Lue keskustelun säännöt.
Yhteiskuntaluokkani aiheuttamat traumat
30.08.2018 |
Muistan, kun olin koululaisena rakastunut erääseen poikaan. Oikeastaan koko ala-asteikäni, yläasteella vasta tajusin että hän on "paremmasta" perheestä kuin minä.
Me olimme noin muuten hyvin samanlaisia, molemmat hyviä koulussa ja ulkonäöltä samaa "tasoa". Urheilullisia ja molemmilla tapana pärjätä kaikessa.
Mutta minä harrastin niitä lajeja, joihin oli rahaa ja hän taas harrasti niitä kaikkein kalleimpia juttuja. Kalliit merkkivaatteet ja pyörät ym. Minulla oli serkun vanha pyörä. Hän löysi yläasteella tyttöystävän, joka oli rikkaasta perheestä. Muistan miten se murskasi minun itsetuntoni juuri sillä hetkellä, kun on joka tavalla herkimmillään. Varsinkin kun olin jo hetken kuvitellut, että minä olen saamassa hänet kun aloin naisistua ja hän viihtyi kanssani.
Oikeastaan vasta teini-iän kynnyksellä hahmotin tämän oman luokkani. Että en tule pääsemään elämässäni siihen parempaan luokkaan, vaikka olin hyvä koulussa ja minulla oli paljon kavereita erilaisissa porukoissa. Että kotona minulla oli ahkerasti työtä tekevät vanhemmat, toinen tehdastyössä ja toinen hoitoalalla, mutta minulle se alkoi näyttäytyä niin että kunnon työtä tekevät ovat niitä tosielämän raatajia. Että mitäpä hyötyä siitä on, että todistus on luokan paras kun tulevaisuudessa en tule etenemään pidemmälle. Olen aina se duunariperheen tytär, vanhasta talosta ja aina hiukan ulkopuolella niissä porukoissa, joissa on matkusteltu, harrastettu ja nähty erilaista kulttuuria ihan jo pienestä pitäen.
En syytä vanhempiani mistään. Minä vain totesin, että ei minusta tule yhtään mitään sitten kuitenkaan. Aloin hölmöillä, kävin lukion huonosti ja aloin hengailla "samanlaisten" kanssa.
Sitten tapasin oman mieheni, saimme lapsia ja nyt teen ihan perustyötä. Olen onnellinen tästä kaikesta.
Mutta aina silloin tällöin töissä (jossa on paljon korkeasti koulutettua väkeä) muistuu mieleeni tämä yhteiskuntaluokkani. Että minulla oli ihan tismalleen ne samat pohjataidot olemassa lapsesta asti, mutta omalla toiminnallani aiheutin sen että en ole sitä "parempaa" luokkaa. Lapseni saavat valitettavasti saman mallin ja jäävät tähän luokkaan, vaikka he ovat älyttömän fiksuja ja sosiaalisesti taitavia.
Tämä yhteiskuntaluokka ei ole yhtään lasteni arvoinen, mutta millä voin kannustaa lapsiani taistelemaan itsensä ylös täältä, kun en ole ollut hyvä esimerkki itsekään. Ja toisaalta en halua antaa heille kuvaa, että tässä elämässä olisi jotain vikaa näin. Koska en minä sitä rahaa ja tavaraa kaipaa, minä kaipaan arvostusta ja haluaisin että lapsiani arvostetaan.
Koska (valitettavasti) koen usein työni takia olevani muiden silmissä jotenkin tyhmempi. Minulla on hyvät ongelmanratkaisutaidot, tilanne- ja huumorintaju kohdillaan ja olen utelias. Opin nopeasti asioita. Minulla on monta työkaveria, jotka eivät osaa esim. järkevästi kirjoittaa yhtä virkettä alusta loppuun, töksäyttelevät mitä sattuu ja tekevät asioita hirvittävän hankalasti, vaikka olisi helpompikin tapa.
Koen tätä huonommuutta usein ja jostain syystä uskon sen olevan alkujaan jo lapsuudestani.
Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia?
Korostan vielä, että olen omilla valinnoillani saanut kaiken aikaan. Mutta mitä päässäni on tapahtunut, kun olen vain päättänyt elää elämääni vanhempieni tavoin, sitä tulen miettimään aina. Enkä edes valitsisi toisin, tämä on minun elämäni.
Mutta en halua, että lapseni jättävät mitään tekemättä koska saavat tietyn mallin kotoaan.
Kommentit (114)
Tuntuu, että sitä kodin antamaa käsikirjoitusta tuntuu olevan mahdoton purkaa.
Meillä sukupolvien yli se, että vaikka kiinnostusta opiskeluun olisi ollut niin ei tueta. Jätetään yksin.
Muitakin tällaisia toistuvia juttuja.
Olen taistellut ja huomannut, että kaikki vääntää siihen samaan.
Jotkut sanovat, että virran mukana pitäisi mennä, mutta tuon käsikirjoituksen muuttaminen on kuin vastavirtaan uimista.
Ja tuntuu, että suuremmat voimat jylläävät alitajunnassa. Kun itse tekee hyvän valinnan tulee ympäristöstä se paha joka aiheuttaa sen, että huomaa olevansa samassa jamassa kuin vanhempansa.
Erinlaisessa, mutta jotenkin niin samassa.
Tämä on asia joka oikeasti masentaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jostain tosi pieneltä paikkakunnalta? Kuulostaa tosi vieraalta tuo yhteiskuntaluokka-ajattelu. Itse olen Helsingin lähiöstä, jossa samalla luokalla oli todella varakkaiden merenrantatalojen lapset ja kaupungin vuokratalojen lapset. Suurin osa oli tavallisissa omistuskerrostaloissa asuvien toimihenkilö yms. perheiden lapsia. Olin itsekin tällaisesta tavis virkamiesperheestä. En ikinä ajatellut että oman elämän mahdollisuudet, saati poikaystävän saanti, riippuisivat vanhempien varallisuudesta. Eikä ne riippuneetkaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko jostain tosi pieneltä paikkakunnalta? Kuulostaa tosi vieraalta tuo yhteiskuntaluokka-ajattelu. Itse olen Helsingin lähiöstä, jossa samalla luokalla oli todella varakkaiden merenrantatalojen lapset ja kaupungin vuokratalojen lapset. Suurin osa oli tavallisissa omistuskerrostaloissa asuvien toimihenkilö yms. perheiden lapsia. Olin itsekin tällaisesta tavis virkamiesperheestä. En ikinä ajatellut että oman elämän mahdollisuudet, saati poikaystävän saanti, riippuisivat vanhempien varallisuudesta. Eikä ne riippuneetkaan.
Ööh, tavisvirkamiesperheen lapsena sinulla nimenomaan on ollut paljon enemmän mahdollisuuksia kuin köyhemmästä taustasta tulevalla lapsella tai nuorella. Check your privileges!
No en kyllä usko pätkääkään mihinkään käsikirjoituksiin. Itse olen maalaisperheestä, mutta ei se estänyt mua opiskelemasta korkeakoulututkintoa. Olen ihan hyvässä työpaikassa. Ja samalla tavalla on edennyt moni lukiokaverini pieneltä paikkakunnalta. En kyllä tunne olevani mitään tiettyä yhteiskuntaluokkaa, varmaan just taustani takia. Uskon, että paljon on kiinni itsestä. Ja mun kotona kyllä aina kannustettiin myös opiskeluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostat jotenkin vajaalta, kun jumitut miettimään ala-asteaikaisia rakastumisia ja syytät yhteiskuntaluokkaasi siitä, ettet saanut poikaystävää.
Siihen on syynsä miksi olet pohjalla.
Keskiluokkaisen lapsuuden normaalisuuden vaatimus on ollut taustalla taisteltava taistelu. Suvussa on paljon ongelmia, koska kaikki ovat taiteellisia JA sitten on tämä korostunut normaali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Kyllä sen jo tässä keskustelussa huomaa. Että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta onko sitten kuitenkaan? Minulla on paljon ystäviä ja kavereita, jotka elävät elämää juuri kuten vanhemmatkin ovat eläneet. Lapsena luokat eivät vielä näkyneet niin pahasti, oltiin sitä samaa massaa.
Mutta eivät ne mahdollisuudet ole samat kaikille, eivät todellakaan.
Köyhällä tytöllä on aina mahdollisuus rikkaaseen poikaan, köyhällä pojalla ei ole koskaan mahdollisuutta rikkaaseen tyttöön. En väitä tämän tosiasian olevan oikein tai väärin - se vain on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat jotenkin vajaalta, kun jumitut miettimään ala-asteaikaisia rakastumisia ja syytät yhteiskuntaluokkaasi siitä, ettet saanut poikaystävää.
Siihen on syynsä miksi olet pohjalla.
Tämä "tarina" poikakaveriin liittyen oli vain omaa tutkiskeluani siitä, miten minulle valkeni oma paikkani tässä yhteiskunnassa. Pojan kotona olisin ollut täysin poissa omalta maaltani, vaikka olisimme olleet henkisellä tasolla ihan samanlaisia.
Täällä käydään usein keskustelua, voiko esim. lääkärinainen seurustella huoltomiehen kanssa? Harvemmin. Miksi näin? Heillä voi kaikesta huolimatta olla täysin sama musiikkimaku, huumorintaju, tapa suhtautua asioihin kuten vaikka lastenkasvatukseen?
Mikä aloituksessani kertoo minun olevan pohjalla? Mikä on pohja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Kyllä sen jo tässä keskustelussa huomaa. Että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta onko sitten kuitenkaan? Minulla on paljon ystäviä ja kavereita, jotka elävät elämää juuri kuten vanhemmatkin ovat eläneet. Lapsena luokat eivät vielä näkyneet niin pahasti, oltiin sitä samaa massaa.
Mutta eivät ne mahdollisuudet ole samat kaikille, eivät todellakaan.
Mielestäni juuri Suomessa on kuitenkin kaikilla hyvät mahdollisuudet opiskella, jos vain motivaatiota riittää. Eri asia on se, minkälaiset henkiset eväät siihen saa kotoa. Varmasti kaikissa kodeissa opiskeluun ei niin kannusteta. Ehkä sunlaisessa työläisperheessä herravihaa oli ja opiskelua pidettiin turhanpäiväisenä(?)
En tiedä mitä tai ketä luokkayhteiskunta-ajattelun runnominen Suomeen oikein palvelee? Itse en vain tunnista tätä omassa elämässäni. Mulla on kaikentaustaisia kavereita ja sukulaisia. Koulutus kansakoulupohjasta tohtoritutkintoihin. Yhteiskuntaluokista on ihan mielenkiintoista puhua. Mutta mielestäni se ei kuilu suomalaiseen elämään mitenkään yleisesti. Kyllä mulla (ja kaikilla kavereillani) oli lukion jälkeen kaikki mahdollisuudet avoinna ja suuret suunnitelmat. Ei siinä kenenkään perhetaustoilla ollut mitään tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostat jotenkin vajaalta, kun jumitut miettimään ala-asteaikaisia rakastumisia ja syytät yhteiskuntaluokkaasi siitä, ettet saanut poikaystävää.
Siihen on syynsä miksi olet pohjalla.
Itse vaikutat vajaalta, kun et ymmärrä ollenkaan mistä tässä keskustellaan. Tutustu hieman psykologiaan niin saatat huomata, että lapsuuden ja nuoruuden kokemukset voivat heijastua monin tavoin aikuisuuteen.
Tämän tietänet? kirjoitti:
Köyhällä tytöllä on aina mahdollisuus rikkaaseen poikaan, köyhällä pojalla ei ole koskaan mahdollisuutta rikkaaseen tyttöön. En väitä tämän tosiasian olevan oikein tai väärin - se vain on.
Miksi joillakin on kauhea tarve alapeukuttaa totuuksia?
Achtung Untermenschen! Ihr seid nichts im Vergleich zu uns! Wir sind die Herrenrasse, die Rasse der Helden.
"Yhteiskuntaluokallasi" ei ole mitään tekemistä ongelmasi kanssa.
Kannattaa kokeilla sosiaalista nousua, jos ahdistaa.
Olisko tämä "yhteiskuntaluikkaistuminen" kuitenkin tavallisempaa kaupungeissa. Teillähän on siellä omat lukiotkin eliitille. Olen itse pieneltä paikkakunnalta ja siellä oli kaikki kynnanjihtajan lapsista siivoojien lapsiin samaa porukkaa. Yksi koulu, yksi lukio, kaikki tunsivat toisensa. Perheen taustoilla ei ollut yhtään merkitystä siihen kuka oli kenenkin kaveri.
Ok. Meilläkin oli köyhää, vaikka oli akateeminen perhe, kun lapsia oli liuta. Se ei minua traumasoinut. Sen sijaan onneton perhe-elämä on heijastunut kielteisesti mielenterveyteeni.