ero 15 v jälkeen. Syy: mies tyytyi ja se sitten myös näkyi suhteessa

Vierailija kirjoitti:

Monet miehet tyytyvät. Hyvännäköisiä naisia riittää vain hyvin rajatulle joukolle.

Tämä on ulkonäkökeskeisten ihmisten ongelma. Monet muut taas arvostavat enemmän luonnetta kuin ulkonäköä, silloin ei tarvitse tyytyä.

Jaahas, peikotkin ovat jo heränneet.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, peikotkin ovat jo heränneet.

Huomenta vaan peikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.

Se että ei saa ykkösihastustaan ei tarkoita, että tyytyy. Kakkos- ja kolmosihastukset on ihania hekin <3 Se on tyytymistä, jos menee naimiisiin, vaikka ei ole ihastunut ollenkaan.

Minä en ymmärrä tuota ykkös-, kakkos- ja kolmosihastusta. En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa minulla olisi ollut rivi miehiä, joista sitten lähden valitsemaan, että "tuo on ykkösihastukseni, sen haluan". Ja sitten se ykkönen olisikin halunnut jonkun muun ja olisin joutunut tyytymään kakkoseen. Parisuhteeni ovat alkaneet siitä, että olen tavannut ihmisen, joka on herättänyt kiinnostukseni. Hän on ollut "ykkönen", se joka on saanut perhoset vatsaan ja jonka tekstarit ovat tuoneet hymyn huulille jne. Joskus ihastuminen on loppunut lyhyeen, kun on osoittautunut, että emme sovikaan yhteen, mutta ilman tuota ihastumisvaihetta en näkisi mitään syytä alkaa edes tapailla. Ei siinä mieti hughgranteja, kun joku mies vie "jalat alta".

Minulla oli rivi, neljä tyyppiä oli samaan aikaan kiinnostunut minusta samaan aikaan, ja minäkin mietin useampaa samaan aikaan  :) Tätä et ehkä tule ikinä ymmärtämään, mutta kerron lyhyesti, miten se aika usein meillä uskovaisilla menee. Koita lukea avoimin mielin, vaikket ymmärtäisikään.

Me ajatellaan, että avioliitto on hyvä asia, ja se on se mihin tähdätään, avoliitto ei ole vaihtoehto. Kun ollaan tietyssä iässä (n. 20-25), se on hyvin aktiivistä kumppaninetsintäaikaa. Olin opiskelijaporukassa, jossa oli n. 100 tuonikäistä nuorta aikuista, lähes puolet miehiä. Se vakava (ja hauska myös:) etsintä ja haku päällä oli käsinkosketeltavaa, kun jengi koitti löytää itselleen sopivinta. 

Koska meillä oli suht sama ajatus- ja arvomaailma ja elämänkatsomus aika sama kaikilla, se jo helpotti paljon. Tärkeää oli sen lisäksi, että mahdollinen kumppani oli tietenkin ihastuttava, mutta myös järjellä mietittiin: sovittaisko me  luonteidemme puolesta. Se oli niin konkreettista, että juttelimme ihan ääneenkin muutaman miespuolisen kaverini kanssa, että olisko meistä pariksi, no ehkei ole, tuumattiin  molemmat, jatketaan kavereina, ja niin on jatkettukin. 

Miten sitten päädyin juuri omaan mieheeni ja hän minuun? Pitkä tarina, mutta vietimme aikaa yhdessä (oli pienempi jengi tuon ison porukan sisällä) aika paljon ja siinä se sitten kolahti. Usko tai älä, yksi noista eniten minuun ihastuneista tuli oikein kädestä pitäen onnittelemaan miestäni, kun ekan kerran näki että menimme käsi kädessä ehtoolliselle :) Näin rehdisti se parhaimmillaan toimii uskovaisilla. Alle vuoden sisällä oltiin naimisissa, nyt oltu vuosikymmeniä. Ja häitä oli ihan hirveästi noina vuosina, parhaina viikonloppuina oli kolmet, ihan työstä kävi kiertäminen.

Jotenkin puistattaa, hyh. Lähtökohtana se, että oman lahkon sisältä pitää joku valita ja muuten ei ole niin tarkkaa, voidaan vaikka porukalla miettiä että kuka ottaa kenet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ykkösvaihtoehto on nainen, joka ei koita muuttaa minua, on tasapainoinen, jos haluaa jotain tekee itse. Haluan että olemme tasapuoliset kumppanit, niin kotitöiden kuin muidenkin askareiden. Olen tietysti sinkku, koska tälläistä naista ei ole löytynyt. Vaikka osaankin monia remonttihommia ja sun muita, ei tarkota sitä että haluaisin niihin käyttää kaiken aikani, siihen päälle puolet kotitöistä. Olen tullut siihen tulokseen että on parempi olla sinkku kuin nykynaisen orja. Seksiä saa netistä tai rahalla.

Meinasin jo peukuttaa ylöspäin, mutta sitten luin toiseksi viimeisen lauseen.

Avaanpas vähän provosoivaa lausettani. Siksi on parempi olla sinkku, koska aikaisemmissa suhteissani minulle on ollut ihan ok, että teen enemmän arjen askareita. Nykyään saa palstoilla, blogeista ja lehdistä lukea minkälainen miehen pitää olla, ja näitä tietysti uskotaan ja kaikki ynnätään yhteen. Vaikka tekisin kaiken nasien puolesta ei hän olisi tyytyväinen, koska silloin minulla ei olisi aikaa parisuhteelle. Jos nainen haluaa omakotitalon, niin voin sen rakentaakkin, mutta taas päästään siihen että aika loppuu. No mitäpä jos annan aikaa naiselle? Tätäkin olen koittanut, mutta silloin asunto oli huono, sisustus ruma ja kaikki mitä tein ärsytti. Aina puuttuu jotakin. Yksin kun elää niin minulla on kaikkea ja aikaa nauttia siitä elämästä. Kantapään kautta oppineena en suhdetta enää halua. Jokainen olkoon itse vastuussa onnestaan. Monet tuntuvat ripustavan onnellisuutensa kumppanin harteille, ja sitten onnettomana syyttävät elämästään sitä kumppania. Minä olen onnekas että osaan nauttia tekemisestä, olemisesta, menimisestä, mistä vain. Itsetuntemus lienee tässä se mikä on monelta hukassa.

Provosoiva lause oli varmaan se seksin ostaminen rahalla. Mulle ainakin mies joka ostaa seksiä on...no sellainen, jolla ei ole merkitystä. Täysin mies, jonka ei voi enää edes ajatellakaan olevan rakkauden kohde.

Ei, ei ollut vaan nimenomaan se edellinen lause "Olen tullut siihen tulokseen että on parempi olla sinkku kuin nykynaisen orja." Minulle on aivan  yhdentekevää, miten random-palstamies hoitaa seksielämänsä, mutta tuosta lauseesta kuultava katkeruus aiheutti sen, etten halunnut enää peukuttaa.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä tosi surullista, että ainakin tämän palstan miehet on sitä mieltä, että eivät ikinä voisi oikeasti rakastua naiseen, joka ei ole heti ensisilmäyksellä huippuhyvännäköinen. Heille tuntuu olevan täysin tuntematon ajatus, että toiseen voisi rakastua tämän luonteen perusteella ja sitten ulkonäkökin alkaa miellyttää silmää. Ilmeisesti on niin, että jos nainen ei ole Hollywood-kaunottaren näköinen, kyse on tyytymisestä, ihan sama miten täydellisesti henkisesti synkkaa.

No mikä on kenellekin huippuhyvännäköinen. Pitäähän se nyt itseä miellyttää edes jotenkin, eikä niin että onhan tuo aika suohirviö, mutta jos jutellaan niin ehkä voin unohtaa sen.

Työelämässä käytetään useasti lausetta "Ihmiset ylenevät urallaan kunnes eivät enää hallitse hommiaan ja organisaatio on valmis kun kaikki henkilöt ovat epäpäteviä.".

Samalla tavalla voidaan ajatella että ihmiset (etenkin naiset) etsivät mahdollisimman täydellistä ihmistä elämäänsä ja sen löytäessään toteavat että ovat itse kyseiselle henkilölle epätäydellinen. Eli ei tarpeeksi hyvä ja pariutuminen on onnistunut vain koska mies on tyytynyt vaikka olisi mahdollisesti löytänyt paremminkin yhteensopivan kumppanin. Olen huomannut että monesti ajatellaan mikä olisi omasta mielestä täydellinen, mutta unohdetaan tai ei välitetä mahdollisen kumppanin toiveista, mitkä ovat mielestäni yhtä tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä tosi surullista, että ainakin tämän palstan miehet on sitä mieltä, että eivät ikinä voisi oikeasti rakastua naiseen, joka ei ole heti ensisilmäyksellä huippuhyvännäköinen. Heille tuntuu olevan täysin tuntematon ajatus, että toiseen voisi rakastua tämän luonteen perusteella ja sitten ulkonäkökin alkaa miellyttää silmää. Ilmeisesti on niin, että jos nainen ei ole Hollywood-kaunottaren näköinen, kyse on tyytymisestä, ihan sama miten täydellisesti henkisesti synkkaa.

Haloo, kuka ottaisi sinkkumiehen vauvapalstalta? Ja miksi?

Jos netistä etsii, niin miksei ei etsi vaikka saman harrastuksen piiristä (netistä)? Jolloin voisi olla jotakin yhteistäkin. Ja etenkin niiden (sukupuolesta riippumatta) jotka eivät näytä malleilta, voisi olla mahdollisuus tehdä vaikutus sillä luonteella.

Mutta ei, Tinderiä selataan maanisesti, vuodesta toiseen. Mitään ei opita.

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.

Onneksi nykyään on tosiaan se Tinder. Nuorten miesten ei tarvitse tyytyä, vaan heillä on todellisia vaihtoehtoja, jolloin todennäköisyys siihen ykkösvaihtoehtoon kasvaa. Kumpa Tinder olisi ollut jo 25 vuotta sitten, huoh.

Nuorista en tiedä, itselle täysin hyödytön sovellus.

Tinder nyt taitaa olla se nuorempien juttu. Valitettavasti. Niin paljon kun olen kuullut vanhemmilta naisilta, että se yksi kunnollinen mies riittäisi.

Miksei semmoinen riittänyt kun osakkeet, eli kysyntä oli huipussaan? Todellinen vastaus on tietenkin: koska osakkeet oli huipussaan, ja mahdollisuudet tuntui rajattomilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ykkösvaihtoehto on nainen, joka ei koita muuttaa minua, on tasapainoinen, jos haluaa jotain tekee itse. Haluan että olemme tasapuoliset kumppanit, niin kotitöiden kuin muidenkin askareiden. Olen tietysti sinkku, koska tälläistä naista ei ole löytynyt. Vaikka osaankin monia remonttihommia ja sun muita, ei tarkota sitä että haluaisin niihin käyttää kaiken aikani, siihen päälle puolet kotitöistä. Olen tullut siihen tulokseen että on parempi olla sinkku kuin nykynaisen orja. Seksiä saa netistä tai rahalla.

Meinasin jo peukuttaa ylöspäin, mutta sitten luin toiseksi viimeisen lauseen.

Avaanpas vähän provosoivaa lausettani. Siksi on parempi olla sinkku, koska aikaisemmissa suhteissani minulle on ollut ihan ok, että teen enemmän arjen askareita. Nykyään saa palstoilla, blogeista ja lehdistä lukea minkälainen miehen pitää olla, ja näitä tietysti uskotaan ja kaikki ynnätään yhteen. Vaikka tekisin kaiken nasien puolesta ei hän olisi tyytyväinen, koska silloin minulla ei olisi aikaa parisuhteelle. Jos nainen haluaa omakotitalon, niin voin sen rakentaakkin, mutta taas päästään siihen että aika loppuu. No mitäpä jos annan aikaa naiselle? Tätäkin olen koittanut, mutta silloin asunto oli huono, sisustus ruma ja kaikki mitä tein ärsytti. Aina puuttuu jotakin. Yksin kun elää niin minulla on kaikkea ja aikaa nauttia siitä elämästä. Kantapään kautta oppineena en suhdetta enää halua. Jokainen olkoon itse vastuussa onnestaan. Monet tuntuvat ripustavan onnellisuutensa kumppanin harteille, ja sitten onnettomana syyttävät elämästään sitä kumppania. Minä olen onnekas että osaan nauttia tekemisestä, olemisesta, menimisestä, mistä vain. Itsetuntemus lienee tässä se mikä on monelta hukassa.

Provosoiva lause oli varmaan se seksin ostaminen rahalla. Mulle ainakin mies joka ostaa seksiä on...no sellainen, jolla ei ole merkitystä. Täysin mies, jonka ei voi enää edes ajatellakaan olevan rakkauden kohde.

Ei, ei ollut vaan nimenomaan se edellinen lause "Olen tullut siihen tulokseen että on parempi olla sinkku kuin nykynaisen orja." Minulle on aivan  yhdentekevää, miten random-palstamies hoitaa seksielämänsä, mutta tuosta lauseesta kuultava katkeruus aiheutti sen, etten halunnut enää peukuttaa.

Ok,mulle se oli tuo seksi. Aikaisempi teksti sai mut jopa symppaamaan häntä, mutta viimeinen lause teki kaiken tyhjiksi...ajatteli vaan että hyh hyh, ei ihme ettei ole rakkaudessa lykästänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.

Se että ei saa ykkösihastustaan ei tarkoita, että tyytyy. Kakkos- ja kolmosihastukset on ihania hekin <3 Se on tyytymistä, jos menee naimiisiin, vaikka ei ole ihastunut ollenkaan.

Te olette kyllä keksineet oman tulkinnan tuolle sanalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.

Onneksi nykyään on tosiaan se Tinder. Nuorten miesten ei tarvitse tyytyä, vaan heillä on todellisia vaihtoehtoja, jolloin todennäköisyys siihen ykkösvaihtoehtoon kasvaa. Kumpa Tinder olisi ollut jo 25 vuotta sitten, huoh.

Nuorista en tiedä, itselle täysin hyödytön sovellus.

Tinder nyt taitaa olla se nuorempien juttu. Valitettavasti. Niin paljon kun olen kuullut vanhemmilta naisilta, että se yksi kunnollinen mies riittäisi.

Miksei semmoinen riittänyt kun osakkeet, eli kysyntä oli huipussaan? Todellinen vastaus on tietenkin: koska osakkeet oli huipussaan, ja mahdollisuudet tuntui rajattomilta.

Ei sitä kunnollisuuden puutetta välttämättä huomaa ennen pidempää yhteiseloa, ellei kyse ole ääritapauksista, kuten narkomaaneista. On ihan normaalia, että ihmisen toiminta ja käytös muuttuu suhteen edetessä, esim yhteen muuton, naimisiinmenon ja lasten saamisen myötä. Ei naisetkaan ole mitään ennustajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M35 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.

Onneksi nykyään on tosiaan se Tinder. Nuorten miesten ei tarvitse tyytyä, vaan heillä on todellisia vaihtoehtoja, jolloin todennäköisyys siihen ykkösvaihtoehtoon kasvaa. Kumpa Tinder olisi ollut jo 25 vuotta sitten, huoh.

Nuorista en tiedä, itselle täysin hyödytön sovellus.

Tinder nyt taitaa olla se nuorempien juttu. Valitettavasti. Niin paljon kun olen kuullut vanhemmilta naisilta, että se yksi kunnollinen mies riittäisi.

Miksei semmoinen riittänyt kun osakkeet, eli kysyntä oli huipussaan? Todellinen vastaus on tietenkin: koska osakkeet oli huipussaan, ja mahdollisuudet tuntui rajattomilta.

Haloo, ei meidän nuoruudessa edes ollut mitään Tinderiä. Eikä meillä ole pariutumisongelmia, palstauleilla ne ovat. Kun ei kukaan anna reikää, voi kyynel :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.

Ei tyydy, luuserit tyytyvät.

Ai jokaisella miehellä on supermalli rinnallaan,en ole huomannut.

Ja supermalli on jokaisen miehen ykkösvaihtoehto? Etkö näyttäisi vähän huvittavalta, 20 cm lyhyempänä sitä supermallia?

Supermalleista haaveilevat jonnet, eivät miehet.

Mistä lähtien supermallit ovat olleet jättiläisiä, joilla on kasvuhormonin liikaeritystä?

Olisi kamalaa tietää miehen tyytyneen. Onneksi mulla ei ole sellaista tilannetta, kun oli niin haluttu, sellainen naistenmiestyyppi. Vielä seurusteluaikanamme yksi nainen yritti tekosyyn varjolla muuttaa asumaan hänen luokseen. En edes oikein tiedä, miksi mies haluaa olla kanssani, koska olisi tuolla kauniimpiakin. Kerran jopa jätin hänet epävarmuuksissani, kun ajattelin, ettemme sovi yhteen, mutta hän halusi silti jatkaa. Tai ehkä hän onkin kanssani siksi, kun olen luonnostaan niin vaikea ja etäinen ja siinä on haastetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tarinani. Rajun koulukiusaamisen seurauksena itsetuntoni oli nolla. Aikuisena sain kuitenkin sitten usein kehuja, että olen komea, fiksu ja mitä näitä nyt sitten on. En kuitenkaan esim. uskaltanut lähestyä naisia, en edes silloin, kun jopa tyrkyttivät itseään, vaan vetäydyin. Viimeisin oli sitkeä ja silloin taisin tyytyä tilanteeseen, että tässä tämä nyt sitten on, kun ei oikein muutakaan ollut. Vasta nyt myöhemmin olen ymmärtänyt ratkaisujani. Huonointa tässä on se, että ollaan loppujen lopuksi ihan erilaisia, eikä oikeastaan edes tulla toimeen. Uskoisin, että ei tuo toinenkaan juuri kummemmin välitä ainakaan enään. Se vanha tarina meilläkin, että on isot lainat ja lapsia. Ero tietysti mielessä, mutta toisella tuntuu olevan niin epävakaa luonne nykyään, että mitähän siitäkin seuraisi ts. on käynyt joskus kimppuuni. Pitäisi vissiin kasvattaa munat.

Olisi vissiin pitänyt jo kauan sitten. En tajua näitä vässykkämiehiä, ei ole haluttu naista, lapsia tai taloa, mutta mennään kuin pässi narussa.

Sinulla onkin sellainen kuin empatiakyvyn puute.

Vierailija kirjoitti:

Työelämässä käytetään useasti lausetta "Ihmiset ylenevät urallaan kunnes eivät enää hallitse hommiaan ja organisaatio on valmis kun kaikki henkilöt ovat epäpäteviä.".

Samalla tavalla voidaan ajatella että ihmiset (etenkin naiset) etsivät mahdollisimman täydellistä ihmistä elämäänsä ja sen löytäessään toteavat että ovat itse kyseiselle henkilölle epätäydellinen. Eli ei tarpeeksi hyvä ja pariutuminen on onnistunut vain koska mies on tyytynyt vaikka olisi mahdollisesti löytänyt paremminkin yhteensopivan kumppanin. Olen huomannut että monesti ajatellaan mikä olisi omasta mielestä täydellinen, mutta unohdetaan tai ei välitetä mahdollisen kumppanin toiveista, mitkä ovat mielestäni yhtä tärkeitä.

Tulee ihan mieleen entinen tyttöystävä. Hän sanoi, että jokainen seuraava poikakaveri on ollut aina hiukan parempi. En tiedä, kuinka korkealle hän on pyramidissään päässyt, joskus kyllä vähän kiinnostaisi tietää. Mutta siinä suhteessa hän oli ainakin (lähes) rehellinen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sama tilanne. Tiedän miehen tyytyneen, ja olen tyytynyt myös itse. Ikävältä tuntuu se, että suhteessa olisi ollut mahdollisuus voimakkaisiin tunteisiin omalta puoleltani, jos mies olisi näyttänyt kiinnostuksensa ja tunteensa, ollut satasella mukana. Käyttäytynyt ystävällisesti, kohteliaasti, arvostavasti. Onhan se selvää, että ihastumisriski johonkuhun toiseen on suuri, kun tilanne on tämä.

Sama tilanne. Ja vieläkin näiden vuosien jälkeen tilanne voisi olla toisin ja voisin antaa anteeksi kaiken aikaisemman, jos hän yrittäisi enemmän oikeasti ymmärtää. Mutta jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Nykyään menee päällisin puolin hyvin, mies arvostaa ja kunnioittaa. Jopa joskus harvoin sanoo, että rakastaa. Ei vaan tunnu siltä. Kaikki nämä vuodet vedin häntä perässäni ja yritin kaikkeni tämän suhteen eteen. Nyt en vaan jaksa enää.

tryty kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monen miehen luulette saavan ykkösvaihtoehdon? Suurin osa "tyytyy" siihen.

Se että ei saa ykkösihastustaan ei tarkoita, että tyytyy. Kakkos- ja kolmosihastukset on ihania hekin <3 Se on tyytymistä, jos menee naimiisiin, vaikka ei ole ihastunut ollenkaan.

Minä en ymmärrä tuota ykkös-, kakkos- ja kolmosihastusta. En ole koskaan ollut tilanteessa, jossa minulla olisi ollut rivi miehiä, joista sitten lähden valitsemaan, että "tuo on ykkösihastukseni, sen haluan". Ja sitten se ykkönen olisikin halunnut jonkun muun ja olisin joutunut tyytymään kakkoseen. Parisuhteeni ovat alkaneet siitä, että olen tavannut ihmisen, joka on herättänyt kiinnostukseni. Hän on ollut "ykkönen", se joka on saanut perhoset vatsaan ja jonka tekstarit ovat tuoneet hymyn huulille jne. Joskus ihastuminen on loppunut lyhyeen, kun on osoittautunut, että emme sovikaan yhteen, mutta ilman tuota ihastumisvaihetta en näkisi mitään syytä alkaa edes tapailla. Ei siinä mieti hughgranteja, kun joku mies vie "jalat alta".

Minulla oli rivi, neljä tyyppiä oli samaan aikaan kiinnostunut minusta samaan aikaan, ja minäkin mietin useampaa samaan aikaan  :) Tätä et ehkä tule ikinä ymmärtämään, mutta kerron lyhyesti, miten se aika usein meillä uskovaisilla menee. Koita lukea avoimin mielin, vaikket ymmärtäisikään.

Me ajatellaan, että avioliitto on hyvä asia, ja se on se mihin tähdätään, avoliitto ei ole vaihtoehto. Kun ollaan tietyssä iässä (n. 20-25), se on hyvin aktiivistä kumppaninetsintäaikaa. Olin opiskelijaporukassa, jossa oli n. 100 tuonikäistä nuorta aikuista, lähes puolet miehiä. Se vakava (ja hauska myös:) etsintä ja haku päällä oli käsinkosketeltavaa, kun jengi koitti löytää itselleen sopivinta. 

Koska meillä oli suht sama ajatus- ja arvomaailma ja elämänkatsomus aika sama kaikilla, se jo helpotti paljon. Tärkeää oli sen lisäksi, että mahdollinen kumppani oli tietenkin ihastuttava, mutta myös järjellä mietittiin: sovittaisko me  luonteidemme puolesta. Se oli niin konkreettista, että juttelimme ihan ääneenkin muutaman miespuolisen kaverini kanssa, että olisko meistä pariksi, no ehkei ole, tuumattiin  molemmat, jatketaan kavereina, ja niin on jatkettukin. 

Miten sitten päädyin juuri omaan mieheeni ja hän minuun? Pitkä tarina, mutta vietimme aikaa yhdessä (oli pienempi jengi tuon ison porukan sisällä) aika paljon ja siinä se sitten kolahti. Usko tai älä, yksi noista eniten minuun ihastuneista tuli oikein kädestä pitäen onnittelemaan miestäni, kun ekan kerran näki että menimme käsi kädessä ehtoolliselle :) Näin rehdisti se parhaimmillaan toimii uskovaisilla. Alle vuoden sisällä oltiin naimisissa, nyt oltu vuosikymmeniä. Ja häitä oli ihan hirveästi noina vuosina, parhaina viikonloppuina oli kolmet, ihan työstä kävi kiertäminen.

Jotenkin puistattaa, hyh. Lähtökohtana se, että oman lahkon sisältä pitää joku valita ja muuten ei ole niin tarkkaa, voidaan vaikka porukalla miettiä että kuka ottaa kenet.

Tuo nyt vaan on tuota lahkolaisten touhua. Antaa nyt vain heidän olla onnellisia omissa ympyröissään, vaikka eräänlaiselta Tinderiltähän tuokin kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma tarinani. Rajun koulukiusaamisen seurauksena itsetuntoni oli nolla. Aikuisena sain kuitenkin sitten usein kehuja, että olen komea, fiksu ja mitä näitä nyt sitten on. En kuitenkaan esim. uskaltanut lähestyä naisia, en edes silloin, kun jopa tyrkyttivät itseään, vaan vetäydyin. Viimeisin oli sitkeä ja silloin taisin tyytyä tilanteeseen, että tässä tämä nyt sitten on, kun ei oikein muutakaan ollut. Vasta nyt myöhemmin olen ymmärtänyt ratkaisujani. Huonointa tässä on se, että ollaan loppujen lopuksi ihan erilaisia, eikä oikeastaan edes tulla toimeen. Uskoisin, että ei tuo toinenkaan juuri kummemmin välitä ainakaan enään. Se vanha tarina meilläkin, että on isot lainat ja lapsia. Ero tietysti mielessä, mutta toisella tuntuu olevan niin epävakaa luonne nykyään, että mitähän siitäkin seuraisi ts. on käynyt joskus kimppuuni. Pitäisi vissiin kasvattaa munat.

Tämä oli ennenvanhaan se miehen yleisin tarina, ilman tuota koulukiusaamista. Eli tässä tämä nyt sitten on. Sitten myöhemmin ihmetellään sitä ratkaisua. Erottaisiin, mutta kun on tuo asuntolaina ja lapset. Tervetuloa klubiin, veli. Tosin minä erosin ja sain kaikkien tuttujen vihat päälleni. Täällä palstalla olen nyt käsittänyt sen vihankin.

Ihme vässyköitä ovat miehet, en voi ymmärtää.

Muistathan käydä haukkumassa vässyköiksi kaikki naiset, jotka av:lla valittavat, ettei oma suhde ole täydellinen. Ei taitaisi päivässä aika muuhun riittääkään. 

Juuri niin. Se, että on siellä suhteessa voidaan myös ajatella olevan sitä vastuunkantoa niistä ratkaisuista, joita nuorempana teki. Ilmeisesti pitäisi toimia niin, että jos tuntuu pahalta, niin pitää sitten heittää koko parisuhde ja erityisesti lasten elämä romukoppaan. Aika huvittavaa, kun usein miehiltä toivotaan sitä vastuunkantoa. Eipä sekään nähtävästi ole oikein.

Minusta ero pikkulapsivaiheessa olisi pienempi paha kuin 15-vuotta myöhemmin sillä tiedolla, että toinen on kaikki vuodet vain sinnitellyt. Siinä olisi mennyt liian monta vuotta elämästä hukkaan.

Toisaalla ylimpänä ketjussa vässykäksi haukutun miehen kohdalla taisi olla mukana myös väkivaltaa. Silloin ehkä halu jäädä suojelemaan lapsia on suuri. Ja jos väkivaltaa on, mieskin voi hakeutua vaikka turvakotiin...kun väkivalta ei jää piiloon, mahdollisuus päästä lähivanhemmaksi on myös parempi.

Näin on. Pitäisi vaan kerätä rohkeutta. T: Se mies.

Ammattiapukin voi auttaa rohkeuden keräämisessä. Kannattaa googlata Miessakit...heillä on mm. ryhmiä väkivaltaa kokeneille miehelle. Ja työntekijät ovat miehiä itse. Osaavat auttaa näissä tilanteissa ja myös siinä jos huolena on lähivanhemmuuden meno väkivaltaiselle äidille erotilanteessa...tietävät miten systeemit toimivat.

Olen kyllä erilaisten tahojen kanssa keskustellut, mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että vielä olen tässä tilanteessa. T: Se mies vielä kerran.