Lue keskustelun säännöt.
ero 15 v jälkeen. Syy: mies tyytyi ja se sitten myös näkyi suhteessa
29.08.2018 |
En suosittele kenellekään. Tuloksena on itsetunto-ongelmia naiselle, joka ei koskaan saa kokea, että mies olisi oikeasti hänestä kiinnostunut ja välttävä suhde miehelle, joka hommaan lähti.
Kumpikaan osapuoli ei ole luonnehäiriöinen, ruma tai lihava, mikä lienee av:n tuntien oletus.
Kommentit (316)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani. Rajun koulukiusaamisen seurauksena itsetuntoni oli nolla. Aikuisena sain kuitenkin sitten usein kehuja, että olen komea, fiksu ja mitä näitä nyt sitten on. En kuitenkaan esim. uskaltanut lähestyä naisia, en edes silloin, kun jopa tyrkyttivät itseään, vaan vetäydyin. Viimeisin oli sitkeä ja silloin taisin tyytyä tilanteeseen, että tässä tämä nyt sitten on, kun ei oikein muutakaan ollut. Vasta nyt myöhemmin olen ymmärtänyt ratkaisujani. Huonointa tässä on se, että ollaan loppujen lopuksi ihan erilaisia, eikä oikeastaan edes tulla toimeen. Uskoisin, että ei tuo toinenkaan juuri kummemmin välitä ainakaan enään. Se vanha tarina meilläkin, että on isot lainat ja lapsia. Ero tietysti mielessä, mutta toisella tuntuu olevan niin epävakaa luonne nykyään, että mitähän siitäkin seuraisi ts. on käynyt joskus kimppuuni. Pitäisi vissiin kasvattaa munat.
Tämä oli ennenvanhaan se miehen yleisin tarina, ilman tuota koulukiusaamista. Eli tässä tämä nyt sitten on. Sitten myöhemmin ihmetellään sitä ratkaisua. Erottaisiin, mutta kun on tuo asuntolaina ja lapset. Tervetuloa klubiin, veli. Tosin minä erosin ja sain kaikkien tuttujen vihat päälleni. Täällä palstalla olen nyt käsittänyt sen vihankin.
Ihme vässyköitä ovat miehet, en voi ymmärtää.
Muistathan käydä haukkumassa vässyköiksi kaikki naiset, jotka av:lla valittavat, ettei oma suhde ole täydellinen. Ei taitaisi päivässä aika muuhun riittääkään.
Juuri niin. Se, että on siellä suhteessa voidaan myös ajatella olevan sitä vastuunkantoa niistä ratkaisuista, joita nuorempana teki. Ilmeisesti pitäisi toimia niin, että jos tuntuu pahalta, niin pitää sitten heittää koko parisuhde ja erityisesti lasten elämä romukoppaan. Aika huvittavaa, kun usein miehiltä toivotaan sitä vastuunkantoa. Eipä sekään nähtävästi ole oikein.
Minusta ero pikkulapsivaiheessa olisi pienempi paha kuin 15-vuotta myöhemmin sillä tiedolla, että toinen on kaikki vuodet vain sinnitellyt. Siinä olisi mennyt liian monta vuotta elämästä hukkaan.
Toisaalla ylimpänä ketjussa vässykäksi haukutun miehen kohdalla taisi olla mukana myös väkivaltaa. Silloin ehkä halu jäädä suojelemaan lapsia on suuri. Ja jos väkivaltaa on, mieskin voi hakeutua vaikka turvakotiin...kun väkivalta ei jää piiloon, mahdollisuus päästä lähivanhemmaksi on myös parempi.
Näin on. Pitäisi vaan kerätä rohkeutta. T: Se mies.
Ammattiapukin voi auttaa rohkeuden keräämisessä. Kannattaa googlata Miessakit...heillä on mm. ryhmiä väkivaltaa kokeneille miehelle. Ja työntekijät ovat miehiä itse. Osaavat auttaa näissä tilanteissa ja myös siinä jos huolena on lähivanhemmuuden meno väkivaltaiselle äidille erotilanteessa...tietävät miten systeemit toimivat.
Olen kyllä erilaisten tahojen kanssa keskustellut, mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että vielä olen tässä tilanteessa. T: Se mies vielä kerran.
Joo, koti pitää olla kaikille aina turvallinen paikka. Ja sinne meneminen pitää tuntua siltä kuin tosiaankin kotiinsa menisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienellä vaivannäöllä tuosta suhteesta olisi siis voinut tulla oikein hyvä, mutta ilmeisesti mies ei viitsinyt vaivautua, vaan jätti kaiken tietoisesti puoleen väliin. Nainen tuskin tiesi, että mies ei ollut tosissaan. Tai ehkä aavisti, mutta toisen osapuolen aivoituksista ei aina saa selvää vaikka olisi ollut 20 vuotta yhdessä. Tilanne voi muuttua myös milloin vain, kumpi vaan voi löytää vaikka kauppareissullaan toisen. Toivottavasti pariskunnalla ei ollut lapsia, heille tilanne olisi huono ja se saattaa vaikuttaa omaan luottamukseen koko elämän.
Mutta periaatteessa jos naisen elämä oli ihan kohtuullisen onnellista, niin mitä sitä nyt jälkeenpäin enää jossitella. Molemmilla on vapaus valita ja tehdä omat päätöksensä itse.. Mitä vain olisi voinut tapahtua ja mennyttä ei kannata surra, vaan jatkaa eteenpäin asiasta oppineena.
Niin - siis miehen olisi pitänyt vaivautua. Tämähän sitä tyytymistä just on - nainen olettaa, että mies tekee onnelliseksi. Jonkin ajan päästä mies rupeaa pohtimaan, että mitä hänelle tästä jää. Nainen on edelleen tyytymätön ja mies luovuttaa. Nainen alkaa ihmetellä miksei suhde toimi ja alkaa vaatia lisää. Mies tuskastuu entisestään, alkaa vetäytyä ja lopulta nainen eroaa.
Ja nainen luonnollisesti lähtee siitä, että vika oli miehen, Mikse se vain vaivautunut lisää.
Juu, onhan se nyt ihan kamalaa, jos mieskin joutuu näkemään vähän vaivaa parisuhteen eteen, kun nainen tekee kaikkensa ollakseen miehen rakkauden arvoinen. Sitten kun mies joka ei koskaan rakastanut, ei jaksa enää mitään muutakaan suhteen hyväksi tehdä, on tottakai naisen vika jos ero tulee, kun nainen vihdoin tajuaa yrittäneensä turhaan pari vuosikymmentä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani. Rajun koulukiusaamisen seurauksena itsetuntoni oli nolla. Aikuisena sain kuitenkin sitten usein kehuja, että olen komea, fiksu ja mitä näitä nyt sitten on. En kuitenkaan esim. uskaltanut lähestyä naisia, en edes silloin, kun jopa tyrkyttivät itseään, vaan vetäydyin. Viimeisin oli sitkeä ja silloin taisin tyytyä tilanteeseen, että tässä tämä nyt sitten on, kun ei oikein muutakaan ollut. Vasta nyt myöhemmin olen ymmärtänyt ratkaisujani. Huonointa tässä on se, että ollaan loppujen lopuksi ihan erilaisia, eikä oikeastaan edes tulla toimeen. Uskoisin, että ei tuo toinenkaan juuri kummemmin välitä ainakaan enään. Se vanha tarina meilläkin, että on isot lainat ja lapsia. Ero tietysti mielessä, mutta toisella tuntuu olevan niin epävakaa luonne nykyään, että mitähän siitäkin seuraisi ts. on käynyt joskus kimppuuni. Pitäisi vissiin kasvattaa munat.
Tämä oli ennenvanhaan se miehen yleisin tarina, ilman tuota koulukiusaamista. Eli tässä tämä nyt sitten on. Sitten myöhemmin ihmetellään sitä ratkaisua. Erottaisiin, mutta kun on tuo asuntolaina ja lapset. Tervetuloa klubiin, veli. Tosin minä erosin ja sain kaikkien tuttujen vihat päälleni. Täällä palstalla olen nyt käsittänyt sen vihankin.
Ihme vässyköitä ovat miehet, en voi ymmärtää.
Muistathan käydä haukkumassa vässyköiksi kaikki naiset, jotka av:lla valittavat, ettei oma suhde ole täydellinen. Ei taitaisi päivässä aika muuhun riittääkään.
Juuri niin. Se, että on siellä suhteessa voidaan myös ajatella olevan sitä vastuunkantoa niistä ratkaisuista, joita nuorempana teki. Ilmeisesti pitäisi toimia niin, että jos tuntuu pahalta, niin pitää sitten heittää koko parisuhde ja erityisesti lasten elämä romukoppaan. Aika huvittavaa, kun usein miehiltä toivotaan sitä vastuunkantoa. Eipä sekään nähtävästi ole oikein.
Minusta ero pikkulapsivaiheessa olisi pienempi paha kuin 15-vuotta myöhemmin sillä tiedolla, että toinen on kaikki vuodet vain sinnitellyt. Siinä olisi mennyt liian monta vuotta elämästä hukkaan.
Toisaalla ylimpänä ketjussa vässykäksi haukutun miehen kohdalla taisi olla mukana myös väkivaltaa. Silloin ehkä halu jäädä suojelemaan lapsia on suuri. Ja jos väkivaltaa on, mieskin voi hakeutua vaikka turvakotiin...kun väkivalta ei jää piiloon, mahdollisuus päästä lähivanhemmaksi on myös parempi.
Näin on. Pitäisi vaan kerätä rohkeutta. T: Se mies.
Ammattiapukin voi auttaa rohkeuden keräämisessä. Kannattaa googlata Miessakit...heillä on mm. ryhmiä väkivaltaa kokeneille miehelle. Ja työntekijät ovat miehiä itse. Osaavat auttaa näissä tilanteissa ja myös siinä jos huolena on lähivanhemmuuden meno väkivaltaiselle äidille erotilanteessa...tietävät miten systeemit toimivat.
Olen kyllä erilaisten tahojen kanssa keskustellut, mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että vielä olen tässä tilanteessa. T: Se mies vielä kerran.
Ookoo. Tahoja on monia ja kaikki ei niin päteviä...miessakit on väkivaltatyön kovimpia ammattilaisia ja muuta kuin mitä peruspalveluista saa. Mutta itse toki tiedät mitä tahoja olet tavannut...itse sanoisin että oikeat ammattilaiset ei koskaan ainakaan kannusta jäämään väkivaltaiseen suhteeseen...toki lähtemisen riskejäkin pitää realistisesti arvioida. Mutta tsemppiä, teet mitä teetkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ykkösvaihtoehto on nainen, joka ei koita muuttaa minua, on tasapainoinen, jos haluaa jotain tekee itse. Haluan että olemme tasapuoliset kumppanit, niin kotitöiden kuin muidenkin askareiden. Olen tietysti sinkku, koska tälläistä naista ei ole löytynyt. Vaikka osaankin monia remonttihommia ja sun muita, ei tarkota sitä että haluaisin niihin käyttää kaiken aikani, siihen päälle puolet kotitöistä. Olen tullut siihen tulokseen että on parempi olla sinkku kuin nykynaisen orja. Seksiä saa netistä tai rahalla.
Meinasin jo peukuttaa ylöspäin, mutta sitten luin toiseksi viimeisen lauseen.
Avaanpas vähän provosoivaa lausettani. Siksi on parempi olla sinkku, koska aikaisemmissa suhteissani minulle on ollut ihan ok, että teen enemmän arjen askareita. Nykyään saa palstoilla, blogeista ja lehdistä lukea minkälainen miehen pitää olla, ja näitä tietysti uskotaan ja kaikki ynnätään yhteen. Vaikka tekisin kaiken nasien puolesta ei hän olisi tyytyväinen, koska silloin minulla ei olisi aikaa parisuhteelle. Jos nainen haluaa omakotitalon, niin voin sen rakentaakkin, mutta taas päästään siihen että aika loppuu. No mitäpä jos annan aikaa naiselle? Tätäkin olen koittanut, mutta silloin asunto oli huono, sisustus ruma ja kaikki mitä tein ärsytti. Aina puuttuu jotakin. Yksin kun elää niin minulla on kaikkea ja aikaa nauttia siitä elämästä. Kantapään kautta oppineena en suhdetta enää halua. Jokainen olkoon itse vastuussa onnestaan. Monet tuntuvat ripustavan onnellisuutensa kumppanin harteille, ja sitten onnettomana syyttävät elämästään sitä kumppania. Minä olen onnekas että osaan nauttia tekemisestä, olemisesta, menimisestä, mistä vain. Itsetuntemus lienee tässä se mikä on monelta hukassa.
Tuohon on olemassa toimiva ratkaisu: molemmilla omat kämpät. Ja kumpikin hoitaa oman kämppänsä, apuja toki voidaan antaa puolin ja toisin. Ne jatkuvat vaatimukset vähenevät kummasti, kun mies voi ottaa koska tahansa sen hammasharjaa ja häipyä. Silloin se suhde täytyy pitää yllä joka päivä, kun homma ei ole itsestään selvää.
Tuo voi toimia, etenkin jos asutaan kuitenkin suunnilleen samalla alueella. Itseltäni kaatui etäsuhde siihen että aina sai riidellä siitä että missä päässä vietetään aikaa. Ei ole helppoa millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienellä vaivannäöllä tuosta suhteesta olisi siis voinut tulla oikein hyvä, mutta ilmeisesti mies ei viitsinyt vaivautua, vaan jätti kaiken tietoisesti puoleen väliin. Nainen tuskin tiesi, että mies ei ollut tosissaan. Tai ehkä aavisti, mutta toisen osapuolen aivoituksista ei aina saa selvää vaikka olisi ollut 20 vuotta yhdessä. Tilanne voi muuttua myös milloin vain, kumpi vaan voi löytää vaikka kauppareissullaan toisen. Toivottavasti pariskunnalla ei ollut lapsia, heille tilanne olisi huono ja se saattaa vaikuttaa omaan luottamukseen koko elämän.
Mutta periaatteessa jos naisen elämä oli ihan kohtuullisen onnellista, niin mitä sitä nyt jälkeenpäin enää jossitella. Molemmilla on vapaus valita ja tehdä omat päätöksensä itse.. Mitä vain olisi voinut tapahtua ja mennyttä ei kannata surra, vaan jatkaa eteenpäin asiasta oppineena.
Niin - siis miehen olisi pitänyt vaivautua. Tämähän sitä tyytymistä just on - nainen olettaa, että mies tekee onnelliseksi. Jonkin ajan päästä mies rupeaa pohtimaan, että mitä hänelle tästä jää. Nainen on edelleen tyytymätön ja mies luovuttaa. Nainen alkaa ihmetellä miksei suhde toimi ja alkaa vaatia lisää. Mies tuskastuu entisestään, alkaa vetäytyä ja lopulta nainen eroaa.
Ja nainen luonnollisesti lähtee siitä, että vika oli miehen, Mikse se vain vaivautunut lisää.
Juu, onhan se nyt ihan kamalaa, jos mieskin joutuu näkemään vähän vaivaa parisuhteen eteen, kun nainen tekee kaikkensa ollakseen miehen rakkauden arvoinen. Sitten kun mies joka ei koskaan rakastanut, ei jaksa enää mitään muutakaan suhteen hyväksi tehdä, on tottakai naisen vika jos ero tulee, kun nainen vihdoin tajuaa yrittäneensä turhaan pari vuosikymmentä.
Tämän takia suhteen alussa pitäisi mielestäni aina tehdä kaikki asiat selviksi. Raha-asiat, jaetut työt, kavereiden kanssa menemiset. Ettei sitten tule yllätyksiä matkalla, tai sitten tunnetta, että joutuu yksipuolisesti pitämään hommaa kasassa. Jälkeenpäin niitä on aina vaikeampi lähtee sopimaan ja käytäntöjä muuttamaan. Kuulostaa vähän kylmältä ja siinä ihastushuumassa vaikealta asialta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väittääkö joku täällä tosissaan ettei miehillä ollut ennen pariutumisvaikeuksia? Peräkammarin poikia on ollut aina, nykyään heistä vain tiedetään! Nykypäivänä on vaikea olla erakko.
Ikävästi tyytyi ja nyt tämäkin vielä varsinkin oranssi asu saa sinut hehkumaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tyydyin kerran parisuhteeseen, oli aika hirveää lopulta. Koko ajan kaipailin sitä toista naista ja vierellä oli paperilla täydellinen nainen, muttei sytyttänyt pahemmin. Kolmisen kuukautta jaksoi ja sitten pistin poikki. Hävetti jälkikäteen kun joutui tyytymään.
Vierailija kirjoitti:
Itse tyydyin kerran parisuhteeseen, oli aika hirveää lopulta. Koko ajan kaipailin sitä toista naista ja vierellä oli paperilla täydellinen nainen, muttei sytyttänyt pahemmin. Kolmisen kuukautta jaksoi ja sitten pistin poikki. Hävetti jälkikäteen kun joutui tyytymään.
Onneksi pistit poikki. Ja mitä sitä häpeilemään,se on elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse tyydyin kerran parisuhteeseen, oli aika hirveää lopulta. Koko ajan kaipailin sitä toista naista ja vierellä oli paperilla täydellinen nainen, muttei sytyttänyt pahemmin. Kolmisen kuukautta jaksoi ja sitten pistin poikki. Hävetti jälkikäteen kun joutui tyytymään.
Et vain ollut yli siitä edellisestä. Silloin ei kannattaisi ryhtyä mihinkään kenenkään kanssa. Mulla kokemus tilanteesta jossa mies suhteen päättyessä kertoi koko ajan haikailleensa toista...harmitti ettei ollut alusta asti avoin. Jos olisin tiennyt ettei ollut yli entisestä, olisin jättänyt suhteen välistä.
Vierailija kirjoitti:
Ap - kaikki tyytyy johonkin. Sinä olet tyytynyt olemaan yksin. Voi olla, että olet sinun ratkaisusi kanssa, mutta olen elämäni aikana törmännyt aika usein näihin sinkkuihin, jotka muiden kertoman perusteella kertovat, miten parisuhteet ovat syvältä (anteeksi kärjistys ja yksinkertaistus).
Tulee vain tunne, että on hieman tarve todistella oman ratkaisun (tai tyytymisen) oikeellisuutta.
Parisuhde on aina kompromisseja. Kenkään onni ei voi olla toisen ihmisen varassa. Suhteen kariutuessa on helppo jälkikäteen arvioida, mikä meni vikaan ja ongelmat oli ehkä nähtävissä jo heti alussa. Mutta tämä jälkiviisastelu ei hirveästi auta.
Missä kohtaa kerroin, että olen ollut aina sinkku? Pitkä liittoni päättyi tahattomaan lapsettomuuteen. Mutta kiitos tästä valistuksesta.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä tyytymistä liioitellaan. Ei kukaan paitsi pahin ylilaudan katkero tai vasta jätetty palstamamma oikeasti luule parisuhteen olevan joku kahden vastustajan välinen peli, jossa molemmat yrittävät vain maksimoida omaa etuaan. Todella surullista, että ihmiset oikeasti tuntuvat luulevan, että jokainen vaihtaa heti tilaisuuden tullen kumppaninsa "parempaan" (eli yleensä nuorempaan, kauniimpaan, rikkaampaan). Tai jos ei vaihda, niin on vaan tuttuun ja turvalliseen "jämähtänyt" vässykkä. Tällainen elämä kuulostaa todella kyyniseltä ja raskaalta.
Vallalla on jokin ihmeellinen käsitys, että yhdessä vietetyt vuodet jotenkin kuluttavat kahden ihmisen välistä suhdetta. Eli jos olet ollut saman naisen kanssa 10 vuotta, olisi aika jo kyllästyä ja vaihtaa uuteen. Todellisuudessa olen ihan päin vastaista mieltä. Mitä pidempään on oltu yhdessä, sen enemmän on ehditty kehittyä ja rakentaa elämäämme yhdessä. Olen ollut nykyisen puolisoni kanssa käytännössä koko aikuisikäni, eli yli kymmenen vuotta. En koe yhtään minkäänlaista tarvetta vaihtaa puolisoa tai tavoitella "parempaa" (naisten kohdalla tällä viitataan 100% ajasta kauniimpaan ja nuorempaan), eli varmaan olen sitten tällainen "tyytyjä".
Totta kai joka päivä vastaan kävelee nuoria naisia, joita voi ihan hyvällä omalla tunnolla katsella. Suurin osa ihmisistä ylipäätään on ihan hyvän näköisiä. Osa kauniimpia kuin oma puolisoni. Mitä väliä. Ei silti ole mitenkään sanottua, että ketään näistä vastaantulijoista jaksaisin omassa elämässäni yhtä päivää pidempään, saati että meillä kemiat kohtaisia ollenkaan pitkässä juoksussa.
Faith kirjoitti:
"Ykkösvaihtoehtohan" tarkoittaa oikeasti sitä yksilöä, johon on rakastunut ja jota ei vaihtaisi keneenkään toiseen (eikä kulttuurissa vallitsevat ulkonäköihanteet yms. täyttävää yksilöä). Tästähän aloittajakin puhui. Jokainen joka on joskus ollut rakastunut, tietää tämän ilmiön. Joskus myöhemmin, jos suhteesta ei tullutkaan mitään ja rakkaus hälveni, saattaa itsekin miettiä "miten ihmeessä saatoin olla rakastunut tuohon ihmiseen?" Rakastumisessa on mystinen elementti.
Juuri näin.
Ystäväni tietää (en voi sanoa miksi, ei ole minun asiani avata enempää) että mies ei ole koskaan ollut häneen rakastunut.
Itse olen ollut suhteessa rakastuneen miehen kanssa. Olin myös itse hyvin rakastunut. Se, että lapsettomuuden vuoksi jouduimme eroamaan, oli todella surullista.
Tyytyminen olisi sitä, että otan jonkun, jota kohtaan ei ole tuota romanttista paloa. Ilman sitä en näe riittävästi syytä aloittaa suhdetta. Omassa liitossani se puoli oli yksi tärkeimmistä, jotka ystävyyden ja keskusteluyhteyden ohessa kantoivat. Eivätkä nekään loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap - kaikki tyytyy johonkin. Sinä olet tyytynyt olemaan yksin. Voi olla, että olet sinun ratkaisusi kanssa, mutta olen elämäni aikana törmännyt aika usein näihin sinkkuihin, jotka muiden kertoman perusteella kertovat, miten parisuhteet ovat syvältä (anteeksi kärjistys ja yksinkertaistus).
Tulee vain tunne, että on hieman tarve todistella oman ratkaisun (tai tyytymisen) oikeellisuutta.
Parisuhde on aina kompromisseja. Kenkään onni ei voi olla toisen ihmisen varassa. Suhteen kariutuessa on helppo jälkikäteen arvioida, mikä meni vikaan ja ongelmat oli ehkä nähtävissä jo heti alussa. Mutta tämä jälkiviisastelu ei hirveästi auta.
Missä kohtaa kerroin, että olen ollut aina sinkku? Pitkä liittoni päättyi tahattomaan lapsettomuuteen. Mutta kiitos tästä valistuksesta.
ap
Hyvän ketjun sait ainakin aloitetuksi. Kiitos sinulle siitä.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
"Ykkösvaihtoehtohan" tarkoittaa oikeasti sitä yksilöä, johon on rakastunut ja jota ei vaihtaisi keneenkään toiseen (eikä kulttuurissa vallitsevat ulkonäköihanteet yms. täyttävää yksilöä). Tästähän aloittajakin puhui. Jokainen joka on joskus ollut rakastunut, tietää tämän ilmiön. Joskus myöhemmin, jos suhteesta ei tullutkaan mitään ja rakkaus hälveni, saattaa itsekin miettiä "miten ihmeessä saatoin olla rakastunut tuohon ihmiseen?" Rakastumisessa on mystinen elementti.
Juuri näin.
Ystäväni tietää (en voi sanoa miksi, ei ole minun asiani avata enempää) että mies ei ole koskaan ollut häneen rakastunut.
Itse olen ollut suhteessa rakastuneen miehen kanssa. Olin myös itse hyvin rakastunut. Se, että lapsettomuuden vuoksi jouduimme eroamaan, oli todella surullista.
Tyytyminen olisi sitä, että otan jonkun, jota kohtaan ei ole tuota romanttista paloa. Ilman sitä en näe riittävästi syytä aloittaa suhdetta. Omassa liitossani se puoli oli yksi tärkeimmistä, jotka ystävyyden ja keskusteluyhteyden ohessa kantoivat. Eivätkä nekään loputtomiin.
Jos mulla suhde päättyisi lapsettomuuteen,olisi kyllä vaikea uskoa, että se rakkaus olisi kovin vahvaa ollutkaan. Itselle kuitenkin puoliso on niin paljon lapsihaavetta tärkeämpi ja hylätyksi tuleminen lapsettomuuden vuoksi osoitus siitä, että suhde itsessään ei riittänyt ja ollut tarpeeksi merkityksellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ykkösvaihtoehto on nainen, joka ei koita muuttaa minua, on tasapainoinen, jos haluaa jotain tekee itse. Haluan että olemme tasapuoliset kumppanit, niin kotitöiden kuin muidenkin askareiden. Olen tietysti sinkku, koska tälläistä naista ei ole löytynyt. Vaikka osaankin monia remonttihommia ja sun muita, ei tarkota sitä että haluaisin niihin käyttää kaiken aikani, siihen päälle puolet kotitöistä. Olen tullut siihen tulokseen että on parempi olla sinkku kuin nykynaisen orja. Seksiä saa netistä tai rahalla.
Meinasin jo peukuttaa ylöspäin, mutta sitten luin toiseksi viimeisen lauseen.
Avaanpas vähän provosoivaa lausettani. Siksi on parempi olla sinkku, koska aikaisemmissa suhteissani minulle on ollut ihan ok, että teen enemmän arjen askareita. Nykyään saa palstoilla, blogeista ja lehdistä lukea minkälainen miehen pitää olla, ja näitä tietysti uskotaan ja kaikki ynnätään yhteen. Vaikka tekisin kaiken nasien puolesta ei hän olisi tyytyväinen, koska silloin minulla ei olisi aikaa parisuhteelle. Jos nainen haluaa omakotitalon, niin voin sen rakentaakkin, mutta taas päästään siihen että aika loppuu. No mitäpä jos annan aikaa naiselle? Tätäkin olen koittanut, mutta silloin asunto oli huono, sisustus ruma ja kaikki mitä tein ärsytti. Aina puuttuu jotakin. Yksin kun elää niin minulla on kaikkea ja aikaa nauttia siitä elämästä. Kantapään kautta oppineena en suhdetta enää halua. Jokainen olkoon itse vastuussa onnestaan. Monet tuntuvat ripustavan onnellisuutensa kumppanin harteille, ja sitten onnettomana syyttävät elämästään sitä kumppania. Minä olen onnekas että osaan nauttia tekemisestä, olemisesta, menimisestä, mistä vain. Itsetuntemus lienee tässä se mikä on monelta hukassa.
Luin myös jälkimmäisen viestisi enkä ymmärrä. Mielestäni olet kitkerältä vaikuttava ihminen, et suinkaan oman tiesi kulkija.
Mutta pääasia toki että itse koet mielekkääksi valintasi. Itselläni on myös ei-hyviä-kokemuksia takana mutta en oleta kaikkien miesten olevan kuten ne miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
"Ykkösvaihtoehtohan" tarkoittaa oikeasti sitä yksilöä, johon on rakastunut ja jota ei vaihtaisi keneenkään toiseen (eikä kulttuurissa vallitsevat ulkonäköihanteet yms. täyttävää yksilöä). Tästähän aloittajakin puhui. Jokainen joka on joskus ollut rakastunut, tietää tämän ilmiön. Joskus myöhemmin, jos suhteesta ei tullutkaan mitään ja rakkaus hälveni, saattaa itsekin miettiä "miten ihmeessä saatoin olla rakastunut tuohon ihmiseen?" Rakastumisessa on mystinen elementti.
Juuri näin.
Ystäväni tietää (en voi sanoa miksi, ei ole minun asiani avata enempää) että mies ei ole koskaan ollut häneen rakastunut.
Itse olen ollut suhteessa rakastuneen miehen kanssa. Olin myös itse hyvin rakastunut. Se, että lapsettomuuden vuoksi jouduimme eroamaan, oli todella surullista.
Tyytyminen olisi sitä, että otan jonkun, jota kohtaan ei ole tuota romanttista paloa. Ilman sitä en näe riittävästi syytä aloittaa suhdetta. Omassa liitossani se puoli oli yksi tärkeimmistä, jotka ystävyyden ja keskusteluyhteyden ohessa kantoivat. Eivätkä nekään loputtomiin.
Jos mulla suhde päättyisi lapsettomuuteen,olisi kyllä vaikea uskoa, että se rakkaus olisi kovin vahvaa ollutkaan. Itselle kuitenkin puoliso on niin paljon lapsihaavetta tärkeämpi ja hylätyksi tuleminen lapsettomuuden vuoksi osoitus siitä, että suhde itsessään ei riittänyt ja ollut tarpeeksi merkityksellinen.
Jospa sitten eläisit niitä omia suhteitasi ja antaisit meidän muiden elää omiamme.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
"Ykkösvaihtoehtohan" tarkoittaa oikeasti sitä yksilöä, johon on rakastunut ja jota ei vaihtaisi keneenkään toiseen (eikä kulttuurissa vallitsevat ulkonäköihanteet yms. täyttävää yksilöä). Tästähän aloittajakin puhui. Jokainen joka on joskus ollut rakastunut, tietää tämän ilmiön. Joskus myöhemmin, jos suhteesta ei tullutkaan mitään ja rakkaus hälveni, saattaa itsekin miettiä "miten ihmeessä saatoin olla rakastunut tuohon ihmiseen?" Rakastumisessa on mystinen elementti.
Juuri näin.
Ystäväni tietää (en voi sanoa miksi, ei ole minun asiani avata enempää) että mies ei ole koskaan ollut häneen rakastunut.
Itse olen ollut suhteessa rakastuneen miehen kanssa. Olin myös itse hyvin rakastunut. Se, että lapsettomuuden vuoksi jouduimme eroamaan, oli todella surullista.
Tyytyminen olisi sitä, että otan jonkun, jota kohtaan ei ole tuota romanttista paloa. Ilman sitä en näe riittävästi syytä aloittaa suhdetta. Omassa liitossani se puoli oli yksi tärkeimmistä, jotka ystävyyden ja keskusteluyhteyden ohessa kantoivat. Eivätkä nekään loputtomiin.
Jos mulla suhde päättyisi lapsettomuuteen,olisi kyllä vaikea uskoa, että se rakkaus olisi kovin vahvaa ollutkaan. Itselle kuitenkin puoliso on niin paljon lapsihaavetta tärkeämpi ja hylätyksi tuleminen lapsettomuuden vuoksi osoitus siitä, että suhde itsessään ei riittänyt ja ollut tarpeeksi merkityksellinen.
Jospa sitten eläisit niitä omia suhteitasi ja antaisit meidän muiden elää omiamme.
ap
Niinhän me teemmekin. Tämä kai on keskustelupalsta, jolla voi näitä kokemuksia jakaa halutessaan ja kertoa miten itse minkäkin tilanteen tulkitsisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tyydyin kerran parisuhteeseen, oli aika hirveää lopulta. Koko ajan kaipailin sitä toista naista ja vierellä oli paperilla täydellinen nainen, muttei sytyttänyt pahemmin. Kolmisen kuukautta jaksoi ja sitten pistin poikki. Hävetti jälkikäteen kun joutui tyytymään.
Onneksi pistit poikki. Ja mitä sitä häpeilemään,se on elämää.
Oli se häpeä tavallaan käyttää toista. Tosin en vannonut rakkautta tai mitään. Paperilla kaikki oli oikein mutta ei vain toiminut ja koko ajan haikaili sitä entistä. Perinteinen laastarisuhde siis. Tajusin vasta jälkikäteen.
Reikäähän saa nyt aina. Kysehän on nyt siitä, minkälaista reikää (tätä sinun termiä ei käyttääkseni).