anoppi aina aidosti ilahtui. "Ai ku kiva kun tulitte!"

Viimeistään parin tunnin päästä sitten jo vaimo ja anoppi riitelivät jostain täysin turhasta asiasta huutaen.

Itse olen ihan tossukka ja en ole varmaan ikinä riidellyt vanhempieni kanssa, vaikka varmaan joskus olis ollut syytäkin.

M40+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Temperamenttiset ihmiset on näin naisena pahinta mitä tiedän, joten en ihan allekirjoita tätä tekstiä. Kaikki töksäyttely, avautuminen ja suora haukkuminen, jota ”temperamenttisuuden”, ”suorapuheisuuden” ja ”oinaalle kuuluvan luonteen” nimissä tehdään, saa mut juoksemaan ja kauas. Totta on, että nämä on usein naisia - mutta ei sitä sarjaa, joka yleensä muutenkaan mitenkään älyllä loistaa.

Perinteisestihän suomalaiselle miehelle tunteet edustaa kaaosta. Kaiketi se johtuu kasvatuksesta ja meidän kulttuurisesta taustasta, tosimies ei itke eikä muutenkaan saa esittää tunteitaan, joten niitä ei opeteta käsittelemään mitenkään. Onko siis ihme, että kun kuppi menee nurin niin tapahtuu hirveitä - tavarat menee rikki siinä missä vastapuolen luutkin ja pahimmassa tapauksessa joltakultahenki lähtee.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka selvittää välinsä keskustelemalla eikä riitelemällä. Tunteisiin on täysi oikeus, mutta niille ei saa antaa kaikkea valtaa omassa käytöksessä. Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on.

Otsikon kysymykseen: sellainen mies, joka tekee parisuhteessa toisen onnelliseksi.

"Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on." - Näin varmasti on. Mutta kenelle hän selittää ja kertoo, mitä hänen mielenpäällä on, jos toinen ei halua lainkaan kuunnella?

Totta kai vastapuolen tulee kuunnella mitä toinen sanoo, sitähän vuorovaikutus parisuhteessa on. En ymmärrä kysymystä.

Itse olen harmikseni kohdannut ihmisen, jonka kanssa "riitely" kävi mahdottomaksi, koska hän ei halunnut sanoa sanaakaan, kun kysyin ja sanoin jotain hänelle. Tai häipyi paikalta. Ja tai tiuskaisi, että päätä ja tee sä kuule yksinäsi jonka jälkeen seurasi usein pitkä hiljaisuus.  - viimeienn siis huomautin jostain asiasta kuten, että miten olin ajatellut itse, että toteuttaisimme siivoamisen tai mitä olin ajatellut, että saattaisimme tehdä yhdessä... 

Olisi varmaan pitänyt aloittaa kysymyksellä, että mitenkä hän on ajatellut tai kuvitellut asian (kuten jo mainitun siivoamisen tapahtuvan), kun ei se itsestäänkään kokemukseni mukaan tapahdu, eikä minulla (tulorajoittesiella opiskelijalla ole varaa maksaa siivioojaa. - olisko pitänyt pyytää kumppanain äitiä siivoamaan?)

Tai ensiksi kysyä häneltä, että mitä hän on ajatellut tai suunnitellut. - Jos hän jotain harvoin ehdotti, niin yritin kuunnellla ja sitten lausua mielipiteeni. 

Tai mitä minun olisi pitänyt hänelle vastata kun hän oli sitä mieltä, että hänen ehdokas puolueensa voittaa ylivoimaisesti vaalit ja erehdyin sanomaan, että mistä hän voi olla varma, niin sain päälleni vain töksätyksiä, kuten olenko joku kommari, kun ajattelen muita vaihtoehtoja, tai enkö tajua, mikä tai kuka on paras tai miten olen vain idiootti kun en tajua.

Siis eihän keskustelu asioista ole riitelyä. Kumppanisi on ollut keskustelutaidoton idiootti ja juuri tuollaisten kanssa ne riidat sitten syntyy. Esimerkeissäsi hän juuri on haastanut riitaa ja aiheuttanut pahaa mieltä, etenkin tuo viimeisin oli erittäin hyvä esitys siitä, mitä hyvä kommunikaatio EI ole.

Sivistynyt ihminen hallitsee tunteensa, kertoo miltä tuntuu ja kuuntelee miltä toisesta tuntuu. Sellainen on toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta. Kaikkia meitä ärsyttää, suututtaa, vituttaa välillä - sitä vaan ei ole tarkoitus purkaa toiseen ihmiseen.

Ot: Miksi muuten käytät ajatusviivaa tuolla lailla hassusti virkkeen aloittajana? Alkaako siitä jonkun toisen puheenvuoro vai mitä ihmettä? Ihan siis hyvällä kysyn, olen ennenkin ihmetellyt että onko tuo jokin tehokeino tekstissä tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Temperamenttiset ihmiset on näin naisena pahinta mitä tiedän, joten en ihan allekirjoita tätä tekstiä. Kaikki töksäyttely, avautuminen ja suora haukkuminen, jota ”temperamenttisuuden”, ”suorapuheisuuden” ja ”oinaalle kuuluvan luonteen” nimissä tehdään, saa mut juoksemaan ja kauas. Totta on, että nämä on usein naisia - mutta ei sitä sarjaa, joka yleensä muutenkaan mitenkään älyllä loistaa.

Perinteisestihän suomalaiselle miehelle tunteet edustaa kaaosta. Kaiketi se johtuu kasvatuksesta ja meidän kulttuurisesta taustasta, tosimies ei itke eikä muutenkaan saa esittää tunteitaan, joten niitä ei opeteta käsittelemään mitenkään. Onko siis ihme, että kun kuppi menee nurin niin tapahtuu hirveitä - tavarat menee rikki siinä missä vastapuolen luutkin ja pahimmassa tapauksessa joltakultahenki lähtee.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka selvittää välinsä keskustelemalla eikä riitelemällä. Tunteisiin on täysi oikeus, mutta niille ei saa antaa kaikkea valtaa omassa käytöksessä. Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on.

Otsikon kysymykseen: sellainen mies, joka tekee parisuhteessa toisen onnelliseksi.

"Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on." - Näin varmasti on. Mutta kenelle hän selittää ja kertoo, mitä hänen mielenpäällä on, jos toinen ei halua lainkaan kuunnella?

- Niin. tarkoitat, että ei me kaikki ole onnistuttu löytämään ja saamaan kumppaniksi tasapainosita aikuista, joka osaa ja kykenee rakentevasta "riitelemään." - Riitelykin on tavallaan taito laji, joka onnistuu oikeastaan kaiketi vain silloin, kun erimieliyydestä ja riidan aiheesta huolimatta kummallakin (/kaikilla) riidan osapuolilla on halu päästä asiassa tyydyttävään ratkaisuun Mutta ennen sitä kyky ja halu kunnioittaa  ja arvostaa toista / toisia riidan / ermielisyyden osapuolia.  

Tuo temperamentin oikeuttava huono käytös on kyllä yllättävän yleistä. Surulliseksi asian tekee että moni kokee tämän aidosti oikeudekseen. Saako sitten aamu-uninen myöstellä töistä, tai avulias auttaa ryöstämään pankin?

Meillä myös riideltiin ja huudettiin lapsuuden kodissa, en siedä yhtään huutamista riitelymielessä. Toki joskus riitelemme mieheni kanssa, mutta se loppuu ennenkuin yltyy huudoksi. Enemminkin ärsyyntynyttä väittelyä, harvemmin tosin tuotakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Temperamenttiset ihmiset on näin naisena pahinta mitä tiedän, joten en ihan allekirjoita tätä tekstiä. Kaikki töksäyttely, avautuminen ja suora haukkuminen, jota ”temperamenttisuuden”, ”suorapuheisuuden” ja ”oinaalle kuuluvan luonteen” nimissä tehdään, saa mut juoksemaan ja kauas. Totta on, että nämä on usein naisia - mutta ei sitä sarjaa, joka yleensä muutenkaan mitenkään älyllä loistaa.

Perinteisestihän suomalaiselle miehelle tunteet edustaa kaaosta. Kaiketi se johtuu kasvatuksesta ja meidän kulttuurisesta taustasta, tosimies ei itke eikä muutenkaan saa esittää tunteitaan, joten niitä ei opeteta käsittelemään mitenkään. Onko siis ihme, että kun kuppi menee nurin niin tapahtuu hirveitä - tavarat menee rikki siinä missä vastapuolen luutkin ja pahimmassa tapauksessa joltakultahenki lähtee.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka selvittää välinsä keskustelemalla eikä riitelemällä. Tunteisiin on täysi oikeus, mutta niille ei saa antaa kaikkea valtaa omassa käytöksessä. Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on.

Otsikon kysymykseen: sellainen mies, joka tekee parisuhteessa toisen onnelliseksi.

"Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on." - Näin varmasti on. Mutta kenelle hän selittää ja kertoo, mitä hänen mielenpäällä on, jos toinen ei halua lainkaan kuunnella?

- Niin. tarkoitat, että ei me kaikki ole onnistuttu löytämään ja saamaan kumppaniksi tasapainosita aikuista, joka osaa ja kykenee rakentevasta "riitelemään." - Riitelykin on tavallaan taito laji, joka onnistuu oikeastaan kaiketi vain silloin, kun erimieliyydestä ja riidan aiheesta huolimatta kummallakin (/kaikilla) riidan osapuolilla on halu päästä asiassa tyydyttävään ratkaisuun Mutta ennen sitä kyky ja halu kunnioittaa  ja arvostaa toista / toisia riidan / ermielisyyden osapuolia.  

Itselläni ratkaiseva tekijä on tietoisuus, eikä halu kunnioittaa toisia yms.

Eli tietoisuus tunteista, ymmärrän niiden olevan erillinen asia itsestäni, enkä sen takia mene mukaan mihinkään tunnekuohuihin, pystyn ikään kuin pysäyttämään sen.

Ehkä tuosta voisi olla apua muillekin? Iso osa ihmisistä luulee, että niiden tunteet on niiden minuus ja persoona. Vaikka sitä voisi kuvailla niin, että persoona ja minuus on muuttumaton taivas, ja esim. tunteet on pilviä, jotka lipuu ohi, ne ei ole se itse taivas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan perus suomalainen mies.

Suomalaiset miehet pelkäävät temperamenttisia naisia ja ahdistuvat impulsiivisista tunnereaktioista.

Ei tarvi olla edes mikään riitelijätyyppi, kunhan vaan muuten suuri persoona ja teatraaliset elkeet, niin suomalaismiehet ahdistuu.

Temperamenttiset ihmiset on näin naisena pahinta mitä tiedän, joten en ihan allekirjoita tätä tekstiä. Kaikki töksäyttely, avautuminen ja suora haukkuminen, jota ”temperamenttisuuden”, ”suorapuheisuuden” ja ”oinaalle kuuluvan luonteen” nimissä tehdään, saa mut juoksemaan ja kauas. Totta on, että nämä on usein naisia - mutta ei sitä sarjaa, joka yleensä muutenkaan mitenkään älyllä loistaa.

Perinteisestihän suomalaiselle miehelle tunteet edustaa kaaosta. Kaiketi se johtuu kasvatuksesta ja meidän kulttuurisesta taustasta, tosimies ei itke eikä muutenkaan saa esittää tunteitaan, joten niitä ei opeteta käsittelemään mitenkään. Onko siis ihme, että kun kuppi menee nurin niin tapahtuu hirveitä - tavarat menee rikki siinä missä vastapuolen luutkin ja pahimmassa tapauksessa joltakultahenki lähtee.

Ihailen suuresti ihmisiä, jotka selvittää välinsä keskustelemalla eikä riitelemällä. Tunteisiin on täysi oikeus, mutta niille ei saa antaa kaikkea valtaa omassa käytöksessä. Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on.

Otsikon kysymykseen: sellainen mies, joka tekee parisuhteessa toisen onnelliseksi.

"Sivistynyt ihminen selittää ja sanallistaa toiselle, mitä mielen päällä on." - Näin varmasti on. Mutta kenelle hän selittää ja kertoo, mitä hänen mielenpäällä on, jos toinen ei halua lainkaan kuunnella?

- Niin. tarkoitat, että ei me kaikki ole onnistuttu löytämään ja saamaan kumppaniksi tasapainosita aikuista, joka osaa ja kykenee rakentevasta "riitelemään." - Riitelykin on tavallaan taito laji, joka onnistuu oikeastaan kaiketi vain silloin, kun erimieliyydestä ja riidan aiheesta huolimatta kummallakin (/kaikilla) riidan osapuolilla on halu päästä asiassa tyydyttävään ratkaisuun Mutta ennen sitä kyky ja halu kunnioittaa  ja arvostaa toista / toisia riidan / ermielisyyden osapuolia.  

Tarkoitan riitelyllä eri asiaa kuin sinä. Esimerkiksi väittelyssä asiat riitelevät eivätkä ihmiset, kyseessä ei siis silloin ole riita tai riitely.