Lue keskustelun säännöt.
Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”
27.08.2018 |
Tällaista tänään.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sonja-34-on-paattanyt-ette…
Kommentit (1001)
Vierailija kirjoitti:
pulutossu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Se vaan tuppaa olemaan usein niin, että jos perustaa perheen, ystävät jäävät, etenkin ennen vanhaan, kun ei ollut somea yms. Vapaaehtoisesti lapseton tietää kyllä, että häntä eivät lapset tule katsomaan, ja pitää yllä ystävyyssuhteita tarkemmin.
Höpö höpö. Isäni oli sosiaalinen ja hänellä oli ystäviä. Koita nyt vaan ymmärtää, että elämän rajallisuus tulee vastaan, niin kuin isäni ystävillä ja sisaruksilla. Olisin huolestunut, jos ne kaverit sieltä mullan alta kömpisivät katsomaan. Tai karkaisivat jostain hoitolaitoksesta, siellä kun on ovet lukossa.
Eiköhän jokainen vapaaehtoisesti lapseton tämän ottaa huomioon ja ymmärtää että saattaa jäädä vanhana yksinäiseksi, ottaa sen riskin omalla vastuulla. Toiset on vanhana aktiivisia ja löytävät ystäviä halutessaan. Kaikista ei tule sairaita vanhuksia jotka ei pääse omasta kodistaan ulos, koita itse ymmärtää tämä. Sitä ei edes tiedä elääkö vanhaksi. Pahimmassa tapauksessa jos joutuu vanhainkotiin, sieltä saa seuraa! En ymmärrä miksi tämä on joltain muulta pois ja näin paljon risoo jos joku ei halua omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on neljä lasta ja matkustan, minulla on korkeakoulututkinto, hyvä työpaikka, urheilen ja nautin elämästäni :)
Lapset ovat osa elämääni, ei sen keskipiste eikä koko sisältö. En narise lapsiperheen rankkuutta, koska ei se lapsiperheen arki oikeasti ole kovinkaan rankkaa.
Minä elän ihan omaa elämääni, lapset osana sitä.
Ymmärrän lapsettomiakin. Toki. Se vain, että lapsettomille ihmisille kaikki on niin prkleen rankkaa ja vaikeaa. Se on huvittavaa, kun itse pystyn ex-temporee lähtemään juttuihin mukaan, mutta lapsettomilta se ei tunnu onnistuvan, koska oli suunnitellut sille päivälle pyykinpesua :D
- pariskunta 38v., korkeakoulutettuja ja kovapalkkaisia, eivät koskaan hanki lapsia, koska se rajoittaa liikaa omaa elämää ja matkustamista - neljä vuotta myöhemmin: pariskunnalla on kaksi lasta
- nainen 36v, naimisissa viisi vuotta, ei hanki koskaan lapsia koska "se ei ole hänen juttu" - pari vuotta myöhemmin, ero, uusi mies, uusperhe ja yksi oma yhteinen lapsi
- nainen, myös 36v, sinkku omasta tahdostaan, ei aio koskaan pariutua ja hankkia lapsi - vuosi myöhemmin, vahinkoraskaus ja vankka päätös pitää lapsi
- nainen 35v, lastentarhanopettaja, liian paljon huonoja kokemuksia työstä, jotta hankkisi omia lapsia - viisi vuotta myöhemmin kolme omaa lasta ja jos biologia sallii lisää tulossa.
Jonkun kolmekymppisen lapsettomuusvalat eivät paljon hetkauta. Vähän kuin uskoon hurahataneet - hirveää mölyä jostain eikä mene kuin muutama vuosi, niin toimitaan täysin päinvastaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.
Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.
Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!
Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.
Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen.
Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Voi että kun ihminen voi olla tyhmä. Tajuatko, että kaikki eivät nauti samoista asioista kuin sinä? Jokainen valitsee itse, minkälaisen elämän haluaa. Ei sitä kuule kadu jotain menetettyjä ilon aiheita, kun ei ole koskaan niitä itselleen halunnutkaan. Yksinkertaisesti ei vain koe menettäneensä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.
Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.
Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!
Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.
Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen.
Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Oletko jo kokenut laskuvarjo hypyn, sukeltamisen haihäkissä, kiipeämisen mount everestillle, patikoinnin Saharan autiomaan läpi, käynyt etelänavalla, etsinyt hylkyjä Karibialla, lentänyt itse lentokoneilla.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.
Juuri tällaiset kommentit ovat niin alentavia. Ihanko oikeasti luulet, että minä kolmekymppinen en ymmärrä, että vanhuksena saatan viettää elämää yksin, jos en lapsia hanki? Olen lapseton, en järjetön.
Jätetään huomiotta se seikka, että moni lapsenlapsellinenkin vanhus on yksin ja mietitään mitä se yksinäinen vanhuus on. Voin todeta, että ei elämäni muutu mitenkään - olenhan jo nyt ollut 35 vuotta yksin. Vietän aikaani käsitöitä tehden, lukien ja toisia auttaen. Kukaan ei soita eikä käy kylässä. Joskus ei tule vaikka kutsuisin, ja minua ei kutsuta mihinkään. Miksi se tuntuisi pahemmalta 80-vuotiaana kuin nyt? Onhan sitä kaikenlaista viihdykettä yksinäisellekin.
Lapsi ei kuitenkaan sitä viihdykettä ole, vaan itsenäinen olento ja sen verran painava vastuu etten kevyesti siihen lähde. Ja ensin tosiaan pitäisi esim. päästä treffeille ja sitä ihmettä ei vielä ole tapahtunut.
Kyllä tässä menee helposti vielä 50 vuotta näin.272
Miksi lapsia haluamattomat nostavat tästä isoa haloota. Ei halua niin ei halua.
Eikä tee. Kenelle sitä pitää kenenkään selittää tai raportoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämän pitää olla helppoa ja mukavaa. Perheen perustaminen on vaikeaa ja siihen pitää panostaa niin paljon. Ei jaksa. Omat rutiinit on kivempia. Ja kolmessa koirassa on niin paljon työtä, ja vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin lapset. Kuolen yksin, mutta so what.
En kyllä usko että vievät enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin kolme lasta. Kyllä eläintenhoito on sata kertaa helpompaa kuin lasten kasvattaminen ja ruokkiminen ja pukeminen 18 vuotta niin että heistä kasvais kunnon kansalaisia.
Vanhemmuuden tarkoitus on -suvunjatkamisen ohella- kasvattaa ihmistä henkisesti; totuttamaan vastuulliseksi ja epäitsekkääksi. Tämä on aiemmin ollut aikuisuuden määrite myös.
Nykyajan hedonistinen ihminen ei halua kehittyä, vaan pitää kynsin hampain kiinni huolettomasta minä-minulle-kaikki-heti elämästä. Kavereiden kesken voi syntyä vastuullisuutta ja huolenpitoakin. Mutta sen täytyy olla vastavuoroista. Jos kaveri esim. köyhtyy tai sairastuu vakavasti, hänet usein hylätään. Samoin puolisosta erotaan, kun tästä tulee riippa tai hän ei muuten täytä tarkoitustaan "rakkauteNI" kohteena. Lapsia eivoi hylätä, eikä vaihtaa. Ne ovat siinä, kunnes itsenäistyvät. Ellei lasu vie.Niin tee sinä niitä lapsia...
Lapsi voi hylätä sut ihan tosta vaan
Ei se tuu sun persettä pesemään kun oot vanha..
En oo omaa äitiäni nähnyt 6 vuoteen
Kirjoitin kommentoimasi viestin. Paitsi ettet kommentoinut viestiäni, vaan halusit tuoda julki oman katkeran kokemuksesi.
En toki odotakaan, että lapseni henkilökohtaisesti pitäisivät minusta huolta, kun tulen siihen itse kykenemättömäksi. Lapsia ei hankita vastavuoroisuuden takia, ei läntisissä yhteiskunnissa ainakaan.
Kaikki eivät jalostu, vaikka tulevat vanhemmiksi. On kyvyttömyyttä, avuttomuutta, addiktioita jne, jotka estävät normaalin, luontaisen kehityksen.
Aikuisena sinun on otettava vastuu omasta elämästäsi. Äidillesi katkeroituminen ei mitenkään edistä omaa kehitystäsi. Katkaise pahoinvoinnin ketju .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.
Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.
Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!
Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.
Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen.
Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.
Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.
Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!
Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.
Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen.
Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Ja sinä olet täysin varma, että kaikki naiset kokee synnytyksen ja lapset elämän suurimpana Ilona. Silti lapsia annetaan pois ja otetaan huostaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on neljä lasta ja matkustan, minulla on korkeakoulututkinto, hyvä työpaikka, urheilen ja nautin elämästäni :)
Lapset ovat osa elämääni, ei sen keskipiste eikä koko sisältö. En narise lapsiperheen rankkuutta, koska ei se lapsiperheen arki oikeasti ole kovinkaan rankkaa.
Minä elän ihan omaa elämääni, lapset osana sitä.
Ymmärrän lapsettomiakin. Toki. Se vain, että lapsettomille ihmisille kaikki on niin prkleen rankkaa ja vaikeaa. Se on huvittavaa, kun itse pystyn ex-temporee lähtemään juttuihin mukaan, mutta lapsettomilta se ei tunnu onnistuvan, koska oli suunnitellut sille päivälle pyykinpesua :D
Kuulostaa kauhealta ja suorittavalta, että pitää mennä kun nyt on se hetki. Mulle vapaus on just sitä, että voin mennä tai olla menemättä. Pyykinpesu on välillä rankkaa joo, se aikatauluttaa sen päivän ja kuten tuli ilmi, vihaan aikatauluja ja pakkoa.
Vela-nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Mistä tiedät, että olisi yksin? Jos isälläsi ei olisi lapsia, hän olisi saattanut panostaa muihin ihmissuhteisiin elämässään, ja nyt häntä kenties kävisi katsomassa useampikin välittävä ihminen.
Ei kaikki ole niin mustavalkoista.
Etkö osaa lukea vai oletko muuten vaan tyhmä? Isälläni OLI monia ystäviä ja oli monta sisarusta. Hän oli sosiaalinen ihminen terveenä ollessaan, nyt muistisairas. Joten tässä tapauksessa kyllä on mustavalkoista. Haudasta tai hoitolaitoksesta kun ei enää lähdetä juoksentelemaan. Isäni on 90-vuotias ja tuon ikäisellä se kaveripiiri katoaa sinne mullan alle tai hoitolaitoksiin. Se että on perheellinen ei todellakaan tarkoita sitä, ettei panostaisi muihin ihmissuhteisiin. Typerä ajatus.
Vierailija kirjoitti:
- pariskunta 38v., korkeakoulutettuja ja kovapalkkaisia, eivät koskaan hanki lapsia, koska se rajoittaa liikaa omaa elämää ja matkustamista - neljä vuotta myöhemmin: pariskunnalla on kaksi lasta
- nainen 36v, naimisissa viisi vuotta, ei hanki koskaan lapsia koska "se ei ole hänen juttu" - pari vuotta myöhemmin, ero, uusi mies, uusperhe ja yksi oma yhteinen lapsi
- nainen, myös 36v, sinkku omasta tahdostaan, ei aio koskaan pariutua ja hankkia lapsi - vuosi myöhemmin, vahinkoraskaus ja vankka päätös pitää lapsi
- nainen 35v, lastentarhanopettaja, liian paljon huonoja kokemuksia työstä, jotta hankkisi omia lapsia - viisi vuotta myöhemmin kolme omaa lasta ja jos biologia sallii lisää tulossa.
Jonkun kolmekymppisen lapsettomuusvalat eivät paljon hetkauta. Vähän kuin uskoon hurahataneet - hirveää mölyä jostain eikä mene kuin muutama vuosi, niin toimitaan täysin päinvastaisesti.
Niin, tai sitten on kuin minä. Ei lapsia, ei parisuhdetta. Koskaan. Parasta ennen -päivä meni jo.
Ihmiset ovat erilaisia. Jos kykenet sitä ymmärtämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- pariskunta 38v., korkeakoulutettuja ja kovapalkkaisia, eivät koskaan hanki lapsia, koska se rajoittaa liikaa omaa elämää ja matkustamista - neljä vuotta myöhemmin: pariskunnalla on kaksi lasta
- nainen 36v, naimisissa viisi vuotta, ei hanki koskaan lapsia koska "se ei ole hänen juttu" - pari vuotta myöhemmin, ero, uusi mies, uusperhe ja yksi oma yhteinen lapsi
- nainen, myös 36v, sinkku omasta tahdostaan, ei aio koskaan pariutua ja hankkia lapsi - vuosi myöhemmin, vahinkoraskaus ja vankka päätös pitää lapsi
- nainen 35v, lastentarhanopettaja, liian paljon huonoja kokemuksia työstä, jotta hankkisi omia lapsia - viisi vuotta myöhemmin kolme omaa lasta ja jos biologia sallii lisää tulossa.
Jonkun kolmekymppisen lapsettomuusvalat eivät paljon hetkauta. Vähän kuin uskoon hurahataneet - hirveää mölyä jostain eikä mene kuin muutama vuosi, niin toimitaan täysin päinvastaisesti.
Niin, tai sitten on kuin minä. Ei lapsia, ei parisuhdetta. Koskaan. Parasta ennen -päivä meni jo.
Ihmiset ovat erilaisia. Jos kykenet sitä ymmärtämään?
Taitaa johtua omasta asenteestasi ja huonosta itsetunnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.
Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.
Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!
Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.
Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen.
Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Oletko jo kokenut laskuvarjo hypyn, sukeltamisen haihäkissä, kiipeämisen mount everestillle, patikoinnin Saharan autiomaan läpi, käynyt etelänavalla, etsinyt hylkyjä Karibialla, lentänyt itse lentokoneilla.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Jäi vähän epäselväksi mitä noista ei voisi tehdä vaikka lapsia hankkisikin. Yhden noista olenkin tehnyt jo.
ps. Hylkyjen etsiminen Karibialla ei kiinnosta, koska se on ihan oikea ammatti, mutta sukeltamaan sinne olen menossa tulevaisuudessa.
Veikkaan että paljon enemmän vanhuuden yksinäisyydestä kärsivät ne, joilla on lapsia, ja jotka ovat tottuneet siihen että kotona on ääntä ja ihmisiä tulee ja menee. Sitten kun lapset on poissa ja puoliso kuolee, ne on todella yksinäisiä, kun ne ystävätkin on jääneet jo aikoja sitten unohduksiin. Ja ne kärsivät vielä siitä ikävästä kun ne lapset elävät omaa elämäänsä eivätkä ole mummua viihdyttämässä päivittäin. Kun taas vapaaehtoisesti lapseton on halunnutkin elää yksin, tai korkeintaan parisuhteessa, ja on tottunut yksinoloon ja nauttii siitä. Ei hän koe yksinäisyyttä minään mörkönä, päinvastoin. Minä en ainakaan osaa kuvitellakaan, että vanhana haluaisin jatkuvia sosiaalisia kontakteja, kun en niitä ole tähän 50 vuoden ikään astikaan juurikaan halunnut.
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen yhteiskunta ei ole lapsiystävällinen.
Ja sitten on nämä kaiken maailman uuden sukupolven edustajat, jotka vannovat lapsettomuuden nimeen. Väitän, että jokainen näistä kyseisen ideologian kannattajista katuu päätöstään viimeistään vanhuuden päivillään - ellei jo kymmenisen vuotta myöhemmin, kun parasta ennen -päiväykset on ummesssa. Nuorena se vaan on helppo uhota.
Jokaisen oma uhoilu se joka tapauksessa on, eikä minua haittaa, jos joku niin päättää. Lähes kaikkialla muualla maailmassa tällaista kauhisteltaisiin, enkä voisi kuvitellakaan esim. eteläisessä Euroopassa lapsiin suhtauduttavan niin kylmästi miten meillä Suomessa.
Ai että oikein väität? Olet väärässä. Ei jokainen lapseton kadu - ethän mitenkään voi tietää kaikkien ajatuksia. Olen tavannut lapsettomia mummoja jotka olivat tyytyväisiä valintaansa. Itselläkin "parasta ennen" ummessa eikä lapsia tullut. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen elämääni - shokkivau!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.
Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.
Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!
Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.
Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen.
Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Oletko jo kokenut laskuvarjo hypyn, sukeltamisen haihäkissä, kiipeämisen mount everestillle, patikoinnin Saharan autiomaan läpi, käynyt etelänavalla, etsinyt hylkyjä Karibialla, lentänyt itse lentokoneilla.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Jäi vähän epäselväksi mitä noista ei voisi tehdä vaikka lapsia hankkisikin. Yhden noista olenkin tehnyt jo.
ps. Hylkyjen etsiminen Karibialla ei kiinnosta, koska se on ihan oikea ammatti, mutta sukeltamaan sinne olen menossa tulevaisuudessa.
Miten niin ei kiinnosta? Kyllähän normaalia ihmisiä hylkyjen etsiminen kiinnostaa. Itsekästä olla tutkimatta hylkyjä, se voisi hyödyttää monia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Mutta kun en halua kokea sitä iloa. Se on sinun ilosi huippu. Minun onneni on muualla. Ymmärrätkö?
Se on siunaus, että te velat ette ymmärrä mitä menetätte.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Jaa on vai? "Sosiaaliturva-Britannia: Elämää työttömyyskorvauksella". Sitähän tuo sarja kuvaa, eikä mitenkään koomiselta kannalta.
No, huumorintajuja on näköjään monenlaisia...