Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yhteiskuntaluokkani aiheuttamat traumat
30.08.2018 |
Muistan, kun olin koululaisena rakastunut erääseen poikaan. Oikeastaan koko ala-asteikäni, yläasteella vasta tajusin että hän on "paremmasta" perheestä kuin minä.
Me olimme noin muuten hyvin samanlaisia, molemmat hyviä koulussa ja ulkonäöltä samaa "tasoa". Urheilullisia ja molemmilla tapana pärjätä kaikessa.
Mutta minä harrastin niitä lajeja, joihin oli rahaa ja hän taas harrasti niitä kaikkein kalleimpia juttuja. Kalliit merkkivaatteet ja pyörät ym. Minulla oli serkun vanha pyörä. Hän löysi yläasteella tyttöystävän, joka oli rikkaasta perheestä. Muistan miten se murskasi minun itsetuntoni juuri sillä hetkellä, kun on joka tavalla herkimmillään. Varsinkin kun olin jo hetken kuvitellut, että minä olen saamassa hänet kun aloin naisistua ja hän viihtyi kanssani.
Oikeastaan vasta teini-iän kynnyksellä hahmotin tämän oman luokkani. Että en tule pääsemään elämässäni siihen parempaan luokkaan, vaikka olin hyvä koulussa ja minulla oli paljon kavereita erilaisissa porukoissa. Että kotona minulla oli ahkerasti työtä tekevät vanhemmat, toinen tehdastyössä ja toinen hoitoalalla, mutta minulle se alkoi näyttäytyä niin että kunnon työtä tekevät ovat niitä tosielämän raatajia. Että mitäpä hyötyä siitä on, että todistus on luokan paras kun tulevaisuudessa en tule etenemään pidemmälle. Olen aina se duunariperheen tytär, vanhasta talosta ja aina hiukan ulkopuolella niissä porukoissa, joissa on matkusteltu, harrastettu ja nähty erilaista kulttuuria ihan jo pienestä pitäen.
En syytä vanhempiani mistään. Minä vain totesin, että ei minusta tule yhtään mitään sitten kuitenkaan. Aloin hölmöillä, kävin lukion huonosti ja aloin hengailla "samanlaisten" kanssa.
Sitten tapasin oman mieheni, saimme lapsia ja nyt teen ihan perustyötä. Olen onnellinen tästä kaikesta.
Mutta aina silloin tällöin töissä (jossa on paljon korkeasti koulutettua väkeä) muistuu mieleeni tämä yhteiskuntaluokkani. Että minulla oli ihan tismalleen ne samat pohjataidot olemassa lapsesta asti, mutta omalla toiminnallani aiheutin sen että en ole sitä "parempaa" luokkaa. Lapseni saavat valitettavasti saman mallin ja jäävät tähän luokkaan, vaikka he ovat älyttömän fiksuja ja sosiaalisesti taitavia.
Tämä yhteiskuntaluokka ei ole yhtään lasteni arvoinen, mutta millä voin kannustaa lapsiani taistelemaan itsensä ylös täältä, kun en ole ollut hyvä esimerkki itsekään. Ja toisaalta en halua antaa heille kuvaa, että tässä elämässä olisi jotain vikaa näin. Koska en minä sitä rahaa ja tavaraa kaipaa, minä kaipaan arvostusta ja haluaisin että lapsiani arvostetaan.
Koska (valitettavasti) koen usein työni takia olevani muiden silmissä jotenkin tyhmempi. Minulla on hyvät ongelmanratkaisutaidot, tilanne- ja huumorintaju kohdillaan ja olen utelias. Opin nopeasti asioita. Minulla on monta työkaveria, jotka eivät osaa esim. järkevästi kirjoittaa yhtä virkettä alusta loppuun, töksäyttelevät mitä sattuu ja tekevät asioita hirvittävän hankalasti, vaikka olisi helpompikin tapa.
Koen tätä huonommuutta usein ja jostain syystä uskon sen olevan alkujaan jo lapsuudestani.
Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia?
Korostan vielä, että olen omilla valinnoillani saanut kaiken aikaan. Mutta mitä päässäni on tapahtunut, kun olen vain päättänyt elää elämääni vanhempieni tavoin, sitä tulen miettimään aina. Enkä edes valitsisi toisin, tämä on minun elämäni.
Mutta en halua, että lapseni jättävät mitään tekemättä koska saavat tietyn mallin kotoaan.
Kommentit (114)
Olen suorastaan tyrmistynyt luettuani kirjoituksesi. Se on kuin tuulahdus sodanjälkeiseltä maaseudulta. Minun äidissäni on havaittavissa samanlaista luokka-ajattelua kuin sinulla. Paitsi että hän on noussut työväenluokasta keskiluokkaan opiskelemalla ja vaurastumalla.
Itse olen käynyt kouluni tavallisessa lähiössä. Siellä meitä istui siivoojan ja ylijohtajan lapset samassa luokassa. Keskenämme seurusteltiin ja kaikki olivat samaa porukkaa, vaikka selvästi näki, että toisilla oli enemmän rahaa kuin toisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minustakin tämä luokka-ajattelu on outoa. Olen kasvanut helsingin lähiössä. Taloyhtisössä oli kaiken näköistä porukkaa, ja yhdessä oltiin. Olen vm 68, ja siihen aikaan kellään ei tosin oikein ollut rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Ja kuitenkin siitä puhutaan koko ajan - niin tämän palstan keskusteluissa kuin muuallakin ympäröivässä maailmassa. Mikä on se mielestäsi puuttuva tilaisuus/paikka, josta asiasta pitäisi puhua?
Kyllähän Suomessa toki jokaisella on samanlaiset mahdollisuudet opiskella ja ponnistaa. Niin itsekin idealistisesti ajattelin nuorempana. Toki se on edelleen totta, mutta todellisuus on vain välillä jotain muuta. Itse olen köyhästä perheestä, jossa pahoja mielenterveysongelmia, alkoholismia ja väkivaltaa. Lasten touhut tai koulut ei kiinnostanut. Itekseen sai pärjätä. Lukion aloitin, se jäi vaikean masennuksen takia kesken. Äly kyllä riittäisi. Hyvä ystäväni pääsi yliopistoon, hän on samankaltaisista olosuhteista. Ei ollut kauhean helppoa, kotona sattui kokoajan jotain hirveää , hän opiskeli päivät, illat oli lapsen kanssa ja yöt taas opiskeli maanisesti. Lainaa piti ottaa tietysti, jollain on vuokrat maksettava. Ihan erilailla joutuu huono-osaisena panostamaan opiskeluun, kun se ns. normaali elämäkin ympärillä on kaaosta.
Voin nyt hyvin, olen kohta kolmekymppinen. Aion vielä yrittää kouluttautumista. Katsotaan kuinka käy.
AP ymmärrän mitä kirjoitat. Luulen, että iso osa meistä ei edes näe millaisessa omassa pienessä kuplassa me elämme. Jollekin se kupla on ollut se pikkukaupungin yhteisö missä ’ylijohtajan ja siivoojan’ lapset leikkivät yhdessä - toiselle ’kaupungin lähiö’. Useimmiten kuitenkin esim lasten harrastuksissa on hyvin saman tyyppiseen perheiden lapsia - tottakai jonkun isä voi olla opiskelija ja äiti työtön kun taas toisen vanhemmat ovat molemmat lääkäreitä, mutta arvomaailmaltaan ollaan usein aika massaa. Ja jos joku on kovin erilaisista taitoista - no, se perhe on erilainen.
Itse en esim edes tunne yhtään ihmistä joka olisi käynyt leipäjonossa, tuskin viime aikoina edes sossun luukulla (itse asiassa, omalla luokallani 40v sitten oli yksi tyttö joka oli saanut Sossusta takin ja me muut jotka käytettiin isompien sisarusten vanhoja oltiin tosi kateellisia....) - lapsuuteni kasvoin kaupungissa ja vaikka ’kaikki voi olla kaikkien ystäviä’ niin kyllä jo tuolloin ”juppiperheiden lapset” sopivat paremmin leikkimään keskenään ja juttelemaan laskettelusta ja ulkomaanmatkoista ja toisaalta ”opiskele itsellesi kunnon ammatti”-perheiden lapset olivat se iso enemmistö ympäristön lapsista.
Olen itse joskus ollut ihastunut niin juppiperheen lapseen (joka oli ’out of my reach’ koska minä kuljin tuttavan ompelemissa vaatteissa = turha edes yrittää) kuin poikaan (jonka myöhemmin ymmärsin olevan perinteisesti ajatellen ns ’alemman sosiaaliluokan perheestä’ ) jonka kanssa jutusta ei tullut mitään, koska hän ei arvostanut opiskelua eikä työntekoa (koska rahaa sai yjteiskunnaltakin) - poika oli fiksu ja mukava mutta arvomaailma minun kuplaani aivan käsittämätön. Ja kun nyt mietin ihmisiä jotka ovat pysyneet elämässäni vuosien ja vuosikymmenien ajan niin siitä samasta suht pienestä viitekehyksestä me ollaan: tavallisia (keskiluokkaisia?) työtä ja opiskelua arvostavia, lapsensa suht perinteisesti kasvattavia veronmaksajia, jotka veneilee, mökkeilee, matkustelee, on huolestuneita ilmastonmuutoksesta mutta ajelee keskiluokkaisilla autoillaan perinteisiin työpaikkoihinsa. Ja jos joskus eksytään vaikkapa Helsinkiin niin sekä keskustan design-putiikeissa että Itäkeskusksessa ollaan oman mukavuusalueemme ulkopuolella, kun ympärillä on niin erilaisia ihmisiä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan uskomatonta puhetta täällä. Minä olen köyhästä avioeroperheestä. Ikinä ei ole opiskeluun kannustettu. Sukuni ensimmäinen ylioppilas. Enoni ollut vankilassa, isäni alkoholisti ja muitakin juoppoja riittää. Ystäviä ollut aina erilaisilla taustoilla.
Olen tällä hetkellä erikoistuva lääkäri ja menossa naimisiin akateemisesta perheestä olevan hammaslääkärin kanssa. Olen maailman onnellisin juuri nyt vaikka nuoruudessa on kurjuuden hetkiä koettu useasti.
Kyllä se on oma asenne mikä ratkaisee kaikista eniten.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin tämä luokka-ajattelu on outoa. Olen kasvanut helsingin lähiössä. Taloyhtisössä oli kaiken näköistä porukkaa, ja yhdessä oltiin. Olen vm 68, ja siihen aikaan kellään ei tosin oikein ollut rahaa.
Et kai siis kuitenkaan kuvittele, että ihan kaikki suomalaiset mahtuvat samaan muottiin kuin ne jotka kasvoivat kanssasi Helsingin lähiön kerrostalokompleksissa? - jo tuo asumistavasta määrittelee, että te olette samaa ryhmää (tai yhteiskuntaluokkaa) - siitä saattaa joku olla tipahtanut yhteiskunnan reunamille mutta koska tuolloin vielä kasvatettiin lapset pyrkimään eteenpäin, veikkaan että aika moni on siirtynyt rivarikolmioon tai jopa ostanut seuraavan menestyksen merkin - omakotitalon (ja ’päässyt eteenpäin’ elämässään)? - mutta kuinka moni heistä on mennyt naimisiin West-Endiläisen perintösuvun pennun kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta puhetta täällä. Minä olen köyhästä avioeroperheestä. Ikinä ei ole opiskeluun kannustettu. Sukuni ensimmäinen ylioppilas. Enoni ollut vankilassa, isäni alkoholisti ja muitakin juoppoja riittää. Ystäviä ollut aina erilaisilla taustoilla.
Olen tällä hetkellä erikoistuva lääkäri ja menossa naimisiin akateemisesta perheestä olevan hammaslääkärin kanssa. Olen maailman onnellisin juuri nyt vaikka nuoruudessa on kurjuuden hetkiä koettu useasti.
Kyllä se on oma asenne mikä ratkaisee kaikista eniten.
Onnea sinulle ja onnea teille!
Totta kai oma asenne ratkaisee hyvin paljon - mutta myös geenit. Mitäpä veikkaat, jos sinulle ei olisi opiskeluun kyvykkäitä geenejä suotu, olisitko nyt pariutumista tuon tulevan hammaslääkärin kanssa? En usko. Harvassa on ne minun tuntemani nuoret seurustelevat parit, joissa toinen opiskelee yliopistossa jotain tulevaisuuden kovapalkkaisia ammattia ja toinen on valmistumassa (ehkä joskus jos nyt ehtii ja jaksaa ) vaikkapa putkiasentajaksi tai lähihoitajaksi. Nuorisossa nimenomaan näkyy tosi selkeästi se, miten opiskelupaikan ’taso’ määrittelee myös seurustelukumppanin mahdollisen opiskelupaikan viitekehystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Kyllä sen jo tässä keskustelussa huomaa. Että jokainen on oman onnensa seppä. Mutta onko sitten kuitenkaan? Minulla on paljon ystäviä ja kavereita, jotka elävät elämää juuri kuten vanhemmatkin ovat eläneet. Lapsena luokat eivät vielä näkyneet niin pahasti, oltiin sitä samaa massaa.
Mutta eivät ne mahdollisuudet ole samat kaikille, eivät todellakaan.
Mielestäni juuri Suomessa on kuitenkin kaikilla hyvät mahdollisuudet opiskella, jos vain motivaatiota riittää. Eri asia on se, minkälaiset henkiset eväät siihen saa kotoa. Varmasti kaikissa kodeissa opiskeluun ei niin kannusteta. Ehkä sunlaisessa työläisperheessä herravihaa oli ja opiskelua pidettiin turhanpäiväisenä(?)
En tiedä mitä tai ketä luokkayhteiskunta-ajattelun runnominen Suomeen oikein palvelee? Itse en vain tunnista tätä omassa elämässäni. Mulla on kaikentaustaisia kavereita ja sukulaisia. Koulutus kansakoulupohjasta tohtoritutkintoihin. Yhteiskuntaluokista on ihan mielenkiintoista puhua. Mutta mielestäni se ei kuilu suomalaiseen elämään mitenkään yleisesti. Kyllä mulla (ja kaikilla kavereillani) oli lukion jälkeen kaikki mahdollisuudet avoinna ja suuret suunnitelmat. Ei siinä kenenkään perhetaustoilla ollut mitään tekemistä.
Luuletko että entisaikaan esimerkiksi tehtaanjohtaja oli tekemisissä vain omaan yhteiskuntaluokkaansa kuuluvien ihmisten kanssa? Se, että tuttavapiiriin kuuluu ihmisiä eri yhteiskuntaluokista ei poista sitä, että näillä luokilla on vaikutusta ihmisten elämään. Jo se, että puhutaan lukion suorittaneiden ihmisten mahdollisuuksista kertoo siitä, että näiden vanhemmilla on ollut mahdollisuus rahallisesti panostaa lastensa kouluttamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa yksilö rakentaa ja muodostaa itse arvonsa muiden silmissä ja yhteisössä, ei suku- tai perhetausta tai varallisuus. En ymmärrä, mistä aloittajaa vaivaava alemmuudentunne sikiää? Koeta hyvä ihminen jo irrottautua luokkatraumastasi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan uskomatonta puhetta täällä. Minä olen köyhästä avioeroperheestä. Ikinä ei ole opiskeluun kannustettu. Sukuni ensimmäinen ylioppilas. Enoni ollut vankilassa, isäni alkoholisti ja muitakin juoppoja riittää. Ystäviä ollut aina erilaisilla taustoilla.
Olen tällä hetkellä erikoistuva lääkäri ja menossa naimisiin akateemisesta perheestä olevan hammaslääkärin kanssa. Olen maailman onnellisin juuri nyt vaikka nuoruudessa on kurjuuden hetkiä koettu useasti.
Kyllä se on oma asenne mikä ratkaisee kaikista eniten.
Toki asenne ratkaisee, mutta jollain toisella alalla voisit törmätä siihen, että työllistymisesi on koulutuksestasi huolimatta hankalaa ellei sinulla ei ole asiaan kuuluvia suhteita, toisin kuin osalla saman alan opiskelijoista (ts koulutus ei kannata yhtä hyvin kaikilla). Kaikista ei vain ole luokkanousuun juuri pomminvarmasti työllistävien lääkäriopintojen kautta. Ihmiset ovat erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääkäriksi opiskelevalla on matemaattis-luonnontieteellistä oppimiskykyä,jota kaikilla ei ole. Kaikilla ei ole mahdollisuutta opiskella olosuhteista huolimatta ammattiin,jossa tienaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Ja kuitenkin siitä puhutaan koko ajan - niin tämän palstan keskusteluissa kuin muuallakin ympäröivässä maailmassa. Mikä on se mielestäsi puuttuva tilaisuus/paikka, josta asiasta pitäisi puhua?
No, jos asiasta olisi soveliasta puhua avoimesti, niin tällaiset ketjut eivät täyttyisi kommenteista, joissa raivokkaasti väitettäisiin ettei yhteiskuntaluokkia Suomessa joko ole tai niiden merkitys on täysin mitätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan sama vaikka tutkinnot annettaisiin tarjottimella, kaikki riippuu kodin henkisestä perinnöstä. En kylläkään ymmärrä eri yhteiskuntaluokkien arvottamista: jokaisella on täällä paikkansa ja tehtävänsä. Yhteiskunnassa olisi kaaos, jos kaikki olisivat tohtoreita. Yhtäläinen kaaos syntyisi, jos kukaan ei olisi. Ammattikoulu, lukio, amk, yliopisto, arvostakaamme toisiamme ja unohtakaa huonommuuden tai ylemmyyden tunteet.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama vaikka tutkinnot annettaisiin tarjottimella, kaikki riippuu kodin henkisestä perinnöstä. En kylläkään ymmärrä eri yhteiskuntaluokkien arvottamista: jokaisella on täällä paikkansa ja tehtävänsä. Yhteiskunnassa olisi kaaos, jos kaikki olisivat tohtoreita. Yhtäläinen kaaos syntyisi, jos kukaan ei olisi. Ammattikoulu, lukio, amk, yliopisto, arvostakaamme toisiamme ja unohtakaa huonommuuden tai ylemmyyden tunteet.
Herlineiden perhe on yhteiskunnan eliittiä. Silti kodin perintö on ollut sellainen, että perheen lasten mielenterveys on mennyt aivan murskaksi, vaikka he jotenkin eteenpäin ovat sinnitelleetkin. Tällaisistakin perheistä pitäisi puhua paljon enemmän. Hyväosaisuus ei välttämättä tarkoita henkistä hyvinvointia, vaan voi olla hyvin kaukana siitä.
Vierailija kirjoitti:
Siellä meitä istui siivoojan ja ylijohtajan lapset samassa
Eikö tuo rinnastus nimenomaan todista jaottelun olemassaolon? Muutenhan ei aina rinnastettaisi siivoojaa johonkin.
Siellä meitä istui lihaksikkaiden ja hintelien lapset samoilla oppitunneilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siellä meitä istui siivoojan ja ylijohtajan lapset samassa
Eikö tuo rinnastus nimenomaan todista jaottelun olemassaolon? Muutenhan ei aina rinnastettaisi siivoojaa johonkin.
Siellä meitä istui lihaksikkaiden ja hintelien lapset samoilla oppitunneilla.
Hyvin kiteytetty - enkä minä muuten osaa sanoa, oliko Marjut hintelien vai lihaksikkaiden lapsi - mutta tiedän kyllä että oli lääkäriperheestä ja isä oli kunnallispoliitikko...
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä usko pätkääkään mihinkään käsikirjoituksiin. Itse olen maalaisperheestä, mutta ei se estänyt mua opiskelemasta korkeakoulututkintoa. Olen ihan hyvässä työpaikassa. Ja samalla tavalla on edennyt moni lukiokaverini pieneltä paikkakunnalta. En kyllä tunne olevani mitään tiettyä yhteiskuntaluokkaa, varmaan just taustani takia. Uskon, että paljon on kiinni itsestä. Ja mun kotona kyllä aina kannustettiin myös opiskeluun.
En usko minäkään. Kyllä se eniten on itsestä ja omasta motivaatiosta kiinni, vaikka perheen tuesta ja ilmapiiristä toki on apua.
Omat ja mieheni vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen koulutettuja - miehen vanhemmat eivät varmaan ole opiskelleet oikein mitään yläasteen jälkeen. Ei se silti ole estänyt meitä hankkimasta korkeakoulutukintoja ja hyviä työpaikkoja.
Kansakoulun neljäsluokkalaisena ilmoitin vanhemmilleni meneväni oppikouluun. Aikoinaan sitten pääsin ylioppilaaksi ja aloitin opiskelun yliopistossa, josta valmistuin 70-luvun alussa. Vanhemmat olivat vähävaraisia tehdastyöläisiä, eikä kotoa tosiaankaan saanut kannustusta yhtään mihinkään. Tosin ei kyllä vastustettukan, kun itse tiesin, mitä halusin.
Nyt vanhempana joskus mietittiin hyvän ystävän kanssa, että taidettiin olla vähän kummajaisia siinä opiskelukavereitten joukossa, jossa monien perheet olivat varsin tuttuja yhteiskunnan eri aloilta. Onneksi sitä ei ajatellut yhtään silloin aikoinaan, eikä taustani ole mielestäni vaikuttanut millään tavoin pärjäämiseeni myöhemmin elämässä.
Alue: Aihe vapaa
Mikään kohtalo ei ole se, että vanhemmat ovat tietyssä ammatissa tai varakkuudessa. Huono asia on se fatalismi, että ap ei aio kunnolla kannustaa lapsiaan eteen päin ja kouluttautumaan ja yrittämään niin korkealle kuin rahkeet riittää. Vaikka nykyään vanhempien varallisuus vaikuttaa paljon opiskelumahdollisuuksiin, ei koskaan kannata heittää kirvestä kaivoon sillä oma-aloitteisuus ja yritteliäisyys ovat välttämättömiä muille kuin rikkaille kermaperseille, jotka ostavat opiskelupaikan yksityiseen yliopistoon ja ammattiin.