Miten te vanhat ihmiset (60+) voitte elää sen kanssa, että elämää ei ole jäljellä kovin paljoa?

Ei ahdista ollenkaan. Olen uskovainen ja Herran huomassa, Hän tietää elinpäivieni määrän (kuten sinunkin elinpäiväsi), ja kaikki menee niinkuin on hyvä. Taivaassa on ikuinen onni ja rauha, ei mitään syytä pelätä kun Jeesukseen uskoo <3

Voihan 60-vuotiaskin elää vielä vaikka sen 40 vuotta lisää. Kuka tietää?

On ihmisiä jotka elävät jopa yli 100 vuotiaiksi, joten voin vielä elää pitkänkin pätkän, mutta itselleni se ei ole tärkentä, koska olen valmis lähtemään kun Herra kutsuu minua.

Ymmärrän ettei ateisti ymmärrä edellisestä mitään, vaan pitää hehhulin hourintana ja siksi suosittelenkin tutustumista Suureen Kirjaan ja Kristinuskoon, koska sitä rauhaa ja turvaa minkä näistä saat et voi muualta löytää.

Toivottavasti kukaan sen ikäinen ei tuhlaa aikaansa roikkumalla tällä palstalla.

Vierailija kirjoitti:

On ihmisiä jotka elävät jopa yli 100 vuotiaiksi, joten voin vielä elää pitkänkin pätkän, mutta itselleni se ei ole tärkentä, koska olen valmis lähtemään kun Herra kutsuu minua.

Ymmärrän ettei ateisti ymmärrä edellisestä mitään, vaan pitää hehhulin hourintana ja siksi suosittelenkin tutustumista Suureen Kirjaan ja Kristinuskoon, koska sitä rauhaa ja turvaa minkä näistä saat et voi muualta löytää.

Eli olet niin heikko, että tarvitset turvaa satuolennoista.

Mulla on ihan lähipiirissä ollut vuoden aikana kaksi kuolemantapausta jotka molemmat nuoria ( toinen lapsi, toinen kolmekymppinen) tajusin että ei sitä välttämättä vanhaksi elä itsekkään. Mitä tahansa voi tapahtua kelle tahansa. Olen elossa nyt,se riittää. Elämässä koetan keskittyä vain hyviin puoliin ja joka päivä etsin positiivisia asioita. Tänään ne ovat olleet lämmin sää ja kävelylenkki.

Miten oletetusti nuori (en tiedä aloittajan ikää) ihminen voi elää sen kanssa, että saattaa kuolla mikä tahansa päivä onnettomuuden tai sairauden takia?

Vastannee hänen kysymykseensä ehkä toivottavasti jollakin tvala.

Kiinnostava kysymys. En halua olla ikävä, mutta itse olen viime aikoina useinkin miettinyt, kuinka alle nelikymppiset (varsinkin, jos heillä on lapsia), pystyvät elämään ahdistumatta.

En ole ihan kuuttakymmentä, mutta jollain ikävällä tavalla olen tyytyväinen, että olen saanut elää näinkin pitkään maailmassa, joka on ollut elettävässä kunnossa. Pelkään, että kun olen kahdeksankymppinen, maailma on huomattavasti huonompi paikka. Olen päässyt helpolla, kun sain elää pitkälle aikuisuuteen helpommassa maailmassa. Ja nyt puhun siis ilmastonmuutoksesta.

No ei ahdista. Ihminen on rakennettu niin, että se juuri siinä hetkessä elettävä elämä tuntuu parhaalta. Ei sitä haikaile menneitä - ne on on eletty ja huonojakin päiviä on ollut, mutta mitä se auttaa, jos niitä rupeaa jälkikäteen murehtimaan.

Elämä tuntuu hyvältä, kun on saanut lapset maailmalle ja niillä on kaikki hyvin. Nyt on sitä omaa aikaa ja jos saa olla terveenä niin mikäs sen parempaa. Uskoisin, että kun tulee lähelle se tilanne, että aikaa on enää vähän niin se on hyvä. Eräs mummo sanoi 90-vuotiaana, että nyt voin mennä. Olen saanut elämästä kyllikseni.

Niin se varmasti on; ympärillä oleva maailma ei enää jaksa kiinnostaa.

Se vielä, että ajattelin tuossa 5-kymppisenä, että minulla saattaa olla elämää vielä niin pitkästi kuin minkä ikäinen poikani on (3-kymppinen) ja sitten rupesin kelaamaan niitä vuosia, miten kauan tai miten nopeasti se aika on mennyt. Nyt en enää huomaa ajattelevani niin.

Itselläni ja ensimmäisellä lapsenlapsellani on sama ikäero kuin mummollani ja minulla oli. Mummo aina mietti, että kunpa hän näkisi minut aikuisena. Hän näki ja näki vielä lapsenikin. Mummo siis on hoitanut minut koko elämäni. Ehkä minäkin nään tuon pikkukoululaisen aikuisena :)

Ootas kun pirautan yli 80 v äidilleni, joka on virkeämpi kuin moni nelikymppinen tuttavani ja kysyn... not. Hän aikoo elää satavuotiaaksi. Omat nivelet ja huitelee tuolla menemään vauhdikkaasti.

Siitä kuudestakympistä kasikymppiin on matkaa KAKSIKYMMENTÄ vuotta. Voihan sitä tietysti mennä valmiiksi hautaankin makaamaan, jos niin haluaa.

Kuule, kerron sulle salaisuuden; ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ahdista ajatus siitä että voin kuolla vaikka huomenna, koska se tapahtuisi niin äkkiä ja sitä ei osaisi odottaa. Sen sijaan ahdistava ajatus, että olisin joskus vaikka 90 ja näin ollen varma siitä, että aika käy vähiin. Nyt jo kolmekymppisenä hirvittää, miten nopeasti elämä oikeastaan valuu eteenpäin.

Ap

Sinulta ei enää kysyttykään papereita ja nyt projisoit kolmenkympin kriisisi ysikymppisiin. Anna mennä vaan, niitä ei hetkauta ja naurattaa vaan.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni se, että tämä kestää vain aikansa on lohdullinen ajatus. Se luo rajat ja raamit tälle touhulle.

Minä en ymmärrä tätä. Mun mielestä olisi mahtavaa elää vähintään tuhat vuotta. Siinä ehtisi opiskella vaikka mitä kiinnostavia asioita ja nähdä historiaa oikein viimeisen päälle. Voisi lähteä vaikka robottikehossa valtaamaan uusia maailmoja.

Vierailija kirjoitti:

Eikö ahdista?

Ei ahdista. Me osaamme elää, toisin kuin sinä, joka luulet aikaa olevan loputtomasti, joka luulet itseäsi haavoittumattomaksi ja tuhlaat elämäsi päiviä esim. täällä.

Sinunkin aikasi voi loppua huomenna aamuyöstä siihen, että rekka ajaa ylitsesi kun kompastut kadulla. Tai aneurysma aivoissasi poksahtaa äkisti ja kuolet valtavaan aivoverenvuotoon.

Ahdistaa kun olin pitkään kotiäitinä ja työura jäi lyhyeksi. Sen seurauksena eläke on pieni ja kaikesta pitää säästää. Lapset välttelee kun vaivautuvat tilanteestani. En tiedä kauanko tällaista kituuttamista pitää jatkaa.

Vanhetessa elämä muuttuu pikkuhiljaa niin kurjaksi, että lopulta on oikeastaan vain helpottavaa tietää että se loppuu pian.

Olen 35 v ja olisin jo valmis kuolemaan, ei haittaisi yhtään kun kaikki on jo koettu

Elämää voi olla tuossa kohtaa jäljellä yli 40 vuotta. Se on tosi pitkä aika viettää murehtien.

Tai jos sitä elämää onkin jäljellä vain vähän, miksi käyttää se vähäkään aika murehtimiseen. Pilaa senkin hetken.

Jos on paljon aikaa murehtia vuosien kertymistä, silloin kannattaa hankkia mielekästä tekemistä. Se on kuitenkin täysin turhaa. Meillä kaikilla on täällä rajallinen aika. 

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti kukaan sen ikäinen ei tuhlaa aikaansa roikkumalla tällä palstalla.

Toivottavasti kaikki sen ikäiset tekevät ihan just sitä mitä haluavat, roikkuvat vaikka tällä palstalla. Itselläni ei ole niitä lapsia ja lapsenlapsia, ja minä nautin vaan elämästä. Se voi olla täällä roikkumista, ulkoilua, netflixin tölläämistä tai vaikka karkin syömistä. Elämää.