Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että se että ei itse halua lapsia olisi joku loukkaus sellaiselle joka haluaa? Miksi siitä pitää olla niin herkkänä?

Vähän sama kun loukkaantuu että joku on homo, ihan kuin se tarttuu ja vaikuttaa omaan elämään jotenkin. Tervetuloa vuoteen 2018 jolloin voi olla mitä haluaa! :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Eikö sitä silloin ole yhtä lailla yksinäinen kun lapset lentää omillensa? Tiedän monia vanhuksia joiden aikuiset lapset eivät vieraile heidän luonaan, hyvä jos soittavat kerran vuodessa. Se, että mä nyt punkeaisin ihmisen ulos itsestäni ja uhraisin lapsen tarpeille vuosikausia elämästäni jättäen omat haaveeni syrjään ei ole takuu sille että hän kävisi minua päivittäin ilahduttamassa sitten kun olen vanha.

Valitettavaa, jos sinä kohtelet omia vanhempiasi noin, mutta todella monet eivät tee niin. Monelle vanhuksille saatta olla paljon iloa sekä omista lapsista, että niistä lapsenlapsista.

Jos on omia lapsia he saattavat pitää tiivistä yhteyttä tai ei, mutta jos niitä lapsia ei ole niin se on ihan varma etteivät he pidä yhteyttä.

Kyllä monessa perheessä aikuiset lapset saattavat hyvin hoitaa vanhempiaan vuoroviikoin. Ellen Jokikunnas esimerkiksi hoiti oman isoäitinsä. Mutta ilman lapsia ei voi tulla lapsenlapsiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on hienoa ja vastuullista ettei lapsia tehdä jos niitä ei todella haluta. Maailmassa on liikaa ihmisiä jotka tekevät lapsia vain siksi että niin kuuluu tehdä. Ja siksi on myös liikaa lapsia jotka jäävät vaille riittävää vanhemmuutta kun vanhemmista ei ole siihen tehtävään tai nämä huomaavat lapsen tehtyään ettei perhe-elämä olekaan heidän juttunsa.

On ihailtavaa että jotkut kykenevät syvällisesti pohtimaan haluavatko kokea vanhemmuuden ja sopiiko se heille.

Monelle tulee yllätyksenä kuinka rankkaa vanhemmuus on. Vauva-aika valvomisineen voi uuvuttaa täysin, voi tulla koliikkia, sairautta niin itselle kuin lapsellekin. Ihmisten voimavarat ovat niin erilaiset. Turha verrata. Joku voi kokea yhden lapsen vanhemmuuden raskaana, toinen ei koe viittäkään.

Sama pätee siihen haluaako lapsia vai ei. Ihmiset vain ovat erilaisia ja haluavat elämältään eri asioita. Päätin itse valita vanhemmuuden, mutta en pidä itsekkäinä niitä jotka valitsevat toisin. Vanhemmuus muuttaa ihmistä, mutta parempaa tai epäitsekkäämpää se ei ihmisestä tee. Toki lapsen tarpeet pitää laittaa omien tarpeiden edelle mutta se kuuluu vanhemmuuteen ja sen valitsee sillä hetkellä kun päättää hankkia lapsen. Ymmärrän niitä jotka valitsevat lapsettomuuden koska elämä muuttuu lapsen myötä täysin.

Aamen! Itse olen erityisherkkä ja introvertti kohta 33v nainen, siksi mietin tarkkaan onko minusta koskaan äidiksi. Näiden lisäksi ei ole koskaan ollut erityistä halua/tarvetta hankkia lapsi. Tiedostan että ikä tulee koko ajan lisää, mutta biologinen kello ei vaan tikitä, päätin etten stressaa asiasta, joko mieleni muuttuu tai pysyy samana, tyytyväinen olen elämääni mieheni kanssa enkä koe että olisin jäänyt mistään paitsi.

Vierailija kirjoitti:

150-200 matkapäivää vuodessa, töitä 70-90h/vko, palkka hieman yli 280k/v ja ikää 31. Lapsia ei tietysti ole, en jaksaisi sitä skeidaa mitä niistä syntyy. Elän unelmaani.

Anteeksi vaan, mutta en jaksaisi tuollaista elämää, mitä itse elät. En ikinä haluaisi tehdä matkatöitä, yöpyä hotelleissa. En haluaisi tehdä noin pitkiä työpäiviä. Mutta hyvä, että elät unelmaasi. Oma unelmani on ollut se lapsiperheen elämä. Pääasia kai, että jokainen elää sitä unelmaansa.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että se että ei itse halua lapsia olisi joku loukkaus sellaiselle joka haluaa? Miksi siitä pitää olla niin herkkänä?

Tuo on vaan tunne. Suurinta osaa ei voisi vähempää kiinnostaa ajatuksesi tai tekosi. Ja toiset sitten loukkaantuu kaikesta ihan lähtökohtaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Hahhah! Ihan täyttä höpöhöpöä, että vapaaehtoisesti lapsettomat olisivat usein korkeakoulutettuja ja sivistyneitä itseään kehittäviä maailmanmatkaajia. Myytit murtumaan!

Tässäpä esimerkkejä omasta suvusta ja ystäväpiiristä:

- 30 v. nainen, baarityöntekijä, jonka harrastuksena on biletys, dokaus ja uuden miehen pokaaminen joka viikolle. Häneltä otettiin pari vuotta sitten koirakin pois poliisin toimesta kun ei pystynyt sitä hoitamaan. Ikuinen lapsi ja vanhempiensa prinsessa. 

- 29 v. nainen, parturikampaaja, jolla samat harrastukset kuin edellisellä. Myös jymähtänyt teini-ikään ja pesettää pyykkinsäkin äidillään. 

- 34 v. nainen, vaatetusalan yrittäjä. Niin ikään myös jäänyt itsenäistyminen väliin ja hädin tuskin pystyy itsestään huolehtimaan. Alkoholisoitunut ja apaattinen. Tekee työnsä hyvin, mutta viikonloput vetää kalsakikännejä kotonaan. Ei ole koskaan käynyt Tallinnaa pidemmällä.

- 35 v. mies. Ikuinen teini. Jymähtänyt pelikoneen äärelle. Alkoholi kuuluu myös kuvioihin hyvin vahvasti.

- 36 v. mies. Ei vaan saa naista. Narsisti ja mt-ongelmainen salaliittoteoreetikko.

- 

Ihan hyvä, että kaikki eivät todellakaan lisäänny! :)

Niin ja monet, joilla on lapsia, on akateeminen koulutus ja hyvä palkka. Ovat hankkineet lapset opiskelun ohella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Sinä keksit pyörän uudelleen.

Siitähän tässä on ollut kyse. Äitiys ei ole kaikkien juttu ja niiden, joiden juttu se ei ole, pitää saada jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi ilman, että sinunkaltaisesi suoltavat propagandaa äitiyden ilosta ja onnesta.

Onhan tuo lapsettomuuden auvon julistaminen ihan samanlaista propagandaa. Itse olen kolmen aikuisen lapsen äitinä onnellinen jälkikasvustani. Onnellinen saa ihan rauhassa olla myös hän joka päättää sammuttaa oman sukulinjansa tästä maailmasta. Pitäisikö meidän kaikkien nyt hienotunteisesti vaieta koska mielipiteiden vaihdossa saattaa joku mielensä pahoittaa?

Kuule kaikki me ollaan jollain tavalla sukua toisillemme. Ei sen takia kannata lapsia hankkia, että juuri se oma ainutlaatuiseksi kuviteltu sukulinja jatkuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että se että ei itse halua lapsia olisi joku loukkaus sellaiselle joka haluaa? Miksi siitä pitää olla niin herkkänä?

Tuo on vaan tunne. Suurinta osaa ei voisi vähempää kiinnostaa ajatuksesi tai tekosi. Ja toiset sitten loukkaantuu kaikesta ihan lähtökohtaisesti.

Et vissiin lukenut ketjua...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana. 

Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa. 

Se on tietysti jokaisen oma päätös haluaako lapsia vai ei, mutta ihmettelen edelleen suuresti miksi valet näkevät lapset ja lapsiperhe-elämä nähdään vankilana ja miten sitä propagandaa suolletaan eteenpäin. Välillä jopa raivostuttaa lapsiperheiden puolesta. 

Mä olen vapaaehtoisesti lapseton puolisoni kanssa enkä edes lapsista oikeastaan välitä, en vain osaa olla niiden kanssa huolimatta sisaruksista, joilta muksuja löytyy enemmän ja vähemmän - en mä ole silti ikinä nähnyt lapsiperhe-elämää vankilana. Ehkä siihen vaikuttaa kotona opittu malli, että eivät lapse ole este elämälle? Esimerkiksi omat vanhempani rakastivat autolla ajelua ja olivat parikymppisiä lapsia tehdessään. Ei sitä vanhalla latukalla ajelua  tarvinnut lopettaa lapsien tulon myötä - muksut kyytiin vaan mukaan ja simple as that. Toki viihteelle ei enää samaan tapaan menty kuin ennen lapsia, mutta kyllä sitä paristi vuodessa pääsi silti päätään tuulettamaan.

Jostain kumman syystä, olipa muksut pieniä tai ei, myös sisarukseni ovat päässeet harrastamaan aktiivisesti niin yksin kuin yhdessä lapsien kanssa. Parisuhteet eivät ole kärsineet vauva-aikoina: vuorottelevat fiksusti niin, että toinen saa nukuttua ja huilattua välillä. Ja ajatella: lomailevat kerran pari vuodessa sekä ilman lapsia että lapsien kanssa ja näkevät kavereita ja shoppaillaankin jopa samalla! Yksi sisaruksistakin on jopa yksityisyrittäjä alalla, joka vaatii 24/7 jos ei nyt ihan kotona oloa, niin ainakin puolen tunnin välimatkan päässä max. Silti kaikista meistä ja kaikista sisaruksen lapsista on tullut ihan tavallisia maalaisjärjen omaavia kansalaisia ja veronmaksajien alkuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hahhah! Ihan täyttä höpöhöpöä, että vapaaehtoisesti lapsettomat olisivat usein korkeakoulutettuja ja sivistyneitä itseään kehittäviä maailmanmatkaajia. Myytit murtumaan!

Tässäpä esimerkkejä omasta suvusta ja ystäväpiiristä:

- 30 v. nainen, baarityöntekijä, jonka harrastuksena on biletys, dokaus ja uuden miehen pokaaminen joka viikolle. Häneltä otettiin pari vuotta sitten koirakin pois poliisin toimesta kun ei pystynyt sitä hoitamaan. Ikuinen lapsi ja vanhempiensa prinsessa. 

- 29 v. nainen, parturikampaaja, jolla samat harrastukset kuin edellisellä. Myös jymähtänyt teini-ikään ja pesettää pyykkinsäkin äidillään. 

- 34 v. nainen, vaatetusalan yrittäjä. Niin ikään myös jäänyt itsenäistyminen väliin ja hädin tuskin pystyy itsestään huolehtimaan. Alkoholisoitunut ja apaattinen. Tekee työnsä hyvin, mutta viikonloput vetää kalsakikännejä kotonaan. Ei ole koskaan käynyt Tallinnaa pidemmällä.

- 35 v. mies. Ikuinen teini. Jymähtänyt pelikoneen äärelle. Alkoholi kuuluu myös kuvioihin hyvin vahvasti.

- 36 v. mies. Ei vaan saa naista. Narsisti ja mt-ongelmainen salaliittoteoreetikko.

- 

Ihan hyvä, että kaikki eivät todellakaan lisäänny! :)

Kenellä nyt minkäkinlainen suku ja ystäväpiiri sattuu olemaan. Otan vastapainoksi muutaman esimerkin omista piireistäni.

- viisikymppinen pariskunta. Töissä EU-toimielimessä. Molemmilla korkeakoulututkinto. Harrastavat taidetta, teatteria ja musiikkia. Eivät matkustele kovin paljon; matka lähinnä viikonloppureissuja EU-maihin.

- kolmekymppinen pariskunta. Ammattitutkinto molemmilla. Tekevät paljon töitä, osin pätkätöitä. Harrastavat paljon urheilua, mm. viettävät lomansa usein tekemällä 1000 kilometrin pyöräilyreissun.

- viisikymppinen nainen. Takana muutama pitkä parisuhde, tällä hetkellä sinkku. Pysyvä hyvä työpaikka. Tykkää retkeilystä ja vaeltamisesta, varsinkin Lapissa. Käyttää paljon aikaa vanhempiensa asioiden hoitamiseen.

Harrastan kaikkea tätä - matkustelua, kulttuuria, urheilua, retkeilyä - lasteni kanssa ja joskus myös miesystävieni tai muiden ystävieni kanssa tai yksin. Täytyy sanoa, että lasteni kanssa se on kaikkein hauskinta:-)! Heillä on niin raikkaista näkemyksiä monista asioista.

Kerro joku raikas näkemys?

He havainnoivat ympäristöään ihan toisella tavalla kuin joku kolmekymppinen tai keski-ikäinen, koska he ovat vielä niin uusia tässä maailmassa. Heillä on uteliaisuutta, huumoria ja yllättäviä ja tuoreita näkemyksiä, jotka saavat minutkin nauramaan. Heillä riittää tarmoa ja energiaa, mikä kannustaa minuakin niillä retkeilyreissuilla. He ovat todella piristävää seuraa!

Eivät nuo piirteet iästä ole kiinni, vaan elämänasenteesta. Monet lapset etenkin nykyään ovat kiinnostuneita lähinnä tableteistaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Jos sulle tuo mutta ei kaikille.

Mua oksettaa tämä palsta, iltapäivälehdet ja muut, jotka jauhaa tyhjänpäiväistä kakkaa joka päivä. Miksei jokainen vain keskittyisi siihen omaan elämäänsä ilman turhia ”ulostuloja”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.

Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.

Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!

Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.

Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen. 

No olen kuule jo 50-vuotias ja lapseni tehnyt. Ja tällä elämänkokemuksella voin sanoa, että murehtiminen on turhaa. Elämää ei voi suunnitella koskaan. Olen elämässäni oppinut, että vaikka kuinka asioita yrittäisi miettiä ja hallita, niin aina ei vaan mene suunnitelmien mukaan. Olen ollut työttömänä, mieheni on ollut työttömänä. Mutta sitä ei onneksi kestänyt pitkään. Jos mielestäsi lasten hankinta on riski, niin se sitten on sitä. Itse elän päivä kerrallaan ja elämästä nauttien, en murehdi huomista. Se tulee mikä on tullakseen. Illalla voin olla kuollut, koskaan ei voi tietää. Mutta sitä ennen nautin elämästäni murehtimatta riskejä. Samaa suosittelen sinullekin, hankit sitten lapsia tai et. Anna hevosen ajatella, sillä on isompi pää ja enempi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana. 

Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa. 

En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.

Myönnän suoraan, että olen niin itsekäs, etten halua lasta. Elän elämäni vain itselleni ja kuolen pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolen yksin, mutta so what.

Kaikki me kohdataan kuolema yksin. Oli perhettä tai ei.

On kuitenkin toisenlaista kohdata kuolema omaistensa huomassa kuin täysin yksin ja hyljättynä.

Mikä saa sinut luulemaan, että ihminen, joka ei ole hankkinut lapsia, kuolisi täysin yksin ja hyljättynä?

Vierailija kirjoitti:

Se on tietysti jokaisen oma päätös haluaako lapsia vai ei, mutta ihmettelen edelleen suuresti miksi valet näkevät lapset ja lapsiperhe-elämä nähdään vankilana ja miten sitä propagandaa suolletaan eteenpäin. Välillä jopa raivostuttaa lapsiperheiden puolesta. 

Mä olen vapaaehtoisesti lapseton puolisoni kanssa enkä edes lapsista oikeastaan välitä, en vain osaa olla niiden kanssa huolimatta sisaruksista, joilta muksuja löytyy enemmän ja vähemmän - en mä ole silti ikinä nähnyt lapsiperhe-elämää vankilana. Ehkä siihen vaikuttaa kotona opittu malli, että eivät lapse ole este elämälle? Esimerkiksi omat vanhempani rakastivat autolla ajelua ja olivat parikymppisiä lapsia tehdessään. Ei sitä vanhalla latukalla ajelua  tarvinnut lopettaa lapsien tulon myötä - muksut kyytiin vaan mukaan ja simple as that. Toki viihteelle ei enää samaan tapaan menty kuin ennen lapsia, mutta kyllä sitä paristi vuodessa pääsi silti päätään tuulettamaan.

Jostain kumman syystä, olipa muksut pieniä tai ei, myös sisarukseni ovat päässeet harrastamaan aktiivisesti niin yksin kuin yhdessä lapsien kanssa. Parisuhteet eivät ole kärsineet vauva-aikoina: vuorottelevat fiksusti niin, että toinen saa nukuttua ja huilattua välillä. Ja ajatella: lomailevat kerran pari vuodessa sekä ilman lapsia että lapsien kanssa ja näkevät kavereita ja shoppaillaankin jopa samalla! Yksi sisaruksistakin on jopa yksityisyrittäjä alalla, joka vaatii 24/7 jos ei nyt ihan kotona oloa, niin ainakin puolen tunnin välimatkan päässä max. Silti kaikista meistä ja kaikista sisaruksen lapsista on tullut ihan tavallisia maalaisjärjen omaavia kansalaisia ja veronmaksajien alkuja.

Siis ihminen itse kokee jonkun asian itselleen ahdistavana ja vankilana, ja sinä sitten kiukustut siitä tai joku muu? Mitä ihmettä? Miksi? Kai ymmärrät että kun sinulle hierotaan naamaan miten ihanaa se on ja kuinka se mieli muuttuu jne. niin osa ihmisistä sanoo kärkevämmin. Tuskin sinäkään alat rakastamaan jotain asiaa jos nyt koet sen äärimmäisen vastenmielisenä? Ja et varmaan oikein arvosta kun muut ihmiset nostaa itsensä sinun itsetuntemuksen yläpuolelle. En mäkään tuputa kauramaitoa vihaavalle ystävälleni kauramaitoa jatkuvasti ja selitä kuinka se on ihanaa ja kuinka mieli muuttuu. Enkä varsinkaan sitten loukkaannu jos kaveri sanoo että syö mielummin oksennustaan. Okei, raflaava kommentti mutta ei tarkoita että hän näkisi minun syövän oksennustani vaan että HÄN EI SITÄ HALUA KUN SE ON PERSEESTÄ.

Lopettakaa tuo myötäloukkaantuminen muiden tunteista ja elämänvalinnoista. Vasta sitten kun velat tulee teiltä kyselemään, että oletko varma ettet vihaa lapsiasi, kai tajuat miten hirveää sun elämä on ja kyllä sun mieli vielä muuttuu -- sitten voitte loukkaantua!

Ja voi herranjumala sitä ekaa onnellista joka pääsee sanomaan tähän, ettei häneltä ole koskaan kysytty tai painostettu lapsista. Ole onnellinen mutta ei se kuule minun tai monen muun elämää muuta!!!!

Ihan hyvä, Enää täysi idiootti tekisi tänne lapsia kärsimään ja pahentamaan ympäristötuhoja, nykyiset lapset tulevat kuolemaan ilmastonmuutoksesta johtuvissa katastrofeissa, kuivuudessa, nälänhädässä, sodissa, taudeissa, kuumuudessa -joka ainoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on neljä lasta ja matkustan, minulla on korkeakoulututkinto, hyvä työpaikka, urheilen ja nautin elämästäni :)

Lapset ovat osa elämääni, ei sen keskipiste eikä koko sisältö. En narise lapsiperheen rankkuutta, koska ei se lapsiperheen arki oikeasti ole kovinkaan rankkaa.

Minä elän ihan omaa elämääni, lapset osana sitä.

Ymmärrän lapsettomiakin. Toki. Se vain, että lapsettomille ihmisille kaikki on niin prkleen rankkaa ja vaikeaa. Se on huvittavaa, kun itse pystyn ex-temporee lähtemään juttuihin mukaan, mutta lapsettomilta se ei tunnu onnistuvan, koska oli suunnitellut sille päivälle pyykinpesua :D

Niin totta :). Ei lapsiperhe-elämä ole rankkaa itsessään. Kaikki riippuu ihan siitä, miten elämän organisoi ja priorisoi. Jos ei ole elämänhallinta kunnossa, niin yksin asuminenkin on rankkaa ja hankalaa.

Tunnen myös sinkkuja, joiden elämä on a) rankkaa ja b) rahat ei ikinä riitä. Siis oikeasti?? Samalla palkalla maksavat pienemmästä asunnosta vähemmän ja elättävät vain itsensä. Itselleni palkka riittää vallan mainiosti ja elätän kaksi lasta ja koiran. 

Jos ei koskaan tarvitse ottaa vastuuta kenestäkään muusta kuin vain itsestään, ihmisestä tulee itsekeskeinen ja vähän keskenkasvuinen. Tämän olen itse huomannut elämän varrella...

Mihin osoitteeseen voin lähettää ansaitsemasi mitalin?