Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Argh alkaa menee jo hermo anoppiin. Joku aika sitten tuli viestiä kuinka hän niin kovasti haluais viettää lapsen kanssa iltapäivän kahdestaan. Veis puistoon ja syömään. Tässä ei sikäli ois mitään ongelmaa jos anoppi muistais meidän lapsen hengenvaaralliset allergiat ja osais ottaa ne huomioon. Nyt yritän kuumeisesti miettiä miten sanoisin nätisi et muuten kävis mutkun ei käy...

Toi on jo ihan kauniisti sanottu. Ajattele jos sanoisit saman omalle äidillesi tai kaverillesi.

Ihan hyvin voisi sanoa, että "olisi muuten kiva ajatus, mutta Helmin allergiat on sinulle niin hankalat muistaa etten uskalla päästää." Tuohon voisi halutessaan lisätä, että "voidaan kyllä kaikki mennä yhdessä joku päivä".

No siis jos järjellä ajattelee niin se on nätisti sanottu. Mutta anopille kun ollaan näistä niin monen monta kertaa sanottu niin vastaus on ollu luokkaa "kannattaahan sitä kokeilla jos on menny allergia ohi". Ei oo yks eikä kaks kertaa kun tällanen kokeilu on johtanu meillä sairaalaan.

No toihan on sitten ihan tosi hyvä vastaus, paitsi "muistaa" sanan tilalle "ymmärtää".

Ja jos jotain lisähuomautuksia tulee niin ei niihin tarvitse reagoida.

Näin ulkopuolelta katsoen toi tilanne näyttäytyy ihan selkeältä ja yksinkertaiselta, mutta ymmärän kyllä täysin miten tuntuu siltä, että olisi jotenkin velvollinen selittelemään tai pehmentämään "ei"-vastausta.

Mutta kun pitää vain mielessä, että ei on ei vaikka sen kuorrurttaisi sokerilla, neuvotteluvaraa ei ole kun lapsen turvallisuus on kyseessä :)

Niinhän se on ettei neuvotteluvaraa ole kun on lapsen turvallisuudesta kyse. Ei vaan jaksais enää anopin marttyyrikohtauksia kun sanoo tiukasti niin sit tulee näitä "mitenhän sen nyt nätisti sanois"- tilanteita. :)

Ongelma ratkennut... Sanoin että laitan lapselle allergioiden takia eväät mukaan että pääsevät puistoilemaan niin anoppi vastas "Menee näköjään liian hankalaksi niin antaa olla." Eväiden mukaan laittamisessa ei oo mulle mitään ongelmaa mutta tokihan siitä voi vetää herneen nenään..

Ei muuten ratkennutkaan, tai tavallaan. Mies kysyi äidiltään että oliko tässä nyt joku ongelma niin anoppi totes, että hän ei enää halua että minä loukkaan häntä eikä aio madella mun edessä. Mies tähän sitten totes että kyse on nyt kuitenkin meidän lapsen turvallisuudesta, jolloin anoppi totes että "nyt kyllä minua pitää kunnioittaa, olenhan sun äiti ja vanhempi ihminen!" Ei vaan pysty ymmärtämään miten anopin tunteet menee hänen päässään meidän lapsen hengen ja turvallisuuden edelle.

Mä en ole ikinä ymmärtänyt, miksi henkilöä pitäisi kunnioittaa siksi, että on onnistunut elämään pitkään ja/tai lisääntymään?

Ja miten se on loukkaamista, jos miniä tekee moniallergiselle lapselle eväät, jotta lapsi voi lähteä mummun kanssa retkelle?

Me ollaan itseasiassa anopin kanssa jopa käyty keskustelua tästä kunnioituksesta. Erään tapauksen jälkeen kun hän jauho tätä ”ole vanhempi sun pitää kunnioittaa mua.”

Totesin että niin kauan kun hän ei kunnioita mua poikansa puolisona eikä lapsenlapsensa äitinä niin turha luulla että mä kunnioitan häntä. Arvostan kyllä niitä hetkiä kun hän oikeesti tukee meitä mutta koska häntä ei kiinnosta kunnioittaa mua vaan haukkuu ja alentaa jokaisessa käänteessä niin mun on tosi vaikee kunnioittaa häntä. Se että hän on vanhempi ei automaattisesti tarkoita että häntä pitää kunniottaa huolimatta siitä kuinka huonosti hän muita ihmisiä kohtelee.

Mitä anoppi vastasi sulle tähän kunnioitusasiaan? Miksi hänen mielestään?

omasta mielestään hän kunnioittaa mua ja oon vaan liian herkkä ja loukkaannun turhasta kun hän mua kritisoi kaikesta mitä teen. Hänen mielestään hänellä on oikeus haukkua mua ja miehelle jatkuvasti sanoa että mies olis onnellisempi jonkun muun kun mun kanssa. Kun nostin pöydälle mun äitiyden vähättelyn niin vastaus oli "mutta ainahan mä sanon kuinka nätisti sun lapsi on puettu!" ja tämä pitäisi siis tulkita niin että vaikka hän haukkui mun synnytyksen, imetyksen, lapsen sylissä pitämisen, lapsen ruokkimisen, lapsen komentamisen ja about kaiken mitä teen äitinä niin sehän on kehu kun hän sanoo että lapsi on aina siististi puettu.

Mistähän kristallipallosta anoppi on katsonut, että poikansa olisi onnellisempi jonkun muun kanssa?

Mun anoppi on kanssa näitä, jonka mielestä hänellä on oikeus sanoa ihan mitä vaan. Ja jos siitä loukkaantuu, niin on turhan herkkä, tai hänet on ymmärretty väärin. Hänessä ei toki ole mitään vikaa. Ja tosiaan, jos sattuu sanomaan että onpas lapsella hieno paita, niin sen pitäisi kuitata tuhansia henkilökohtaisuuksiin menevää loukkausta.

Mutta rohkeaa keskustella hankalan anopin kanssa kunnioituksesta! Itse tein tämän kanssa, mä sain vastaukseksi, että "niin on aina ollut". Ja koska mä en kunnioita anoppia, niin olen huonosti kasvatettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Argh alkaa menee jo hermo anoppiin. Joku aika sitten tuli viestiä kuinka hän niin kovasti haluais viettää lapsen kanssa iltapäivän kahdestaan. Veis puistoon ja syömään. Tässä ei sikäli ois mitään ongelmaa jos anoppi muistais meidän lapsen hengenvaaralliset allergiat ja osais ottaa ne huomioon. Nyt yritän kuumeisesti miettiä miten sanoisin nätisi et muuten kävis mutkun ei käy...

Toi on jo ihan kauniisti sanottu. Ajattele jos sanoisit saman omalle äidillesi tai kaverillesi.

Ihan hyvin voisi sanoa, että "olisi muuten kiva ajatus, mutta Helmin allergiat on sinulle niin hankalat muistaa etten uskalla päästää." Tuohon voisi halutessaan lisätä, että "voidaan kyllä kaikki mennä yhdessä joku päivä".

No siis jos järjellä ajattelee niin se on nätisti sanottu. Mutta anopille kun ollaan näistä niin monen monta kertaa sanottu niin vastaus on ollu luokkaa "kannattaahan sitä kokeilla jos on menny allergia ohi". Ei oo yks eikä kaks kertaa kun tällanen kokeilu on johtanu meillä sairaalaan.

No toihan on sitten ihan tosi hyvä vastaus, paitsi "muistaa" sanan tilalle "ymmärtää".

Ja jos jotain lisähuomautuksia tulee niin ei niihin tarvitse reagoida.

Näin ulkopuolelta katsoen toi tilanne näyttäytyy ihan selkeältä ja yksinkertaiselta, mutta ymmärän kyllä täysin miten tuntuu siltä, että olisi jotenkin velvollinen selittelemään tai pehmentämään "ei"-vastausta.

Mutta kun pitää vain mielessä, että ei on ei vaikka sen kuorrurttaisi sokerilla, neuvotteluvaraa ei ole kun lapsen turvallisuus on kyseessä :)

Niinhän se on ettei neuvotteluvaraa ole kun on lapsen turvallisuudesta kyse. Ei vaan jaksais enää anopin marttyyrikohtauksia kun sanoo tiukasti niin sit tulee näitä "mitenhän sen nyt nätisti sanois"- tilanteita. :)

Ongelma ratkennut... Sanoin että laitan lapselle allergioiden takia eväät mukaan että pääsevät puistoilemaan niin anoppi vastas "Menee näköjään liian hankalaksi niin antaa olla." Eväiden mukaan laittamisessa ei oo mulle mitään ongelmaa mutta tokihan siitä voi vetää herneen nenään..

Ei muuten ratkennutkaan, tai tavallaan. Mies kysyi äidiltään että oliko tässä nyt joku ongelma niin anoppi totes, että hän ei enää halua että minä loukkaan häntä eikä aio madella mun edessä. Mies tähän sitten totes että kyse on nyt kuitenkin meidän lapsen turvallisuudesta, jolloin anoppi totes että "nyt kyllä minua pitää kunnioittaa, olenhan sun äiti ja vanhempi ihminen!" Ei vaan pysty ymmärtämään miten anopin tunteet menee hänen päässään meidän lapsen hengen ja turvallisuuden edelle.

Mä en ole ikinä ymmärtänyt, miksi henkilöä pitäisi kunnioittaa siksi, että on onnistunut elämään pitkään ja/tai lisääntymään?

Ja miten se on loukkaamista, jos miniä tekee moniallergiselle lapselle eväät, jotta lapsi voi lähteä mummun kanssa retkelle?

Me ollaan itseasiassa anopin kanssa jopa käyty keskustelua tästä kunnioituksesta. Erään tapauksen jälkeen kun hän jauho tätä ”ole vanhempi sun pitää kunnioittaa mua.”

Totesin että niin kauan kun hän ei kunnioita mua poikansa puolisona eikä lapsenlapsensa äitinä niin turha luulla että mä kunnioitan häntä. Arvostan kyllä niitä hetkiä kun hän oikeesti tukee meitä mutta koska häntä ei kiinnosta kunnioittaa mua vaan haukkuu ja alentaa jokaisessa käänteessä niin mun on tosi vaikee kunnioittaa häntä. Se että hän on vanhempi ei automaattisesti tarkoita että häntä pitää kunniottaa huolimatta siitä kuinka huonosti hän muita ihmisiä kohtelee.

Mitä anoppi vastasi sulle tähän kunnioitusasiaan? Miksi hänen mielestään?

omasta mielestään hän kunnioittaa mua ja oon vaan liian herkkä ja loukkaannun turhasta kun hän mua kritisoi kaikesta mitä teen. Hänen mielestään hänellä on oikeus haukkua mua ja miehelle jatkuvasti sanoa että mies olis onnellisempi jonkun muun kun mun kanssa. Kun nostin pöydälle mun äitiyden vähättelyn niin vastaus oli "mutta ainahan mä sanon kuinka nätisti sun lapsi on puettu!" ja tämä pitäisi siis tulkita niin että vaikka hän haukkui mun synnytyksen, imetyksen, lapsen sylissä pitämisen, lapsen ruokkimisen, lapsen komentamisen ja about kaiken mitä teen äitinä niin sehän on kehu kun hän sanoo että lapsi on aina siististi puettu.

Mistähän kristallipallosta anoppi on katsonut, että poikansa olisi onnellisempi jonkun muun kanssa?

Mun anoppi on kanssa näitä, jonka mielestä hänellä on oikeus sanoa ihan mitä vaan. Ja jos siitä loukkaantuu, niin on turhan herkkä, tai hänet on ymmärretty väärin. Hänessä ei toki ole mitään vikaa. Ja tosiaan, jos sattuu sanomaan että onpas lapsella hieno paita, niin sen pitäisi kuitata tuhansia henkilökohtaisuuksiin menevää loukkausta.

Mutta rohkeaa keskustella hankalan anopin kanssa kunnioituksesta! Itse tein tämän kanssa, mä sain vastaukseksi, että "niin on aina ollut". Ja koska mä en kunnioita anoppia, niin olen huonosti kasvatettu.

Joo siis mä oon kans huonosti kasvatettu ja kiittämätön kakara (näillä sanoilla sanottuna, oon 30v kakara btw.) Ja siis oon myös kuullu että mun vanhemmat varmasti häpeää mua ja neki on muuten itsekkäitä ja omahyväsiä ja suoraan syvältä sieltä itsestään, mut kyllähän mun nyt anoppia pitää kunnioittaa kun hän on vanhempi ihminen! ;)

Ap!!! Tuu kertomaan miten menee!!!

Hei taas! Kiitos että olette jaksaneet odottaa tilannepäivitystä. Meillä on ollut "tilanne päällä" ja kävimme miehen kanssa erittäin vakavan keskustelun jossa toin esille eroamisen.

Jonkin aikaa tilanne oli jopa seesteinen - nautin aivan älyttömästi uudesta, stressivapaasta arjestamme. En pitänyt enää tarpeellisena pitää ovea lukossa, anoppi eikä appi häirinnyt puhelimitse vaikka olin ottanut anopin estot pois. Ei kyläilyjä, ei viestejä, ei mitään. Sanoin miehelleni että olen niin onnellinen siitä turvallisuudentunteesta jonka rajanveto on tuottanut. Ja tämä vaikutti vahvasti myös makuuhuoneen puolella - mukava tunne olla tekemisissä _miehen_ kanssa äitiään pelkäävän keskenkasvuisen peukalonimijän sijaan. 

No, viime viikolla mies kertoi saaneensa viestin äidiltään. Hän näytti sen minulle. Viestissä oli kuva itseneulotusta vauvan villahaalarista ja teksti "meni monen monta iltaa! ja usea kerä alpakan villaista lankaa, kallista! ja taatusti lämmin;)! Koskas saisi tulla sovittamaan :)!" 

Miehen mielestä tämä oli oikein ystävällinen, sovitteleva ele ja ilahtui silminnähden siitä että anoppi oli valinnut tällaisen "pehmeän" lähestymistavan asiaan. Minulla nousi karvat pystyyn ärtymyksestä mutten ilmaissut sitä miehelle. Sanoin hänelle että voi, tuollainen neule on varmasti todella lämmin mutten ottanut kantaa siihen voiko anoppi tulla "sovittamaan" vaatetta vauvallemme. Mies tulkitsi reaktioni ilmeisesti niin että hänen on ok sopia anopin kanssa keskenään ajankohta jolloin hän tulee meille käymään. Seuraavan päivän aamuna anopilta tuli minulle viesti "Tulen tänään kello 12. Sovittamaan mössykkäiselle tämmöistä haalaria! Tuon eteiseen ovimaton kun on kuulemma kulunut se teän vanha matto." Kysyin mieheltä että mikä tämä ilmoitusluontoinen viesti on ja mikä hiton eteismatto? Hän totesi viattomasti että anoppi vain käväisee ennen työvuoroa ja onhan tuo matto liian pieni eteiseen. Sanoin ettei tuollaisia asioita päätetä ilman minua, minulla on yhtäläinen oikeus päättää kuka meillä vierailee ja milloin. "Se vain pyörähtää tässä!"

jatkuu heti

Ja tuohan tosiaan "pyörähti". Tuli silmät loistaen, lähes hengästyneenä ovesta kello 11.15 ja kiekaisi jo eteisessä että "missä on mummon kulta, ei kai nuku?" Kerroin että kyllä nukkuu ja että luulimme hänen tulevan kello 12. "Voi en mie joutanu kotona istua, lähin ajamaan vähän aikaisemmin!" Suki hiuksiaan ja oli ryntäämässä makuuhuoneen ovelle. "Mie vain katson!" Sanoin että *vauvan nimi* herää herkästi, annetaanpa hänen nukkua. Anoppi jäi seisomaan paikoilleen makuuhuoneen oven eteen ja tuijotti minua, vei leukaa eteenpäin omituisesti. Minua alkoi ärsyttämään niin paljon että painuin keittiöön ja aloin keittämään kahvia. Mies käveli ympäri asuntoa ja hieroi päätään vaivautuneena, yritti jutella äitinsä kanssa. Kuulin kuinka mainitsi vauvan ruokailutottumuksista ja ihmetteli kuinka on vieläkin niin herkkä perunalle. Minun teki mieli karjua kurkku suorana että älä jumalauta selvitä noita asioita tuolle akalle mutta olin hiljaa. Anoppi alkoi kiihtyneenä selittämään siedättämisestä ja siitä miten voinappi perunasoseessa on vauvojen herkkua ja että kyllä hänen lapset ovat sietäneet pottua, pitää syöttää vain oikeanlaisia määriä. Samalla rullasi eteisen mattoa ja voivotteli kuinka on riesa nuo koirat, matonalus aivan hiekassa. "Kun on koiria, on hyvä imuroida joka päivä!". Laittoi siinä maton tilalle tuomansa JOULUAIHEISEN eteismaton ja järjesteli kenkiämme naama touhottamisesta punaisena. Kaadoin kahvia, käteni vapisivat, halusin itkeä, halusin häätää anopin välittömästi luotamme, pelkäsin että vauva herää hänen vierailunsa aikana. Anoppi otti kahvin, jäi seisomaan keittiön ovelle muki kädessään. Kehoitin häntä ystävällisesti istumaan alas. "Ei kun mie kuulen tästä kun *vauvan nimi* herää". Totesin että minä kuulen kyllä itsekin ja vauva tykkää että on tuttu ihminen vastassa kun herää. "Voi, vauvat ruukaa ilahtua kun näkevät pitkästä aikaa mummoa", jälleen sillä äänensävyllä joka sanoo "kuuntelehan kokeneempaa".

jatkuu

Vauva heräsi, menin kyynärpäätaktiikalla hänen luokseen ennen anoppia. Vauva oli hieman kiukkuinen, vastaherännyt, ja painautui rintaani vasten. Anoppi tuli aivan kiinni minuun, piteli käsiään ojennettuina, siinä orava-asennossa, hoki mummon mussukka pussukka pössykkää ja veti henkeä liikutuksen vallassa uudestaan ja uudestaan. Halusin vain lukkiutua vessaan vauvan kanssa. Sanoin miehelle että lämmitän vauvan soseen ja ojensin vauvan hänelle. Hän istui sohvalle vauva sylissään. Anoppi meni polvilleen lattialle miehen jalkojen eteen ja ojensi käsiään. "Tule, rakas, mummon syliin". Mies ei reagoinut pyyntöön, puheli vauvalle siihen tapaan "oletkos vähän kärttyinen, heräilläänpä rauhassa eikö vaan" (vink vink anopille). Anoppi kuitenkin toisti pyyntönsä, nyt vaativammin ja ojensi kätensä niin että koski vauvan kylkiä. "Tulehan, kulta!" Mies ei antanut vauvaa. "Tule, TULE" sanoi anoppi jo tiukasti ja OTTI vauvan. Minun teki mieli lyödä pääni läpi keittiön seinästä. Mies jäi istumaan sohvalle avuttoman näköisenä. Vauva alkoi itkeä vähän ja yritti kääntyä katsomaan isäänsä ja minua. Anoppi kääntyi heti selin meihin ja rutisti vauvaa rintaansa vasten, toisteli "rakkauden sanoja". Siinä vaiheessa minä menin heidän luokseen ja otin vauvan syliini. Sanoin anopille rauhalliseen äänensävyyn "Miksi käännät vauvan poispäin? Huomasithan että se haki kontaktia meihin?" Hän vastasi juuri niin kuin pelkäsin. "Te saatte olla *vauvan nimi* kanssa koko ajan! Sanohan suoraan että haluakko sie ihan että alkaa vierastamaan mummoa?" Kerroin että me *saamme olla vauvan kanssa koko ajan* siitä syystä että me olemme vauvan VANHEMMAT ja että vierastaminen perheen ulkopuolisia ihmisiä kohtaan on normaalia ja tärkeä kehitysvaihe. Anoppi naurahti provosoituneena "mikäs ulkopuolinen se mummo on?" Tässä vaiheessa mies puuttui keskusteluun ja sanoi minun tarkoittaneen ydinperhettä, sitä että äiti ja isä ovat vauvalle tärkeitä. "Ja mummot" tiuskaisi anoppi heti. Vilkaisin mieheen. Hän näytti niin vaikealta etten osaa kuvailla sitä sanoin. 

jatkuu

Kello oli 12:30. Katselin vaitonaisena kun anoppi touhusi villahaalaria vauvan ylle. Vauva kiemurteli ja yritti katsoa minua monta kertaa. Anoppi puuttui tähän äänteellä jota käytetään minusta lähinnä koiranpentujen ojentamiseen - korkea "ap-pap-pap!" Mies istui sohvalla ärsyyntyneen näköisenä. Nousi äkkiä ja meni ottamaan vauvan. "On juu hyvä haalari, mutta on tuo nyt helvetti kun sie et tajua vaikka miten sanois. Älä kääntele sitä vauvaa, etkö sie tajua ettei tuo tykkää kun ei näe äitiänsä". Ja se oli siinä. Anoppi tuijotti muutaman sekuntin ajan miestä kuin uhmaavaa koiraa, otti takkinsa minua vilkaisematta ja sanoi eteisessä "kyllä mie vauvat tunnen. Kyllä mie tiijän että *minun nimi* ei kelpaa MIKKÄÄN! SIE OLET SELLANEN RIIVINRAUTA OLEMASSA! *Appiukon nimi* on aivan samaa sanonu, alusta alkaen!" Ja ovi pamahti kiinni.

Illalla appiukko soitti miehelle. Hän hoitaa miehen osuutta perheen porotokasta, huolehtii ruokinnat ja vasojen merkinnät yms, ja saa siitä työstä lihaosuuden miehen poroista. Ilmoitti että hän ei enää hoida. Mies saa lähteä tunturiin itse tästä lähtien. (Mikä ei ole työn puolesta mahdollista)

Tästä tuli sitten hirveä riita. Mies sanoi että hänen on pakko luopua poroista koska ei voi niitä hoitaa itse eikä isänsä enää huomioi hänen porojaan merkinnöissä ynnä muissa. Kysyi enkö minä voisi joustaa. Kerroin suoraan että koko tuo kuvio on täysin sairas ja minä en ala kenenkään persettä nuolemaan, kyllä minä pärjään vaikkei pöydässä käristystä jatkossa olisikaan. Poronhoito on kuitenkin suuri osa miehen identiteettiä ja suvussa ollutta jatkumoa. Huusin hänelle miksei hän toivottanut sekopäätä äitiään helvettiin kun alkoi haukkumaan minua meidän kodissamme. Heitin sen villahaalarin keittiön roskikseen ja ensimmäistä kertaa ikinä karjuin miehelle. Käskin häntä lähtemään vanhempiensa luokse. Ja hän lähti. Aloin etsiä uutta asuntoa sinä iltana, itkin ja itkin ja pelkäsin tulevaa yksinhuoltajuutta. 

Kirjoitan myöhemmin lisää, vauva heräilee. Pahoitteluni huolittelemattomasta kirjoitusasusta, olen väsynyt ja kirjoitan tätä tilannetta kuin jotakin raporttia vain. 

Voimia ap. Anna miehen mennä, keskenkasvuinen äidin helmoissa pyörijä. Jotenkin tuli voimakas tunne, että sinulle ja vauvalle on tulossa jotain paljon parempaa tulevaisuudessa. Pärjäätte kyllä ja olet fiksu ihminen

Älä anna ap miehelle periksi. Hän on lipumassa vaivihkaa takaisin henkisen väkivallan alle. Ja itseasiassa appivanhemmat käyttävät näköjään myös taloudellista väkivaltaa. Voit yrittää jutella vielä miehesi kanssa, mutta on miehesi itsensä käsissä haluaako hän todella sisäistää, miten sairas tuo kuvio oikein on. Terveessä perhesuhteissa perheenjäseniä ei hallita rahalla, terveessä perheessä ei kiristetä, manipuloida, ei kävellä toisten ihmisten yli. Terveessä perheessä jokaista yksilöä kunnioitetaan ja jokaisen mielipiteellä on painoarvoa. Jokaisen koskemattomuutta kunnioitetaan eikä ketään yritetä alistaa. Miehesi perhe on todella sairas, he pitävät miestäsi oman egonsa ja persoonansa jatkeena. Eivät erillisenä, itsenäisenä yksilönä. Tuo on todella narsistista käyttäytymistä (ei välttämättä tarkoita, että olisivat täysin narsisteja).

Kyllä sinä selviät. Hae tukea, hae apua. Jostain vertaistukiryhmästä, äitiryhmästä tai jostain. Älä jää yksin.

Eiköhän mies kuitenkin kohta ymmärrä, että sinä ja lapsensa olette tärkeämpiä osia hänen identiteetistään kuin porot.

Tosi hyvinhän teillä on mennyt, ainakin minun mielestäni. Yrityksen ja erehdyksen kautta joutuu vähän kokeilemaan kuinka paljon yhteyttä voi pitää, mutta varmaan jonkinlainen tasapaino asiaan löytyy.

Kiinnostaisi tietää miten mies haluaisi sinun joustavan, kun sitä sinulta pyysi.

Onpahan tilanne! Mutta ihan asian vierestä, olipa etelän ihmiselle aivonyrjähdys lähellä, kun kerroit poronkasvatuksesta! Olit kyllä maininnut, että oma perheesi on 1000 km päässä, mutta niin itsekeskeinen on ihminen, että oletin teidän olevan nyt etelässä ja sun perheesi on pohjoisessa...

Kuulostanko nyt ennakkoluuloiselta ja jopa rasisitiselta, kun sanon, että tämä tieto avasi tilannetta paremmin, että appivanhempasi ovat lappilaisia (ovatko? Miten se menee, poronhoitoalueella kuitenkin). Sukupolvieron, persoonallisuus- ja temperamenttierojen lisäksi haasteenanne on myös kulttuuriero. Kova työ rakentaa toimivaa sukuyhteyttä, vaikea nähdä suuria onnistumisen edellytyksiä. Kovaa työtä ja myönnytyksiä koko porukalta vaatii ainakin. Ja aikaa. Paljon aikaa. 

Nuo mummon omimiseleiden ja -puheen kuvailut olivat häiritsevän aitoja, todella vaivaannuttavia, ymmärrän täysin, että ne herättävät ihan aitoa ja puhdasta inhoa. Oravakädet ja lattialle lankeamiset. Joulumatosta en edes aloita...

Olisi kyllä kiva kuulla ap:n päivityksiä. Epäilen kuitenkin vahvasti, ettei tämä sinne päin melkein sama nimimerkki ole ap. Tyylikin erilainen.

No voi herran jestas ap. Kyllä sä ehkä olet siellä tunturissa jotenkin seonnut. 

Ihan omia poskia kuumotti ja ahdisti lukeakin tota AP:n viimeisintä päivitystä! Herranjestas mitä meininkiä, ihan selkäpiitä karmii. Eihän nyt mitkään hemmetin porot voi mennä vaimon ja vauvan edelle. Koko sydämestäni toivon AP:lle voimia tuohon tilanteeseen, älä vaan anna periksi noille moukille.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kyllä kiva kuulla ap:n päivityksiä. Epäilen kuitenkin vahvasti, ettei tämä sinne päin melkein sama nimimerkki ole ap. Tyylikin erilainen.

Ai minusta tyyli on huomattavan samanlainen, erona se ettei rakkaan anopin puheita ole kirjoitettu yleiskielelle vaan tunnistamisriskistä huolimatta kirjoitettu murteella. Kuulostaisi, että ap olisi kauniisti sanottuna melko kiukkuinen :)

Tuo nimimerkki kyllä ihmetyttää, kun itse alussa kuitenkin kommentoi kirjoittavansa aina samalla nimimerkillä ja penäsi kommentoijiltakin tarkkuutta 🤔

Tilanne ei siis tällä hetkellä ole enää edellä kuvatun kaltainen mutta haluan päästä kirjoittamaan siitä rauhassa, vauva on eri mieltä asiasta juuri nyt... :) Ja kyllä, kirjoitan "hjälp"-nimimerkin sijaan "hjälpp:nä" sillä yritin laittaa tuon pitkän viestin hjälpinä mutta sain ilmoituksen "nimimerkki kuuluu rekisteröityneelle käyttäjälle". En tietääkseni edes ole rekisteröitynyt missään vaiheessa?

Kulttuurierot ovat olleet paljon suurempi ongelma kuin osasin kuvitella. Miehen suku siis saamelaisia. 

Ja yksi syy miksi tilanteen päivittäminen tänne ei ole houkutellut on juuri nuo joka asiasta vinkuvat vierailevat käyttäjät. En ymmärrä miksi pitää tuhlata omaa sekä muiden aikaa kirjoittamalla tänne tarkoituksellisen pahantahtoisia kyseenalaistuksia koko ajan. Mutta palaan mahdollisimman pian asiaan, kiitos viesteistänne taas <3

Ihan järkkyä käytöstä isovanhemmilta :( Ap on kiltisti totellut isovanhempia tähän asti ja kuskannut vauvaa sinne joka viikko ym. ja saa kuulla olleensa alusta asti riivinrauta. Onkohan tuon porohomman tarkoitus olla enemmän kosto vai kiristyskeino saada poika ruotuun. Varmaan molempia. Hienoa kuitenkin, että mies uskalsi anopin vierailun aikana toimia vauvan suhteen kuten toimi. Toivottavasti hän saa/on saanut poroasian jotenkin hoidettua (vaikka sitten luopumalla niistä), eikä suostu kiristettäväksi. Tsemppiä kovasti.

Ap, tervetuloa taksisin etelään, normaalien ihmisten pariin jossa on oikein hyvät tukipalvelut, ladtenhoitopalvelut, kotiapu ja muut vastaavat yksinhuoltajille. Sun pitää muuttaa noista hulluista KAUAS.

Minä näin koko ajan että vässykämiehes ei ole mitään irtiottoa tehnyt. Ja eikö sua loukkaa että se laittaa porot sun edelle, haluaa mieluummin että sinä kärsit kuin että luopuu poroista! Ukko on aivan tohveli. Mummoa ei olis pitänyt ikinä päästää teille edes mitään halaria tuomaan.

Kuule niin se vaan on että ero vireille. Kun eropaperit on sisässä, on puolen vuoden harkinta-aika. Siinä on kovasti aikaa miehelle muuttua, ja jos ei muutu niin sitten se kakkosvaihekin toteutuu. Etsi nyt asunto pian, saat kyllä paljon tukea yksinhuoltajana. Tsemppiä!

Hei ap! On sitä maailman sivu nuoria kiristetty testamenteilla, metsillä, pelloilla ja lehmillä ns. "talon" velvoitteilla.

Tuo Poro- homma on varmasti appivanhempien viimeinen mahdollisuus, vahvin ase.

Pitäkää nyt vaan rintama & pysykää vahvoina! On sitä elukoita ennenkin myyty eloon ja loput sitten Kylmäselle. Oikeasti, tämäkään asia ei ole niin suuri, kysymys varmasti lähinnä identiteetistä tilallisena.

Ohis, mutta puhutaanko pohjoisessa sie/mie? Luulin että vain pohjois- ja etrlä-karjalassa.