Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Miksi äidit ei suutu sellaisille naisille, jotka eivät PYSTY saada lasta, siitä että he eivät ryhdy epäitsekkäiksi ja adoptoi?

Vastaus on se, että äideille lapset on kilpailu, saavutus. Velat ärsyttää, kun heitä ei tämmöinen kiinnosta, heitä ei saada siihen ruljanssiin, vähättelyyn, oman sädekehän kiillotteluun muiden kustannuksella mukaan.

Lääketieteellisesti lapsettomat ei ole uhka äitikilpailulle. He ovat valmiita häviäjiä, turvallisia säälin kohteita. Äiti on valmiiksi parempi, saavuttanut jotain mitä tuo toinen ei voi. Toista voi sääliä ja peilata samalla omaa erinomaisuuttaan ("onneksi mulla on niin kauniit lapset nyyh").

Velat on kontrolloimattomia, vapaita ja ärsyttäviä.

:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.

Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.

Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!

Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.

Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen. 

Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.

Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.

Oletko jo kokenut laskuvarjo hypyn, sukeltamisen haihäkissä, kiipeämisen mount everestillle, patikoinnin Saharan autiomaan läpi, käynyt etelänavalla, etsinyt hylkyjä Karibialla, lentänyt itse lentokoneilla.

Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.

Jäi vähän epäselväksi mitä noista ei voisi tehdä vaikka lapsia hankkisikin. Yhden noista olenkin tehnyt jo.

ps. Hylkyjen etsiminen Karibialla ei kiinnosta, koska se on ihan oikea ammatti, mutta sukeltamaan sinne olen menossa tulevaisuudessa.

Hylkyjen etsintä tuottaa myös jatkuvuutta yhteiskunnalle.

Sinun oman itsesi etsiminen sukeltaessa ei tuota juuri muuta kuin turha turismia.

Ai että kun meni tunteisiin, ei muuten tulisi tuollaista määrää saivartelua. :D

Noh, kuka tahansa voi esittää rohkeaa internetissä. Todellinen rohkeus mitataan synnytysosastolla.

Ei, todellinen rohkeus mitataan kotisynnytyksessä ilman apua. Mitä rohkeutta on olla sairaalassa, jossa pystytään helposti tekemään olosta kivutonta ja helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Uraan ja puolisoon panostavalla lapsista ei ole mitään hyötyä. Kammostuttaa ajatus siitä, että olisi joku loinen imimässä kovalla työllä hankittuja ansioita.

Oma lapsi loinen? Hyvä ettet hanki lapsia mutta jonkun diagnoosin voisit hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.

Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.

Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!

Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.

Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen. 

Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.

Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.

Oletko jo kokenut laskuvarjo hypyn, sukeltamisen haihäkissä, kiipeämisen mount everestillle, patikoinnin Saharan autiomaan läpi, käynyt etelänavalla, etsinyt hylkyjä Karibialla, lentänyt itse lentokoneilla.

Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.

Jäi vähän epäselväksi mitä noista ei voisi tehdä vaikka lapsia hankkisikin. Yhden noista olenkin tehnyt jo.

ps. Hylkyjen etsiminen Karibialla ei kiinnosta, koska se on ihan oikea ammatti, mutta sukeltamaan sinne olen menossa tulevaisuudessa.

Hylkyjen etsintä tuottaa myös jatkuvuutta yhteiskunnalle.

Sinun oman itsesi etsiminen sukeltaessa ei tuota juuri muuta kuin turha turismia.

Ai että kun meni tunteisiin, ei muuten tulisi tuollaista määrää saivartelua. :D

Noh, kuka tahansa voi esittää rohkeaa internetissä. Todellinen rohkeus mitataan synnytysosastolla.

Ei, todellinen rohkeus mitataan kotisynnytyksessä ilman apua. Mitä rohkeutta on olla sairaalassa, jossa pystytään helposti tekemään olosta kivutonta ja helppoa.

EI kyllä se todellinen rohkeus mitataan kun synnytetään ilman apua ilmassa/tulipalon ympäröimänä/ryöstäjiä vastaan taistellen tms. Mitä rohkeutta on olla sairaalassa ammattitaitoisen henkilökunnan hoivissa tai turvallisessa kotiympäristössä ilman erityistä häslinkiä? Kyllä siinä pitää jotain extreme-elementtiä olla mukana, että voidaan puhua rohkeudesta. Jos tässä nyt siis palkintoja aletaan jakelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttu jolla on kolme pientä lasta, esikoinen nyt ekalla ja nuorin vuoden ikäinen. Kun hän saa nuo muksut omilleen hän on itse jo melkein 55 vuotias. Ei käy kyllä kateeksi.

Mun oma lapsi on 9 vuoden päästä täysi-ikäinen eli itse olen vasta 44 vuotias silloin. Eli paljon enemmän jää omaa aikaa kuin tuolla mun tutullani.

Itse olen 54, nuorimmaiseni 18 v. En koe elämääni mitenkään säälittäväksi. Esikoiseni syntyi, kun olin 32-v. Itselläni oli sitä aikaa ennen sitä. Ei ollut tunnetta, että nuoruus jäi elämättä. En huomaa eroa siihen kun olin 44-vuotias.  En koe olevani mitenkään vanha tai raihnainen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on neljä lasta ja matkustan, minulla on korkeakoulututkinto, hyvä työpaikka, urheilen ja nautin elämästäni :)

Lapset ovat osa elämääni, ei sen keskipiste eikä koko sisältö. En narise lapsiperheen rankkuutta, koska ei se lapsiperheen arki oikeasti ole kovinkaan rankkaa.

Minä elän ihan omaa elämääni, lapset osana sitä.

Ymmärrän lapsettomiakin. Toki. Se vain, että lapsettomille ihmisille kaikki on niin prkleen rankkaa ja vaikeaa. Se on huvittavaa, kun itse pystyn ex-temporee lähtemään juttuihin mukaan, mutta lapsettomilta se ei tunnu onnistuvan, koska oli suunnitellut sille päivälle pyykinpesua :D

Niin totta :). Ei lapsiperhe-elämä ole rankkaa itsessään. Kaikki riippuu ihan siitä, miten elämän organisoi ja priorisoi. Jos ei ole elämänhallinta kunnossa, niin yksin asuminenkin on rankkaa ja hankalaa.

Tunnen myös sinkkuja, joiden elämä on a) rankkaa ja b) rahat ei ikinä riitä. Siis oikeasti?? Samalla palkalla maksavat pienemmästä asunnosta vähemmän ja elättävät vain itsensä. Itselleni palkka riittää vallan mainiosti ja elätän kaksi lasta ja koiran. 

Jos ei koskaan tarvitse ottaa vastuuta kenestäkään muusta kuin vain itsestään, ihmisestä tulee itsekeskeinen ja vähän keskenkasvuinen. Tämän olen itse huomannut elämän varrella...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun tuttu jolla on kolme pientä lasta, esikoinen nyt ekalla ja nuorin vuoden ikäinen. Kun hän saa nuo muksut omilleen hän on itse jo melkein 55 vuotias. Ei käy kyllä kateeksi.

Mun oma lapsi on 9 vuoden päästä täysi-ikäinen eli itse olen vasta 44 vuotias silloin. Eli paljon enemmän jää omaa aikaa kuin tuolla mun tutullani.

Itse olen 54, nuorimmaiseni 18 v. En koe elämääni mitenkään säälittäväksi. Esikoiseni syntyi, kun olin 32-v. Itselläni oli sitä aikaa ennen sitä. Ei ollut tunnetta, että nuoruus jäi elämättä. En huomaa eroa siihen kun olin 44-vuotias.  En koe olevani mitenkään vanha tai raihnainen.

Minua säälittäisi sekä lapset että se äiti, jos ainut ajatus on että saa ne lapset äkkiä pois ja "omaa aikaa". Toivottavasti mun lapset on mun luona kun olen 55, tai 65 tai 75-vuotias. Ei ne varmaan kyllä ole, mutta ihanaa se olisi!

Kamalan itsekkäitä äitejä täällä. "Teenpä lapset itselleni vanhuuden turvaksi, etten jäisi yksin, ja te lapset teette myös omia lapsia, eikä teillä saa olla omaa tahtoa, koska minä päätän!" :D

Vierailija kirjoitti:

Miksi äidit ei suutu sellaisille naisille, jotka eivät PYSTY saada lasta, siitä että he eivät ryhdy epäitsekkäiksi ja adoptoi?

Vastaus on se, että äideille lapset on kilpailu, saavutus. Velat ärsyttää, kun heitä ei tämmöinen kiinnosta, heitä ei saada siihen ruljanssiin, vähättelyyn, oman sädekehän kiillotteluun muiden kustannuksella mukaan.

Lääketieteellisesti lapsettomat ei ole uhka äitikilpailulle. He ovat valmiita häviäjiä, turvallisia säälin kohteita. Äiti on valmiiksi parempi, saavuttanut jotain mitä tuo toinen ei voi. Toista voi sääliä ja peilata samalla omaa erinomaisuuttaan ("onneksi mulla on niin kauniit lapset nyyh").

Velat on kontrolloimattomia, vapaita ja ärsyttäviä.

:)

Naisten laumasieluluonne ja ahdistuminen kun joku siitä poikkeaa. "Kot kot kot koooooooot kotototot"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

18 vuotta jonka yksikin lapsi vanhemman sitoo ei kylläkään ole hetki vaan lähes koko aikuisikä, sen jälkeen etenkin nainen on jo vanha luuska.

Ja varsinkin jos tekee 2-3 lasta parin vuoden välein. Kun tekee ensimmäisen lapsen vaikka 26 vuotiaana ja siitä eteenpäin pari muksua vielä. Nuorin kun syntyy äiti on kolmekymppinen ja kun hän saa nuorimmaisenkin täysi-ikäiseksi hän itse on jo melkein viisikymppinen tai vanhempikin jos aloittaa lastenteon myöhemmällä iällä.

Eli aika ehtoopuolella sitä ollaan jo kun lapset lentävät pesästä pois ja vihdoinkin saa taas sitä omaa aikaa.

Miksi se teitä veloja haittaa, jos joku niitä lapsia tekee? Eiköhän tuo lasten tekeminenkin ole ihan tietoinen valinta. Samoin kuin se, ettei niitä lapsia tee.

Välit lapseen/lapsiin voivat mennä niin huonoksi, ettei vanhuksena saa mitään apua jälkikasvultaan, on siis täysin typerä väite että lasten tekeminen estäisi yksinäisen vanhuuden !

Yhtä typerää kuin se, että hankitaan kaksi lasta koska "näistä on seuraa toisilleen" ja sitten tappelevat kehdosta hautaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on neljä lasta ja matkustan, minulla on korkeakoulututkinto, hyvä työpaikka, urheilen ja nautin elämästäni :)

Lapset ovat osa elämääni, ei sen keskipiste eikä koko sisältö. En narise lapsiperheen rankkuutta, koska ei se lapsiperheen arki oikeasti ole kovinkaan rankkaa.

Minä elän ihan omaa elämääni, lapset osana sitä.

Ymmärrän lapsettomiakin. Toki. Se vain, että lapsettomille ihmisille kaikki on niin prkleen rankkaa ja vaikeaa. Se on huvittavaa, kun itse pystyn ex-temporee lähtemään juttuihin mukaan, mutta lapsettomilta se ei tunnu onnistuvan, koska oli suunnitellut sille päivälle pyykinpesua :D

Niin totta :). Ei lapsiperhe-elämä ole rankkaa itsessään. Kaikki riippuu ihan siitä, miten elämän organisoi ja priorisoi. Jos ei ole elämänhallinta kunnossa, niin yksin asuminenkin on rankkaa ja hankalaa.

Tunnen myös sinkkuja, joiden elämä on a) rankkaa ja b) rahat ei ikinä riitä. Siis oikeasti?? Samalla palkalla maksavat pienemmästä asunnosta vähemmän ja elättävät vain itsensä. Itselleni palkka riittää vallan mainiosti ja elätän kaksi lasta ja koiran. 

Jos ei koskaan tarvitse ottaa vastuuta kenestäkään muusta kuin vain itsestään, ihmisestä tulee itsekeskeinen ja vähän keskenkasvuinen. Tämän olen itse huomannut elämän varrella...

Aha. Eli nytkö lapsettomuuden valinta kertoo elämänhallinan puutteesta? Kyllä on vaikea joidenkin naisten uskoa, että ihmiset tosiaankin ovat erilaisia ja heidän omat valintansa (lapset) eivät vain innosta kaikkia naisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

18 vuotta jonka yksikin lapsi vanhemman sitoo ei kylläkään ole hetki vaan lähes koko aikuisikä, sen jälkeen etenkin nainen on jo vanha luuska.

Ja varsinkin jos tekee 2-3 lasta parin vuoden välein. Kun tekee ensimmäisen lapsen vaikka 26 vuotiaana ja siitä eteenpäin pari muksua vielä. Nuorin kun syntyy äiti on kolmekymppinen ja kun hän saa nuorimmaisenkin täysi-ikäiseksi hän itse on jo melkein viisikymppinen tai vanhempikin jos aloittaa lastenteon myöhemmällä iällä.

Eli aika ehtoopuolella sitä ollaan jo kun lapset lentävät pesästä pois ja vihdoinkin saa taas sitä omaa aikaa.

Kyllä sitä omaa aikaa alkaa olemaan aika hyvin sitten kun lapsi on koululainen. Lapsella on koulu, harrastukset ja kaverit. Vanhempia kaivataan vähemmän ja vähemmän iän karttuessa.

Ilmeisesti lapseton oikeasti ajattelee, että vanhemmat joutuvat pysäyttämään koko muun elämänsä 18 vuoden ajaksi.

Olen jo kolmekymmentä täyttänyt nainen enkä ole ikinä halunnut lapsia. Tai kyse ei oikeastaan edes ole haluamisesta, vaan en ole ikinä ajatellutkaan että minusta tulisi joskus äiti. Niin luontaista lapsettomuus minulle on. En tarkoita sillä mitään pahaa, vaikka kovin moni siitä tuntuu loukkaantuvan...

Pystyn kyllä hyvin ymmärtämään miksi lapsia halutaan hankkia. Olenhan itsekin ollut joskus lapsi ja nauttinut hirveästi perheen kanssa olemisesta. Kuitenkaan en halua sitä "omaa" perhettä lapsineen, koen että minulla on jo perhe. Perhe-elämä oli mukavaa lapsen näkökulmasta, mutta perheenpäänä en itseäni vaan pysty näkemään.

Olen tehnyt yhden lapsen ja en tee enempää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Käykö kaikkien muiden lapset siellä? Ei todellakaan joten tuo on naurettavaa hyminää.

Suurimmaksi osaksi ovat lapsia,  joita olen siellä nähnyt. Tai sitten ovat sisaruksia. Kenenkään ystävää en ole nähnyt käymässä. Meillä omaisilla on yleensä tapana jutella yhteisissä tiloissa. 3 vuoden aikana ovat tulleet aika tutuiksi, kun siellä usein käy.

Vierailija kirjoitti:

Näitä velojen kommentteja lukiessa ei voi muuta kuin onnitella heitä oikeasta ratkaisusta. Lasten kannalta olisi todella traumaattista joutua noin tunnekylmien ihmisten hoidettaviksi.

Aha selvä. Itse olen lapseton, mutta silti lapselliset tunkevat elämääni. Esim työpaikalla vingutaan, kun lomat pitäis saada sillon ja tällöin ja työvuorothan on aina lapsellisille ongelma, kun Petteri pitäs tarhaan viedä jne. Sitten se ikuinen itku, kun kukaan ei auta hoitamisessa ja niin väsyttää.

En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että kun jollain on lapsi niin koko vtun yhteisö pitää olla osallistumassa. JA kun ei osallistu, niin haukutaan. Mitä mulle kuuluu jonkun toisen perhe-elämä ja ongelmat. Sit yks on vielä, kun olen vanha niin kukaan ei tule katsomaan minua.. Noh, olen vanhustentalossa töissä ja siellä käy ihan muutamalla omaiset katsomassa. 2 ja3 kerroksessa ei ole omaiset käynyt moneen vuoteen ja elossa ne ovat. Aika moni vanhus pistäny testamentit täysin uusiksi. Muutama on sanonu ihan suoraan, että ennen oli tapa tehdä lapsia ja jos olis voinut valita, niin olis jääny tekemättä. Aika kovaa textiä teidän äideiltä ja isoäideiltä ja isiltä isoisiltä. Minä olen Helsingissä töissä monet myös selittää että asuu niin kaukana, no muuttakaa lähemmäs tai ottakaa se omainen mukaan. Suurinosa ei muuta landelle päin täältä.

Tuntuu, että se että ei itse halua lapsia olisi joku loukkaus sellaiselle joka haluaa? Miksi siitä pitää olla niin herkkänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämän pitää olla helppoa ja mukavaa. Perheen perustaminen on vaikeaa ja siihen pitää panostaa niin paljon. Ei jaksa. Omat rutiinit on kivempia. Ja kolmessa koirassa on niin paljon työtä, ja vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin lapset. Kuolen yksin, mutta so what.

En kyllä usko että vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin kolme lasta. Kyllä eläintenhoito on sata kertaa helpompaa kuin lasten kasvattaminen ja ruokkiminen ja pukeminen 18 vuotta niin että heistä kasvais kunnon kansalaisia.

Itselläni on 2 lähes täysi-ikäistä lasta. Olen aina omistanut koitan. Täytyy sanoa, että lapset vievät enemmän aikaa ja rahaa kuin koira. Jo pelkästään pojan jääkiekko vie vuodessa enemmän rahaa mitä koirani ovat kuluttaneet.

Mielestäni on hienoa ja vastuullista ettei lapsia tehdä jos niitä ei todella haluta. Maailmassa on liikaa ihmisiä jotka tekevät lapsia vain siksi että niin kuuluu tehdä. Ja siksi on myös liikaa lapsia jotka jäävät vaille riittävää vanhemmuutta kun vanhemmista ei ole siihen tehtävään tai nämä huomaavat lapsen tehtyään ettei perhe-elämä olekaan heidän juttunsa.

On ihailtavaa että jotkut kykenevät syvällisesti pohtimaan haluavatko kokea vanhemmuuden ja sopiiko se heille.

Monelle tulee yllätyksenä kuinka rankkaa vanhemmuus on. Vauva-aika valvomisineen voi uuvuttaa täysin, voi tulla koliikkia, sairautta niin itselle kuin lapsellekin. Ihmisten voimavarat ovat niin erilaiset. Turha verrata. Joku voi kokea yhden lapsen vanhemmuuden raskaana, toinen ei koe viittäkään.

Sama pätee siihen haluaako lapsia vai ei. Ihmiset vain ovat erilaisia ja haluavat elämältään eri asioita. Päätin itse valita vanhemmuuden, mutta en pidä itsekkäinä niitä jotka valitsevat toisin. Vanhemmuus muuttaa ihmistä, mutta parempaa tai epäitsekkäämpää se ei ihmisestä tee. Toki lapsen tarpeet pitää laittaa omien tarpeiden edelle mutta se kuuluu vanhemmuuteen ja sen valitsee sillä hetkellä kun päättää hankkia lapsen. Ymmärrän niitä jotka valitsevat lapsettomuuden koska elämä muuttuu lapsen myötä täysin.