Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yhteiskuntaluokkani aiheuttamat traumat
30.08.2018 |
Muistan, kun olin koululaisena rakastunut erääseen poikaan. Oikeastaan koko ala-asteikäni, yläasteella vasta tajusin että hän on "paremmasta" perheestä kuin minä.
Me olimme noin muuten hyvin samanlaisia, molemmat hyviä koulussa ja ulkonäöltä samaa "tasoa". Urheilullisia ja molemmilla tapana pärjätä kaikessa.
Mutta minä harrastin niitä lajeja, joihin oli rahaa ja hän taas harrasti niitä kaikkein kalleimpia juttuja. Kalliit merkkivaatteet ja pyörät ym. Minulla oli serkun vanha pyörä. Hän löysi yläasteella tyttöystävän, joka oli rikkaasta perheestä. Muistan miten se murskasi minun itsetuntoni juuri sillä hetkellä, kun on joka tavalla herkimmillään. Varsinkin kun olin jo hetken kuvitellut, että minä olen saamassa hänet kun aloin naisistua ja hän viihtyi kanssani.
Oikeastaan vasta teini-iän kynnyksellä hahmotin tämän oman luokkani. Että en tule pääsemään elämässäni siihen parempaan luokkaan, vaikka olin hyvä koulussa ja minulla oli paljon kavereita erilaisissa porukoissa. Että kotona minulla oli ahkerasti työtä tekevät vanhemmat, toinen tehdastyössä ja toinen hoitoalalla, mutta minulle se alkoi näyttäytyä niin että kunnon työtä tekevät ovat niitä tosielämän raatajia. Että mitäpä hyötyä siitä on, että todistus on luokan paras kun tulevaisuudessa en tule etenemään pidemmälle. Olen aina se duunariperheen tytär, vanhasta talosta ja aina hiukan ulkopuolella niissä porukoissa, joissa on matkusteltu, harrastettu ja nähty erilaista kulttuuria ihan jo pienestä pitäen.
En syytä vanhempiani mistään. Minä vain totesin, että ei minusta tule yhtään mitään sitten kuitenkaan. Aloin hölmöillä, kävin lukion huonosti ja aloin hengailla "samanlaisten" kanssa.
Sitten tapasin oman mieheni, saimme lapsia ja nyt teen ihan perustyötä. Olen onnellinen tästä kaikesta.
Mutta aina silloin tällöin töissä (jossa on paljon korkeasti koulutettua väkeä) muistuu mieleeni tämä yhteiskuntaluokkani. Että minulla oli ihan tismalleen ne samat pohjataidot olemassa lapsesta asti, mutta omalla toiminnallani aiheutin sen että en ole sitä "parempaa" luokkaa. Lapseni saavat valitettavasti saman mallin ja jäävät tähän luokkaan, vaikka he ovat älyttömän fiksuja ja sosiaalisesti taitavia.
Tämä yhteiskuntaluokka ei ole yhtään lasteni arvoinen, mutta millä voin kannustaa lapsiani taistelemaan itsensä ylös täältä, kun en ole ollut hyvä esimerkki itsekään. Ja toisaalta en halua antaa heille kuvaa, että tässä elämässä olisi jotain vikaa näin. Koska en minä sitä rahaa ja tavaraa kaipaa, minä kaipaan arvostusta ja haluaisin että lapsiani arvostetaan.
Koska (valitettavasti) koen usein työni takia olevani muiden silmissä jotenkin tyhmempi. Minulla on hyvät ongelmanratkaisutaidot, tilanne- ja huumorintaju kohdillaan ja olen utelias. Opin nopeasti asioita. Minulla on monta työkaveria, jotka eivät osaa esim. järkevästi kirjoittaa yhtä virkettä alusta loppuun, töksäyttelevät mitä sattuu ja tekevät asioita hirvittävän hankalasti, vaikka olisi helpompikin tapa.
Koen tätä huonommuutta usein ja jostain syystä uskon sen olevan alkujaan jo lapsuudestani.
Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia?
Korostan vielä, että olen omilla valinnoillani saanut kaiken aikaan. Mutta mitä päässäni on tapahtunut, kun olen vain päättänyt elää elämääni vanhempieni tavoin, sitä tulen miettimään aina. Enkä edes valitsisi toisin, tämä on minun elämäni.
Mutta en halua, että lapseni jättävät mitään tekemättä koska saavat tietyn mallin kotoaan.
Kommentit (114)
Mihin ihmisiltä on kadonnut ajatus sosiaalisesta noususta? Meidän luokallamme oli 2 oikeasti rikkaitten perheitten tenavaa, joista toinen oli "menossa" lääkikseen ja toinen lentäjäksi. Menemättä jäi. Meistä pienempien töllien kasvateista tuli ekonomeja, proffia, atk-päälliköitä jne. Nykyisin voi uraa tehdä vaikkei pääse edes yliopistoon ensi yrityksellä. Yamk-tutkinto on periaatteessa kaikille aikanaan mahdollinen. Ja työpaikkaaa kandee vaihtaa joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en kyllä usko pätkääkään mihinkään käsikirjoituksiin. Itse olen maalaisperheestä, mutta ei se estänyt mua opiskelemasta korkeakoulututkintoa. Olen ihan hyvässä työpaikassa. Ja samalla tavalla on edennyt moni lukiokaverini pieneltä paikkakunnalta. En kyllä tunne olevani mitään tiettyä yhteiskuntaluokkaa, varmaan just taustani takia. Uskon, että paljon on kiinni itsestä. Ja mun kotona kyllä aina kannustettiin myös opiskeluun.
En usko minäkään. Kyllä se eniten on itsestä ja omasta motivaatiosta kiinni, vaikka perheen tuesta ja ilmapiiristä toki on apua.
Omat ja mieheni vanhemmat eivät ole mitenkään erityisen koulutettuja - miehen vanhemmat eivät varmaan ole opiskelleet oikein mitään yläasteen jälkeen. Ei se silti ole estänyt meitä hankkimasta korkeakoulutukintoja ja hyviä työpaikkoja.
Perheen henkinen pääoma. Se auttaa jo monessa asiassa eteenpäin elämässä, jos vanhemmat eivät ainakaan aktiivisesti sabotoida lapsensa pyrkimyksiä ja perheessä on hyvä tunneilmapiiri. Nämä asiat taas eivät riipu perheen yhteiskuntaluokasta.
Voi hyvät ihmiset, eikö ole yhdessä maailman hyvinvoimimmista maista muuta ongelmaa kuin alempi keskiluokkaisuus tai työväenluokkaisuus? Parin arkin verran mankumista. Minä olin ylemmästä keskiluokasta ja duunareiden kakakat pilkkasivat minua siitä ja epämuodikkaista vaatteistani. Ei meillä matkusteltu muuta kuin mökille, harrastuksia oli 1.
Kuka katsoi eilen dokumentin ykköseltä opiskelijoiden eriarvoisuudesta eri maissa? USA:ssa ja Isossa Britanniassa maksaa kymmeniä tuhansia opiskella yliopistossa ja siellä köyhät todella syrjäytyvät, toisin kuin Pohjoismaissa. Opiskelukavereissani yliopistolla oli vaikka kuinka monta tavisten lasta. Itse luin pääsykokeisiin ilman mitään kursseja tai tukea vanhemmiltani. MIstä tästä nyt kehittäisi trauman? No vaikka perhetragedioista, joita on riittänyt.
Mene eteenpäin elämässäsi vaikka jonkun terapeutin tuella ja osallistu vaikka jonkun oikeasti ongelmaisen ihmisen tukemiseen, ystävätoimintaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Mihin ihmisiltä on kadonnut ajatus sosiaalisesta noususta? Meidän luokallamme oli 2 oikeasti rikkaitten perheitten tenavaa, joista toinen oli "menossa" lääkikseen ja toinen lentäjäksi. Menemättä jäi. Meistä pienempien töllien kasvateista tuli ekonomeja, proffia, atk-päälliköitä jne. Nykyisin voi uraa tehdä vaikkei pääse edes yliopistoon ensi yrityksellä. Yamk-tutkinto on periaatteessa kaikille aikanaan mahdollinen. Ja työpaikkaaa kandee vaihtaa joskus.
Ei se mihinkään ole kadonnut, mutta siitä että on tullut paljon aiempaa vaikeampaa. Käsityksesi on epärealistinen. Työpaikkoja ei vaihdeta noin vain eikä kaikista ole ylempää korkeakoulututkintoa suorittamaan (eikä edes tarvitse olla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, Suomessa yhteiskuntaluokista puhuminen on valitettavasti tabu. Se on kuin peräreikä: jokaisella on omansa, mutta siitä ei ole soveliasta puhua.
Ja kuitenkin siitä puhutaan koko ajan - niin tämän palstan keskusteluissa kuin muuallakin ympäröivässä maailmassa. Mikä on se mielestäsi puuttuva tilaisuus/paikka, josta asiasta pitäisi puhua?
No, jos asiasta olisi soveliasta puhua avoimesti, niin tällaiset ketjut eivät täyttyisi kommenteista, joissa raivokkaasti väitettäisiin ettei yhteiskuntaluokkia Suomessa joko ole tai niiden merkitys on täysin mitätön.
Kaikkialla on yhteiskuntaluokkia. Se on samanlainen selviö kuin vuodenajat(jotka ilmastonmuutos muuttaa...). Mutta kysymys kuuluu että mitä sitten, mielestäni aloittajan ongelma on pään sisällä ja jos ongelma on tuota tasoa että harmittaa kun ihastus oli vähän paremmasta perheestä niin kysyn eikö ole oikeita ongelmia. Kunhan pidetään huolta että ei mennä Englannin malliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on "trauma" sosiaalisesta alaspäin putoamisesta. Lääkäri-opettajaperheestä akateemiseksi työttömäksi. Nuorempana pidin jotenkin selvänä, että korkea koulutus, lahjakkuus ja ahkeruus takaavat vähintään keskiluokkaisen elämän, mutta Siperia opettaa.
Nuoria hyvin koulutettuja haalitaan nälkäpalkalla - ellei jopa ilmaisiksi "harjoittelijoiksi" - asiantuntijatehtäviin. Eipä sinne keski-ikäinen työtön voi muuta kuin palkattomaksi orjaksi yrittää sekaan tunkea, yleensä huonolla menestyksellä.
Olen DI ja voisi vähän yleistäen sanoa, että hienostoperheitten kasvatit ovat tällä alalla sopivia salonkineuvotteluihin, mutta raakojen teknisten projektien kokouksissa heillä on vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on "trauma" sosiaalisesta alaspäin putoamisesta. Lääkäri-opettajaperheestä akateemiseksi työttömäksi. Nuorempana pidin jotenkin selvänä, että korkea koulutus, lahjakkuus ja ahkeruus takaavat vähintään keskiluokkaisen elämän, mutta Siperia opettaa.
Nuoria hyvin koulutettuja haalitaan nälkäpalkalla - ellei jopa ilmaisiksi "harjoittelijoiksi" - asiantuntijatehtäviin. Eipä sinne keski-ikäinen työtön voi muuta kuin palkattomaksi orjaksi yrittää sekaan tunkea, yleensä huonolla menestyksellä.
Samanlaisia ajatuksia on ollut minullakin. Ne ovat kaikuja menneestä maailmasta, jossa luokkanousu oli nykyistä helpompaa. Nykyään se on vaikeutunut ja monelle on hankalaa edes yrittää säilyttää se luokkataso, johon on itse syntynyt. Varsinkin siinä tapauksessa, että keskiluokka ei tarkoita varallisuutta suvussa, vaan lähinnä tietynlaista ajatusmaailmaa työstä ja kouluttautumisen merkityksestä. Ellei töitä löydy, niin näiltä ajatuksilta putoaa pohja pois.
Oma mielipide tuohon lääkärinainen ei voi olla rekkamiehen kanssa on se, että aika monesti kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen vaikuttaa se minkälainen ulkoinen habitus on. Rekkamiehellä/landepaukulla on tyyli jo sellainen, että harvoin siitä viehättyy ellei ilman paitaa tee heinätöitä ^-^'. Esim. itse pukeudun hieman hipihtävästi koska viehätyn siitä mieskirjosta, joka siellä vallitsee. Se tyyli monesti kuvaa ihmisen luonnetta. Esim. Joku pukupäällä oleva rahantakoja vaikuttaa todella konservatiiviselta ja tiukka kuriselta. Joku duunariperheen jäsen taas on kasvatettu siihen muurahaiselämään, jossa isoin arvo on ahkeruus vaikka oman terveyden uhalla. Ei sellaista puolisoa jaksa jos ei ole itse samalainen. Nyky-yhteiskunta ja ilmainen koulutus kyllä rikkoo näitä ja lääkärin lapsesta voi tulla siivoaja siinä missä siivoajan lapsesta lääkäri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvät ihmiset, eikö ole yhdessä maailman hyvinvoimimmista maista muuta ongelmaa kuin alempi keskiluokkaisuus tai työväenluokkaisuus? Parin arkin verran mankumista. Minä olin ylemmästä keskiluokasta ja duunareiden kakakat pilkkasivat minua siitä ja epämuodikkaista vaatteistani. Ei meillä matkusteltu muuta kuin mökille, harrastuksia oli 1.
Kuka katsoi eilen dokumentin ykköseltä opiskelijoiden eriarvoisuudesta eri maissa? USA:ssa ja Isossa Britanniassa maksaa kymmeniä tuhansia opiskella yliopistossa ja siellä köyhät todella syrjäytyvät, toisin kuin Pohjoismaissa. Opiskelukavereissani yliopistolla oli vaikka kuinka monta tavisten lasta. Itse luin pääsykokeisiin ilman mitään kursseja tai tukea vanhemmiltani. MIstä tästä nyt kehittäisi trauman? No vaikka perhetragedioista, joita on riittänyt.
Mene eteenpäin elämässäsi vaikka jonkun terapeutin tuella ja osallistu vaikka jonkun oikeasti ongelmaisen ihmisen tukemiseen, ystävätoimintaan jne.
Mistä sinä etuoikeutettu luulet ap:n repivän rahat ehdottamaasi terapiaan? Maksatko sinä sen? Se ei ole mitään halpaa lystiä nimittäin.
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipide tuohon lääkärinainen ei voi olla rekkamiehen kanssa on se, että aika monesti kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen vaikuttaa se minkälainen ulkoinen habitus on. Rekkamiehellä/landepaukulla on tyyli jo sellainen, että harvoin siitä viehättyy ellei ilman paitaa tee heinätöitä ^-^'. Esim. itse pukeudun hieman hipihtävästi koska viehätyn siitä mieskirjosta, joka siellä vallitsee. Se tyyli monesti kuvaa ihmisen luonnetta. Esim. Joku pukupäällä oleva rahantakoja vaikuttaa todella konservatiiviselta ja tiukka kuriselta. Joku duunariperheen jäsen taas on kasvatettu siihen muurahaiselämään, jossa isoin arvo on ahkeruus vaikka oman terveyden uhalla. Ei sellaista puolisoa jaksa jos ei ole itse samalainen. Nyky-yhteiskunta ja ilmainen koulutus kyllä rikkoo näitä ja lääkärin lapsesta voi tulla siivoaja siinä missä siivoajan lapsesta lääkäri.
Miten kuvittelet lääkärivanhempien suhtautuvan lapsensa uraan siivoajana? Ihan näin hypoteettisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipide tuohon lääkärinainen ei voi olla rekkamiehen kanssa on se, että aika monesti kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen vaikuttaa se minkälainen ulkoinen habitus on. Rekkamiehellä/landepaukulla on tyyli jo sellainen, että harvoin siitä viehättyy ellei ilman paitaa tee heinätöitä ^-^'. Esim. itse pukeudun hieman hipihtävästi koska viehätyn siitä mieskirjosta, joka siellä vallitsee. Se tyyli monesti kuvaa ihmisen luonnetta. Esim. Joku pukupäällä oleva rahantakoja vaikuttaa todella konservatiiviselta ja tiukka kuriselta. Joku duunariperheen jäsen taas on kasvatettu siihen muurahaiselämään, jossa isoin arvo on ahkeruus vaikka oman terveyden uhalla. Ei sellaista puolisoa jaksa jos ei ole itse samalainen. Nyky-yhteiskunta ja ilmainen koulutus kyllä rikkoo näitä ja lääkärin lapsesta voi tulla siivoaja siinä missä siivoajan lapsesta lääkäri.
Miten kuvittelet lääkärivanhempien suhtautuvan lapsensa uraan siivoajana? Ihan näin hypoteettisesti?
Varmaan jollain lailla kevyesti pettyvät, mutta vain koska huolehtivat miten pärjää tulevaisuudessa. Sitten kun lapsi näyttää että ihan hyvin tässä tulee toimeen niin eikai sillä mitään väliä. Lääkäritkin kun työskentelevät sairaalassa tietävät siivoojien työn arvon. Koko hommahan pysähtysi jos siisteydestä ei pidettäisi huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipide tuohon lääkärinainen ei voi olla rekkamiehen kanssa on se, että aika monesti kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen vaikuttaa se minkälainen ulkoinen habitus on. Rekkamiehellä/landepaukulla on tyyli jo sellainen, että harvoin siitä viehättyy ellei ilman paitaa tee heinätöitä ^-^'. Esim. itse pukeudun hieman hipihtävästi koska viehätyn siitä mieskirjosta, joka siellä vallitsee. Se tyyli monesti kuvaa ihmisen luonnetta. Esim. Joku pukupäällä oleva rahantakoja vaikuttaa todella konservatiiviselta ja tiukka kuriselta. Joku duunariperheen jäsen taas on kasvatettu siihen muurahaiselämään, jossa isoin arvo on ahkeruus vaikka oman terveyden uhalla. Ei sellaista puolisoa jaksa jos ei ole itse samalainen. Nyky-yhteiskunta ja ilmainen koulutus kyllä rikkoo näitä ja lääkärin lapsesta voi tulla siivoaja siinä missä siivoajan lapsesta lääkäri.
Miten kuvittelet lääkärivanhempien suhtautuvan lapsensa uraan siivoajana? Ihan näin hypoteettisesti?
Varmaan jollain lailla kevyesti pettyvät, mutta vain koska huolehtivat miten pärjää tulevaisuudessa. Sitten kun lapsi näyttää että ihan hyvin tässä tulee toimeen niin eikai sillä mitään väliä. Lääkäritkin kun työskentelevät sairaalassa tietävät siivoojien työn arvon. Koko hommahan pysähtysi jos siisteydestä ei pidettäisi huolta.
Et selvästikään ole tehnyt omassa elämässäsi mitään vastoin vanhempiesi toiveita. Oletko edes elänyt omaa elämääsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
tietynlaista ajatusmaailmaa työstä ja kouluttautumisen merkityksestä. Ellei töitä löydy, niin näiltä ajatuksilta putoaa pohja pois.
Minulla on välillä vaikeuksia opettaa tätä ajatusmaailmaa uskottavasti omalle jälkikasvulleni.
"Kierrän" ongelman toteamalla, että ihmisen olisi ennen kaikkea hyvä tunnistaa vahvuutensa ja kiinnostuksen kohteensa, koska työelämässä on paljon kilpailua, ja löytää tarkoituksenmukaisin tapa hyödyntää näitä ominaisuuksiaan elannon hankkimisessa. Yleensä tarkoituksenmukaisinta on kouluttautua, mutta ei automaattisesti. Esimerkiksi "synnynnäisellä yrittäjällä" tai tietyillä taiteen aloilla koulunpenkin kuluttaminen vuosikausia voi olla hukkaan heitettyä. Mutta silloin erityisesti tarvitaan lahjakkuutta ja sinnikkyyttä, onneakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mielipide tuohon lääkärinainen ei voi olla rekkamiehen kanssa on se, että aika monesti kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen vaikuttaa se minkälainen ulkoinen habitus on. Rekkamiehellä/landepaukulla on tyyli jo sellainen, että harvoin siitä viehättyy ellei ilman paitaa tee heinätöitä ^-^'. Esim. itse pukeudun hieman hipihtävästi koska viehätyn siitä mieskirjosta, joka siellä vallitsee. Se tyyli monesti kuvaa ihmisen luonnetta. Esim. Joku pukupäällä oleva rahantakoja vaikuttaa todella konservatiiviselta ja tiukka kuriselta. Joku duunariperheen jäsen taas on kasvatettu siihen muurahaiselämään, jossa isoin arvo on ahkeruus vaikka oman terveyden uhalla. Ei sellaista puolisoa jaksa jos ei ole itse samalainen. Nyky-yhteiskunta ja ilmainen koulutus kyllä rikkoo näitä ja lääkärin lapsesta voi tulla siivoaja siinä missä siivoajan lapsesta lääkäri.
Miten kuvittelet lääkärivanhempien suhtautuvan lapsensa uraan siivoajana? Ihan näin hypoteettisesti?
Varmaan jollain lailla kevyesti pettyvät, mutta vain koska huolehtivat miten pärjää tulevaisuudessa. Sitten kun lapsi näyttää että ihan hyvin tässä tulee toimeen niin eikai sillä mitään väliä. Lääkäritkin kun työskentelevät sairaalassa tietävät siivoojien työn arvon. Koko hommahan pysähtysi jos siisteydestä ei pidettäisi huolta.
Et selvästikään ole tehnyt omassa elämässäsi mitään vastoin vanhempiesi toiveita. Oletko edes elänyt omaa elämääsi?
?
Vierailija kirjoitti:
Suomi on luokaton yhteiskunta.
Joo, ja jo 70-luvulla Suomessa oli sananvapaus (paitsi Neuvostoliittoa ei saanut arvostella).
Ymmärrän aloittajaa. Omien vanhempieni sukupolvessa köyhien perheiden lapset eivät juurikaan menneet oppikouluun, koska vanhemmilla ei ollut varaa. Lapsia oli yleensä paljon eikä rahat olisi riittäneet mitenkään kaikkien kouluttamiseen, vaikka yhdelle olisi ehkä riittänytkin. Isäni sai vanhemmiltaan luvan mennä oppikouluun, kunhan maksaa koulunkäyntinsä itse. Niinpä teini oli apupoikana kaikenlaisissa "savotoissa" kerätäkseen opiskeluun tarvittavia rahoja. Eipä ollut aikaa kolttosille.
Lukion jälkeen maalta kaupunkiin korkeakouluun. Ja jälleen mitä tahansa töitä opiskelujen ohessa. Valmistumisen jälkeen vähäksi aikaa toisen palvelukseen ja sitten oma firma pystyyn, joka työllisti myös pelkän kansalaiskoulun käyneen äitini.
Meille lapsille oppikoulu oli tietenkin selkeä vaihtoehto. Tosin kuulun vielä siihen ikäluokkaan, jolle oppikouluun oli pääsykokeet. Kansakoulun keskiarvo + pääsykoetulos vaikutti siis siihen, pääsikö oppikouluun vai ei. Keskikoulun jälkeen mietin, menisinkö ammattikouluun vai lukioon. Päädyin lukioon oikeastaan vain siksi, että en vielä tiennyt, mitä oikein haluaisin isona tehdä. Lukion jälkeen päädyin kuitenkin opiskelemaan ammatiin, johon olisin päässyt opiskelemaan myös suorittamalla ammattikoulussa alan alemman tutkinnon. Matalapalkka-ala toisin kuin siskollani. Sairastuin kuitenkin päälle kolmekymppisenä ja tiesin, että en tulisi siitä unelma-ammatistani pääsemään vanhuuseläkkeelle. Niinpä lähdin nelikymppisenä työn ohessa ja kahden lapsen yh:na opiskelemaan ihan toiselle alalle. Tällä alalla olen vaurastunut niin, että nykyisin maksan verojakin enemmän kuin mitä tänä päivänä aiemmassa ammatissani saa bruttopalkkaa.
Oleellista omalla kohdallani on ollut vanhempieni kannustus ja tuki. Mitä ikinä olenkaan halunnut opiskella, vanhempani ovat tukeneet päätöksiäni. Omille lapsilleni olen sanonut, että ensimmäiseksi ammatiksi kannattaa pyrkiä unelma-ammattiinsa ja jos se ei työlistä tai muuten lyö leiville, sitten voi vaihtaa alaa paremmin työllistävälle tai palkatulle alalle. Ikäluokassani on hyvin paljon ihmisiä, jotka koulutustason ja jopa alan suhteen seurasivat vanhempiensa jalanjälkiä. Olen kiitollinen omille vanhemmilleni, kun he ovat aina kannustaneet toteuttamaan unelmiani eivätkä ole koskaan vähätelleet mitään koulutusta, ammattia tai alaa.
Eli valitat siitä, että sinulla on ollut hyvät, työtätekevät vanhemmat ja olet pärjännyt koulussa hyvin? Mutta et ole saanut kalleimpia merkkivaatteita ja päässyt ulkomaille joka vuosi?
Todella harva kuuluu Suomessa mihinkään eliittiin. Aikalailla iso osa on hyvin samanlaisista olosuhteista kuin sinä. Toki se saa harmittaa vähäsen, kukapa ei haluaisi saada asioita helpommalla. Myöhemmällä iällä voit kuitenkin itse vaikuttaa asioihin, kouluttautua, harrastaa ja hankkia hyvän ammatin.
ja höpöhöpä nyt siis ihan oikeesti tollanen ajattelu ajaa yhteiskunnan kriisiin, senkus vaan pistät lapset hankkimaan hyvän yliopistotutkinnon ja suorittamaan se kunniallisesti niin tilanne muuttuu paremmaksi
älä siinä itke köyhyyttäsi jos et kuitenkaan ole valmis tekemään asialle mitään
Alue: Aihe vapaa
Hyväosaisista on usein kiusallista, jos joku ottaa luokkaerot puheeksi. Siksi omaa etuoikeutettua asemaa yritetään tuollaisilla puheilla häivyttää näkyvistä. On mukavampi ajatella kaiken olevan omaa ansiota kuin nähdä osan menestyksestä johtuvan paremmista lähtökohdista kuin jollain toisella.