Miten te vanhat ihmiset (60+) voitte elää sen kanssa, että elämää ei ole jäljellä kovin paljoa?

Lähetin aikoinaan tuon Saaraajankirjan tekstin henkilölle joka oli täynnä elämää, täytti just 50v.  Kaksi vuotta siitä kuoli syöpään.

Kun elämme Jumalan omina kuolema ei pelota, sillä sitä ei enää ole.

Jeesus voitti ristillä kuoleman vallat, joka on Hänessä se elää iankaikkisesti.

Joten matkaa on vielä jäljellä:).

Eikö sua ap ahdista tieto että et ole yhtä älykäs kuin sua vanhemmat ihmiset?

Olen 62-vuotias. Maailma on nykyisin ihan sekopäinen ja pahemmaksi vain menee. Ei kyllä ahdista yhtään täältä pois pääseminen.

Täytyykö sitä olla yli 60, että miettisi kuolemaa? Olen 45v ja ihan tyytyväinen kun ei ole enää suurinta osaa elämästä jäljellä. Sitä huomaa jo vanhenemisen merkit itsessään kun on kärttyinen, väsynyt ja ihmiset ei enää kiinnosta, vaipuu itseensä.  Tuo suurta lohtua ajatella, että tämä loputon matka on ainakin mennyt jo yli puolen välin.

Kuka kestäisi elämää ilman kuoleman toivoa sanoi joku joskus.

Kannattaa ajatella että elämän rajallisuudessa sen arvo on. Itse lähenen kuuttakymmentä enkä todellakaan jaksaisi enää nuoruutta uudelleen. En murehdi kuolemaa, tiedän että se tulee kun sen aika on.

Ei minua muu ahdista kuin se, että tuo rakas kissa kuolee varmaan ennen minua. Alkaa olla sekin jo aika vanha, 15 v.

Itse asisssa aikaa on enemmän. Kun ei tarvi käydä töissä ja voi harrastaa matkustaa hoitaa lemmikkieläintä ja lapsenlapsia. Töissä ollessa suurin osa ajasta meni työhön ja työstä toipumiseen.

Ap, 60+ ei ole vanha. En haluaisi edes olla nuorempi. Enkä mieti tulevia vuosia, koska täältä ei lähdetä ikäjärjestyksessä. Nyt on aikaa, eikä työnantaja sanele aikataulua. Olen tyytyväinen.

Ei ahdista. Äitini eli 96v ja tuossa iässä ymmärtää elämän rajallisuuden.

Tosin, kälyni kuoli nopeasti etenevään sairauteen 39v ja siskoni 50v.

Eihän meistä kukaan tiedä, ei edes lapsi, kuinka paljon elinpäiviä on jäljellä.

Ahdistaa ainoastaan se, jos sairaudet ja kärsimykset tulee pahana - suurimmalle osalle ne kuitenkin jossakin muodossa tulee.

No nyt on kirjoittajalla vähän asenne ongelmaa, jos 58 v miettii, että olisi noin 15 vuotta enää hyvää elämää jäljellä. Oma äitini sai elää 93 vuotiaaksi ja voi sanoa, että hän eli täysillä lähemmäs 90 v. Nautti elämästä, ulkoili, hoiti kotia ja lemmikkieläimiä, oli tosi tyytyväinen elämäänsä. Ei hän koskaan valittanut vanhuuttaan eikä odottanut kuolemaa. Tuohon pyrin itsekin, nyt näin kuusikymppisenä.

Jos ihminen vaan saa olla terveenä, mikä on nauttiessa elämästä. Tietysti sairaudet muuttaa elämänlaatua ja silloin ymmärtää, mikäli elämä ei aina tunnu niin mukavalta ja nautittavalta.

quote=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vanhat! 😅

T hyväkuntoinen 62v

Kyllä - vanhat. Kymmenen vuoden päästä olet yli seitsenkymppinen vanhus, ja suurimmalla osalla on siitä enää kullinluikaus hautaan. Olen 58, ja kyllä kuolema mielessä päivittäin. Ehkä 15 ns normaalia vuotta edessä jos sitäkään. Matkan loppupää häämöttää.

Vierailija kirjoitti:

No nyt on kirjoittajalla vähän asenne ongelmaa, jos 58 v miettii, että olisi noin 15 vuotta enää hyvää elämää jäljellä. Oma äitini sai elää 93 vuotiaaksi ja voi sanoa, että hän eli täysillä lähemmäs 90 v. Nautti elämästä, ulkoili, hoiti kotia ja lemmikkieläimiä, oli tosi tyytyväinen elämäänsä. Ei hän koskaan valittanut vanhuuttaan eikä odottanut kuolemaa. Tuohon pyrin itsekin, nyt näin kuusikymppisenä.

Jos ihminen vaan saa olla terveenä, mikä on nauttiessa elämästä. Tietysti sairaudet muuttaa elämänlaatua ja silloin ymmärtää, mikäli elämä ei aina tunnu niin mukavalta ja nautittavalta.

quote=Vierailija]

Vierailija kirjoitti:

Vanhat! 😅

T hyväkuntoinen 62v

Kyllä - vanhat. Kymmenen vuoden päästä olet yli seitsenkymppinen vanhus, ja suurimmalla osalla on siitä enää kullinluikaus hautaan. Olen 58, ja kyllä kuolema mielessä päivittäin. Ehkä 15 ns normaalia vuotta edessä jos sitäkään. Matkan loppupää häämöttää.

Harva saa olla terveenä. Pukkaa syöpää ja jos jotakin muistisairautta. Kyllä suurimman osan vanhuusvuodet on hirvittävää kärsimystä, enkä minä ainakaan odotan 70+ vuosia mitenkään innolla. Kyllä se miinukselle menee.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ahdista ajatus siitä että voin kuolla vaikka huomenna, koska se tapahtuisi niin äkkiä ja sitä ei osaisi odottaa. Sen sijaan ahdistava ajatus, että olisin joskus vaikka 90 ja näin ollen varma siitä, että aika käy vähiin. Nyt jo kolmekymppisenä hirvittää, miten nopeasti elämä oikeastaan valuu eteenpäin.

Ap

Tuollaiset ajatukset kuuluvat ikääsi. Mutta et ajattele enää noin vaikka 70-vuotiaana, saati 90-vuotiaana. Silloin aletaan olla sinut sen lähdön kanssa, suhtautuminen muuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Miten te vanhat ihmiset (60+) voitte elää sen kanssa, että elämää ei ole jäljellä kovin paljoa?

Eikö ahdista?

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ahdistaisi? Nuoruutta ei ainakaan kannata kadehtia; sitä on kaikilla saman verran.

Ja tietääkseni kukaan ei ole tänne jäänyt.

Kaikilla ei ole nuoruutta saman verran, ehkä ikävuosina, mutta nuoren elämää ei kaikki voi viettää. Jos siis tarkoitetaan jotain vastuutonta aikaa, että huolehditaan vain itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei ahdista ajatus siitä että voin kuolla vaikka huomenna, koska se tapahtuisi niin äkkiä ja sitä ei osaisi odottaa. Sen sijaan ahdistava ajatus, että olisin joskus vaikka 90 ja näin ollen varma siitä, että aika käy vähiin. Nyt jo kolmekymppisenä hirvittää, miten nopeasti elämä oikeastaan valuu eteenpäin.

Ap

Tuollaiset ajatukset kuuluvat ikääsi. Mutta et ajattele enää noin vaikka 70-vuotiaana, saati 90-vuotiaana. Silloin aletaan olla sinut sen lähdön kanssa, suhtautuminen muuttuu.

Ei muutu kaikilla. Ja vaikka tajuaisi järjellä ajan vähenevän, ei sitä välttämättä hyväksy.

Kyllä se ahdistaa. En tosin ole vielä 60. Niin paljon jäänyt kokematta ja tekemättä. Seksin suhteen ja muuten.