Miten te vanhat ihmiset (60+) voitte elää sen kanssa, että elämää ei ole jäljellä kovin paljoa?

Mitä muutakaan voin kuin elää sen kanssa? Tarkoitatko että minun pitäisi tehdä itsemurha, koska en kestä ajatusta, että elämää on niin vähän jäljellä? Tosin olen vasta 53, mutta minulla on perinnöllinen sydänsairaus, johon todennäköisesti kuolen ennen eläkeikää, ellei lääketieteessä tapahdu mullistavia keksintöjä sitä ennen.

Olen elossa nyt ja se riittää minulle. Eihän kukaan voi tietää, kuoleeko satavuotiaana vai jääkö bussin alle huomenna.

Miksi ahdistaisi? Nuoruutta ei ainakaan kannata kadehtia; sitä on kaikilla saman verran.

Ja tietääkseni kukaan ei ole tänne jäänyt.

Mikä ahdistaisi? Kun elää täysillä tähän asti, niin elämätön elämä ei sureta. Toki jos olisi ollut sossun elätti koko ikänsä, niin varmaan harmittaisi, kun paljon mukavaa jäi kokematta vain siksi,että ei suostunut menemään töihin.

Ei ahdista. Noutaja voi tulla yhta hyvin koska vain, nuorellekin. Sullekin vaikka huomenna!

Kandee elaa taysilla!

Mistä meistä kukaan voi tietää kuinka paljon elämää on jäljellä? Toisia se ahdistaa, toisia ei.

Kyllä se mielessä on

ensinnäkin,kuuskymppinen ei ole vanha,kahdeksankymmentäyhdeksdän v on vanha. Nyky ihminen voi elää 110v. Miski odotella kuolemaa,pitää elää täysillä. Niin on paljon näkemistä kja tekemistä

Odottele ihan issekses vaan,me muut eletään.

No mahtavaahan se on ettei tämä loputtomiin jatku - oletko sekaisin?

Onhan tuota elettyä elämää takana... Ehkäpä siksi ei ahdista?

Minua ei ahdista ajatus siitä että voin kuolla vaikka huomenna, koska se tapahtuisi niin äkkiä ja sitä ei osaisi odottaa. Sen sijaan ahdistava ajatus, että olisin joskus vaikka 90 ja näin ollen varma siitä, että aika käy vähiin. Nyt jo kolmekymppisenä hirvittää, miten nopeasti elämä oikeastaan valuu eteenpäin.

Ap

Ei ahdista vaan vapauttaa. En tällä tietenkään ketään vakuuta mutta olen oikeasti onnellisempi nyt, 55 vuotiaana kuin koskaaan nuorempana.  Tilanteet varmaan vaihtelee mutta nyt näin. Tylsät päivät on jotenkin vähentyneet siitä kun olin nuorempi. Tajuan koko ajan paremmin etten halua olla kenellekään paskiainen vaan yritän vilpittömästi olla hyödyksi ihmiskunnalle. Mikään roina ja tavara ei kiinnosta nykyään, en käsitä muumimukien kerääjiä. Oikein hienoa elää ja toivon että pysyn terveenä. 

Miksi moista mietit? Itse ole 57v.En sure asioita etukäteen koska niihin ei välttämättä voi vaikuttaa.Tässä iässä päivät menee tosi lujaa ei ehdi miettiä moista.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ahdista ajatus siitä että voin kuolla vaikka huomenna, koska se tapahtuisi niin äkkiä ja sitä ei osaisi odottaa. Sen sijaan ahdistava ajatus, että olisin joskus vaikka 90 ja näin ollen varma siitä, että aika käy vähiin. Nyt jo kolmekymppisenä hirvittää, miten nopeasti elämä oikeastaan valuu eteenpäin.

Ap

No voithan myös sairastua kuolemaan johtavaan sairauteen huomenna ja tietää että elinaikaa max vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ahdista ajatus siitä että voin kuolla vaikka huomenna, koska se tapahtuisi niin äkkiä ja sitä ei osaisi odottaa. Sen sijaan ahdistava ajatus, että olisin joskus vaikka 90 ja näin ollen varma siitä, että aika käy vähiin. Nyt jo kolmekymppisenä hirvittää, miten nopeasti elämä oikeastaan valuu eteenpäin.

Ap

Suosittelen terapiaa tms., jos kovasti ahdistaa. Kuolemanpelko haittaa elämästä nauttimista, olen sen huomannut mm. äitini kohdalla, joka on pelännyt kuolemaa lähes koko ikänsä, mittarissa kohta 94 vuotta..

Tsemppiä sulle asian kanssa, tuosta ahdistuksesta voi päästä,eroon. Äitini sen mulle tartutti, mutta pääsin kuoleman kanssa sinuiksi siinä nelikymppisenäkin itse suuren kriisin ja terapian myötä.

Ei sitä elämää välttämättä ole jäljellä nuorilla bimboillakaan. Voit kuolla vaikka matkalla lähikauppaan..tai nukkuessasi.

Olen jo monesti ollut lähellä kuolemaa, mutta pelastunut sairaanhoidon avulla.  Olen kiitollinen jo näistä bonusvuosistani. Kroonisia sairauksia on jo monia, vaikka ikää on vasta 62v. En pelkää kuolemaa. Se on kuin uni, ei silloin mieti onko unessa vai ei. Sitä vaan on. Älä elämää pelkää! Vanhetessa saa onneksi viisautta ja luopuminen on helpompaa.

Entisenä hautausurakoitsijana sanon, että ei kannata nuortenkaan ihmisten luottaa siihen, että elämää on vielä puoli vuosisataa jäljellä.

Mielestäni se, että tämä kestää vain aikansa on lohdullinen ajatus. Se luo rajat ja raamit tälle touhulle.

Näissä yhteyksissä puhutaan aina täysillä elämisestä. Voisiko joku vähän avata, mitä täysillä eläminen kohdallasi tarkoittaa?

No mieti sitten banaanikärpästä kun sillä on vain tämä päivä aikaa. Mitäköhän se miettii? P#$kat, kokonainen banaani siinä vielä eikä millään ehdi nauttia sitä loppuun!

Eikä niitä kannata aliarvioida. On ne ajantasalla.