Minä."tyydyin" vaimooni, onko siinä jotain väärää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei ollut ensimmäinen eikä kolmaskaan vaihtoehto, vaan ihan kiva. Seksi toimii ja käytännössä helpottaa elämääni monella tapaa, eli voittaa siis kuusi nolla yksinolon.

Haluamme suunnilleen samoja asioita mutta tietenkin eriäviä mielipiteitä on. Ajoittain aika rajujakin. En usko että vaihtamalla paranee.

Uskon että vaimoni rakastaa minua täysin, mutta eihän siitä ole varmuutta. Minä olen hyvä näyttelemään, joten miksei hänkin?

Mitä väärää on tyytyä toiseen?

Ei siinä mitään väärää olekaan, minäkin tyydyin eri mieheen mitä oikeasti olisin halunnut. Alussa tuntui hyvinkin oikealle mutta nyt, 20 vuotta myöhemmin niin en enää ole ollenkaan varma että kannattiko.

Nämä ketkä saa juuri sen 1.vaihtoehdon kenet halusivatkin.. otsikoiden mukaan liitot kestää 1-2v, max 5 vuotta pääsääntöisesti.

Todennäköisesti pidempi liitto noin.

Riippuu mitä haluaa. Jos ero edessä niin ehdithän vieläkin katsella olisiko joku kenet oikeasti haluat. Lapset on jo isoja?

Vispis kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Rehellisesti: olisiko sinulla edes mahdollisuuksia parempaan? Oletko tarpeeksi tasokas ulkonäöllisesti, iällisesti, varallisuudeltasi ja statukseltasi?

Näihin aivan aluksi vastaukset ja sitten suu suppuun jos peilissä ruma vanhus.

Miten tälläiset asiat liittyvät tosirakkauteen? Jos valitsee 'järkevän' puolison kannattaa kiinnittää huomiota ikään, varallisuuteen, statukseen yms. Tai sitten pyrkii löytämään aidon rakkauden?

Tosirakkauden kanssa ulkonäöllä ei ole mitään tekemistä - kaikella muulla on, etenkin tyytyjillä. Ulkonäkö menee kriteerinä heittäen noiden muiden edelle, ja aina pitää ensin katsoa itseään peiliin _rehellisesti_ jos odottaa toiselta ulkonäköseikkoja. Jos ei ole mahkuja, ei ole mahkuja. Se ei ole tyytymistä, vaan realismismia. Ruma on ruma.

Vierailija kirjoitti:

Tämä erottaa miehet ja naiset. Miehet ovat tyytyväisiä tasapaksussa parisuhteessa, mutta naiset eivät. Tulee olla rakkauden paloa.

Kyllä, koska nainen myös menettää suhteessa paljon. Aiemmin miehet toivat vaakakuppiin elatuksen, enää eivät. Joten ilman rakkautta yhteiselo ei motivoi naista mitenkään, koska ei synny plussapuolia vaivaa kompensoimaan.

Vierailija kirjoitti:

Miksi et ole ykkösen tai kakkosenkaan kanssa? Kuolivatko he? Jos he taas olivat haavekuvia niin eivät olleet vaihtoehtoja.

Juuri näin. Ap:n oma taso ei riitä. Ei se ole tyytymistä.

Minusta teet väärin ennen muuta itseäsi kohtaan. Mitä jos kohtaat ihmisen jota oikeasti rakastat? Muutenkaan näyttelemällä eli elämällä niinkuin ajattelet että pitää, et voi koskaan olla onnellinen vaikka ehkä tyytyväinen

Hassua lukea miten ihmiset oikeasti uskovat elämää suurempaan "rakkauteen" ja ruusuisiin avioliitto unelmiin.

Parisuhde on käytännönjärjestely, josta molemmat hyötyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytteleminen on se väärä. 

Kyllä minunkin mies tyytyi minuun, kun tämän ekan kerran tajusin, loukkaannuin tietenkin hirveästi. Mutta eniten loukkasi, että hän näytteli, eikä luottanut siihen, että järki-ihmisenä en tykkää feikkauksesta. Koska pointti on: se totuus kyllä tihkuu sieltä läpi!

Nyt kun asiat on puitu läpi vuosien terapioiden kanssa, on paljon helpompaa, molemmilla. Ei näytelmää, vaan rehtiä elämää, myös rakkautta ja onnea. Pakotettu onni ja rakkaus ei ole niin hyvä kuin vapaaehtoisuuteen pohjautuva. Kun tietää ettei toinen pakota, on vapaa rakastamaan <3 Vaikken olekaan se ykkösvaihtoehto. Mutta vaihtoehto ja rakas kuitenkin, se riittää, molemmille.

Anteeksi karkeuteni ja uteliaisuuteni, mutta kuvitteliko miehesi saavansa jotakin ”parempaa”, ja olisiko hänellä ollut siihen realistisia mahdollisuuksia? Vai todellako piti yllä illuusiota tyytymisestä? Tyytymistähän se ei nimittäin silloin ole, jos oikeasti ei edes saisi mitään parempaa - vaan harhaa.

Voihan se tuntua tyytymiseltä. Tunteet jotain ihmistä kohtaan voivat olla aivan aitoja, vaikka ei häntä saisikaan. Ei ole kyse realistisista mahdollisuuksista. Jos alat sitten suhteeseen jonkun sellaisen kanssa, jota et koskaan pysty rakastamaan yhtä paljon, tietysti se tuntuu tyytymiseltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytteleminen on se väärä. 

Kyllä minunkin mies tyytyi minuun, kun tämän ekan kerran tajusin, loukkaannuin tietenkin hirveästi. Mutta eniten loukkasi, että hän näytteli, eikä luottanut siihen, että järki-ihmisenä en tykkää feikkauksesta. Koska pointti on: se totuus kyllä tihkuu sieltä läpi!

Nyt kun asiat on puitu läpi vuosien terapioiden kanssa, on paljon helpompaa, molemmilla. Ei näytelmää, vaan rehtiä elämää, myös rakkautta ja onnea. Pakotettu onni ja rakkaus ei ole niin hyvä kuin vapaaehtoisuuteen pohjautuva. Kun tietää ettei toinen pakota, on vapaa rakastamaan <3 Vaikken olekaan se ykkösvaihtoehto. Mutta vaihtoehto ja rakas kuitenkin, se riittää, molemmille.

Anteeksi karkeuteni ja uteliaisuuteni, mutta kuvitteliko miehesi saavansa jotakin ”parempaa”, ja olisiko hänellä ollut siihen realistisia mahdollisuuksia? Vai todellako piti yllä illuusiota tyytymisestä? Tyytymistähän se ei nimittäin silloin ole, jos oikeasti ei edes saisi mitään parempaa - vaan harhaa.

Luulen että kyse oli epäkypsyydestäkin, eli haihatteli tietyntyyppistä naista (esim. paksut huulet, minulla ohuet ). Varmaan olisi ollutkin jotain mahdollisuuksia saada pulleahuuli (ei nyt niin harvinainen ominaisuus :D ) , mutta syistä tai toisista ei saanut tuonnäköistä. Eli aika lapsellista ajattelua suurimmaksi osaksi, ainakin minusta naisena tuntuu siltä. Onneksi itsetuntoni on hyvä, pystyn hyvin analysoimaan näitä kaikella lempeydellä. Ja voidaan vuosikymmenien jälkeen nauraakin näille yhdessä.

Onhan se potentiaalisesti halvempaa kuin palkata täyspäiväinen kotiapulainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytteleminen on se väärä. 

Kyllä minunkin mies tyytyi minuun, kun tämän ekan kerran tajusin, loukkaannuin tietenkin hirveästi. Mutta eniten loukkasi, että hän näytteli, eikä luottanut siihen, että järki-ihmisenä en tykkää feikkauksesta. Koska pointti on: se totuus kyllä tihkuu sieltä läpi!

Nyt kun asiat on puitu läpi vuosien terapioiden kanssa, on paljon helpompaa, molemmilla. Ei näytelmää, vaan rehtiä elämää, myös rakkautta ja onnea. Pakotettu onni ja rakkaus ei ole niin hyvä kuin vapaaehtoisuuteen pohjautuva. Kun tietää ettei toinen pakota, on vapaa rakastamaan <3 Vaikken olekaan se ykkösvaihtoehto. Mutta vaihtoehto ja rakas kuitenkin, se riittää, molemmille.

Anteeksi karkeuteni ja uteliaisuuteni, mutta kuvitteliko miehesi saavansa jotakin ”parempaa”, ja olisiko hänellä ollut siihen realistisia mahdollisuuksia? Vai todellako piti yllä illuusiota tyytymisestä? Tyytymistähän se ei nimittäin silloin ole, jos oikeasti ei edes saisi mitään parempaa - vaan harhaa.

Luulen että kyse oli epäkypsyydestäkin, eli haihatteli tietyntyyppistä naista (esim. paksut huulet, minulla ohuet ). Varmaan olisi ollutkin jotain mahdollisuuksia saada pulleahuuli (ei nyt niin harvinainen ominaisuus :D ) , mutta syistä tai toisista ei saanut tuonnäköistä. Eli aika lapsellista ajattelua suurimmaksi osaksi, ainakin minusta naisena tuntuu siltä. Onneksi itsetuntoni on hyvä, pystyn hyvin analysoimaan näitä kaikella lempeydellä. Ja voidaan vuosikymmenien jälkeen nauraakin näille yhdessä.

Mutta onko miehesi tasokas? Siis ihan todellakin komea ulkoisesti (koska on noin pinnallinen), varaskas ja omaa statuksen? Onko hänellä varaa vaatia? Tämä on se pointti!

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Oletko tehnyt galluppia ystäviesi kesken, kuinka moni on kokenut/kokee huumaa? 

Eniten katkeroittaa isot täyttymättömät odotukset, jos odotat ja haluat huumaa etkä saa, tulee paha mieli. Sitten on järki-ihmisiä, jotka ymmärtävät, että iso huuma ei ole suhteen tärkein tai edes lähes tärkein tekijä. Jos et odotakaan isoa huumaa, et pety vaan voit olla tyytyväinen.

Minulle tärkeintä on hyvä ja toimiva yhteinen arki, mutta totta kai suhteen alussa se ihastumisen tunnekin oli mahtava. En koe kokeneeni isoa huumaa, mutta en sellaista haihattelekaan.

Nim.merk. Onnellinen

Itselllä on tullut kieltämättä useasti mieleen, että jos joku nainen kiinnostuu vielä joskus itsestä niin onkohan se ensin yrittänyt löytää parempaa ja sitten luovuttanut, että pakko ottaa tuo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytteleminen on se väärä. 

Kyllä minunkin mies tyytyi minuun, kun tämän ekan kerran tajusin, loukkaannuin tietenkin hirveästi. Mutta eniten loukkasi, että hän näytteli, eikä luottanut siihen, että järki-ihmisenä en tykkää feikkauksesta. Koska pointti on: se totuus kyllä tihkuu sieltä läpi!

Nyt kun asiat on puitu läpi vuosien terapioiden kanssa, on paljon helpompaa, molemmilla. Ei näytelmää, vaan rehtiä elämää, myös rakkautta ja onnea. Pakotettu onni ja rakkaus ei ole niin hyvä kuin vapaaehtoisuuteen pohjautuva. Kun tietää ettei toinen pakota, on vapaa rakastamaan <3 Vaikken olekaan se ykkösvaihtoehto. Mutta vaihtoehto ja rakas kuitenkin, se riittää, molemmille.

Anteeksi karkeuteni ja uteliaisuuteni, mutta kuvitteliko miehesi saavansa jotakin ”parempaa”, ja olisiko hänellä ollut siihen realistisia mahdollisuuksia? Vai todellako piti yllä illuusiota tyytymisestä? Tyytymistähän se ei nimittäin silloin ole, jos oikeasti ei edes saisi mitään parempaa - vaan harhaa.

Luulen että kyse oli epäkypsyydestäkin, eli haihatteli tietyntyyppistä naista (esim. paksut huulet, minulla ohuet ). Varmaan olisi ollutkin jotain mahdollisuuksia saada pulleahuuli (ei nyt niin harvinainen ominaisuus :D ) , mutta syistä tai toisista ei saanut tuonnäköistä. Eli aika lapsellista ajattelua suurimmaksi osaksi, ainakin minusta naisena tuntuu siltä. Onneksi itsetuntoni on hyvä, pystyn hyvin analysoimaan näitä kaikella lempeydellä. Ja voidaan vuosikymmenien jälkeen nauraakin näille yhdessä.

Mutta onko miehesi tasokas? Siis ihan todellakin komea ulkoisesti (koska on noin pinnallinen), varaskas ja omaa statuksen? Onko hänellä varaa vaatia? Tämä on se pointti!

No en nyt niin piittaa näistä tasoteorioista :D Mutta on keskiverron komea, pitkä, hyvä koulutus ja työ ym. Mutta nuo ominaisuudet ei minusta anna "varaa vaatia", mitkään ominaisuudet ei anna, vaatimuksille ei ole tässä tilaa. Lapsellinen oli (onneksi on nyt ihan eri ihminen, on tehnyt töitä luonteensa kanssa, kuten minäkin) , mutta eipä taida olla ainoa lapsellinen mies, sorry ;) Ja onhan näitä lapsellisia naisissakin.

Kannattaako alentua tähän samaan postailutyyliin kuin pazcasakki..?

Näähän on täysin omia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Oletko tehnyt galluppia ystäviesi kesken, kuinka moni on kokenut/kokee huumaa? 

Eniten katkeroittaa isot täyttymättömät odotukset, jos odotat ja haluat huumaa etkä saa, tulee paha mieli. Sitten on järki-ihmisiä, jotka ymmärtävät, että iso huuma ei ole suhteen tärkein tai edes lähes tärkein tekijä. Jos et odotakaan isoa huumaa, et pety vaan voit olla tyytyväinen.

Minulle tärkeintä on hyvä ja toimiva yhteinen arki, mutta totta kai suhteen alussa se ihastumisen tunnekin oli mahtava. En koe kokeneeni isoa huumaa, mutta en sellaista haihattelekaan.

Nim.merk. Onnellinen

Kyllä tuo on henkinen kuolema ennemminkin kuin ”onni”. Suo anteeksi. Kauhea elämä, kauhea asenne elämän tärkeimpään asiaan.

Kyllä miehen pitää saada "tyytyä" vaimoonsa ainakin kerran viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Hassua lukea miten ihmiset oikeasti uskovat elämää suurempaan "rakkauteen" ja ruusuisiin avioliitto unelmiin.

Parisuhde on käytännönjärjestely, josta molemmat hyötyvät.

En minä ainakaan mieheni kanssa viitsisi samaa taloutta asustaa jos en häntä rakastaisi. Kyllä minä parempiakin kämppiksiä löytäisin, voisin vaikka sisaruksen tai sukulaisen kanssakin asustella, siitä olisi hyötyä.

Ei mun mies ole täydellinen, kuten en minäkään, mutta me rakastetaan toisiamme ja sen takia eletään yhteistä elämää. Minä pärjäisin vallan mainiosti yksinkin, samoin mies, ja olen pärjännytkin ja mieskin pärjäsi yli kolmekymppiseksi, en minä miestä tarvitse mihinkään hyötymistarkoitukseen, päinvastoin sitä joutuu joskus tehdä asioita joista ei tykkää sen toisen takia, puolin ja toisin, mutta sitä se rakkaus on.

Minä en ikinä tyytyisi kehenkään, ja se olisi kauheinta maailmassa että toinen näyttelisi että rakastaa. Minä olen miehelle sanonut että hänen pitää sanoa heti jos lakkaa rakastamasta, se on sitten avioeron paikka. Minä en lyhyttä ainoaa elämääni tuhlaa päivääkään ihmisen kanssa joka ei minua rakasta tai minä häntä.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan kyllä vaimoani omalla tavallani, kuten joku veikkasikin. En silti tunne mitään suurta huumaa että olen sen elämäni ainoan rakkauden kanssa. Kaikki ei ole unelmaa, ei kaikki mene yhteen ja parempaa voisi mahdollisesti myös olla, mutta mitä siitä?

En usko että katkeroidun, tiedostan tilanteen ja tässä on ok elää. Tyydyn siis vähään muiltakin osin elämässä. Heh.

Ap

Sitä joko rakastaa tai ei rakasta. Rakastaako sitten ystävänä tai sukulaisena, vai puolisona? Ei suurta huumaa kukaan tunne kuin alussa ja sitä sanotaan ihastumiseksi ja rakastumisvaiheeksi, rakkaus on sitten erilainen syvä tunne, se mitä tuntee keskellä ikävääkin arkea. Huuma on aina ohimenevää. Eikä kenenkään elämä voi olla täydellistä, kukaan ihminen ei ole täydellinen eikä asiat koskaan mene parhaalla mahdollisella tavalla, kai sinä nyt sen ymmärrät? Jopa mallimiljonääreillä on suruja ja murheita, tulee sairauksia ja muita takaiskuja. Ei ole olemassa ihmistä jonka elämä olisi pelkää unelmaa, se on mahdottomuus. Se että rakastaa puolisoaan ja hän sinua tekee sen että siitä epätäydellisestä elämästä selviää hengissä.

Tuo sinun tyytyminen vaikuttaa oudolta, jotenkin muka rakastat mutta vaan näyttelet rakkautta vaikka vaimosi rakastaa sinua oikeasti. Miltä tuntuisi jos vaimosi kuolisi nyt? Tuntuisiko pahalta? Vai olisitko iloinen että nyt voit etsiä paremman akan?

En usko tuohon ap:n mainitsemaan "elämäni ainoaan rakkauteen". Enkä edes osaa ottaa tosissaan aikuista ihmistä, joka moiseen uskoo.

Jos uskoisin, että jossain on todellisuus hattarapilvineen täynnä sateenkaaria oksentavia yksisarvisia, tuntuisi tämänhetkisessä todellisuudessa eläminen tyytymiseltä.

Niin, minusta tuntuu että eksä varmaan oli tyytynyt minuun. Ei ollut hyvä suhde. 

Tyytyminen sanana kuulostaa jotenkin ankean passiiviselta ja negatiiviselta. Ei siltä, että tyytyjä olisi aidosti tyytyväinen, mutta kuitenkin on päättänyt olla ja pysyä eikä edes yritä parantaa asioita (korkeintaan yrittämällä muuttaa toista, mutta ei kehittyneemmillä tavoilla). 

Sen sijaan voisi ajatella, että on antanut mahdollisuuden (esim. järjestetty avioliitto), jossa ei nyt sitten ehkä olla lähdetty liikkeelle tulisesta rakastumisesta, mutta molemmat lähtevät tietoisesti kasvattamaan rakkautta ja intohimoa sekä hyvää suhdetta. 

P.S. Ap, sanot että seksi toimii, mutta oletko koskaan nainut vaimoasi niin kuin hän olisi maailman kuumin nainen? Veikkaan, ettet, mutta kannattaisi kokeilla. Veikkaan myös, ettei energiatasosi riitä siihenkään. Olet tyytynyt harmaaseen elämään.