Lue keskustelun säännöt.
Yhteiskuntaluokkani aiheuttamat traumat
30.08.2018 |
Muistan, kun olin koululaisena rakastunut erääseen poikaan. Oikeastaan koko ala-asteikäni, yläasteella vasta tajusin että hän on "paremmasta" perheestä kuin minä.
Me olimme noin muuten hyvin samanlaisia, molemmat hyviä koulussa ja ulkonäöltä samaa "tasoa". Urheilullisia ja molemmilla tapana pärjätä kaikessa.
Mutta minä harrastin niitä lajeja, joihin oli rahaa ja hän taas harrasti niitä kaikkein kalleimpia juttuja. Kalliit merkkivaatteet ja pyörät ym. Minulla oli serkun vanha pyörä. Hän löysi yläasteella tyttöystävän, joka oli rikkaasta perheestä. Muistan miten se murskasi minun itsetuntoni juuri sillä hetkellä, kun on joka tavalla herkimmillään. Varsinkin kun olin jo hetken kuvitellut, että minä olen saamassa hänet kun aloin naisistua ja hän viihtyi kanssani.
Oikeastaan vasta teini-iän kynnyksellä hahmotin tämän oman luokkani. Että en tule pääsemään elämässäni siihen parempaan luokkaan, vaikka olin hyvä koulussa ja minulla oli paljon kavereita erilaisissa porukoissa. Että kotona minulla oli ahkerasti työtä tekevät vanhemmat, toinen tehdastyössä ja toinen hoitoalalla, mutta minulle se alkoi näyttäytyä niin että kunnon työtä tekevät ovat niitä tosielämän raatajia. Että mitäpä hyötyä siitä on, että todistus on luokan paras kun tulevaisuudessa en tule etenemään pidemmälle. Olen aina se duunariperheen tytär, vanhasta talosta ja aina hiukan ulkopuolella niissä porukoissa, joissa on matkusteltu, harrastettu ja nähty erilaista kulttuuria ihan jo pienestä pitäen.
En syytä vanhempiani mistään. Minä vain totesin, että ei minusta tule yhtään mitään sitten kuitenkaan. Aloin hölmöillä, kävin lukion huonosti ja aloin hengailla "samanlaisten" kanssa.
Sitten tapasin oman mieheni, saimme lapsia ja nyt teen ihan perustyötä. Olen onnellinen tästä kaikesta.
Mutta aina silloin tällöin töissä (jossa on paljon korkeasti koulutettua väkeä) muistuu mieleeni tämä yhteiskuntaluokkani. Että minulla oli ihan tismalleen ne samat pohjataidot olemassa lapsesta asti, mutta omalla toiminnallani aiheutin sen että en ole sitä "parempaa" luokkaa. Lapseni saavat valitettavasti saman mallin ja jäävät tähän luokkaan, vaikka he ovat älyttömän fiksuja ja sosiaalisesti taitavia.
Tämä yhteiskuntaluokka ei ole yhtään lasteni arvoinen, mutta millä voin kannustaa lapsiani taistelemaan itsensä ylös täältä, kun en ole ollut hyvä esimerkki itsekään. Ja toisaalta en halua antaa heille kuvaa, että tässä elämässä olisi jotain vikaa näin. Koska en minä sitä rahaa ja tavaraa kaipaa, minä kaipaan arvostusta ja haluaisin että lapsiani arvostetaan.
Koska (valitettavasti) koen usein työni takia olevani muiden silmissä jotenkin tyhmempi. Minulla on hyvät ongelmanratkaisutaidot, tilanne- ja huumorintaju kohdillaan ja olen utelias. Opin nopeasti asioita. Minulla on monta työkaveria, jotka eivät osaa esim. järkevästi kirjoittaa yhtä virkettä alusta loppuun, töksäyttelevät mitä sattuu ja tekevät asioita hirvittävän hankalasti, vaikka olisi helpompikin tapa.
Koen tätä huonommuutta usein ja jostain syystä uskon sen olevan alkujaan jo lapsuudestani.
Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia?
Korostan vielä, että olen omilla valinnoillani saanut kaiken aikaan. Mutta mitä päässäni on tapahtunut, kun olen vain päättänyt elää elämääni vanhempieni tavoin, sitä tulen miettimään aina. Enkä edes valitsisi toisin, tämä on minun elämäni.
Mutta en halua, että lapseni jättävät mitään tekemättä koska saavat tietyn mallin kotoaan.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Suomessa ei ole yhteiskuntaluokkia.
Oletteko ikinä käyneet Briteissä? Siellä taas on.
Suomessa voi ihan kuka hyvänsä kouluttautua/perustaa yrityksen ja päästä pitkälle. On perustettu isoja menestyviä firmoja tai päästy presidentiksi asti.
Valittaville tekosyiden keksijöille ei sympatiaa liikene.
Oletko ikinä lukenut mitään suomalaista yhteiskunnallista julkaisua? Tiedepiireissä ollaan asiasta kanssasi täysin eri mieltä.
Omat vanhempani, monet tuttuni, kaverini, tunnetut nollasta aloittaneet yrittäjät ja jopa presidentti Kekkonen ovat sitten vaan väärässä. Tiedänpä nyt sitten tämänkin!
Jaahas, mutuilijan kanssa on turha vääntää. Luokkanousijoista ei puhuttaisi niin ihailevasti, ellei eri yhteiskuntaluokkia olisi.
Puhuin esimerkeissäni kyllä lähinnä rahasta, yhteiskunnallisesta statuksesta ja sen sellaisesta. En mistään luokista koska ei sellaisia ole! Vaatteista et pysty sanomaan mitä vastaantulija ansaitsee vuodessa. Suomessa on omistus- ja vuokra-asunnot pitkälti sekaisin. Onko tyypillistä luokkayhteiskunnalle?
Ai niin, nuohan ovat kaikki "mutuilua" joten voimme jättää ne huomiotta.
No jaa. Ylemmässä keskiluokassa, jossa itse kuulun, on lapset pääosin erilaisissa erikoistuneissa yksityisissä päiväkodeissa. Sen jälkeen alkaa harrastukset, joissa ei tässä luokassa säästellä. Lapsien koulunkäyntiä tuetaan voimakkaasti ja lapset ohjaillaan erikoistuneille luokille sitä tietä yliopistoon. Toisessa ääripäässä on lapset, jotka syntyvät perinnöllisesti huono-osaisiin perheisiin. Työssä ei ole käyty sukupolviin eikä ole näyttää mallia menestyksestä, koulujen käynnistä tai työnteosta. Lapsia ei kasvateta vaan ovat pitkään kotona työttömän äidin kanssa. Harrastuksia ei ole koska ne ovat kalliita. Koulussa ollaan sillä perusluokalla, jonne on integroitu kaikki entiset erityisoppilasryhmät, läksyissä ei auta kukaan. Näiltä lähtöpohjilta harva ponnistaa luokkaretkelle ylempiin luokkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä työväenluokasta. Siskoni ponnisti yliopiston kautta toimitusjohtajaksi ja itsekin luen akateemista loppututkintoa. Kyllä täältä ylös pääsee jos haluaa, tosin oma polkuni ja ainevalintani varmasti johtavat siihen, että tienaan tuskin hirveästi enempää kuin duunarikoulutuksen vanhempani. Välillä yliopistossa on tuntunut vaikealta, kun vanhemmista ei ole apua kun eivät he edes tiedä mitä sosiologia tarkoittaa. :)
Jos haluaa ja jos on onnea matkassa. Onnen merkitystä elämässä ei kannata vähätellä. Onnen tai epäonnen kasaantuminen elämässä vaikuttaa yksilötasolla yllättävän paljon lopputulokseen.
Onnen merkitystä ei pidä kuitenkaan liioitella. Vain hyvin harva Suomessa menestyy ponnistelematta sen eteen. Totta on, että epäonnen kasaantuessa ihminen lakkaa luottamasta omiin kykyihinsä ja epäonnistumisen pelossa ei uskalla enää yrittää. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät uskalla yrittää yhtään mitään kertaakaan vaan menevät varmuuden vuoksi sieltä missä aita on matalin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terveisiä työväenluokasta. Siskoni ponnisti yliopiston kautta toimitusjohtajaksi ja itsekin luen akateemista loppututkintoa. Kyllä täältä ylös pääsee jos haluaa, tosin oma polkuni ja ainevalintani varmasti johtavat siihen, että tienaan tuskin hirveästi enempää kuin duunarikoulutuksen vanhempani. Välillä yliopistossa on tuntunut vaikealta, kun vanhemmista ei ole apua kun eivät he edes tiedä mitä sosiologia tarkoittaa. :)
Jos haluaa ja jos on onnea matkassa. Onnen merkitystä elämässä ei kannata vähätellä. Onnen tai epäonnen kasaantuminen elämässä vaikuttaa yksilötasolla yllättävän paljon lopputulokseen.
Onnen merkitystä ei pidä kuitenkaan liioitella. Vain hyvin harva Suomessa menestyy ponnistelematta sen eteen. Totta on, että epäonnen kasaantuessa ihminen lakkaa luottamasta omiin kykyihinsä ja epäonnistumisen pelossa ei uskalla enää yrittää. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät uskalla yrittää yhtään mitään kertaakaan vaan menevät varmuuden vuoksi sieltä missä aita on matalin.
Jotenkin hirveän suomalainen asenne. "Ei meillä täällä kukaan tuurilla menesty, vaan aina se on kovan työn tulosta. Eikä meillä muuten mitään korruptiotakaan ole!" Just joo, näinhän se tietysti on, vaikka tutkimukset muuta osoittaisivatkin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen keskiluokkaisesta akateemisesta perheestä. Silti hyvin huono itsetunto eikä minusta tullut mitään. Koen että tämä ei tuettu on jotenkin hyvin suomalainen ilmiö.
Suomessa vanhemmat yleensä lähinnä vaativat lapsiltaan kaikenlaista, hyvin harvoin ovat lastensa tukena. Roolit ovat aivan nurinkurin. Vanhempien pitäisi tukea lapsiaan sen sijaan, että lapset joutuvat tukemaan henkisesti keskenkasvuisia vanhempiaan hyvin nuoresta asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen keskiluokkaisesta akateemisesta perheestä. Silti hyvin huono itsetunto eikä minusta tullut mitään. Koen että tämä ei tuettu on jotenkin hyvin suomalainen ilmiö.
Suomessa vanhemmat yleensä lähinnä vaativat lapsiltaan kaikenlaista, hyvin harvoin ovat lastensa tukena. Roolit ovat aivan nurinkurin. Vanhempien pitäisi tukea lapsiaan sen sijaan, että lapset joutuvat tukemaan henkisesti keskenkasvuisia vanhempiaan hyvin nuoresta asti.
Yleensähän se on nimenomaan koulutettujen vanhempien piirre vaatia lapseltaa esim. koulumenestystä, harrastusmenestystä jne. Toki näissä pyrkimyksissä myös tuetaan lasta kaikin tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aika rikkaasta perheestä, mutta olin koulussa ihan älyttömän tyhmä, hyvä että pääsin yläasteelta pois... tai no päästivät säälistä pois. Mutta helvetellisellä työllä ja riskinotolla olen päässyt itsekkin jo samaan asemaan kuin vanhempani... tosin ilman korkeakouluja....mutta yrittäjänä menestyin lopulta todella hyvin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen keskiluokkaisesta akateemisesta perheestä. Silti hyvin huono itsetunto eikä minusta tullut mitään. Koen että tämä ei tuettu on jotenkin hyvin suomalainen ilmiö.
Suomessa vanhemmat yleensä lähinnä vaativat lapsiltaan kaikenlaista, hyvin harvoin ovat lastensa tukena. Roolit ovat aivan nurinkurin. Vanhempien pitäisi tukea lapsiaan sen sijaan, että lapset joutuvat tukemaan henkisesti keskenkasvuisia vanhempiaan hyvin nuoresta asti.
Yleensähän se on nimenomaan koulutettujen vanhempien piirre vaatia lapseltaa esim. koulumenestystä, harrastusmenestystä jne. Toki näissä pyrkimyksissä myös tuetaan lasta kaikin tavoin.
Meillä vain vaadittiin. Korkeakoulutetut vanhemmat karjuivat naama punaisena häpeävänsä tyhmiä lapsiaan, jos jonkin asian kanssa oli vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy lienee ap:n asenteessa ja pessimistisyydessä. Tuo alun tarinakin on hyvin kaukaa haettu siinä mielessä, et teini-iässä lienee kaikille perheen varallisuudesta huomimatta käyny niin, että on haaveilku jostain tytöstä tai pojasta, joka on sit alkanuki seurustella jonkun toisen kanssa. Varallisuudella ei oo välttämättä asian kanssa mtn tekemistä..
Suomi, jos mikä, on maa jossa sä älyllä pääset opiskelemaan oli varallisuustaso mikä vaan. Itsekin oon pärjänny ihan vaan tuilla opiskeluajan, ei oo vanhemmat auttanu rahallisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on kyllä kaikilla mahdollisuus opiskella yliopistossa jos vain paukkuja riittää. Karsastan luokka-ajattelua vaikka kyllähän niitä on. Itse pidän duunari- ja keskiluokkaisia isona massana jotka nykyään eivät välttämättä paljonkaan eroa toisistaan. Sitten on vähemmistönä tosirikkaat, aateliset ym jotka usein liikkuvat omissa piireissään. Itse olen helsinkiläisestä lähiöstä ja duunarivanhemmat. Meillä harrastettiin kulttuuria ja lukemista, en ole koskaan tuntenut mitään alemmuutta kavereiden kanssa jotka ovat virkamiesperheistä lähtöisin. Menin yliopistoon ja nyt kai minut luokitellaan keskiluokkaiseksi. Kavereita on joka lähtöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Kyllä sen jo tässä keskustelussa huomaa. Että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta onko sitten kuitenkaan? Minulla on paljon ystäviä ja kavereita, jotka elävät elämää juuri kuten vanhemmatkin ovat eläneet. Lapsena luokat eivät vielä näkyneet niin pahasti, oltiin sitä samaa massaa.
Mutta eivät ne mahdollisuudet ole samat kaikille, eivät todellakaan.
Mielestäni juuri Suomessa on kuitenkin kaikilla hyvät mahdollisuudet opiskella, jos vain motivaatiota riittää. Eri asia on se, minkälaiset henkiset eväät siihen saa kotoa. Varmasti kaikissa kodeissa opiskeluun ei niin kannusteta. Ehkä sunlaisessa työläisperheessä herravihaa oli ja opiskelua pidettiin turhanpäiväisenä(?)
En tiedä mitä tai ketä luokkayhteiskunta-ajattelun runnominen Suomeen oikein palvelee? Itse en vain tunnista tätä omassa elämässäni. Mulla on kaikentaustaisia kavereita ja sukulaisia. Koulutus kansakoulupohjasta tohtoritutkintoihin. Yhteiskuntaluokista on ihan mielenkiintoista puhua. Mutta mielestäni se ei kuilu suomalaiseen elämään mitenkään yleisesti. Kyllä mulla (ja kaikilla kavereillani) oli lukion jälkeen kaikki mahdollisuudet avoinna ja suuret suunnitelmat. Ei siinä kenenkään perhetaustoilla ollut mitään tekemistä.
Sulla oli lukion jälkeen kaikki avoinna. Mä en edes saanut mennä lukioon koska kirjat maksoi, opintotuesta jouduin maksamaan kotiin elämiseni koska lapsilisä oli loppunut ja lisäksi jouduin käymään töissä pimeästi lastenvahtina että sain ostettua siteeni, deodorantin ja shampoota. Palkka oli 15mk-100mk kuussa monesta illasta. Mutta se oli normaalia meidän yhteiskuntaluokassa että nuoria riistettiin ja pakko oli mennä että sai edes sen kuukauden siteet ostettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuoria hyvin koulutettuja haalitaan nälkäpalkalla - ellei jopa ilmaisiksi "harjoittelijoiksi" - asiantuntijatehtäviin. Eipä sinne keski-ikäinen työtön voi muuta kuin palkattomaksi orjaksi yrittää sekaan tunkea, yleensä huonolla menestyksellä.
Lisäyksenä postaukseeni: tuli sitten tieto, että olen päässyt kolmen parhaan joukkoon eli viimeiseen hakuvaiheeseen koulutustani vastaavaan PALKKAtyöpaikkaan. Oletin että minut oli heivattu jo sivuun. Ihmeiden aika ei ole ohi. Hakijoita kymmenittäin, tietenkin. Kyllähän tällaiset sattumat toivoa ylläpitävät ja osoittavat, että jotain on tullut tehtyä sentään oikein. Mutta samalla urakäänteet tuntuvat aika sattumanvaraiselta arvonnalta, oman kokemukseni mukaan. Osaaminen, äly ja ahkeruus eivät yksinään riitä sosiaalikuopasta nousemiseen.
Sitä kuvittelin silloin 80-luvulla opiskellessani, että luokkayhteiskunta on jonkinlaista historian havinaa, mutta ei nykyaikaa. Valitettavasti olen myöhempien kokemusteni pohjalta joutunut toteamaan olleeni silloin väärässä. Jo tämä ketjukin osaltaan kertoo jo siitä. Asian pystyy toteamaan myös firman pikkujouluissakin. Surullista, menetetään paljon potentiaalia.